LOIMAAN KAUPUNKI Khall

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOIMAAN KAUPUNKI Khall"

Transkriptio

1 LOIMAAN KAUPUNKI Khall TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖPANO-OHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Kaupunginhallituksen esitykseen ei tehty valtuustokäsittelyssä muutoksia. Talousarviossa valtuusto vahvisti toimielimille sitovat toiminnalliset tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman lisäksi täytäntöönpanossa ja tulevien vuosien suunnittelussa on noudatettava hyväksyttyjä ja voimassaolevia sopimuksia ja toimintaohjeita. Käyttösuunnitelma 2017 Toimielinten on käsiteltävä käyttösuunnitelmansa viimeistään mennessä. Kaupunginhallitus ja muut toimielimet ohjaavat toimintaa käyttösuunnitelmien ja niiden toteutumisvertailujen avulla. Käyttösuunnitelmilla jaetaan määrärahat ja tuloarviot osamäärärahoiksi ja osatuloarvioiksi ja asetetaan tarkennetut tavoitteet. Palvelutoiminta on sopeutettava myönnettyjen määrärahojen sallimiin rajoihin. Toimielinten vastuulla on myös huolehtia, että maksut tarkistetaan kustannusten nousua vastaavalle tasolle. Käyttösuunnitelman vahvistamisen yhteydessä tarkistetaan myös hankintaoikeudet ja delegointipäätökset ja kirjataan voimassa olevat hankintaoikeudet kootusti käyttösuunnitelmaan. Kaupunginhallitus suosittelee, että käyttösuunnitelmaa laadittaessa ja kehityskeskustelujen yhteydessä täsmennetään tavoitteet seuraaville vastuualueille: Hallintopalvelukeskus Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus Konsernijohto Elinkeino- ja kaupunkikehitys Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Perusturvalautakunta Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Sosiaalityö Sosiaalityö Työllisyystoiminta Vammaispalvelut Terveys- ja hoivapalvelut Terveys- ja hoivapalvelujen hallinto Avopalvelut Asumispalvelut Laitoshoito Muut vanhuspalvelut Muut vanhus- ja veteraaniasiat

2 Sivistyspalvelukeskus Koulutuslautakunta Varhaiskasvatus Perusopetus Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikapalveluiden hallinto Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Työväenopistotoiminta Musiikkiopistotoiminta 2 Tekninen- ja ympäristöpalvelukeskus Tekninen lautakunta Teknisen ja ympäristöpalvelukeskuksen hallinto Rakennuttamispalvelut Tilapalvelut Kunnallistekniikka Ruoka- ja siivouspalvelut Ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristövalvonta Riskien hallinta Käyttösuunnitelmaa laadittaessa, kehityskeskusteluissa ja palvelukeskusten suunnittelupalavereissa on painotettava riskien hallintaa. Kaupungin johtoryhmä valikoi riskienhallinnan painopistealueiksi henkilöstöön liittyvät riskit, tietojärjestelmäriskit, talousriskit ja sopimusten ja projektien hallintaan liittyvät riskit. Erityisesti näitä neljää kokonaisuutta tulee arvioida vuoden 2016 tilinpäätökseen liittyvissä toimielinten sisäisen valvonnan kertomuksissa. Käyttösuunnitelmissa tarkennettujen tavoitteiden asettamisessa on kiinnitettävä huomiota vaikeasti hallittavien riskien tunnistamiseen ja hallintaan. Näitä vaikeasti hallittavia riskejä ovat mm. syrjäytyminen, työttömyys, alueen elinvoiman hiipuminen ja maahanmuuttajien tilanne. Käyttösuunnitelmassa voi painottaa sosiaalisen työllistämisen osuutta kaupungin toiminnassa ja myös palvelujen ostossa esim. yhtenä pisteytystekijänä palveluja kilpailutettaessa. Henkilöstö Vuoden 2017 talousarvion koko henkilöstöä koskeva tavoite on kaupunkiorganisaation muutosvalmistelu, joka tähtää sekä uudelle valtuustokaudelle että valtakunnallisen sote-uudistuksen alkutaipaleelle. Vuoden 2017 aikana tehtävälistalla on johtamis- ja esimiestyön kehittäminen. Kehitysmyönteisen ilmapiirin edistäminen ja työntekijöiden jaksamisen edistäminen mm. ikäjohtamisen keinoin. Henkilöstökustannukset pidetään jatkossakin hallinnassa jatkamalla täyttölupamenettelyä, sijaisten käytön rajoittamista sekä palkattomien virka- ja työvapaiden menettelyä. Eläköitymiset ja muut henkilöstömuutokset hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan mm. tehtäviä uudelleen järjestämällä.

3 3 Täyttölupamenettely Virka- ja työsuhteen täyttöluvan myöntämisestä päättää pääsääntöisesti palvelukeskuksen johtaja. Sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtaja voi delegoida terveys- ja hoivapalvelujen tehtäväalueen täyttöluvista päättämisen alaiselleen viranhaltijalle. Delegoinnin edellytyksenä on sitoutuminen talousarvion ja käyttösuunnitelman mukaiseen henkilöstömäärärahaan ja määrään sekä määriteltyyn hoitaja- / henkilöstömitoitukseen. Täyttölupaesitykset saatetaan palvelukeskusten johtajien valmistelun pohjalta kaupungin johtoryhmän käsiteltäväksi. Tarvittaessa täyttölupa voidaan viedä myös ao. toimielimen tai kaupunginhallituksen päätettäväksi. Täyttölupaesityksestä tulee käydä ilmi minkä viran/tehtävän täyttölupaa haetaan syy, miksi tehtävä on vapautunut yksilöidyt perustelut, miksi tehtävä on välttämätön Täyttölupaa edellytetään myös seuraavilta määräaikaisilta palvelussuhteilta: tuntiopettajat avoimien vakanssien määräaikaiset hoitajat määräaikaiset osa-aikatyöntekijät harjoittelijat yli 3 kk Täyttölupaa ei edellytetä: enintään 3 kk:n sijaisten palkkaamisessa työllistettyjen palkkaamisessa kausityöntekijöiden ja kesätyöntekijöiden palkkaamisessa, mikäli on olemassa määrärahavaraus talousarviossa Sijaisten palkkauksessa noudatetaan myös kaupunginhallituksen hyväksymää sijaiskäytäntöjä rajoittavaa menettelyä. Kehityskeskustelut Kehityskeskustelut organisoi ko. palvelukeskuksen johtaja apunaan palvelukeskuksen johtoryhmä. Palvelukeskuksilla on erilaisia käytäntöjä esim. kehityskeskustelujen aikatauluttamisen suhteen. Kehityskeskustelu voidaan käydä myös pienryhmissä, mutta yksilöä koskevaa asiaa ei silloin voi käsitellä ilman asianomaisen lupaa. Jokaisella on oikeus ja myös velvollisuus tarvittaessa kahdenkeskiseen kehityskeskusteluun esimiehen kanssa. Kaupunginjohtaja käy kehittämiskeskustelut palvelukeskusten johtajien kanssa. Seuranta, raportointi ja sisäinen valvonta Säännöllinen raportointi on osa kaupungin seuranta- ja johtamisjärjestelmää ja muodostaa rungon sisäiselle valvonnalle ja riskien hallinnalle. Seurannalla varmistetaan toiminnan lain- ja määräystenmukaisuus, toiminnan eettisyys ja yhteiskunnallinen vastuullisuus, verovarojen tuloksellinen ja moitteeton käyttö ja toiminnallisen ja taloudellisen raportoinnin riittävyys ja oikeellisuus.

4 Toimielimen esittelijä huolehtii siitä, että toimielin saa käsiteltäväkseen vähintään kaksi kertaa vuodessa osavuosikatsauksen sekä säännölliset toiminta- ja talousraportit (suositus kuukausittain). Valtuustoon saakka vietävä osavuosikatsaus tehdään ja tilanteiden mukaisesti. Liikelaitos raportoi toiminnastaan kaupungin osavuosikatsausten yhteydessä. Tytäryhteisöt raportoivat toiminnastaan ja taloudestaan tilanteen mukaisesti kaupunginhallitukselle ja tilinpäätöksen yhteydessä (ks. konserniohje) valtuustolle. Osavuosikatsaus julkaistaan samanaikaisesti hallitusjakelun kanssa sähköisesti pöytäkirjan liitteenä, jolloin se on myös valtuuston jäsenten nähtävänä, heti valmistuttuaan kaupungin kotisivuilla. 4 Tilivelvolliset vuodelle 2017 Kaupunginhallituksen hyväksymässä sisäisen valvonnan ohjeistuksessa on mainittu tilivelvollisuudesta seuraavaa: Loimaan kaupungin kuntalain mukaisia tilivelvollisia ovat kaikki toimielinten - pois luettuna valtuuston - jäsenet sekä kaupunginhallituksen nimeämät johtavat viranhaltijat. Kukin esittelijä on tilivelvollinen esittelyynsä ja asianomaisen toimielimen tehtäviin kuuluvista asioista. Talousarviossa määrärahajaon on vastattava organisaatiorakennetta niin, että jokaiselle määrärahalla voidaan määrätä siitä vastaava tilivelvollinen. Tilivelvollinen on vastuussa yksikkönsä toiminnasta ja taloudesta. Tilivelvollisten lisäksi jokainen esimiesasemassa eri vastuualueilla oleva viranhaltija ja työntekijä on vastuussa riittävän sisäisen valvonnan järjestämisestä vastuualueellaan. Kuntalain tarkoittamia tilivelvollisia ovat muun muassa kaupunginhallituksen, lautakuntien, johtokuntien ja toimikuntien sekä muiden kunnan toimielinten jäsenet. Lisäksi tilivelvollisina voidaan pitää toimielimen esittelijöitä ja toimielimen tehtäväalueella itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavia viranhaltijoita ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Lisäksi lain mukaan tilintarkastajan on tilintarkastuskertomuksessa otettava kantaa siihen, voidaanko tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus. Tällöin tilintarkastajan on myös yksilöitävä asianomainen tilivelvollinen. Tilivelvollisuusaseman puuttuminen ei vapauta esimiesasemassa olevaa viran- tai toimenhaltijaa alaistensa toiminnan valvontavastuusta. Tarkempaa yksityiskohtaista ohjeistusta talousarvion täytäntöönpanosta ja siihen liittyvistä seikoista saa allekirjoittaneilta ja johtoryhmän jäseniltä. LOIMAAN KAUPUNGINHALLITUS Jari Rantala kaupunginjohtaja Tuija Ojala talousjohtaja LIITE Tilivelvolliset vuodelle 2017 käyttötalous Tilivelvolliset vuodelle 2017 investoinnit

5 5 Loimaa Käyttötalousosa 2017 Osasto Nimi Taso Tilivelvollinen Virkanimike Tasojen selitykset: Loimaan kaupunki = taso 01 Palvelukeskus = taso 02 Toimielin = taso 03 Päävastuualue= taso 04 Vastuualue I = taso 05 Vastuualue II = taso 06 Vastuualu III = taso LOIMAAN KAUPUNKI 1 kaupunginjohtaja Jari Rantala Hallintopalvelukeskus 2 kaupunginjohtaja Jari Rantala Keskusvaalilautakunta 3 hallintosihteeri Aija Männistö Tarkastuslautakunta 3 Tarkastuslautakunnan pi Kaupunginvaltuusto 3 kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 3 kaupunginjohtaja Jari Rantala Konsernijohto 4 kaupunginjohtaja Jari Rantala Hallinto 5 hallintosihteeri Aija Männistö Hallinto- ja toimistopalelut 6 hallintosihteeri Aija Männistö Alue- ja paikallishallinto 6 hallintosihteeri Aija Männistö Keskitetty yleishallinto 6 hallintosihteeri Aija Männistö Maaseutupalvelut 6 maaseutuasiamies Markku Paija Talous- ja IT-palvelut 5 talousjohtaja Tuija Ojala Talouspalvelut 6 talousjohtaja Tuija Ojala IT-palvelut 6 talousjohtaja Tuija Ojala Henkilöstöpalvelut 5 henkilöstöjohtaja Marita Marttila Henkilöstöhallinto 6 henkilöstöjohtaja Marita Marttila Yhteistyötoiminta henkilöstöasioissa 6 henkilöstöjohtaja Marita Marttila Elinkeino- ja kaupunkikehitys 4 kehittämisjohtaja Matti Tunkkari Elinkeinotoimi 5 kehittämisjohtaja Matti Tunkkari Kaavoitus 5 kehittämisjohtaja Matti Tunkkari Kaupunkikehitys ja kaupunkimarkkinointi 5 kehittämisjohtaja Matti Tunkkari Nimi

6 6 Loimaa Käyttötalousosa 2017 Osasto Nimi Taso Tilivelvollinen Virkanimike Tasojen selitykset: Loimaan kaupunki = taso 01 Palvelukeskus = taso 02 Toimielin = taso 03 Päävastuualue= taso 04 Vastuualue I = taso 05 Vastuualue II = taso 06 Vastuualu III = taso LOIMAAN KAUPUNKI 1 kaupunginjohtaja Jari Rantala Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto Perusturvalautakunta 3 sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 4 sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto Sosiaalityö 4 Sosiaalityöjohtaja Aira Kurtti Sosiaalityön hallinto 5 sosiaalityönjohtaja Aira Kurtti Yleinen sosiaalityö 5 sosiaalityönjohtaja Aira Kurtti Työllisyystoiminta 5 sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto Lastensuojelu 5 sosiaalityönjohtaja Aira Kurtti Vammaispalvelut 5 sosiaalityönjohtaja Aira Kurtti Vammaispalvelut 5 vammaispalv.johtava ohjakatariina Ristimäki Järjestämisvelv.mukaiset palvelu ja tukitoimen 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Muut vammaisten palv ja tukitoimenpiteet 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Kehitysvamm. kotihoidon ja vapaa-ajan ohjaus 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Kehitysvammaisten palveluasuminen 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Kehitysvammaisten laitoshoito 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Kehitysvammaisten perhehoito 6 vammaispalv.johtava ohjaajakatariina Ristimäki Nimi Terveys- ja hoivapalvelut 4 johtava ylilääkari Sari Koistinen Terveys- ja hoivapalvelujen hallinto 5 johtava ylilääkari Sari Koistinen Avopalvelut 5 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Avoterveydenhuolto 6 osastonhoitaja Anni Lintula Ostopalvelut (terveys- ja hoivapalvelut) 6 johtava ylilääkari Sari Koistinen Terapiapalvelut (terveys- ja hoivapalvelut) 6 osastonhoitaja Anni Lintula Suunterveydenhuolto 6 joht terv.keskushammasl Tuulikki Tammiala-Salonen Kotihoito 6 osastonhoitaja Kirsi Theodorakis Erityispalveluyksikkö (terveys- ja hoivapalvelut) 6 henkilöstöjohtaja Marita Marttila Asumispalvelut 5 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Omaishoito, palveluasuminen 6 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Oma palveluasuminen 6 osastonhoitajat/ toiminnan otamminen/talvitie/ojala Ostettu palveluasuminen 6 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Laitoshoito 5 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Laitoshoito 6 hall.osastonhoitaja /osaston Knuutila/Tamminen Muut vanhuspalvelut 5 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Muut vanhuspalvelut 6 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Muut vanhus- ja veteraaniasiat 5 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Muut vanhus- ja veteraaniasiat 6 vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen Ympäristöterveydenhuolto 5 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Ympäristöterveydenhuolto 6 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Erikoissairaanhoito 5 johtava ylilääkäri Sari Koistinen Erikoissairaanhoito 6 johtava ylilääkäri Sari Koistinen

7 Loimaa Käyttötalousosa 2017 Osasto Nimi Taso Tilivelvollinen Virkanimike Tasojen selitykset: Loimaan kaupunki = taso 01 Palvelukeskus = taso 02 Toimielin = taso 03 Päävastuualue= taso 04 Vastuualue I = taso 05 Vastuualue II = taso 06 Vastuualu III = taso LOIMAAN KAUPUNKI 1 kaupunginjohtaja Jari Rantala Sivistyspalvelukeskus 2 sivistysjohtaja Manne Pärkö Koulutuslautakunta 3 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Varhaiskasvatus 4 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Päivähoidon hallinto 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Perhepäivähoito 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Ryhmäperhepäiväkoti 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Päiväkoti- ja esiopetustoiminta 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Hulmi 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Kauhanoja 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Kitkonpuisto 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Lastentalo 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Mahlapuisto 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Metsämaa 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Niinijoki 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Nurmi 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Päiväkoti Melli 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Peltoisten päiväkoti 6 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Koululaisten iltapävätoiminta 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Päivähoidon ostopalvelut 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Nappulapellon päiväkoti 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Touhulan päivähoito 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Nappulan päiväkoti 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Nappulakosken päiväkoti 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Erityispäivähoito 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Kotihoidon tuki 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Leikin ja toiminnan ohjaus 5 varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti Perusopetus 4 sivistysjohtaja Manne Pärkö Koulutoimen hallinto 5 sivistysjohtaja Manne Pärkö Koulutoimen hallinto 6 sivistysjohtaja Manne Pärkö Ostetut palvelut (koulutoimi) 6 sivistysjohtaja Manne Pärkö Perusopetus (alakoulut) 5 sivistysjohtaja Manne Pärkö Kauhanojan koulu 6 rehtori Jari Schwartz Keskuskoulu 6 rehtori Jarmo Rasi Kojonkulman koulu 6 rehtori Tea Varho-Ketola Metsämaan koulu 6 rehtori Kirsi Koivisto Niinijoen koulu 6 rehtori Heini-Sisko Borra Alastaron kirkonkylän koulu 6 rehtori Hanna Vuori Virttaan koulu 6 rehtori Hanna Vuori Asemanseudun koulu 6 rehtori Hanna Seppälä Perusopetus (yläkoulut) 5 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Hirvikosken yhtenäiskoulu 6 rehtori Jari Alppiranta Puistokadun koulu 6 rehtori Minna Ruotsala Alastaron yläkoulu 6 rehtori Tapani Ääri Perusopetus, muut palvelut 5 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Tukipalvelut 6 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Opetuspalvelujen ostot 6 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Iltapäivätoiminta 6 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Keskiasteen koulutus 4 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Lukiokoulutus 5 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Muu keskiasteen koulutus 5 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Ammattikorkeakoulu 6 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Vapaa-aikalautakunta 3 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Vapaa-aikapalveluiden hallinto 4 Sivistysjohtaja Manne Pärkö Kirjastopalvelut 4 kirjastotoimenjohtaja Riitta Norr Kulttuuripalvelut 4 kulttuurisihteeri Juhani Heinonen Kulttuuritoimi ja hankkeet 5 kulttuurisihteeri Juhani Heinonen Kulttuuritilat 5 kulttuurisihteeri Juhani Heinonen Ystävyyskuntatoiminta 5 kulttuurisihteeri Juhani Heinonen Liikuntapalvelut 4 liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki Liikuntapalvelut ja hankkeet 5 liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki Liikuntatilat ja alueet 5 liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki Hirvihovin liikuntakeskus 5 liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki Nuorisopalvelut 4 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Nuorisopalvelut ja hankkeet 5 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Nuorisotoimi 6 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Nuorisotyö 6 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Työpajatoiminta 6 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Seudullinen nuorisotoimi 6 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Nuorisotilat 5 nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Työväenopistotoiminta 4 johtava rehtori Ilkka Virta (ostopalvelu) Varsinainen kansalaisopistotoiminta 5 johtava rehtori Ilkka Virta (ostopalvelu) Varsinainen työväenopistotoiminta ja 6 johtava rehtori Ilkka Virta (ostopalvelu) Maksupalvelu- ja monimuoto-op.(työv) 6 johtava rehtori Ilkka Virta (ostopalvelu) Taiteen perusopetus (työv.) 6 johtava rehtori Ilkka Virta (ostopalvelu) Musiikkiopistotoiminta 4 rehtori Vesa-Pekka Hiukkanen Musiikkiopistotoiminta 5 rehtori Vesa-Pekka Hiukkanen Varsinainen musiikinopetustoiminta ja hankket 6 rehtori Vesa-Pekka Hiukkanen Muu musiikinopetus 6 rehtori Vesa-Pekka Hiukkanen Nimi 7

8 Loimaa Käyttötalousosa 2017 Osasto Nimi Taso Tilivelvollinen Virkanimike Tasojen selitykset: Loimaan kaupunki = taso 01 Palvelukeskus = taso 02 Toimielin = taso 03 Päävastuualue= taso 04 Vastuualue I = taso 05 Vastuualue II = taso 06 Vastuualu III = taso LOIMAAN KAUPUNKI 1 kaupunginjohtaja Jari Rantala Nimi Tekninen- ja ympäristöpalvelukeskus 2 tekninen johtaja Jaana Koota Tekninen lautakunta 3 tekninen johtaja Jaana Koota Teknisen- ja ympäristöpk:n hallinto 4 tekninen johtaja Jaana Koota Teknisen ja ympäristöpk:n hallinto 5 tekninen johtaja Jaana Koota Rakennuttamispalvelut 4 rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen Toimitilahankkeet 5 rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen Toimitilahankkeiden hallinto 5 rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen Tontit, pellot, metsät 5 katuinsinööri Jarkko Salminen Tilapalvelut 4 työpäällikkö Esa Aronoja Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennukset 5 työpäällikkö Esa Aronoja Sivistyspalvelurakennukset 5 työpäällikkö Esa Aronoja Hallintopalvelurakennukset 5 työpäällikkö Esa Aronoja Muut rakennukset 5 työpäällikkö Esa Aronoja Kunnallistekniikka 4 työpäällikkö Esa Aronoja Mittauspalvelut 5 mittausteknikko Esa Kosonen Mittaustoimi 6 mittausteknikko Esa Kosonen Yhdyskuntarakentaminen ja kunnossapito 5 työpäällikkö Esa Aronoja Varastotoiminta 6 työpäällikkö Esa Aronoja Kaavatiet 6 työpäällikkö Esa Aronoja Valtiontiet 6 työpäällikkö Esa Aronoja Yksityistiet 6 työpäällikkö Esa Aronoja Koneet ja kuljetusvälineet 6 työpäällikkö Esa Aronoja Sadevesiviemärit 6 työpäällikkö Esa Aronoja Puistot ja yleiset alueet 6 työpäällikkö Esa Aronoja Liikuntapaikat 6 työpäällikkö Esa Aronoja Jätehuolto 6 työpäällikkö Esa Aronoja Löytöeläimet ja romuautot 6 työpäällikkö Esa Aronoja Ruoka- ja siivouspalvelut 4 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Siivouspalvelut 5 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Sosiaalipalvelurakennukset (siivous) 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Sivistyspalvelurakennukset (siivous) 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Hallintopalvelurakennukset (siivous) 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Muut rakennukset (siivous) 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Ruokapalvelut 5 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Sivistyspalvelukeskuksen ruokahuolto 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Sosiaalipalvelukeskuksen ruokahuolto 6 Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen Ympäristölautakunta 3 Johtava rakennustarkastaharri Salminen Rakennus- ja ympäristövalvonta 4 Johtava rakennustarkastaharri Salminen Rakennus. Ja ympäristövalvonnan hallinto 5 Johtava rakennustarkastaja Harri Salminen Ympäristönsuojelu 5 Johtava rakennustarkastaja Harri Salminen Maa-ainesvalvonta 5 Johtava rakennustarkastaja Harri Salminen Valmiussuunnittelu 5 tekninen johtaja Jaana Koota

9 9 Tilivelvolliset investointiosa 2017 INVESTOINTIRYHMÄ INVESTOINTIR/palvelukeskus TILIVELVOLLINEN HANKKEET /HANKERYHMÄT Maa- ja vesialueet Maa- ja vesialueet / HallintopalvelukeskuKaupunginjohtaja Jari Rantala TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT KOHTEET Talonrakennus Hallintopalvelukeskus /hankkeittain Rakennuttamisins. Harri Laaksonen TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT Hallintopalvelukeskus /hankeryhmittäin Rakennuttamisins. Harri Laaksonen KOHTEET (Poikkeus: suunnitteluvaraukset tekninen Sosiaali- ja terveyspk/hankkeet Rakennuttamisins. Harri Laaksonen johtaja Jaana Koota) Sosiaali- ja terveyspk /hankeryhmät Rakennuttamisins. Harri Laaksonen Sivistyspalvelukeskus/hankkeet Rakennuttamisins. Harri Laaksonen Sivistyspalvelukeskus/hankeryhmät Rakennuttamisins. Harri Laaksonen Tek-ja ympäristöpk /hankkeet Rakennuttamisins. Harri Laaksonen Tek- ja ympäristöpk /hankeryhmät Rakennuttamisins. Harri Laaksonen Julkinen käyttöomaisuus Tek- ja ympäristöpk /hankkeet Katuinsinööri Jarkko Salminen TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT Tek- ja ympäristöpk./hanker. Katuinsinööri Jarkko Salminen KOHTEET Kuljetusvälineet Kuljetusvälineet/ sosiaali- ja terveyspk Sosiaali- ja terveysjohjaakko Kaunisto TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT Kuljetusvälineet/tek- ja ympäristöpk Tekninen johtaja Jaana Koota KOHTEET Irtain omaisuus Irtain käyttöomaisuus /hallintopk Talousjohtaja Tuija Ojala TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT Irtain käyttöomaisuus/ sotepk Sosiaali- ja terveysjohjaakko Kaunisto KOHTEET Irtain käyttöomaisuus /sivistyspk Sivistysjohtaja Manne Pärkö Irtain käyttöomaisuus /tek- ja ymppk Tekninen johtaja Jaana Koota Käyttöomaisuusarvopaperit Hallintopalvelukeskus Kaupunginjohtaja Jari Rantala TALOUSARVIOSSA VAHVISTETUT KOHTEET

TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖPANO-OHJEET

TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖPANO-OHJEET 1 LOIMAAN KAUPUNKI Khall 14.12.2015 TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖPANO-OHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2015 talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2017 2018. Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (8) 289 Vuoden 2016 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2016 HEL 2016-004947 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio

Someron kaupungin organisaatio Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen Someron kaupungin organisaatio Vuosi 2014 1.11.2014 alkaen Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Sij. Anne Liimatainen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto PORVOON KAUPUNGIN ORGANISAATIO Kaupunginhallitus Konsernihallinto Liikelaitokset Konsernin yhtiöt ja yhteisöt Lupa- ja valvonta-asiat Konserni Hallintopalvelukeskus Kaupunkikehitys Itä-

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite 2 / kh Ennen puheenjohtajiston vaalia valtuusto päättää puheenjohtajiston toimikaudesta

Loimaan kaupunki Liite 2 / kh Ennen puheenjohtajiston vaalia valtuusto päättää puheenjohtajiston toimikaudesta Kaupunginvaltuusto 13.3.2017 Loimaan kaupunki Liite 2 / kh 6.3.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Kaupunginvaltuusto Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden

Lisätiedot

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu KONSERNIHALLINTO

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu KONSERNIHALLINTO TARKASTUSLAUTAKUNTA VALTUUSTO KUNNANHALLITUS KESKUSVAALILAUTAKUNTA VALIOKUNNAT NUORTEN VANHUS- VAMMAIS- PORMESTARI KANSLIAPÄÄLLIKKÖ RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA KONSERNIHALLINTO HALLINTO JA VIESTINTÄ

Lisätiedot

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu TARKASTUSLAUTAKUNTA VALTUUSTO KUNNANHALLITUS KESKUSVAALILAUTAKUNTA VALIOKUNNAT NUORTEN VANHUS- VAMMAIS- PORMESTARI KANSLIAPÄÄLLIKKÖ RINTAMAVETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA KONSERNIHALLINTO HALLINTO JA VIESTINTÄ

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan yleisohje

Sisäisen valvonnan yleisohje Sisäisen valvonnan yleisohje 1 (7) Sisäisen valvonnan yleisohje Tämä ohje korvaa sisäisen valvonnan ohjeet, jotka kaupunginhallitus on hyväksynyt vuonna 2003 KH 27.6.2016 Sisäisen valvonnan yleisohje 2

Lisätiedot

PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN 2017, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA

PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN 2017, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 6 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Palvelun / tuotannon kuvaus Perustelut, määräykset, lakisääteisyys Määrärahat (U+S) (suluissa ulkoiset) Määrärahojen käyttöön liittyvät

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Kaupunginvaltuusto on 7.12.2015 79 hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman.

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Toimikunta 3.3.2009 ( 24) Yhteistoimintaryhmä 30.3.2009 ( 9) Perusturvalautakunta 31.3.2009 ( 21) Kaupunginhallitus 4.5.2009 ( 196) PERUSTURVAKESKUKSEN

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 02.05.2005 83 Voimaantulo: 1.1.2006 Muutos: Kaupunginvaltuusto 15.1.2007 8 Voimaantulo: 15.1.2007

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 Hallinto, henkilöstö ja tukipalvelut -työryhmä (29.4.2014, päivitetty 12.6.2014) VAKANSSIEN PÄÄLLEKKÄISYYKSIEN ARVIOINTI TOIMIALOITTAIN ARVIOITAVINA: JOHTAJAT JA PÄÄLLIKÖT

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN 2016, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA

PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN 2016, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 3 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN, KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA Palvelun / tuotannon kuvaus Perustelut, määräykset, lakisääteisyys VARHAISKASVATUS Päivähoidon hallinto Määrärahojen käyttöön liittyvät

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta KOKOUSKUTSU AIKA 15.11.2017 kello 14:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Perusturvalautakunnan talousarvio 2017 1 000 euroa TP 2015 MTA 2016 HKE 2017 TA 2017 TA 17/16 TULOT 12 154 12 123 10 180 10 180-16,0 % MENOT 64 985 65 089 65 860

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii kaavatoimikunta. PERUSTIEDOT KYSYNTÄ/TARJONTA TP 2014 TA TA 2016

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii kaavatoimikunta. PERUSTIEDOT KYSYNTÄ/TARJONTA TP 2014 TA TA 2016 KAUPUNGINVALTUUSTON 16.11.2015 VAHVISTAMA TALOUSARVIO: 2.4. KAUPUNGINHALLITUS Toimielin: Kaupunginhallitus Tehtävä: Keskushallinto Vastuuhenkilö: Kehittämisjohtaja 2.4.1 Toiminnan kuvaus Tehtäväalue sisältää

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2013 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2013 kvalt 18.12.2012 1 Lapinlahden kunta Organisaatiokaaviot, värisymbolit Osasto Tulosalue Tulosalue Tulosyksikkö

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Taloustyöryhmä AIKA 28.05.2018 kello 17:00-19:07 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus 3 7 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen työllisyyskoordinaattori 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talous- ja hankintajohtaja 1 1 1 1 1 Yhteensä 3 0 3 3 0 1 4 0 4

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON VAHVISTAMA TALOUSARVIO

KAUPUNGINVALTUUSTON VAHVISTAMA TALOUSARVIO KAUPUNGINVALTUUSTON 2.2.206 VAHVISTAMA TALOUSARVIO 2.4. KAUPUNGINHALLITUS Toimielin: Kaupunginhallitus Tehtävä: Konsernijohto ja elinkeinopalvelut Vastuuhenkilö: Kaupunginjohtaja 2.4. Toiminnan kuvaus

Lisätiedot

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 VAKITUISET 2013 KESKIMÄÄRIN 31.12.2013 KUUKAUDESSA Yleishallinto 2 2 Tarkastustoimi 3 3 Konsernipalvelut 73 73 Konsernipalvtukityöll 0 0 KONSERNIHALLINTO 78 78

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Taloustyöryhmä AIKA 08.06.2016 kello 17:00-18:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus 3 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 Yhteistoiminta-alueen sosiaalija terveyslautakunta 21 19.02.2014 Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 YASOSLTK 21 Kuntalain 65 :n mukaan kunnan toiminnassa

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1. Talousarvio 2017

KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1. Talousarvio 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Liite 1 Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta U+S U S Toimintatuotot 2 687 900 2 231 200 456 700 Henkilöstökulut 13 875 500 13 875 500 Palvelujen ostot 7 966 700 4 954 800 3 011 900 Aineet/

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 12.00 15.02 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot