15043/14 mmy/sas/kkr 1 DG G 3 C

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "15043/14 mmy/sas/kkr 1 DG G 3 C"

Transkriptio

1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2014 (OR. en) 15043/14 RECH 422 MED 44 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea Ed. asiak. nro: 14811/14 RECH 413 MED 43 Asia: Neuvoston 4. ja 5. joulukuuta 2014 pidettävän istunnon ("Kilpailukyky") valmistelu Ehdotus neuvoston päätelmiksi tutkimus- ja innovointikumppanuudesta Välimeren alueella Hyväksyminen 1. Uudistettua tutkimus- ja innovointikumppanuutta Välimeren alueella koskevaa aloitetta on käsitelty pitkään; se sai erityispontta Barcelonassa vuonna 2012 pidetystä Euro Välimeritutkimus- ja innovaatiokonferenssista sekä Kyproksen puheenjohtajakaudella käydystä epävirallisesta keskustelusta. Näiden jatkotoimena ryhmä jäsenvaltioita sekä osa Välimeren alueen kumppanimaista käynnistivät PRIMA-aloitteen (tutkimus- ja innovointikumppanuus Välimeren alueella). Sen avulla pyritään luomaan Välimeren alueelle yhteisvastuun sekä yhteisen edun ja hyödyn periaatteiden mukainen ja moniin alueella toteutettuihin kahden- ja monenvälisiin tutkimus- ja innovointitoimiin perustuva pitkän aikavälin jäsennelty tutkimus- ja innovointikumppanuus /14 mmy/sas/kkr 1 DG G 3 C FI

2 2. PRIMA-aloitteen puitteissa on kahden viime vuoden aikana pyritty valmistelemaan 185 artiklan mukaiseen aloitteeseen perustuvan yhteisen ohjelman osatekijöitä. Tätä taustaa vasten neuvosto keskusteli 26. toukokuuta 2014 Euro Välimeri-yhteistyön lujittamisesta, ja aiheesta pidettiin kaksi epävirallista kokousta Kreikan ja Italian puheenjohtajakausilla. 3. Italia esitti puheenjohtajakaudellaan ehdotuksen neuvoston päätelmiksi PRIMA-aloitteen puitteissa tehdyn työn tunnustamiseksi ja kehottaakseen komissiota arvioimaan unionin osallistumista tähän ohjelmaan SEUT 185 artiklan mukaisesti. Päätelmäehdotuksesta on keskusteltu työryhmätasolla loka- ja marraskuussa Vaikka siitä on päästy laajaan konsensukseen, seuraavat kysymykset ovat edelleen avoinna viimeksi pidetyn työryhmäkokouksen (3. marraskuuta 2014) jälkeen: viittaus aikomukseen käyttää SEUT 185 artiklaa tällaisen kumppanuuden täytäntöönpanon mahdollisena täytäntöönpanovälineenä (2 kohta); pyyntö lisätä viittaus myös huippuosaamiseen ja lisäarvoon (4 kohta); pyyntö korvata ilmaus "yhteinen ohjelma" ilmauksella "PRIMA-aloite" (6 ja 11 kohta); pyyntö poistaa viittaus unionin "mahdolliseen" osallistumiseen (8 kohta); PRIMA-aloitetta koskeva ilmaus "tiedostaa" (12 kohta); sekä viittaus nykyiseen sanamuotoon, jota käytetään SEUT 185 artiklan mukaisen toiminnan käynnistämisen aikataulun osalta sekä viittaus siihen, että komissio arvioisi mahdollisimman pian SEUT 185 artiklan mukaisen toimintaan osallistumisen (12 ja 13 kohta). Liitteen alaviitteissä on kattava luettelo tarkasteluvaraumista ja muista varaumista /14 mmy/sas/kkr 2 DG G 3 C FI

3 4. Pysyvien edustajien komiteaa pyydetään tarkastelemaan avoinna olevia kysymyksiä, jotta neuvosto voisi hyväksyä päätelmäehdotuksen 4. ja 5. joulukuuta 2014 pidettävässä istunnossaan ("Kilpailukyky") /14 mmy/sas/kkr 3 DG G 3 C FI

4 LIITE EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTELMIKSI TUTKIMUS- JA INNOVOINTIKUMPPANUUDESTA VÄLIMEREN ALUEELLA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka PALAUTTAA MIELEEN Kaksi Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteistä tiedonantoa, jotka annettiin 8. ja 25. toukokuuta 2011: "Demokratiaan ja yhteiseen vaurauteen tähtäävä kumppanuus eteläisen Välimeren maiden kanssa" 1 ja "Uusi strategia muutostilassa olevia naapurimaita varten" 2. Niissä tunnustettiin yhteiseksi eduksi eteläisten Välimeren maiden demokratia, vakaus, vauraus ja rauha ja tarjottiin eteläisen Välimeren alueen kumppaneille tukea demokratiaan ja yhteiseen vaurauteen tähtäävän kumppanuuden välityksellä. Sillä pyritään tukemaan syvädemokratiaan siirtymistä sekä kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä; Sen, että prosessi kohti Euro Välimeren alueen parempaa tutkimus- ja innovointiyhteistyötä on muodostunut useista poliittisista ja operatiivisista vaiheista, joihin kuuluu Euro Välimeriyhteistyön seurantakomitean perustaminen vuonna 1995 tutkimus-, teknologia- ja kehitysyhteistyön seurantaa ja edistämistä varten, vuonna 2004 perustettu ja vuonna 2011 uudistettu Euroopan naapuruuspolitiikka, Välimeren unionin perustaminen vuonna 2008 sekä useita EU:n rahoittamia hankkeita ja ERA-NET-verkostoja, joilla tuetaan kansallisten tutkimusohjelmien koordinointia EU:n ja Välimeren kumppanimaiden välillä; 1 2 Asiak. KOM(2011) 200 lopullinen. Asiak. KOM(2011) 303 lopullinen /14 mmy/sas/kkr 4

5 Euroopan komission 6. lokakuuta 2010 antaman tiedonannon "Eurooppa strategian lippulaivahanke Innovaatiounioni" 3, jossa katsottiin, että "Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden olisi pidettävä kolmansien maiden kanssa tehtävää tiedeyhteistyötä yhteisenä asiana ja kehitettävä yhteisiä lähestymistapoja". Tämän pitäisi edistää globaalien lähestymistapojen ja ratkaisujen löytämistä yhteiskunnallisiin haasteisiin ja tasapuolisten toimintaedellytysten toteutumista (sitoumus nro 31); Euroopan komission Barcelonassa huhtikuussa 2012 järjestämän Euro Välimeri-tutkimus- ja innovaatiokonferenssin, jossa kehotettiin uudistamaan tutkimus- ja innovointikumppanuus niin, että se perustuu yhteisvastuun sekä yhteisen edun ja hyödyn periaatteisiin; Euroopan komission 14. syyskuuta 2012 antaman tiedonannon "EU:n kansainvälisen tutkimus- ja innovaatioyhteistyön vahvistaminen ja keskittäminen: strateginen lähestymistapa" 4, jossa keskitytään edistämään naapurialueiden maiden integroitumista tai lähentämistä eurooppalaiseen tutkimusalueeseen, jolloin edistetään myös yhteisen tietämysja innovointialueen kehittämistä. Tiedonannossa todetaan muun muassa, että yhteistyötä tehdään sovittaen se tiiviisti yhteen laajentumis- ja naapuruuspolitiikkojen välineiden kanssa; Neuvoston 30. toukokuuta 2013 antamat päätelmät "EU:n kansainvälisen tutkimus- ja innovaatioyhteistyön vahvistaminen ja keskittäminen: strateginen lähestymistapa" 5, joissa todettiin, että unioni voi saada lisäarvoa sekä yhteistyöstä teollisuusmaiden ja kehittyvien talouksien kanssa että yhteistyön syventämisestä laajentumisprosessissa mukana olevien ja naapuruuskumppanimaiden sekä kehitysmaiden kanssa molemminpuolisen hyödyn pohjalta; Euroopan komission 10. kesäkuuta 2014 antaman tiedonannon "Tutkimus ja innovointi tulevan kasvun lähteinä" 6, jossa tutkimus ja innovointi määritellään kasvua ja työpaikkojen luomista tukeviksi resursseiksi ja jossa jäsenvaltioita pyydetään keskittymään rajalliseen määrään keskeisiä prioriteetteja; Asiak /10. Asiak /12. Asiak /13. Asiak / /14 mmy/sas/kkr 5

6 1. KOROSTAA, että kumppanuus naapureidemme kanssa hyödyttää molempia osapuolia, sillä vakaus, vauraus ja talouden kestävä kehitys ja työpaikkojen luominen eteläisen Välimeren kumppanimaissa hyödyttävät myös EU:ta; 2. MUISTUTTAA, että Barcelonassa vuonna 2012 järjestetyn Euro Välimeri-tutkimus- ja innovaatiokonferenssin päätelmien jatkotoimena komissio käynnisti erityisen ERA- NET/ERA-NET Plus -toimen, jonka tavoitteena oli osallistua EU:n, sen jäsenvaltioiden ja Välimeren alueen maiden välisen pitkän aikavälin kestävän koordinointimekanismin, kuten 185 artiklan mukaisen Välimerta koskevan aloitteen valmisteluun; PALAUTTAA MIELEEN, että tuolloin SEUT 185 artiklan käyttöä pidettiin tällaisen kumppanuuden täytäntöönpanon mahdollisena täytäntöönpanovälineenä 7 ; 3. PANEE MERKILLE, että tutkimuksen ja innovoinnin aloilla tehtävän Euro Välimeriyhteistyön lujittamista tuettiin laajalti Kyproksen ollessa neuvoston puheenjohtajana, ja että useat jäsenvaltiot pitivät SEUT 185 artiklan käyttöä sopivimpana oikeusperustana Välimeren alueen pitkän aikavälin strategisessa yhteistyössä; 4. PITÄÄ TERVETULLEENA Välimeren alueen kumppanimaiden kanssa toteutettavaa PRIMA-aloitetta (tutkimus- ja innovointikumppanuus Välimeren alueella) koskevaa avoimuutta, osallistumista ja avointa vuoropuhelua. Aloite käynnistyi vuonna 2013 ja sillä valmisteltiin SEUT 185 artiklan mukaista aloitetta, jonka tavoitteena on parantaa tutkimus- ja innovointiyhteistyötä Välimeren alueella luoden vakaa pitkän aikavälin kestävä kehys, joka perustuu yhteiseen etuun, tasapuoliseen kumppanuuteen, yhteisvastuuseen, yhteispäätöksiin ja yhteisrahoitukseen UK/SE/BE/FR: tarkasteluvarauma. NL: varauma /14 mmy/sas/kkr 6

7 5. VAHVISTAA [...] Euro Välimeri-alueen pitkän aikavälin jäsennellylle yhteistyölle tutkimuksen ja innovoinnin alalla annettavan laajan poliittisen tuen, joka ilmaistiin [...] neuvoston istunnossa[...] 26. toukokuuta 2014 [...] PALAUTTAA MIELEEN keskustelut [...], jotka käytiin [...] epävirallisesti Kreikan ja Italian puheenjohtajakausilla 13. toukokuuta ja 26. syyskuuta Tältä osin PANEE MERKILLE, että tällaisella yhteistyöllä pyritään perustamaan SEUT 185 artiklan mukainen julkisen sektorin sisäinen kumppanuusohjelma TIEDOSTAA, että SEUT 185 artiklaan perustuvalla yhteisellä ohjelmalla voidaan antaa tutkimukselle ja innovoinnille osallistuvien maiden välinen sillanrakentajan asema, tehostaa merkittävästi EU:n pitkän aikavälin tieteellistä diplomatiaa sen eteläisten naapurien kanssa sekä löytää samalla konkreettisia ratkaisuja EU:n jäsenvaltioiden ja Välimeren kumppanimaiden kohtaamiin yhteisiin haasteisiin; ja MUISTUTTAA, että tämäntyyppisellä kumppanuudella pyritään saamaan vapaaehtoiselta pohjalta päätöksenteko, tutkimus, teollisuus ja kansalaisyhteiskunta sitoutumaan pitkällä aikavälillä jäsentyneesti luomaan kestävä kehys tiedon vapaalle liikkuvuudelle ja lisäämään rajatylittävää yhteistyötä. KEHOTTAA soveltamaan yhdenmukaista lähestymistapaa tämäntyyppisten aloitteiden sekä monenvälisten ja kahdenvälisten toimien täydentävyyteen tutkimuksen ja innovoinnin alalla kumppanimaiden kesken TOTEAA, että Horisontti ohjelman tavoitteena on vaikuttaa enemmän tutkimukseen ja innovointiin edistämällä julkisen sektorin sisäisiä kumppanuuksia, joissa alueellisen, kansallisen tai kansainvälisen tason toimia pannaan unionin puitteissa yhteisesti täytäntöön, myös niin, että unioni osallistuu useiden jäsenvaltioiden toteuttamiin ohjelmiin SEUT 185 artiklan mukaisesti. KATSOO, että Horisontti ohjelman [...] puitteissa perustetuissa aloitteissa on noudatettava huippuosaamisen periaatetta NL/MT/ BE/DE/EL: tarkasteluvarauma. SE/UK/IE/BE: varauma /14 mmy/sas/kkr 7

8 8. TIEDOSTAA, että useiden EU:n jäsenvaltioiden ja Välimeren kumppanimaiden valmistelema yhteinen ohjelmaehdotus esitellään komissiolle hyvissä ajoin, jotta unioni voi mahdollisesti 11 osallistua siihen SEUT 185 artiklaan perustuvan aloitteen puitteissa. 9. ON TYYTYVÄINEN PRIMA-aloitteeseen osallistuvien maiden suorittamaan analyysiin. Se koskee tärkeimpiä Välimeren alueen kohtaamia yhteisiä haasteita sekä tutkimuksen ja innovoinnin alan puutteita. TOTEAA, että tämän analyysin sekä yhteisen edun ja hyödyn periaatteiden pohjalta PRIMA-aloitteeseen osallistuvat valtiot a) määrittivät ensisijaiseksi haasteeksi sen, että on varmistettava Välimeren alueen kestävä kyky tuottaa ja tarjota riittävä määrä asianmukaisen laadukkaita elintarvikkeita ja vesivaroja, joista alueen asukkaiden terveys ja hyvinvointi ja heidän sosiaaliskulttuuriset etunsa ja talouskasvunsa riippuvat; b) määrittivät yhteisen ohjelmaehdotuksen tavoitteeksi kehittää ja ottaa käyttöön innovatiivisia ja integroituja ratkaisuja elintarviketuotannon ja vedensaannin tehokkuuden, turvallisuuden, varmuuden ja kestävyyden parantamiseksi; c) määrittivät seuraavaan kahteen tavoitteeseen perustuvan tieteellisen ohjelman: i) lisätä tietoa ja valjastaa sen innovointimahdollisuudet elintarviketurvallisuuden ja vedensaannin palvelukseen soveltamalla käyttäjäystävällisiä ratkaisuja ekologisen, demografisen ja ilmastonmuutoksen kontekstissa; ii) käyttää olemassa olevia tietoja ja innovointimahdollisuuksia veden ja elintarvikkeiden laadun ja turvallisuuden hyväksi. Nämä erityistavoitteet pyritään saavuttamaan [...] operatiivisten tavoitteiden välityksellä. 11 ES: varauma /14 mmy/sas/kkr 8

9 10. PITÄÄ TERVETULLEINA rohkaisevia viitteellisiä rahoitussitoumuksia, joita eräät sekä EU:n jäsenvaltioita että Välimeren kumppanimaita edustavat valtiot ovat esittäneet vastauksena Italian opetus-, korkeakoulu- ja tutkimusministerin pyyntöön. PALAUTTAA mieleen, että PRIMA-aloitteeseen osallistuvien maiden rahoitussitoumukset edellyttävät SEUT 185 artiklan soveltamista. 11. TOTEAA, että SEUT 185 artiklaan perustuva julkisen sektorin sisäinen kumppanuus voisi kriittisen massan saavutettuaan olla merkittävässä asemassa nykyisen pirstaleisuuden ja kansallisten ja EU:n ohjelmien päällekkäisyyden vähentämisessä Välimeren alueella. Näin se voisi tuottaa merkittävää lisäarvoa unionille ja edistää eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) keskeisiä painopistealoja TIEDOSTAA, että PRIMA-aloitteeseen osallistuvat valtiot katsovat, että haasteen mittasuhteet, kumppanuuden koko ja merkitys, suunnitellut hankkeet ja laaja poliittinen sitoutuminen ovat kaikki SEUT 185 artiklan mukaista aloitetta puoltavia tekijöitä. Se olisi asianmukainen väline vuoden 2017 alkupuoliskolla käynnistettävän vakaan ja pitkän aikavälin rahoituksellisen, hallinnollisen ja tieteellisen integraation edistämiseksi PYYTÄÄ näin ollen komissiota sen aloiteoikeutta täysin kunnioittaen arvioimaan mahdollisimman pian sitä, oikeuttavatko tavoitteiden laajuus ja vaadittujen resurssien koko SEUT 185 artiklaan perustuvan unionin osallistumisen PRIMA-aloitteen mukaiseen yhteiseen ohjelmaan UK/IE : varauma. NL: varauma. NL: varauma /14 mmy/sas/kkr 9

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. toukokuuta 2015 (OR. en) 8987/15 RECH 143 COMPET 230 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8562/15 RECH

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2017/0197(NLE) 12.10.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Algerian demokraattisen kansantasavallan osallistumista

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 13645/1/16 REV 1 SPORT 72 FREMP 170 RELEX 884 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10400/16 COEST 166 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 20. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7873/17 DCL 1 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: RECH 98 MED 23 AGRI 179 MIGR 43 RELEX 286 7873/17 Päivämäärä: 30. maaliskuuta

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2008 (04.03) (OR. en) 6922/08 COMPET 81 MI 78 SOC 131 CONSOM 26 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n ehd. nro: 15651/07

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13 ENV 157 COMPET 116 IND 48 RECH 48 ECOFIN 157 ECO 32 SOC 138 SAN 76 CONSOM 28 MI 158 CHIMIE 20 ENT 65 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 15.2.2017 JOIN(2017) 7 final 2017/0031 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 14279/16 SPORT 79 FREMP 180 RELEX 932 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Neuvosto antoi istunnossaan 26. toukokuuta 2015 tämän ilmoituksen liitteenä olevat neuvoston päätelmät.

Neuvosto antoi istunnossaan 26. toukokuuta 2015 tämän ilmoituksen liitteenä olevat neuvoston päätelmät. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9145/15 DEVGEN 79 ACP 83 RELEX 416 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Neuvoston päätelmät komission

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) 7461/18 EF 92 ECON 285 N 254 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (02.07) (OR. en) 10331/13 RECH 219 COMPET 380

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (02.07) (OR. en) 10331/13 RECH 219 COMPET 380 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (02.07) (OR. en) 10331/13 RECH 219 COMPET 380 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvosto Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9763/13

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2017 (OR. en) 9934/02 DCL 1 RECH 104 AMLAT 46 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 9934/02 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 14. kesäkuuta

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2016 (OR. en) 8338/1/15 REV 1 POLGEN 61 CODEC 604 PE 84 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5084/12

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en) 8035/17 JEUN 48 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 7679/17 JEUN 39 Asia: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG

16886/13 team/vp/mh 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. marraskuuta 2013 (OR. en) 16886/13 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 59 COMPET 875 RECH 571 ESPACE 96 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3276. istunto (kilpailukyky (sisämarkkinat,

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

14846/15 team/sas/si 1 DG G 3 C

14846/15 team/sas/si 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2015 (OR. en) 14846/15 RECH 295 COMPET 551 SOC 703 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en) 5386/17 ENV 31 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. tammikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D047857/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) 14563/02 LIMITE RECH 180

PUBLIC EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) 14563/02 LIMITE RECH 180 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2002 (22.11) (OR. en) PUBLIC 14563/02 LIMITE RECH 180 SELVITYS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea Vastaanottaja: Neuvosto (kilpailukyky)

Lisätiedot

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. toukokuuta 2017 (OR. en) 8964/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 422 FIN 290 FSTR

Lisätiedot

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8461/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. huhtikuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10111/16 UD 129 AELE 45 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 204 (.2) (OR. en) 5774/4 EJUSTICE 8 JUSTCIV 30 COPEN 296 JAI 90 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. marraskuuta 2008 (19.11) (OR. en) 15653/08

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. marraskuuta 2008 (19.11) (OR. en) 15653/08 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. marraskuuta 2008 (19.11) (OR. en) 15653/08 PROCIV 174 COCON 34 COSDP 1029 DEVGEN 223 ENV 813 FORETS 66 ONU 99 RECH 359 RELEX 903 SAN 260 TELECOM 192 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9720/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) 14587/17 FIN 738 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0353 (NLE) 6501/17 SCH-EVAL 70 COMIX 142 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. helmikuuta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

8975/15 av/sas/jk 1 DG G 3 C

8975/15 av/sas/jk 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2015 (OR. en) 8975/15 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto RECH 142 COMPET 229 MI 320 TELECOM 120 Ed. asiak.

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

14414/15 ip/mba/vl 1 DG G 3 C

14414/15 ip/mba/vl 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en) 14414/15 RECH 282 COMPET 531 SOC 684 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Kehitysyhteistyöryhmä Päivämäärä: 7.2.2008 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2017/0031 (NLE) 6379/17 LIMITE EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 15. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11007/17 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 10430/17 Asia: AGRI 376 AGRIORG 69 OIV 12 EU:n

Lisätiedot