Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus"

Transkriptio

1 Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/ /2017 Elymvali Valmistelija: katuinsinööri Jarkko Salminen, puh Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa on Hirvikosken keskusurheilukentän peruskorjaukseen varattu määrärahaa vuosille Hankkeeseen on haettu valtionavustusta , johon Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää avustusta Perusparannussuunnitelma sisältää juoksuratojen ja suorituspaikkojen rakennekerrosten sekä pintojen uusimisen. Hyppypäätyyn sijoitetaan seiväshyppypaikat ja korkeushyppypaikka. Heittopäädyssä keihäänheiton vauhdinottorata sijoitetaan kaarteen keskelle, kiekonheittohäkki uusitaan sekä kuulasektoria ja -kehää siirretään. Pituushyppy- ja kolmiloikkapaikat siirretään ratojen ulkopuolelle. Juoksuratojen ja suorituspaikkojen kestopäällysteen väri on sininen. Keskikentän kastelujärjestelmä ja nurmi kasvualustoineen uusitaan. Kentän juoksuratojen määrää tai kaarresädettä ei muuteta. Kentän kuivatusta parannetaan uusimalla sadevesikouru ja osa salaojista sekä lisäämällä salaojakaivoja. Kentän peruskorjaus täyttää kansallisten lajiliittojen mitat ja vaatimukset. Suunnittelutoimisto SWECO on laatinut hankkeesta hankesuunnitelman ja seuraavat urakka-asiakirjat: tarjouspyyntö, urakkatarjouslomake, urak ka oh jel ma, yksikköhintaluettelo, turvallisuusasiakirja, työselostus ja piirustukset (asema / leikkaukset ja kuivatus / kastelujärjestelmä) sekä sähkösuunnitelma. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat oheismateriaalina. Hankkeesta on myös tehty esteettömyyskartoitus. Hankintailmoitus julkaistaan julkisten hankintojen ilmoituskanavassa HILMA:ssa, Loimaan kaupungin internet sivuilla ( ja Loimaan Lehdessä. Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kansallisen kynnysarvon ylittävistä, mutta EU-hankintarajan

2 alittavista hankinnoista. Teknisen johtajan ehdotus: Hyväksyttiin. Elymvali Elinympäristövaliokunta hyväksyy oheismateriaalina olevat tarjouspyyntöasiakirjat kilpailutusta varten. Valmistelija: katuinsinööri Jarkko Salminen, puh Hirvikosken keskusurheilukentän perusparannuksen tarjouspyyntö julkaistiin HILMAssa, kaupungin kotisivuilla ja siitä ilmoitettiin Loimaan Lehdessä. Tarjouspyynnön korjausilmoitus Hilmaan julkaistiin Tarjoukset tuli jättää klo 12:00 mennessä. Määräaikaan mennessä saatiin neljä hyväksyttävää tarjousta, ja valintaperusteena on edullisin kokonaishinta.tarjousten avauspöytäkirja on oheismateriaalina. Hirvikosken keskusurheilukentän peruskorjauksen kustannusarvio oli Halvin tarjous ylittää kustannusarvion noin eurolla. Määräraha hankkeen toteuttamiseksi tälle vuodelle on ja vuoden 2018 taloussuunnitelmassa määrärahavarausta on sisältäen valaistuksen ja välineistön. Hankkeeseen on saatu päätös euron valtionavustuksesta. Avustuksen ehtona on, että korjaushanke tulee aloittaa viimeistään Avustusta maksetaan 30 % vuonna 2017 ja 70 % vuonna Mikäli urheilukentän peruskorjaus aiotaan toteuttaa, vuodelle 2018 määrärahaa pitää varata yhteensä Teknisen johtajan ehdotus Elinympäristövaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus toteutetaan ja että hankkeen toteutukseen varataan vuoden 2018 talousarvion euron määräraha. Lisäksi elinympäristövaliokunta päättää, että mikäli määräraha vuodelle 2018 myönnetään, valitaan Hirvikosken urheilukentän peruskorjauksen urakoitsijaksi halvimman tarjouksen tehnyt Jäämestarit Oy. Käsittely: Keskustelun kuluessa jäsen Juho Pietilä Kari Leppäjoen ja Marja-Liisa Laitilan kannattamana ehdotti, että hanke keskeytetään. Puheenjohtaja tiedusteli, onko valiokunta yksimielinen, että hanke keskeytetään. Kukaan ei tätä vastustanut. Puheenjohtaja totesi, että valiokunta päättää yksimielisesti keskeyttää Hirvikosken keskusurheilukentän perusparannushankkeen, koska siihen ei ole

3 tarvittavaa määrärahaa. Kh Elinympäristövaliokunta yksimielisesti päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Hirvikosken urheilukentän perusparannushanke keskeytetään, koska hankkeelle ei ole tarvittavaa määrärahaa. Lisäksi valiokunta esittää, että hanke siirretään tuleville vuosille. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Valtuuston hyväksymässä vuoden 2017 talousarviossa ja vuosien taloussuunnitelman investointiosassa Hirvikosken keskusurheilukentän peruskorjaukseen on vuosille varattu yhteensä euroa. Perustelutekstin mukaan peruskorjauksen kustannusarvio ilman valaistusta ja välineistöä on yhteensä euroa. Saatujen tarjousten mukaan hankkeen kustannukset ovat ilman valaistusta ja välineistöä yhteensä noin euroa. Hankkeeseen saatua euron liikuntapaikka-avustusta ei ole erikseen budjetoitu. Hankkeen nettokustannus ilman valaistusta ja välineistöä on tällöin euroa. Tarvittavasta välineistöstä ja valaistuksesta ei ole valmisteltu erillistä kustannusarviota. Myönnetyn liikuntapaikka-avustuksen ehtona on, että hanke käynnistyy viimeistään marraskuun 2017 aikana. Saadut tarjoukset ovat voimassa asti. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus toteaa elinympäristövaliokunnan esityksen tiedokseen. Asia käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa, jolloin käsiteltävänä on myös urheilukeskuksen yleisurheilukentän tekonurmi-hanke. Kh Hyväksyttiin. Valmistelija: tekninen johtaja Jaana Koota, p Hirvikosken urheilukentän peruskorjauksen toteuttamiseen on varattu euron määrärahaosuus vuoden 2017 investointiosan kohdassa Julkinen käyttöomaisuus, Tekninen ja

4 ympäristöpalvelukeskus, Hankeryhmät/ Urheilu- ja ulkoilualueet (kokonaismääräraha ). Taloussuunnitelmassa vuodelle 2018 on määrärahaa Talousarviossa määräraha on valtuustoon nähden sitova hankeryhmätasolla. Toteuttaja voi toimivaltansa rajoissa tehdä muutoksia hankeryhmän sisällä, kunhan hankeryhmän kokonaismääräraha ei ylity. Hankeryhmän kokonaismääräraha on v yhteensä Hankeryhmän sisältä määrärahoja voidaan siirtää urheilu- ja ulkoilualueisiin seuraavasti: lisää. Tällöin urheilu- ja ulkoilualueiden määrärahaksi muodostuu yhteensä Urheilukentän peruskorjauksen kustannus on ilman valaistusta ja välineistöä noin Hankkeeseen on saatu päätös :n liikuntapaikka-avustuksesta. --- Valmistelija: Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Hirvikosken urheilukentän peruskorjauksen kustannukset ovat ilman valaistusta ja välineistöä yhteensä euroa. Nettokustannukset ovat euron liikuntapaikka-avustus huomioiden euroa. Liikuntasihteeri on esittänyt, että Hirvikosken kentälle ei tarvita erillistä valaistusta eikä välineistöä. Tämän mukaiset urheilukeskuksen yleisurheilukentän tekonurmen sekä Hirvikosken urheilukentän peruskorjauksen kustannukset, rahoitusosuudet ja nettokustannukset on esitetty oheismateriaalissa. Kaupunginhallituksen esityslistan Urheilukeskuksen yleisurheilukentän tekonurmi-hankkeen päätösehdotuksen mukaan: ''Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2017 talousarvion investointiosan Julkinen käyttöomaisuus (Tekninen ja ympäristöpalvelukeskus) hankeryhmän euron määrärahasta siirretään aiemmin kohdennetun euron lisäksi euroa Urheilu- ja ulkoilualueisiin. Urheilu- ja ulkoilualueiden muutetusta osamäärärahasta ( euroa) kohdennetaan euroa urheilukeskuksen urheilukentän tekonurmeen, pohjatöineen ja valaistuksineen sekä euroa kenttien välineistöön.

5 Tekonurmikentän leader-hakemusta muutetaan niin, että urheilukeskuksen urheilukentän tekonurmen, kentän valaistuksen ja suunnittelun kustannusosuuteen haetaan euroa leader-rahoitusta.'' Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että Julkinen käyttöomaisuus (Tekninen ja ympäristöpalvelukeskus) hankeryhmän euron määrärahasta Urheilu- ja ulkoilualueisiin varatusta euron osamäärärahasta kohdennetaan aiemman euron sijaan euroa Hirvikosken keskusurheilukentän peruskorjauksen aloittamiseen vuonna Hirvikosken keskusurheilukentän peruskorjauksen 2. vaiheeseen on varattu euroa vuoden 2018 taloussuunnitelmassa. Vuodelle 2018 jäävä euron loppuosuus Hirvikosken keskusurheilukentän euron kustannuksista katetaan myönnetyllä euron liikunta-avustuksella sekä tekonurmihankkeen ulkopuolisella rahoituksella. Edellytyksenä on, että kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginhallituksen esityslistan Urheilukeskuksen yleisurheilukentän tekonurmi-hankkeen päätösehdotuksen, jonka mukaan vuoden 2017 talousarvion investointiosan Julkinen käyttöomaisuus (Tekninen ja ympäristöpalvelukeskus) hankeryhmän euron määrärahasta siirretään aiemmin kohdennetun euron lisäksi euroa Urheilu- ja ulkoilualueisiin. Kaupunginhallitus oikeuttaa elinympäristövaliokunnan tekemään päätökset urheilukeskuksen tekonurmikentän ja Hirvikosken urheilukentän peruskorjauksen urakoitsijoista tehtyjen kilpailutusten perusteella. Hyväksyttiin. Pöytäkirjamerkintä: Liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki, tekninen johtaja Jaana Koota ja rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen oliva läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Elinympäristövaliokunta AIKA 26.09.2017 kello 17:30-18:02 PAIKKA Tekniikka ja ympäristö -toimialan toimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 25.09.2017 kello 17:00-20:10 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 278 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Puistokadun koulun, liikuntahallin ja urheilukeskuksen siivousta on hoitanut SOL-Palvelut Oy alkaen. Sopimus päättyy

Puistokadun koulun, liikuntahallin ja urheilukeskuksen siivousta on hoitanut SOL-Palvelut Oy alkaen. Sopimus päättyy Kaupunginhallitus 230 14.08.2017 Kaupunginhallitus 262 11.09.2017 Siivouspalveluiden kilpailuttaminen 98/10.03.02/2017 828/10.03.02/2015 Kh 11.05.2015 156 Vuoden 2015 talousarviossa on linjattu, että vuoden

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 11.09.2017 kello 17:00-20:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 255 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo TE, 28.5.2019 17:00, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 1 Juolukkatien ja Marjatien jk/pp katurakentamisen urakoitsijan valinta... 2 2 Avustushakemus yksityistien

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tekninen lautakunta AIKA 28.02.2017 kello 17:30-17:42 PAIKKA Tekninen ja ympäristöpalvelukeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 9.11.2018 kello

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Elisa Oyj toimittaa valmiusputkituksen rakentamiseen tarvittavat materiaalit.

Elisa Oyj toimittaa valmiusputkituksen rakentamiseen tarvittavat materiaalit. URAKKATARJOUSPYYNTÖ Dnro 9/2018 12.1.2018 MARTTILAN ALUEEN INFRAN SANEERAUSHANKE Janakkalan kunnan tekninen lautakunta ja Janakkalan Vesi liikelaitos pyytävät urakkatarjoustanne Tervakosken Marttilan kaava-alueen

Lisätiedot

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista.

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista. Tekninen lautakunta 14 19.02.2013 Kaupunginhallitus 128 04.03.2013 Tekninen lautakunta 42 16.04.2013 Tekninen lautakunta 56 21.05.2013 Tekninen lautakunta 43 19.06.2018 Pyhäjärven kevyenliikenteen väylien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 117 Staran kaupunkitekniikoiden pienten louhintatöiden uudelleen kilpailutus ajalle 1.7.2014-31.12.2015. HEL 2013-013178 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh Kaupunginhallitus 197 19.06.2017 Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat Kh 26.09.2016 255 Kaupunginjohtaja on nimennyt sisäilmatyöryhmään työsuojelupäällikön, yhden työsuojeluvaltuutetun, sosiaali- ja

Lisätiedot

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA Tekninen lautakunta 34 26.05.2015 Kunnanhallitus 105 15.06.2015 Valtuusto 36 15.06.2015 VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA TELA 26.05.2015 34 Valmistelija; tekninen johtaja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Elinympäristövaliokunta AIKA 29.08.2017 kello 17:30-19:32 PAIKKA Alastaron kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 23

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 127 Siltojen ja taitorakenteiden ylläpitourakka HKR/KPO 2015 2016 HEL 2014-013773 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa katu- ja puisto-osaston tekemään urakkasopimuksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 Tekninen lautakunta Nro 3/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 8.5.2014 klo 17-18.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

Kiviainestoimittajien valinta rakentamis- ja kunnossapitokohteille vuodelle 2017

Kiviainestoimittajien valinta rakentamis- ja kunnossapitokohteille vuodelle 2017 Tekninen lautakunta 114 13.12.2016 Kiviainestoimittajien valinta rakentamis- ja kunnossapitokohteille vuodelle 2017 591/02.08.00/2016 Tekninen lautakunta 13.12.2016 114 Valmistelija: katurakennusmestari

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 33 Aika: 2.3.2017 klo 19 20.40 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Da Conceicao Sari Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (8) 98 Jätkäsaaren peruskoulun luokkien 1-2 ja lasten päiväkodin urakoitsijoiden valinta HEL 2015-010042 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 49/671 495, Rionkatu 10 Päätös

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN Stpj 28.11.2012, 32 Liite A: Hankesuunnitelma Valmistelu: Talonrakennuspäällikkö Rune Hagström, puh. 044 7851463 Länsinummen koulun

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 24.01.2017 kello 09:00-12:11 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Elinympäristövaliokunta AIKA 05.03.2019 kello 17:30-18:05 PAIKKA Tekniikka ja ympäristö -toimialan toimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-400 Kartanonpuiston toimintapaikka, vaihe 1 / hankinta Järvenpään kaupunki on kilpailuttanut Kartanonpuisotn toimipaikan rakentamisurakan. Hankinta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI klo Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23

KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI klo Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI 13.3.2018 klo 9.15-9.24 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tekninen lautakunta AIKA 08.06.2016 kello 19:30-20:41 PAIKKA Loimaan kaupungin valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 197 27.05.2013. 197 Asianro 2021/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 197 27.05.2013. 197 Asianro 2021/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (1) 197 Asianro 2021/08.00.00/2012 Matkakeskusalueen infran saneeraus / urakoitsijan valinta ja hankkeen rahoittaminen Kaupunkirakennelautakunta 15.5.2013 88: Kaupungininsinööri

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012 Sivistyslautakunta 20.12.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 20.12.2012 klo 16.15 16.20 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 216 Keskustakirjaston projektinjohtourakka; urakoitsijan valinta HEL 2015-001242 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 63/673 496, Töölönlahdenkatu 4-10 Päätös A päätti

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 3/2017 24 Kokousaika 6.4.2017 kello 18.00 18.40 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Mäntysaari Kalevi, pj Kankare Tarmo, vpj Hörkkö Pirjo Koski Eija Lintumaa

Lisätiedot

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen. Tekninen lautakunta 111 11.11.2009 Tekninen lautakunta 4 26.01.2010 Tekninen lautakunta 14 03.03.2010 Tekninen lautakunta 56 10.06.2010 Tekninen lautakunta 88 10.11.2010 Tekninen lautakunta 16 07.03.2013

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 145 02.10.2012 Kunnanhallitus 272 05.11.2012 Koulutuslautakunta 154 11.12.2012 Henrikin koulun piha-alueen kehittäminen ja skeittiparkki 182/03.033/2012 KOULTK 145 Asian valmistelija:

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA, TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL KUNTA, TEKNINEN LAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA, TEKNINEN LAUTAKUNTA 18.4.2018 1 Kokousaika Keskiviikkona 18. huhtikuuta 2018 kello 18:00 20:00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 14. Sivistystoimenlautakunta Aika klo 16:30-17:05. Toivakan kirjasto.

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 14. Sivistystoimenlautakunta Aika klo 16:30-17:05. Toivakan kirjasto. Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2017 1 / 14 Sivistystoimenlautakunta 16.05.2017 Aika 16.05.2017 klo 16:30-17:05 Paikka Toivakan kirjasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 40 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 41

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta KOKOUSKUTSU AIKA 15.11.2017 kello 14:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 27.3.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.3.2013 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren

Lisätiedot

8 13.05.2014 17 03.06.2014. Valmistelija: liikelaitosjohtaja, puh. 0400 649 364.

8 13.05.2014 17 03.06.2014. Valmistelija: liikelaitosjohtaja, puh. 0400 649 364. Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja tekstiilipalvelut liikelaitos Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja tekstiilipalvelut liikelaitos 8 13.05.2014 17 03.06.2014 Ateria- ja puhtauspalvelujen järjestäminen/puhtauspalvelujen

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Helsingin kaupunki : Tarjouspyyntö koteloitujen raitiovaunuvalo- /jokerivalo-opastimien hankinnasta

Kansallinen hankintailmoitus: Helsingin kaupunki : Tarjouspyyntö koteloitujen raitiovaunuvalo- /jokerivalo-opastimien hankinnasta HILMA: Tarjouspyyntö koteloitujen raitiovaunuvalo-/jokerivalo-opastimien hankinnasta... http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2013-025293/ Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 19.08.2016 AIKA 19.08.2016 klo 08:00-08:40 PAIKKA Ylihärmän tekniikkakeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 21 15 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4. SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4. SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Yhtymähallitus 7.5.2015 1 AIKA Torstai 7.5.2015 klo 15.30-16.20 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, kokoushuone 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO No 2/

KIRKKONEUVOSTO No 2/ 1 Aika 23.2.2017 klo 18.00 19.05 Kahvitarjoilu klo 17.30 18.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, Akaa Päätöksentekijät Kulhia Ali Hietala Joni Järvinen Kati Lehtinen Lauri Nord Pirkko Parikka

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle Tarkastuslautakunta 17 16.02.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 21 07.03.2016 Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille 2016-2019 ja optio yhdelle (1) vuodelle TARK2013 17 Valmistelija: Tarkastaja

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (6) 730 Oikaisuvaatimus koskien työterveyskeskuksen kliinisiä laboratoriotutkimuksia HEL 2012-016064 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Yhtyneet Medix Laboratoriot

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus

PÄÄTÖS Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Hankkeelle on tehty tarkastus VARELY/3169/2016 1(5) ^sidrnkaijpungin k^i-tprnkt Haukharjan yksityistie Harri Soisalo Haukharjantie 286 23500 Uusikaupunki ijj"'^ 'l/ 08 201? Hakemuksenne VARELY/3169/2016 26. 09. 2016 Päätös yksityisen

Lisätiedot

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla 16.06.2011

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla 16.06.2011 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2011 Aika: Torstaina 09.06.2011 klo. 19.00-20.10 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Aika 19.06.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna vpj. Clewer Leena j. Forsman Kristian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (6) 98 Hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.3.2015 15 HEL 2015-001355 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot