Toiminta- ja käyttösuunnitelmien toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminta- ja käyttösuunnitelmien toteutuminen"

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus Toiminta- ja käyttösuunnitelmien toteutuminen

2 Sisällysluettelo 1. Toiminta ja talous Johdon toiminta-alue Toiminta ja talous Sairaanhoidon toiminta-alue Toiminta ja talous Sosiaalipalvelujen toiminta- alue Toiminta ja talous Tukipalvelujen toiminta-alue... 14

3 3 Toiminta ja talous Johdon toiminta-alue Johdon toiminta-alueella kertomusvuosi oli vahvasti sote-integraation valmisteluun liittyvää. Maan edellisen hallituksen sote järjestämislain kariuduttua maakunnassa päätettiin jatkaa oman alueen sotemallin valmistelua. Johdon henkilöstöä on ollut keskeisesti mukana Siun soten eri valmisteluryhmissä. Taloudellisesti tilivuosi oli ylijäämäinen, jossa poistojen ja korkokulujen alittuminen olivat merkittäviä tekijöitä. Organisaatiomuutos tuli virallisesti voimaan kertomusvuoden alusta, jolloin myös uusi hallintosääntö astui voimaan. Uudet palvelualueet ovat vähitellen löytäneet uuden paikkansa organisaatiossa. Kustannusvertailu edelliseen vuoteen ei kaikin osin täysin luotettava muuttuneista rakenteista johtuen. Johtajisto aloitti johtoryhmän ohella osana johtamisen kehittämistä kuntayhtymässä. Johtajisto osallistui kolmea henkilöä lukuun ottamatta Pkssk:n yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa suunnittelemaan johdon emba johtamiskoulutukseen. Johtamiskoulutusta laajennettiin loppuvuodesta keskijohtoon. Koulutuksen kehittämistehtävät koordinoitiin johtoryhmässä koskemaan kuntayhtymän ajankohtaisia kehittämiskohteita leanmenetelmää hyödyntäen. Loppuvuonna valmisteltiin koulutuspalvelujen yhdistämistä kehittämisyksikköön, jotta kuntayhtymän järjestämä koulutus saadaan aikaisempaa paremmin tukemaan kehittämistoimintaa kokonaisuutena. Drg-kustannuslaskennan virittäminen on saatu siihen vaiheeseen, että sitä voidaan käyttää vuonna 2016 laajemmin kustannusrakenteiden analysointiin. Vuosi 2016 on jäämässä kuitenkin Pkssk:n viimeiseksi toimintavuodeksi, eikä drg:tä nyt kannata lähteä ottamaan esim. kuntalaskutuksen perustaksi ja sen hyödyntäminen tulevaisuudessa jääkin Siun sotessa päätettäväksi. Taloussuunnittelun roolia on lisätty toiminnallisten yksiköiden talouden suunnittelussa ja seurannassa. Resurssia on ohjattu controller-tyyppiseen yksiköiden tukeen. Tietohallinnossa oli vilkas vuosi. Kuntayhtymä oli mukana niin kansallisissa kuin oman alueen yhteishankkeissa. Näistä mainittavampia olivat Kanta-arkistoon liittyminen ja sähköisen lääkemääräyksen vaadittujen muutosten teko potilastietojärjestelmään. Kuntayhtymän uutta intranettiä työstettiin koko vuoden ajan, ja käyttöön otto tapahtui helmikuussa Kuntayhtymä liittyi mukaan valtakunnalliseen potilastietojärjestelmän vaatimusmäärittely-yhteistyöhön (UNA). Vuonna ei otettu käyttöön uusia toimitiloja, isoista hankkeista psykiatriatalon ja rakennus M:n rakentaminen etenivät suunnitelmien mukaan. Ensin mainittu on kuntayhtymän oma hanke ja jälkimmäinen Tikkamäen Palvelujen rakennuttama. Tilapalvelujen asiantuntijat ovat olleet keskeisesti mukana hankkeiden suunnittelu-, rakennuttamis- ja valvontatehtävissä. Alkuvuonna hyväksyttiin myös sydänkeskuksen ja vatsakeskuksen suunnitelmat. J2-uudisrakennuksen suunnittelu on edennyt suunnitellusti. Alkuvuonna täsmennettiin kuvantamislaitteiden uusimissuunnitelmaa. Uudet Spect-tt laitteen kuvaustilat otettiin käyttöön vuoden vaihteen jälkeen ja Pet-laitteen tarjouspyyntö valmisteltiin. Kuntayhtymä hankki syksyllä IShankinnan osakkeen. Hankintayhteistyötä on tarkoitus hyödyntää erityisesti sairaalatarvikkeiden ostoissa. Yhteishankintojen painopiste on alueellisessa hankintayhteistyössä Joensuun hankintatoimen kautta.

