Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/ /2016 MHS Tiivistelmä Asian vireilletulo Valtuustokausittain laadittavassa maakuntaohjelmassa asetetaan tavoitteet, joilla ohjataan aluekehitystehtävien toteuttamista. Tällä hetkellä voimassa oleva Uusimaa-ohjelma laadittiin vuonna Ohjelma sisältää vision ja strategian 2040 sekä strategiset valinnat vuosille Maakuntaohjelma laaditaan tämän hetken lainsäädännön mukaisesti. Maakuntavaltuusto hyväksyy ohjelman vuoden 2017 loppuun mennessä. Keväällä 2018 valittava Uudenmaan maakunnan valtuusto ottaa kantaa ohjelmaan ja voi halutessaan muuttaa sitä. Maakuntaohjelman valmistelussa tulee kiinnittää huomiota eri organisaatioiden ja toimijoiden vahvaan osallistumiseen ohjelman valmistelussa. Ohjelma valmistellaan yhteistyössä kuntien, valtion viranomaisten ja alueelliseen kehittämiseen osallistuvien järjestöjen, yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa. (Työ- ja elinkeinoministeriön ohjetem/2008/ /2016) Ohjelman laadinnassa varmistetaan sen vaikuttavuus elinkeino-, liikenneja ympäristökeskusten sekä aluehallintoviranomaisten strategisiin sisältöihin ja painopisteisiin. Maakuntaohjelmatyössä haetaan uutta ajattelua aluekehittämiseen ja pyritään kohti koko maakunnan toiminnan kattavaa strategista ajattelua. Nykyiset alueiden kehittämisen tavoitteet: (Laki alueiden kehittämisestä 7/2014) 1. vahvistaa alueiden tasapainoista kehittymistä sekä kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä; 2. vahvistaa ja monipuolistaa kestävällä tavalla alueiden elinkeinorakennetta sekä edistää taloudellista tasapainoa; 3. edistää kestävää työllisyyttä sekä väestön osaamista, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja sosiaalista osallisuutta; 4. vähentää alueiden välisiä ja sisäisiä kehityseroja ja kannustaa käytettävissä olevien voimavarojen täysimääräiseen käyttöönottoon kestävällä tavalla; 5. parantaa alueiden omia vahvuuksia ja erikoistumista sekä edistää niiden kulttuuria; 6. parantaa elinympäristön laatua ja kestävää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Maakuntaohjelman rooli vahvistuu aluehallinnon uudistuksen myötä. Ohjelma luo perustaa aluekehittämiselle ja lisää sen merkitystä uudessa

2 maakunnassa. Valmisteilla olevien lakiluonnosten mukaan maakunta vastaa alueellisista kehittämistehtävistä, elinkeinojen edistämisestä ja alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta. Aluekehittäminen on laaja käsite, ja luonteeltaan hallinnon rajat ylittävää. Maakuntatasolla se perustuu maakuntavaltuuston hyväksymään maakuntastrategiaan ja ohjelmaan. Tärkeään rooliin on tulossa valtion ja kuntien neuvottelumenettely maakuntien kehittämisen ohjauksessa. Aluekehittämisjärjestelmä 2019 (Maakuntalakiluonnos, joulukuu 2016) Aluekehittämisestä vastaavat maakunnat ja valtio Tavoitteena on parantaa niin valtion ja maakuntien kuin valtion eri hallinnonalojen yhteistyötä ja yhtenäistää ääntä alueiden kasvun ja elinvoiman tukemiseksi Aluekehittäminen käsittää sekä laajan, eri hallinnonalojen toimia yhteen kokoavan näkökulman että erityiset alueiden kehittämistoimet, joilla yhdessä vaikutetaan alueiden elinvoimaisuuteen ja kasvuun Aluekehittämisjärjestelmä toimii valtion ja maakuntien aluekehittämiseen liittyvän yhteistyön kehikkona: Valtion eri hallinnonalojen toimien tarkasteleminen poikkihallinnollisesti aluenäkökulmasta, Valtion eri hallinnonalojen keskeiset alueita koskevat näkökulmat yhteisiin neuvotteluihin Ministeriöiden välisessä työnjaossa aluekehittämisen yhteistyön koordinointi on Työ- ja elinkeinoministeriön tehtäviä. Asian taustat Maakunnan suunnittelujärjestelmä käsittää maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan. Vuosittain päivitettävä toimeenpanosuunnitelma konkretisoi maakuntaohjelman toteuttamista. Maakuntauudistus muuttaa alueiden kehittämisjärjestelmää. Lainsäädännöllä ja ohjauksella säädetään järjestelmästä ja sen toiminnasta. Suuret linjat saadaan maakuntastrategiasta, jolla asetetaan maakunnan pitkän aikavälin tavoitteet ja ohjataan kehitystä niiden suuntaan. SOVA-laki (200/2005) asettaa velvoitteet arvioida ohjelman ympäristövaikutukset. Maakuntaohjelmasta vastaava viranomainen selvittää ja arvioi ohjelman sekä sen vaihtoehtojen toteuttamisesta aiheutuvat merkittävät ympäristövaikutukset ja laatii ohjelman ympäristöselostuksen. Selvitettäviä asioita ovat mm. vaikutus ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Arvioinnin avulla pyritään varmistamaan yhteensopivuus ohjelman ympäristötavoitteiden ja kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Maakuntaohjelman laadinnan aikana yleisölle varataan mahdollisuus saada tietoja ja esittää mielipiteensä ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta. Ohjelman valmistelu ja suunnittelu tehdään mahdollisimman läpinäkyväksi. Kuulutus maakuntaohjelmatyön käynnistämisestä julkaistaan maaliskuussa 2017 lainsäädännön edellyttämällä tavalla, Uudenmaan liiton käytännön mukaisesti. Ohjelmaluonnos ja ympäristöselostus

3 asetetaan nähtäville julkista kuulemista varten ennen ohjelman hyväksymistä. Maakuntaohjelma hyväksytään maakuntavaltuustossa joulukuussa Maakuntaohjelman valmistelussa hyödynnetään vuonna 2016 tehtyä kolmen maakunnan ohjelmien vertaisarviointia ja sen suosituksia. Perustana toimii vuonna 2016 toteutettu tulevaisuustarkastelu, jossa rakennettiin viisi skenaariota vuoden 2050 toimintaympäristön kuvaamista varten. Uudenmaan maakunnan tulevaisuuden valottamiseksi laadittiin lisäksi jokaista skenaariota varten varautumissuunnitelmat, joissa erityisen huomion kohteena oli Uudenmaan tilanne kunkin skenaarion toteutuessa. Maakuntaohjelma valmistelun aikana järjestetään tilaisuuksia kuntien, kehittämisyhtiöiden, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän järjestöjen kanssa. Ohjelman valmistelun etenemistä esitellään maakuntahallitukselle työn eri vaiheissa. Maakuntavaltuustoa informoidaan ohjelman valmistelusta toukokuun 2017 kokouksessa. SOVA-lain mukainen ohjelman nähtävillä olo järjestetään syys-lokakuussa Ohjelma tuodaan maakuntahallituksen käsittelyyn marraskuussa 2017 ja valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa Maakuntaohjelman valmistelun vaiheista, sisällöstä, luonnosten nähtävillä olosta ja osallistumismahdollisuuksista tiedotetaan ilmoituksilla ja kuulutuksilla sekä sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla viestinnällä sekä Uudenmaan liiton internet-sivuilla. Maakuntaohjelman laatimisesta ja sen vaikutusarvioinnista vastaa Uudenmaan liitto. Ohjelmatyötä varten perustetaan johtoryhmä ja projektiryhmä. Ohjelman valmistelussa käytetään Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen asiantuntijoita sekä tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita. Uudenmaan liiton johtoryhmää informoidaan säännöllisesti ohjelmatyön etenemisestä. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää Uudenmaan maakuntaohjelman valmistelusta esitetyn suunnitelman mukaisesti. Vastuujohtaja: Valmistelija: Juha Eskelinen Lauri Kuukasjärvi Päätös: Täytäntöönpano: MHS Maakuntahallitus päätti Uudenmaan maakuntaohjelman valmistelusta esitetyn suunnitelman mukaisesti. Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ , Kuntalaki 365/ )

4 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Asian taustat Maakuntahallitus päättää Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen asettamisesta nähtäville ja lausunnolle lähettämisestä. Lausuntoaika on Ohjelmassa etsitään aluekehittämisen uusia linjauksia ja pyritään kohti koko maakunnan kattavaa strategiaa, joka ohjaa aluekehittämistä lähivuosina ja luo pohjaa maakuntauudistuksen myötä tuleville muutoksille. Uusimaa-ohjelma 2.0 on maakuntaohjelma vuosille sisältäen maakunnan vision vuodelle 2050 sekä ohjelmakauden strategiset painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet. Tämänhetkinen visio on: Helsinki Region 2050 Cool & the most Vibrant region in Europe; Uusimaa 2050 Euroopan virkein ja viilein maakunta. Ohjelman kolme strategista painopistettä ovat: Hyvinvoiva ja osaava ihminen Menestyvä ja vastuullinen bisnes Ilmastoviisas ja monimuotoinen maakunta Läpileikkaaviksi teemoiksi on valittu tiede, taide ja teknologia sekä ennakkoluulottomat kumppanuudet ja toimintamallit. Jokaisella painopisteellä on neljä tavoitetta, joita toteutetaan monipuolisilla eri toimijoiden toimenpiteillä. Uusimaa-ohjelma 2.0 laaditaan tämän hetken lainsäädännön mukaisesti, samalla varaudutaan maakuntauudistuksen tuomiin muutoksiin. Maakuntahallitus päätti Uusimaa-ohjelman laadinnan käynnistämisestä ja hyväksyi esitetyn työsuunnitelman maaliskuussa Maakuntavaltuustoa informoitiin ohjelman valmistelusta toukokuussa Uutta maakuntavaltuustoa informoitiin ohjelmatyöstä elokuussa 2017 ja uutta maakuntahallitusta syyskuun ensimmäisessä kokouksessa. Nyt Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus esitetään hyväksyttäväksi sidosryhmien tarkastelua ja kommentointia varten. Ohjelma tuodaan maakuntahallituksen käsittelyyn uudestaan marraskuussa 2017 ja valtuuston vahvistettavaksi joulukuussa Valmistelussa on hyödynnetty Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan kanssa tehtyä nykyisen ohjelman arvioinnin tuloksia sekä tulevaisuustarkastelua, jossa rakennettiin viisi skenaariota vuoden 2050 toimintaympäristön kuvaamista varten. Maakunnan suunnittelujärjestelmä käsittää maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan. Vuosittain päivitettävä toimeenpanosuunnitelma konkretisoi maakuntaohjelman toteuttamista. Uusimaa-ohjelma 2.0 on valmisteltu yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen, kuntien, yritysten, kehittämisyhtiöiden, koulutus- ja

5 tutkimustoimijoiden kanssa. Ohjelman valmistelusta on kerrottu Uudenmaan liiton verkkosivuilla, jolloin Uudenmaan asukkailla on ollut mahdollisuus tutustua ohjelman valmisteluvaiheisiin. Jos maakuntahallitus hyväksyy ohjelman ja siitä tehdyn ympäristöselostuksen, laitetaan ne verkkosivuille nähtäväksi ja kommentoitavaksi. Kommentoinnin mahdollisuudesta viestitetään sosiaalisessa mediassa. SOVA-laki (200/2005) asettaa velvoitteet maakuntaohjelmasta vastaavan viranomaisen selvittää ja arvioida ohjelman sekä sen vaihtoehtojen toteuttamisesta aiheutuvat merkittävät ympäristövaikutukset ja laatia ohjelman ympäristöselostuksen. Selvitettäviä asioita ovat mm. vaikutus ihmisiin, talouteen, luonnonoloihin ja luonnonvaroihin, aluerakenteeseen ja ympäristöön, liikenteeseen sekä ilmastonmuutokseen vastaaminen. Arvioinnin avulla pyritään varmistamaan yhteensopivuus ohjelman ympäristötavoitteiden ja kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Maakuntauudistus vahvistaa maakuntaohjelman roolia aluekehittämisen perustana. Valmisteilla olevan lainsäädännön mukaan maakunta vastaa alueellisista kehittämistehtävistä, elinkeinojen edistämisestä sekä alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta. Maakuntauudistuksen myötä tärkeään rooliin on tulossa valtion ja kuntien neuvottelumenettely maakuntien kehittämisen ohjauksessa. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää hyväksyä Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen asettamisen nähtäville ja lähettämisen lausunnolle tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Vastuujohtaja: Valmistelija: Päätös: Täytäntöönpano: Juha Eskelinen Lauri Kuukasjärvi Liisa Hyttinen Maakuntahallitus päätti hyväksyä Uusimaa-ohjelman 2.0 ja sen ympäristöselostuksen asettamisen nähtäville ja lähettämisen lausunnolle tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ ); päätös koskee valmistelua

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmä ja lainsäädäntö (luonnos keskeisistä sisällöistä koskien aluekehittämistä) Maakuntalaki (11/2016 HE eduskunnalle) Maakunnan tehtävät: Aluekehittämisviranomainen

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntaohjelma 2018 2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maakuntahallituksen hyväksymä 30.1.2017 Sisältö 1 Maakuntaohjelman lähtökohdat... 3 2 Maakuntaohjelman tarkoitus ja sisältö...

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Uusimaa-kaavan 2050 esittely 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Uusimaa-kaavan 2050 esittely 4 ASIALISTA 9/2017 1 Aika, klo 09:00-11.:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Uusimaa-kaavan 2050 esittely

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta

Otsikko Sivu. 134 Kokouksen järjestäytyminen Maakuntavaltuuston päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 25.09.2017 klo 08:40-10:20 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 134 Kokouksen järjestäytyminen 4 135 Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

Mhs 2/2017 asia nro 28. Uusimaa-ohjelma Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma

Mhs 2/2017 asia nro 28. Uusimaa-ohjelma Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma Mhs 2/2017 asia nro 28 Uusimaa-ohjelma 2018-2021 Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma Uudenmaan liitto 2017 1 Uudenmaan liitto Uudenmaan liitto // Nylands förbund Helsinki-Uusimaa Regional Council

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma

Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma Uusimaa-ohjelma 2018 2021 Työohjelma Osallisuus- ja arviointisuunnitelma Uudenmaan liiton julkaisuja B 56-2017 1 Uudenmaan liiton julkaisuja B 56-2017 ISBN 978-952-448-469-5 ISSN 2341-8893 Valokuvat Tuula

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma Satakunnan maakuntaohjelman 2014-2017 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiivistelmä Satakuntaliitto laatii Satakunnan maakuntaohjelman vuosille 2014-2017. Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntaohjelman Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio

Päijät-Hämeen maakuntaohjelman Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio Päijät-Hämeen maakuntaohjelman 2018 2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio 04 13022017 Sisällysluettelo: Tiivistelmä... 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI-SOPIMUS (MAO) 2014 2017 - Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus 16.12.2013 Sisällys 1. Maakuntastrategian lähtökohdat... 2 2. Lappi -sopimuksen

Lisätiedot

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU Strateginen maakuntaohjelma 2014+ VALMISTELU Hämeen liitto valvoo kuntien etua ja toimii niin, että ihmiset haluavat ja voivat asua ja tehdä työtä Hämeessä. Hämeen jäsenkunnat ryhmittyvät Forssan, Hämeenlinnan

Lisätiedot

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017

LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017 LAPIN LIITON MAAKUNTASTRATEGIA 2040 JA LAPPI SOPIMUS (MAO) 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallitus 16.12.2013 Sisällys 1. Maakuntastrategian lähtökohdat 2 2. Lappi -sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntastrategia Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Pohjanmaan maakuntastrategia Osallistumis ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntastrategia 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallituksen hyväksymä 25.3.2013 Sisältö 1 Maakuntastrategian lähtökohdat... 3 2 Maakuntastrategian tarkoitus ja sisältö...

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 1 ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2018 2021 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Lähtökohdat 2. Valmistelu 3. Ympäristöselostus ja vaikutusten arviointi 2 1. LÄHTÖKOHDAT Osallistumis ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet ESIVALMISTELU VÄLIAIKAISHALLINTO KÄYNNISTYMINEN TOIMINTA ALKAA 1.12.2016 n. 09/2017 tai kunnes lakipaketti astuu voimaan Uudenmaan liiton alaisena projektina n. 10/2017-03/2018

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Lapin liiton työvaliokunta 18.09.2017 AIKA 18.09.2017 klo 08:00-09:30 PAIKKA Lapin liiton toimisto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntaohjelma

Kymenlaakson maakuntaohjelma Kymenlaakson maakuntaohjelma 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.2.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 1 2 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Yleistä maakuntaohjelmasta... 1 2. Maakuntaohjelma

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA Osallistumis ja arviointisuunnitelma

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA Osallistumis ja arviointisuunnitelma 0 KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma 03.03.2013 1 Sisällys JOHDANTO... 2 YLEISTÄ MAAKUNTAOHJELMASTA... 3 MAAKUNTAOHJELMA OSANA MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄÄ...

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa Taustoitusta konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmälle Joulukuu 2016 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Maakuntastrategia

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 KOKOUSKUTSU 13.9.2017 Työvaliokunnan jäsenille Lapin liiton työvaliokunnan kokous Lapin liiton työvaliokunnan kokous 1/2017 pidetään maanantaina 18.9.2017 klo 08:00 Lapin

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Uusimaa-kaavan 2050 esittely 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Uusimaa-kaavan 2050 esittely 4 ASIALISTA 11/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 04.10.2017, klo 09:00-11:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ALUEIDEN KEHITTÄMISLAKI Maakuntasuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma STRATEGINEN MAAKUNTAOHJELMA 2014+ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Mikä on Häme-ohjelma Häme-ohjelma on Kanta-Hämeen tulevaisuuden tekemisen strateginen ohjelma. Maakunta valmistelee ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan ohjelman välitöntä ja välillistä vaikutusta Suomessa ja sen alueen ulkopuolella:

Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan ohjelman välitöntä ja välillistä vaikutusta Suomessa ja sen alueen ulkopuolella: Kainuun maakuntaohjelma 2009-2013 1. JOHDANTO Kainuussa hyväksyttiin vuonna 2006 Kainuun maakuntaohjelma vuosille 2006-2010. Vaikka maakuntaohjelman hyväksymisestä on kulunut varsin lyhyt aika, on sen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen EAKR:n Länsi-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos 28.4.2006 Pirkanmaan liitto Kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen EAKR:n

Lisätiedot

POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntahallituksen hyväksymä 17.11.2008 Sisällys 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAAKUNTASUUNNITELMA 2009+2030 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAAKUNTASUUNNITELMA 2009+2030 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman määrityksiä 1 2. Maakunnan suunnittelujärjestelmä ja maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.2.2017 Kainuu-ohjelma Maakuntastrategia 2035 Maakuntaohjelma 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.2.2017 2017 Kauppakatu 1 87100 Kajaani

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS

MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS PH 13.10.17 MAAKUNTASTRATEGIAN PROSESSIKUVAUS 4.10.2017 STRATEGIATIIMI Kymenlaakson visio TOIMINTA- YMPÄRISTÖ STRATEGIA SIDOSRYHMÄT Toimeenpanosuunnitelma Kymenlaakson strategian ja maakuntaohjelman yhtymäkohdat

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO 15.2.2017 1 Etunimi Sukunimi ALUEITA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ Valtion ja maakuntien keskustelut aluekehittämisestä Neuvottelukunta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017 HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017 Mikä on maakuntaohjelma Maakuntaohjelma on alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja strateginen suunnittelu

Aluekehittäminen ja strateginen suunnittelu 9.6.2017 Loppuraportti Aluekehittäminen ja strateginen suunnittelu 1. Palvelulupaus Edistämme maakunnan elinvoimaisuutta ja hyvinvointia sekä vahvistamme keskisuomalaista kulttuuria ja identiteettiä. Maakunnan

Lisätiedot

Maakunnan palvelut ja niiden suunnittelu. Maakuntajohtajien kokous Pekka Häkkinen

Maakunnan palvelut ja niiden suunnittelu. Maakuntajohtajien kokous Pekka Häkkinen Maakunnan ja niiden suunnittelu Maakuntajohtajien kokous 8.2.2017 Pekka Häkkinen 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen 2 2.2.2017 - Etunimi Sukunimi MAAKUNTAUUDISTUS Asiakasvisio 2025 Kattavat ja sopivat Palvelut

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

MRL-PÄIVÄT , OLOS

MRL-PÄIVÄT , OLOS MRL-PÄIVÄT 7.9.2016, OLOS MAAKUNTAUUDISTUS LAPPI SOPIMUS MERIALUESUUNNITTELU POHJOIS-SUOMEN LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Riitta Lönnström suunnittelujohtaja LAPIN LIITTO Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2011 2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.8.2009 2 Sisältö Johdanto... 3 Yleistä maakuntaohjelmasta... 4 Mikä on maakuntaohjelma?... 4 Maakuntaohjelma osana maakunnan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HE 54/2016 vp. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

HE 54/2016 vp. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 1, 4 ja 13 :n muuttamisesta sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 15.11.2016, klo 09:30-11:05 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.9.2016 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuufoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 1 Alueellinen metsäohjelma Metsäalan ja yhteiskunnallisten vaikutusten strateginen ohjelma Yli

Lisätiedot

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1. Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.2017 1 MMM:n toimialan aluehallinnon ja kuntien tehtävät maakuntiin Hallituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

Muutos tehdään maakunnissa

Muutos tehdään maakunnissa M A A K U N TA U U D I S T U S Muutos tehdään maakunnissa Tilannekatsaus 28.4.2017, ohjausryhmä Jukka Ylikarjula 4.5.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Lakien valmisteluaikataulu 4.5.2017 Maakunnallinen näkökulma

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot