Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon pilottikunnan työskentelyjakso 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon pilottikunnan työskentelyjakso 2010"

Transkriptio

1 Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon pilottikunnan työskentelyjakso 2010 Marjatta Pernu

2 Loppuraportti PaKaste pilottikunnalle (Ranua) myönnetystä työskentelyjaksosta. Työskentelyjakso Ranualla Aiemmin PaKaste -hankkeessa oli sovittu tavoitteeksi päivystyspuhelimeen soittavan potilaan hoidon tarpeen arviointi ja ohjaaminen oikeaan paikkaa, oikeaan aikaan. osataan käyttää valtakunnallisia ohjeita päivystyspuhelimeen soittavan potilaan hoidon tarpeen arvioinnissa ja ohjauksessa hoitoon tehostetaan tiedon hankintaa terveysportin käytöllä Sain ensimmäiseksi tehtäväkseni selvittää ranualaisten käynnit yhteispäivystyksessä virka-ajan ulkopuolella, tammi- ja helmikuussa 2010, saadun palvelun laadun selvittämiseksi. Tein myös vuodeosaston sairaanhoitajille kyselyn päivystyspuhelimeen vastaamiseen liittyen. LKS:an yhteispäivystyshenkilöstölle tiedotettiin selvityksestä. Suunnittelin ranualaisille kyselylomakkeen, jossa kysytään heidän kokemuksiaan yhteydenotosta, kun päivystystarve ilmaantui, mihin ottivat ensin yhteyttä, miten heitä ohjattiin ja miten hoidon tarpeen kiireellisyys arvioitiin. Yhteispäivystyksessä käyneille ranualaisille lähettiin postitse kirje kotiin ja Kuriiri lehdessä tiedotettiin asiasta. Tammikuussa käyneitä oli 12 ja helmikuussa 17 potilasta. 2

3 Haastattelut suoritin puhelimitse ja sen jälkeen tein yhteenvedon. Tulos on esitetty Kaste työryhmälle Ranualla sekä Ranuan vuodeosastolla ja vastaanotolla sekä viety tutustuttavaksi yhteispäivystykseen. (liite 1) Kyselyssä kävi ilmi, että päivystykseen tulevat potilaat ohjautuivat yhteispäivystykseen Ranuan terveyskeskuksen kautta. Yhteispäivystyksessä käyneiden potilaiden haastattelu onnistui hyvin ja oli mielenkiintoinen, myös potilaat pitivät kyselyä hyvänä päivystystoiminnan kannalta ja kehitykseltä. Seuraavaksi suunnittelin ja tein kyselylomakkeen vuodeoston sairaanhoitajille, kartoittaakseni päivystysajan puhelinliikenteeseen liittyviä asioita (liite 2). Aiheesta oli vuodeosastolla osastotunti Timo Peisan kanssa Selvityksen tuloksena oli, että suurin osa hoitajista jo käyttää Terveysporttia tiedon hankintaan. Jatkossa Terveysportin käyttöä tehostetaan vuodeosastolla vierihoitotyyppisellä koulutuksella ja osastotunneilla. Vuodenvaihteessa osastolla on siirrytty sähköiseen tiedonsiirtoon potilasasiakirjoissa ja tämä voi helpottaa myös Terveysportin käytön lisäämistä. Koska vuodeosaston puhelinliikenteen todettiin sujuvan melko hyvin, asetettiin kehittämistyölle uusi tavoite. Sain tehtäväkseni vastaanoton toiminnan ja työnkuvien selvittämisen. Keskustelemalla vastaanoton henkilöstön kanssa ja pyytämällä henkilöstöä kirjamaan omat työnkuvansa (ei lääkäreiltä), terveyskeskuksen vastaanoton toimintaa on kehitetty seuraavalla tavalla: - Lääkäreille ajanvarauslistaan on varattu selkeä reseptien uusinta-aikaa. 3

4 - Lääkäri Urpo Pelttari hoitaa Rohto-pajan kautta reseptien uusimiskäytännön kehittämisen siten, että reseptit uusittaisiin kerran viikossa ja tavoitteena on, että potilaan hoitava lääkäri uusisi reseptin. - Puolikiireellisten aikojen varaaminen jokaisen lääkärin työlistalle (1-2 aikaa kuukaudessa), jotta päivystävä sairaanhoitaja voi antaa niitä kiireellistä, mutta ei päivystysaikaa tarvitseville potilaille. Mira alkaa yhdessä lääkäreiden kanssa miettimään miten ajat saa sovitettua. - Päivystävän sairaanhoitajan, toimenpidehoitajan, lähihoitaja ja terveyskeskusavustajan työnkuvat on kartoitettu. - Sairaanhoitaja vastaa aamulla ainakin kaksi tuntia puhelimeen, jotta voi haastatella päivystykseen pyrkiviä potilaita tarkemmin. - Puhelinliikenteen hallintaa siten, että lääkäreiden puhelinajat eivät täyttyisi laboratoriovastausten kyselijöistä, vaan jäisivät todelliseen sairaanhoidolliseen käyttöön. Nyt on sovittu, että lääkärit katsovat laboratoriovastaukset ja kommentoivat potilaan sairauskertomukseen. Vastaanotosta voidaan soittaa tai kertoa potilaalle ko. vastaukset. - Lääkäreillä on kerran viikossa yhteispalaveri, johon kutsutaan tarpeen mukaan hoitohenkilökuntaa. - Koko poliklinikan henkilökunnan yhteispalaverit ovat kerran kuukaudessa. 4

5 Työyhteisöpalavereita on ollut kerran viikossa, kehittäjätiimin kokouksia kolme kertaa sekä suunnittelijan kanssa palavereita. Lisäksi työyhteisössä on käyty useita epävirallisia palavereita. Kaste työryhmän seurantakokouksia on ollut yksi, jossa koko ryhmä koolla. Seuraava seurantakokous on Kokouksissa on kehittämisilmapiiri ollut hyvä ja kehittämistyö koettu tarpeellisena, mutta toteutus vastustuksen vuoksi hankalaa. Ilmapiiri kehittämistyöhön on ollut vaihteleva, varsinkin vastaanotossa ollut vastustusta. Työni olen kokenut haasteelliseksi ja mielekkääksi, mutta ehkä ulkopuolinen henkilö, jolla Ranuan terveyskeskuksen vastaanotosta ei ole työkokemusta, olisi ollut parempi, sillä koen olevani liian läheltä. Siksi koin työni hankalaksi, sanonta meillä on kaikki hyvin, emme halua alkaa huonontamaan palvelua, törmäsin varsin usein. Jatkotoimenpide-ehdotukset kehittämistyölle: Laboratorion työhön, ruuhkien välttämiseksi, ehdotan, että kaikki kokeisiin tulevat varaisivat ajan/ajanvaraus, jolloin aamusta tulisivat ne joiden pitää olla ravinnotta, sokeri-ym. ja muihin rasituksiin tulevat potilaat varaavat ajan. Marevan lääkitystä käyttävät potilaat tulisivat pääsääntöisesti kello 10:00 jälkeen. 5

6 Päivystävän sairaanhoitajan työtehtävien selkiyttäminen, eli mitä toimenpiteitä hän saa tehdä. Työnopastus ja kirjallinen lupa tehtäviin johtavalta lääkäriltä. Päivystävän- ja toimenpidehoitajan yhteistyön selkeyttäminen Työterveyshoitajan, DM-hoitajan, fysioterapeutin (selkävastaan-otto) sekä neuvola- ja kouluterveydenhoitajien työnkuvien selkeyttäminen. Pitkäaikaissairaiden, esimerkiksi reumapotilaan hoitopolku Tehtävien jako neuvolassa Sähköisen ajanvarauksen käyttöönotto. Kuriiri lehdessä tiedottaminen, esimerkiksi reseptien uusintatavasta ja yleisesti artikkeleita ihmisten omahoidosta. 6

7 LIITE 1 LAPIN KESKUSSAIRAALAN YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ KÄYNEET RANUALAISET TAMMI-HELMIKUU 2010 Palvelun laadun arviointi Johtava lääkäri Timo Peisa Kehittäjätyöntekijä Marjatta Pernu Suunnittelija Jaana Kupulisoja 7

8 1. TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA JA SELVITYKSEN SUORITTAMISESTA 9 2. TOIMINTA RANUAN TERVEYSKESKUKSESSA TOIMINTA LAPIN KESKUSSAIRAALAN YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ YLEISTÄ PALAUTETTA 16 2

9 1. Taustatietoja vastaajista ja selvityksen suorittamisesta Selvityksen tekeminen liittyy KASTE rahoitteisen Kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden (PaKaste) Lapin osahankkeessa toteutettavaan Perusterveydenhuollon kehittäminen osioon ( Perusterveydenhuollon kehittämisen pilottikunniksi Lapissa ovat ilmoittautuneet hankehakemusvaiheessa Ranua, Simo, Kemi, Tornio, Ylitornio ja Kolari. Ranuan kunnan kehittämiskohteeksi muodostui puhelimitse tapahtuvan hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoon ohjaamisen kehittäminen. Ranualaisten yhteispäivystyskäynnit Lapin keskussairaalassa (LKS) lisääntyivät vuonna 2009 ja sen johdosta ryhdyttiin selvittämään käyntien syitä, saadun palvelun laatua ja Ranuan terveyskeskuksen vuodeosastolla toteutettavaa hoidon tarpeen arviointia. Selvitykseen otettiin virka-ajan ulkopuoliset (klo ) käynnit yhteispäivystyksessä. Selvitys suoritettiin helmi-maaliskuussa Tiedotekirje (liite 1) kyselystä lähetettiin kaikille LKS:n yhteispäivystyksessä tammi-helmikuussa 2010 virka-ajan ulkopuolella käyneille ranualaisille (28 henkilöä). Näistä lapsia oli 11, nuoria 9, aikuisia 7 ja ikäihmisiä 1 (kuvio 1). Haastattelut tehtiin puhelimitse teemahaastatteluna. Ennakkoon valmisteltu teemahaastattelurunko (liite 2) ohjasi haastattelua. Kuvio 1: Taustatietoja vastaajista 3 9

10 Ranuan kunnan perusterveydenhuollon kehittäjätyöntekijä selvitti yhteispäivystyksessä käyneet ranualaiset, postitti heille ennakkoon tiedotekirjeet selvityksen teosta ja haastatteli heitä puhelimitse helmi-maaliskuun aikana. Useammasta yrityksestä huolimatta tietoja ei saatu yhdeksältä yhteispäivystyksen käyttäjältä. Näistä seitsemän ei vastannut puheluihin ja kaksi ei muistanut käyntiään. Vastaajat suhtautuivat kyselyyn myönteisesti ja pitivät tärkeänä terveydenhuollon palvelun laadun selvittämistä. Saaduista tiedoista hankesuunnittelija teki raportin, joka esiteltiin Ranuan terveyskeskuksen henkilökunnalle. Raportti lähetettiin myös LKS:n yhteispäivystykseen. 2. Toiminta Ranuan terveyskeskuksessa Selvityksessä kysyttiin LKS:n yhteispäivystyksessä käyneiden ranualaisten ensikontaktipaikkaa päivystystarpeen ilmaantuessa. Valtaosa (15) vastaajista oli ottanut ensin yhteyttä Ranuan terveyskeskukseen (kuvio 2). Kolme vastaajista oli mennyt suoraan yhteispäivystykseen. Kaksi heistä oli ollut päivystystarpeen ilmaantuessa Rovaniemellä ja yhden vaiva oli hänen kertomansa mukaan vaatinut sen. Yksi vastaajista oli soittanut suoraan ambulanssin. Kuvio 2: Ensikontaktipaikka päivystystarpeen ilmaannuttua 4

11 Ranuan terveyskeskukseen soittaneista tai sinne suoraan menneistä haastatelluista kymmenen ohjattiin menemään yhteispäivystykseen. Yhtä terveyskeskukseen soittanutta potilasta ohjeistettiin soittamaan suoraan ambulanssi, yksi ohjattiin tulemaan seuraavana päivänä Ranuan terveyskeskuksen päivystykseen ja neljä ohjattiin tulemaan samana päivänä tarkempaa hoidon tarpeen arviointia varten Ranuan terveyskeskukseen. Neljästä Ranuan terveyskeskukseen pyydetyistä potilaista kolme ohjattiin tarkemman hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen yhteispäivystykseen, yhden kohdalla ei ollut tietoa toiminnasta. Yhteispäivystykseen lähettämisen vaativia aiheita olivat esimerkiksi ompelua vaativa haava, jonka Ranuan ambulanssin henkilökunta olisi voinut ommella, mutta ambulanssi ei ollut paikalla sekä hengenahdistus, joka ei helpottanut spiralla annetun ensihoidon jälkeen. Lisäksi yhtä Ranuan terveyskeskukseen soittanutta pyydettiin soittamaan suoraan yhteispäivystykseen ja kysymään sieltä toimintaohjeita. Ranuan terveyskeskukseen tapahtuneiden yhteydenottojen syistä tapaturmia oli 8, erilaisia sairaustiloja 10 ja yhdestä tapauksesta ei ollut tietoja (kuvio 3). Tapaturmista yläraajaan kohdistui 4, kahdessa tapauksessa kyseessä oli haava, joista toiseen liittyi liikkuvia hampaita, sekä yksi aivotärähdys ja yksi vierasesinetapaus. Päivystystarpeeseen johtaneista sairauksista kaksi oli silmään liittyviä. Muina sairaustiloina mainittiin vatsakivut, rintakipu, huimaus ja tajuttomuus, selkävaiva, kuume, johon liittyi hengenahdistusta ja yskää sekä vartalolla oleva paise. Kuvio 3: Yhteydenoton/käynnin syy Ranuan terveyskeskuksessa päivystysaikana 5 11

12 Neljässä tapauksessa potilas jouduttiin lähettämään yhteispäivystykseen, koska Ranualla ei päivystysaikana ole saatavissa röntgen ja/tai laboratoriopalveluja (kuvio 5). Miksi lähetettiin yhteispäivystykseen? ei rtg palveluja ei laboratoriopalveluja sairauden/tapaturman laatu tieto ei saatavilla Kuvio 5: Röntgen- ja laboratoriopalvelujen saatavuuden vaikutus yhteispäivystykseen lähettämisen perusteena 6 12

13 3. Toiminta Lapin keskussairaalan yhteispäivystyksessä Suurin osa vastaajista pääsi Lapin keskussairaalan yhteispäivystyksessä hoitoon alle puolessa tunnissa. Kaksi potilasta joutui odottamaan vuoroaan yli kaksi tuntia kuvio 6). Kuinka pitkään jouduitte odottamaan vuoroanne yhteispäivystyksessä? alle puoli tuntia puoli tuntia-tunti tunti-kaksi tuntia kaksi-kolme tuntia Kuvio 6: Odotusajat yhteispäivystyksessä Valtaosa vastaajista koki odotusajan olevan kohtuullinen. Yhdessä vastauksessa mainittiin odotusajan olleen kohtuullinen huolimatta siitä, että se oli yli kaksi tuntia. Syynä tyytyväisyyteen oli hoitohenkilökunnan hyvä toiminta. (Kuvio 7) Miten koitte odotusajan? lyhyt kohtuullinen pitkä kohtuuttoman pitkä Kuvio 7: Kokemukset odotusajasta 7 13

14 Kohtuuttoman pitkän odotusajan maininneista kolme oli odottanut hoitoon pääsyä tunnin kaksi tuntia ja yksi oli odottanut yli kaksi tuntia. Heistä kaksi oli mennyt suoraan yhteispäivystykseen vamman laadun vuoksi tai siksi, kun asui Rovaniemellä, vaikka kirjoilla Ranualla. Kaksi potilasta oli ohjattu yhteispäivystykseen Ranuan terveyskeskuksesta. Valtaosa vastaajista koki saamansa palvelun olleen ammattitaitoista. Noin puolet mainitsee sen olleen myös asiallista ja ystävällistä (kuvio 8). Kuvio 8: Vastaajien kokemuksia palvelun laadusta yhteispäivystyksessä Vastaajat kommentoivat yhteispäivystyksessä saamansa palvelun laatua seuraavasti: Palvelu oli hyvää Hoitohenkilökunnan palvelu hyvää, mutta lääkäri oli asiaton. Sanoi koko ajan, että miksi tulit tänne, oli ylimielinen. Kuitenkin jäin osastolle ja olen edelleen sairaalahoidossa. Tyytyväinen palveluun Kaikki asiallista ja hyvää Epävarmuus, pääseekö vastanotolle. Vastaanottoapulaiselta olisin kaivannut tietoa, että pääseekö vastaanotolle vai ei. Vastaanottoapulainen kohteli epäasiallisesti, lääkäri ystävällisesti. Saamani palvelu oli asiatonta 8 14

15 Kaikki vastaajat kokivat saaneensa oikeaa palvelua oikeaan aikaan, vaikka odotusajat vaihtelivat ja osa oli siihen tyytymätön. Vastaajat kommentoivat asiaa seuraavasti: Sai avun heti Jäin osastolle Pääsi lääkäriin ja rtg:iin Pääsi röntgeniin Ensiavun sai Jäin osastolle Tilanteeseen nähden Vastaajista 14 koki saaneensa selkeät kotihoito- ja jatkohoito-ohjeet. Kaksi vastaajista ei tarvinnut ohjeita, koska jäivät osastolle. Riittämättömät hoito-ohjeet saaneet olisivat tarvinneet ohjeistusta siitä kuinka kauan voi odottaa vaivan paranemista, tarkempaa ohjeistusta milloin varata kontrolliaika, mistä sairaus aiheutuu sekä haavanhoito-ohjeisiin tarkennusta. Yhdessä tapauksessa saamattomista kotihoito-ohjeista ei ollut haittaa, koska hänellä oli ollut sama vaiva aiemminkin. 9 15

16 4. Yleistä palautetta Vastaajat kokivat hyväksi selvitellä saadun palvelun laatua. Haastattelun lopuksi heille annettiin mahdollisuus vapaasti antaa palautetta saamastaan palvelusta. Seuraavassa kooste annetusta palautteesta: Palvelu oli hyvää Ranualla kuin myös yhteispäivystyksessä Tosi hyvä asia, että palvelun laatua ja toimintaa tutkitaan Nykyinen järjestely sopii, on hyvä. Ei saa lähteä kaventamaan Ranualla olevaa päivystystä, ei päivä eikä viikonloppu. Tyytyväinen palveluun Kaikki asiallista ja hyvää Hyvin saatu apua kun tarvittu. Ranualla palvelu parempaa 10 16

17 LIITE 1 Asiakkaan nimi Osoite Puh. TIEDOTE RANUALAISILLE YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN PÄIVYSTYKSESSÄ KÄYNEILLE Selvitämme ranualaisten päivystyskäyntien määrää ja saadun palvelun laatua. Tavoitteenamme on parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon saatavuutta. Tulemme keräämään tietoja hoitoon pääsystä, saamastanne ohjeistuksesta ja palvelusta sekä hoidon ohjautumisesta oikeaan paikkaan. Soitamme Sinulle henkilökohtaisesti lähiaikoina kysyen edellä mainituista palveluista. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Henkilötietosi eivät tule missään vaiheessa kenenkään muun tietoon. Ole ystävällinen ja tarkista yllä oleva puhelinnumero. Mikäli se on muuttunut, voisitko ilmoittaa numeron, mistä sinut tavoittaa päiväisin. Ilmoituksen voit tehdä tutkimuksen suorittaja Marjatta Pernun puhelimeen soittamalla tai tekstiviestillä numeroon Lupa selvityksen suorittamiseen on saatu Ranuan johtavalta terveyskeskuslääkäriltä Timo Peisalta. Selvitys kuuluu osana Ranualla toimeenpantavaa Kaste -rahoitteista hanketta. Timo Peisa Johtava lääkäri Ranuan terveyskeskus Marjatta Pernu terveydenhoitaja Ranuan terveyskeskus 11 17

18 LIITE 2 KYSELYLOMAKE RANUALAISILLE PÄIVYSTYSKÄVIJÖILLE TAMMI- HELMIKUUSSA Mihin otit yhteyttä ensimmäiseksi? Soitin / menin suoraan Ranuan terveyskeskukseen Rovaniemen terveyskeskukseen opiskelijaterveydenhuoltoon suoraan yhteispäivystykseen, miksi? hälytyskeskukseen suoraan ambulanssihenkilökuntaan jokin muu, mikä 2. Millaiset ohjeet sait? ohjattiin tulemaan terveyskeskukseen ohjattiin tulemaan TK:n vast.otolle seuraavana päivänä ohjattiin menemään yhteispäivystykseen ohjattiin soittamaan ambulanssi annettiin kotihoito-ohjeet 12 18

19 3. Kuinka pitkään jouduit odottamaan vuoroasi? alle puoli tuntia puoli tuntia - tunti tunti kaksi enemmän, kuinka kauan 4. Miten koit odotusajan? lyhyt kohtuullinen pitkä kohtuuttoman pitkä 5. Oliko saamasi palvelu asiallista ystävällistä ammattitaitoista 6. Tunsitko saavasi oikeaa hoitoa, oikeaan aikaan kyllä en Perustelut: 7. Olivatko kotihoito-ohjeet selkeät? kyllä ei 13 19

20 8. Saitko riittävät jatkohoito-ohjeet, esim. laboratorio, rtg, lääkärin kontrolliaika. kyllä en 9. Mitä tietoa olisit tarvinnut enemmän/lisää? 10. Olitko tietoinen kotikunnassasi saatavasta päivystysvastaanotosta, myös viikonlopunpäivystyksestä? kyllä en 11. Asutko Ranualla vakinaisesti? kyllä en 12. Kun tarve päivystykseen ilmaantui, olitko Ranualla? kyllä en 14 20

21 LIITE 2 Kysely vuodeosaston sairaanhoitajille päivystyspuhelimeen vastaamiseen liittyen. 1. Mitkä asiat koet päivystysajan puhelinliikenteessä hyviksi ja onnistuneiksi asioiksi? 2. Mitkä asiat koet päivystysajan puhelinliikenteessä tällä hetkellä ongelmalliseksi? 3. Mitä tietolähdettä käytät tukena päivystyspuhelimeen vastatessasi? 4. Ovatko vuodeosastolla, kansiossa olevat ohjeet riittävät? kyllä ei Mitä ohjeita haluaisit lisää? 5. Käytätkö Terveysporttia tietolähteenäsi, vastatessa päivystyspuhelimeen? kyllä en Jos vastasit en, perustele. 21

22 6. Saatko yhteispäivystyksestä riittävästi ohjeita ja neuvoja? kyllä en Jos vastasi en, perustele. 7. Toimiiko yhteispäivystyksessä konsultointi/yhteys? kyllä ei Jos vastasit ei, perustele. 8. Mistä haet tietoa lääkkeiden käytön ohjaukseen? 9. Olisiko hyvä olla muitakin (VTI) valmiita reseptiä annettavaksi asiakkaalle, esim.? kyllä ei Jos vastasit kyllä, niin mitä reseptipohjia toivoisit olevan? 22

23 10. Mitä uhkakuvia näet päivystysajan puhelinliikenteen toiminnalle jatkossa? 11. Mitä asioita haluaisit tuoda esiin päivystysajan puhelinliikenteeseen liittyen? 12. Haluaisitko jotain valmiuksia lisättävän päivystyspuhelinliikenteeseen liittyen? Esim. koulutus (eri sairaudet, hoidon kiireellisyyden arviointi, mihin ohjataan missäkin tilanteessa, vuorovaikutustaidot), puhelintuki, välimuotoinen konsultointi, Terveysportin käyttö ei kyllä Jos vastasit kyllä, niin mitä valmiuksia haluaisit lisättävän? 13.Mistä ongelmista / sairauksista haluat tarkemmat ohjeet? 14. Kuinka rasittavana koet päivystyspuhelinliikenteen? 23

LAPIN KESKUSSAIRAALAN YHTEISPÄIVYS- TYKSESSÄ KÄYNEET RANUALAISET TAMMI-HELMIKUU 2010

LAPIN KESKUSSAIRAALAN YHTEISPÄIVYS- TYKSESSÄ KÄYNEET RANUALAISET TAMMI-HELMIKUU 2010 LAPIN KESKUSSAIRAALAN YHTEISPÄIVYS- TYKSESSÄ KÄYNEET RANUALAISET TAMMI-HELMIKUU 2010 Palvelun laadun arviointi Johtava lääkäri Timo Peisa Kehittäjätyöntekijä Marjatta Pernu Suunnittelija Jaana Kupulisoja

Lisätiedot

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Terveydenhoitaja Marjatta Pernu ja suunnittelija Jaana Kupulisoja 30.10.2010 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS 28.5.2014 SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS Ohjeet päivystyspalveluiden käyttämisestä äkillisissä sairaustapauksissa 1.Yöpäivystys klo 21.00 08.00 kaikkina päivinä toimii Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalla

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori, yleislää ääketieteen erikoislää ääkäri 7.12.2009 1 KANSALLINEN KASTE- OHJELMA KASTE ohjelma 2008-2011 on valtioneuvoston 31.1.2008

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Teknologiaratkaisujen hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä UULA projektin kanssa toteutetun yhteistyön loppuraportti PaKaste -hankkeen näkökulmasta

Teknologiaratkaisujen hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä UULA projektin kanssa toteutetun yhteistyön loppuraportti PaKaste -hankkeen näkökulmasta Teknologiaratkaisujen hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä UULA projektin kanssa toteutetun yhteistyön loppuraportti PaKaste -hankkeen näkökulmasta Sähköisen ajanvarauksen ja palvelutekstiviestin käyttöönotto

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA Työnjakohankkeen päätösseminaari Levi 16.10.2009 Tuula Ylisaukko oja Taustaa Pellon kunnassa on käynnistetty vuonna

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti 1.11.2017 1 Taustatieto pilotille Tarve kokeilulle: asiakas huolestunut ja turvaton kotona,

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

RANUAN TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KÄYTTÖÖNOTON VALMISTELU

RANUAN TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KÄYTTÖÖNOTON VALMISTELU RANUAN TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KÄYTTÖÖNOTON VALMISTELU 10.11.2011 Terveydenhoitaja Marjatta Pernu Sairaanhoitaja Anne Sarajärvi Suunnittelija Jaana Kupulisoja

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely

Asiakastyytyväisyyskysely Asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuu 2017 Kyselyyn vastasi 616 henkilöä. Kiitos vastauksista. TAUSTATIETOJA Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn maaliskuussa 2017. Linkki kyselyyn oli nettisivuillamme

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo LIITE 6 1(2) Taulukko 2. Aloitusvaiheen tulosten keskiarvot ja keskihajonnat. TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo keskihajonta Henkilökunnan riittävyys 32 2,99 6,75 Henkilökuntaa on riittävästi 32

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille. Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki

Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille. Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki Lääkehuoltokysely LSHP:n jäsenkunnille Laura Huotari Proviisori LKS sairaala-apteekki Kyselyn toteuttaminen Webpropol-kysely touko-kesäkuussa johtaville lääkäreille Vastauksia saatiin 12:sta kunnasta/kuntayhtymästä

Lisätiedot

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Aluekoordinaattori Anne Heikkilä Etelä- Kymenlaakso anne.heikkila@kotka.fi 13.9.2011 pro gradu tutkimus aiheesta Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen RISTO-HANKE Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen HANKESUUNNITELMAN TAVOITE Yli 65-vuotiaiden suun terveyden edistäminen ja sairauksien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä 26.10.2010 26.10.2010 Pirjo Tuomola 1 AvoHILMO-luokitusten ylläpito ja kehittäminen AvoHILMOssa käytettävistä luokituksista ja niiden kehittämisestä vastaa pth avohoidon

Lisätiedot

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista?

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Päivi Rautava Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto Puhelin +35850 3005846 Sähköpostit rautava@utu.fi tai paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveydenhuollon suunta kyselytutkimus 2010 Sähköisen kyselyn toteuttivat Nordic Healthcare Group

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut:

1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Hyvä hämeenlinnalainen! 1.5.2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki antaa mahdollisuuden valita terveysasema, jolta saa tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut: Terveydenhuoltolaki Luku 6 47 Henkilö voi

Lisätiedot

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei! SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015 PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS Kumppanuusneuvottelut 2015 LAIT JA ASETUKSET PERUSTANA TERVEYDENHUOLTOLAKI Jonka pyrkimyksenä on: - Toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018 N=892 3 % 1. Miten teit valinnan? 6% 68 % 24% Tyhjiä Julkisella terveysasemalla Yksityisen palveluntuottajan toimipisteessä Palse.fi-sivustolla portaalissa N=892 (tyhjiä 238) 2. Mikäli teit valinnan Palse.fi-sivustolla,

Lisätiedot

Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen. Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010

Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen. Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen 2009-2011 Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Merja Ollila &Päivi Rantamaula 10.11.2010 Väliraportin

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Lääkäriliiton opiskelijatutkimus Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017

Lääkäriliiton opiskelijatutkimus Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017 Lääkäriliiton opiskelijatutkimus 2017 Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä 7.9. 25.9.2017. Tutkimuksen

Lisätiedot

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi

Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi. Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Pikapoli - uusi vastaanoton toimintamalli saatavuuden parantamiseksi Ylilääkäri Outi Pohjola 28.11.2014 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Rovaniemi Mikä on pikapoli? Uusi hoitajavetoinen malli tarjota

Lisätiedot

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA Asiakkaat ja sote: kohtaamisten kehässä 7.2.2019 KANSALLISTEN ASIAKASPALAUTEKYSELYJEN HYÖDYT THL-kyselyt: terveyskeskusten vastaanotot, hammashoitolat,

Lisätiedot

Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä

Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Esityksen sisältö Lainahoitajamallin käyttöönoton taustaa Lainahoitajamallin

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( )

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( ) LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU (1.10-31.12.2015) PÄIVI SOVA, LKS APTEEKKI, PROVIISORI ESIMIESINFO 5.9.2016 PROSESSI 1 TEHTY TYÖ Arviointeja tehtiin noin 100. Näistä 75 tehtiin

Lisätiedot

Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa

Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa Suun hoidon tarpeen arviointi päivystystilanteessa Yleissairaudet ja suu Diabetes Umpieritysrauhasten sairaudet

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Kolarin terveyskeskuksen toiminnan kehittäminen sähköisen ajanvarauksen ja tekstiviestipalvelun avulla yhteistyössä UULA hankkeen kanssa 2009-2011

Kolarin terveyskeskuksen toiminnan kehittäminen sähköisen ajanvarauksen ja tekstiviestipalvelun avulla yhteistyössä UULA hankkeen kanssa 2009-2011 Kolarin terveyskeskuksen toiminnan kehittäminen sähköisen ajanvarauksen ja tekstiviestipalvelun avulla yhteistyössä UULA hankkeen kanssa 2009-2011 Pilottikohteen väliraportti kattaen Leena Mikkosen PaKaste

Lisätiedot

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 1 N 6/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 1 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

LSHP:n alueen terveyskeskusten lääkehuolto. Tulevaisuuden lääkehuolto -työseminaari Laura Huotari

LSHP:n alueen terveyskeskusten lääkehuolto. Tulevaisuuden lääkehuolto -työseminaari Laura Huotari LSHP:n alueen terveyskeskusten lääkehuolto Lapin shp:n alueen etäisyydet: LKS Ranua tk 80 km LKS Posio tk 130 km LKS Salla tk 150 km LKS Muonio tk 230 km LKS Utsjoki tk 450 km LKS sairaala-apteekki 1/2

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA YLW OHJE 378530 v. 1 1(6) 5.4. 2011 STM/424/2011 OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA Hoidon saatavuutta koskevan hallituksen esityksen (77/2004) perustelujen mukaan välittömän yhteydensaannin

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Länsi-Pohjan alueella N 51/165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Länsi-Pohjan alueella N 51/165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Länsi-Pohjan alueella N 51/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 2012 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus

FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO 10.5.2017 Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus SUORAVASTAANOTTO Tehtävänsiirto lääkäreiltä fysioterapeuteille Tarve kirjattu

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

40 vuotta potilaan parhaaksi

40 vuotta potilaan parhaaksi 40 vuotta potilaan parhaaksi TULE-potilaiden hoidon kehittäminen Hyvinkään sairaanhoitoalueella Liisamari Krüger Fysiatrian erikoislääkäri, LT Osastonylilääkäri HUS/Hyvinkään sairaala HS 10.11./ HS 11.11.

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston

Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston moduulityöskentelyn kehittäminen - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Tekijät Seija Jaako Taija Krats Päivämäärä 20.10.2010 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Päivystys Aika päivystykseen varataan aina ensisijaisesti puhelimitse. Hoidon tarpeen arvioinnin suorittaa aina sairaanhoitaja, joka ohjaa

Lisätiedot

Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen

Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 1.8. - 31.10.2010 th Miia Kauppila th Pirjo Peltoperä Kemin terveyskeskus Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO. Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus. Potilaiden ääni osallistuva potilas. Biomedicum Helsinki, 25.9.

Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO. Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus. Potilaiden ääni osallistuva potilas. Biomedicum Helsinki, 25.9. Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry, PROPO Jäsenkyselyyn perustuva tutkimus Potilaiden ääni osallistuva potilas Biomedicum Helsinki, 25.9.2012 Hannu Tavio KYSELYN TOTEUTUS Kyselyn oli suunnitellut PROPO,

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Esitteen kuvat Tiina Laukkanen 2 KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRIEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT Avoinna

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2072 ssa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen Kyselylomaketta

Lisätiedot

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri Tasa-arvokysely Tasa-arvotyö on taitolaji - Opas sukupuolen tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. www.oph.fi/julkaisut/2015/tasa_arvotyo_on_taitolaji Kyselyn

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ritva Lundbom ikäihmisten palvelulinjajohtaja ritva.lundbom@karviainen.fi 20.4.2011 Ikäihmisten palvelulinjan asiakastyytyväisyys kyselyn tulokset 12/2010

Lisätiedot

AvoHILMO-luokituksiin liittyviä kysymyksiä

AvoHILMO-luokituksiin liittyviä kysymyksiä AvoHILMO-luokituksiin liittyviä kysymyksiä AvoHILMO-koulutus 30.9.2010 30.9.2010 Sanna-Mari Saukkonen 1 AvoHILMO-luokitusten ylläpito ja kehittäminen AvoHILMOssa käytettävistä luokituksista ja niiden kehittämisestä

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Sairaanhoitopiiri tarjoaa terveydenhuollon järjestelmäpalvelut kunnille

Sairaanhoitopiiri tarjoaa terveydenhuollon järjestelmäpalvelut kunnille LÄNSI-POHJASSA SAIRAANHOITOPIIRI TARJOAA TERVEYDENHUOLLON TIETOJÄRJESTELMÄPALVELUT Sairaanhoitopiiri tarjoaa terveydenhuollon järjestelmäpalvelut kunnille Alueellisten hankevastaavien seminaari 14.09.2009

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Terhi Holmström, Laurea Palveluneliö Marraskuu 2016 1 Yhteenveto Tämä on raportti Palveluneliö Oy:n asiakastyytyväisyyskyselyistä vuosilta 2012, 2014 ja 2016.

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot