KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS"

Transkriptio

1 KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus koskee: 3. Alueen nykyinen kaavatilanne Sirkka Huovinen ( ), Halolantie 2 b Vuokatti Sinikka Viirret ( ), Puistolantie Kajaani (myöhemmin maanomistajat) Sopimusalue sijaitsee Oulun läänin Sotkamon kunnan Nuasjärven kylässä Ruunalammen asemakaava-alueella korttelissa 572 tontilla 6 sekä korttelissa 582 kiinteistöstä Tikkalanniemi muodostetuilla määräaloilla. Asemakaavoitettavan alueen rajat on osoitettu karttaliitteessä. Kunta voi tehdä asemakaavoitettavan alueen rajaukseen kaavaprosessin edetessä tarkennuksia, mikäli se tarkoituksenmukaiseen kaavaratkaisuun pääsemiseksi on tarpeen. Kunnanvaltuuston hyväksymässä Härkökiven ja Kohveronkankaan alueita koskevassa Vuokatin yleiskaavan muutoksessa asemakaavoitettavat alueet on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Sopimusaluetta koskeva Härkökiven asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimassa olevassa asemakaavassa korttelin 572 tontti 6 on osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO) ja kortteli 582 asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). Korttelin 572 tontin 6 ranta on osoitettu maisemallisesti arvokkaaksi alueeksi ja korttelin 582 pohjoiskulmassa on liito-oravien elinalueeksi varattu alueen osa. 4. Maanomistajien esittämät tavoitteet sopimusalueen asemakaavoittamiselle Maanomistajat ovat päivätyssä kirjeessään tehneet aloitteen sopimusalueen asemakaavoittamiseksi. Maanomistajien esittämänä tavoitteena on selvittää kahden noin 1,5 hehtaarin suuruisen rakennuspaikan jakamista siten, että kumpainenkin rakennuspaikka jaetaan kahdeksi tontiksi. Lisäksi maanomistajat esittävät kokonaisrakennusoikeuden lisäämistä siten, että jokaisen muodostettavan tontin rakennusoikeus olisi 400 krs-m2. Sopimusosapuolet ovat tietoisia siitä, että maanomistajien esittämät tavoitteet eivät sido kuntaa kaavoittajana. Kunnalla on kaavoitusprosessin edetessä mahdollisuus keskeyttää kaavan valmistelu, mikäli kaavan toteutukselle ei ole edellytyksiä. Kaavaprosessin keskeytyessä kunnalla on oikeus laskuttaa maanomistajia tämän sopimuksen mukaisesti siihen

2 5. Asemakaavoitus ja siitä suoritettava korvaus mennessä tehdystä työstä, eikä kunta ole velvollinen korvaamaan maanomistajille aiheutuneita kaavoituskustannuksia. Kunta laatii alueelle asemakaavan. Maanomistajat korvaavat kunnalle kaavan laatimisesta kokonaishintana Hinta sisältää : - palkkion kaavan laatimisesta ja kaavoitustyöstä - kuulutus- ja tiedotuskustannukset - matka-, päiväraha-, materiaali-, kopio- yms. kulut. - asemakaavan pohjakartan laatimiskustannukset Kokonaishinta ei sisällä kaavahankkeeseen liittyvien, ulkopuolisilla konsulteilla teetettävien tutkimusten, selvitysten ja kunnallisteknisen suunnittelun palkkioita, vaan näistä aiheutuvat kustannukset maanomistajat korvaavat täysimääräisinä. Maanomistajat sitoutuvat luovuttamaan kaavaa koskevan aineiston kaikkine oikeuksineen kunnan omistukseen ja vapaaseen käyttöön. Kaavan laatimisesta aiheutuvat kustannukset tulee maksaa kunnalle kahdessa erässä siten, että ensimmäinen erä (1750 ) tulee maksuun sen jälkeen, kun kaavaluonnos on pidetty julkisesti nähtävillä ja toinen erä (1750 ) valtuuston hyväksyttyä kaavan ja valitusajan päätyttyä, kuitenkin ennen kuin kaavan hyväksymispäätöksestä kuulutetaan. Maanomistajat vastaavat kaavan laatimisesta aiheutuvista kustannuksista kumpikin 50 %:n osuudella. 6. Alueet, jotka maanomistajat luovuttavat kunnalle tai kunnallistekniikan toteuttamisesta huolehtivalle muulle yhteisölle tai yhtiölle käyttöoikeudella Maanomistajat luovuttavat korvauksetta: Oikeuden sijoittaa sopimuksessa tarkoitetulle alueelle tarpeellisiksi katsottavia vesihuoltolaitteita, kaukolämpöjohtoja, tietoliikennekaapeleita, puhelinjohtoja / -kaapeleita sekä sähköjohtoja / -kaapeleita ja niihin liittyviä laitteita. Korvausta ei suoriteta myöskään sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta. Nämä oikeudet kunta tai yhteisö saa tämän sopimuksen allekirjoituspäivästä. 7. Alueet, joihin maanomistajat luovuttavat kunnalle omistusoikeuden Maanomistajat luovuttavat kunnalle vastikkeetta ja rasituksista vapaina kaikki alueelle hyväksyttävään kaavaan sisältyvät yleiset alueet ja katualueet eri luovutuskirjalla ennen kuin asemakaavan voimaantulosta kuulutetaan.

3 8. Katujen ja kunnallistekniikan rakentamisesta suoritettava korvaus Mikäli kaavaratkaisun myötä tulee rakennettavaksi uutta katu- tai kunnallisteknistä verkostoa tai olevaan verkostoon täytyy tehdä muutoksia, korvaavat maanomistajat kunnalle verkoston rakentamisesta aiheutuvat kustannukset täysimääräisinä saamansa hyödyn mukaisessa suhteessa. Katujen ja kunnallisteknisen verkoston rakentamista ja korvaamista koskeva maankäyttösopimus laaditaan sen jälkeen, kun asemakaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä. 9. Asemakaava-aluetta palvelevien taajamaympäristön kehittämishankkeiden toteuttamiseksi suoritettava korvaus 10. Sopimuksen noudattamista koskevat ehdot Mikäli maanomistajan omistamille kiinteistöille asemakaavan muutoksen myötä tuleva rakennusoikeuden lisäyksen määrä on suurempi kuin 500 krs-m 2, maksaa maanomistaja kunnalle taajamaympäristön kehittämishankkeiden toteuttamiseen korvausta 32,5 / krs-m 2 siltä osin kuin rakennusoikeuden lisäyksen määrä ylittää 500 krs-m 2 :ä (Sotkamon kunnan maankäyttöpoliittisen ohjelman mukainen ympäristö- ja maankäyttöraha). Tästä kunnalle maksettavasta korvauksesta vähennetään kunnalle luovutettavien muiden yleisten alueiden kuin katualueiden arvona 1 / m 2. Mikäli luovutettavien alueiden arvo on suurempi kuin kunnalle maksettavan korvauksen määrä, ei kunta maksa ylimenevältä osalta korvausta maanomistajille. Mikäli tässä sopimuksessa edellytetyn maksun tai korvauksen suoritus viivästyy, on erääntyneelle erälle suoritettava korkolain mukainen vuotuinen viivästymiskorko eräpäivästä maksupäivään. Maanomistaja ei saa siirtää tätä sopimusta osittain tai kokonaan kolmannelle ilman kunnan suostumusta. Mikäli maanomistaja luovuttaa sopimusalueen osittain tai kokonaan kolmannelle tämän sopimuksen voimassa ollessa, maanomistaja vastaa edelleen kuntaan nähden tämän sopimuksen mukaisista velvoitteista siihen saakka, kunnes kunnan ja uuden sopimusosapuolen välillä on allekirjoitettu sopimus. Tämän sopimuksen ehdot sitovat maanomistajaa allekirjoituspäivästä lukien ja kuntaa siitä lähtien, kun kunnanhallituksen päätös sopimuksen hyväksymisestä on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet, joita sopijapuolet eivät pysty neuvotteluissa ratkaisemaan, ratkaistaan Kainuun käräjäoikeudessa.

4 11. Sopimuksen teko: Tätä sopimusta on tehty kolme yhtäpitävää kappaletta, yksi kullekin sopijapuolelle Sotkamossa xx. päivänä kuuta 2013 SOTKAMON KUNTA Petri Kauppinen kunnanjohtaja Paula Halonen hallintojohtaja Hyväksymme tämän sopimuksen ehdot ja sitoudun niitä noudattamaan Sotkamossa xx. päivänä kuuta 2013 Sirkka Huovinen Sinikka Viirret

5

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija

jäljempänä tässä sopimuksessa Vuokraoikeudenhaltija MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta SOPIMUSALUE Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö 40 (2175827 5) Suomen Osatontti II Ky

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS 18.2.2013 7/10.02.03/2013 Kymi Ring Oy:n hallitus 4.3.2013 ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET SOPIMUSALUE Iitin kunta PL 32 47401 KAUSALA kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi Y-tunnus 0158766-7

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tilat Parvis ja Kiila MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilojen Parvis 418 424 9 636 ja Kiila 418 424 9 637 omistaja: THH Palvelut Oy (2128195

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki ja Kiinteistö Oy Kauniaisten Asematie 13 (Y-tunnus

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0290557-3 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Kaupunki

MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0290557-3 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Kaupunki MAANKÄYTTÖSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Ylivieskan kaupunki, 0290557-3 Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Kaupunki Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2 84100 YLIVIESKA Jäljempänä Maler Sopimusalue Sopimus

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula Pellavamäki kaavoituksen käynnistämissopimus kaavamuutos 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI Luonnos A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä

Lisätiedot

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat:

Tilan Vuorenala omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k ) jakamattoman kuolinpesän oikeudenomistajat: MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Vuorenala 418 424 9 1015 omistajat: Aili Helena Lehtosen (xxxxxx xxxx, k. 10.4.2011)

Lisätiedot

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE

Juhani Topias Tuomi (xxxxxx xxxx) Mäkikatu 12 B 11, TAMPERE MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Niittyhaka 418 424 3 94 omistajat: Liisa Kaarina Tuomi (xxxxxx xxxx), osuus 1/4

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe 2. KIINTEISTÖN LUOVUTUS Raahepolis

Lisätiedot

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p )

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p ) 1(5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos 29.9.2017, Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) 1. SOPIJAPUOLET Joutsan kunta Y-tunnus: 0174108-9 Osoite: Länsitie

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Koipijärvi MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Koipijärvi 418 424 3 67 omistajat: Mirja Helena Suikkanen (xxxxxx xxxx) Vanha

Lisätiedot

SOPIMUS SÄÄKSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA TILALLE NURMIJÄRVEN VALTIONMAA 543-893-1-1

SOPIMUS SÄÄKSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA TILALLE NURMIJÄRVEN VALTIONMAA 543-893-1-1 Kunla 8.9.2015 90 liite nro SOPIMUS SÄÄKSJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA TILALLE NURMIJÄRVEN VALTIONMAA 543-893-1-1 SOPIJAPUOLET Nurmijärven kunta Y-tunnus 9014643-2 Keskustie 2 B / PL 37 01901 Nurmijärvi

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula Pellavamäki kaavoituksen ja kaavamuutoksen käynnistämissopimus 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Kauppatie II/Tuusulan kunta LUONNOS 16.7.2013 1(2) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) ESISOPIMUS JA SOPIMUS Osapuolet A Paulig Oy Y-tunnus 0112563-0 PL 15, 00991 HELSINKI (jäljempänä tontinomistaja) (jäljempänä B Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTAA KOSKEVA KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTAA KOSKEVA KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTAA KOSKEVA KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET Saarijärven kaupunki, Y-tunnus: 0176975-1 Sivulantie 11, PL 13 43100 Saarijärvi (jäljempänä sopimuksessa Kaupunki)

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS (Hakotaurinlahti) Liite 2

MAANKÄYTTÖSOPIMUS (Hakotaurinlahti) Liite 2 MAANKÄYTTÖSOPIMUS (Hakotaurinlahti) Liite 2 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Y-tunnus 0210286-0 Rantakatu 4 92100 Raahe 2. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA 6820/10.02.03/2011 Hannuksenpelto II, alue nro 442100 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Espoon kaupunki y-tunnus: 0101263-6 Tonttiyksikkö Virastopiha 2 C/ PL 49

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS LUONNOS Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä kaupunki.

MAANKÄYTTÖSOPIMUS LUONNOS Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET 1 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1.2 Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio jäljempänä maanomistaja.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS KIINTEISTÖJEN VAIHTO- KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS KIINTEISTÖJEN VAIHTO- KAUPASTA Hallitus 29.11.2018 LUONNOS LIITE 1 Yhtymäkokous 13.12.2018 1 LIITE 5 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS KIINTEISTÖJEN VAIHTO- KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Soijauolet Rovaniemen kauunki (1978283-1) Hallituskatu

Lisätiedot

SOPIMUS SSO:N KANSSA ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ KOSKIEN KIIN- TEISTÖÄ Salon kaupunki, jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki.

SOPIMUS SSO:N KANSSA ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ KOSKIEN KIIN- TEISTÖÄ Salon kaupunki, jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki. 1 SALON KAUPUNKI Kaupunginhallitus SOPIMUS SSO:N KANSSA ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ KOSKIEN KIIN- TEISTÖÄ 734-5-1002-3 1. SOPIMUSOSAPUOLET 2. SOPIMUSALUE Salon kaupunki, jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja tilusvaihdon esisopimus Pistohiekan ranta-asemakaava

Maankäyttösopimus ja tilusvaihdon esisopimus Pistohiekan ranta-asemakaava Maankäyttösopimus ja tilusvaihdon esisopimus Pistohiekan ranta-asemakaava Kunnanhallitus 18.4.2017 69 liite nro 1 Valtuusto 2.5.2017 14 liite nro 1 1. Sopijapuolet Puumalan kunta, jäljempänä Kunta Y-tunnus

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Annisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Annisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Annisto 418 424 3 109 omistaja: Marjatta Irma Onerva Korte (xxxxxx xxxx) Vanha

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESISOPIMUS (PT-talon tontti )

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESISOPIMUS (PT-talon tontti ) LUONNOS 2.1.201 MAANKÄYTTÖSOPMUS JA MAANLUOVUTUKSEN ESSOPMUS (PT-talon tontti 1-2-2-) Sopijapuot: Joensuun kaupunki, Y-tunnus 02424-2 PL 01 Joensuu myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki (kaupunkirakennelautakunnan

Lisätiedot

Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset

Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Liite 6A, maanomistuskartta ja kaavoituksen käynnistämissopimukset Kunnan maanomistus sinisellä. Yksityisten maanomistajien kanssa tehdään maankäyttösopimukset. i SISÄLLYSLUETTELO KHALL, 4.11.2013

Lisätiedot

1) Parikkalan kunta, osoite: Harjukuja 6, 59100 Parikkala.

1) Parikkalan kunta, osoite: Harjukuja 6, 59100 Parikkala. 1 SOPIMUS (LUONNOS) Sopijapuolet 1) Parikkalan kunta, osoite: Harjukuja 6, 59100 Parikkala. 2) Kiinteistö Oy Aatunniemen konkurssipesä, Parikkala, c/o Asianajaja Jussi Luukko, Asianajotoimisto Laine Nikkanen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki

Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki 1 SOPIJAPUOLET 1 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki 1.2 Invest Aurinkoinen Oy, y-tunnus 2421292-1, osoite Sarkamaantie 16, 21280 Raisio, jäljempänä

Lisätiedot

(jäljempänä myös Maanomistaja ) tilojen , ja osalta

(jäljempänä myös Maanomistaja ) tilojen , ja osalta MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 PL 7, 04131 Sipoo (jäljempänä myös Kunta ) 1.2 Leif Fredriksson S-tunnus 100344-4890 Stadsviksvägen 127, 01150 Söderkulla (jäljempänä

Lisätiedot

Asemakaavan nro vireille tulosta kuulutettiin OAS Kaavaehdotus on ollut nähtävillä alkaen.

Asemakaavan nro vireille tulosta kuulutettiin OAS Kaavaehdotus on ollut nähtävillä alkaen. MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Marja Leena Korte Suonpää (xxxxxx xxxx) Juha Matti Suonpää (xxxxxx xxxx) Vanha Hervannantie

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA

KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA 1/4 KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet Kirkkonummen kunta Y-tunnus: 0203107-0 PL 20, 20401 Kirkkonummi jäljempänä Kunta Kirkkonummen seurakuntayhtymä Y-tunnus xxxx PL 26, 02401 Kirkkonummi jäljempänä

Lisätiedot

Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 Pl 100, 21201 Raisio jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki

Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 Pl 100, 21201 Raisio jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki 1(6) KIINTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Sopijapuolet Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 Pl 100, 21201 Raisio jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki ja 2. Sopimusalue Raision seurakunta

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, 33870 TAMPERE jäljempänä myyjä Ostaja: Lempäälän

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET Mäntyharjun kunta PL 76 52701 Mäntyharju Maanomistaja: Timo Suutarinen perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun Kyttäläntie 29 52700 Mäntyharju - jäljempänä

Lisätiedot

Vernerinpuiston asemakaava-alueen (aiemmin Bjönsinmäen asemakaava-alue) maankäyttösopimus

Vernerinpuiston asemakaava-alueen (aiemmin Bjönsinmäen asemakaava-alue) maankäyttösopimus Maankäyttösopimus Sivu 1 (5) Vernerinpuiston asemakaava-alueen (aiemmin Bjönsinmäen asemakaava-alue) maankäyttösopimus 1 Sopijaosapuolet Kirkkonummen kunta Y-tunnus 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä

Lisätiedot

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana.

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä maanomistajana,

Lisätiedot

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Sivu 1 (5) Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Ehdotus kunnanhallitukselle 30.8.2017. 1. Sopijaosapuolet Luovuttajana: (jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALOJEN VAIHDOSTA JA LUOVU- TUKSESTA/ Asemakaavan muutos nro / Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALOJEN VAIHDOSTA JA LUOVU- TUKSESTA/ Asemakaavan muutos nro / Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät LUONNOS PJä avp 3.3.2017 va 1 1(8) MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALOJEN VAIHDOSTA JA LUOVU- TUKSESTA/ Asemakaavan muutos nro 002261/ Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät

Lisätiedot

Kirkkolaakson kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus

Kirkkolaakson kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus Sivu 1 (5) Sopimus perustuu kuntakehitysjaoston päätökseen 12.6.2018 xx, joka on saanut lainvoiman pp.kk.vvvv. Sopijaosapuolet Kirkkonummen kunta, y-tunnus 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA Maankäyttösopimus 1/8 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEIDEN LUOVUTTAMISESTA 1. SOPIJAPUOLET Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4 04600 Mäntsälä puhelin: (019) 264 5000 päätös: kunnanhallitus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

Lappeenrannan Yritystila Oy (vuokranantaja) Kauppakatu 40 D, 3.krs 53100 Lappeenranta Y-tunnus: 0368899-8 Puh. 05-6161

Lappeenrannan Yritystila Oy (vuokranantaja) Kauppakatu 40 D, 3.krs 53100 Lappeenranta Y-tunnus: 0368899-8 Puh. 05-6161 1 VUOKRASOPIMUS Lappeenrannan Yritystila Oy (jäljempänä Yritystila) ja Vuokralainen ( jäljempänä Vuokralainen ) tekevät vuokrasopimuksen alla mainitusta kohteesta seuraavien ehtojen mukaisesti: 1. SOPIMUSOSAPUOLET:

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000,

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000, 1 Sopijapuolet 1 1.1 Myyjät Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5, omistusosuus: 632/1000, Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 omistusosuus: 326/1000, ja Maskun kunta, y-tunnus 0204064-7 omistusosuus:

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS Liite 1

YHTEISTOIMINTASOPIMUS Liite 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS Liite 1 1. Sopijapuolet 1.1. Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 Osoite: PL 62 92100 Raahe jäljempänä kaupunki 1.2. Rakennusliike Lapti Oy, Y-tunnus 0788291-5 perustettavan yhtiön

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus (kv) 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti 21.04.2016

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Laukaan kunta (Y-tunnus: ) Osoite: PL 6, LAUKAA. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Laukaan kunta (Y-tunnus: ) Osoite: PL 6, LAUKAA. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 6.5.2015 1 (5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Laukaan kunta (Y-tunnus: 0176478-2) Osoite: PL 6, 41341 LAUKAA Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1.2. Multamesta Oy (Y-tunnus: 1522894-8) Osoite:

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj, Y-tunnus Kaukaankatu Lappeenranta jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

UPM-Kymmene Oyj, Y-tunnus Kaukaankatu Lappeenranta jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja. 1 (5).2019 Dnro LPR/998/10.02.03.00/2018 ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lappeenrannan kaupunki Elinvoima ja kaupunkikehityksen toimiala PL 11 53101 LAPPEENRANTA jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

M A A N K Ä Y T T Ö S O P I M U S

M A A N K Ä Y T T Ö S O P I M U S M A A N K Ä Y T T Ö S O P I M U S SOPIJAPUOLET Askolan kunta Askolantie 30 075000 Askola p. 019 529100 jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Kimmo ja Teemu Hopia Jäppiläntie 41C 07500 Askola p. 040 5105

Lisätiedot

Masalan urheilupuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus

Masalan urheilupuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus Sivu 1 (5) Masalan urheilupuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus Sopimus perustuu kunnanvaltuuston päätökseen (kk.pp.vvvv xx). Sopijaosapuolet Kirkkonummen kunta (jäljempänä

Lisätiedot

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1).

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1). NAANTALIN KAUPUNKI M A A N V U O K R A S O P I M U S Lisämaa Luonnos 3.7.2018 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100

Lisätiedot

Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6.

Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6. Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6.2018 Päivitetty Sotkamon kunta 2018 1 Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Taapurintien asemakaava

Taapurintien asemakaava Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt

Lisätiedot

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Savitaipaleen kunta Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Maarakennus Suutarinen Oy Y-tunnus 0666856-2 Vuorilahdentie 7 52700 MÄNTYHARJU

Lisätiedot

KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASIINITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASIINITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS () KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASNITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Soijaosauolet Kirkkonummen kunta, jäljemänä Kunta Y-tunnus: - Osoite: PL, 4 KIRKKONUMMI Fortum Power

Lisätiedot

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Sivu 1 (6) Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Ehdotus kunnanhallitukselle 30.8.2017. 1. Sopijaosapuolet Luovuttajana: (jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5)

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) I. Tämä esisopimus liittyy Heinolan kaupungin ja Reino Javanainen kuolinpesän väliseen maankäyttösopimukseen, joka allekirjoitetaan yhtä aikaa tämän

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 4 06.02.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

(1.-5. jäljempänä Maanomistajat tai Maanomistajayhtiöt ) Jäljempänä Myyjät ja Ostaja yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

(1.-5. jäljempänä Maanomistajat tai Maanomistajayhtiöt ) Jäljempänä Myyjät ja Ostaja yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. ESISOPIMUS 1 OSAPUOLET Myyjät 1. Kiinteistö Oy Jorvaksen Kulma (y-tunnus 0860341-2), omistusosuus 1/5 2. Kiinteistö Oy Jorvaksen Portti (y-tunnus 0860338-3), omistusosuus 1/5 3. Kiinteistö Oy Jorvaksen

Lisätiedot

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS

YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS YHTEISJÄRJESTELYSOPIMUS 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämä yhteisjärjestelysopimus koskee Sipoon kunnan Källbäckin kylässä sijaitsevan T3 Pähkinälehdon asemakaava-alueen korttelin 540 AK-1 tontteja

Lisätiedot

AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y

AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y AIESOPIMUS ASUINKERROSTALORAKENTAMISEEN TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana, Y 0186002-9 Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä

Lisätiedot

Sotkamo Ylikylän asemakaava-alue Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty. Sotkamon kunta 2017.

Sotkamo Ylikylän asemakaava-alue Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty. Sotkamon kunta 2017. Sotkamo Ylikylän asemakaava-alue Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.10.2017 Päivitetty Sotkamon kunta 2017 Sotkamo 1 Ylikylän asemakaava-alue Asemakaavan muutos Osallistumis- ja

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKKI tai perustettavan yhtiön lukuun jäljempänä myös "maanomistaja" PL 44, Lappeenranta, y-tunnus:

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKKI tai perustettavan yhtiön lukuun jäljempänä myös maanomistaja PL 44, Lappeenranta, y-tunnus: JA ESIKAUPPAKIRJA 1(11) Osapuolet: Tausta: Perusteet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa Elinvoima ja kaupunkikehityksen toimialan Maaomaisuuden hallinta, jäljempänä myös "kaupunki" Villimiehenkatu

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1.Sopijapuolet 1.1. Rovaniemen kaupunki ( Kaupunki ) (Y tunnus 1978283 1) Osoite: Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi 1.2. YIT Rakennus Oy ( YIT ) (Y tunnus 1565583 5) Osoite Suosiolantie

Lisätiedot

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus

Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Sivu 1 (5) Laguksenpuiston asemakaavamuutoksen maankäyttösopimus ja kiinteistönluovutuksen esisopimus Ehdotus kunnanhallitukselle 19.10.2017 1. Sopijaosapuolet Luovuttajana: (jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 4 Kunnallistekniikka ja liittymismsut 4.3.0 4. Sopimusalue kuuluu kaupungin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen. Tällöin sitä koskevat vesihuoltolain säädökset.

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven SOPIMUS Euran kunnan ja Sirkka Surven välillä koskien Euran keskustan osayleiskaavasta Turun hallinto-oikeuteen jätettyä valitusta 13.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA... 3 2 VIRKISTYSALUEEKSI KAAVOITETUN

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja)

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS. (jäljempänä tontinomistaja) MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSTA KOSKEVA ESISOPIMUS Osapuolet A Kiinteistö Oy Latokartanontie 4 Y-tunnus 2071929-0 c/ o Cromwell Finland Oy Salomonkatu 17 A, 00100 Helsinki (jäljempänä tontinomistaja)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä.

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä. 1 Myyjä Ostaja 9.5.018 Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu, 1100 Naantali, y-tunnus 015457-, jäljempänä myyjä. J & T Pajunen Oy, Navirentie 1, 1100 Naantali, y-tunnus 06719-, jäljempänä ostaja. 1 Kaupan

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot