YKKÖSTIE YHTEINEN ETU E18 MUURLA LOHJA-MOOTTORITIE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKKÖSTIE YHTEINEN ETU E18 MUURLA LOHJA-MOOTTORITIE"

Transkriptio

1

2

3 Valtatie 1 kokonaan moottoritieksi Turun ja Helsingin välinen valtatie1 on pian kokonaan moottoritietä. Viidenkymmenen kilometrin tieosuus Muurlasta Lohjaan rakennetaan sujuvaksi, turvalliseksi ja ympäristöön hyvin sopivaksi moottoritieksi. Uusi moottoritieosuus avataan liikenteelle marraskuun 2008 loppuun mennessä. Valtatien 1 ensimmäinen moottoritieosuus valmistui jo 1960-luvulla. Rakentaminen alkoi uudelleen luvulla, jonka jälkeen on tehty kolme uutta moottoritieosuutta. Kun moottoritie Muurlasta Lohjaan valmistuu, on Turun ja Helsingin väli kokonaan moottoritietä. Lainoittajat EIB NIB Nordea Handelsbanken RBS Lainasopimukset Rakentamista koskeva KVR-sopimus Tilaaja EKM-palvelusopimus Palveluntuottaja Tieyhtiö Ykköstie Osakassopimus Hoitoa- ja ylläpitoa koskeva KVR-sopimus Osakkaat Skanska ID AB John Laing Infrastructure Ltd Lemminkäinen Oyj Julkisen ja yksityisen sektorin yhteishanke Tiehallinnon tilaaman hankkeen toteuttamisesta vastaa Tieyhtiö Ykköstie Oy, jonka osakkaita ovat Skanska Infrastructure Development AB Ruotsista, John Laing Infrastructure Ltd Isosta-Britanniasta ja Lemminkäinen Oyj Suomesta. Tieyhtiö Ykköstie teettää suunnittelu-, rakentamis- ja kunnossapitotyöt Työyhteenliittymä E18:lla, jonka muodostavat Skanska Infra Oy ja Lemcon Oy. Skanska Infra Oy Lemcon Oy Skanska Infra Oy Lemcon Oy

4 Tie rakennetaan ympäristöön sovittaen Muurlan ja Lohjan välillä moottoritie kulkee harvaan asutussa maisemassa voimakaspiirteisillä kallioselänteillä ja koillis lounais-suuntaisten laaksojen poikki. Näistä merkittäviä kulttuurimaisemia ovat Kruusilan, Laperlan, Raatin ja Karnaisten maisemakokonaisuudet. Tien suunnittelussa ja rakentamisessa korostetaan ympäristönäkökohtia. Tunneleiden rakentaminen, meluntorjunta ja pohjavesien suojaaminen sekä pitkät laaksosillat lieventävät tien ympäristövaikutuksia. Tie sovitetaan maisemaan maaston omilla kivimateriaaleilla ja maisemoitavat alueet metsitetään. Alueelle luonnonmukainen taimikanta ja istutustapa luovat elinvoimaisen ja liikenteen rasitusta kestävän vihreän ympäristön. Meluntorjunta toteutetaan meluvalleilla, melukaiteilla ja meluaidoilla. Meluvallit tehdään tien rakentamisesta syntyvistä maa- ja kiviaineksista. Ottamalla huomioon olemassa olevat maastonmuodot vallit saadaan näyttämään mahdollisimman luonnollisilta. Ympäröivät maisemat näkyvät myös tienkäyttäjille, koska osa meluaidoista on läpinäkyviä.

5 Moottoritie parantaa liikenneturvallisuutta Moottoritien ansiosta liikenteestä tulee turvallisempaa ja ajamisesta sujuvampaa. Liikenneonnettomuudet vähenevät ja ajoaika Turun ja Helsingin välillä lyhenee. Muun muassa moottoritien eritasoliittymät, toisistaan erotetut ajoradat, riista-aidat ja tien muotoilu parantavat turvallisuutta. Nykyaikaiset liikenteen- ja kelinseurantalaitteet keräävät tietoa liikenteen ohjausjärjestelmille. Järjestelmien avulla voidaan antaa tarkkoja keli- ja liikennetiedotteita, ohjata liikennettä ja hallita mahdolliset häiriötilanteet turvallisesti ja tehokkaasti. Valvotut ja turvalliset tunnelit Muurlan ja Lohjan välille rakennetaan peräti seitsemän tunnelia. Niissä liikenneturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi kummallakin ajosuunnalla on käytössään oma kaksikaistainen tunneli, tunnelit ovat avaria ja valaistus muuttuu automaattisesti ulkoilman kirkkauden mukaan. Lisäksi tunnelit varustetaan nykyaikaisilla liikenteenohjaus- ja häiriönhallintajärjestelmillä. Muurla Lohja-osuuden valmistuttua liikenneturvallisuus paranee myös muilla lähialueiden teillä, kun osa liikenteestä siirtyy uudelle moottoritielle.

6 Tehokas ja taloudellinen elinkaarimalli E18 Muurla Lohja-moottoritie toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin välisenä elinkaarihankkeena, jonka kokonaisarvo on noin 700 miljoonaa euroa. Elinkaarimalli on suomalainen sovellus julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuteen perustuvasta Public Private Partnership (PPP) -mallista. Tiehallinto ostaa palveluntuottajalta, Tieyhtiö Ykköstie Oy:ltä tien suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon vuoteen 2029 asti. Tieyhtiö Ykköstie vastaa myös hankkeen rahoittamisesta. Tieyhtiö Ykköstie on tehnyt rakentamista ja ylläpitoa koskevat sopimukset Skanska Infra Oy:n ja Lemcon Oy:n muodostamien Työyhteenliittymä E18:n kanssa. Elinkaarimalli nopeuttaa merkittävästi tien toteuttamista ja kannustaa uusiin innovaatioihin. Tieyhtiö Ykköstie on sitoutunut avaamaan tien liikenteelle vuotta tilaajan tavoitetta aikaisemmin. Tilaaja saa enemmän vastinetta rahoille, kun sama sopimuskumppani sitoutuu myös pitkäaikaiseen hoitovastuuseen. Tiestä maksetaan vasta, kun se on käytössä Elinkaarimallissa Tiehallinto maksaa tiestä palvelumaksua vasta, kun moottoritie on valmis ja liikenteen käytössä. Palvelumaksua maksetaan 21 vuoden ajan, ja se on sidottu tien käytettävyyteen ja palvelutasoon. Tienpito ei ole kiinni vuosittaisista määrärahoista, koska Tieyhtiö Ykköstie huolehtii tien kunnossapidosta sovittujen laatuvaatimusten mukaisesti. Sopimuskauden päätyttyä tie luovutetaan korvauksetta Tiehallinnolle sovitussa kunnossa. Suo

7 Kansainvälisesti tärkeä tieosuus Investointikustannusten jakautuminen Eurooppatie 18 on osa Pohjolan kolmiota, joka kuuluu Euroopan unionin nimeämien tärkeimpien liikenneverkon kehittämishankkeiden joukkoon. Erityisen merkittäväksi Pohjolan kolmio -hankkeen Suomen kannalta tekee asemamme korostuminen idän ja lännen yhdistävänä kauttakulkumaana. Varusteet ja laitteet 11 % Päällysteet 2 % Suunnittelu 4 % Tierakenteet 25 % Eurooppatie 18 luo tehokkaat liikenneväylät Turusta ja Naantalista pääkaupunkiseudun kautta Venäjän rajalle Vaalimaalle. Tie liittää Etelä-Suomen rannikon keskukset toisiinsa. Tien valmistuminen tukee koko Lounais-Suomen sekä Turun, Salon ja Lohjan kasvukeskusten kehitystä ja niiden yhteyksiä pääkaupunkiseutuun. Tieympäristö 1 % Sillat 21 % Pohjanvahvistus 6 % Valmiita moottoritiejaksoja Turun ja Helsingin välillä ovat Helsinki Lohja (48 km) ja Turku Muurla (63 km). Muurla Lohja-jakso avataan liikenteelle marraskuussa Suomessa on tavoitteena toteuttaa koko Eurooppatie 18 moottoritietasoiseksi vuoteen 2015 mennessä. OSLO TUKHOLMA TURKU HELSINKI PIETARI Tunnelit 30 % KÖÖPENHAMINA

8 E18 Muurla Lohjamoottoritiehanke numeroina Moottoritietä 51,3 km Ramppeja 16,0 km Muita yleisiä teitä 12,5 km Yksityisteitä 23,8 km Eritasoliittymiä 8 Palvelualueita 1 Levähdysalueita 1 Siltapaikkoja/siltoja 47/75 Kaksoistunneleita 7 kpl/ 5,2 km Meluesteitä 28,1 km Pohjavesisuojauksia 4,2 km Rakennuskustannusarvio 335 milj. euroa Hyötykustannussuhde 1,7 Rakennusaika Liikenteelle otto loppuvuosi 2008 Tiehallinto E18 Muurla Lohja-projekti Yliopistonkatu Turku Projektijohtaja Matti Vehviläinen matkapuhelin Projektivastaava Juha Sillanpää matkapuhelin Tieyhtiö Ykköstie Oy PL Helsinki Toimitusjohtaja Tom Schmidt matkapuhelin Tiedottaja Jenni Virtanen matkapuhelin Työyhteenliittymä E18 E18 Muurla Lohja-hankkeen projektitoimisto Urheilutie Suomusjärvi Projektijohtaja Esko Mulari matkapuhelin

Ykköstie yhteinen etu E18 Muurla Lohja-moottoritie

Ykköstie yhteinen etu E18 Muurla Lohja-moottoritie Ykköstie yhteinen etu E18 Muurla Lohja-moottoritie Valtatie 1 kokonaan mo Turun ja Helsingin välinen valtatie 1 on pian kokonaan moottoritietä. Viiden kym menen kilometrin tieosuus Muurla Lohja rakenne

Lisätiedot

Moottoritie parantanut liikenneturvallisuutta useat tunnelit tuovat erityispiirteensä toimintaan

Moottoritie parantanut liikenneturvallisuutta useat tunnelit tuovat erityispiirteensä toimintaan Valtatie 1 (E18) välillä Muurla Lohja Pelastusharjoituksilla ylläpidetään turvallista liikkumista moottoritiellä. Moottoritie parantanut liikenneturvallisuutta useat tunnelit tuovat erityispiirteensä toimintaan

Lisätiedot

ELINKAARIMALLI vastuullista kokonaispalvelua. ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti

ELINKAARIMALLI vastuullista kokonaispalvelua. ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti vastuullista kokonaispalvelua ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti vastuullista kokonaispalvelua Elinkaarimallilla toteutettavissa tiehankkeissa Tiehallinto tilaajana ostaa pitkäkestoisia tiepalveluita,

Lisätiedot

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5. Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.2012 E18-tien (vt 7) kehittäminen välillä Helsinki - Vaalimaa H4 H5 H2 H3

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

E18- TURVALLINEN MOOTTORITIE, VOIKO TIE OLLA JOTAIN MUUTA. Jussi Pitkälahti

E18- TURVALLINEN MOOTTORITIE, VOIKO TIE OLLA JOTAIN MUUTA. Jussi Pitkälahti E18- TURVALLINEN MOOTTORITIE, VOIKO TIE OLLA JOTAIN MUUTA 14.2.2013 E18 Turvallinen ja sujuva tie KOLOKO Hankkeen ansiosta liikenneturvallisuus paranee huomattavasti. Vuosittaiset henkilövahinko-onnettomuudet

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma Virtuaalimallin havainnekuvat 20.5.2016 Karjalantietä parannetaan Hakalinkadun kohdan kiertoliittymällä. Havainnekuva liittymästä

Lisätiedot

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista

Lisätiedot

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 17.5.2017 Illan ohjelma Kahvit ja tilaisuuden avaus, esittäytyminen Mt167 esittelyvideo, n. 2-3 min Tilannekatsaus Suomen Maastorakentaja Oy:n puheenvuoro Keskustelua ja

Lisätiedot

Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla. Raportti 10.12.2008

Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla. Raportti 10.12.2008 Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla Raportti 10.12.2008 Sisällysluettelo 1.Johdanto 2.Yhteenveto 3.Tunnelivaihtoehdon kuvaus 4.Siltavaihtoehdon kuvaus 5.Lauttavaihtoehdon

Lisätiedot

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 15.12.2016 YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Tervetulosanat, YVA-menettelyn esittely / Petri Hiltunen (10 min) Hankkeen esittely

Lisätiedot

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? LOGISTICS 2008 Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? 17.4.2008 Kaupungininsinööri Urpo Vainio Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Helsingin tavarasataminen tonnivirrat

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Valtatie 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri - Tikkakoski, Jyväskylä ja Laukaa

Valtatie 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri - Tikkakoski, Jyväskylä ja Laukaa Valtatie 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri - Tikkakoski, Jyväskylä ja Laukaa 1.5T_liite Tiesuunnitelman kustannusten ja kustannusjakoesityksen erittely 14.3.2014 Maku-indeksi

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie Vt 12 Lahden eteläinen kehätie 18.5.2017 Illan ohjelma Kahvit ja tilaisuuden avaus Tilannekatsaus ja tulevat työt Mt167 esittelyvideo, n. 2-3 min Hollolan kunnan kuulumiset Suomen Maastorakentajat Oy:n

Lisätiedot

Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus

Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus Katupäällikkö, DI, Ismo Heikkinen, Kuopion kaupunki Projektipäällikkö, DI, Ari Kalliokoski, Destia Oy Kuntatekniikan päivät 2009 Destia Oy on suomalainen infra-

Lisätiedot

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto LCI-Päivä 2016 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 8.12.2016 Naistenlahti

Lisätiedot

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi.

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi. <Toimialue> Länsimetron liityntäyhteydet Hanke-esittely Projektipäällikkö Janne Wikström 14.10.2014 1 Länsimetron liityntäyhteydet -hanke Parempi Länsiväylä Hankkeen tavoitteena on parempi Länsiväylä alueen

Lisätiedot

Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005

Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005 JULKISUUSANALYYSI Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005 Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 e-mail: info@observer.fi www.observer.fi

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA

KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA KLAUKKALAN OHIKULKUTIE, TIESUUNNITELMA, NURMIJÄRVI JA VANTAA TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA LAURI HARJULA 3.6.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lähtökohdat, perustiedot ja yleiskartta Tutkitut eritasoliittymien

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja Energiatehokkuus elinkaarimalleissa Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo 4.10.2017 Pekka Mairinoja Sisältö: Elinkaarihankkeen määritelmä Elinkaarihankkeen vaiheet Energiatehokkuus elinkaarimallissa:

Lisätiedot

Miten Tiehallinto käyttää hyödykseen telematiikan järjestelmiä palvellessaan suomalaisia liikkujia?

Miten Tiehallinto käyttää hyödykseen telematiikan järjestelmiä palvellessaan suomalaisia liikkujia? 1 Miten Tiehallinto käyttää hyödykseen telematiikan järjestelmiä palvellessaan suomalaisia liikkujia? 2 Tiehallinnon toiminta-ajatus: Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa yhteiskunnan

Lisätiedot

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 7.4.2017 Matti Aitomaa Viikko 39/2012 1 Miksi rakennetaan Rantatunnelin toteuttamisella saadaan lisää maata rakentamiseen turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä

Lisätiedot

Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus,

Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 64 Valtatie 8 välillä Raisio-Nousiainen LÄHTEET LÄHTEET Biota BD Oy 2003: Raision liito-oravaselvitys Brusila Heljä. Vt 8 Raisio-Nousiainen. Muinaisjäännösinventointi 2004. Turun maakuntamuseo. Matinkainen

Lisätiedot

Uusiomateriaalien mahdollisuudet

Uusiomateriaalien mahdollisuudet Uusiomateriaalien mahdollisuudet Vt 12 Lahden eteläinen kehätie, Kiertotalous kuntien maarakentamisessa -seminaari 7.6.2017 Kehätie & Uudenmaankatu 7.6.2017 Juha-Pekka Hämäläinen 2 Yhteinen hanke Liikennevirasto

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUDET E18 MUURLA-LOHJA -MOOTTORITIEOSUUDELLA

LIIKENNEONNETTOMUUDET E18 MUURLA-LOHJA -MOOTTORITIEOSUUDELLA LIIKENNEONNETTOMUUDET E18 MUURLA-LOHJA -MOOTTORITIEOSUUDELLA Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Liikennealan koulutusohjelma Riihimäki, kevät 2015 Aku Reini TIIVISTELMÄ Riihimäki Liikennealan koulutusohjelma

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

Allianssimallin perusteet

Allianssimallin perusteet Allianssimallin perusteet WWW.AINS.FI Suomesta on tullut Euroopan johtava allianssimaa U.S. IPD Suomi > 40 Saksa 0 Australia > 500 U.S. Käyttää integroituja malleilla IPD, IFOA Suomi Yhdistänyt leanin

Lisätiedot

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta

Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta Asiakkuuspäällikkö Outi Nietola, Liikennevirasto 26.3.2015 Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA

YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA VT12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YLEISSUUNNITELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA- SELOSTUKSESTA 15.6.2016 PITKÄJÄRVEN KOULU, KANGASALA YVA-SELOSTUSEN 1. TILAISUUDEN

Lisätiedot

Elinkaarihankkeiden kannattavuus

Elinkaarihankkeiden kannattavuus Elinkaarihankkeiden kannattavuus Riku Tolvanen, diplomi-insinööri Johtaja, Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy riku.tolvanen@inspira.fi Johdanto Tässä artikkelissa elinkaarihankkeena käsitetään kaikki

Lisätiedot

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty

Lisätiedot

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001 Caverion lyhyesti Caverion Life Cycle Solutions for Buildings and Industries Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Parantamissuunnitelmaselostus

Parantamissuunnitelmaselostus Parikkala Parantamissuunnitelmaselostus Kaakkois-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Kouvola 2013 Parantamissuunnitelmaselostus 2(7) PARANTAMISSUUNNITELMASELOSTUS SISÄLTÖ 1 HANKKEEN LÄHTÖTIEDOT

Lisätiedot

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen,

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen, Itämeren tietoliikennekaapeli Lisätiedot: Juha Parantainen, Juha.Parantainen@lvm.fi Itämeren tietoliikennekaapeli YHTEENVETO Nykyisin Suomen yhteydet ulkomaille kulkevat yhtä reittiä Ruotsin ja Tanskan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

Yleiskartta hankkeesta

Yleiskartta hankkeesta Yleiskartta hankkeesta 1 Yleistietoja Urakkasopimuksen arvo noin 22 000 000 Valtatien 5 parantamisen kaksiajorataiseksi valtatieksi n. 4 km Nykyisten eritasoliittymien parantamisia 3 kpl Uusia siltoja

Lisätiedot

YVA-menettely hankkeissa

YVA-menettely hankkeissa YVA-menettely hankkeissa E 18 Turun kehätie välillä Naantali - Raisio Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Vesa Virtanen

Lisätiedot

Etelä Suomen näkökulmasta

Etelä Suomen näkökulmasta Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari 12.12.2007

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari 12.12.2007 KEHÄ III UUSI VAALIMAA Seminaari 12.12.2007 Ajo- ja lepoaikoja määm äärittävä säädös s voimaan 1.10.1976 Nykyisin tienvarsilla olevat levähdysalueet on suunniteltu ja toteutettu pääp ääasiassa 1970-luvulla,

Lisätiedot

E18-TIESUUNNITELMIEN JA TOTEUTUNEIDEN RAKENNUSSUUNNITELMIEN VERTAILUA

E18-TIESUUNNITELMIEN JA TOTEUTUNEIDEN RAKENNUSSUUNNITELMIEN VERTAILUA Opinnäytetyö AMK Rakennustekniikka Infratekniikka 2011 Ville Suntio E18-TIESUUNNITELMIEN JA TOTEUTUNEIDEN RAKENNUSSUUNNITELMIEN VERTAILUA Välillä Paimio Muurla ja Muurla Lohja Turun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

Moottoritien liittymät yritysalueina?

Moottoritien liittymät yritysalueina? Moottoritien liittymät yritysalueina? TULEVAISUUDEN YRITYSALUEET SALOSSA 9.10.2013 Kaavoitusins. Timo Alhoke Yleiskaavallinen rakennemalli Keskusta Keskustavyöhyke Aluekeskukset Perniö ja Suomusjärvi Palvelukylät

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Liite 3 1/30 Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Meluntorjuntamahdollisuudet Ratapihankadun ja tunnelin rakentaminen vähentää

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Tytti Viinikainen Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmän kokous 21.4.2017 Taustaa Työtä esitelty aiemmin Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmässä keväällä 2016

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ. Vt 6 Taavetti-Lappeenranta. Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto

KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ. Vt 6 Taavetti-Lappeenranta. Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto IPT-hanke työpaja 26.5.2015 KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ Vt 6 Taavetti-Lappeenranta Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto VT 6 TAAVETISTA LAPPEENRANTAAN 28 km valtatietä

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström

KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN Henrik Sandström TÄHÄNASTINEN PROSESSI Kaikki kunnat ovat hyväksyneet suunnitelman Suhteellisen hyvä julkisuus Hyvä vastaanotto

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi 22.1.2014 Piia Karjalainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulku Itämerellä ja globaalisti uusien haasteiden edessä Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Vuorimiespäivät Pitkäjänteisyyttä infrarakentamiseen

Vuorimiespäivät Pitkäjänteisyyttä infrarakentamiseen Infra-alan merkitys Vuorimiespäivät 28.3.2008 Pitkäjänteisyyttä infrarakentamiseen TKL Timo Kohtamäki Toimitusjohtaja, Lemminkäinen Infra Oy Hallituksen puheenjohtaja, Infra ry 1 Infra-alan merkitys Tiesitkö,

Lisätiedot

E18 Turun kehätien kehittämisselvitys

E18 Turun kehätien kehittämisselvitys Tekninen lautakunta 104 29.10.2014 Kaupunginhallitus 439 10.11.2014 Kaupunginhallitus 457 24.11.2014 E18 Turun kehätien kehittämisselvitys 737/10.05.01/2014 TEKLA 104 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika

Lisätiedot

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille Liikennevirasto Tieosasto Opastinsilta 12A 00521 HELSINKI TIESUUNNITELMAN 3.2.2017 Maantien 969 Nellimintien parantaminen, Inari Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun

Lisätiedot

Liikennehallinnon virastouudistus

Liikennehallinnon virastouudistus Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:

Lisätiedot

Näkemyksiämme integroinnin ja yhteistyön merkityksestä

Näkemyksiämme integroinnin ja yhteistyön merkityksestä Etunimi Sukunimi Saukonpaasi Jätkäsaari, Helsinki Näkemyksiämme integroinnin ja yhteistyön merkityksestä Timo Lehmus, YIT 20.6.2016 YIT Pääkonttori yit.fi Rakennamme koteja ja toimivaa yhteiskuntaa Luomme

Lisätiedot

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus koskee 4.11.2008 päivättyä kaavakarttaa. Ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Koerakentaminen tienpidosta vastaavan viranomaisen näkökulmasta

Koerakentaminen tienpidosta vastaavan viranomaisen näkökulmasta 1 1. TIEHALLINNON TOIMINTASTRATEGIA 2. TIEHALLINNON YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 3. MATERIAALIEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN 4. TIEHALLINNON KOERAKENTAMINEN SIVUTUOTTEIDEN OSALTA 5. SIVUTUOTTEIDEN HYÖTYKÄYTÖN ONGELMAT

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva

Lisätiedot

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus 31.10.2014 2 3 Liikennejärjestelmän rahoitus vuonna 2015 noin 1,5 mrd., ostovoima heikkenee joka vuosi 3%, vuonna

Lisätiedot

28.11.2012 Matti Vehviläinen

28.11.2012 Matti Vehviläinen Satakunnan ajankohtaiset liikennehankkeet Perustienpidon tilannekatsaus (Satakunta) Yhteysvälihankkeen Turku Pori eteneminen Muita Satakunnan tieverkon kehittämiskohteita 28.11.2012 Matti Vehviläinen Perustienpito

Lisätiedot

Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M

Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M Helsingin kaupungin liikelaitos Henkilömäärä 185 Liikevaihto 87 M Helsingin Satama Kokonaisliikennemäärä (2011) 11,2 M tonnia Vuosaari Yksikköliikenne (2011) 10,2 M tonnia Markkinaosuus 25 % Suomen liikenteestä

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

E18 Muurla - Lohja palvelusopimus Ohje esivalintaan osallistuville

E18 Muurla - Lohja palvelusopimus Ohje esivalintaan osallistuville 1 E18 Muurla - Lohjanharju -projekti E18 Muurla - Lohja palvelusopimus Ohje esivalintaan osallistuville 26.3.2004 2 Ohjeen tarkoitus Tämä ohje on laadittu ainoastaan siinä tarkoituksessa, että palvelun

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti

Lisätiedot

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa

Lisätiedot

E18 Koskenkylä-Kotka Elinkaarimalli-hanke Palvelusopimus.

E18 Koskenkylä-Kotka Elinkaarimalli-hanke Palvelusopimus. E18 Koskenkylä-Kotka Elinkaarimalli-hanke Palvelusopimus. Tieto Versio 3 URL http://dk.mercell.com/permalink/24478800.aspx Ulkoinen hankinta ID 334844-2012 Hankinnan tyyppi Jälki-ilmoitus Asiakirjan tyyppi

Lisätiedot

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

E18 Turun kehätien kehittäminen

E18 Turun kehätien kehittäminen E18 Turun kehätien kehittäminen 11.3.2014 Kehittämisselvityksen lähtökohdat Turun kehätie E18- ja TEN -ydinverkkoa. Kehätiellä VARELY:n suurimmat liikennemäärät ja erittäin epätasainen palvelutaso. Tien

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Tampereen kaupunki Kaupunginvaltuuston iltakoulu raitiotiehankkeeseen liittyen 24.4.2014 Toteutusmallin valinta Toteutusmallitarkastelu käynnistettiin kesällä

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta 06.10.2016 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2017 JTS määrärahakehykset 2016-2021 Hallitus esittää Liikenneverkolle

Lisätiedot

9,.,1* Tielaitos. Uudenmaan tiepiirin liikenteen hallinnan strategia, Osaraportti 2 13/1999. Liikenteen hallinnan ja liikennetelematiikan strategia

9,.,1* Tielaitos. Uudenmaan tiepiirin liikenteen hallinnan strategia, Osaraportti 2 13/1999. Liikenteen hallinnan ja liikennetelematiikan strategia Uudenmaan tiepiirin liikenteen hallinnan strategia, Osaraportti 2 Tielaitos Liikenteen hallinnan ja liikennetelematiikan strategia Tielaitoksen selvityksiä 13/1999 Helsinki 1999 TIEHALLINTO Uudenmaan tiepiiri

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 234 17.12.2014 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupungin lausunto tiesuunnitelmasta vt 5 Palokangas-Humalajoki Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Autojen liikenneturvallisuus paranee tarvitaanko tie- ja katuvalaistusta tulevaisuudessa? 2.3.2017 Aleksanteri Ekrias Suomen tieverkko käsittää maantiet, kunnalliset

Lisätiedot

Liikkuminen palveluina Mobility as a Service

Liikkuminen palveluina Mobility as a Service Mobility as a Service Suomesta älyliikenteen innovaatioalusta Suomeen kehitetään maailman ensimmäinen avoin innovaatioalusta liikkumisen palveluille. Tekes kokoaa -yhteisön, johon mukaan tulevien yritysten

Lisätiedot

Erikoiskuljetusten toimintamalli moottoritieosuuden Sutela Heinlahti liikenteelle otosta 30.9.2013 alkaen

Erikoiskuljetusten toimintamalli moottoritieosuuden Sutela Heinlahti liikenteelle otosta 30.9.2013 alkaen Toimintamalli alkaen 1 (5) Erikoiskuljetusten toimintamalli moottoritieosuuden Sutela Heinlahti liikenteelle otosta alkaen Ehdot erikoiskuljetuksille käyttää E18 moottoritietä välillä Heinlahti Sutela

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot