TUOTANNON RAHATEORIA

Transkriptio

1 016 Peruste # tuotanto TUOTANNON RAHATEORIA Valtavirtaisessa taloustieteessä rahan kuvitellaan toimivan vain vaihdettavien hyödykkeiden arvon mittana. Jälkikeynesiläisessä tuotannon rahateoriassa puolestaan analysoidaan rahan luontia, kiertoa ja tuhoa. Erityisesti rahan luonti pankkilainojen muodossa on kriittinen tekijä tuotannon käynnistymiseksi. patrizio lainà

2 Tuotannon rahateoria 017 altavirtaisessa uusklassisessa taloustieteessä rahan oletetaan olevan neutraalia. Tällä tarkoitetaan, että rahalla, rahan tuotannolla tai rahapolitiikalla ei ole ainakaan pitkällä aikavälillä minkäänlaisia vaikutuksia reaalitalouteen (esimerkiksi tuotantoon tai työllisyyteen). Uusklassinen talousteoria mallintaakin taloutta lähinnä hyödykkeiden vaihtokauppana eli niin kutsuttuna bartertaloutena. Rahalla on rooli korkeintaan tuotannon arvon mittana. Toisin sanoen raha ainoastaan yhteismitallistaa erilaiset hyödykkeet vertailukelpoisiksi keskenään. Uusklassisen taloustieteen näkemys rahasta on vähintäänkin vanhentunut, jos se on edes koskaan pitänyt paikkaansa. Sen sijaan jälkikeynesiläisen taloustieteen sisällä raha on nähty huomattavasti realistisemmassa valossa. Sen mukaan raha ei ole neutraalia lyhyellä eikä varsinkaan pitkällä aikavälillä, vaan rahan tuotannolla on todellisia vaikutuksia muun muassa tuotannon ja työttömyyden tasoon. tuotannon rahateoria analysoi rahan kiertokulkua kohdusta hautaan Jälkikeynesiläinen tuotannon rahateoria (monetary theory of production) perustuu analyysiin rahan synnystä, sen kierrosta yhteiskunnassa ja lopulta sen tuhoutumisesta. Tästä syystä tuotannon rahateoriaa kutsutaan joskus myös rahan kiertoteoriaksi (monetary circuit theory). Tuotannon rahateorian idean hahmotteli John Maynard Keynes (1936) jo 1930-luvulla. Tuotannon rahateoriaa kehittelivät 1980-luvun puolivälissä Alain Parquez (1984) ja Marc Lavoie (1987). Augusto Graziani (1989) esitti kuitenkin ensimmäisen yksityiskohtaisen teoreettisen analyysin aiheesta. Tuotannon rahateorian merkkiteos on Grazianin (2003) The Monetary Theory of Production, jonka perusidea on seuraava: 1. Aluksi pankit myöntävät lainoja yrityksille. Tässä syntyy uutta rahaa tyhjästä kaksinkertaisen kirjanpidon avulla. Pankit yksinkertaisesti kirjaavat taseisiinsa varallisuudekseen yritysten lainat ja velakseen yritysten pankkitilien saldot. 2. Yritykset voivat lainaamansa rahan avulla aloittaa hyödykkeiden tuottamisen palkkaamalla työntekijöitä. 3. Kun työntekijät kuluttavat saamansa palkat yritysten tuottamiin hyödykkeisiin, palautuu sama raha takaisin yrityksille. 4. Lopuksi yritykset voivat tällä rahalla maksaa lainansa takaisin pankeille. Tässä alussa luotu raha tuhoutuu, kun pankit pyyhkivät pois kirjanpidostaan yritysten lainat sekä vastaavat summat yritysten pankkitilien saldoista. Aivan kuten pankkien myöntämät lainat luovat uutta rahaa, lainojen takaisinmaksu tuhoaa rahaa. Rahan kiertokulun

3 018 Peruste # päättyessä kaikki toimijat (pankit, yritykset ja työntekijät) ovat täsmälleen alkuperäisessä asemassa. Rahan väliaikainen olemassaolo synnytti kuitenkin tuotantoa ja loi työtä. Vaikka yllä esitetty malli kuvastaa osuvasti rahan koko elinkaarta, se on karkea yksinkertaistus. Siitä puuttuu muun muassa korko, keskuspankki, valtio ja ulkomaat. Siinä ei myöskään huomioida rahan hamstraamista tai rahan luomista spekulatiivisiin tarkoituksiin. Febreron (2009) mukaan tuotannon rahateorian perussanoma ei juuri muutu, vaikka nämä puuttuvat kohdat otettaisiinkin huomioon, mutta ne rikastavat kyllä analyysiä. Keenin (2009) mukaan keskuspankin huomioiminen ei ole tarpeellista niin kauan kuin talletuspankkien luoma raha kelpaa yleisesti maksujen selvittämiseen, kuten nykyään. Käsittelen seuraavaksi muita edellä mainittuja tuotannon rahateoriasta puuttuvia tekijöitä. korko pakottaa talouskasvuun Tuotannon rahateorian yksinkertaistetusta versiosta puuttui korko. Joskus väitetään, että koron takia kaikkia lainoja ei voida mitenkään maksaa takaisin, sillä velallisten on palautettava enemmän rahaa pankkijärjestelmään kuin he alun perin saivat käyttöönsä. Ainakaan teoriassa korko ei tee lainojen takaisinmaksamisesta mahdotonta, sillä koron maksaminen ei tuhoa rahaa, toisin kuin lainapääoman maksaminen takaisin. Korko siis siirtyy pankille, joka voi kuluttaa sen takaisin yhteiskuntaan. Käytännössä kaikkien lainojen maksaminen takaisin saattaa kuitenkin olla mahdotonta. Fisher (1930) ja Keynes (1936) huomauttivat, että ihmisillä on tapana hamstrata rahaa pahan päivän varalle epävarman tulevaisuuden takia. Mooren (1988) mukaan hamstraaminen hidastaa rahan kiertonopeutta. Tällöin kaikki raha ei palaudukaan velallisille, joten he eivät voi maksaa velkojaan takaisin olemassa olevan rahan turvin. Velkojen takaisinmaksu edellyttääkin usein käytännössä rahan määrän (ja samalla velan) jatkuvaa kasvua. Korko saattaa kuitenkin aiheuttaa vakavia vääristymiä ihmisten kollektiiviseen käyttäytymiseen. Korko aiheuttaa tavallaan talouskasvun pakon, sillä velallinen joutuu palauttamaan aina enemmän rahaa takaisin kuin alun perin sai käyttöönsä. Niinpä velallisen on jollain tavalla laitettava raha kasvamaan. Tämä kasvu tarkoittaa usein talouskasvua, mikä saattaa olla ristiriidassa ympäristön kantokyvyn ja ihmisten hyvinvoinnin kanssa. rahaa luodaan myös spekulaatioon Yksinkertaistettu tuotannon rahateoria ei myöskään huomioi rahan luomista muuhun tarkoitukseen kuin yritysten investointitarkoituksiin. Tietenkin pankit voivat lainata yrityksille (erityisesti rahoitusmarkkinoilla toimiville) rahaa vaikkapa osakkeiden hankkimista varten. Tällöin on kyse lähinnä spekulaatiosta, jolloin molemmat osapuolet odottavat osakkeen arvon nousevan 1. Vastaavasti pankit voivat lainata kotitalouksille vaikkapa asunnon ostamista varten. Jos kyseessä on uusi asunto, on 1 Jos osakkeen arvon odotetaan pysyvän ennallaan, osapuolet odottavat osinkotulojen kattavan vähintään lainan korkomenot.

4 Tuotannon rahateoria 019 toiminta rinnastettavissa investoinniksi. Jos taas kyseessä on sijoitusasunto, voidaan tilanne rinnastaa spekulaatioon. Vaikka spekulaatio on toinen keino laittaa raha kasvamaan, ei se pitkällä aikavälillä voi olla kestävää. Esimerkiksi Fisher (1933), Minsky (1986) sekä Kindleberger ja Aliber (2011) ovat huomauttaneet, että spekulaatio aiheuttaa monesti varallisuuskuplia, jotka lopulta puhkeavat. Puhkeamisten seurauksena puolestaan syntyy usein vakavia rahoituskriisejä. KÄSITYS, ETTÄ YRITYSTEN KANNATTAVUUS RIIPPUU AINOASTAAN NIIDEN TEKEMIEN VALINTOJEN JÄRKEVYYDESTÄ JA TUOTTAVUUDEN KEHITYKSESTÄ JOHTUU OSITTAIN KOOSTUMUKSEN VIRHEPÄÄTELMÄSTÄ. KOOSTUMUKSEN VIRHEPÄÄTELMÄKSI KUTSUTAAN TILANNETTA, JOSSA KUVITELLAAN JONKIN ASIAN OLEVAN MAHDOLLISTA MYÖS KOKONAISTASOLLA, JOS SE ON MAHDOLLISTA YKSILÖTASOLLA. kokonaiskysyntä riippuu rahan määrästä Rahan määrän kasvu lisää talouden rahavirtoja eli kasvattaa kokonaiskysyntää. Vastaavasti kokonaiskysyntä heikkenee, jos rahan määrä ja sitä kautta talouden rahavirrat pienenevät. Taloudessa kiertävän rahan määrä riippuu paljolti pankkilainojen kysynnästä ja tarjonnasta. Jos yritykset odottavat tekevänsä investoinneillaan riittävästi voittoa velanhoitomenojen jälkeen, ovat ne todennäköisesti halukkaita lainaamaan rahaa. Toisin sanoen rahaa kysytään, jos yritys odottaa investointinsa tuottavan vähintään voittotavoitteen ja velan korkomenojen verran. Vastaavasti pankki on valmis tarjoamaan lainaa, jos se odottaa yrityksen suoriutuvan velanhoitomenoista. Vaikka rahan kysyntä ja tarjonta näyttää riippuvan melko suoraviivaisesti investointien kannattavuudesta 2, investointien kannattavuus kansantalouden tasolla riippuu kuitenkin pitkälti rahan kysynnästä ja tarjonnasta tulevaisuudessa. Jos tulevaisuudessa odotukset syystä tai toisesta romahtavat, rahaa ei kysytä eikä myöskään tarjota. Vaikka yritysten tuottavuus kehittyisikin ripeästi, ei tuottavuuden kehitys itsessään luo talouteen yhtään uusia rahavirtoja, jotka helpottaisivat velkojen takaisinmaksamista. Tulevat odotukset määrittävät siis lopulta mahdollisuudet maksaa tämänhetkiset velat takaisin, eikä niinkään yritysten tuottavuuden kehitys 3. Käsitys, että yritysten kannattavuus riippuu ainoastaan niiden tekemien valintojen järkevyydestä ja tuottavuuden kehityksestä johtuu osittain koostumuksen virhepäätelmästä. Koostumuksen virhepäätelmäksi kutsutaan tilannetta, jossa kuvitellaan jonkin asian olevan mahdollista myös kokonaistasolla, jos se on mahdollista yksilötasolla. Vaikka yksittäinen yritys voi varmastikin tehdä kannattavia investointeja milloin vain, ei yrityssektori kokonaisuudessaan yleensä kykene pa- 2 Kannattavuus riippuu tietenkin myös velan korkoprosentin kehityksestä. 3 Jussi Ahokkaan (2013) mukaan yritysten havaittu tuottavuuden kehitys riippuu pitkälti kokonaiskysynnän kehityksestä.

5 020 Peruste # Tiitus Petäjäniemi Juppi kuutamossa

6 Tuotannon rahateoria 021 Tiitus Petäjäniemi Kuutamo rantamaan kannattavuuttaan, jos rahaa on taloudessa aiempaa vähemmän. Rahan huvetessa kierrosta yritykset tavallisesti irtisanovat työntekijöitään ja päättäjät peräänkuuluttavat yrityksiltä vastuullisuutta (eli yritysten ei pitäisi irtisanoa työntekijöitään laskukausilla). Todellista vastuullisuutta päättäjiltä olisi lisätä rahan määrää taloudessa, jolloin yritysten tuotteille riittäisi kysyntää, mikä puolestaan tarkoittaisi työntekijöille töitä. Nersisyan ja Wrayn (2010) mukaan nykyisessä velkaperusteisessa rahajärjestelmässä tämä tarkoittaa julkisen sektorin velkaantumista. valtionvelan vähentäminen ja talouskasvun ristiriita Yksinkertaistetusta tuotannon rahateoriasta puuttuvat myös talouden muut sektorit, kuten valtio ja ulkomaat. On kuitenkin helppo kuvitella, mitä valtion ottaminen mukaan malliin tarkoittaisi. Aivan kuten yritystenkin kohdalla, pankkilainojen myöntäminen valtiolle luo uutta rahaa. Vastaavasti jos valtio maksaa lainojaan takaisin, rahaa tuhoutuu. Tuotannon rahateorian näkökulmasta ajankohtainen keskustelu valtion velkaantumisen vähentämisestä ja talouden kääntämisestä kasvuun näyttäy-

7 022 Peruste # TUOTANNON RAHATEORIAN NÄKÖKULMASTA AJAN- KOHTAINEN KESKUSTELU VALTION VELKAANTUMISEN VÄHENTÄMISESTÄ JA TALOUDEN KÄÄNTÄMISESTÄ KASVUUN NÄYTTÄYTYYKIN LÄHINNÄ SKITSOFREENISENA. tyykin lähinnä skitsofreenisena. Jos valtio maksaa pois velkojaan, vähentää se taloudessa kierrossa olevan rahan määrää 4. Kuten aiemman analyysin perusteella voidaan sanoa, vähentää se myös taloudellisen kasvun mahdollisuuksia. Mikään määrä rakenneuudistuksia ei riitä siivittämään taloutta kasvuun ilman rahavirtojen lisäämistä. Yksityinen sektori on jo korviaan myöten veloissa, joten on epätodennäköistä, että se on valmis velkaantumaan enää merkittävästi lisää. Nersisyan ja Wrayn (2010) mukaan valtion tulisi ottaa rahavirtojen lisääminen vastuulleen velkaantumalla. Maastrichtin sopimus sekä vuoden 2013 alussa voimaan astunut sopimus talousunionin vahvistamisesta (fiscal compact) asettavat tiukkoja rajoitteita tiettyjen EU-maiden 5 velkasuhteille ja vuosittaisille alijäämille. Tällöin päättäjien tulisi tunnustaa tosiasiat ja sanoa suoraan, ettei talouskasvua ole näkyvissä. Jos talouskasvua halutaan saada aikaiseksi ja jos talouskasvu on todella ympäristön kantokyvyn ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta tavoittelemisen arvoista tulee jonkin tahon lisätä rahavirtoja talouteen. ikuinen raha muuttaisi talouttamme vakaammaksi Entä jos rahalla ei olisikaan eräpäivää, vaan luomisen jälkeen se kiertäisi loputtomasti? Ehkä hieman yllättäen osa käytössä olevasta rahasta on jo nyt ikuista. Seteleillä ja kolikoilla ei ole eräpäivää ja molemmat laskee liikkeelle Suomen Pankki. Toisin kuin setelit, kolikot Suomen Pankki ostaa nimellishintaan Suomen Rahapajalta, joka on valtion omistama osakeyhtiö. Kun kolikot siirtyvät Suomen Pankin omistukseen, kasvattaa Suomen Pankki valtion keskuspankkitilin saldoa kolikoiden nimellisarvon verran. Tämä synnyttää talouteen pysyvää ja velatonta rahaa. Mitä vaikutuksia olisi sillä, jos kaikki raha olisi pysyvää? Irving Fisher (1935) ehdotti jo 1930-luvulla tämänkaltaista radikaalia rahareformia viiden muun taloustieteilijän kanssa. Viime aikoina muun muassa Benes ja Kumhof (2012) ovat tutkineet rahareformia ja havainneet sen positiiviset vaikutukset. Heidän mukaansa talouden suhdannevaihtelut olisivat lievempiä, talletuspakoja ei voisi enää esiintyä, valtion velkaa voitaisiin maksaa pois ja yksityistäkin velkaa olisi vähemmän. Lisäksi ainakin rahajärjestelmän aihe- 4 Rahaa tuhoutuu ainakin pankkien hallussa olevien velkakirjojen osalta. Muiden sijoittajien, kuten eläkerahastojen, osalta valtionvelan maksaminen takaisin tarkoittaa korkoa tuottavan varallisuusesineen (velkakirja) korvaamista korkoa tuottamattomalla varallisuusesineellä (raha). Jos valtio vähentää velkaansa näille sijoittajille, huonontaa se sijoittajien suhteellista rahoitusasemaa. Jälkimmäisessä tapauksessa vaikutus on silti samansuuntainen kuin edellisessä tapauksessa, vaikka vaikutus onkin huomattavasti lievempi. 5 Maastrichtin sopimus on EU:n perussopimus, joten se koskee kaikkia EU-maita. Sopimus talousunionin vahvistamisesta on erillinen kansainvälinen sopimus, jonka ovat allekirjoittaneet kaikki EU-maat lukuun ottamatta Iso-Britanniaa, Tshekkiä ja Kroatiaa. Allekirjoittaneista Belgia ja Bulgaria eivät vielä ole ratifioineet sopimusta. Sopimuksen budjettikuria koskevat rajoitteet eivät kuitenkaan koske osaa euroalueen ulkopuolisista maista (Ruotsi, Latvia, Liettua, Puola ja Unkari).

8 Tuotannon rahateoria 023 uttama talouskasvun pakko poistuisi. Rahan olemassaolon ehtona ei olisi enää se, että rahan täytyy kasvaa korkoa. Vaikka talouskasvun pakko poistuisikin, tämä ei tarkoita, että talouskasvu estyisi. Talous voisi kyllä kasvaa, jos se koettaisiin hyödylliseksi. Jos kuitenkin esimerkiksi ympäristö- tai hyvinvointisyistä talouskasvu koettaisiin lähinnä haitalliseksi, onnistuisi sen rajoittaminen huomattavasti nykyistä helpommin, kun talous ei enää kriisiytyisi samassa määrin. Rahan luonteen muuttaminen ikuiseksi ei tietenkään ole mikään ihmelääke kaikkeen, mutta ainakin talous olisi aiempaa vakaammalla ja kestävämmällä pohjalla. Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Helsingin yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa velan ja finansialisaation roolista erilaisissa rahajärjestelmissä. lähteet: Ahokas, Jussi (2013) Voiko tuottavuuden kasvukin riippua kysynnästä?. Raha ja talous -blogi, Benes, Jaromir & Kumhof, Michael (2012) The Chicago Plan Revisited, IMF Working Paper No. 12/202. Fisher, Irving (1935) 100 % Money. Designed to keep checking banks 100 % liquid; to prevent inflation and deflation; largely to cure or prevent depressions; and to wipe out much of the National Debt. Adelphi Company, New York. Fisher, Irving (1933) The Debt-Deflation Theory of Great Depressions. Econometrica 1, Fisher, Irving (1930) The Theory of Interest. Macmillan, New York. Graziani, Augusto (2003) The Monetary Theory of Production. Cambridge University Press, Cambridge, MA. Graziani, Augusto (1989) The Theory of the Monetary Circuit. Thames Papers in Political Economy, Spring, Keen, Steve (2009) The Dynamics of the Monetary Circuit, julkaistu teoksessa Ponsot, Jean- Francois & Rossi, Sergio (toim.) The Political Economy of Monetary Circuits: Tradition and Change in Post-Keynesian Economics, Palgrave, Basingstoke, UK, Keynes, John Maynard (1936) The General Theory of Employment, Interest and Money. Macmillan, Lontoo. Kindleberger, Charles & Aliber, Robert (2011) Manias, Panics and Crashes: A History of Financial Crises, kuudes painos. Palgrave Macmillan, New York. Lavoie, Marc (1987) Monnaie et production: Une synthèse de la théorie du circuit, Economies et Sociétés, Série Monnaie et Production 4, Minsky, Hyman (1986) Stabilizing an Unstable Economy. Yale University Press, New Haven, Connecticut. Nersisyan, Yeva & Wray, Randall (2010) Does Excessive Sovereign Debt Really Hurt Growth? A Critique of This Time is Different, by Reinhart and Rogoff, Levy Economics Institute Working Paper No Parquez, Alain (1984) La Dynamique de la Monnaie, Economies et Sociétés, Série Monnaie et Production 1,