Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/ /2010 MHS n ehdotus: Maakuntavaltuuston hyväksymä Uudenmaan liiton hallintosääntö on astunut voimaan lukien. Myös liiton toiminnan kannalta keskeinen hankerahoituslainsäädäntö on astunut voimaan uudistetussa muodossaan keväällä Edellisen kerran maakuntahallitus on tarkistanut delegointiin ja toimivaltuuksiin liittyviä säännöksiä maaliskuussa Tämän vuoksi on tarpeen määritellä uudelleen missä asioissa maakuntahallitus päättää siirtää päätösvaltaansa edelleen viranhaltijoille tarkistaa viranhaltijoiden rahoituksen myöntämiseen liittyvän päätösvallan enimmäismääriä määritellä ne asiat tai asiaryhmät, joihin maakuntahallitus ei käytä otto-oikeuttaan. Hallintosäännön mukaan maakuntahallituksella on oikeus delegoida 4 mom. 2 kohtien 5, 6, 9, 10, 11 ja 16 sisältämää toimivaltaa alaiselleen viranomaiselle. Hallintosäännön :ien 7-9 mukaan johtavilla viranhaltijoilla on oikeus päättää suunnittelu-, hankinta- ym sopimuksista hyväksytyn talousarvion ja maakuntahallituksen vahvistamien enimmäismäärien rajoissa. Enimmäismäärät olivat vuoden 2008 päätöksen mukaisesti maakuntajohtaja hallinto- ja talousjohtaja Hallintosäännön 28 mukaan maakuntahallitusen alaisen viranomaisen on ilmoitettava maakuntahallituskselle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista maakuntahallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Hallintosäännön 7 :n mukaisesti maakuntajohtaja antaa muut kuin hallintosäännön :n 4 tarkoitetut liitolta pyydetyt lausunnot ja tätä hallintosäännön kohtaa esitetään sovellettavaksi siten, että maakuntahallitus antaa aina lausunnot asioista, jotka omaavat taloudellisesti tai periaatteellisesti olennaista merkitystä maakunnan kehittämisen tai maakunnan liiton toiminnan kannalta. Maakuntahallitus päättää delegoida päätösvaltaansa, vahvistaa eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärät sekä päättää ne asiat tai asiaryhmät, joihin se ei käytä otto-oikeuttaan seuraavalla tavalla:

2 1. Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan edelleen siirtäminen Hallintosääntö 4 mom. 2 kohta 5 hyväksyy sähköisesti EURA-järjestelmässä EU:n rakennerahastohankkeen rahoituspäätöksen sen jälkeen, kun se rahoittava liitto, jonka viitteellisestä rahoituskehyksestä hanke on tarkoitus rahoittaa, on tehnyt päätöksen rahoituksen kohdentamisesta hankkeelle tekee EU-rakennerahastohankkeiden muutospäätökset hanketta rahoittavan liiton kustannusraamien puitteissa; tekee merkittävät kustannus- ja sisältömuutokset rahoittavan liiton kuulemisen jälkeen tekee päätöksen rahoituksen eväämisestä, jos tuen katsotaan olevan EU- tai kansallisen lainsäädännön vastainen Hallinto- ja talousjohtaja tekee Etelä-Suomen alueen EU-rakennerahastovarojen maksatuspäätökset päättääetelä-suomen alueen EU-rakennerahastovarojen korjaavista toimenpiteistä, jos toimenpiteen rahallinen arvo on enintään euroa Hallintosääntö 4 mom. 2 kohta 6 päättää maakunnan kehittämisrahan ja Uudenmaan liiton viitteelliseen rahoituskehykseen sisältyvien EU-rakennerahastovarojen myöntämisestä, kun anottu määrä on enintään euroa tai vähemmän eivätkä hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ylitä euroa päättää kaikista kertakorvauksena myönnettävistä varoista, kun anottu määrä on enintään euroa tai vähemmän, eikä julkisen rahoituksen osuus ylitä euroa päättää hankkeiden kustannusten muutospäätöksistä Uudenmaan liiton rahoitusosuuksia muuttamatta ja hankkeiden vähäisistä sisältömuutoksista Hallinto- ja talousjohtaja tekee maakunnan kehittämisrahan sekä Uudenmaan liiton viitteelliseen rahoituskehykseen sisältyvien EU-rakennerahastovarojen maksatuspäätökset päättää korjaavista toimenpiteistä, jos toimenpiteen rahallinen arvo on enintään euroa. Hallintosääntö 4 mom. 2 kohdat 10 ja 11

3 Liikennejärjestelmän suunnittelu ja laaja-alaiset luonnonvaroja ja ympäristöä koskeva suunnittelu vastaa valtion, Helsingin seudun ja muiden kunnallisten viranomaisten välisestä yhteistyöstä sekä siihen liittyvän suunnittelun sovittamisesta yhteen maakunnan liitossa tapahtuvan suunnittelun kanssa vastaa yhteydenpidosta muiden tahojen kuten koulutus-, tutkimus- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, joita suunnittelu koskee päättää suunnitelmien ja suunnitteluprosessien tarkemmasta sisällöstä, toimeenpanosta ja yksityiskohtaisista aikatauluista. Hallintosääntö 4 mom. 2 kohta 16 antaa lausunnot asioissa, joihin voidaan muodostaa kanta maakuntakaavojen perusteella, kun kaava, suunnitelma tai hanke on vahvistetun tai maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntakaavan mukainen. 2. Hallintosäännön mukaisista suunnittelu-, hankinta ym. sopimusten enimmäismääristä päättäminen Hallinto- ja talousjohtaja, oman vastuualueen osalta Aluesuunnittelun ja aluekehittämisen vastuualueiden johtajat, omien vastuualueiden osalta Lausunnot Maakuntahallitus antaa aina lausunnot asioista, jotka omaavat taloudellisesti tai periaatteellisesti olennaista merkitystä maakunnan kehittämisen tai maakunnan liiton toiminnan kannalta. 4. Otto-oikeus Asiat tai asiaryhmät, joissa maakuntahallitus ei käytä otto-oikeuttaan: sellaiset päätökset tai lausunnot, jossa viranomaisella ei lakiin, asetukseen tai kunnalliseen virka- tai työ-ehtosopimukseen perustuen ole harkintavaltaa henkilöstöä koskevat päätökset hankkeiden rahoitus- ja maksatuspäätökset Päätökset, joihin maakuntahallituksella, maakuntahallituksen puheenjohtajalla ja maakuntajohtajalla hallintosäännön 27 mukaisesti on otto-oikeus ja jotka on sille ilmoitettava, voidaan panna heti täytäntöön vain, jos asian kiireellisyys sitä vaatii ja täytäntöönpanon viivästyminen voi aiheuttaa liitolle olennaista vahinkoa. Täytäntöönpanosta on tehtävä

4 välittömästi ilmoitus otto-oikeuteen oikeutetulle toimielimelle. Valmistelija: Tero Suursalmi , Paula Autioniemi Oheismateriaali: Uudenmaan liiton hallintosääntö Päätös: MHS Maakuntahallitus hyväksyi ehdotuksen. Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Rahoituslaki on muuttunut vuoden 2016 alusta siten, että aikaisempi maakunnan kehittämisraha on korvautunut AIKO rahoituksella (Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha). Uudenmaan liitto toimii Uudenmaan rahoittajaviranomaisena. AIKO:oon sisältyy kolme rahoitustyökalua (ERM, PKS-kasvusopimus ja kansalliset kasvuvyöhykkeet), joiden rahoituspäätökset liitto tekee. Hankkeet on rahoitettava kaupunkien ja kasvuvyöhykkeiden laatiman rahoitussuunnitelman ja esityksen mukaisesti, mikäli ne ovat säädösten ja kasvusopimusten mukaisia. Tämän vuoksi on tarpeen delegoida maakuntahallituksen päätösvaltaa maakuntajohtajalle koskien PKS-kasvusopimus- ja kasvuvyöhykehankkeita. Maakunnan kehittämisrahan korvanneen ERM:n osalta muutokset eivät ole tarpeen. Liiton toiminnan kannalta keskeinen ns. rahoituslaki (Laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta /8) on muuttunut vuoden 2016 alusta siten, että aikaisemman maakunnan kehittämisrahan sijaan on tullut alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (ns. AIKO-rahoitus). Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen sisältää kolme työkalua: Ennakoidun rakennemuutoksen toimet (ERM), Valtion ja kaupunkien väliset kasvusopimukset: PKS-kasvusopimus (Smart&Clean) Valtakunnallisesti merkittävien kasvuvyöhykkeiden rakentamisen. Toimenpiteisiin on käytössä yhteensä 30 miljoonan euroa vuosille (keskimäärin 10 miljoonaa euroa vuosittain). Määrärahasta noin puolet suunnataan sopimusten toteuttamiseen ja noin puolet ERM toimiin. Kesäkuussa 2016 valtioneuvosto jakoi AIKO -varoja 9,0 miljoonaa euroa, josta Uudenmaan liiton osuus oli euroa. Tästä ennakoidun rakennemuutoksen tukemiseen on kohdennettu euroa, kasvuvyöhykkeisiin euroa ja PKS-kasvusopimukseen euroa.

5 Tämän vuoksi on tarpeen tarkistaa maakuntahallituksen päätöstä siirtää päätösvaltaansa edelleen viranhaltijoille kasvuvyöhykerahoituksen ja PSK-kasvusopimuksen (Smart&Clean) rahoituksen osalta. ERM rahoituksen osalta muutokset eivät ole tarpeen. Uudenmaan liiton voimaan astuneen hallintosäännön mukaan maakuntahallituksella on oikeus delegoida 4 mom. 2 kohdan 6. sisältämää toimivaltaa alaiselleen viranomaiselle. Kohdan 6. mukainen maakunnan kehittämisraha korvautuu lain muutoksella AIKO rahoituksella. Uudenmaan liitto toimii PKS-kasvusopimuksen ja kasvuvyöhykkeiden AIKO-rahoituksen osalta rahoittavana viranomaisena. Hankkeet on rahoitettava kaupunkien ja kasvuvyöhykkeiden laatiman rahoitussuunnitelman ja esityksen mukaisesti, mikäli ne ovat säädösten ja kasvusopimusten mukaisia. n ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin siirtää toimivaltaansa maakuntajohtajalle tehdä AIKO-hankepäätökset kasvuvyöhykkeiden ja PKS-kasvusopimuksen osalta (Smart&Clean). Vastuujohtaja: Valmistelija: Juha Eskelinen Mari Kuparinen , Tero Suursalmi Päätös: Maakuntahallitus päätti yllä selostusosassa mainituin perusteluin siirtää toimivaltaansa maakuntajohtajalle tehdä AIKO-hankepäätökset kasvuvyöhykkeiden ja PKS-kasvusopimuksen osalta (Smart&Clean). Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallitus 154 23.10.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien

Lisätiedot

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Päätösvallan delegointi maksatushakemuksia koskevista alle 5000 euron oikaisuvaatimuksista 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus:

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa Starttipaketti EAKR-hankkeille Tiina Huotari Ohjelmajohtaja Uudenmaan liitto Rakennerahastojen hallinnon tasot Euroopan komissio Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto

Lisätiedot

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 163 12.12.2016 Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen 395/03.01/2015 MHS 14.03.2016 32 Tiivistelmä Uudenmaan liittoa

Lisätiedot

Maakuntahallitus 32 14.03.2016

Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Osallistuminen Smart & Clean -projektiin, edustajan nimeäminen sitä toteuttavan säätiön hallintoneuvostoon sekä valtion ja pääkaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5 PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 11.09.2017 klo 08:30-10:25 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 120 Kokouksen järjestäytyminen 4 121 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5 PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 08.12.2017, klo 09:05-11:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, 4 krs, 00240 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05. Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ELY-keskusten puheenvuoro

ELY-keskusten puheenvuoro ELY-keskusten puheenvuoro Ylijohtaja Marja Karvonen Mikä on tärkeää rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelussa Tampere 25.9.2012 28.9.2012 Ohjelman toteutuksen aito aluelähtöisyys (1) Hankkeiden hakujen,

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 108 Kokouksen järjestäytyminen 5. 109 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; Suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen

Otsikko Sivu. 108 Kokouksen järjestäytyminen 5. 109 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava; Suunnitteluperiaatteiden hyväksyminen PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Maakuntahallitus AIKA 15.09.2014 klo 08:30-09:35 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 108 Kokouksen järjestäytyminen 5 109 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava;

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle 470/00.00.02.05/2016

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

146/02.01.03/2009 MHS 07.02.2011 14

146/02.01.03/2009 MHS 07.02.2011 14 Maakuntahallitus 14 07.02.2011 Maakuntahallitus 25 19.03.2012 Maakuntahallitus 57 15.04.2013 Maakuntahallitus 155 25.11.2013 Maakuntahallitus 111 15.09.2014 Maakuntahallitus 8 02.02.2015 :n (GHP) uudelleenorganisoinnin

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016 Liite 21.3.2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2016 Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä. Talousarvion muutokset ja käyttösuunnitelman

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä

Lisätiedot

Muistio. Kärkihanke: Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla

Muistio. Kärkihanke: Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys- ja alueosasto Muistio 9.6.2016 Liite 1 Kärkihanke: Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla Alueelliset innovaatiot ja kokeilut

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 12.9.2017 Sisällys 1. Teknisen lautakunnan päätösvallan siirtäminen kiinteän omaisuuden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ TYÖJÄRJESTYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä 17.4.2007 Vahvistettu Etelä-Savon maakuntahallituksessa

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO

ETELÄ-KARJALAN LIITTO ETELÄ-KARJALAN LIITTO TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2015 Maakuntahallitus 26.1.2015 Liite 1 Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä.

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO. Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä.

ETELÄ-KARJALAN LIITTO. Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä. ETELÄ-KARJALAN LIITTO TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANOMÄÄRÄYKSET 2017 Maakuntahallitus 30.1.2017 Liite 1 Talousarvion täytäntöönpanomääräyksillä täydennetään hallintosääntöä ja siihen liittyviä delegointipäätöksiä.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Maakuntien valmistelutilanne

Maakuntien valmistelutilanne Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 15.11.2016, klo 09:30-11:05 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6 PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Maakunnan yhteistyöryhmä AIKA 16.09.2015 klo 12:30-14:20 PAIKKA Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki, kongressisiipi kokoustila 24 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen

Lisätiedot

PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE. Ympthjaosto 9 /

PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE. Ympthjaosto 9 / PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE Ympthjaosto 9 / 7.6.2016 Kunnan ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Puolueiden Lapin piirien johdon tapaaminen

Puolueiden Lapin piirien johdon tapaaminen Puolueiden Lapin piirien johdon tapaaminen 27.1.2016 VALTION ALUEHALLINNON JA MAAKUNTAHALLINNON UUDISTAMINEN Tehtävien jako Maakunnille pääosatehtävistä, osa kunnille ja valtionhallinnon organisaatioille

Lisätiedot

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi.

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. 19.1.2010 HANKEHAKU Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. Rahoitushakemukset on jätettävä viimeistään 5.2.2010

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Iitti-tiimi 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 16:00-16:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Alestalo Riitta Haara Teuvo Lumppio

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen hyväksyminen 507/ /2016 MHS Tiivistelmä

Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen hyväksyminen 507/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Maakuntahallitus 162 20.11.2017 Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen hyväksyminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot