265/ /2017, 58/ /2018 MHS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "265/ /2017, 58/ /2018 MHS"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen: KL-Kuntahankintojen Kalusteet -puitejärjestelyyn liittyvät hankintapäätökset 265/ /2017, 58/ /2018 MHS Tiivistelmä Maakuntavaltuuston hyväksymä Uudenmaan liiton hallintosääntö on astunut voimaan lukien. Maakuntahallituksen tulee tehdä uuden hallintosäännön mukainen päätös päätösvaltansa delegoinnista sekä vahvistaa eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärät. Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallituksen tehtävistä ja toimivallasta määrätään hallintosäännön :ssä mukaisesti toimielin voi siirtää toimivaltaa edelleen niiltä kohdin, jotka hallintosäännössä on yksilöity. Se, jolle toimivaltaa on siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen. Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan edelleen siirtämiseen ehdotetaan seuraavia muutoksia verrattuna voimassaolevaan delegointipäätökseen Hallintosäännön kohta 15 2; uusi toimivallan siirto Hallintosäännön kohta 15 4 kohta I; Maakuntajohtajalle delegoidaan päätösvalta tehdä kaikki kohdentamispäätökset koskien Kasvua kansainvälisistä osaajista EAKR hankehaun varoja. Kasvua kansainvälisistä osaajista on valtakunnallinen haku, joten ei ole tarkoituksenmukaista tuoda ko. hankkeiden kohdentamispäätöksiä Uudenmaan maakuntahallituksen käsiteltäväksi. Hallintosäännön kohta 15 4 kohta I; EU-rakennerahastohankkeiden korjaavien toimenpiteiden toimivalta siirretään aluesuunnittelun vastuualueen johtajalle kokonaan. Aikaisemmassa päätöksessä korjaavien toimenpiteiden toimivalta on ollut saakka, jonka ylimenevät toimenpiteet tuotaisiin maakuntahallituksen päätettäväksi. Tätä on syytä muuttaa, jotta eri viranomaisten roolit pysyvät selkeästi erotettuina. Maakuntahallituksella on rahoittajaviranomaisen rooli, joten se ei voi tehdä myös korjaavia toimenpiteitä. Hallintosäännön kohta 15 4 kohta IX; Makera- ja AIKO-hankkeita koskeva korjaavien toimenpiteiden toimivalta siirretään kokonaan aluesuunnittelun vastuualueen johtajalle samoin perustein kuin EU-rakennerahastohankkeiden osalta. Hallintosäännön kohta 15 5 kohta III; Edellinen delegointipäätös kuului: Antaa lausunnot asioissa, joihin voidaan muodostaa kanta maakuntakaavojen perusteella, kun kaava, suunnitelma tai hanke on

2 vahvistetun tai maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntakaavan mukainen. Hallintosäännön kohta 51 2 ja 52 ; uusi toimivallan siirto Hallintosäännön :ien 10, 12 ja 13 mukaan johtavilla viranhaltijoilla on oikeus päättää vastuualueen ja tukiyksikön tehtäviin kuuluvista sopimuksista ja hankinnoista maakuntahallituksen vahvistamien enimmäismäärien rajoissa. Voimassa olevat enimmäismäärät ovat maakuntajohtaja hallinto- ja talousjohtaja, oman vastuualueen osalta aluesuunnittelun ja aluekehittämisen vastuualueiden johtajat, omien vastuualueiden osalta kehittämisjohtaja (työsuhde), niissä hankkeissa joissa hän toimii vastuujohtajana Nykyisiä sopimuksiin ja hankintoihin liittyviä toimivaltuuksia esitetään korotettavaksi aluesuunnittelun ja aluekehittämisen vastuualueiden johtajien osalta niin, että niistä tulee yhdenmukaiset hallinto- ja talousjohtajan toimivaltuuden kanssa. Asian taustat Uusi kuntalaki tuli voimaan Uuden kunnallisvaalikauden alusta lukien sitä sovelletaan kaikilta osin. Kuntalain muutosten johdosta Uudenmaan liitolle laadittiin uusi hallintosääntö, jonka maakuntavaltuusto hyväksyi Hallintosäännön nojalla maakuntahallitus voi delegoida toimivaltaansa edelleen maakuntajohtajalle tai muulle viranhaltijalle. Uuden hallintosäännön täytäntöönpanoa ja aiemmin tehtyjen delegointipäätösten tarkistamista ja voimassaolon vahvistamista varten maakuntahallituksen on selvyyden vuoksi syytä tehdä delegointipäätökset yhtenäiseen taulukkoon kootussa muodossa. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää delegoida päätösvaltaansa ja vahvistaa eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärät seuraavalla tavalla: 1. Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan edelleen siirtäminen Hallintosäännön Toimivalta kohta 15 2 Valvoo Uudenmaan liiton etua, edustaa liittoa ja käyttää sen puhevaltaa tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa ja tekee sen puolesta sopimukset 15 4 kohta I Vastaa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun asetuksen ja maakuntien liittojen Delegointipäätös Maakuntajohtaja edustaa ja käyttää liiton puhevaltaa valmistelua koskevissa tai muutoin tavanomaiseksi katsottavissa asioissa solmii liiton puolesta tehtävät tavanomaiseksi katsottavat sopimukset. Maakuntahallitus päättää jäsenkuntia koskevista tai taloudelliselta arvoltaan tai muutoin merkittäväksi katsottavista sopimuksista. Maakuntajohtaja päättää Uudenmaan liiton viitteelliseen rahoituskehykseen sisältyvien

3 välisen sopimuksen nojalla Uudenmaan liittoon kootuista EU-rakennerahastohankkeiden välittävän toimielimen tehtävistä ja muista rahoittajaviranomaisen tehtävistä, myöntää Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavan tuen hankkeille asetuksen ja TEM:n päätösten mukaisesti - päättää edellä mainittujen hankkeiden korjaavista toimenpiteistä 15 4 kohta V Vastaa maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman suunnitteluprosessista 15 4 kohta VI Vastaa alueellisten laaja-alaisten luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien suunnitelmien suunnitteluprosessista 15 4 kohta IX Päättää maakunnan kehittämisrahan ja alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen tai muun kansallisen ohjelman määrärahan käytöstä EU-rakennerahastovarojen kohdentamisesta kun anottu määrä on enintään tai vähemmän eivätkä hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ylitä päättää valtakunnallisen "Kasvua kansainvälisistä osaajista"- EAKR-hankehaun varojen kohdentamisesta Aluekehittämisen vastuualueen johtaja hyväksyy sähköisesti EURA-järjestelmässä EU:n rakennerahastohankkeen rahoituspäätöksen sen jälkeen, kun se rahoittava liitto, jonka viitteellisestä rahoituskehyksestä hanke on tarkoitus rahoittaa, on tehnyt päätöksen rahoituksen kohdentamisesta hankkeelle (6Aika-hankkeissa Uudenmaan liitto tekee rahoittamispäätöksen 6Aika-johtoryhmän esityksen perusteella) tekee EU-rakennerahastohankkeiden muutospäätökset hanketta rahoittavan liiton kustannusraamien puitteissa; tekee merkittävät kustannus- ja sisältömuutokset rahoittavan liiton kuulemisen jälkeen tekee päätöksen rahoituksen eväämisestä, jos tuen katsotaan olevan EU- tai kansallisen lainsäädännön vastainen tai hanketta ei valita rahoitettavaksi Hallinto- ja talousjohtaja tekee Etelä-Suomen alueen EU-rakennerahastovarojen maksatuspäätökset Päätösvalta delegoidaan aluesuunnittelun vastuualueen johtajalle. Aluesuunnittelun vastuualueen johtaja vastaa valtion, Helsingin seudun ja muiden kunnallisten viranomaisten välisestä yhteistyöstä sekä siihen liittyvän suunnittelun sovittamisesta yhteen maakunnan liitossa tapahtuvan suunnittelun kanssa vastaa yhteydenpidosta muiden tahojen kuten koulutus-, tutkimus- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, joita suunnittelu koskee päättää suunnitelmien ja suunnitteluprosessien tarkemmasta sisällöstä, toimeenpanosta ja yksityiskohtaisista aikatauluista Päätösvalta delegoidaan aluesuunnittelun vastuualueen johtajalle kuten edellä olevassa kohdassa. Maakuntajohtaja päättää rahoituksen myöntämisestä kun anottu määrä on enintään tai vähemmän eivätkä hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ylitä päättää kaikista kertakorvauksena myönnettävistä varoista, kun anottu määrä on enintään tai vähemmän, eikä julkisen rahoituksen osuus ylitä tekee AIKO-rahoituspäätökset kasvuvyöhykkeiden ja PKS-kasvusopimuksen osalta (Smart & Clean) Hallinto- ja talousjohtaja tekee hankkeiden maksatuspäätökset

4 - sekä niiden perusteella rahoitettujen hankkeiden korjaavista toimenpiteistä 15 5 kohta III Antaa kaavalausunnot ja muut alueidenkäyttöä ja sen suunnittelun koskevat lausunnot 51 2 Uudenmaan liiton palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen perusteet ja euromäärät. 52 Asiakirjojen antamisesta perittävien maksujen perusteet ja euromäärät. Päätösvalta delegoidaan aluesuunnittelun vastuualueen johtajalle. Aluesuunnittelun vastuualueen johtaja Antaa lausunnot asioissa, joihin voidaan muodostaa kanta maakuntavaltuuston hyväksymien maakuntakaavojen perusteella, kun kaava, suunnitelma tai hanke on pääosin maakuntakaavan mukainen tai sen ei katsota olevan merkittävä maakuntakaavoituksen kannalta Hallinto- ja talousjohtaja voi korottaa maksuja kohtuullisessa määrin kerran kalenterivuodessa Hallinto- ja talousjohtaja voi korottaa maksuja kohtuullisessa määrin kerran kalenterivuodessa 2. Hallintosäännön mukaisten eräiden toimivaltuuksien enimmäismääristä päättäminen; sopimukset ja hankinnat Maakuntajohtaja Hallinto- ja talousjohtaja, oman vastuualueen osalta Aluesuunnittelun ja aluekehittämisen vastuualueiden johtajat, omien vastuualueiden osalta Kehittämisjohtaja (työsuhde), niissä hankkeissa joissa hän toimii vastuujohtajana Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Paula Autioniemi Liisa Setälä , Tero Suursalmi Maakuntahallitus päätti delegoida päätösvaltaansa ja vahvistaa eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärät maakuntajohtajan ehdotuksessa esitetyllä tavalla. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Tiivistelmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja maakuntauudistuksen esivalmisteluvaiheen jatkuessa maan hallituksen päätöksen mukaisesti, Uusimaa2019-projektin tulee hankkia lisää asiantuntijoita uudistuksen valmisteluun. Suurin osa valmistelussa tarvittavista henkilöistä tulee työskentelemään osa-aikaisesti. Työntekijän, työnantajan sekä Uusimaa 2019 hankkeen näkökulmasta parhaaksi vaihtoehdoksi on todettu työajan jakamisesta sopiminen ns. resurssisopimuksella. Maakuntahallitus delegoi resurssisopimusten osalta päätösvaltaansa maakuntajohtajalle. Asian yksityiskohtainen selostus

5 Uudellamaalla on käynnissä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja maakuntauudistuksen esivalmisteluvaihe, jonka alun perin piti kestää saakka. Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnallisesta tilanteesta johtuen esivalmisteluvaihetta joudutaan kuitenkin jatkamaan. Uudenmaan maakuntahallitus on perustanut päätöksellään Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin maakuntahallitus jatkoi tämän projektin kestoa siihen saakka, kunnes uudistuksen voimaanpanolaki astuu voimaan, muutti projektin nimeksi Uusimaa 2019 ja edellytti, että projektissa ryhdytään valmistelemaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämistä. Ensimmäiset projektiin tarvittavat tehtävät olivat haettavina Tehtävät sijoittuvat aluksi Uudenmaan liittoon, osaksi Uusimaa hanketta ja ICT-hankejohtajien alaisuuteen. Hallinnollinen esimies on maakuntajohtaja työsuhteen alkaessa. Sopimukset siirtyvät Uudenmaan maakunnalle siitä lähtien kuin laki maakuntalain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain voimaanpanosta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä (ns. voimaanpanolaki) astuu voimaan. Haut oli suunnattu niille organisaatioille, joista siirtyy toimintoja tai omaisuutta maakuntaan. Hakukelpoisia olivat kaikki näiden organisaatioiden työntekijät riippumatta siitä, tulevatko he siirtymään maakuntaan vai ei. Seuraava hakukierros toteutetaan syksyn 2017 aikana. Tehtäviin tarvittavan työajan jakamisesta tehdään kahdenlaisia resurssisopimuksia. 1. Tuotteistetun palvelun osto, jos palvelun myyjä on tuotteistanut myytävän asiantuntijapalvelun 2. Työpanoksen osto, jolloin sopimuksen arvo perustuu henkilön kuukausipalkkaan sekä siitä maksettaviin henkilöstösivukuluihin Tehtävistä tehdään hankintapäätökset sekä resurssisopimukset. Prosessin sujuvuuden kannalta ehdotetaan, että maakuntahallitus delegoi näiden osalta päätösvaltaansa maakuntajohtajalle. Muutoin kaikki yli arvoiset sopimukset tulisi tuoda maakuntahallituksen päätettäväksi. Hankintoihin ei sovelleta hankintalakia, koska kyseessä on hankintayksiköiden välinen hankinta, jolla hankintayksiköt toteuttavat yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi niiden vastuulla olevat yleisen edun mukaiset julkiset palvelut (Hankintalaki16 ). Asian taustat Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja maakuntauudistus on yleisen edun mukaisten palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kohdistuva reformi, jonka kaikki sen piiriin kuuluvat organisaatiot toteuttavat yhdessä. Yhteinen tavoite ja velvoite (tehtävien, henkilöstön ja vastuiden siirto kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnalle) tulee lainsäädännöstä. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää vahvistaa toimivaltuuksien enimmäismäärät

6 seuraavalla tavalla: Uusimaa 2019 projektissa tehtävät resurssisopimukset niiden organisaatioiden kanssa, joista siirtyy toimintoja tai omaisuutta maakuntaan Maakuntajohtaja; hankinnat ja sopimukset ilman enimmäismäärää Vastuujohtaja: Valmistelija: Paula Autioniemi Inka Tikkanen-Pietikäinen , Liisa Setälä Päätös: Maakuntahallitus päätti ehdotuksen mukaan. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Tiivistelmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja maakuntauudistuksen esivalmisteluvaiheen jatkuessa maan hallituksen päätöksen mukaisesti, tulee ICT-valmistelun jatkuvuus turvata suunnitellun mukaisesti. Uudenmaan liitto voi välittää maakunnan ICT-perustamis- ja konsolidointikustannuksiin saatua valtionavustusta edelleen kunnalle tai kuntayhtymälle valtionavustuslain nojalla. Maakuntahallitus delegoi valtionavustuksen kanavointipäätösten ja niistä tehtävien avustuksen edelleenkanavointisopimusten osalta päätösvaltaansa maakuntajohtajalle. Asian yksityiskohtainen selostus Uudellamaalla on käynnissä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja maakuntauudistuksen esivalmisteluvaihe, jonka alun perin piti kestää saakka. Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnallisesta tilanteesta johtuen esivalmisteluvaihetta on jouduttu kuitenkin jatkamaan. Uudenmaan maakuntahallitus on perustanut päätöksellään Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin maakuntahallitus jatkoi tämän projektin kestoa siihen saakka, kunnes uudistuksen voimaanpanolaki astuu voimaan, muutti projektin nimeksi Uusimaa 2019 ja edellytti, että projektissa ryhdytään valmistelemaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämistä. Uudenmaan liitto on saanut valtiovarainministeriön päätöksellä VM/256/ /2017 ( ) Maakunnan ICT-perustamis- ja konsolidointikustannuksiin avustusta euroa. Uudenmaan liitto voi välittää edelleen avustuksen kunnalle tai kuntayhtymälle

7 valtionavustuslain (688/2001) 7 :n nojalla Uudenmaan maakunnan perustamisen ICT -valmistelun rahoittamiseen erikseen sopimuksella sovittavalla tavalla. Avustuksen kanavointi on tarpeen, jotta uudistuksen toteuttamisessa voidaan hyödyntää olemassa olevia organisaatioiden puite- ja palvelusopimuksia. Avustusta voidaan siirtää niille projekteille, jotka on määritelty valtionavustushakemuksen liitteenä olleessa maakunnan tietohallinnon perustamisen suunnitelmassa ( ) ja jotka sisältyvät hyväksyttyyn Uudenmaan maakunnan Nykytila ja tiekartta -loppuraporttiin. ICT-hankkeen ohjausryhmä voi myös tarvittaessa määritellä uusia projekteja, joille avustusta siirretään. Uudenmaan liiton Uusimaa hankkeen johto vastaa projektin toteuttamisen ohjauksesta, jota avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan. Avustuksen saaja vastaa hankintalainsäädännön noudattamisesta kaikissa tekemissään hankinnoissa. Lopullinen avustus määräytyy toteutuneiden kustannusten mukaisena. Avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan Uudenmaan liitolle viipymättä virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti saamansa avustuksen tai sen osan. Saaja sitoutuu myös palauttamaan avustuksen tai sen osan, ellei sitä voida käyttää sopimuksessa edellytetyllä tavalla ja ehdoin siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Avustuksen maksatus voidaan määrätä keskeytettäväksi tai takaisinperittäväksi valtionavustuslaissa säädetyillä perusteilla. Lisäksi jos raportointia ei toimiteta määräajassa, avustus voidaan joko kokonaan tai osittain jättää maksamatta sekä periä jo maksettu avustus takaisin. Avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan valtionvarainministeriön avustukselle asettamia ehtoja (päätös ja kirje ) sekä valtionavustuslakia. Avustusta saa käyttää ainoastaan avustuksen edelleen kanavoimisesta tehdyssä sopimuksessa ja valtionvarainministeriön päätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Avustuksen käyttäminen ICT-palvelukeskuksen tehtäväksi määriteltyihin kehittämiskohteisiin on peruste rahoituksen takaisinperinnälle. Avustusta ei voi käyttää kalusto-, infrastruktuuri-, kone- tai laitehankintoihin. Valtionvarainministeriö, Uudenmaan liitto sekä tuleva maakunta voivat vapaasti käyttää valtionavustusvaroin tuetussa toiminnassa syntyneitä tuloksia ja aineistoa Uudenmaan maakunnan perustamisessa. Avustuksen saaja vastaa siitä, että kolmansien tahojen mahdolliset oikeudet eivät estä ensin mainittujen oikeuksien toteutumista. Uudenmaan liitto vastaa valtiovarainministeriölle valtionavustuksen käytöstä sekä omaan toimintaansa mahdollisesti liittyvistä epäselvyyksistä. Uudenmaan liitto vastaa siitä, että se toimittaa avustuksen saajalle kaikki hankkeen toteuttamisessa tarvittavat tiedot. Asian taustat Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja maakuntauudistus on yleisen edun mukaisten palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kohdistuva reformi, jonka kaikki sen piiriin kuuluvat organisaatiot toteuttavat yhdessä. Yhteinen tavoite ja velvoite (tehtävien, henkilöstön ja vastuiden siirto kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnalle) tulee hallituksen ja ministeriöiden

8 toimeksiannosta. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää vahvistaa toimivaltuuksien enimmäismäärät seuraavalla tavalla: Uusimaa 2019 projektissa tehtävät valtionavustuksen kanavointipäätökset ja niistä tehtävät avustuksen edelleenkanavointisopimukset Maakuntajohtaja; päätökset ja sopimukset ilman enimmäismäärää valtionvarainministeriön myöntämän valtionavun rajoissa Vastuujohtaja: Valmistelija: Ossi Savolainen Liisa Setälä Päätös: Maakuntahallitus päätti ehdotuksen mukaan. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus päättää, että Uudenmaan liitto liittyy KL-Kuntahankintojen ICT-Asiantuntijapalvelut puitejärjestelyyn. Jotta Uusimaa 2019-projektin valmisteluun ei tule hallinnosta johtuvia viiveitä, ehdotetaan maakuntahallitukselle toimivallan delegointia tämän puitejärjestelyn kaikkien hankintapäätösten osalta maakuntajohtajalle. KL-Kuntahankinnat on kilpailuttanut ICT-Asiantuntijapalvelut puitesopimuksen ajalle Puitejärjestely on jaettu kuuteen osa-alueeseen ja jokaisesta osa-alueesta on muodostettu oma puitejärjestelynsä. Osa-alueet ovat: Palvelualue A: Tietohallinnon ja toimintaprosessien kehittäminen Palvelualue B: Suunnittelu- ja määrittelypalvelut Palvelualue C: Ohjelmointi-, integrointi- ja testauspalvelut Palvelualue D: Microsoft-teknologialla toteutettaviin ratkaisuihin liittyvät asiantuntijapalvelut Palvelualue E: Tietovarastointi ja tiedolla johtamisen asiantuntijapalvelut Palvelualue F: Tietoturvakonsultointi ja auditointi Puitejärjestelystä voi tehdä hankintoja kulloisenkin tarpeen mukaan: henkilötyön/-resurssin hankinta (tunti/päivätyö) kiinteähintainen (urakka) toimitus

9 tavoitehintainen (projekti) toimitus Alle euron (alv 0 %) - hankinnoissa voidaan valita ko. osa-alueen puitesopimustoimittajista parhaiten soveltuva toimittaja. Tasan tai yli euron hankinnoissa on järjestettävä kevennetty kilpailutus puitejärjestelyyn valittujen toimittajien kesken erillisen ohjeen mukaisesti. Kevennettyä kilpailutusta ei ole laissa säädelty niin tarkasti kuin hankintalain mukaista kilpailutusta. Hankintalain periaatteiden tasapuolisuuden, syrjimättömyyden, avoimuuden, suhteellisuuden, kilpailuolosuhteiden hyödyntämisen on kuitenkin toteuduttava. Puitesopimukseen liittymisellä saavutetaan monia hyötyjä. Näitä ovat muun muassa: Laaja määrä osaamista kilpailutetun puitejärjestelyn kautta Kilpailutetut perushinnat Valmiiksi mietityt yleiset ehdot, joita voi tarvekohtaisesti säätää Valmiit mallipohjat kevennettyyn kilpailutukseen Puitesopimukseen liittymisen tarve on tullut Uusimaa 2019-projektista, mutta sitä voidaan jatkossa hyödyntää myös Uudenmaan liiton varsinaisessa toiminnassa. Jotta Uusimaa 2019-projektin valmisteluun ei tule hallinnosta johtuvia viiveitä, ehdotetaan maakuntahallitukselle toimivallan delegointia tämän puitejärjestelyn kaikkien hankintapäätösten osalta maakuntajohtajalle. Asian taustat Uudellamaalla on käynnissä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ja maakuntauudistuksen esivalmisteluvaihe, jonka alun perin piti kestää saakka. Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnallisesta tilanteesta johtuen esivalmisteluvaihetta on jouduttu kuitenkin jatkamaan. Uudenmaan maakuntahallitus on perustanut päätöksellään Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin maakuntahallitus jatkoi tämän projektin kestoa siihen saakka, kunnes uudistuksen voimaanpanolaki astuu voimaan, muutti projektin nimeksi Uusimaa 2019 ja edellytti, että projektissa ryhdytään valmistelemaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämistä. Uudenmaan liitto on saanut valtiovarainministeriön päätöksellä VM/256/ /2017 ( ) Maakunnan ICT-perustamis- ja konsolidointikustannuksiin avustusta euroa. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää valtuuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan KL-Kuntahankintojen KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut puitesopimuksen liittymissitoumuksen järjestelyn kaikkiin palvelualueisiin vahvistaa toimivaltuuksien enimmäismäärät seuraavalla tavalla: KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut puitesopimukseen liittyvät hankintapäätökset; Maakuntajohtaja; päätökset ja sopimukset ilman enimmäismäärää

10 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Ossi Savolainen Liisa Setälä Maakuntahallitus päätti ehdotuksen mukaan. Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus päättää, että Uudenmaan liitto liittyy KL-Kuntahankintojen kalustehankintojen puitejärjestelyyn. Maakuntahallitukselle esitetään toimivallan delegointia tämän puitejärjestelyn kaikkien hankintapäätösten osalta maakuntajohtajalle. Asian yksityiskohtainen selostus KL-Kuntahankinnat kilpailuttaa kalusteiden puitesopimuksen sopimuskaudelle, joka alkaa arviolta huhtikuussa Näillä näkymin puitejärjestely tullaan jakamaan neljään osa-alueeseen, joihin kuhunkin valitaan useampi toimittaja. Alustavasti suunnitellut osa-alueet ovat: toimistokalusteet, koulukalusteet, hoivakalusteet ja päiväkotikalusteet. Kuhunkin osa-alueeseen tulee kaksi toimintamallia, joista asiakas valitsee sitoutuessaan joko etusijajärjestys-mallin tai kevennetty kilpailutus-mallin. Asiakas voi poiketa etusijajärjestyksestä, jos kalustettavassa kohteessa on jo muun kuin ensisijaisen toimittajan tuotteita. Tarjouspyyntö julkaistaan arviolta maaliskuussa KL-Kuntahankinnat pyytää ilmoittamaan sitoutumisesta puitesopimukseen mennessä. Asian taustat Uudenmaan liitto kuuluu KL-Kuntahankintojen vastaavaan kalusteiden puitesopimukseen tällä hetkellä. Puitesopimusta on pidetty hyödyllisenä, joten siihen liittyminen myös uudella sopimuskaudella on tarpeen. Vuonna 2017 Uudenmaan liiton kalustehankintoja on tehty etenkin Uusimaa2019-hankkeen toimistotiloihin. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää valtuuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan KL-Kuntahankintojen KLKH136 Kalusteet puitesopimuksen liittymissitoumuksen

11 toimistokalusteiden osa-alueeseen vahvistaa toimivaltuuksien enimmäismäärät seuraavalla tavalla: KLKH136 Kalusteet puitesopimukseen liittyvät hankintapäätökset; Maakuntajohtaja; päätökset ilman enimmäismäärää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Ossi Savolainen Liisa Setälä Maakuntahallitus päätti ehdotuksen mukaan. Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallitus 154 23.10.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut

KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut Kohde: ICT-asiantuntijapalvelut. Useita palvelualueita, joilla useita eri toimittajia Hankintalain kynnysarvon (60.000 euroa alkaen 1.1.2017) ylittävissä hankinnoissa asiakas

Lisätiedot

KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut

KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut KLKH97 ICT-asiantuntijapalvelut Kohde: ICT-asiantuntijapalvelut. Useita palvelualueita, joilla useita eri toimittajia Hankintalain kynnysarvon (30.000 euroa) ylittävissä hankinnoissa asiakas tekee kevennetyn

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Päätösvallan delegointi maksatushakemuksia koskevista alle 5000 euron oikaisuvaatimuksista 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus:

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

KLKH30 IT-asiantuntijapalvelut

KLKH30 IT-asiantuntijapalvelut KLKH30 IT-asiantuntijapalvelut Kohde: IT-asiantuntijapalvelut. Neljä erillistä palvelualuetta. Puitesopimukseen sitoutuminen mahdollista hankekohtaisesti Hankintalain kynnysarvon (30.000 euroa) ylittävissä

Lisätiedot

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi. Maakuntavaltuusto 25 12.06.2018 Maakuntahallitus 148 20.08.2018 Vastaus vasemmistoliiton ryhmän valtuustoaloitteeseen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun keskeyttämisestä Maakuntavaltuusto 12.06.2018

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen.

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (5) 243 Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla hankintojen tekemisestä HEL 2018-000660 T 00 01 00 Päätös päätti: siirtää hankintojen toimivaltaa

Lisätiedot

Kalusteet. Sopimusnumero KLKH136

Kalusteet. Sopimusnumero KLKH136 Kalusteet Sopimusnumero KLKH136 Liittyminen kilpailutukseen 28.2.2018 mennessä Katso kilpailutuksen esittelyvideo Kohde Kuntahankinnat kilpailuttaa uutta kalusteiden puitesopimusta. Sopimuksen esittely

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5 PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 11.09.2017 klo 08:30-10:25 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 120 Kokouksen järjestäytyminen 4 121 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Projektipäällikkö

Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Projektipäällikkö Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 325 / 2017 19.10.2017 60/00.00.00/2017 Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Projektipäällikkö Hankinnan taustat Uudellamaalla

Lisätiedot

IT-asiantuntijapalvelut

IT-asiantuntijapalvelut IT-asiantuntijapalvelut Hyödyt: Laaja määrä osaamista kilpailutetun puitejärjestelyn kautta Kilpailutetut perushinnat Toimittaja: Sopimuksilla yli 20 osaavaa toimijaa. Tarkempi lista sivulla 4 Sopimusaika:

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä Maakuntien liitot

Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä Maakuntien liitot Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä 20.3.2019 Maakuntien liitot VM:n valtionavustuspäätökset vuosina 2017 2019 (VM/256/02.02.06.09/2017)

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ICT-projektipäällikköpalvelut

ICT-projektipäällikköpalvelut ICT-projektipäällikköpalvelut Hyödyt: Ammattimaista osaamista kilpailutetun puitejärjestelyn kautta. Kilpailutetut perushinnat. Toimittaja: Sopimuksilla 10 osaavaa toimijaa. Tarkempi lista sivulla 4. Sopimusaika:

Lisätiedot

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa Starttipaketti EAKR-hankkeille Tiina Huotari Ohjelmajohtaja Uudenmaan liitto Rakennerahastojen hallinnon tasot Euroopan komissio Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Kalusteet. Sopimusnumero KLKH136

Kalusteet. Sopimusnumero KLKH136 Kalusteet Sopimusnumero KLKH136 Liittyminen kilpailutukseen 19.1.2018 mennessä Katso kilpailutuksen esittelyvideo Kohde Kuntahankinnat kilpailuttaa uutta kalusteiden puitesopimusta. Sopimuksen esittely

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa Keski-Pohjanmaan liitto 22.11.2018 klo 09.00 12.00 23.11.2018 1 Ohjelma 09.00-09.30 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

Maakuntahallitus 32 14.03.2016

Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Osallistuminen Smart & Clean -projektiin, edustajan nimeäminen sitä toteuttavan säätiön hallintoneuvostoon sekä valtion ja pääkaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016

Lisätiedot

Hankinnan laajuus on 74 htp. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankinnan vastuuhenkilö on Mikko Rotonen.

Hankinnan laajuus on 74 htp. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankinnan vastuuhenkilö on Mikko Rotonen. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 427 / 2018 30.11.2018 167/08.03.00.00/2018 Asiantuntijapalvelun hankinta; Johtava asiantuntija, kokonaisarkkitehtuuri Hankinnan yleiskuvaus Uudellamaalla on käynnissä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Voimaan Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Maakuntahallitus Voimaan Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus 13.5.2019 Voimaan 1.6.2019 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus täydentää hallintosäännön määräyksiä näillä talousarvion täytäntöönpano-ohjeilla.

Lisätiedot

Tämän hankinnan kohde on ko. työpisteiden kalustehankinnat. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen.

Tämän hankinnan kohde on ko. työpisteiden kalustehankinnat. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 264 / 2017 29.8.2017 45/00.00.00/2017 Kallion virastotalon 11. kerroksen työpisteiden kalustaminen Hankinnan yleiskuvaus Uudenmaan maakuntahallitus on perustanut päätöksellään

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Hallintojohtaja (hankintapäätöksen muutos)

Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Hallintojohtaja (hankintapäätöksen muutos) Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 437 / 2017 20.12.2017 20/00.00.00/2017 Asiantuntijan työpanoksen hankkiminen maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun; Hallintojohtaja (hankintapäätöksen muutos)

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 15.11.2016, klo 09:30-11:05 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Kalusteet, oppi ja hoiva Sopimusnumero KLKH158

Kalusteet, oppi ja hoiva Sopimusnumero KLKH158 Kalusteet, oppi ja hoiva 2019 - Sopimusnumero KLKH158 Kohde Aiempi kalusteiden kilpailutus (KLKL136) on jouduttu keskeyttämään, joten Kuntahankinnat kilpailuttaa uudelleen hoivakalusteet ja oppikalusteet.

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5 PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 08.12.2017, klo 09:05-11:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, 4 krs, 00240 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakuntahallitus 127 04.06.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu MHS 13.03.2018 39 28/00.00.00/2018

Lisätiedot

Maakuntahallitus Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Maakuntahallitus Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus 14.1.2019 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Maakuntahallitus täydentää hallintosäännön määräyksiä vuotuisilla talousarvion täytäntöönpano-ohjeilla.

Lisätiedot

Maksatuskausi Päätös Maksettu

Maksatuskausi Päätös Maksettu Maakuntahallitus 22 20.02.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32345 239/00.01.05.20/2012 Maakuntahallitus 20.02.2017 22 Päijät-Hämeen liitto on 7.3.2013, 15.1.2014 ja 12.2.2015 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu 28/00.00.00/2018 MHS 13.03.2018 39 Tiivistelmä Uudenmaan liiton

Lisätiedot

HAKEMUS Pomarkun kunta hakee euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018.

HAKEMUS Pomarkun kunta hakee euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018. VALTIONAVUSTUSPÄÄTÖS 14.3.2018 VARELY/554/2018 Pomarkun kunta Vanhatie 14 29630 Pomarkku HAKEMUS Pomarkun kunta hakee 4 170 euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018. PÄÄTÖS

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke:

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke: Maakuntahallitus 41 13.03.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32028 229/00.01.05.20/2011 Maakuntahallitus 13.03.2017 41 Päijät-Hämeen liitto on 13.4.2012 ja 22.1.2014 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016

Lisätiedot

Monitoimilaitteet ja niihin liittyvät palvelut. Sopimusnumero KLKH137

Monitoimilaitteet ja niihin liittyvät palvelut. Sopimusnumero KLKH137 Monitoimilaitteet ja niihin liittyvät palvelut Sopimusnumero KLKH137 Kohde Sopimuksen kohteena ovat monitoimilaitteet ja niihin liittyvät palvelut: Laitteet, ominaisuudet määritellään asiakastarpeen perusteella

Lisätiedot

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke:

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke: Maakuntahallitus 40 13.03.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32358 226/00.01.05.20/2012 Maakuntahallitus 13.03.2017 40 Päijät-Hämeen liitto on 7.3.2013 ja 11.3.2014 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi Ohjelmankauden 2014-2020 rakennerahastohallinnon järjestäminen uudistuksen jälkeen Etelä-Suomi TAUSTAA: HVO-ohjekirje TEM/640/09.02.01/2017 Keskeiset kohdat Välittävän toimielimen tehtävistä sopiminen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Maakuntahallitus 87 19.06.2017 Maakuntahallitus 121 11.09.2017 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 163 12.12.2016 Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen 395/03.01/2015 MHS 14.03.2016 32 Tiivistelmä Uudenmaan liittoa

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius Lakikoulutuspäivä Rahoituslaki, rahoitusasetus, tukikelpoisuusasetus, valtionavustuslaki Rahoituslain soveltamisala rakennerahastoasioissa jakautuu kahteen eri malliin. 1) Osa rakennerahastotoimijoista

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 7/2017 1 Aika 21.08.2017 klo 08:34-10:10 Paikka, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen avaus 3 36 Valmistelun tilannekatsaus 4 37 Uudenmaan maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Avustuspäätös, MALLI Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Päähakija Yhteistyökumppanit Avustushakemus Päätös (liite 1.) Ympäristöministeriö on valtionavustuslain

Lisätiedot

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Selvitysprosessin kulku - LUONNOS Lauri Tanner Kuntajohtajat/virkamiesjohtoryhmä 28.2.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat)

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot