Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus päätti yksimielisesti ottaa ylimääräisenä asiana käsiteltäväkseen sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen. Uudenmaan liiton toimisto velvoitettiin valmistelemaan kiireellisenä sote-muutosjohtajan palkkaamista. Päätösvalmiuteen pyritään tai pidettävässä maakuntahallituksen kokouksessa. Kireän aikataulun vuoksi sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on tärkeä saada käyntiin myös Uudellamaalla. Maakuntahallituksen puheenjohtaja totesi, että alueella käydyn yhteisen keskustelun pohjalta on nyt syntynyt valmius Uudenmaan liiton johtamalle valmistelutyölle ja esitti, että uudistuksen organisoituminen otetaan käsittelyyn ylimääräisenä asiana. Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoitumisen käsittelyn pohjaksi kehittämisjohtaja Inka Kanerva esitteli liitteenä olevan mallin, joka sisältää kaaviokuvan organisoitumisen rakenteeksi sekä listauksen virkamiesjohtoryhmän työskentelyyn osallistuvista tahoista. Keskustelussa sovittiin seuraavat linjaukset: esivalmistelun kustannukset katetaan liiton budjetista palkattavien muutosjohtajien osalta ja liitto toimii heidän työnantajanaan sote-muutosjohtajan rekrytointi tulee käynnistää välittömästi niin, että päätösvalmius on tai pidettävässä kokouksessa valintaa valmistelevat maakuntajohtajan tukena puheenjohtajaryhmä Outi Mäkelä, Eero Heinäluoma ja Timo Juurikkala perustettavan virkamiesjohtoryhmän toimiva kokoonpano on 13 sisältäen henkilöstön edustuksen. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin linjauksin käynnistää sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen Uudellamaalla liitteenä olevan mallin mukaisesti ja että osavuosikatsaukseen 3/2016 lisätään maininta varautumisesta maakuntauudistuksen esivalmisteluun liittyviin kustannuksiin muutosjohtajien palkkauksen osalta poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän lakkauttaminen valmistellaan seuraavaan hallituksen kokoukseen päätösote toimitetaan jäsenkunnille tiedoksi välittömästi.

2 Liitteet: Päätös: Malli maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoitumiseksi Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti asian ottamisen käsittelyyn ylimääräisenä asiana. Maakuntahallitus päätti yllä selostusosassa mainituin linjauksin käynnistää sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen Uudellamaalla liitteenä olevan mallin mukaisesti ja että osavuosikatsaukseen 3/2016 lisätään maininta varautumisesta maakuntauudistuksen esivalmisteluun liittyviin kustannuksiin muutosjohtajien palkkauksen osalta poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän lakkauttaminen valmistellaan seuraavaan hallituksen kokoukseen päätösote toimitetaan jäsenkunnille tiedoksi välittömästi. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Päätösote: Jäsenkunnat Toimenpiteitä varten: Yhteystietorekisteri Tiivistelmä Esivalmistelun operatiivisen toiminnan käynnistämiseksi maakuntahallitukselle tuodaan päätettäväksi muutosjohtajien valinta, projektin perustaminen ja tämänhetkinen resursointi. Muutosjohtajien valinta Maakuntahallitus päätti kokouksessaan käynnistää sote -muutosjohtajan rekrytoinnin välittömästi siten, että asiasta on päätösvalmius viimeistään Valintaa nimettiin valmistelemaan maakuntajohtaja sekä puheenjohtajaryhmä Outi Mäkelä, Eero Heinäluoma ja Timo Juurikkala. Kiireellisen aikataulun vuoksi muutosjohtajaehdokkaita haettiin kohdennettuna hakuna. Laajan kartoituksen pohjalta haastatteluihin kutsuttiin seitsemän ehdokasta. Valintaryhmä on päätynyt ratkaisuun, jonka mukaan esivalmisteluorganisaatioon palkataan tässä vaiheessa kaksi muutosjohtajaa, toinen sote-asioiden esivalmisteluun ja toinen maakuntauudistuksen esivalmisteluun. Muutosjohtajat työskentelevät työparina. Muutosjohtajat ohjaavat ja koordinoivat sote- ja maakuntauudistusta Uudellamaalla. Määräaikaiset tehtävät kestävät esivalmistelun päättymiseen asti.

3 Asian merkittävyyden johdosta maakuntajohtaja tuo muutosjohtajien valinnan maakuntahallituksen päätettäväksi. Muutosjohtajan tehtävään valittavalta edellyttiin ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää molempien kotimaisten kielten taitoa, laajaa perehtyneisyyttä maakunnan tehtäväalueisiin ja näyttöjä tuloksellisesta rakennemuutosten johtamisesta. Lisäksi pidettiin välttämättömänä erinomaista valmiutta tulokselliseen yhteistyöhön uudistuksen yhteistyökumppaneiden, erityisesti kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Muutosjohtajien vastuulle kuuluu mm. tarvittavien suunnitelmien ja selvitysten tuottamisen varmistaminen esivalmisteluorganisaation toiminnan koordinointi esittelijänä toimiminen ja raportointi esivalmistelun ohjausryhmälle, virkamiesjohtoryhmälle, kuntajohtajakokoukselle sekä työn edistymiseksi tarvittavien operatiivisten linjausten tekeminen. Uudenmaan liitto palkkaa muutosjohtajat ja toimii heidän työnantajanaan. Esivalmisteluorganisaatiolle perustetaan erillinen projekti, johon muutosjohtajien koko työpanos kohdistuu. Muutosjohtajien tulee työssään ottaa tasapuolisesti huomioon uudistukseen osallistuvien organisaatioiden näkemykset uudistuksen toteuttamisesta. Maakuntajohtaja sopii muutosjohtajien kanssa tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista. Muutosjohtajien tarvitsemat tilat, työvälineet ja tukipalvelut hoidetaan Uudenmaan liiton toimiston voimin. Projektin perustaminen esivalmistelua varten Vuoden 2017 talousarvioehdotukseen sisältyy kohta, jonka mukaan maakuntauudistuksen esivalmistelua varten perustetaan erillinen projekti, jonka rahoittamiseksi käytetään aluekehitysrahastoon kertyneitä pääomia enintään euroa. Kuluvan vuoden osalta projektin käynnistämisen rahoitus katetaan vuoden 2016 talousarvion määrärahoilla (muutosjohtajien palkkaus). Vuoden 2017 talousarvion hyväksymiskäsittely on maakuntavaltuustossa , jonka jälkeen projektin budjetti varmistuu ja projektille voidaan laatia tarkempi käyttösuunnitelma. Esivalmistelun käynnistämisen kannalta projekti tulee kuitenkin perustaa muutosjohtajien palkkaamisen myötä. Projektin nimi: Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelu Projektin vastuujohtaja: maakuntajohtaja Projektin kesto: Projektin käynnistyttyä neuvotellaan projektiin osallistuvien organisaatioiden työpanoksesta ja rahoitusosuuksista. Sitra muutoksen tukena

4 Sitran kanssa on käyty kesästä saakka neuvotteluja Sitran asiantuntemuksen hyödyntämisestä Uudenmaan maakuntauudistuksen valmistelussa. Yhteistyöhankkeessa kehitettäisiin erityisesti uuden maakunnan järjestäjätoimintoja. Sitran edustaja, johtaja Antti Kivelä esitteli asiaa esivalmistelun käynnistämiskokouksessa Finlandia-talolla. Sitran kanssa yhteistyön ovat käynnistäneet jo Pirkanmaan ja Pohjois-Savon liitot. Sitran työpanos tulee tarkentumaan esivalmistelun edetessä. Sitran yleistuesta ei synny liitolle kustannuksia. Asian aiempi käsittely MHS MHS käsittely löytyy kokousasialistan -otsikkoa klikkaamalla. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin valita Uudenmaan liiton palvelukseen sote muutosjohtajan sekä maakuntauudistuksen muutosjohtajan määräaikaisilla työsopimuksilla saakka, valtuuttaa maakuntajohtajan sopimaan muutosjohtajien kanssa tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista ja että Sitra toimii Uudenmaan liiton yhteistyökumppanina maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla Vastuujohtaja: Valmistelija: Ossi Savolainen Tero Suursalmi Mkj:n kokouksessa tarkennettu pohjaehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin valita Uudenmaan liiton palvelukseen Timo Aronkydön sote muutosjohtajaksi sekä Markus Sovalan maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi määräaikaisilla työsopimuksilla saakka, valtuuttaa maakuntajohtajan sopimaan muutosjohtajien kanssa tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista perustaa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin ja että Sitra toimii Uudenmaan liiton yhteistyökumppanina maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla. Käsittely: Valintaryhmän jäsenet ja maakuntajohtaja selostivat kokouksessa haastattelumenettelyä ja ryhmän arviota hakijoista. Merkittiin, että valintaryhmässä Eero Heinäluoman tilalla on toiminut Jari Sainio.

5 Päätös: Maakuntahallitus päätti valita Uudenmaan liiton palvelukseen Timo Aronkydön sote muutosjohtajaksi sekä Markus Sovalan maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi määräaikaisilla työsopimuksilla saakka valtuuttaa maakuntajohtajan sopimaan muutosjohtajien kanssa tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista perustaa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin ja että Sitra toimii Uudenmaan liiton yhteistyökumppanina maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun virkamiesjohtoryhmän kokoonpanoa on syytä täydentää siten, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin pyynnöstä sille tulee kaksi edustajaa. Täydentäminen vastaa ennakoivasti heinäkuussa 2017 aloittavan väliaikaisen valmistelutoimelimen kokoonpanoa sote- ja maakuntauudistuksen voimaanpanolakiesityksessä mainitulla tavalla. Maakuntahallitus on päättänyt Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnista ja Päätöksen mukaan virkamiesjohtoryhmään kutsutaan keskeisistä muutokseen osallistuvista organisaatioista yhteensä 13 edustajaa sisältäen henkilöstön edustuksen. Ko. organisaatioille on lähetetty kirje , jossa pyydetään nimeämään virkamiesjohtoryhmään yksi edustaja ja tälle varahenkilö. Pelastustoimea, erityishuoltopiirejä ja henkilöstöjärjestöjä on pyydetty nimeämään yksi kiertävä tai yhteinen edustaja, jotta kokoonpano olisi mahdollisimman toimiva. Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmän kokoonpanon määrittämisessä on otettu ennakoivasti huomioon hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistuksen voimaanpanolaiksi. Laissa on mainittu ne tahot, joiden tulisi olla edustettuina heinäkuussa 2017 aloittavassa väliaikaisessa valmistelutoimielimessä, mikäli toimielimen nimittäminen siirtyy valtioneuvostolle. Laissa on mainittu myös eri tahojen edustajien lukumäärä edellä mainitussa tilanteessa. Kaikilla muilla tahoilla mukaan lukien maakunnan liitto on yksi edustaja. Sairaanhoitopiirin edustajien lukumääräksi on kuitenkin mainittu kaksi. Sairaanhoitopiiri on esittänyt asiaa koskevan pyynnön. Läntisen Uudenmaan kunnat ovat esittäneet toivomuksen, että niillä tulisi olla virkamiesjohtoryhmässä kaksi edustajaa yhden sijaan. Perusteena on,

6 että alueella on kaksi sairaanhoitopiiriä sekä se on pinta-alaltaan laaja ja siellä on kielellisesti erilaisia alueita. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry puolestaan on kysynyt, olisiko mahdollisuus nimetä valmisteluryhmään useampi kuin yksi henkilöstön edustaja ottaen huomioon, että kyseessä on henkilöstön kannalta erittäin mittava muutos. Edustaja tulisi nimetä pääsopijajärjestö Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry:stä. Lisäksi seuraavat tahot ovat esittäneet, että niillä tulisi olla edustaja virkamiesjohtoryhmässä: Kirkkonummen, Keravan ja Kauniaisten kaupungit ovat esittäneet toivomuksen saada kiertävän edustuksen virkamiesjohtoryhmään perustuen erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa tehtävään kiinteään sote yhteistyöhön. Kunnilla on nyt vastaava kiertävä edustus sote-uudistusta valmistelevassa ryhmässä. Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon johtajat ovat esittäneet toivomuksen, että ympäristöterveydenhuollolle varattaisiin edustus virkamiesjohtoryhmään. Edellä mainituin perustein Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä on syytä pyytää nimeämään kaksi edustajaa esivalmistelun virkamiesjohtoryhmään. Muiden tahojen edustus virkamiesjohtoryhmässä on tarkoituksenmukaisinta säilyttää ennallaan. Niillä on mahdollisuus saada edustuksensa erikseen määriteltävissä sote- ja maakuntauudistuksen alatyöryhmissä. Asian aiempi käsittely MHS:n edelliset käsittelyt löytyvät kokousasialistan -otsikkoa klikkaamalla. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin hyväksyä nimettäväksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille kaksi edustajaa ja heille varahenkilöt sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun virkamiesjohtoryhmään merkitä muut virkamiesjohtoryhmään toimintaan osallistumista koskevat pyynnöt tiedoksi. Vastuujohtaja: Valmistelija: Käsittely: Päätös: Ossi Savolainen Tero Suursalmi Thomas Blomqvist ehdotti, että läntisen Uudenmaan kunnilla olisi virkamiesjohtoryhmässä kaksi edustajaa yhden sijaan. Blomqvistin ehdotus raukesi kannattamattomana. Maakuntahallitus päätti yllä selostusosassa mainituin perusteluin hyväksyä nimettäväksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille kaksi edustajaa ja heille varahenkilöt sote- ja

7 maakuntauudistuksen esivalmistelun virkamiesjohtoryhmään merkitä muut virkamiesjohtoryhmään toimintaan osallistumista koskevat pyynnöt tiedoksi. Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Maakuntahallitus 87 19.06.2017 Maakuntahallitus 121 11.09.2017 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 6/2017 1 Aika 19.06.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 30 Kokouksen avaus 3 31 Puheenjohtajan tilannekatsaus uudistuksen eduskuntakäsittelystä

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 7/2017 1 Aika 21.08.2017 klo 08:34-10:10 Paikka, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen avaus 3 36 Valmistelun tilannekatsaus 4 37 Uudenmaan maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu MUISTIO 5/2017 1 Aika 22.05.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26 Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5 PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 11.09.2017 klo 08:30-10:25 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 120 Kokouksen järjestäytyminen 4 121 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle 470/00.00.02.05/2016

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4 MUISTIO 6/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 01.09.2017 klo 14:05-15:50 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 21.12.2016 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 4/2017 1 Aika 24.04.2017 klo 08:30-10:05 Paikka, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21 Esivalmistelun tilannekatsaus 4 22 Alustava projektisuunnitelma

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Maakuntahallitus 115 21.08.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4 MUISTIO 7/2017 1 Aika 23.08.2017 klo 10:30-12:17 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus Henkilöstötiedon keruu ja käynnistyneet Uusimaa 2019-hankkeen rekrytoinnit

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus Henkilöstötiedon keruu ja käynnistyneet Uusimaa 2019-hankkeen rekrytoinnit MUISTIO 5/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 27.06.2017 klo 14:00-15:08 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 1/2016 1 Aika 20.12.2016 klo 10:30-12:25 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokousmuistio 4 3 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 07.02.2017 klo 14:00-16:05 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Esivalmistelun projektisuunnitelma

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4. 3 Poliittinen tilannekatsaus 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4. 3 Poliittinen tilannekatsaus 5 MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 21.06.2017 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä

Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Maakuntahallitus 90 13.06.2016 Maakuntahallitus 143 07.11.2016 Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/04.00.02/2016 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 29.09.2017 klo 14:10-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 3/2017 1 Aika 13.03.2017 klo 08:30-10:11 Paikka, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus 3 15 Esivalmistelun tilannekatsaus 4 16 Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 Maakuntahallituksen hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 2/2017 1 Aika 15.02.2017 klo 10:35-12:30 Paikka Uudenmaan liitto. Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 tilannekatsaus 4 3 Sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 1/2017 1 Aika 16.01.2017 klo 08:30-11:15 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Esivalmistelun projektisuunnitelma 4 3 Esivalmistelun nykytilanteen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05. Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti.

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti. Aika: 6.10.2015 klo 14.00 15.00 Paikka: Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki Kokoustila 140B Läsnä: läsnäolijat (liite 1) 1. Kokouksen avaus / todetaan läsnäolijat Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 163 12.12.2016 Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen 395/03.01/2015 MHS 14.03.2016 32 Tiivistelmä Uudenmaan liittoa

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 15.03.2017 klo 14:05-15:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus 3 7 Esivalmistelun tilannekatsaus

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Talvitie Outi VM. Arvoisa vastaanottaja,

Talvitie Outi VM. Arvoisa vastaanottaja, Talvitie Outi VM Lähettäjä: Tero Suursalmi Lähetetty: 15. elokuuta 2016 16:22 Vastaanottaja: Valtiovarainministerio VM Kopio: Ossi Savolainen Aihe: Ilmoitus esivalmistelun

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3 MUISTIO 8/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 23.08.2017 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen,

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu 4. 3 Uusimaa 2019-hankkeen jatkaminen 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu 4. 3 Uusimaa 2019-hankkeen jatkaminen 5 MUISTIO 6/2017 1 Aika 21.06.2017 klo 10:30-12:10 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 6/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 06.04.2017 klo 14:00-16:15 Paikka Uudenmaan liitto, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Järjestämisen valmistelutilanne 4 3

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 26.01.2017 klo 14:00-16:10 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelutilanne

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Esivalmistelun maku-tiimi

Esivalmistelun maku-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun maku-tiimi Aika 14.02.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 ASIALISTA 12/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.10.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6. Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 5/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 23.03.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Järjestämisen valmistelutilanne

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4 MUISTIO 8/2017 1 Aika 13.09.2017 klo 09:00-11:05 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 20.04.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 4/2017 1 Aika 19.04.2017 klo 10:30-12:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 ICT-projektin ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 1/2017 1 Aika 25.01.2017 klo 10:30-12:22 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 tilannekatsaus 4 3 ns. henkilöstöfoorumi 6 4 Katsaus

Lisätiedot

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja Sisällysluettelo YTK, 18.8.2017 12:30, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 10 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 11 Työjärjestyksen hyväksyminen... 4 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Uusi

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv 2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Valmisteluvaiheet 27.3.2017 3 Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä

Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Maakuntahallitus 90 13.06.2016 Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/04.00.02/2016 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 15 Kokouksen avaus 3

Otsikko Sivu. 15 Kokouksen avaus 3 MUISTIO 4/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 02.05.2017 klo 14:00-16:05 Paikka Uudenmaan liitto, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 15 Kokouksen avaus 3 16 Henkilöstövalmistelua koskevan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot