Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta
|
|
- Kirsti Sariola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta Lastentarhanopettajan opintosuunnasta valmistunut kasvatustieteen kandidaatti on pätevä lastentarhanopettaja Myös esikoulun osalta Esi- ja alkuopetuksen sivuaine ei tuota mitään lisäkelpoisuutta (osaamista toki) -> peruskoulussa opettavilla tulee olla luokan- tai aineenopettajan pätevyys Opettajan kelpoisuus on LTO:lla vain varhaiskasvatukseen, jos haluaa yleispätevän opettajan kelpoisuuden, tulee opintoja täydentää Tulevassa kasvatustieteiden maisteriohjelmassa, varhaiskasvatuksen suuntauksella, kelpoisuus (60 opp) täydentyy osana tutkintoa, mikäli tutkinnon suorittaa pedagogisella suuntauksella
2 Opinto-oikeus ja opintoaikoja rajaava laki Opintoasioiden tietoiskut (LTO) ke The image part with relationship ID rid2 was not found in the file
3 Tutkinnon suorittamisaika Tutkintojen suorittamiselle on laissa säädetty tavoiteaika Alempi korkeakoulututkinto (kandidaatti): 3 lukuvuotta Ylempi korkeakoulututkinto (maisteri): 2 lukuvuotta Lain mukaan opinnot tulee suorittaa KK: 4 lukuvuotta KK+KM: 7 lukuvuotta (Pelkkä KM: 4 lukuvuotta) Jäljellä oleva tutkinnon suorittamisaika näkyy WebOodissa
4 Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa 1) Lakisääteisestä syystä johtuvaa poissaoloa, jonka ajaksi olet ilmoittautunut poissaolevaksi Asevelvollisuus Äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa Mikäli olet esim. äitiysvapaan aikana läsnäolevana opiskelijana ja joudut hakemaan myöhemmin lisäaikaa opinnoillesi, kannattaa poissaolon syy mainita lisäajan hakemisen perusteena 2) Korkeintaan yhden lukuvuoden (kahden lukukauden) muuta poissaoloa, jonka ajaksi olet ilmoittautunut poissaolevaksi
5 Miten toimin, jos olen poissa, enkä halua opintoaikani kuluvan Lakisääteisestä syystä poissa ollessasi: Ilmoittaudu poissaolevaksi Toimita opiskelijapalveluihin todistus poissaolon syystä ja siihen kuluneesta ajasta Muusta kuin lakisääteisestä syystä poissa ollessasi (max. 1 lukuvuosi) Ilmoittaudu poissaolevaksi Huomaa, että jos et ilmoittaudu lainkaan, opintoaikasi kuluu myös poissaolon aikana!
6 Mitä teen, jos opintoaikani loppuu? Tiedekunta voi hakemuksesta myöntää lisäaikaa opintojen loppuunsaattamiseksi Lisäaikaa kannattaa hakea vasta sitten, kun oikeasti aiot tehdä tutkinnon valmiiksi Hakemukseen liitetään mahdollisimman realistinen valmistumissuunnitelma Jos opinnot etenevät valmistumissuunnitelman mukaan hitaammin kuin 45 op/lukuvuosi, tarvitaan myös selvitys syystä
7 Entä jos lisäaikakin loppuu? Lisäaikaa voidaan myöntää useammin kuin kerran Toista tai useampaa kertaa lisäaikaa hakiessa huomioidaan: Edellisen lisäajan aikana suoritetut opinnot Tarvittaessa elämäntilanne
8 Voiko lisäaikapäätös olla kielteinen? Lisäaikapäätös voi olla kielteinen mm. jos opiskelija ei kykene laatimaan valmistumissuunnitelmaa tai hänen opintonsa eivät ole lisäajan aikana edenneet, eikä hänellä ole esittää tähän syytä. Kielteinen päätös annetaan kirjallisena ja se sisältää perustelut. Kielteiseen päätökseen voi hakea tiedekunnalta oikaisua 14 päivän kuluessa
9 Kieli- ja viestintäopinnot Opintoasioiden tietoiskut (LTO) ke The image part with relationship ID rid2 was not found in the file. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Kirsi Ripatti / Opettajankoulutuslaitos
10 Kieliopinnot 1) Opiskelijat, jotka ovat saaneet koulusivistyksen suomalaisessa koulujärjestelmässä suomen tai ruotsin kielellä: Äidinkielen opinnot suomen tai ruotsin kielellä opiskelijan koulusivistyksen kielen mukaan (3 op) Toisen kotimaisen kielen opinnot suomen tai ruotsin kielellä (3 op) Vieraan kielen opinnot yhdessä vieraassa kielessä suoritettavaan tutkintoon vaadittavalla tasolla (4 op) Kypsyysnäyte koulusivistyksen kielellä
11 Kieliopinnot 2) Opiskelijat, jotka ovat saaneet koulusivistyksen muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai ulkomailla: Äidinkielen ja toisen kotimaisen kielen opintoja ei vaadita. Opiskelija suorittaa suomen ja ruotsin kielen opintoja omalla taitotasollaan op. Vieraan kielen opinnot yhdessä opiskelijalle vieraassa kielessä (4 op) Kypsyysnäyte suomeksi
Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa
Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info
Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta
Opiskelijapalvelut / Admission and Student Services
Opiskelijapalvelut / Admission and Student Services Agora B 331 Käynti Ahlmaninkadun puolelta / Entrance: Ahlmaninkatu Olemme muuttaneet / We have new premises Tervetuloa Agoran B-siiven 3. kerrokseen
Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014
1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa
1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien
Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:
Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010
Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina 26.8.2013 klo 12.00-15.30 Porthania I Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina 26.8.2013 klo 12.00-15.30 Porthania I 26.8.2013 1 Ohjelma klo 12.15 Klo 12.30 klo 12.45 Dekaanin tervetulotoivotus Dekaani Patrik Scheinin Laitosjohtajat
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä
Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa
Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa Hallintotieteiden tiedekunta vastaa yhteiskuntatieteellisen alan opetuksesta ja tutkimuksesta Vaasan yliopistossa. Tutkintokoulutusta on annettu vuodesta
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I
MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu
Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna 2019-2020 -yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Yliopistoon ilmoittautumisesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009) sekä Jyväskylän
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM
MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys
HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation
HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos
Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus
Ilmoittautuminen Itä-Suomen yliopistoon lukuvuonna
Ilmoittautuminen Itä-Suomen yliopistoon lukuvuonna 2015-2016 Yliopistolain 39 mukaan opiskelijaksi hyväksytyn, joka on ilmoittanut ottavansa vastaan opiskelupaikan, tulee asianomaisen yliopiston määräämällä
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat
14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet
AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
Lukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50
Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaattiohjelman sekä maisteriopintojen rakenteet, oppiaineiden esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2012 13. Opetussuunnitelmissa
LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)
LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Aloitusluento to 28.8.2013 klo 10-12(-14) Teija Kujala Kurssin sisältö Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
JOHDATUS OPINTOIHIN JA OPISKELUUN Mitä jokaisen opiskelijan tulee tietää tutkintoaan ja opiskelua koskevista säädöksistä ja määräyksistä?
JOHDATUS OPINTOIHIN JA OPISKELUUN Mitä jokaisen opiskelijan tulee tietää tutkintoaan ja opiskelua koskevista säädöksistä ja määräyksistä? Opintoihin käsiksi 27.8.2015/Arja Tahvola Esityksen sisältö Miten
A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49
1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.
ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018
LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija
Erikoistumisaluevalinta 2015
Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon
PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS
PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:
Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys
Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
KOTA-seminaari, Helsinki 2018 VIRTA-OTP Tiedonkeruut Tavoiteajassa tutkinnon suorittaneet
KOTA-seminaari, Helsinki 2018 VIRTA-OTP Tiedonkeruut Tavoiteajassa tutkinnon suorittaneet 29.8.2018, fredrik.finnberg@csc.fi CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus
Monialaiset opinnot ja niiden antama kelpoisuus
Valintaperusteet ja hakumenettely perusopetuksessa opetettavien aineiden ja ainekokonaisuuksien suomenkielisiin monialaisiin opintoihin (60 op) 2018-2019 Monialaiset opinnot ja niiden antama kelpoisuus
Tervetuloa opiskelemaan!
Tervetuloa opiskelemaan! 29.8.2017 kello 11.00 14.00 3.10.2017 1 Päivän aikataulu klo 11.00-11.30 Yhteinen osuus KO ja KÄ klo 11.30-11.50 SOOL info klo 11.50-12.15 Tuutorien osuus KO (tila K232) ja KÄ
OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA
OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä
Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset
Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE
Esimerkkilukujärjestys Yritysjuridiikka 2019-2020 YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuonna. Tutkinnon suorittamiseksi
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa
Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op
KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja
Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan
LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
Johtokunta 7/2013, Asia4 Korjattu liite 1 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset ja mitoitus
AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa
AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen
OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Hyväksytty hallituksessa 26.10.2005 OPISKELIJOIDEN YLEISET VALINTAPERUSTEET PERUSTUTKINNOT (ei koske avoimeen yliopistoon eikä täydennyskoulutukseen hakeutuvia opiskelijoita) KORKEAKOULUKELPOISUUS
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus
Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan
SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot
HELSINGIN YLIOPISTO Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvoston päätös 11.9.2012 KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 11.9.2012 ALKAEN Tutkintojen
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan
Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info
Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info www.helsinki.fi/yliopisto 8.11.2018 1 Tilaisuuden sisältö Miksi valinnaisia pitäisi / voi suorittaa ja minkä verran? Eli tietoa tutkintorakenteista ja
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika
antaa suunnittelija opintohallintopäällikkö
jwasrvrän vuoprsro Rsnronru päärös Pvm 28.2.2018 Nro Øv 235 I 12.00.00. 00/20 1 8. il Ilmoittautuminen ]yväskylän yliop isto on lukuvuonna 2018-2019 - yleiset periaatteet sekä ytioppilaskunnan jäsenmaksu
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet
1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013
1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.
Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin
Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa
Opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tutkintorakenne ja opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön ohjeita 27.8.2015 Marja Elonheimo ja Laura Pellikka Orientaation ohjelma to 27.8.2015 Klo 17.00-18.00
Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot
1 8 Liite 1 HELSINGIN YLIOPISTO Tiedekuntaneuvosto 11.9.2012 ja Kasvatustieteellinen tiedekunta 11.4.2017 KASVATUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 11.9.2012 alkaen
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)
LuK-HOPS: 582507 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Aloitusluento to 30.8.2012 klo 10-12 Teija Kujala Sisältö Kurssille ilmoittautuminen Kurssin tavoitteet
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen
MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka
MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan
Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018
Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018 Huom! Lue lisäksi huolella läpi Opettajan pedagogiset opinnot -sivu https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/opettajan-pedagogiset-opinnot
Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen
Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi 21.4.2017 Sisältö Kandiopinnot Maisterin tutkinto Mitä on muistettava kesällä ennen syyslukukauden
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)
LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Ennen syksyä 2016 aloittaneet opiskelijat pe 22.9.2016 klo 14-16 Kjell Lemström Yhteenveto Uudet vs. vanhat ohjelmat
Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä
Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät
Opetusministeriön asetus
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun
LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.
LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus
ULKOMAISTEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010, Kuopio Opetusneuvos Raija Timonen, Opetushallitus ESITYKSEN SISÄLTÖ Tunnustamisen tarkoitus ja toimivalta Akateeminen ja
ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA
ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa
1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT
1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset