ffil 2 2, 1?, 2011 Pääesikunta Operatiivinen osasto Päätös
|
|
- Esa Tikkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ffil 1 (3) HELSNK 4K , 1?, 2011 / MERENMTTAUSTETOJ EN SUOJAUSTASOT JA TURVALLSU USLUOKAT Aluevalvontalain ( ) 3 luvun mukaan suomen aluevesien meren mittaus on luvanvaraista toim íntaa. Viranomaistoim intaa koskevat poikkeu kset mahdollistavat viranomaisten virkatehtäviään varten tekemät mittaukset silloin, kun tutkimuksella tai kuvauksella tulevat tiedot ja tallenteet tulevat yksinomaan virkakäyttöön. Tä löinkin toim in nasta on ilmoitettava lain 5 luvussa mainítulle lupaviranomaiselle. Julkisuuslain ( ) 24.19:n 10 kohdan mukaan merenpohjan mittaustieto on salassa pidettävää, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen siitä ei vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua. salassa pidettävän merenm ittaustiedon suojaustaso ja tu rvallisuusluokka riippuvat muun muassa mitatun alueen maantieteellisestä sijainnista, mitatun alueen laajuudesta ja mittaustiedon tarkkuudesta. Poikkeu ksena ovat kau ppameren ku lu n luotsattavat väylät pääesikunnan päätöksen AK19239 mukaisesti. Mikäli merenmittaustieto on salassa pidettävää (käyttö rajoitettu tai korkeampaa suojaustasoa), on tiedon hallussapito, edelteen luovutus ja julkaisu luvanvaraista. Meren m ittau ksen tietoa ineisto voi ol la täystiheää mittausaineistoa tai raakadataa. Raakadata on mittauslaitteelta taltioitu mittaustulos. Täystiheä mittausaineisto on raakadatasta käsitelty aineisto, josta laite- ja m ittaustapahtuman tiedot on käsitelty jatkokäyttöä varten. Täystiheällä mittausaineistolla tarkoitetaan uusilla monikeilainlaitteilla tai viistokaikum ittaim illa tehdyn merenm ittauksen alueellisti peittävällä merenm ittauksella kerättyä merenmittausaineistoa. Liitteessä 1 on esitetty täystiheää merenmittaustietoa ja raakadataa käsittävien tietokokonaisu uksien suojaustasot ja tu rvallisu usluokat eri maantieteellisillä alueilla. PL HELSNK Puh Faksi (09) lv+unnr" OS.ZOZ+S www. puolustusvoimat.fi
2 HELSNK 2 (3) AK26427 Tehdyt määritykset pitävät sisällään suoran vertailun niiden sisältämän meren m ittausaineiston yhd istelm ien tu rvallisu usluokittelu un. Samoja määrittelyjä voidaan käyttää hyväksi merenmittaukseen liittyvien tarjouspyyntöjen valm istelussa, merenm ittausta tekevien yritysten tu rvallisuustasojen määrittämisessä sekä viranomaisten ja muiden toimijoiden laitteiden, henkilöstön ja työtilojen turvallisuusvaatimusten määrittelyssä Erilaisia tarpeita varten voidaan käyttää harvennettuja aineistoja, joissa esitettyjen ja taltioitujen mittapisteiden väliä on harvennettu. Eräs harven nettu ai neistomal li on Liiken neviraston merikartoitusvastu ualueen käyttämä peruspisteistö, jossa mittapistetarkkuus on 40x40 m. Harvennetu le aineistolle määritettävä suojaustaso ja tu rvallisu usluokka voivat olla lievempiä kuin vastaavaa aluetta koskevalla täystiheällä aineistolla, Ha rven nettujen aineistojen suojaustasot ja tu rvallisu usluokat määritetään tapauskohtaisesti. Li njaluotausten ja m u illa merenm ittaustavoi la kerättävien merenm ittausaineistojen suojaustasot ja tu rvall isu usluokat määritetään tapauskohtaisesti. Tämä päätös kumoaa Pääesikunnan operatiivisen osaston päätöksen AG Meren m itta ustietojen suoja ustaso ista ja tu rval isuusluokista, Pääesikunnan valmiuspäällikkö Prikaatikenraali Markku Myllykangas Osastoupseeri Yliluutnantti Jaakko Rissanen Tämå asiak rja on sähköisest allekirjo teftu. LTTEET Liite 1 MERENMTTAUSANESTOJEN SUOJAUSTASOT JA TURVALLSU USLUOKK EN N M KKEET JAKELU MERV kirjaajat Liikennevirasto Geologian Tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Rajavartiolaitos Rajavartiolaitoksen Esikunta (RVLE) Museovirasto Suomen ympäristökeskus (SYKE) Ympäristöpolitiikkakeskus TEDOKS Meritaito Oy
3 HELSNK 3 (3) A.K26427 MERVE OPOS postin käsittetijät
4 MERENMTTA USANESTOJEN SUOJAUSTASOT JA TURVALLSUUSLUOKKEN NMKKEET Alue 1 Strategises t tärkeät m erial ueet ( Kymen aa kson rä -Uu de n m aan, U ude n m aa n, Varsi nais-s uomen ß Ahvena nmaan m ee kuntie n a ueet ra ntavi ivasta alueves e asti Tietokokon a tsu ud en kuvaus (täysti heä a in eisto/m itta u ks en raa kadata) Mittaustietojen yhdistelmä Suuren al ueen mittaustulosten yhdístelmä Sotilasmerenmittaus Aluemittausurakka Merkittävän meriväyl än pohjatopografian kokonaismittaus Rajatun alueen mittaustehtävä Yksittäisen väylä nrake nnuskohteen merenmittaus Väylä ra ken n uskohteen ruo p pa US ta muun työn VA lm istel u m eren mittaus Pienkohde Alue 2: Muut merialueet kämeri nlahti T eto kokona tsu ud en kuvaus (täystiheä a ine isto/m ittau ksen raa kada ta M íttaustietojen yhd istelmä Suuren alueen mittaustulosten yhdistelmä Sotilasmerenmittaus Aluemittausurakka Merkittävän meriväylän pohjatopografian kokonaismittaus Ra n alueen mittaustehtävä Yksittäisen änrakennusko hteen merenmittaus Väylärakennuskohteen ruoppaus tai muun työn valm istelumerenm ittaus Pienkohde Alue 3: Sisävedet SALANEN SALANEN SALANEN l LUOTTAMUKSELLNEN l LUOTTAMUKSELLNEN rcayttö RAJOTETTU rcayttö RAJOTETTU SALANEN KATTTÖ RAJOTETTU SALANEN KAYTTO RAJOTETTU KAYTTÖ RAJOTETTU Tietokokona isuuden kuvaus (täystiheä aineisto/mittau ksen raakadata) Mittaustietojen yhd istelmä
5 Tarken netut alue- ja tietokokonaisu uksien kuva u kset: - Alue l: strategisesti tärkeät meriatueet koskee aluetta, jolla tarkan merenmittaustiedon luovuttaminen tulee pysyä tarkasti rajattuna (MERlvE lausunto DFggo6/20.g.200g Me rivoim ien ka nta meren m itta u spa lve u iden ìote uttam iseen) - Alue 2: Muut merialueet, joilla merenmittaustiedon luovuitamista voidaan avata (MERtVE lausunto DF8906/ Merivoimien kanta merenmittauspalveluiden toteuttamiseen).' ja Selkämerellä 61 astetta 20 minuuttia pohjoista leveyttä pohjoiseen (WGS - Alue 3: Sisävedet ltittaustietojen yhdistelmä on koko valtakunnan merialueiden tai usean suuren alueen m ittaustietojen yhd istelmä. - Suuren alueen mitta.ustietojen yhdistelmä on vähintään 500 km2 laajuinen tai muu erikseen määritetty erillisten alueiden mittaustietojen yhdistelmä. Suurimmillaan alue koostuu usean maakunnan aluista. Aluerajauksen suúrimpina yhdistelminä olisivat alueet Suomenlahti, Saaristomeri, Selkämeri, peiämeri. - Sotilasmerenmittaus on Merivoimien esikunnan tilaama sotilaallisiin tarkoituksiin tehtävä merenmittaus - Aluemittausurakka on maakuntaa pienempi alue. Aluemittauskohde voi olla 1-2 kunnan aluevesillä tapahtuva mittaustoiminta ja sen merenmittaustiedoista tehty yhdistelmä. - Merkittävän meriväylän pohjatopografian kokonaismittaus on yhden merkittävän meriväylän merenmittauksen merenm iitausten yhd istelmä - Rajatun alueen mittaustehtävä on pienehköñ alueen merenmittaustiedon yhdistelmä. Alueen koko 5-20 neliökilometriä g4). - Yksittäisen väylänrakennuskohteen merenmittaus on julkisella väylän väyläalueella ja siihen välittömästiyhteydessä oleva enintään 2 neliökilometrin suuruinen alue. yksittäisiä tgffejla voi yhdistää ytittämättä suurinta pinta_alaa. - Väylärakennuskohteen ruoppaus tai muun työn valmistelumerenmittaus on pienen, -kun enintään 2 neliökilometrin suuruinen atue silloin, se on perusteena pohjatoille jótka m u uttavat po hjatopografiaa Vâylä ra ke n n ustyö n va m istel u ésa käytettavien ju.lkisuus perustuu mittáusaineiston vanhenémiseen työn kuluessa. ry enmi$austietojen - Pienkohde on yksittäisen laiturin, lyhyen putki- tai kaapelilinjan tai hylynetsintätarvetta varten tehty merenmittaus. Alueen koko on enintään 1 neliökiíometri. - '
Turvallisuuden lyhyt koulutuspaketti
Turvallisuuden lyhyt koulutuspaketti VELMU-seminaari 7.12. 0 Julkisuuslaki Aluevalvontalaki Sisältö Tietoturvallisuusasetus Kansallinen turvallisuusauditointikriteeristö (KATAKRI) PE päätös: Merenmittaustietojen
Ajankohtaista merenmittauksesta
Ajankohtaista merenmittauksesta 29.03.2019 Mikko Loimalahti Merenmittaustietojen hallinta Pihlajavesi Sisältö Taustaa merenmittauksesta Missä mennään? Miten mitataan? Mihin käytetään? Saimaan kanava 2
t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<
1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5
Ajankohtaista merenmittauksesta ja. N2000 infoa Maarit Mikkelsson Yksikön päällikkö Merenmittaustietojen hallinta maarit.
Ajankohtaista merenmittauksesta ja N2000 infoa 18.01.2019 Yksikön päällikkö Merenmittaustietojen hallinta maarit.mikkelsson@ Sisältö Taustaa merenmittauksesta Missä mennään? Miten mitataan? Mihin käytetään?
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E
1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)
olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti
Sisäpiirintiedon syntyminen
Kai Kotiranta Sisäpiirintiedon syntyminen Kontekstuaalinen tulkinta Y liopistollinen väitöskirja, jo k a Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostum uksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi
Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä.
Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinolan Jääporatehdas esittelee ylpeänä uuden, modernin
Helka-neiti kylvyssä
Helkanet kylvyssä Frtz Grunbaum suom. M. A. ummnen Solo Tenor???? m Fred Raymond sov. G. Ventur 2001 Tä män täs tä p Bass Uu m g Wow uu uu uu uu uu uu uu, uu p wow wow wow wow wow wow wow, wow uu wow Mart
Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä.
Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinolan Jääporatehdas esittelee ylpeänä uuden, modernin
i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto
i lc 12. Ö/ 1 ( 5 ) LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 1=Täysi n en mi eltä. 2=Jokseenki n er i m ieltä, 3= En osaa sanoa 4= Jokseenki n sa m a a mieltä, 5= Täysin sa ma a
omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä
KUOPON KAUPUNK Maaoaisuuden hallintapalvelut Tarjousten Tarjousten perusteella perusteella yytävät yytävät oakotitontit oakotitontit Saaristokaupungin Pirttinieessä Tarjousten Tarjousten jättöaika jättöaika
Asia kaspa Ia utekysely 20L7. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue
Asia kaspa Ia utekysely 20L7 Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Vasta us-%oja jakauma Vastaus-% 25,7 yo Sdhkoinen 22,7 % Paperiset 36,8 % Jdmsd Keuruu Kuhmoinen Multia Petiijiivesi Ruovesi MdnttS-Vilppula
matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?
Pääesikunta Määräys 1 (6) Logistiikkaosasto HELSINKI HK906 3.12.2014 PVHSM HPALV 003 - PELOGOS- PUOLUSTUSVOIMIEN VIRKAPUKUJEN KÄYTTÖMÄÄRÄYKSET
Pääesikunta Määräys 1 (6) 3.12.2014 PVHSM HPALV 003 - PELOGOS- PUOLUSTUSVOIMIEN VIRKAPUKUJEN KÄYTTÖMÄÄRÄYKSET Normikokoelman lyhenne PVHSMK-PE Peruste Voimassaoloaika Laatija Lisätietoja antaa Kumoaa Säilytys
J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S
TALVIRENGASPAKON VESITTÄMINEN JOHTAA LIIKENNEKUOLEMIIN 6. 6. 2 0 1 8 J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S S I S Ä L LY S L U E T T E L
Loimaa SOP IM U S LU ONN OS. Sopimusluonnos. Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva,
lyvör6 Loimaa tulevaisuudesta 7 Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva, SOP IM U S LU ONN OS Loimaa lyvöllö tulevaisuudesta SISÄLL YSLUETTELO 1.
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
P S. Va r äi n. m m2 2. e a / puistossa säilyvät puut. korko muuttuu, kansi uusitaan SVK asv.
TI E f as 8 5 5 pu ke lu pi ip iv - le / te AP 1 4 KI +8 8 +8 9 O le lem ht a ip ss uu a st ol oa ev aa rk ki ip met A L 31 6 L AP P LE IK S E T ei l y tu pu r u va liu m k u at m to äk i in u hl M 22
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan
Usko, toivo ja rakkaus
Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu
Merenmittausohjelma
Tieto-osasto / Merenmittaustietojen hallinta -yksikkö Merenmittausohjelma 2015-2020 Dnro 5298 / 1021 / 2014 Mäkinen Seppo H Päivitys 27.8.2015 Merenmittausohjelma 2015-2020 Julkinen 28.8.2015 Päivityspäi
Luotsattavat väylät ja luotsipaikat
1 (37) Antopäivä: 6.3.2018 Voimaantulopäivä: 15.3.2018 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen luotsattavista
Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale
Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus
Strategiapelit ja Nashin tasapaino. Esitta ja : Sebastian Siikavirta
Strategiapelit ja Nashin tasapaino. Esitta ja : Sebastian Siikavirta Johdantoa peliteoriaan - ka ytetyt termit Peliteoria tutkii pelaajien toimintaa peleissa. Mika on peli? Mika on pelaaja? Peli tarkasti
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos.
Teamware Office' Posti Saapunut posti : Olavi Heikkisen lausunto Lähettäjä : Karjalainen Mikko Vastaanottaja : Leinonen Raija Lähetetty: 18.1.2013 10:29 He i! Korjasin nyt tämän spostiliitteenä olevaan
A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.
TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Pro Navetta-hanke
Pro Navetta-hanke 1.9.2016-31.5.2018 Eläinten hyvinvointi mukana investoinneissa ja maidontuotannon kehittämisessä Syksyn muistettavat tukiasiat ja eläinten hyvinvointikorvaus Esityksen sisältö: Hankeen
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy
Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta
Voimassa: toistaiseksi LUONNOS
1 (49) Antopäivä: xx.x.2016 Voimaantulopäivä: 1.10.2016 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Kumoaa määräyksen: Luotsattavat
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. aluevalvontalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2015 195/2015 Laki aluevalvontalain muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan
Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri
N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S
100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen
4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
matsku 4 kymmenylitys Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS
matsku 4 kymmenylitys Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSU 4 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo MMEN TÄTT JA VÄHENEE Opetushallitus ja tekijät Opetushallitus PL 380 00531 Helsinki
SAMMONKATU SAMMONKATU JAAKON- SARVI- KATU SARVIJAAKONKATU 1: Kalevanrinteen katujen yleissuunnitelma, Liite 3 Asemapiirros 1/4
KTOS L:\PROJEKTT_2012\1510001046 KLEVRTEE KTUJE YS\14_TULOKSET\3.KTUJE YLESSUUTELM\DWG\KLEVRE YS.DWG Tulostettu: 26.6.2013 n- JO KELLR- SR- JKO- KTU SMMOKTU PYSÄKÖT KORTTEL 4 +100,60 KSPHT 1/2 BUS (varaus)
c SKAPAT JULKINEN HANKINTA Sivu 1/3
c SKAPAT JULKINEN HANKINTA Sivu 1/3 e n o n c, i n 28.10.2014 S Ä H K Ö N H A N K IN T A L O U N A IS -S U O M E N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M Ä Mukana ovat Lounais -Suomen Koulutuskuntayhtymän
Tiedoksisaatettavat asiat
Ra ken nuslautaku nta 1t2015 1 (8) Aika Paikka Käsitellyt asiat 51 52 s3, klo 14:59-15:20 Ku n na nta lo, jo htokesku s Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus n tarkastus Postilaatikon sijainti / Varpasentie
Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014
Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön Seminaari 27.2.2014 Tilastolain tarkoitus Lain tarkoitusta laajennettiin tilastotarkoituksen lisäksi koskemaan myös tietojen tutkimuskäyttö.
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
HE 213/2010 vp. Laki on tarkoitettu olemaan voimassa 1 päivästä tammikuuta päivään joulukuuta. alueella sekä Saimaan kanavan vuokraalueella.
HE 213/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vesiväyläpalvelujen määräaikaisesta turvaamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion vesiväyläpalvelujen
Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu
Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016
Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127
Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol
KAUPUNGINHALLITUS 263 15.06.2015 Poikkeamislupa/Koma Oy 339/10.1003.100300/2015 KH 263 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkalan lausunto 29.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Jaana
REKISTERISELOSTEET POTILASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE. TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispa iva 1.1.
REKISTERISELOSTEET Koulutettu Osteopaatti/hieroja terveydenhuollon ammattilaisena ja yritta ja na, kera a asiakkaistaan hoidon ja asiakassuhteen kannalta olennaiset tiedot. Ammatinharjoittaja on vastuussa
KI I NTEISTOTI ET{] PA LVE LU
KI I NTEISTOTI ET{] PA LVE LU Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SFIN): N: 731-3549.25, E: t6l3721'.75 Karttatuloste ei ole nrittatarklla. Kiinteistorajat ja -tunnukset pdivitertddn toistaisreksivain
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.
Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa
Tantarimäki. Luettelo liitteenä (a9 kpl). Pöytäkirja. Lauantai klo Hämeen linnan Linnanravintolan Linnantupa, Hämeenlinna.
HUTRIN SUKUSEURA RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja AIKA PAIKKA läsruä Lauantai 18.05.2013 klo 13.15. Hämeen linnan Linnanravintolan Linnantupa, Hämeenlinna. Osa nottaja I uettelo liitteenä. 15 KOKOUKSEN AVAUS
Hannu Pohjannoro VALKOINEN HUONE. Kolme laulua Johanna Venhon teksteihin Three Songs to Texts by Johanna Venho
Hannu ohannoro VALKOINEN HONE Kolme laulua ohanna Venhon teksteihin Three Songs to Texts y ohanna Venho lauluäänelle a ianolle or voice and iano 200 ' (korkea versio / high version) OR ROMOTION ONLY Valkoinen
SISÄLLYSLUETTELO: Selostus ja sisällysluettelo 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta Ilmakuva Arkkitehtitoimisto Markku Aalto Oy irkko ja seurakuntakeskus Itäkeskus 18.8.2009 SISÄLLYSLUETTELO: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.
Nakkilan kunta ja Lions Club Nakkila ry sopivat keskenään seuraavaa:
HOHTARINPUISTON KÄYTTÖO IKEUDEN LUOVUTUSSOPIMUS Nakkilan kunta ja Lions Club Nakkila ry sopivat keskenään seuraavaa: 1. Luavut uksen kohde Nakkilan kunnan Arantilan kylässä Alaviinikka -nimisellä tilalla
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013
Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset
arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012
arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset
Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1
Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45
PENTTILÄN RANTA K AU P U N K IA SUMI SE N UUSI SUUNTA
P I E L I S JO E N R A N N A L L A JO E N S U US S A PR PENTTILÄN RANTA K AU P U N K IA SUMI SE N UUSI SUUNTA PR PENTTILÄNRANTA UUSI AIKA Upeat jokinäkymät yli Pielisjoen Kevyen liikenteen 134 metrinen
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sosiaalialalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa opiskelevien ammatillisena yhdistyksena ja siina tarkoituksessa
SA A NNO T NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksesta ka yteta a n na issa sa a nno issa nimitysta yhdistys. Yhdistys on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattija rjesto Talentia ry Fackorganisationen
Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle
32 758 Marina Kostik Joulu Naiskuorolle 2017 Copyright by the Composer All Rights Reserved No part of this publication may be copied or reproduced in any form or by any means without the prior permission
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Korkeusjärjestelmä N43 Höjdsystemet N43
Revontu le 89:: :7 ur 9: urk kr j 9:9 P MA TT SÄ OPES ILY Y U 9:6. 9:7 9 ur LK. UP YÖ RÄ T HUOLTOAJO.... P. ur....... Korkeusjärjestelmä N Höjdsystemet N.. KE 66. RÄ T bk 677 LK UP YÖ US ET I IOP AP U
SISÄISTEN VUOKRIEN LASKUTUS Laskutuskuukaudel Vuokra-ajalta 1.1.-31 122014
Hallinto 5320 _ SISÄISTEN VUOKRIEN LASKUTUS Laskutuskuukaudel -ajalta 1.1.-31 2014 20 14 KUNNANVIRASTO 5320 5309 3470-999 5320'. TA;n 2014 muk Jako-% Kust. Laskutus ajalta [kuukaudet 1.1-31..2014-111151
Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit
Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit SPEKin Perehdytys öljyntorjuntaan ja työturvallisuuteen -kurssi10.10.2015 Heli Haapasaari, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Viranomaisten
Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Hämeenlinna 6.9.2012. Jari Lindblad Jukka Antikainen. Jukka.antikainen@metla.fi 040 801 5051
Puutavaran mittaus Hämeenlinna 6.9.2012 Jari Lindblad Jukka Antikainen Metsäntutkimuslaitos, Itä Suomen alueyksikkö, Joensuu Jukka.antikainen@metla.fi 040 801 5051 SISÄLTÖ 1. Puutavaran mittaustarkkuus
ANK UNTA N rol? / - O JJ
3 M E T S Ä H A L L I T U S 1 (2) MOH Lappi/Heikki Remes 12.5.2015 Kittilän kunta Tekninen lautakunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ MH2161-2015-1 KITTI ANK UNTA N rol? / - O JJ Kuulutus moottorikelkkareittisuunnitelmasta
Kzlnndllinen liiketoiminta
Kzlnndllinen liiketoiminta VUODELTA 1920 JA SEN JÄLKEISELTÄ AJALTA OLEVIEN ASIAKIRJOJEN VÄ H I M MÄISSÄ I LY TY s AJ AT YLEIS-. TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ASIAKIRJOJEN SÄILYTYSAIAAT ILMENEVÄT TAMÄN
Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011
Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN
1 Pöytäkirja Avaa haku
D yn as t y t i et o pa l ve l u Sivu 1 / 9 Poistuminen ( Toimielimet 1 Jätelautakunta 1 Pöytäkirja 17.12.2013 Avaa haku 1 Jätelautakunta Pöytäkirja 17.12.2013 Pykälä 15 Edellinen asia 1Seuraava asia M
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk
Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA
Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Stora Bjornholm Västra Kyrkholmen Norrskata,
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/2 Dnro ESAVI/44/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Stora Bjornholm Västra Kyrkholmen Norrskata, Parainen HAKIJA
Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli
Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 16.12.2016 VM036:00/2015 Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli Johdanto Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan neuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja arvioida
Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Antorkari Kalliokari, Uusikaupunki
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 61/2013/2 Dnro ESAVI/174/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.3.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Antorkari Kalliokari, Uusikaupunki HAKIJA Vakka-Suomen Voima
Pääesikunta Ohje 1 (5) Logistiikkaosasto HELSINKI AM
Pääesikunta Ohje 1 (5) 28.12.2016 1. PELOGOS:n päätös AM15434/6.9.2016 2. PELOGOS:n päätös AM18359/7.10.2016 3. PELOGOS:n päätös AK5290/14.3.2014 4. JÄRJK:n ohje BM18006/7.12.2016 OMIEN MAASTOPUKUJEN M05
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen