Valtiovarainministeriö LAUSUNTO 1 (7) LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtiovarainministeriö LAUSUNTO 1 (7) LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ"

Transkriptio

1 Jukka Lehtonen Valtiovarainministeriö LAUSUNTO 1 (7) valtiovarainministerio@vm.fi LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ Kunnallishallinnon rakenne työryhmä luovutti helmikuussa 2012 selvityksensä Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne, joka liittyy Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa luvattuun koko maan laajuiseen kuntauudistukseen. Hallitusohjelman mukaisen kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Työryhmän selvitys jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan muun muassa uudistuksen tarpeita ja tavoitteita, uudistuksen tarkastelunäkökulmia, perustuslain asettamia reunaehtoja sekä erilaisia toteuttamistapoja. Selvityksen toisessa osassa käydään maakunnittain läpi työryhmän esitykset uudeksi kunta- ja palvelurakenteeksi. Valtiovarainministeriö on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lta (jäljempänä EK) lausuntoa Kunnallishallinnon rakenne työryhmän selvityksestä. Lisäksi valtiovarainministeriö on pyytänyt EK:n näkemyksiä osana kuntauudistusta käynnistyvistä kuntalain kokonaisuudistuksesta ja valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta sekä syksyllä 2011 asetetun kuntien tehtäviä arvioivan työryhmän valmistelusta. EK kiittää lausumismahdollisuudesta ja keskittyy lausunnossaan etupäässä Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvityksen ensimmäiseen, uudistusta yleisesti käsittelevään osaan, syventymättä voimallisesti työryhmän maakunnittain tekemiin esityksiin uudeksi kunta- ja palvelurakenteeksi. Työryhmän selvityksen ohella EK käsittelee lausuntonsa lopussa lausuntopyynnön mukaisesti muun muassa mainittua kuntalain kokonaisuudistusta sekä eräitä muita kuntien ja markkinoiden suhdetta käsitteleviä kysymyksiä. Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvityksestä EK pitää Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvitystä kattavana ja hyvin laadittuna. EK antaa tukensa työryhmän nykytilanteesta tekemille johtopäätöksille ja ehdotetuille välttämättömille toimenpiteille. Elinkeinoelämän keskusliitto EK PL 30 (Eteläranta 10), Helsinki Puhelin (09) Faksi (09) ek@ek.fi Y-tunnus Kotipaikka Helsinki

2 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 2 (7) Työryhmän maakunnittain tekemän tarkastelun osalta EK toteaa työryhmän pohjatyön olevan kiitettävän yksityiskohtaista ja havainnollistavaa. Hallitusohjelman mukaan vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista, ja myös EK pitää työssäkäyntialueita luontevana lähtökohtana pohdittaessa tulevaisuuden kuntakarttaa. Kuten selvityksessä tuodaan esiin, jo kuntien nykyinen taloudellinen tilanne pakottaa tekemään muutoksia, tulevaisuuden nähtävissä olevista haasteista puhumattakaan. Monet kunnat eivät enää nytkään pärjää omillaan, vaan toiminta tukeutuu valtionosuuksien varaan. Nykymenon jatkuessa kuntien olisi nostettava veroprosenttiaan aivan kestämättömän korkealle, tai velkaannuttava entistä vauhdikkaammin. Tällaiset kunnat eivät olisi enää elinvoimaisia, eivätkä pystyisi tarjoamaan tyydyttävää toimintaympäristöä sen enempää yrityksille kuin asukkaillekaan. Kuntaliitokset ja kuntien lukumäärän vähentäminen eivät tietenkään yksinään ratkaise käsillä olevia väestön ikääntymiseen, työvoiman vähenemiseen, palvelutarpeiden kasvamiseen ja kuntatalouden haastavaan tilanteeseen liittyviä kysymyksiä. Kunta- ja palvelurakenteen uudistamista voidaan kuitenkin pitää välttämättömänä ensiaskeleena, kun edellä mainittuja haasteita aletaan ratkaista. Tavoitteena tulee olla toimintatapojen uudistaminen kestävän kuntarakenteen ja terveen talouden kautta. Kuntarakennettakin tärkeämpää on siis kiinnittää jatkossa enenevää huomiota palvelu- ja tuotantorakenteisiin kunnissa. Järkevä kuntakartta mahdollistaa kuntien toiminnan todellisen uudistamisen. Sillä varmistetaan myös terve kilpailu kuntien välillä. Kuntauudistuksen tulee johtaa sellaiseen määrään kuntia, jotka pystyvät huolehtimaan asukkaiden ja yritysten palveluista sekä kokoamaan alueelleen elinvoimaista ja kasvavaa yritystoimintaa. Kunnan tekemät päätökset ja olosuhteet kunnassa vaikuttavat yrityksiin ja niiden toimintaan monin tavoin, niin suoraan kuin epäsuorasti. Vain taloudellisesti elinvoimainen kunta voi luoda yrityksille sellaisen hyvän ja houkuttelevan toimintaympäristön, joka tuo kuntaan jatkuvasti uutta vireää yritystoimintaa. Kun kunta luo alueelleen yrityksille suotuisan toimintaympäristön, yritykset puolestaan tuovat kunnalle muun muassa työpaikkoja, verotuloja, hyvinvointia ja palveluja. Verotulojen kasvaessa kunta voi kehittyä monipuolisesti ja houkutella alueelleen lisää yrityksiä ja kuntalaisia. On siis mitä suurimmassa määrin kuntien ja kuntalaisten etu, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa huomioidaan työryhmän selvityksessä esiin tuotuun tapaan esimerkiksi yritysystävällisen elinkeinopolitiikan ja ns. yritysilmaston vaikutus kunnan selviytymiseen käsillä olevista haasteista. Kuntien kaikessa päätöksenteossa tulisi huolellisesti

3 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 3 (7) arvioida yritysvaikutukset, ja tulevaisuuteen tähtäävän järjestelmällisen elinkeinopolitiikan tulisi olla kiinteä osa jokaisen kunnan johtamisjärjestelmää. Yhtenä osana toimintaympäristöä yrityksille on keskeistä, että kunta luo alueelleen toimivan infrastruktuurin liittyen niin liikenneyhteyksiin kuin kaavoitukseen ja asumiseen. Esimerkiksi kaavapäätökset on voitava tehdä tarvittaessa ripeästi ja kaavan on perustelluista syistä voitava myöhemmin joustaa ja mukautua uusiin tarpeisiin. Yritysten näkökulmasta nykyinen kuntarakenne johtaa toisinaan siihen, että maankäyttö, asuminen ja liikenne eivät muodosta alueen kokonaisedun kannalta järkevää kokonaisuutta, vaan epätarkoituksenmukaiset ja osin keinotekoiseltakin vaikuttavat hallinnolliset rajat estävät järkevää infrastruktuurin kehittämistä. Suomalaiset ovat vuonna 2020 Euroopan ikääntynein kansa. Kuntien järjestämisvastuulla oleviin palveluihin, varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuu suuria menopaineita väestön ikääntymisen johdosta. On entistä tärkeämpää pyrkiä parantamaan kuntapalvelujen tuottavuutta, varsinkin kun se on yksi nopeimmin ja konkreettisimmin n julkisen talouden kestävyysvajetta helpottavista toimenpiteistä. Rajalliset resurssit on otettava täysimääräiseen käyttöön. Kuntapalvelujen tuottavuutta parannettaessa keskeiseen asemaan nousee vuoropuhelu elinkeinoelämän kanssa ja yritysten osaamisen hyödyntäminen kuntapalvelujen tuottamisessa. EK:n käsityksen mukaan kuntapalveluissa on jatkossa yhä laajemmin kuunneltava palveluiden loppukäyttäjien eli kuntalaisten ääntä. Veronmaksajina he ovat yritysten ohella kustantamassa kyseisiä palveluja, ja heidän vaatimuksiaan on jo siksikin huomioitava. Kuntalaisten tulisi mahdollisimman pitkälti voida itse valita, millaista palvelua he saavat ja miltä toimijalta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna olisikin suotavaa edistää esimerkiksi palvelusetelijärjestelmän ja vastaavien asiakkaan valinnanvapautta korostavien palveluntuottamisen mallien käyttöä kunnissa. Etsittäessä tehokkaimpia toimintatapoja on luonnollisesti keskeistä tietää eri vaihtoehtojen kustannukset. Kuntien on parannettava tietämystään esimerkiksi oman palvelutuotantonsa todellisista kustannuksista, ja myös avoimesti kerrottava nämä kustannukset julki palvelujen loppukäyttäjille saakka. Tehokkaimpia toimintatapoja etsittäessä kuntien on oltava avoimia uusillekin toimijoille ja toimintatavoille. Innovatiivisia ratkaisuja tulisi hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Yksi keino muiden joukossa olisi ottaa suomalaisissakin kunnissa käyttöön muun muassa Ruotsissa laajasti käytössä oleva niin sanottu palvelualoitemalli, jossa kunnan oma palvelutuotanto voidaan avata kilpailulle, mikäli jokin yritys tai

4 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 4 (7) yhteisö osoittaa pystyvänsä tuottamaan palvelun voimassa olevaa tuotantotapaa laadukkaammin tai edullisemmin. Tehostamispotentiaalia on paljon myös erilaisten sähköisten ratkaisujen hyödyntämisessä ja siinä, että kunnan tietotekniset järjestelmät ovat yhteensopivia niin keskenään kuin kuntarajojen ylittyessäkin. Kunta- ja palvelurakenneuudistus on syytä toteuttaa ripeästi. Näin voidaan vähentää sitä riskiä, että yksittäisissä kunnissa tehtäisiin ennen kuntaliitosta kokonaisedun kannalta epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja. Kuntaliitokset tulisi toteuttaa niin, että myös niistä kumpuava hyöty realisoituisi nopeasti. Kriittisesti tulisi tarkastella esimerkiksi liitostilanteissa myönnettävää kunnan työntekijöiden pitkää irtisanomissuojaa, joka heikentää ja myöhentää uudistuksella muuten saavutettavissa olevia tuottavuushyötyjä ja uusien toimintatapojen käyttöönoton mahdollisuuksia. Nykyisissä kuntaliitostilanteissa sovellettava viiden vuoden irtisanomissuoja on EK:n käsityksen mukaan liian pitkä. Mikäli pidennetty irtisanomissuoja katsotaan jatkossakin aiheelliseksi, sen ei tulisi olla ainakaan kahta vuotta pidempi. Uudistuksessa on uskallettava käyttää tarvittaessa myös pakkoa. Näin voidaan ehkäistä tilanteita, joissa vapaaehtoinen kuntaliitos saavutetaan antamalla liittyville kunnille alueen kokonaisedun kannalta epätarkoituksenmukaisia tai jopa haitallisia myönnytyksiä. Pakkokeinojen käyttöä voi puoltaa myös se keskuskuntien ja niitä ympäröivien kehyskuntien välillä toisinaan vallitseva asetelma, jossa kehyskunnat hyötyvät keskuskunnan kustannuksella. Työryhmän selvitys osoittaa, että kuntauudistuksen määrätietoiseen toteuttamiseen on tarjolla useita juridisia toimintamalleja, kunhan esimerkiksi perusoikeuksista ja kunnallisesta itsehallinnosta johtuvat reunaehdot huomioidaan asianmukaisesti. Vaikka kuntarakenteen uudistaminen on edellä todettuun tapaan välttämätöntä, kuntien lukumäärän vähenemisellä ja kuntakoon kasvamisella on elinkeinoelämälle myös joitain negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi pk-yritysten näkökulmasta pääsy kuntien julkisiin hankintoihin voi jatkossa olla entistä vaikeampaa, kun ostaja on suurempi yksikkö ja hankinnan kohde volyymiltään suurempi. Tulevaisuuden suuremmissa kunnissa onkin ehdottoman tärkeää huolehtia siitä, että myös pk-yritysten on mahdollista päästä tuottamaan kuntapalveluja. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa esimerkiksi tarjouskilpailujen järjestämistä siten, että hankinnan kohde jaetaan pienempiin osa-alueisiin ja sallitaan niin osatarjousten kuin vaihtoehtoisten tarjousten tekeminen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä lienee välttämätöntä pohtia sitä, mitä kaikkia tehtäviä kunnille vastaisuudessa annetaan, ja

5 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 5 (7) mikä on työnjako valtion ja kuntien kesken. Samoin on uskallettava käydä keskustelua yksilön omasta vastuusta sekä siitä, miten tulevaisuuden rahoitus tarkoituksenmukaisimmin jakaantuu. Yhteiskunnan vastuulla olevan rahoituksen ohella on tarkasteltava myös kansalaisten omalla vastuulla olevan rahoituksen roolia, eli julkisen ja yksityisen vastuun rajapintaa.

6 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 6 (7) Kuntalain kokonaisuudistuksesta Erillisenä kysymyksenä kuntalain kokonaisuudistuksesta Valtiovarainministeriön kuntaosastolla on jo pitkään valmisteltu hallituksen esitystä, jonka mukaan kuntalaissa velvoitettaisiin kunnat yhtiöittämään sellainen elinkeinotoiminta, jota ne harjoittavat samoilla markkinoilla yksityisten yritysten kanssa. EK kiirehtii ministeriötä antamaan hallituksen esityksen ripeästi, ja lakimuutoksen käsittämä yhtiöittämisvelvoite tulisi saattaa voimaan mahdollisimman nopeasti. Kyseinen lakimuutos ei voi odottaa kuntalain kokonaisuudistukseen saakka. Työryhmän hallituksen esityksen muotoon laatima loppuraportti valmistui jo alkuvuodesta 2010 ja kuntien elinkeinotoiminnan kilpailua vääristävät vaikutukset ovat kaikkien tunnustamat. Kilpailluilla markkinoilla toimivat kuntien liikelaitokset saavat epäreilua, yhteisistä varoista tuettua kilpailuetua yksityisiin toimijoihin nähden muun muassa konkurssisuojan ja edullisemman verokohtelun muodossa. Kuntalain kokonaisuudistuksessa on monta elinkeinoelämää suoraan tai epäsuorasti koskevaa teemaa, joista yksi tärkeimmistä lienee kuntien ja markkinoiden suhde. Kuntalakia uudistettaessa tulisikin muun ohella pohtia esimerkiksi sitä, milloin kunnan on aiheellista tai sallittua harjoittaa elinkeinotoimintaa missään muodossa. Edellä mainittu kunnallisen elinkeinotoiminnan yhtiöittämisvelvoite ei nimittäin poista kaikkia kilpailuneutraliteettiongelmia, vaan myös kuntien omistamien osakeyhtiöiden elinkeinotoiminta on omiaan vääristämään kilpailua. Kuntalaisten ja verovarojen tehokkaan käytön näkökulmastakin on aiheellista tarkastella kriittisesti niitä edellytyksiä, joiden vallitessa kunta voi harjoittaa elinkeinotoimintaa. Päivänselvää on, että silloin kun kunta edellä mainitusta huolimatta päättää lähteä toimimaan markkinoille, sen on tapahduttava tasapuolisten pelisääntöjen mukaan yksityisiin kilpailijoihin verrattuna. Koska kuntalain uudistus koskettaa monella tavalla elinkeinoelämää, EK toivoo, että elinkeinoelämän edustusta otetaan mukaan kuntalain kokonaisuudistusta valmistelevaan työryhmään. Kuntien tehtäviä arvioivan työryhmän valmistelusta Samoin kuin edellä on todettu kuntalain kokonaisuudistuksen osalta, EK katsoo että myös kuntien tehtäviä arvioivassa työryhmässä olisi aiheellista tarkastella muun ohella kriittisesti sitä, mitkä ovat kunnan

7 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 7 (7) ydintehtäviä, ja toisaalta sitä, millaista toimintaa kuntien ei tule harjoittaa. Kuntien elinkeinotoiminnan rajoja tulisi siis tarkastella myös tässä työssä yllä mainitusta näkökulmasta. Kunnioittavasti Elinkeinoelämän keskusliitto Jukka Ahtela Johtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula 16.12.2011 Kari Prättälä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntauudistus, kuntalaki, VOS ja sote ovat yksi kokonaisuus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 12.03.2012 131 Kunnanhallitus 26.03.2012 149 Kunnanvaltuusto 10.4.2012 15 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi?

Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi? Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi? Ylijohtaja, osastopäällikkö Päivi Laajala, valtiovarainministeriö, Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntien ICT-muutostuen päätösseminaari, 25.11.2015

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja Kuntarakenne ja sivistystoimi Kirsi Kangaspunta johtaja Kestävyysvaje kuntien taloudessa Ikääntymisestä aiheutuvista julkisten menojen nousupaineista noin puolet kohdistuu pääosin kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Kansallinen Kokoomus r.p. Helsinki 11.4.2012 VM Viite: VM024:00/2011 Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Kokoomus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 9, 10, 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 9 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

EK:n kilpailuselvitys

EK:n kilpailuselvitys EK:n kilpailuselvitys 18.2.2016 Taustaa EK edellyttää yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan tasavertaista asemaa Silloin kun julkisen sektorin on perusteltua kilpailla markkinoilla, sen on toimittava

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä lausuntomenettelyllä

Lisätiedot

Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta

Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta Lääninhallinnon perinneyhdistyksen aluehallintoseminaari Helsingissä torstaina 24.11.2011 Kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta Perustuslaki 121 (11.06.1999/731)

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi päijäthämäläisten tulee olla innostuneita Uudesta Kunnasta? 1. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yleiset perusteet 2. Lisäperusteita kuntarajojen purkuun

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/ 10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä lausuntomenettelyllä

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNNALLISHALLINNON RAKENNE-TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNNALLISHALLINNON RAKENNE-TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Kunnanhallitus 85 26.03.2012 Valtuusto 27 02.04.2012 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNNALLISHALLINNON RAKENNE-TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA KHALL 26.03.2012 85 Valmistelija:

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Yhtymähallitus /39 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osaston lausuntopyyntö 17.2.

Kokouspäivämäärä Yhtymähallitus /39 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osaston lausuntopyyntö 17.2. 21 LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSEN LINJANVEDOISTA VALTIONVARAINMINISTERIÖLLE 5.3.2012/39 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osaston lausuntopyyntö 17.2.2012:

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset

Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset Lääninhallinnon perinneyhdistyksen aluehallintoseminaari Suomen liikemiesten kauppaopisto 24.11.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala 6. Uudistetaan

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen

Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen Kuntauudistusseminaari Sievi 28.10.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset

Lisätiedot

Selvitysperusteet ja selvitysvelvollisuus

Selvitysperusteet ja selvitysvelvollisuus Seinäjoen kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kh 4.2.2013, 80 Valtiovarainministeriö pyytää kunnilta lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta. Kuntarakennelakiluonnos muuttaa nykyistä kuntajakolakia,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa 1 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Taustakysymykset. 924 Veteli. Keski-Pohjanmaa

Taustakysymykset. 924 Veteli. Keski-Pohjanmaa Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä lausuntomenettelyllä

Lisätiedot

Kuntarakenteen uudistus

Kuntarakenteen uudistus Kuntarakenteen uudistus Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja taloustutkimuksen näkökulmasta Antti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus Terveydenhuoltotutkimuksen päivät 2011 Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus Oskari Auvinen Kansliapäällikkö, Pirkkalan kunta Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus I. Yleistietoja Pirkkalasta

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh ) LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA 105/00.00/2013 KH 11.02.2013 50 (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh. 040 729 1700) Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA 1 Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ylitornio. Ylitornio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ylitornio. Ylitornio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 YLITORNIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro

Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro Hankinnat hallitusohjelmassa - kommenttipuheenvuoro PTCS:n julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 17.11.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Julkisia hankintoja koskevat kirjaukset EK ei näe tarvetta

Lisätiedot

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari,

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, Kunta joka naisen paras ystävä Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, 21.4.212 indeksi 8 Muutosten aikailematon toteuttaminen indeksi 8 7 7 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 RANUA... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Palvelutarpeiden kehitys Nurmijärven väestötavoite vuonna 2040 on 60 000 asukasta, jolloin kunta kasvaa keskimäärin noin 670 asukkaalla

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Muonio. Muonio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Muonio. Muonio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 MUONIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24

MERIKARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24 Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

1 (6) VM079:00/2012. Lausuntopyyntö. Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013. Jakelussa mainituille. Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä

1 (6) VM079:00/2012. Lausuntopyyntö. Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013. Jakelussa mainituille. Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä Lausuntopyyntö VM079:00/2012 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013 Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Lokakuu 2012 STM Kari Haavisto Keskeinen sisältö Hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen hallitusohjelmassa Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Rakennelaki ja kuntauudistus

Rakennelaki ja kuntauudistus Rakennelaki ja kuntauudistus Kari Prättälä 19.2.2013 Esityspaikka/tapahtuma pp.kk.vvvv Etunimi Sukunimi titteli KUNTARAKENNE OECD:n Suomen hallinnon maa arviointi arviointi 2010 Keskushallinnon ja kunnallishallinnon

Lisätiedot

1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä

1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä Raision kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä Kuntarakennelakiluonnos

Lisätiedot

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Maisema-seminaari 13.10.2011 Tampere Ylijohtaja Päivi Laajala Hallituksen kuntapolitiikan

Lisätiedot

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 42 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 30 25.02.2013 Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta Khall 42 18.2.2013 " Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Keskustan vaihtoehto hallituksen kuntauudistukselle: Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Seinäjoki 1.2.2012 Keskustan kuntasanoma KYLLÄ Ihminen ja palvelut etusijalle Luotamme

Lisätiedot

Milloin julkinen palvelu sotkee yksityiset markkinat? Esimerkkejä elävästä elämästä. Johtava asiantuntija Tytti Peltonen

Milloin julkinen palvelu sotkee yksityiset markkinat? Esimerkkejä elävästä elämästä. Johtava asiantuntija Tytti Peltonen Milloin julkinen palvelu sotkee yksityiset markkinat? Esimerkkejä elävästä elämästä Johtava asiantuntija Tytti Peltonen Julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasavertaisuus Kilpailuneutraliteettiongelmat

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 1 7.3.2013 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto Lausuntopyyntö VM162:00/2011 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 118 Kunnanhallitus 25.02.2013 Aika 25.02.2013 klo 17:30-19:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pentti Meklin emeritusprofessori

Pentti Meklin emeritusprofessori Pentti Meklin emeritusprofessori ARTTU-hankkeen eri modulit tuottavat raportin lähtötilanteesta 2006-2008 Paras-hanke on yllättävän jäsentymätön Tarve viitekehyksen rakentamiseen > jäsennys uudistuksesta

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNTA OTE Kunnanvaltuusto. Lisätietoja: kj Teppo Sirniö,

PETÄJÄVEDEN KUNTA OTE Kunnanvaltuusto. Lisätietoja: kj Teppo Sirniö, 29 Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta Khall 18.2.2013 49 Lisätietoja: kj Teppo Sirniö, 014-267 3001 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kestävä julkinen talous kuntapalvelujen turvaajana Kuntien tuottavuusseminaari Savoy-teatteri 16.6.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa

Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten toimintaympäristö haastaa toimintamallin uudistuksen? Tampere 2017 -seminaari 23.3.2015 Matias Ansaharju Strategiasuunnittelija Yhteinen Tampere kaupunkistrategia:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta l k t Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusohjelma l Sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat.

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat. Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 KANNONKOSKI... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA

Kaupunginvaltuusto NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kaupunginvaltuusto 4.3.2013 1 KAN/1224/2012 28 NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh 18.2.2013 76 Talousjohtaja Pasi Virtanen: Valtiovarainministeriö on 22.11.2012 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntarakennelakiluonnoksesta yleisesti

Kuntarakennelakiluonnoksesta yleisesti Laukaan kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnokseen 770/00.01.00/2012 Kunnanhallitus 18.02.2013 61 Valmistelija: Vs. kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä, puh. 014 2675 010 Valtiovarainministeriö pyytää Laukaan

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 90/2012. Kaupunginhallitus Valmistelija: hallintojohtaja Esa Laukkanen

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 90/2012. Kaupunginhallitus Valmistelija: hallintojohtaja Esa Laukkanen 38 Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta Kaupunginhallitus 7.1.2013 9 Valmistelija: hallintojohtaja Esa Laukkanen Valtiovarainministeriön Kunta- ja aluehallinto-osaston lausuntopyyntö 22.11.2012

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lausuntopyyntö VM024:00/20H

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lausuntopyyntö VM024:00/20H VALTIVARAINMINISTERIÖ Lausuntopyyntö VM024:00/20H 1(4) Kunta- ja aluehallinto-osasto 8.2.20 12 Kunnan- ja kaupunginhallituksille Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne työryhmän selvityksestä sekä kuntauudis

Lisätiedot

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 6.5.2010 Reijo Väärälä 6.5.2010 Kokemukset muualta Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi Kilpailu

Lisätiedot

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 471 3.12.2012 48 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Asianro 134/00.04.00/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 3.12.2012 471 Kaupunginjohtaja Ari

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton lausunto kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Suomen Kuntaliiton lausunto kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Lausunto Kari Prättälä, Kaija Majoinen 3.5.2012 Dnro 714/90/2012 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 17.2.2012, VMO24:00/2011 Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle kuntauudistuksen etenemisestä

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle kuntauudistuksen etenemisestä SVSNT 2/2012 vp Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle kuntauudistuksen etenemisestä Jyrki Kataisen hallituksen kuntapolitiikan tavoitteena on turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut

Lisätiedot

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere Pirkanmaan kuntapäivä Tampere 19.9.2012 Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Pääjohtaja, dosentti OTT Tuomas Pöysti 27.5.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Uuden vaalikauden suurimpia haasteita on talouskasvun ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN Elokuu 2016 (Terveyspalvelualan Liitto ja Sosiaalialan Työnantajat) 1.1.2017 alkaen Hyvinvointialan liitto Yksityinen hyvinvointiala

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 10 päivänä huhtikuuta 2013 lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Muonion kunta Lausunto 1 (5) Kunnanhallitus. Kuntarakennelakiluonnos Lausuntopyyntö

Muonion kunta Lausunto 1 (5) Kunnanhallitus. Kuntarakennelakiluonnos Lausuntopyyntö Muonion kunta Lausunto 1 (5) Kunnanhallitus 6.3.2013 Valtiovarainministeriö@vm.fi Lausuntopyyntö 22.11.2012 VM162:00/2011 Kuntarakennelakiluonnos 1. Yleistä Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Valtuustojen seminaari 1.2.2012 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy Kunnan perustehtävä ja sen toteuttamisen mahdollisuudet

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena. johtaja Tatu Rauhamäki

Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena. johtaja Tatu Rauhamäki Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena johtaja Tatu Rauhamäki Työllisyys Hyvinvoinnin lisäämiseksi parasta politiikkaa on yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tilannekatsaus Kuntakoulutus toimittajille Hotelli Seurahuone, Helsinki Ylijohtaja Päivi Laajala Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa

Lisätiedot