Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto"

Transkriptio

1 Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto

2 Väylävirasto eli Väylä Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. 2

3 Kiinteä maantieyhteys Hailuodon ja mantereen välille Hailuotoon rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys korvaa nykyisen lauttayhteyden. Uusi yhteys valmistuu arviolta aikaisintaan vuonna

4 Miksi kiinteä yhteys rakennetaan? Hailuotolaiset tarvitsevat parempia liikenneyhteyksiä Lauttayhteys on kallis ja lauttayhteyden kehittäminen vielä kalliimpaa Halutaan turvata Hailuodon elinvoima ja palvelut 4

5 Kustannukset ja toteutustapa Havainnekuva: Sitowise 2018 Hanke toteutetaan: Elinkaarimallilla (PPP, Public Private Partnership) vuoden sopimusajalla; rakentaminen 2 3 vuotta ja kunnossapito vuotta. Käytettävyysperusteisesti; käyttäjilta ei peritä maksua, palveluntuottajalle maksetaan kun yhteys on käytettävissä ja vastaa palvelusopimuksen vaatimuksia. Kiinteä yhteys on liikennetaloudellisesti hyvin kannattava. Sen hyöty-kustannussuhde on 1,64. Rakentamisen kustannusarvio on 73,5 M. 5

6 Sujuva yhteys henkilö- ja tavaraliikenteelle Kiinteä yhteys: Laajentaa hailuotolaisten työssäkäyntialuetta Varmentaa ja lisää vakituista asumista Hailuodossa Edistää kunnan sekä paikallisten yritysten ja elinkeinojen elinvoimaa Lisää sosiaalista kanssakäymistä Parantaa turvallisuutta (poliisi, pelastuslaitos) Vähentää hiilidioksidipäästöjä lauttaliikenteeseen verrattuna. Havainnekuva: Sitowise

7 Vaikutukset alueen talouteen ja työllisyyteen Väylähanke työllistää paikallisesti, 25% työvoimasta tulee alueelta. Investointi tuo 5 10 kertaisesti välillisiä vaikutuksia alueelle. Välillisesti hanke työllistää noin 200 henkilötyövuotta, josta aliurakointia ja materiaalitoimituksia on noin 80%. Rakentamisen aikana paikallisten palveluiden kysyntä kasvaa väkimäärän lisääntymisen myötä. 7

8 Poikkeuksellisen vaativa hanke Suunnittelussa on huomioitu alueen herkkä ja suojeltu luonnonympäristö, arvokas kulttuuriympäristö sekä vaativat luonnonolosuhteet. Kiinteä yhteys sovitetaan maisemaan mahdollisimman hyvin. Yhteys on suunniteltu siten, että herkän merialueen ympäristölle ja vesiluonnolle aiheutetaan mahdollisimman vähän haittaa niin rakentamisen kuin käytönkin aikana. Ympäristövaikutuksia seuraa hankkeelle asetettu ohjausryhmä, joka valvoo mm. vesilupaehtoja ja sovittuja ympäristövaikutusten lieventämistoimia. Ympäristöasiat ovat hankkeen keskeinen tavoitekokonaisuus, jonka tilaaja varmistaa palveluntuottajille asetetuilla osaamisvaatimuksilla sekä sopimusehdoilla. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Hailuodon kiinteän yhteyden suunnittelu Hankkeen rakentamisalue ja vaikutusalue Havainnekuva: Sitowise

9 Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) valmistui vuonna 2010 Yksittäisten selvitysten ja tutkimusten aiheita vaikutusalueelta ovat muun muassa: Jään liikkuminen ja eroosio Meriveden virtaus ja laatu Kalasto ja kalastus sekä kalojen vaellus Kasvillisuus, luontotyypit ja suojelukohteet Vesieliöstö ja merinisäkkäät Linnusto Maisema ja kulttuuriperintö Vesiliikenne Hylkykartoitus ja maaperätutkimuksia Haitallisten vaikutusten ehkäiseminen ja lieventäminen rakentamisen aikana sekä tien valmistuttua Vastavalo / Juha Ollila 9

10 Puoli vuosisataa Hailuodon ja mantereen uuden yhteyden kehittämistä Ensimmäinen kattava selvitys 1980-luvun alussa; ratkaisuehdotuksena sekä kiinteän yhteyden että lauttayhteyden kehittäminen Tarveselvitys v. 1993; vaihtoehtona tunneliratkaisu välillä Oulunsalo Hailuoto Yleissuunnitelma ja YVA-menettely vuosina Tiesuunnitelma valmistuu, kevät 2018 Markkinavuoropuhelu ja kilpailutus, tavoite Kiinteä yhteys valmistuu aikaisintaan v Liikenneministeriön päätös v liikenneyhteyksien parantamisesta lauttayhteytenä välillä Oulunsalo Hailuoto Tiehallinnon Oulun tiepiirin kannattavuuslaskelma 2007; kiinteä yhteys edullisempi kuin lauttayhteys Rahoituspäätös v Tiesuunnitelma hyväksytty 2018, Vesiluvan hyväksyminen vuonna Rakentaminen alkaa, tavoite v Havainnekuva: Sitowise 2018

11 PPP-mallilla parasta hankkeelle ja tien käyttäjille Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan elinkaarimallilla (PPP Public Private Partnership). Väylävirasto tilaa yhdellä sopimuksella hankkeen rakennussuunnittelun, rakentamisen, rahoituksen sekä sopimusaikaisen kunnossapidon. Tilaaja saa sitovan hinnan rakentamisen ja kunnossapidon kustannuksista jo tarjousvaiheessa. Elinkaarimallilla hanke saadaan käyttöön nopeammin kuin perinteisellä budjettirahoituksella. Elinkaarimalli mahdollistaa palveluntuottajan innovaatiomahdollisuudet siirtämättä kuitenkaan riskiä tilaajalle, koska palveluntuottaja vastaa myös pitkän aikavälin kunnossapidon kustannuksista. Tilaaja maksaa palveluntuottajalle palvelumaksua siitä lähtien, kun Hailuodon kiinteä yhteys on otettu käyttöön. Palvelumaksun suuruus on riippuvainen toteutetun palvelun laadusta. Omistajat/sijoittajat -oma pääoma Havainnekuva: Sitowise 2018 Suunnittelun ja rakentamisen toteuttajat Tilaaja palvelusopimus Projektiyhtiö Kunnossapidon urakoitsijat Rahoittajat -vieras pääoma 11

12 Kustannusten jakautuminen Investointivaiheessa palveluntuottaja toteuttaa hankkeen hankkimansa rahoituksen turvin. Tilaaja alkaa maksaa palvelumaksua vasta kun hanke on otettu käyttöön. Palvelumaksua maksetaan koko kunnossapitojakson ajan. Palvelumaksu sisältää investoinnin pääoman, korko- ja kunnossapitokustannukset sekä projektiyhtiön hallinto- ja operointikulut. Osa palvelumaksusta (kunnossapidon osuus) on sidottu maanrakennuskustannus -indeksiin. Eduskunnan vuonna 2017 myöntämä tilausvaltuutus hankkeelle on 116,9 miljoonaa euroa. Palveluntuottajan investointikustannukset Palvelumaksu Kunnossapito Indeksi Havainnekuva: Sitowise 2018

13 Hankkeen aikataulu Hallinnollinen prosessi Hankinnan valmistelu Hankinta alkaa Tarjouspyyntödokumentaatio Palvelusopimuksen kilpailutus Rakennustyöt alkavat Investointivaihe Avaaminen liikenteelle Kunnossapitovaihe Aikataulu on mahdollinen mikäli hallinnollisessa käsittelyssä ei tule valituksista aiheutuvia viiveitä.

14 Lisätietoja Lars Westermark Johtaja p Terhi Honkarinta projektipäällikkö terhi.honkarinta@vayla.fi facebook.com/hailuotokiintea twitter.com/hailuotokiintea Havainnekuva: Sitowise 2018

15

Hailuodon kiinteä yhteys. Mt 816 välillä Riutunkari Huikku

Hailuodon kiinteä yhteys. Mt 816 välillä Riutunkari Huikku Hailuodon kiinteä yhteys Mt 816 välillä Riutunkari Huikku Kiinteä maantieyhteys Hailuodon ja mantereen välille Hailuotoon rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille.

Lisätiedot

Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus

Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus POP ELY Oulunsalo Hailuoto Oulun seutu Metsähallitus Lumituuli Oulun Seudun Sähk Kahden YVA-hankkeen ja yleiskaavan ainutlaatuinen

Lisätiedot

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Oulun tiepiiri teettää työn, joka sisältää : vaihtoehtoisten liikenneyhteyksien määrittelyn ja ratkaisujen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA), parhaan

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma

Yleisötilaisuus Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 10.9.2014 Suunnittelualue 2 Hankkeen alustava aikataulu 2014 syksy, yleissuunnitelma nähtävillä 2014 loppuvuosi, yleissuunnitelman hyväksymispäätös

Lisätiedot

ELINKAARIMALLI vastuullista kokonaispalvelua. ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti

ELINKAARIMALLI vastuullista kokonaispalvelua. ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti vastuullista kokonaispalvelua ss. 2-3 keskiaukeama ss. 4-5 kansilehti vastuullista kokonaispalvelua Elinkaarimallilla toteutettavissa tiehankkeissa Tiehallinto tilaajana ostaa pitkäkestoisia tiepalveluita,

Lisätiedot

Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus

Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus Yleisötilaisuus 10.9.2014 POP ELY Oulunsalo Hailuoto Oulun seutu Metsähallitus Lumituuli Oulun Seudun Sähk Lähtökohdat kaava-alue

Lisätiedot

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset 44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 6.2.8 Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset Selvittämällä suunnittelualuetta dynaamisena, toiminnallisena kokonaisuutena, saadaan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta kiinteän yhteyden rakentamiseksi Hailuodon ja mantereen välille.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta kiinteän yhteyden rakentamiseksi Hailuodon ja mantereen välille. Päiväys Dnro 12.12.2007 PPO-2007-R-11-531 Tiehallinto Oulun tiepiiri PL 261 90101 OULU Viite Tiedustelunne 19.11.2007 Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta kiinteän yhteyden

Lisätiedot

Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla. Raportti 10.12.2008

Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla. Raportti 10.12.2008 Tiehallinto Parainen - Nauvo yhteysvälin kannattavuus eri vaihtoehdoilla Raportti 10.12.2008 Sisällysluettelo 1.Johdanto 2.Yhteenveto 3.Tunnelivaihtoehdon kuvaus 4.Siltavaihtoehdon kuvaus 5.Lauttavaihtoehdon

Lisätiedot

Hailuodon kiinteä yhteys Mt 816 välillä Huikku Riutunkari, Oulu ja Hailuoto

Hailuodon kiinteä yhteys Mt 816 välillä Huikku Riutunkari, Oulu ja Hailuoto 1.3-T 1 (8) Hailuodon kiinteä yhteys Mt 816 välillä Huikku Riutunkari, Oulu ja Hailuoto Hailuodon kiinteän yhteyden tiesuunnitelma käsittää maantielle 816 noin 8,4 kilometrin pituisen uuden silta- ja pengeryhteyden

Lisätiedot

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5. Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.2012 E18-tien (vt 7) kehittäminen välillä Helsinki - Vaalimaa H4 H5 H2 H3

Lisätiedot

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Ympäristövaikutusten arviointiselostus Yleisötilaisuus Inkoossa 19.8.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Finngulf LNG, LNG-terminaali Inkooseen LNG-terminaali

Lisätiedot

HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 1, Oulunsalo. Muistio yleisötilaisuudesta. 1 Kokouksen avaus. 2 Yleisötilaisuuden kulku.

HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 1, Oulunsalo. Muistio yleisötilaisuudesta. 1 Kokouksen avaus. 2 Yleisötilaisuuden kulku. Muistio 1.6T-1.6 20.11.2017 Prosito Yleisötilaisuus1, Hailuoto 1 (3) HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 1, Oulunsalo Muistio yleisötilaisuudesta Aika To 16.11.2017 klo 18:00 20:00 Paikka Osallistujat

Lisätiedot

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Hanke Suunnitteluperusteena Syvyys rakennuspaikalla oltava >3,5 m Tuulisuus sopiva Voimaloiden väliset etäisyydet riittävät Tuulivoimalan napakorkeus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015 UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja

Energiatehokkuus elinkaarimalleissa. Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo Pekka Mairinoja Energiatehokkuus elinkaarimalleissa Rakennusten energiaseminaari Finlandia-talo 4.10.2017 Pekka Mairinoja Sisältö: Elinkaarihankkeen määritelmä Elinkaarihankkeen vaiheet Energiatehokkuus elinkaarimallissa:

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Hailuotoon kiinteä yhteys. Oulu Pekka Petäjäniemi Johtaja

Hailuotoon kiinteä yhteys. Oulu Pekka Petäjäniemi Johtaja Hailuotoon kiinteä yhteys Oulu 13.10.2017 Pekka Petäjäniemi Johtaja Liikenneviraston rahoituksen jakautuminen 2018 Perusväylänpito 65 % Väyläverkon kehittäminen 16 % Länsimetron avustus ja raideliikennehankkeet

Lisätiedot

VT 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA

VT 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA VT 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA TIESUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO KANSIO 1/2 OSA A TIESUUNNITELMAN SELOSTUSOSA Kansilehti Sisällysluettelo Tiesuunnitelman yleisesite

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

Liikennehallinnon uudistunut viranomaiskenttä. Väylän roolit, tehtävät ja toimintamallit hankesuunnittelussa

Liikennehallinnon uudistunut viranomaiskenttä. Väylän roolit, tehtävät ja toimintamallit hankesuunnittelussa Liikennehallinnon uudistunut viranomaiskenttä Väylän roolit, tehtävät ja toimintamallit hankesuunnittelussa Jenna Johansson 11.9.2019 Väylän rooli ja tehtävät hankesuunnittelussa, Laki liikennejärjestelmästä

Lisätiedot

Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma

Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma RAPORTTEJA 90 2014 Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Hailuoto, Oulu 1 Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Hailuoto, Oulu RAPORTTEJA 90 2014 HAILUODON KIINTEÄN YHTEYDEN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Hailuodon liikenneyhteyden ja tuulivoiman kehittäminen

Hailuodon liikenneyhteyden ja tuulivoiman kehittäminen 26.11.2008 Marko Mäenpää KOKOUSMUISTIO Hailuodon liikenneyhteyden ja tuulivoiman kehittäminen Ohjausryhmän 1. palaveri Aika: 20.11.2008 klo 13:00 14:45 Paikka: AIRIX Ympäristö Oy, Sepänkatu 9 A 7, 90100

Lisätiedot

Julkaisuvapaa. Tiedotustilaisuus ELY:ssä

Julkaisuvapaa. Tiedotustilaisuus ELY:ssä Julkaisuvapaa 2.3.2010 2010 klo 12 Tiedotustilaisuus 2.3.2010 Pohjois-Pohjanmaan Pohjanmaan ELY:ssä Ympäristövaikutusten arvioinnit valmistuneet Hailuodon liikenneyhteyksien kehittämisen YVA ja Oulunsalon

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013

Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013 Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri Kalajoki 15.11.2013 Toteutuksessa olevat väylien kehittämishankkeet Perämerellä Pietarsaaren 11 metrin väylähanke Pietarsaaren

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys

Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Raitiotiehankkeen toteutusmalliesiselvitys Tampereen kaupunki Kaupunginvaltuuston iltakoulu raitiotiehankkeeseen liittyen 24.4.2014 Toteutusmallin valinta Toteutusmallitarkastelu käynnistettiin kesällä

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 26.9.2006 ELINKAARIMALLIT kehityshanke: KTI:n osaprojekti:

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos

Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos 1.11.2012 Haukipudas Kiiminki seutusuunnittelija Anne Leskinen 14.11.2012 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos 2 Oulun

Lisätiedot

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009

VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009 FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja

Lisätiedot

Luonnos 14.10.2014. Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma. Hailuoto, Oulu RAPORTTEJA XX 2014 XX XX

Luonnos 14.10.2014. Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma. Hailuoto, Oulu RAPORTTEJA XX 2014 XX XX RAPORTTEJA XX 2014 Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Hailuoto, Oulu XX XX 1 Hailuodon kiinteän yhteyden yleissuunnitelma Hailuoto, Oulu XX XX Kannen kuvat: Havainnekuva, WSP Group Tapio Kalliomäki,

Lisätiedot

Hankintojen yhteinen kehittäminen

Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere 4.6.2019 Yleisötilaisuuden sisältö Väyläviraston rooli ja tehtävät Ratasuunnitelma Hankkeen taustat ja lähtökohdat Tampereen kaupungin näkökulmasta

Lisätiedot

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa Ympäristövaikutusten arviointi hankkeissa - Hankkeiden/toimintojen vaikutuksia ympäristöönsä arvioidaan hankkeen/toiminnan edellyttäessä

Lisätiedot

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma Oulu, Hailuoto MELUSELVITYS Tiina Kumpula 9.1.2018 9.1.2018 2 (6) SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli... 4 2.3 Liikennetiedot...

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Hailuodon liikenneyhteys Hailuoto, Oulunsalo Hailuodon liikenneyhteys Hailuoto, Oulunsalo Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA. Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 3/2008. Kokousaika: Keskiviikko 25.6.2008 klo 19.00. Käsiteltävät asiat:

HAILUODON KUNTA. Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 3/2008. Kokousaika: Keskiviikko 25.6.2008 klo 19.00. Käsiteltävät asiat: HAILUODON KUNTA Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 3/2008 Kokousaika: Keskiviikko 25.6.2008 klo 19.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, johtokeskus Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2

Lisätiedot

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus Tervola 20.5.2013 Jari Laitakari Kalle Reinikainen YVA-MENETTELYN TARKASTELUALUE COPYRIGHT PÖYRY 14.3.2013 NYKYTILA MAISEMA-ALUEET,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Seurantaryhmän 1. kokous

Seurantaryhmän 1. kokous KOKOUSMUISTIO 9.3.2009 Seurantaryhmän 1. kokous Aika 26.2.2009 klo 13.45 17.15 Paikka Tiepiiri Lentoauto-sali, Veteraanikatu 5 90100 Oulu Läsnä: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Tuukka Pahtamaa Metsähallitus,

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ

E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 15.12.2016 YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Tervetulosanat, YVA-menettelyn esittely / Petri Hiltunen (10 min) Hankkeen esittely

Lisätiedot

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään?

Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Matti Räinä tiejohtaja Oulun tiepiiri Näkökulmia aluesuunnittelun ja liikenteen tavoiteasettelu LPS 2008 Liikenne 2030. Suuret haasteet, uudet linjat hallinnon

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

YKKÖSTIE YHTEINEN ETU E18 MUURLA LOHJA-MOOTTORITIE

YKKÖSTIE YHTEINEN ETU E18 MUURLA LOHJA-MOOTTORITIE Valtatie 1 kokonaan moottoritieksi Turun ja Helsingin välinen valtatie1 on pian kokonaan moottoritietä. Viidenkymmenen kilometrin tieosuus Muurlasta Lohjaan rakennetaan sujuvaksi, turvalliseksi ja ympäristöön

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja satamien

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Inarin kunta, Piiskuntie 2, Ivalo puh (016) , faksi (016)

Inarin kunta, Piiskuntie 2, Ivalo puh (016) , faksi (016) Miksi ja miten Paatsjoentie pysäytettiin Seminaari 8.10.2011 Skogfoss/Svanvik Reijo Timperi kunnanjohtaja Tieyhteyden tausta Tieyhteys katkesi Petsamon menetykseen Heti sodan jälkeen yritettiin tieyhteyttä

Lisätiedot

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 41 LÄHIVAIKUTUSALUE VESISTÖVAIKUTUSALUE LOUHOS LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE 250 0 500 1000 m Kuva 7. Peura-ahon lähivaikutusalueen, valuma-alueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta

MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta SOPIMUSLUONNOS 1 (5) 23.10.2012 280/2012/KAS/11 MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta Sopimus toteutuskustannusten jaosta ja kohteen rakentamisesta Ravattilan koulun kohdalla

Lisätiedot

LAUSUNTO MERIALUEEN OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA, HAILUODON KUNTA, OULUNSALON KUNTA

LAUSUNTO MERIALUEEN OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA, HAILUODON KUNTA, OULUNSALON KUNTA LAUSUNTO POPELY/853/07.01/2010 Pohjois-Pohjanmaa 16.8.2010 Hailuodon kunta Luovontie 176 90480 HAILUOTO Oulunsalon kunta yhdyskuntalautakunta PL 4 90461 OULUNSALO Hailuodon kunnan lausuntopyyntö 16.4.2010

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusten mahdollisuudet suunnitteluratkaisuna. Johtaja Timo Potka Hankesuunnittelupäivä Pasila

Kiinteistötoimitusten mahdollisuudet suunnitteluratkaisuna. Johtaja Timo Potka Hankesuunnittelupäivä Pasila Kiinteistötoimitusten mahdollisuudet suunnitteluratkaisuna Johtaja Timo Potka Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 Pasila Aiheet Kiinteistövaikutusten arviointi Hankeuusjako Alueellinen tietoimitus Mitä käytännössä?

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

Yhdistää puoli Suomea

Yhdistää puoli Suomea 1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella Ville Koskinen 2.11.2016 Esityksen sisältö Taustaa Fennovoiman polttoaineen loppusijoituksesta Kokonaisaikataulu ja tarvittavat luvat Tehdyt

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 12.9.2017 Hankkeen tavoitteet 12.9.2017 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja elinkeinoelämälle.

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman 3.10.2018 3.10.2018 Kari Wihlman Suuret ratahankkeet 14.5.2018 3 Globaalit megatrendit

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 8.1.2009 Dnro: PPO 2008 R 29 531 HANKE Oulunsalon Hailuodon merituulipuisto HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa

Lisätiedot

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa

Lisätiedot

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 Rahoitus- ja toteutusmallien arviointi 1. Hankeen lähtökohtien määrittely 2. Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Mediatilaisuus 1.9.2016 1.9.2016 Hanke-esittelyn sisältö 1. Väylähankkeen yleisesittely, projektipäällikkö Seppo Paukkeri/ Liikennevirasto 2. Ruoppausurakan ajankohtainen

Lisätiedot

Liikenneviraston katsaus

Liikenneviraston katsaus Liikenneviraston katsaus Sami Petäjä 11.12.2018 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden mahdollistaja Väylävirasto edeltäjäänsä vaikuttavampi Uusi Liikenne-

Lisätiedot

Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus

Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus Ylijohtaja Juhani Tervala 1 Työryhmän tehtävä Arvioida Kolari-Pajalan ja Soklin kaivoshankkeiden yhteiskuntataloudelliset

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa ESIR:in hyödyntäminen Suomessa Globaali talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa: investointitaso on 15 prosenttia matalampi kuin ennen kriisiä. Taloutta uudistavia investointeja

Lisätiedot

Elinkaarimallien ja palvelujen sopimukset. Juha-Matti Junnonen TKK Rakentamistalous

Elinkaarimallien ja palvelujen sopimukset. Juha-Matti Junnonen TKK Rakentamistalous Elinkaarimallien ja palvelujen sopimukset Juha-Matti Junnonen TKK Rakentamistalous Elinkaarisopimusten ominaispiirteitä Tyypillisiä piirteitä sopimuksen pitkä kesto, epävarmuus ja osapuolten keskinäiset

Lisätiedot

Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus. Raideliikenneseminaari Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK

Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus. Raideliikenneseminaari Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus Raideliikenneseminaari 24.4.2019 Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK Sisältö 1. Rautatieliikenteen talous 2. Ratahankkeiden taloudellinen arviointi

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN?

ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN ELINKAARIMALLISTA ELINKAARIALLIANSSIIN? RAIN workshop, Oulu 30.5.2017 Juha Salminen Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ELINKAARIHANKKEIDEN VARIAATIOITA Tilaaja Palveluntuottaja (yritys

Lisätiedot

HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 2, Oulunsalo. Muistio yleisötilaisuudesta. 1 Kokouksen avaus. 2 Yleisötilaisuuden kulku.

HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 2, Oulunsalo. Muistio yleisötilaisuudesta. 1 Kokouksen avaus. 2 Yleisötilaisuuden kulku. 1.6T-1.10 Yleisötilaisuus 2, Oulunsalo 1 (5) HAILUODON KIINTEÄ YHTEYS, TS Yleisötilaisuus 2, Oulunsalo Muistio yleisötilaisuudesta Aika To 1.2.2018 klo 18:00 20:00 Paikka Osallistujat Oulunsalo talo Noin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:

Lisätiedot

Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Elokuu 1999. Loviisa 3. -ydinvoimalaitoshanke

Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Elokuu 1999. Loviisa 3. -ydinvoimalaitoshanke Elokuu 1999 Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Loviisa 3 -ydinvoimalaitoshanke Hankkeesta vastaava Yhteysviranomainen Sisällysluettelo Hankkeen tausta ja aikataulu Hanke ja sen vaihtoehdot

Lisätiedot

Ysitien kehittämisnäkymät Itä- Suomessa

Ysitien kehittämisnäkymät Itä- Suomessa Ysitien kehittämisnäkymät Itä- Suomessa Ysiväylän liikenneseminaari 6.5.2015 Kuopio Airi Muhonen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.5.2015 1 Lähde: Ruut Rissanen, Antti Rehunen, Hanna Kalenoja, Ossi Ahonen, Tommi

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää, sekä investointien osalta niiden edellyttämiä ostoja muilta

Lisätiedot

Hyvinkää Hanko sähköistys ja tasoristeyksien turvallisuuden parantaminen, ratasuunnitelma. Vihdin yleisötilaisuus

Hyvinkää Hanko sähköistys ja tasoristeyksien turvallisuuden parantaminen, ratasuunnitelma. Vihdin yleisötilaisuus Hyvinkää Hanko sähköistys ja tasoristeyksien turvallisuuden parantaminen, ratasuunnitelma Vihdin yleisötilaisuus 6.11.2018 Hyvinkää Hanko sähköistys ja tasoristeykset, yleisötilaisuus, Hyvinkää Kokouksen

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus Katupäällikkö, DI, Ismo Heikkinen, Kuopion kaupunki Projektipäällikkö, DI, Ari Kalliokoski, Destia Oy Kuntatekniikan päivät 2009 KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN SIJAINTI

Lisätiedot