4 4 Sairauspoissaolojen vähentäminen nostettiin keskeiseksi tavoitteeksi vuodelle. Tavoitteessa onnistuttiin, poissaolot laskivat edellisvuotisesta 5,5 %. Yksi keskinen työkalu on ollut esimiestyön tukeminen, jolla moniin työntekoon liittyvien ongelmien ratkaisuun on pyritty vaikuttamaan. Työhyvinvointikysely osoittikin esimiestyön kehittämisessä onnistutun. Työkykykoordinaattorin työpanos uudelleen sijoitettavien työkokeiluissa on tuonut lisätyökalun työtehtävien räätälöintiin. Joidenkin vajaakuntoisten saamat eläkeratkaisut ovat mahdollistaneet pitkään sairastaneiden määrän vähenemisen. Varhemaksut nousivat edellisvuotisesta, ja niiden määrän ennakoidaan vielä lähivuosina nousevan. Työterveyshuollon palveluja käytettiin arvioitua enemmän, kustannusten kasvu oli kuitenkin hyvin maltillinen. Johtoryhmä päätti loppukesästä ottaa käyttöön työyhteisösovittelun yksiköiden henkilöstön ristiriitatilanteissa. Viisi henkilöä koulutettiin sisäisiksi työyhteisösovittelijoiksi. Vuodelle perustettiin ns. vakanssipankki, johon on siirretty vapautuneita vakansseja eläköitymisten tai muutoin toistaiseksi täyttämättä jääneistä vakansseista. Ko. vakansseja ei ole budjetoitu täyteen määrään, ja näin on voitu hillitä kustannuspaineita. Vakanssipankista on otettu virkapohjia joihinkin uusiin tarpeisiin vuoden kuluessa. Vakansseja on myös lopetettu, kun toimintaa on pystytty rationalisoimaan toimintatapoja muuttamalla. Henkilöstöpalveluihin kuuluvan varahenkilöstön käyttö oli ennakoitua vähäisempää, mikä johti näiden määrärahan alittumiseen. Toiminta-alueen tilikausi oli noin 2,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vahvasti sisäisiin tuottoihin perustuvat toimintatuotot toteutuivat 97,5 prosenttisesti. Merkittävimmin tuotot alittuivat rekrytointipalveluissa sijaiskäytön jäätyä arvioidusta. Myös kehittämistoiminnasta yksiköihin kohdistettavat kulut jäivät talousarviosta selvästi. Tietopalvelujen veloitukset olivat ennakoidun mukaiset. Muut toimintatuotot koostuvat sisäisistä tilavuokrista, joiden toteuma oli 99 %. Toimintakulujen toteuma oli 94,4 %, jossa euromääräisesti suurin menolaji ovat palvelujen ostot. Palvelujen ostot toteutuivat 94,3 %:sesti, työhyvinvointia ja henkilöstöhallintoon liittyviä palveluostoja lukuun ottamatta muilla vastuualueilla määrärahat alittuivat. Henkilöstökulujen toteuma oli noin 95 %, palkat ja palkkiot tätä vähemmän mutta eläkemaksut varhe-eläkemaksujen nousun vuoksi keskiarvoa enemmän. Muut toimintakulut ylittyivät lähinnä arvioitua suurempien kiinteistöverojen ja vuokrakustannusten takia. Vuokratiloista ei ole päästy suunnitelmallisesti eroon, koska tiloja on jouduttu jättämään käyttöön mm. sisäilmaongelmien takia. Lainojen korot kirjataan johdon toiminta-alueelle. Nettorahoituskulut alittuivat arvioidusta alhaisena pysyneen korkotason ansiosta. Poistot alittivat ennakoidun määrän noin 0,5 miljoonalla eurolla.

5 Päämäärä Toimenpide 1.1 Uudistetaan organisaatiorakenne ja johtosääntö, vahvistetaan johtamista ja esimiestyötä Luodaan johtamista tukeva raportointiportaali. Hyödynnetään kuntayhtymässä olevaa asiantuntijaosaamista johtamisen tukena. 2.1 Kehitetään kuntayhtymän keskeisiä toimintaprosesseja kärkihankkeiden avulla Suunnitellaan tilat, ammattiryhmien välinen työnjako ja rajapinnat mahdollistamaan sujuvat hoito- ja palveluketjut. Integroidaan tilatoimikunnan, tilahallinnan ja johtoryhmän työskentely. 2.3 Valmistellaan muodollisessa jaksotyössä toimivien henkilöiden siirtymistä yleistyöaikaan. Selvitetään mahdollisuus vakanssijärjestelmästä luopumiseen sekä työaikapankin käyttöönottoon Tehostetaan rekrytointia ja otetaan käyttöön sähköinen perehdytysohjelma Lisätään sisäistä luottamusta ja yhteistyötä (Myö ja Työ - henki) Edistetään ammattiryhmien välistä arvostusta ja lisätään yhteistoiminnallisuutta Kehitetään kannustava palkitsemisjärjestelmä. Tavoite Toteuma Lisätiedot Ei toteutunut, jätetty suosiolla Siun sote -aikakauteen Kuntayhtymän osalta prosessit valmiit Käytännöt edenneet uuden organisaatiorakenteen myötä päätetty yleistyöaikaan siirtyvät henkilöt tällä erää, työaikapankki ei edennyt sähköinen perehdytysohjelma käytössä Myö ja Työ -sopimuksen päivitys hyväksyttiin ei valmis, ei edellytyksiä tehdä Pkssk:n aikana Tehdään henkilöstösuunnitelma. hyväksyttiin s2014, käytössä 1. Tyytyväiset potilaat ja asiakkaat 2. Sujuvat hoito- ja palveluketjut 3. Vetovoimainen työnantaja 4. Kilpailukykyinen ja kustannusvaikuttava palvelutuotanto 3.5. Lisätään suunnitelmallisuutta, korostetaan vuosineuvotteluja, käytetään toiminnallisten muutosten kustannushyötyanalyyseja Siirrytään diagnoosipohjaiseen (DRG) toiminnanohjaukseen Luodaan uusi toimintamalli kuntayhteistyöhön (kuntaneuvottelut) sekä yhteistyöhön strategisten sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa. Sovitaan yhteisistä toiminnallisista tavoitteista. Ei edennyt - Siun sote vienyt keskeisten henkilöiden työpanosta järjestelmä luotu, käyttöön otto kesken ei tehty, Siun sote

6 6 Toiminta ja talous Sairaanhoidon toiminta-alue Yleistä toiminnasta Hoitoon tulleiden potilaiden määrä kokonaisuutena kasvoi 0,9 % vuodesta Kasvu kohdistui lähetteellä tuleviin potilaisiin kaikilla palvelualueilla, lähetteet lisääntyivät 2,8 3,4 %. Päivystyspotilaiden määrä väheni 0,6 %, mutta se vaikuttaa merkittävästi koko sairaalan lukuihin, koska päivystyksen osuus kaikista hoitoon tulleista potilaista on lähes 60 %. Jos määriä tarkastellaan kunnittain, suurin lisäys on Rääkkylässä ja Tohmajärvellä, molemmissa yli 15 %. Syynä on Attendon ja Terveystalon yhteistyön lakkaaminen. Hoitoon tulleiden potilaiden määrä on vähentynyt eniten Heinävedellä, Juuassa, Kiteellä ja Outokummussa. Syynä lienee lääkäriresurssin muutos kunnassa suuntaan tai toiseen. Hoitopäivät vähenivät myös vuonna ennakoitua enemmän. Vähennys edellisestä vuodesta oli hoitopäivää ja se kohdistui eniten konservatiiviselle ja psykiatriselle palvelualueelle. Potilaita siis hoidettiin jälleen entistä enemmän avohoidossa. Avohoitokäyntien määrä kasvoi edelleen voimakkaasti, erityisesti konservatiivisella palvelualueella, mikä osittain selittyy osastolla tapahtuneen polikliinisen hoidon kirjaamistavan muutoksella. Potilaiden vapaa hakeutumisoikeus laajeni koko maan julkiseen erikoissairaanhoitoon vuoden 2014 alussa. Vuoden aikana lähes potilasta valitsi hoitopaikakseen muun sairaalan kuin PKKS:n, lähinnä KYS:n. Tällä oli laskennallisesti noin 1,5 miljoonan euron lisäkustannusvaikutus. Valinnanvapauttaan käyttivät suhteessa eniten Heinäveden ja Juuan asukkaat sekä Kiteeläiset, ilmeisesti entisen Kesälahden alueelta. Vastaavana aikana PKKS:n valitsi hoitopaikakseen noin 200 potilasta. Valinnanvapauden kirjaaminen sairauskertomukseen ei ole sairaaloissa täysin kattavaa ja lukuihin kannattaa suhtautua sen mukaisesti, mutta tulos on kuitenkin suuntaa antava. Hoitotakuuseen on pystytty vastaamaan hyvin. Vuoden lopussa yli 6 kk toimenpidettä jonottavia oli vain 8 potilasta ja merkille pantavaa on, että jonoa ortopedisiin toimenpiteisiin ei enää ollut. Ensikäynnille jonottavien osalla tilanne oli huonompi, yli 90 vrk jonottaneita oli 105 potilasta, mikä on lähes nelinkertainen määrä edelliseen vuodenvaihteeseen verrattuna. Syynä ovat muutamien pienten erikoisalojen yllättävät lääkärien poissaolot joko sairauden tai muualle muuton takia ja näitä ei ole pystytty nopealla aikataululla korvaamaan. Henkilöstötilanne kokonaisuutena on ollut kohtuullisen hyvä, mutta lääkäripulaa on edelleen useilla erikoisaloilla. Ensihoidosta on oma erillinen raporttinsa. Yhteistyö päivystyksen kanssa on sujunut hyvin ja kokonaisuus toimii. Ihan kaikkiin saavuttamistavoitteisiin ei ole päästy. Olennaiset toiminnalliset muutokset Toiminnallisista muutoksista merkittävimmät ovat olleet kirurgian osasto 2A:n sulkeminen ja HERKO-toiminnan aloittaminen sekä palliatiivisen hoidon poliklinikan

7 7 käynnistyminen konservatiivisella palvelualueella. Muutokset sujuivat hyvin. Diagnostisella palvelualueella on tehty laajaa valmistelutyötä PET-TT ja SPET-TT laitteistojen käyttöönottoa ja erilaista lähivuosina voimakkaasti laajenevaa kuvatallennusta varten. Päivystyksen alueella on valmisteltu päivystysalueen remonttia ja haasteellista väistötilaratkaisua. Sairaalassa on pilotoitu päivystävän osastonhoitajan toimintamallia, jolla pyritään päätöksenteon yhtenäistämiseen ja sitä kautta sijaisresurssien käytön parempaan valvontaan. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Talous Riskienhallinta Sairaanhoidon toiminta-alueen kulut olivat noin 2,4 % talousarviota suuremmat. Henkilöstökulut toteutuivat lähes täysin talousarvion mukaisesti. Merkittävin kasvu oli ostopalveluissa ja siellä etenkin KYS:n osalla, mistä osa on tiettyjen potilaiden hoidon sovitusta keskittämisestä johtuvaa. Potilasvakuutuksen kustannukset olivat edelleen kasvussa, yli euroa edellisvuotta suuremmat. Lääkekustannukset olivat korjauserien jälkeen varsin tarkasti talousarvion mukaiset. Kokonaisuudessaan sairaanhoidon toiminta-alueen tulos oli noin 2,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Sairaanhoidon toiminta-alueella suurin tuotantojärjestelmän riski on avaintyöntekijöiden saatavuus. Yksittäisen erikoisalan päivystystoiminnan katkeamattomuus edellyttää riittävää lääkärimäärää ja useilla erikoisaloilla liikutaan kriittisen alarajan tienoilla. Vuonna merkittäviä tuotantokatkoksia ei ollut. Rakennuksiin ja toimintatiloihin liittyy aina teknisiä ja työturvallisuusriskejä. Vuoden aikana oli sydänkeskuksen rakentamisesta johtunut muutaman viikon toimintakatkos kirurgian osastolla 2B. Se ei kuitenkaan aiheuttanut merkittäviä ongelmia toiminnalle. Lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden osalta on käytössä lakisääteiset varmuusvarastomenettelyt. Tietojärjestelmien toiminta on sujuvan kliinisen toiminnan edellytys. Vuoden aikana oli muutamia vakavaksi luokiteltavia katkoksia, joilla oli vaikutusta kliiniseen työhön. Viat olivat teknisiä tai ohjelmistopäivityksiin liittyviä ja ne saatiin saman päivän aikana korjatuiksi. Asiat on käyty läpi PTTK:n ja ohjelmistotoimittajien kanssa ja tiettyjä prosessitarkennuksia on tehty vastaisen varalle. Tietosuojariskejä pyritään hallitsemaan ajantasaisella ohjeistuksella ja valvonnalla. Vuoden aikana ei ilmennyt merkittäviä tietosuojaongelmia, jotka olisivat haitanneet tuotantoa. Ympäristössä tapahtuvat muutokset Terveyskeskusten tai muun avosektorin toiminnassa ei tapahtunut vuoden aikana sellaisia muutoksia, jotka olisivat olennaisesti heijastuneet keskussairaalan toimintaan. Yhteistyö KYS:n ja muiden erityisvastuualueiden keskussairaaloiden suuntaan on ollut sujuvaa.

8 8 Sisäinen valvonta Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoja on seurattu hallituksen listan kautta kuukausittain ja tehty lisäksi tarkempia selvityksiä sisäisen valvonnan suunnitelman mukaisesti. Raportointia on edelleen systemaattisesti parannettu.

9 9 Päämäärä Toiminta-alueen tavoite Toimenpide Tavoite Toteuma Lisätiedot 1.1. Hoitoon pääsyn nopeuttaminen Ks. kohta Tyytyväiset potilaat 1.2. Muistutusten, kanteluiden ja valitusten väheneminen Edistetään potilaiden ja läheisten ammatillista kohtaamista. Vuorovaikutustaitojen kehittämisen osio sisällytetään koulutussuunnitelmaan Otetaan käyttöön systemaattinen muistutusten, kanteluiden ja valitusten luokittelu. Määritellään tavoitteet muistutusten, kanteluiden ja valitusten vähenemiselle Asioinnin helpottaminen Laaditaan konkreettinen suunnitelma sähköisestä asioinnista Potilaslähtöisyyden lisääminen 2.1. Hoitoketjujen rakentaminen yhteistyössä pth:n kanssa Otetaan potilaiden ja läheisten edustajia mukaan hoitoketjujen kehittämiseen Keskeisten hoitoketjujen työnjako määritellään esh:n ja pth:n yhteistyönä, potilaat ja potilasjärjestöt mukana. Vähintään 50 % potilaista hoidetaan yhteistyössä rakennettujen hoitoketjujen mukaisesti. Siun soten valmistelu vienyt resurssit 2.2. Avohoidon-, vuodeosastohoidon ja päivystyksen kehittämistyö Määritellään tarkoituksenmukainen organisaatiorakenne. Otetaan käyttöön yhtenäiset käytännöt. 2. Sujuvat hoito- ja palveluketjut 2.3. ERVA-työnjaon potilaslähtöinen määrittely Järjestämissopimuksessa sovitaan pienten potilasryhmien hoidon tasa-arvoisesta saatavuudesta. Päivitetään järjestämissopimus Yhteistyön lisääminen kehittämistyössä Prosessimuutoksissa ja rajapinnoilla sovitaan työnjaosta eri ammattiryhmien ja erikoisalojen välillä. Suunnittelussa käytetään vuosineuvottelun strukturoitua mallia. Siun soten valmistelu vienyt resurssit 2.5. Oikeat osaajat oikeissa paikoissa Turvataan henkilöstön saatavuus, erityisosaaminen ja lisätään henkilöstön joustavaa liikkumista Tarkoituksenmukainen organisaatiorakenne, työnjako ja tehtäväkuvat Osallistutaan uuden organisaatiorakenteen valmistelutyöhön Tehdään henkilöstösuunnitelma, jossa määritellään mm. uudet nimikkeet, henkilöstörakenne ja koulutustarpeet tarkoituksenmukaisesti. 3. Vetovoimainen työantaja 3.2. Riittävä, sitoutunut ja osaava henkilöstö 3.3. Rekrytoinnin tehostaminen Varmistetaan, että vakinaisia työsuhteita on riittävä määrä erikoisosaamisen turvaamiseksi ja hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi Osaamisen johtamisen menetelmät otetaan käyttöön. Vuorovaikutustaitoja lisätään Luodaan markkinointisuunnitelma lukiolaisille ja lääketieteen opiskelijoille Taataan riittävästi harjoittelupaikkoja ja erikoistuvien lääkäreiden virkoja Varataan riittävästi osaamista ja resursseja opettamiseen ja perehdytykseen. Perustetaan kandiopetuksen suunnittelutyöryhmä. Toteutuu asteittain Toteutuu asteittain Yliopiston kanssa ei ole saatu neuvotteluja aikaan Päivitetään rekrytointisuunnitelmat. 4. Kilpailukykyinen ja kustannusvaikuttava palvelutuotanto 4.1. Väestön tarpeisiin perustuvan ja järjestämissopimuksen mukaisen palveluvalikoiman määrittely 4.2. Jonotusaikojen asteittainen lyhentäminen Laaditaan dokumentoitu palveluvalikoima. Toteutunee siun sotessa Kehitetään uusia työaika- ja työnjakomalleja. Parannetaan kalliiden investointien käyttöastetta Ks. Kohta Operatiivisen jonon lyhentämistavoitteet: >180 vrk 0 pot (2014), >160 vrk <10 pot (), >140 vrk <40 pot (2016) Ensikäyntijonon lyhentämisen tavoitteet: >90 vrk 0 pot (2014), >70 vrk <100 pot (), >50 vrk <250 pot (2016) Avainhenkilöitä poistunut, rekrytointivaikeuksia.

10 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Asiakkaiden lukumäärä 10 Toiminta ja talous Sosiaalipalvelujen toiminta- alue Sosiaalipalvelujen toiminta-alueen osalta vuosi toteutui suunniteltua palvelukysyntää hiljaisempana. Toiminta-alueen suoritteiden määrä oli kahdeksan prosenttiyksikköä suunnitellun alapuolella ja suoritteiden kokonaismäärä vähentyi edellisvuodesta samaiset kahdeksan prosenttia. Osastohoito ja asiantuntijapalvelut vähentyivät ja muut avopalvelut puolestaan lisääntyivät. Kehitysvammapalvelujen rakennemuutos, mikä näkyy laitosasumisen vähentymisenä ja asumispalvelujen lisääntymisenä, on tärkein selittäjä suoritteiden määrän muutokselle vuosien välillä. Asiantuntijapalveluissa puolestaan suoritemäärää on vähentänyt Lieksan kuntoutusohjauksen siirtyminen Lieksan kaupungin palveluksi 1.1. alkaen. Suoritteiden toteutumisprosentti suhteessa suunniteltuun oli 92 %. Samalla kun palvelujen volyymi alentui, niin palvelukysynnän rakenne muuttui: asumispalvelujen suoritemäärät nousivat edellisvuodesta, perhehoidon suoritemäärät pysyivät edellisvuoden tasolla ja ylittivät vuodelle asetetut suoritetavoitteet, kun taas muiden palvelujen suoritemäärät laskivat edellisestä vuodesta ja alittivat vuoden tavoitteet. Erityisen voimakkaasti vähentyi pitkäaikaisosastojen käyttö (- 50 % vuoden 2014 toteutumasta), mitä ei oltu osattu huomioida myöskään vuoden talousarviota laadittaessa (talousarvion suoritetoteutuma jäi 67 %:iin pitkäaikaisosastojen osalta). Tosin samalla asumispalvelujen määrä nousi lähes kolmanneksella edellisvuodesta. 60 Honkalampi-keskuksen osastojen pitkäaikaisasiakkaat ja asumisyksikköjen asukkaat, lukumäärä kuukausittain vuosina P-K:n alueellisessa KEHAS-suunnitelmassa vuonna 2010 asetettiin tavoite, että kehitysvammaisten pitkkäisessa laitoshoidossa olevien määrä vähenee vuoden 2016 alkuun mennessä 41 henkilöön pitkäaikaisasiakkaat osastoilla asukkaat asumisyksiköissä Yllä oleva kuvio näyttää selkeästi vuosien aikana toteutuneen rakennemuutoksen Honkalampi-keskuksen palveluissa. Valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden mukaisesti asumispalveluissa asukkaiden määrä on lisääntynyt (vihreä

11 11 viiva) ja osastojen pitkäaikaisasiakkaiden määrä vastaavasti laskenut (sininen viiva). Samalla se kertoo sen, että vuonna 2010 tehdyssä Pohjois-Karjalan alueellisessa kehitysvammaisten asumisen suunnitelmassa vuoden 2016 alkuun asetettu tavoite pitkäaikaisen laitoshoidon määrän vähentymisestä saavutettiin jo vuosi suunniteltua aikaisemmin eli vuoden 2014 lopulla (punainen viiva). Lisääntyvä muuttoliike on kuitenkin tuonut talouden hallintaan haasteita, sillä se on pienentänyt osastojen ja asumisyksiköiden käyttöastetta. Osastohoidon palvelukysynnän pienentymisen vuoksi Honkalampi-keskuksessa suljettiin yksi pitkäaikaisosasto lokakuun alusta ja lyhytaikaisen osastohoidon keskittämistä kolmesta kahteen yksikköön valmisteltiin syksyn aikana. Lisäksi loppukesästä ja syksyllä toteutettiin muutamia pienempiä toiminnallisia muutoksia. Honkalampi-keskuksen alueelle marraskuussa 2014 valmistuneen uuden asumisyksikön, Honkatähden, käyttöönotto myös toteutui vuoden aikana suunniteltua hitaammin, minkä vuoksi asumispalvelujen suoritemäärä jäi talousarviotavoitetta pienemmäksi. Honkalampi-keskuksen koulussa oli kevätlukukaudella 37 oppilasta ja syyslukukaudella 32 oppilasta. Koulussa oli syyslukukaudella 5 perusopetusluokkaa, kuntoutusoppilaiden luokka sekä kiertävä erityisluokanopettaja. Perusopetusluokkien määrä vähentyi kevätlukukaudesta yhdellä luokalla, kun koulussa kirjoilla olevien oppilaiden määrä pienentyi lukuvuoden vaihtuessa viidellä oppilaalla, koska koulun lähikunnat eivät myöntäneet peruskoulunsa päättäneille oppilaille lisäopetusvuotta. Kuntayhtymän tuottavuushankkeen sosiaalipalvelujen toiminta-alueelle kohdistuvan kehitysvammaisten asumisen ja kuntoutuksen kehittämisen kärkihankkeen toimenpiteet ovat jatkuneet työsuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Samoin kuntayhtymän strategiaan pohjautuvien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen etenee suunnitellusti ja toiminnalliset tavoitteet toteutuivat. Rafaelan käytöstä hoitoisuuden arvioinnin välineenä sosiaalipalvelujen toiminta-alueella luovuttiin. Kehitysvammaisten asiakkaiden muutoissa pitkäaikaisesta laitoshoidosta erilaisiin avohuollon asumisratkaisuihin on yhdessä kuntatoimijoiden kanssa onnistuttu, sillä muuttoja takaisin pitkäaikaiseen laitoshoitoon ei ole tapahtunut. Toiminta-alueen palveluyksiköitä yhdistävät riskit liittyvät yksiköiden sisäilmaongelmiin sekä psyykkisesti oireileviin ja haastavasti käyttäytyviin asiakkaisiin ja oppilaisiin. Honkalampi-keskuksen henkilökunnan kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen ylläpitoa ja kehittymistä tuetaan jatkuvana toimintana mm. kommunikaatiovastaava-tapaamisilla, kuvakommunikaatioon liittyvillä työpajoilla sekä ohjaamalla yksiköille OIVA-työskentelymallia, jossa onnistuneista vuorovaikutuskokemuksista löydetään eväitä asiakkaiden kommunikaation parempaan tuntemiseen sekä työssä jaksamiseen. Käyttöön on otettu myös voimauttavan vuorovaikutuksen periaatteen mukainen HYP-toimintamallia. Sosiaalipalvelujen toiminta-alueen talous toteutui toimintavolyymin pienentymisen vuoksi talousarvion määrärahoja alemmilla euromäärillä. Toiminta-alueen toimintakulut ja toimintatuotot jäivät talousarviota pienemmiksi ja toimintakate alijäämäiseksi.

12 12 Sosiaalipalvelujen toiminta-alueen ulkoiset toimintakulut olivat 14,3 M (toteutuma 93 %) ja ulkoiset toimintatuotot 17,7 M (toteutuma 83 %). Myös henkilöstökulujen osalta talousarvio alitettiin selvästi ja toteutuma oli talousarvioon nähden 93 %. Kehitysvammaisten erityishuollon laskutus jäsenkunnille muodostui 14,1 M :ksi (sopimuksen toteutuma 88 %). Sosiaalipalvelujen toiminta-alueen työtapaturmista johtuvat poissaolot laskivat yli kolmanneksen edellisvuoteen nähden. Sairauslomien määrä sen sijaan pysyi edellisvuoden tasolla, mikä johtui pitkien sairauslomien lisääntymisestä; lyhyiden (1-3 päivää) sairauslomien määrä vähentyi 19 %. Tilastoidut rajoitustoimenpiteet nousivat 202 toimenpiteestä 374 toimenpiteeseen (+ 85 %). Tämä ilmeisimmin indikoi edellisvuotta levottomammasta jaksosta. Lisäys on tullut ennen kaikkea tehostetusta palveluasumisesta, missä valtaosa turvallisuuden kannalta välttämättömistä rajoittamistoimenpiteistä on tapahtunut. Kehitysvammaneuvolan nimi on vuoden alusta lähtien ollut Kehitystä ja kuntoutusta tukevat asiantuntijapalvelut.

13 13 Päämäärä Toiminta-alueen tavoite Toimenpide 1. Tyytyväiset asiakkaat 1.1. Asiakaslähtöisyyden lisääminen Muutot laitosasumisesta suunnitellaan kunnan, kuntayhtymän ja palveluntuottajan yhteistyönä asiakaslähtöisesti (paluumuuttomittari) Laaditaan sosiaalipalvelujen omavalvontasuunnitelma. 2. Sujuvat hoito- ja palveluketjut 2.1. Asiakaslähtöinen palveluketjujen ja työnjaon kehittäminen. Suunnittelukaudella kehitettävistä palveluketjuista sopiminen yhdessä kuntien sosiaalihuollon kanssa Johtamisosaamisen vahvistaminen. Organisaatiorakenne tukee ja mahdollistaa hyvän johtamisen Palveluketjut sovitaan ja kuvataan yhdessä kuntatoimijoiden kanssa Uudistetaan muuttuvan palvelurakenteen edellyttämä yksikkö-, esihenkilö- ja henkilöstörakenne. 3. Vetovoimainen työantaja 4. Kilpailukykyinen ja kustannusvaikuttava palvelutuotanto 3.1. Konkreettisen yhteistyön tekeminen koulutustahojen kanssa. Joustavuuden, eri-ikäisten työntekijöiden erilaisten tarpeiden huomioimisen ja yhteen hiileen puhaltamisen korostaminen Oikeat osaajat oikeissa paikoissa 4.1. Väestön palvelutarpeisiin perustuvien palvelujen ja niiden edellyttämän henkilöstörakenteen ja - määrän määritteleminen Opiskelijaharjoittelijoista sekä uusista ja nykyisistä työntekijöistä pidetään hyvää huolta Tehtäväkuvat tarkistetaan prosessien ja ammatillisen erityisosaamisen tarpeen näkökulmasta -> koulutustarpeet tarkistetaan Hyödynnetään henkilöstövoimavarojen kohdentamisen työkalua Rafaelahoitoisuusluokitusjärjestelmä otetaan työkaluksi. Tavoite Toteuma Lisätiedot Henkilöstörakennetta ei ole päästy uudistamaan, koska palvelukysynnän pienentymisen vuoksi uusia rekrytointeja ei ole tehty. Rafaelan käyttöönotosta luovuttiin kokeilun jälkeen.

14 14 Toiminta ja talous Tukipalvelujen toiminta-alue Kehityskeskustelujen toteuma 99,5 %. Kehityskeskustelujen toteuma oli 100 % kaikissa vastuuyksiköissä lukuun ottamatta laitos- ja välinehuoltopalveluja, joissa toteuma jäi 98,6%:iin johtuen yksittäisen esimiehen loppuvuoteen ajoittuvasta poissaolosta. Nämä pitämättömät kehityskeskustelut toteutetaan alkuvuonna Sairauspoissalojen toteuma 25,1 päivää /työntekijä. Tukipalveluhenkilöstön sairauspoissaolot laskivat kokonaisuudessaan vuoden 2014 toteumaan verrattuna 2,4 päivää / työntekijä. Sairauspoissaolot kasvoivat ainoastaan ravintopalveluyksikössä pitkien poissaolojen osalta. Tukipalveluyksiköissä toteutettiin vuonna mm. kohdennettuja työpaikkaselvityksiä, muutosvalmennuksia ja ergonomiakoulutuksia, joilla pyrittiin kohentamaan henkilöstön työhyvinvointia. Yhteistyöhön työterveyshuollon kanssa panostettiin mm. haravaesimiesneuvotteluissa ja verkostopalavereissa. Myö ja työhyvinvointi -sopimuksen kattavasta käsittelystä tukipalveluyksiköt saivat kiitosta niin työnantajan kuin ammattijärjestöjenkin taholta. Potilasturvallisuuden haittatapahtumailmoitusten käytännöt nostettiin esiin Haasteena on järjestelmän toiminta tukipalveluiden kannalta sikäli, että ohjelma ei ohjaa Haipro -ilmoituksia tukipalveluyksiköiden käsittelyyn vaan potilaan hoidosta vastaavaan yksikköön, vaikka tapahtuma liittyisi tukipalveluihin. Alkuvuonna otettiin käyttöön käytäntö, että sihteerityöhön liittyvät ilmoitukset ohjataan käsiteltäväksi myös toimistopalveluihin. Palveluesimiehet vastaavat ko. ilmoitusten käsittelystä tiimipalavereissa. Myös muissa tukipalveluyksiköissä määriteltiin potilasturvallisuusilmoitustyyppejä, joita koskevat ilmoitukset halutaan käsiteltäväksi ko. tukipalveluyksiköihin. Lisäksi henkilöstöä kannustettiin tekemään Haipro-ilmoituksia esim. lähellä piti -tilanteista. Ulkoisten toimintakulujen toteutuma 96,2 % (+ 0,7 % vrt. edellisvuosi) Toimintakuluista henkilöstökulut toteutuivat 97,4 %. Kiinteistö-, ravinto- sekä laitos- ja välinehuoltopalveluiden henkilöstökulut toteutuivat paitsi talousarvion tasoa myös edellisvuoden tasoa selkeästi alhaisempina. Ainoastaan logistisissa palveluissa henkilöstökulut ylittivät talousarvion (10%). Tämä johtui pääasiassa lisääntyneestä sijaisten käytöstä sekä siitä, että kolmen hoitologistikon palkkamenoja ei sisällytetty logististen palvelujen talousarvioon. Toimistopalveluissa henkilöstökulujen nousu edellisvuoteen verrattuna oli merkittävä (11,6 %), vaikka talousarviossa pysyttiinkin (henkilöstökulujen toteuma 99,9%). Jossakin määrin tämä johtuu siitä, että toimintakulujen toteumat eivät ole vertailukelpoisia (organisaatiomuutos), mutta ennen kaikkea siitä, että toimistopalvelujen talousarviota kasvatettiin vuodelle, jotta tehtäviä olisi mahdollista ottaa sihteereille hoitotyön piiristä. Ravintopalvelujen talouden rasitteena ovat vähentyvät potilasaterioiden määrät. Kehitys on seurausta hoitopäivien laskusuunnasta, mutta asiakasaterioiden väheneminen kohdistuu voimakkaimmin Honkalammen yksikköön (jossa toimintatuotot

15 15 vähenivät 13,7 % vrt. 2014). Kaikkiaan potilas- ja henkilökuntaruokailun suoritteita toteutui kpl. Toiminta sisälsi uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja mm. tehtävien siirtoja hoitotyöltä sihteereille Vuosi oli erityisesti ravinto- ja logistisissa palveluissa uusien toimintatapojen kehittämisen aikaa. Ravintopalveluissa saatettiin valmiiksi uutta Cook&Chill ruoantuotantotapaa ja rakennettiin uusia työnkuvia. Henkilökunnan määrän sopeuttaminen vastaamaan uuden keittiön henkilömäärää aloitettiin mm. eläköitymisten myötä ja henkilökunnan oppisopimuskoulutusten suunnittelulla / siirtymisillä laitos- ja välinehuoltoon. Lähiruoan tavoite (10%) saavutettiin siitäkin huolimatta, että haasteena oli elintarvikkeiden saatavuus pientoimittajilta. Logistisissa palveluissa käynnistettiin alkuvuonna pilotti uudesta hoitotarvikelogistiikan palvelumallista ja kolme logistiikkatyöntekijää aloitti hoitotarvikelogistiikan täydennyskoulutuksen. Hoitologistikkojen työpanos kohdentui operatiiviselle palvelualueelle ja radiologiaan. Kokeilusta saatujen hyvien tulosten myötä hoitotarvikelogistiikan kehittämistä jatkettiin koko vuoden ajan. Logistisissa palveluissa tehtiin lisäksi lean-kehittämistyötä, joka johti kustannussäästöihin kuljetustoiminnoista ja mahdollisti henkilötyöpanosten kohdentamisen entistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Kuntayhtymän strategian mukaisesti toimistopalvelut toteuttivat vuonna tehtäväsiirtoja (=tehtävänkuvien laajentaminen) hoitajilta sihteereille (ajanantoja, jatkojen varaamista, lähetteenkäsittelyä, puhelinpalvelua) kaikkiaan kahdeksassa eri yksikössä. Herko-toiminnan ja palliatiivisen toiminnan aloittaminen edellytti muutoksia osastonsihteerityöhön ja jonkin verran kokonaisresurssin lisäämistä ko. yksiköissä. Päivystyksessä hoitajien ja sihteereiden työnjaon kehittäminen triagessa johti siihen, että sihteerityöpanosta on siirretty entistä enemmän potilaan vastaanottoon. Elokuun alussa keskitettiin potilasilmoittautuminen pääaulaan viidestä eri yksiköstä. Näin potilasilmoittautumisesta saatiin vapautettua työpanosta. Kaiken kaikkiaan vuoden aikana osastonsihteerityön vuosityöpanos kasvoi n. 5 htv:tä, johtuen lisääntyneistä tehtävistä. Osastonsihteereille siirretyt/lisätyt tehtävät olisivat aiheuttaneet vielä tätä suuremman lisäyksen ilman toimistopalvelujen omia kehittämistoimia, joita ilmoittautumisen keskittämisen lisäksi oli kertapalkkiollakin palkittu silmäkeskuksen sihteerityön kehittäminen (lean). Kiinteistöpalveluissa toimintaa kehitettiin entistä suunnitelmallisempaan kiinteistöjen kunnossapitoon ja vähennettiin näin ennakoimattomia kuluja. Myöskään kalliita järjestelmä- tai laitevikoja ei päässyt syntymään. Vikailmoitusten ja työtilausten määrä sähköisen ylläpidon järjestelmän kautta vähentyi (ka. 609 pkl/kk). Keskimääräinen kokonaisaika töiden valmistumisessa laski tavoitteen mukaisesti noin 5 päivään. Laitoshuollossa kehitettiin laitoshuoltajien työjärjestelyjä vastaamaan toimintaympäristön muutoksia. Työmääriä tarkastettiin ja henkilöstön liikkuvuutta lisättiin eri yksiköiden välillä. Näillä toimilla henkilötyöpanoksen käyttöä vähennettiin niin, että vuoden 2016 suunnittelusta saatiin vähennetyksi kaikkiaan kymmenen laitoshuoltajan vakanssia (kuusi siirrettiin määrärahana muihin tukipalveluyksiköihin ja neljä

16 16 toimea lakkautettiin). Vaatepalvelun henkilöstön uudelleensijoittamisessa laitoshuoltajan tai välinehuoltajan tehtäviin onnistuttiin ko. palvelutuotannon siirryttyä Karteks Oy:n hoidettavaksi vuoden alussa. Välinehuollossa toteutettiin uusien pesukoneiden investointihanke ja uusien koneiden rakentaminen ja asentaminen aloitettiin syksyllä. Haasteelliseksi osoittautui koneiden vaihtaminen ja uusien toimivaksi saattaminen niin, ettei muutos häiritse mm. leikkaustoimintaa. Asennustyö ei pysynyt aikataulussa, vaan jatkuu edelleen vuoden 2016 puolelle. Henkilöstön osaamisen vahvistamiseen keskityttiin kaikissa tukipalveluyksiköissä, erityisesti laitos- ja välinehuollossa sekä toimistopalveluissa, joissa toteutettiin osaamiskartoitukset palveluesimiehille, johdon sihteereille sekä laitoshuoltajille. Kartoituksilla on pystytty muodostamaan kokonaiskuva ko. ammattiryhmien koulutus- ja perehdytystarpeista.

17 17 Päämäärä Toiminta-alueen tavoite Toimenpide 1. Tyytyväiset potilaat ja 1.1. Organisaatiorakenne tukee ja mahdollistaa hyvän johtamisen 1.2. Häiriötön potilaiden/asiakkaiden hoito ja yksiköiden toiminta 1.3. Potilasruokailun laadun kehittäminen asiakkaat 1.4. Tietoon ja näyttöön pohjautuva 2. Sujuvat hoitoja palveluketjut 3. Vetovoimainen työantaja 4. Kilpailukykyinen ja kustannusvaikuttava palvelutuotanto johtaminen 1.5. Osaamisen johtaminen 2.1. Oikeat osaajat oikeissa paikoissa 2.2. Palvelutuotannon edellyttämä henkilöstörakenne ja -määrä 2.3. Logistiikan arviointi ja uudelleen suunnittelu 3.1. Rekrytoinnissa onnistuminen 3.2. Sairauspoissaolojen väheneminen 3.3. Hyvien toimintamallien ja osaamisen jakaminen tukipalvelujen sisällä 4.1. Kestävän kehityksen edistäminen 4.2. Toimintatulojen ja -menojen hallinta 4.3. Tuottavuuden lisääminen vuosittainen 2% Uusi organisaatio- ja johtamisrakenne otetaan käyttöön Arvioidaan ja uudistetaan sisäinen tyytyväisyyskysely Lisätään lähiruuan osuutta ruokapalvelutuotannossa + 1 2%/vuosi Hyödynnetään ky:n tarjoamaa johtamiskoulutusta Johtamisessa hyödynnetään uusinta tietoa Otetaan käyttöön osaamisen johtaminen menetelmät, arvioidaan osaamisen tarpeet Ennakoidaan koulutettavien (mm. oppisopimus) määrät ammattiryhmittäin Lisätään henkilöstön liikkuvuutta, luodaan yhteiset pelisäännöt Yhteistyötä ja suunnitelmallisuutta lisätään sairaanhoidon ja sosiaalipalveluiden ja tukipalvelujen toiminnan suunnittelussa (vuosineuvottelut, poikkeustilanteet, toiminnalliset muutokset) Käynnistetään logistiikan selvitysprojekti Prosessikuvaukset ovat valmiit Tehdään henkilöstösuunnitelma (mm. henk.rakenne ja -määrä) Lisätään yhteistyötä ja luottamusta sekä luodaan yhteistyörakenteita oppilaitosten kanssa Sairauslomien kokonaismäärä/työntekijä vähennetään hyödyntäen mm. Haravaa, Myö ja Työ sopimusta Edistetään ergonomisia työolosuhteita Järjestetään yhteiset kehittämispäivät esimiehille Hyödynnetään eri ammattiryhmien osaamista (varjostaminen) Tehdään kestävän kehityksen suunnitelma Mitataan ja raportoidaan energian kulutusta Seurataan materiaalin menekkiä ja hävikkiä (jätehuoltolaki 2016) Hyödynnetään yhtenäisten raporttien tuottamaa ajantasaista tietoa (raportointiportaali) Kehitetään tuottavuusmittareita toimintaa ohjaavaksi. Tavoite Toteuma Lisätiedot Tukipalveluiden osalta kehittämistarpeet pohdittu. Odotetaan ky:n tason linjausta Tiedostettu johtamisessa, mutta systematiointi puuttuu Osaamiskartoituksia laadittu Toteutunut vastuuyksikkökohtaisissa henkilöstösuunnittelmissa Yhteinen säännöstö kirjaamatta, mutta liikkuvuuden lisääminen toteutunut Yhteistyötä lisätty, mutta tiedonkulku ja vuorovaikutus edelleen riittämätön, systemaattiset rakenteet puuttuvat. Toteutunut osassa vastuuyksiköitä. Laitoshuollossa toteutunut Raportointiportaalia ei ole otettu käyttöön ky:ssä Kehitetään tuottavuuttavuutta ja mittareita.

18 18 10 Kuntayhtymän johdon toiminta-alue 11 Tukipalvelujen toiminta-alue 20 Sairaanhoidon toiminta-alue 30 Sosiaalipalvelujen toiminta-alue Tilinpäätös 2014 Talousarvio Tilinpäätös Muutettu TA toteuma% Tilinpäätös 2014 Lisämääräraha Talousarvio Tilinpäätös Toimintatuotot , , , ,5 Myyntituotot , , , ,3 Maksutuotot , ,5 Tuet ja avustukset , , ,2 Muut toimintatuotot , , ,3 Muutettu TA toteuma% Tilinpäätös 2014 Lisämääräraha Talousarvio Tilinpäätös Muutettu TA toteuma% Tilinpäätös 2014 Lisämääräraha Talousarvio Lisämääräraha Tilinpäätös Muutettu TA toteuma% Valmistus omaan käyttöön ,0 Toimintakulut , , , ,8 Henkilöstökulut , , , ,5 Palkat ja palkkiot , , , ,0 Henkilösivukulut , , , ,5 Palvelujen ostot , , , ,2 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , , ,3 Avustukset , ,6 Muut toimintakulut , , , ,3 Toimintakate , , , ,6 Rahoitustuotot ja -kulut , Korkotuotot ,2 Muut rahoitustuotot ,5 Korkokulut , Muut rahoituskulut , Vuosikate , , , ,6 Poistot ja arvonalentumiset , , , ,4 Tilikauden tulos , , , ,8 Poistoeron muutos , ,0 Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.) , , , ,6

Yhtymähallitus Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat ja käyttösuunnitelma

Yhtymähallitus Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat ja käyttösuunnitelma Yhtymähallitus 22.12.2014 Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2015-2016 ja käyttösuunnitelma sekä laite- ja kalustohankinnat 2015 Sisällys Kuntayhtymän johdon toimintasuunnitelma 2015 2016... 1 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Parhaat palvelut oikeaan aikaan

Parhaat palvelut oikeaan aikaan Yhtymähallitus 7.. Parhaat palvelut oikeaan aikaan PKSSK:n strategia 8 (3) TOIMINTA-ALUEIDEN TOIMINTASUUNNITELMAT - Sisältö Kuntayhtymän johdon toiminta-alue 3 Sairaanhoidon toiminta-alue Röntgenliikelaitos

Lisätiedot

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus 21.12.2015 Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma sekä kalusto- ja laitehankinnat Sisällys 1.

Lisätiedot

Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat

Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat v POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat 2014 Yhtymähallitus 27.1.2014 6 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: Sivu Kuntayhtymän

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA 2014-2016

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA 2014-2016 TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1/2016 TA 1/2016 TOT 1/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2016

Tammi-helmikuun tulos 2016 Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2017

Tammi-helmikuun tulos 2017 Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös Seutukuntaneuvottelut kevät 2010 Pekka Kylmänen Talousjohtaja

SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös Seutukuntaneuvottelut kevät 2010 Pekka Kylmänen Talousjohtaja SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2009 Seutukuntaneuvottelut kevät 2010 Pekka Kylmänen Talousjohtaja Painopistealueiden toteutuminen 2009 1. Palveluiden saatavuuden turvaaminen Palveluprosessien

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus / /2017

Yhtymähallitus Yhtymähallitus PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus / /2017 Yhtymähallitus 32 23.03.2017 Yhtymähallitus 51 12.04.2017 PKSSK:n tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 428/02.06.01.03/2017 Yhtymähallitus 23.03.2017 32 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 on

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 TOT 1-7/2015 % TOT/ TA TOT/EDV Hoito- ja yleistarvikkeet 92 458 87 158 89 285 6,1 % 3,6

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2016

Tammi-elokuun tulos 2016 Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 149 30.11.2015 Yhtymävaltuusto 31 14.12.2015 Toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016-2018 173/3.30.300/2015 Yhtymähallitus 30.11.2015 149 Kuntalain 110 mukaisesti valtuuston on

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Päivitetty /AP

Päivitetty /AP Päivitetty 21.2.2018/AP EKSOTE Eksote yhteensä TP2017 Muutos, Muutos, % 2018 vs. 2017 2018 vs. 2017 TP2016 Muutos, % 2017 vs. 2016 Myyntituotot jäsenkunnilta 435 346 440 215-4 869-1,1 % 451 135-2,4 % Muut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot