KIRJA-ARVIOINTI. Hanne Koli & Marja Kylämä: Tieto ja viestintätekniikan opetuskäytötön strategia - välineitä kehittämistyöhön, 2002.

Transkriptio

1 KIRJA-ARVIOINTI Hanne Koli & Marja Kylämä: Tieto ja viestintätekniikan opetuskäytötön strategia - välineitä kehittämistyöhön, Sini Lehtinen Humanistisen tiedekunnan yliopistopedagogisen koulutuksen julkaisuja 2007

2 Kirjan kirjoittajat Hanne Koli ja Marja Kylämä ovat olleet mukana Suomi tietoyhteiskunnaksi koulutuksissa vuodesta 1997 lähtien. Tämän lisäksi he ovat olleet mukana lukuisissa muissa koulutus- ja kehittämishankkeissa, joissa on testattu ja kehitetty kirjassa esitettyjä työskentelytapoja ja työkaluja. Hanne Koli toimii opetushenkilöstön kehittäjänä ja Marja Kylämä koulutuspäällikkönä Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksessa. Kolin & Kylämän teos on syntynyt Suomi tietoyhteiskunnaksi strategian yhteydessä toteutetuiden täydennyskoulutusten pohjalta. Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutus-laitoksen oppimiskeskus on tuolloin antanut yli 2000 opettajalle 3-5 opintoviikon pedagogisen täydennyskoulutuksen TVT:n käytöstä opetuksessa. Aluksi oli arveltu, että 1-2 opettajan kouluttaminen kussakin opetuslaitoksessa riittäisi, mutta jo vuoden kuluttua todettiin, että TVT:n käyttö muuttaa kokko opetuskulttuuria siinä määrin, että yhteistyö opettajien välillä koko oppilaitoksen tasolla on ehdoton edellytys kehittämistyön onnistumiselle. Lisäksi todettiin, että yksittäisen opettajan hyvätkään ideat eivät leviä omassa työyhteisössä ellei kehittämiselle varata tilaa jo opetussuunnitelmissa ja koko toiminnan strategisessa suunnittelussa. Myös hallinnon tasolla huomattiin, että tietostrategian luominen ja opetussuunnitelmien laatiminen ja arviointi on otettava keskeiseksi lähtökohdaksi opettajien täydennyskoulutusta. Opetusministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiassa vuosille on kirjattu, että vuoteen 2002 jokaisella oppilaitoksella on a) oma TVT:n opetuskäytön strategia. Kirja on tarkoitettu käytännön välineeksi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi kaikilla opetuksen tasoilla ja siksi osa siitä ei istu yliopisto-opettajan tarpeisiin. Se on jäsennetty kuuteen kappaleeseen: 1 Valtakunnallinen tietostrategia, 2 Opetus- ja oppimiskulttuurin muutos, 3 Tieto- ja viestintätekniikka oppilaitoksessa, 4 Kehittämisprosessi, 5 Strategian suunnittelu ja 6 Kehittämisen välineet. Lisäksi se käsittää kolme liitettä: 1. Helsingin yliopisto Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskus, Oppilaitoksen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia, 2. Tieto- ja viestintätekniikkaan ja sen opetuskäyttöön liittyviä käsitteitä sekä 3. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia cd-rom. 2 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007

3 Kirjan kolme ensimmäistä kappaletta ovat yliopistopedagogiikan opiskelijan kannalta hyödyl-listä luettavaa, lopun osalta riittää pelkkä silmäily, ellei sitten tavoittele omalla laitoksellaan keskeistä roolia TVT:n käytön kehittämiseen. 1. Valtakunnallinen tietostrategia Ensimmäisessä kappaleessa esitellään Valtakunnallinen tietostrategia hanke, joka perustui opetusministeriön vuonna 1998 asettaman työryhmän valmistelemaan esitykseen. Uuden stra-tegian kehittämistä varten asetettiin valmisteluorganisaatio, jonka tulokset julkaistiin vuonna 1999 hankesuunnitelmina. Suunnitelman osat olivat: 1. Tietoyhteiskunnan kansalaistaidot 2. Opetushenkilöstön koulutus eli OPE.FI hanke 3. Tietoteollisuuden ja digitaalisen viestinnän ammattilaisten koulutus 4. Suomen virtuaaliyliopiston hankesuunnitelma 5. Virtuaalikouluhanke 6. Tietoverkkojen oppimisympäristöt hanke 7. Tietoyhteiskunnan rakenteiden vahvistaminen Kohta 2. lienee näistä riviopettajalle, jolla ei ole ambitiota kehittyä TVT:n opetuskäytön erityisosaajaksi, se kaikkein olennaisin tässä ohjelmassa. OPE.FI hankkeesta kannattaa nostaa esiin muutama sellainenkin seikka, joka itse asiassa koskee kaikkea opettamista ja sen kehittämistä. Koli & Kylämä esittävät nimittäin, että TVT:n opetuskäytön strategian lisäksi hankeen tavoitteena on, että koulutuksella tuetaan työyhteisön eri henkilöstöryhmien välistä yhteistyötä oppilaitoskulttuurin ja opetussuunnitelman kehittämiseksi. Hanketta valmistullut työryhmä painottaa, että koko opettajayhteisö tai ainakin suurin osa siitä sitoutuu yhteisiin tavoitteisiin ja saa kehittämistyöhön tarvittavat valmiudet: Strategiakauden tavoitteena on, että yli puolella kaikista opetustoimen henkilöistä on hyvät valmiudet tieto- ja viestintätekniikan pedagogiseen hyödyntämiseen ja lisäksi huomattavalla osalla opettajista on vähintään perusvalmiudet. (s. 6) 3 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007

4 TVT:n opetuskäytön osaamisen kolme porrasta esitellään tässä kappaleessa sanallisesti, mutta mielestäni kappaleessa 3 sivulla 39 taulukkomuotoinen esitys jäsentää asian paremmin. Virtuaaliammattikorkeakoulun ja yliopiston osalta kerrotaan tavoitteiksi vuoteen 2004 mennes-sä toteutettava virtuaaliyliopisto ja ammattikorkeakoulu, jotka tarjoavat korkealaatuisia koulutuspalveluja myös kansainvälisesti. Näissä oppilaitoksissa voitaisiin opiskella perus-tutkintoon (yliopistoissa myös jatkotutkintoon) sisältyviä opetusjaksoja. Tarkoituksena on opetustarjonnan laajentaminen ja monipuolistaminen sekä opetuksen kehittäminen TVT:n tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Sosiaalisen sanallisesti tapahtuvan vuorovaikutuksen merkityksestä opiskeluprosessissa ei mainita tässä yhteydessä lainkaan, vaikka yleisesti juuri suomalaisten opiskelijoiden ja myös yliopisto-opettajien suullinen anti sekä heidän keskustelutaitonsa koetaan usein kiusallisen huonoiksi. 2. Opetus- ja oppimiskulttuurin muutos Tämä kirjan kappale on mielestäni varsinkin yliopistopedagogeille keskeinen, sillä monet opettajat tuntuvat edelleen opettavan vanhentuneiden oppimiskäsitysten mukaisesti ja vanhentunein menetelmin. Aikuiskoulutuksessa tapahtunut kehitys näyttää sivuuttaneen yliopiston täysin, eikä monella nuoremmallakaan opettajalla ole käsitystä muunlaisesta opettamisesta kuin siitä, mihin omassa henkilöhistoriassaan on törmännyt. Oppimislähtöistä ajattelua ei siis ole sisäistetty opetussuunnitelman osana, ts. siten että oppiminen kuvataan sisältöjen lisäksi myös oppimisen tavoitteena ja joka siten toimii samalla opetusmenetelmien kehittämisen ja arvioinnin välineenä. Kirja antaa lyhyesti hyviä viitteitä siitä, mihin suuntaan tässä asiassa pitäisi mennä ja minkälaisista käsiteistä ja niiden ymmärtämisestä löytyy apua itsensä kehittämiseen opettajana. Opettajan perustehtävä on nykyisin laajentunut ja oppilaitoksen perustehtävän hahmottaminen auttaa siten opettajien ja muun henkilökunnan todellisen työnkuvan muotoutumiseen. Tässä kirjan kappaleessa annetaan aineksia oman oppilaitoksen perustehtävän uudelleen pohdintaan sekä kehittämistyössä tarvittavaan osaamiseen. Koli & Kylämä nostavat esiin tutkivan työotteen, intuitiivisen 4 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007

5 ajattelun ja kriittisen reflektion, jotka kaikki ovat yksilön jatkuvan kehittymisen edellytyksiä. Nykyaikaiseen opetus- ja oppimiskulttuurin keskiössä on oppija opetus on nykyisin siis asiakaslähtöistä. Keskeistä tässä toimintatavassa on sen huomioiminen, että henkilökohtaiset tekijät, oppijan aikaisemmat tiedot, taidot, kyvyt, älykkyys, persoonallisuus sekä kotitausta vaikuttavat oleellisesti oppimiseen. Kirjassa houkutellaan myös pohtimaan sitä, miten oppijoiden erilaiset strategiat, oppimistyylit, tiedonprosessointitavat, motiivit ja orientaatiot voidaan huomioida opetuksessa. Tällainen tavoite - oppilaitoksen laadullinen muutos - edellyttää koko työyhteisön sitouttamista kehittämistyöhön. Tässä Koli & Kylämä viittaavat johtajuuden rooliin antaa kehittäjille valtuudet ja resurssit toimintaan. He kuvaavat välttämättömästi esiin nousevaa muutosvastarintaa normaalina ilmiönä, joka on hyväksyttävä osana ihmisen reaktiota ja ammatillista toimintaa. Sitouttaminen edellyttää kirjoittajien mukaan näiden muutosvastaisten tekijöiden käsittelemistä, sillä ne sitovat yksitäisten toimijoiden energiaa vastustamiseen kehittämismyönteisyyden sijaan. Muutos kuormittaa aina, mutta on syytä muistaa, että muutostilanteissa työn määrä lisääntyy aina väliaikaisesti. Toisaalta Koli & Kylämä toteavat, että TVT:n opetuskäytön kehittäminen koskee kaikkia ja siksi on löydettävä yhteinen kieli ja yhteiset käsitteet, jotka mahdollistavat keskustelun sekä yhteisen toiminnan päämäärän saavuttamiseksi. Mikäli näin ei toimita, toiminta uhkaa muuttua erilaisten tulkintojen ohjaamaksi ja saatetaan tehdä virheitä kun ei ole yhteistä ymmärrystä kehittämisestä. Tässä auttavat yhteiset tapaamiset sekä yhteisöllisyyteen valmentaminen ja kasvaminen, jotka nousevatkin tekijöiden mielestä yhdeksi tärkeäksi osaksi oppilaitoksen strategiaa. Tästä syystä he suosittelevat kehittämisprosessin toteuttamista koulutusprojektina. Oppimisen ja TVT:n osalta Koli & Kylämä käsittelevät seuraavia mielestäni erittäin keskeisiä aiheita: oppimiskäsityksen muutos aktiivisuutta korostavaksi, opettajan arkikäsitys oppimisesta ja tiedosta sekä lyhyet kuvaukset ongelmalähtöisestä oppimisesta, projektioppimisesta, yhteis-toiminnallisesta, yhteisöllisestä sekä tutkivasta oppimisesta. Näiden kuvausten avulla opettaja saa hyvän kuvan 5 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007

6 siitä, että erilaisia mahdollisuuksia muuttaa omaa opettamistapaa on niihin täytyy vain perehtyä ja niitä pitää harjoitella. Toisen kappaleen lopuksi käydään vielä läpi oppimisympäristöjen muutosta ja siten päästään kolmannen kappaleen aiheeseen TVT:stä oppilaitoksessa. 3 Tieto- ja viestintätekniikka oppilaitoksessa Aihetta käsitellään oppijan ja opettajan sekä koko oppilaitoksen näkökulmasta ennen kaikkea monenlaisten Ilomäen (1998, 1999) kaavioiden avulla: TVT oppilaitoksessa, TVT oppijan näkökulmasta, TVT:n opetuskäytön edellytykset peruskoulussa, TVT:n opetuskäytön taustalla vaikuttavat ratkaisut ja tietotekniikka oppimisessa. Yliopisto-opettajalle hyödyllistä on s esitetty luettelo oppimistehtävien suunnitteluun ja ohjaukseen vaikuttavista tekijöistä. Toinen keskeinen Kolin & Kylämän tässä kappaleessa käsittelemä alue on TVT henkilöstön osaamisalueena. Tässä yhteydessä tekijät antavat hyväksi koettuja vinkkejä siitä, kuinka opettajien tarvittava lisäkoulutus voitaisiin oppilaitoksissa järjestää. Tekijät korostavat, että mikäli taloudelliset resurssit riittävät ulkopuolisen koulutuksen hankkimiseen, on muistettava, että ostettavan koulutuksen on oltava opettajille suunnattua ja sen on tuettava sitä työtä, jota oppilaitoksessa tehdään. Opetushallitus rahoittaa kyllä budjettivaroista opettajien koulutusta, mutta tämä on rahoitus ei kata kaikkien opettajien peruskoulutusta. Siitä on kuntien ja oppilaitosten huolehdittava itse. Jos ulkopuolista koulutusta ei voida hankkia, voidaan oppilaitoksen omia opettajia käyttää kollegoidensa kouluttajina. Tässä on sekä hyviä että huonoja puolia. Kylämä itse on tutkinut asiaa 1999 Helsingin yliopiston Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen järjestämän Opetusteknologian kouluttajakoulutuksen yhteydessä. Yleisesti ottaen tekijät näkevät ongelmaksi opettajien tietotekniikan perustaitojen kirjavuuden ja vähäisyyden. Vasta aivan uudet opettajat ovat voineet opiskella TVT:n opetuskäyttöä jo opintojensa yhteydessä ja kentällä on siten hyvin paljon sellaisia opettajia, jotka ovat alalla autodidakteja. Resurssien puute ajaa oppilaitokset usein 6 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007

7 tilanteeseen, jossa omaehtoisesti itseään kehittäneet opettavat muun työnsä ohessa korvauksetta kollegojaan. Sivulla 39 on helposti hahmoteltavan taulukon muodossa OPE.FI:n tasojen sisällöt. Sen avulla jokaisen on helppo arvioida omaa osaamistaan TVT:n alueella. Yhtälailla voi myös arvioida oman työyhteisönsä vahvuuksia ja heikkouksia TVT:n käytöstä opetuksessa. 4 Kehittämisprosessi, 5 Strategian suunnittelu ja 6 Kehittämistyön välineitä Näiden osuuksien lukeminen ei anna perusopettajalle paljonkaan ja riittää kun ne silmäilee läpi. Mikäli kuitenkin on halukas kohentamaan oman laitoksensa tilannetta TVT:n opetuskäytön osalta ja haluaa ottaa itselleen kehittäjän roolin, näistä saa kyllä varmasti käytännön apuja kehittämistyöhön. Yhteenveto Luin kirjan, koska haluan kehittää itseäni verkko-opetuksen alueella. Mielestäni sen ensimmäiset kolme kappaletta vastasivat odotuksiani ja sain kuvan siitä, mitä TVT:n käyttö opetuksessa voi antaa ja mitä sen opettajalta vaatii. VTV:n opetuskäytössä on kuitenkin myös teknokraattiset sudenkuoppansa, eikä esim. kommunikaatiotaidoista ja yhteisöllisyyden luomisesta puhuta kirjassa mitään. Siksi valitsinkin täydennykseksi toisen teoksen. 7 Kirja-arviointi: Sini Lehtinen 2007