Pikkulasten kuolleisuus Suomessa vuosina

Transkriptio

1 Alkuperäistutkimus MARJO KALLUNKI, MARJO RENKO JA MATTI UHARI Pikkulasten kuolleisuus Suomessa vuosina Lasten kuolleisuus on vähentynyt Suomessa huomattavasti koko 1900-luvun ajan. Analysoimme Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoja vuosilta kk 3 v:n iässä kuolleiden osalta. Suomalaisten pikkulasten kuolleisuus pieneni merkitsevästi tutkittuna 28 vuoden aikana, ja 1970-luku oli nopeimman vähenemisen aikaa. Epämuodostumat olivat tavallisin kuolinsyy koko tutkittuna aikana. Infektio- ja anomaliakuolemien huomattava väheneminen aiheutti suurimman osan pikkulasten kuolleisuuden pienenemästä. Yksittäisistä diagnooseista kätkytkuolemien osuus lisääntyi muun kuolleisuuden pienentyessä, mutta niidenkin määrä alkoi vähentyä 1990-luvulla. Suomalaisten lasten pieni kuolleisuus kansainvälisestikin tarkasteltuna perustuu pitkälti olosuhteisiimme ja toimivaan sairaanhoitojärjestelmäämme. Lasten kuolleisuus on vähentynyt Suomessa huomattavasti koko 1900-luvun ajan (Piekkala ym. 1986, Kannisto 1988, Raivio 1990, Koivisto ja Pokela 1997, Pitkänen ym. 2000). Imeväiskuolleisuuden (alle yksivuotiaana kuolleet elävänä syntyneitä kohti) jatkuva pieneneminen katkesi ainoastaan sotavuosina ja Vuosisadan alussa imeväiskuolleisuus oli sataatuhatta elävänä syntynyttä kohti ja 1930-luvun lopussa / luvun alussa alle yksivuotiaiden kuolleisuus oli vielä kymmenkertainen nykytilanteeseen verrattuna. Vuonna 1995 imeväiskuolleisuus oli 480 / (Koivisto ja Pokela 1997, Pitkänen ym. 2000). Imeväiskuolleisuudesta yli puolet ajoittuu ensimmäiseen elinviikkoon ja noin 70 % ensimmäiseen kuukauteen (Raivio 1990). Vastasyntyneisyyskauden jälkeen merkittävimpiä kuolinsyitä ovat synnynnäiset epämuodostumat, keskosuudesta johtuvat syyt ja kätkytkuolemat (Koivisto ja Pokela 1997). Kätkytkuolema diagnoosina otettiin käyttöön 1970-luvun lopussa sellaisille alle yksivuotiaiden kuolemille, joiden syy jää avoimeksi. Infektioiden osuus alle yksivuotiaiden kuolemissa on nykyään vähäinen, mutta sata vuotta sitten infektiot olivat yleisin imeväisikäisten kuolinsyy (Koivisto ja Pokela 1997). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pikkulasten kuolinsyitä ja niiden muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Tarkastelimme kuolemia 1 kk 3 v:n iässä, jotta saisimme esiin ne terveiden lasten kuolemat, joihin terveydenhuollossa mahdollisesti voitaisiin vaikuttaa. Aineisto ja menetelmät Analysoimme Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoja vuosilta Aineistoon sisällytettiin kaikki Suomessa kyseisenä aikana 1 kk 3 v:n iässä kuolleet lapset. Keräsimme tiedot kuolleiden lasten pääkuolinsyystä, sukupuolesta, kuoliniästä ja kotikunnasta. Seuranta-aikana jonkin aikaa elossa olleiden lukumäärään suhteutettujen kuolleisuuslukujen laskemista varten keräsimme tiedot elävänä syntyneistä vuosilta ja alle yhden kuukauden iässä kuolleista vuosilta Tietoja alle yhden kuukauden iässä kuolleista ei ollut käytettävissämme vuo- Duodecim 2004;120: M. Kallunki ym.

2 silta , joten laskiessamme seuranta-aikana ainakin jonkin aikaa elossa olleiden lasten määrää käytimme näinä vuosina vuoden 1971 arvoa. Kuolleiden lasten määrä ainakin jonkin aikaa elossa olleita kohti laskettiin vertaamalla yhden vuoden aikana kuolleiden määrää lukuun, joka saatiin vähentämällä kyseisen ja kahden edellisen vuoden aikana elävänä syntyneiden yhteismäärästä näiden kolmen vuoden aikana alle yhden kuukauden iässä kuolleet. Kuolinsyyt jaettiin diagnooseittain kahdeksaan ryhmään: 1) infektiot tai mahdolliset infektiot, 2) kasvaimet ja hematologiset sairaudet, 3) endokrinologiset ja aineenvaihduntasairaudet, 4) raskauden tai synnytyksen aikaiset ongelmat, 5) epämuodostumat tai muut selvät ruumiilliset sairaudet, 6) tapaturmat, 7) kätkytkuolemat ja 8) muut. Kuoleman aiheuttamat infektiot jaettiin edelleen viiteen ryhmään: 1) hengitystieinfektiot, 2) keskushermostoinfektiot, 3) ripulit, 4) kardiitit ja 5) muut infektiot. Tulokset Kokonaiskuolleisuus. Vuosien 1969 ja 1996 välillä pikkulasten kuolleisuus väheni merkittävästi (kuva 1). Vuonna 1969 kuoli 342 lasta ja vuonna lasta. Epämuodostumat olivat yleisin pikkulasten kuolinsyy koko tutkimusajanjakson, mutta anomaliakuolemien määrä pieneni huomattavasti vuosina , 129:stä 29:ään (kuva 1). Muutos tapahtui tasaisesti kaikkien epämuodostumien osalta. Koko ajanjaksona tavallisimpia kuolemaan johtaneita epämuodostumia olivat sydän- (42 %) ja keskushermostoanomaliat (21 %). Infektiokuolemien esiintyvyys pieneni nopeasti 1970-luvulla, minkä jälkeen 1980-luvulla muutos hidastui. Infektioihin kuoli Suomessa vuonna lasta, vuonna ja vuonna (kuva 1). Tapaturmakuolemat vähenivät vuosien 1969 ja 1982 välillä 67:stä 20:een (kuva 2). Tämän jälkeen muutokset kuolemaan johtaneiden tapaturmien esiintyvyydessä olivat vähäisiä, ja vuonna 1996 tapaturmaisesti kuoli 18 lasta. Erilaiset onnettomuudet aiheuttivat 1990-luvulla vuosittain enemmän kuolemia kuin infektiot. Kätkytkuolemien esiintyvyys lisääntyi huomattavasti vuodesta 1974 alkaen; tätä ennen kätkytkuolemia esiintyi vain yksittäisinä. Ilmeisin syy tähän on diagnoosiluokituksen muuttuminen luvun lopussa. Vuosi 1980 oli kätkytkuolemien esiintyvyyden huippuvuosi (39 tapausta), minkä jälkeen esiintyvyys pysyi suhteellisen tasaisena vuoteen 1990 asti. Esiintyvyys alkoi pienentyä 1990-luvulla, ja vuonna 1996 näitä kuolemia oli 13. Vuosina raskauden- ja synnytyksenaikaisten ongelmien aiheuttama kuolleisuus kasvoi jonkin verran ja oli vuosittain 9 22 tapausta. Kuolleisuus/ Yhteensä Infektiot Kasvaimet Epämuodostumat Vuosi KUVA 1. Suomalaisten lasten ( 1 kk 3 v) kokonaiskuolleisuus sekä kuolleisuus infektiotauteihin, kasvaimiin ja epämuodostumiin 1 kk 3 v:n iässä vuosina suhteutettuna kyseisenä ajanjaksona ainakin jonkin aikaa elossa olleiden lasten määrään. Pikkulasten kuolleisuus Suomessa vuosina

3 Kuolleisuus/ Raskaus ja synnytys Tapaturmat Kätkytkuolemat Vuosi KUVA 2. Raskauden- ja synnytyksenaikaisten syiden, tapaturmien ja kätkytkuolemien aiheuttama kuolleisuus 1 kk 3 v:n iässä Suomessa vuosina suhteutettuna kyseisenä ajanjaksona ainakin jonkin aikaa elossa olleiden lasten määrään. Vuosina kasvainten ja hematologisten sairauksien aiheuttamien kuolemien määrä väheni 18:sta yhdeksään. Koko tutkimusaikana kuolleisuus endokrinologisiin syihin oli vuosittain alle kymmenen tapausta. Epäselväksi jäi vuosittain 0 3 kuolemaa. Kuolemansyiden suhteelliset osuudet tutkimusaikana muuttuivat eniten infektiokuolleisuuden ja kätkytkuolemien osalta (kuva 3). Infektiokuolleisuuden osuus pieneni merkittävästi vuodesta 1969 vuoteen Kätkytkuolemadiagnoosin tultua käyttöön sen osuus oli merkittävä v. 1982, mutta sekä kätkytkuolemien määrä että niiden suhteellinen osuus pienenivät vuoteen 1996 mennessä. Infektiokuolleisuus. Hengitystieinfektiot olivat yleisimmät pikkulasten kuolemaan johtaneet infektiot koko tutkimusaikana. Vuonna Infektiot Epämuodostumat Raskaus Synnytys Tapaturmat Kasvaimet Kätkytkuolema Muut KUVA 3. Kuolinsyiden suhteelliset osuudet ja lukumäärät vuosina 1969, 1982 ja Infektiotautien aiheuttama kuolleisuus pieneni sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Kätkytkuolemadiagnoosi otettiin käyttöön 1970-luvun lopussa. Tutkimusjakson loppupuolella väheni myös kätkytkuolemien suhteellinen osuus M. Kallunki ym.

4 hengitystieinfektioon kuoli 55 lasta; 1990-luvulla hengitystieinfektiokuolemia oli vuosittain alle kymmenen ja esimerkiksi vuonna 1992 hengitystieinfektioon kuoli vain yksi lapsi. Yksittäisistä diagnooseista keuhkokuume oli syynä 272 kuolemassa, keuhkoputkitulehdus 51:ssä, akuutti kurkunpäätulehdus 26:ssa, influenssa 11:ssä ja astma kymmenessä. Kuolintodistusten mukaan välikorvatulehdukseen kuoli tutkimusaikana kuusi lasta ja hinkuyskään kolme. Keskushermostoinfektioihin kuoli vuonna lasta, ja myös näiden infektioiden määrä pieneni tutkimusaikana. Vuodesta 1987 lähtien keskushermoston infektioiden vuosittaiseksi määräksi vakiintui alle viisi, ja useimpina vuosina nämä infektiot aiheuttivat vain yhden kuolemantapauksen. Koko tutkittuna aikana meningiitti aiheutti 166 kuolemaa ja enkefaliitti 33. Ripulikuolemia oli vuonna , ja vuodesta 1977 lähtien ripuliin kuoli vuosittain alle viisi lasta. Kaikkiaan ripuliin kuoli vuosittain tutkimusaikana 66 lasta. Vuosina ripuliin kuoli Suomessa yhdeksän 1 kk 3 v:n ikäistä lasta, enimmillään vuonna 1991 neljä lasta. Kardiittiin kuoli vuosittain muutama lapsi. Eniten kardiittikuolemia tapahtui vuosina 1971 ja 1972, jolloin niitä oli kuusi. Vuodesta 1974 lähtien kardiitit aiheuttivat 0 3 kuolemaa vuodessa. Muita infektiokuolemia oli yhteensä 208. Niihin sisältyivät muun muassa rokkotaudit, erilaiset absessit hengityselinten ja keskushermoston ulkopuolella, hepatiitit, toksoplasmoosi ja sienitaudit. Näiden infektioiden aiheuttamien kuolemien määrä väheni vuosina : sta viiteen. Kuolleisuus ikäryhmässä 1 kk 1 v muodosti vuosittain keskimäärin 68 % kuolleisuudesta 1 kk 3 v:n iässä. Ensin mainitun ikäryhmän osuus koko tutkitun ryhmän kuolleisuudesta oli vuosittain keskimäärin 94 % raskauden ja synnytyksen aikaisissa ongelmissa, 94 % kätkytkuolemissa, 73 % epämuodostumissa, 67 % endokrinologisissa ja aineenvaihduntasairauksissa ja 62 % infektioissa. Kokonaiskuolleisuus 1 kk 1 v:n iässä väheni tasaisesti vuosien 1969 ja 1996 välillä 211:sta tapauksesta 60:een. Tutkimusajan lopussa kuolleisuus oli 31 % alkutilanteesta (kuva 4). Vuonna Kuolleisuus/ Yhteensä Infektiot Epämuodostumat Traumat Kätkytkuolemat Vuosi KUVA 4. Suomalaisten 1 11 kuukauden ikäisten lasten kokonaiskuolleisuus sekä kuolleisuus infektiotauteihin, epämuodostumiin ja tapaturmiin sekä kätkytkuolemat vuosina suhteutettuna kyseisenä ajanjaksona ainakin jonkin aikaa elossa olleiden lasten määrään. Pikkulasten kuolleisuus Suomessa vuosina

5 1969 epämuodostumat aiheuttivat 52 % kuolleisuudesta, infektiot 33 %, tapaturmat 10 %, raskauden- ja synnytyksenaikaiset ongelmat 2 %, endokrinologiset ja aineenvaihduntasairaudet 1 %, kasvaimet ja hematologiset sairaudet 1 % ja kätkytkuolemat 0,5 %. Tutkimusajan lopussa vuonna 1996 epämuodostumien osuus kaikista kuolinsyistä oli 32 %, kätkytkuolemien 22 %, tapaturmien sekä raskauden- ja synnytyksen aikaisten ongelmien 15 %, infektioiden 10 % ja endokrinologisten ja aineenvaihduntasairauksien sekä kasvaimien ja hematologisten sairauksien 2 %. Vuonna 1969 infektioon kuoli 69 lasta ja vuonna 1996 kuusi. Kahdenkymmenenkahdeksan vuoden aikana infektiokuolleisuus pieneni siis kymmenesosaan alkutilanteesta. Anomaliakuolleisuus puolestaan väheni vuosina viidesosaan, 109:stä 19:ään. Vuonna 1996 kuolleisuus endokrinologisiin ja aineenvaihduntasairauksiin oli 37 % vuoden 1969 tilanteesta, tapaturmakuolleisuus 47 % ja kuolleisuus kasvaimiin ja hematologisiin sairauksiin 55 %. Kätkytkuolemien esiintyvyys vuonna 1996 oli 34 % vuoden 1980 tilanteesta. Kuolleisuus 1 3 vuoden iässä oli vuosittain keskimäärin 32 % koko tutkitun ryhmän kuolleisuudesta. Yleisempiä kuolinsyitä olivat kasvaimet, hematologiset sairaudet ja tapaturmat. Vuonna 1969 kuoli 1 3 vuoden iässä 131 lasta ja vuonna Kuten nuorempien ryhmässä myös tässä ikäryhmässä kuolleisuus oli vuonna % vuoden 1969 tilanteesta (kuva 5). Vuonna 1969 tapaturmat aiheuttivat 35 % kuolemista, infektiot 34 %, epämuodostumat 15 %, kasvaimet ja hematologiset sairaudet 12 % ja endokrinologiset ja aineenvaihduntasairaudet 2 % ja kätkytkuolemat 2 %. Vuonna 1996 epämuodostumien osuus kuolinsyynä oli 29 %, traumojen 26 %, kasvaimien ja hematologisten sairauksien 23 % ja infektioiden 20 %. Kuolemia endokrinologisiin ja aineenvaihduntasairauksiin, raskauden- ja synnytyksenaikaisiin ongelmiin tai kätkytkuolemiin ei tällöin esiintynyt. Kuolleisuus pieneni myös 1 3 vuoden ikäisillä tutkimusaikana mutta vähemmän kuin nuoremmassa ikäryhmässä. Infektiokuolleisuus oli vuonna % alkutilanteesta, tapaturmakuolleisuus 23 % ja kuolleisuus epämuodostu- Kuolleisuus/ Yhteensä Infektiot Epämuodostumat Traumat Vuosi KUVA 5. Suomalaisten 1 3 vuoden ikäisten lasten kokonaiskuolleisuus sekä kuolleisuus infektiotauteihin, epämuodostumiin ja tapaturmiin 1 3 vuoden iässä vuosina suhteutettuna kyseisenä ajanjaksona ainakin jonkin aikaa elossa olleiden lasten määrään M. Kallunki ym.

6 miin sekä kasvaimiin ja hematologisiin sairauksiin 58 %. Vuosittaiset infektiokuolemat vähenivät 44:stä seitsemään ja tapaturmakuolemat 46: sta yhdeksään. Pohdinta Tekemämme selvitys perustuu Tilastokeskuksen saamiin kuolintodistuksiin, joita emme tarkastaneet. Siten kuolinsyihin liittyy epätarkkuutta, jota kuvastavat mm. muutama kätkytkuolemadiagnoosi yli yksivuotiailla lapsilla ja muutama korvatulehduskuolema. Meillä ei ollut myöskään yksityiskohtaisia tietoja kuolemaan johtaneista sairauksista, joten saatoimme tarkastella vain yleisiä muutoksia kuolleisuudessa ajan myötä ja kuolleisuutta aiheuttaneiden tekijöiden osuuksissa eri aikoina. Suomalaisten pikkulasten kuolleisuus vähentyi merkittävästi analysoitujen 28 vuoden aikana luku oli nopeimman muutoksen aikaa: kokonaiskuolleisuus puoliintui vuosina tapauksesta 170:een luvun alussa imeväiskuolleisuus oli Suomessa Japanin ohella pienin maailmassa. Tätä ennen Ruotsin imeväiskuolleisuus oli ollut pienin 1920-luvulta asti (Wallace ym. 1990, Leon ym. 1992). Vuonna 1985 kuolemanvaarassa olleisiin suhteutettu kuolleisuus 1 kk 1 v:n iässä oli Suomessa 19/10 000, Ruotsissa 26/10 000, Tanskassa 31/ ja Yhdysvalloissa 36/ (Wallace ym. 1990, Knudsen ja Källen 1997). Kuolleisuuden väheneminen oli Suomessa viime vuosikymmeninä nopeaa verrattuna muihin maihin. Vuosina imeväiskuolleisuus pieneni Suomessa 70 %, Ruotsissa 56 % ja Yhdysvalloissa 59 % (Wallace ym. 1990). Norjassa se väheni 1970-luvulla mutta alkoi 1980-luvulla uudestaan kasvaa. Vuonna 1988 vastasyntyneisyyskauden jälkeinen kuolleisuus oli Norjassa kaksinkertainen verrattuna Suomeen, Ruotsiin ja Islantiin. Vuosina infektiot ja raskaudenaikaiset ongelmat vähenivät huomattavasti norjalaisten pikkulasten kuolinsyynä. Epämuodostumien aiheuttamassa kuolleisuudessa ei tapahtunut suuria muutoksia. Norjassa kokonaiskuolleisuuden kasvu johtui kätkytkuolemien esiintyvyyden tasaisesta suurenemisesta; Pikkulasten kuolleisuus Suomessa vuosina luvun lopussa yli puolet vastasyntyneisyyskauden jälkeisistä kuolemista oli kätkytkuolemia (Agdestein 1994). Suomessa myös kuolleisuus alle yhden kuukauden iässä pieneni vuosina tapauksesta 242:een. Näin ollen pikkulasten kuolleisuuden vähenemisessä ei ole kyse kuoliniän aikaistumisesta. Infektio- ja anomaliakuolemien huomattava väheneminen tutkimusaikana aiheutti suurimman osan suomalaisten pikkulasten kuolleisuuden pienenemästä. Infektiokuolemat vähenivät 1970-luvulla nopeasti, kun taas kuolleisuus epämuodostumiin väheni tasaisesti läpi tutkimusajan, nopeimmin 1990-luvulla. Infektiokuolemat vähenivät nopeasti vuosien 1982 ja 1983 välillä (kuva 1). Kuolleisuus keskushermoston infektioihin vähentyi vuoden 1987 jälkeen 1 4 tapaukseen vuodessa luvun alussa neuvoloissa tutkimuskäyttöön ja vuonna 1993 yleiseen rokotusohjelmaan tullut Hib-rokote selittänee nämä muutokset. Infektiokuolemista ainakin ripulikuolemia voidaan ehkäistä lapsen nestetasapainon varhaisella hoitamisella. Tästä huolimatta meillä kuolee vuosittain muutama lapsi ripuliin. Viime vuosikymmeninä kehittyneellä sikiödiagnostiikalla on suuri merkitys anomaliakuolemien vähentämisessä. Raskaudenaikaiset kaikututkimukset ja lapsivesipunktiot ovat johtaneet sikiön kehitysvian vuoksi tehtävien raskaudenkeskeytysten lisääntymiseen (Raivio 1990). Tällöin anomalioiden määrä ei ole todellisuudessa vähentynyt vaan epämuodostuneiden lasten syntyminen ehkäistään raskaudenkeskeytyksillä. Toisaalta samanaikaisesti parantuneet hoidot ja kehittyneet leikkaustekniikat epämuodostumien korjaamiseksi ovat osaltaan vähentäneet anomaliakuolleisuutta. Yksittäisistä diagnooseista kätkytkuolemien osuus on lisääntynyt muun kuolleisuuden pienentyessä. Kätkytkuolleisuus on kuitenkin Suomessa vähäistä verrattuna muihin teollisuusmaihin luvun alussa kätkytkuolemia 1 12 kuukauden iässä todettiin Suomessa 40 sataatuhatta syntynyttä kohti, Japanissa 33,5, Norjassa 58,7, Ruotsissa 65,3 ja Yhdysvalloissa 113 (WHO 1996). Kätkytkuolemadiagnoosi otettiin käyttöön itsenäisenä diagnoosina 1970-luvun lopussa, ja näin ollen kätkytkuolemien esiin- 2105

7 Y D I N A S I A T tyvyyttä voidaan tarkastella luotettavasti vasta vuodesta 1979 lähtien. Tätä ennen kätkytkuolemat diagnosoitiin usein ruumiinavauslöydöksen perusteella tukehtumiseksi mahansisällön aspiroimisen vuoksi tai hengitystieinfektioksi lievänkin infektiolöydöksen perusteella (Piekkala ym. 1986). Kätkytkuoleman ehkäisy on ongelmallista, sillä mekanismia ei tunneta tarkasti. Aiemmissa tutkimuksissa kätkytkuoleman suhteellinen riski lasta vatsallaan nukutettaessa verrattuna muihin asentoihin oli 3,5 9,3 (Guntheroth ym. 1992). Useissa maissa on viime vuosina kampanjoitu selällään nukuttamisen puolesta. Samanaikaisesti kätkytkuolemien esiintyvyys on pienentynyt %. Suomessa kätkytkuolemien esiintyvyys alkoi pienentyä 1990-luvulla samanaikaisesti kun muualla maailmassa aloitettiin kampanjat selällään nukuttamisen puolesta. Koska selällään nukuttamisen on todettu vähentävän selvästi kätkytkuolemia, on Suomessakin suositeltu alle puolivuotiaiden nukuttamista selällään kätkytkuolemien ehkäisemiseksi (Kirjavainen 2003). Tapaturmien aiheuttamat kuolemat vähenivät Suomessa viime vuosikymmeninä, etenkin 1 3-vuotiaiden ikäryhmässä. Omassa tutkimuksessamme käytettävissä ei ollut tietoa pikkulasten kuolemaan johtaneiden tapaturmien syistä. Suomalaisten lasten tapaturmakuolleisuus oli pitkään suurimpia Euroopassa ja lukujen välillä 1 4-vuotiaiden tapaturmakuolleisuus väheni Suomessa merkittävästi 58,6 tapauksesta 10,6:een sataatuhatta tuonikäistä kohti. Nykyään Suomi on tapaturmakuolleisuudessa länsieurooppalaisella ja pohjoismaisella tasolla (Itkonen ym. 1996). Muutoksen selitetään johtuvan liikenneturvallisuuden ja vammojen hoidon parantumisesta (Parkkari ym. 2000). Suuressa osassa lasten tapaturmissa altistavana tekijänä on vaarallinen ympäristö tai valvonnan laiminlyönti. Vanhempiin kohdistuvan valistuksen myötä lasten koti- ja vapaa-ajan tapaturmien on raportoitu vähentyneen Pohjoismaissa noin 30 % (Itkonen ym. 1996). Hukkumiset ja palovammoista aiheutuneet kuolemat ovat vähentyneet huomattavasti ja myrkytyskuolemat loppuneet kokonaan viime vuosikymmeninä. Tapaturmien ehkäisyssä tulisi kiinnittää edelleen huomiota turvalliseen ympäristöön muun muassa putoamisesta johtuvien kuolemien vähentämiseksi (Itkonen ym. 1996, Parkkari ym. 2000). Lopuksi Suomalaisten pikkulasten kuolleisuus on vähentynyt huomattavasti viimeisten 30 vuoden aikana. Lasku oli voimakkainta 1970-luvulla, mutta on jatkunut myös sen jälkeen. Eniten ovat vähentyneet kuolemat epämuodostumien, infektioiden ja tapaturmien takia luvun alusta lähtien myös kätkytkuolemat ovat vähentyneet. Edelleen muutama lapsi vuodessa kuolee tavallisiin infektioihin kuten ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Suomalaisten lasten pieni kuolleisuus perustuu pitkälti elinolosuhteisiimme ja toimivaan sairaanhoitojärjestelmäämme. Elintasomme on suhteellisen korkea ja äitien koulutustaso hyvä, hyvin nuoria äitiä on vähän ja yhteiskunta on sosioekonomisesti suhteellisen tasa-arvoinen. Äitiys- ja lastenneuvoloiden verkosto on Suomessa koko maan kattava, ja niiden palveluja hyödyntävät lähes kaikki äidit. Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja hoitoon pääsyn vaikeutta on viime aikoina julkisuudessa arvosteltu. Terveydenhuollon saavutukset viimeisten vuosikymmenten aikana näkyvät kuitenkin selvityksemme mukaan lapsikuolleisuuden merkittävänä vähenemisenä. Imeväiskuolleisuus on ollut Suomessa pienintä maailmassa 1980-luvun alusta läh tien, ja suotuisa kehitys on jatkunut edelleen M. Kallunki ym.

8 Kirjallisuutta Agdestein S. Perinatal and infant mortality: trends and risk factors in Norway Acta Obstet Gynecol Scand (Suppl) 1994;160:1 30. Guntheroth WG, Spiers PS. Sleeping prone and the risk of sudden infant death syndrome. JAMA 1992;267: Itkonen ML, Karkola K, Karhunen P. Lasten kuolemaan johtaneet koti- ja vapaa-ajan tapaturmat Suom Lääkäril 1996;51:2629. Kannisto V. Imeväiskuolleisuuden alueellisista eroista. Sosiaalilääketiet Aikak 1988;25: Kirjavainen T. Kätkytkuoleman riskitekijät. Duodecim 2003;119: Knudsen LB, Källen AJ. Infant mortality in Denmark and Sweden: a comparison based on data in two national registries. Eur J Obstet Gynecol Reprod Biol 1997;75: Koivisto M, Pokela ML. Syntyvyys ja ensimmäisen ikävuoden kuolleisuus 1900-luvun Suomessa. Suom Lääkäril 1997;52:3381. Leon D, Vågerö D, Otterblad Olausson P. Social class differences in infant mortality in Sweden: comparison with England and Wales. BMJ 1992;305: Mathews TJ, Menacker F, MacDorman MF. Infant mortality statistics from the 2001 period linked/infant death data set. Natl Vital Stat Rep 2003;52:1 28. Parkkari J, Kannus P, Niemi S, ym. Childhood deaths and injuries in Finland in Int J Epidemiol 2000;29: Piekkala P, Kero P, Tenovuo A, Sillanpää M, Erkkola R. Infant mortality in a region of Finland, Eur J Periatr 1986;145: Pitkänen K, Koskinen S, Martelin T. Kuolleisuuden alue-erot ja niiden historia. Duodecim 2000;116: Raivio K. Eloa kuolleisuuslukuihin perinataalitilastojen taustat. Duodecim 1990;106: Rintahaka P. Kätkytkuolema Suomessa vuosina Duodecim 1993;109: Ruuskanen O, Ogra PL. Respiratory syncytial virus. Curr Probl Pediatr 1993;23: Wallace HM, Ericsson A, Bolander AM, Vienonen M. Infant mortality in Sweden and Finland: implications for the United States. J Perinatol 1990;10:3 11. WHO: World health statistics annual WHO Geneve MARJO KALLUNKI, lääketieteen kandidaatti makallun@paju.oulu.fi MARJO RENKO, dosentti, erikoislääkäri, apulaisopettaja MATTI UHARI, professori Oulun yliopiston lastentautien klinikka PL 5000, Oulun yliopisto 2107