Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014"

Transkriptio

1 Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön Seminaari

2 Tilastolain tarkoitus Lain tarkoitusta laajennettiin tilastotarkoituksen lisäksi koskemaan myös tietojen tutkimuskäyttö. Uutena tarkoituksena on edistää tilastotarkoituksia varten kerättyjen tietojen käyttöä tieteellisissä tutkimuksissa ja yhteiskuntaoloja koskevissa tilastollisissa selvityksissä. HE:n perustelu: Muutoksella ei välitöntä kustannuksia lisäävää vaikutusta. TK:n toiminnassa eräänä keskeisenä strategisena tavoitteena. Tilastoviranomaisten ja tutkijoiden edustajien yhteistyötä tiivistämällä voidaan luontevasti edistää myös tutkimusaineistojen käyttöä nykyistenkin resurssien puitteissa ilman erityistä tarvetta resurssilisäyksiin

3 Tietojen luovuttaminen tutkimuskäyttöön Tilastolaki 13 ja sen perustelu Käyttölupamenettelyllä voidaan antaa käyttöoikeus tieteelliseen tutkimukseen ja tilastollisiin selvityksiin siten, että suora tunnistaminen ei ole mahdollista. Käyttöoikeus on luovuttamista rajoitetumpi mahdollisuus käsitellä salassapidettäviä tietoja. Suora tunnistaminen: nimi, osoite, julkisesti saatavilla oleva tunnistenumero sekä koordinaatti osoitteeseen rinnastettavana, jos yksistään sen perusteella tilastoyksikkö voidaan tunnistaa. Kaikki muu tunnistaminen on välillistä tunnistamista

4 Aineiston luovuttaminen Aineisto voidaan luovuttaa tutkijalle, jos sekä suoran että välillisen tunnistamisen mahdollisuus on estetty. Luovutetaan vain tutkimuksen kannalta tarpeelliset tiedot (tilastolaki, henkilötietolaki). Poistetaan kaikki tunnistamisen mahdollistavat tiedot

5 Käyttöoikeuden myöntäminen Aineistoa voi käyttää etäkäytössä tai TK:n tutkimuslaboratoriossa, jos aineistossa on välillisen tunnistamisen mahdollisuus. Käyttöoikeuden kohteena oleva aineisto: käyttöoikeus annetaan vain tutkimuksen kannalta tarpeellisiin tietoihin (tilastolaki, henkilötietolaki) poistettu suorat tunnisteet

6 Tunnistettavassa muodossa olevien tietojen luovuttaminen Tilastokeskus voi luovuttaa tiedon iästä, sukupuolesta, sosioekonomisesta asemasta, ammatista ja koulutuksesta myös tunnistetietoineen. Muita Tilastokeskuksen tilastolain perusteella keräämiä tietoja ei voida tällöin yhdistää

7 Tilastoeettinen lautakunta Tilastokeskuksen sisäinen lausuntoja antava elin. Lausunto pyydettävä: periaatteelliselta kannalta tärkeistä tietojen luovuttamiseen ja käyttöoikeuden myöntämiseen liittyvistä käyttölupakysymyksistä, jotka eivät perustu aiempaan käyttölupakäytäntöön harkittaessa tiedonantajien suostumuksen hankkimista jälkikäteen luovutettaessa tietoja tutkimuskäyttöön luovutettaessa tietoja tutkimuskäyttöön siten, että luovutuksen saajalle annetaan lupa uudelleenluovuttamiseen luovutettaessa tietoja Eurostatille tai ESS-viranomaiselle silloin, kun luovutus ei perustu tilastokohtaiseen EU-asetukseen muut harkinnan mukaan (ulkomaille luovutus, tunnisteellinen luovutus)

8 Käyttölupapäätös Lupa myönnetään tiettyyn tutkimukseen käyttöluvassa mainituille henkilöille luvassa mainituin ehdoin määräajaksi Muutos päätöksessä mainituissa asioissa tai määräajan päättyminen edellyttää uutta käyttölupaa tai käyttöluvan muutosta. Tietojen luovuttamisesta tai käyttöoikeuden antamisesta säädetään muutoin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 28 :ssä

9 Käyttöluvan ehdot (julkisuuslain 28 ) Lupa annetaan yksittäistapauksessa (tietty tutkimushanke) Lupa voidaan peruuttaa, jos siihen harkitaan olevan syytä. Tilastoviranomainen päättää aina luvan myöntämisestä. Oltava ilmeistä, ettei tietojen antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty Tieteellisen tutkimuksen vapaus turvattava Lupa voidaan antaa määräajaksi ja siihen on liitettävä yleisen ja yksityisen edun suojaamiseksi tarpeelliset määräykset HA/JR

10 Käyttöluvan ehdot (julkisuuslain 28 ) Suostumuksen perusteella saatujen tietojen osalta lupaa ei saa antaa vastoin suostumuksessa tietojen käytölle ja luovutukselle asetettuja ehtoja Huom. tilastolain siirtymäsäännös: Sovelletaan takautuvasti myös ennen lain voimaan tuloa kerättyihin aineistoihin - myös haastattelutiedonkeruuna kerättyihin aineistoihin, jos tiedonantajien suostumusta ei tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen seikan vuoksi ole mahdollista hankkia uudelleen. Hallintovaliokunta: Suostumus on ensisijainen luovutusperuste, josta voidaan poiketa vain laissa mainituilla perusteilla. HA/JR

11 Julkiseen käyttöön tarkoitetut tiedostot Julkiseen käyttöön tarkoitetut tiedostot ovat täysin tunnistamattomaksi tehtyjä aineistoja, jotka ovat kaikkien saatavissa esim. Internetissä. Tiedostoista on poistettu tunnistetiedot ja jotka on käsitelty siten, ettei tilastoyksikköä voida tunnistaa suoraan tai välillisesti. TK:ssa Ajankäyttötutkimuksesta tehty aineisto

12 Salassapitovelvollisuus Tietojen julkisuudesta ja salassapidosta sekä tietoja koskevasta vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa Salassapidettäviä ovat tilastoviranomaiselle tilastojen laatimista varten annetut asiakirjat samoin kuin asiakirjat, jotka on vapaaehtoisesti annettu viranomaiselle tutkimusta tai tilastointia varten. Salassapitovelvoite koskee myös tutkijoita. Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta rangaistaan rikoslain 38 luvun 1 ja 2 :n mukaan. Rangaistus on sakko tai enintään vuosi vankeutta

13 Vaitiolovelvollisuus Salassapidettäviä tietoja ei saa ilmaista sivulliselle eikä käyttää yksityiseksi hyödyksi. Tietojen käyttäminen muuhun kuin käyttöluvassa myönnettyyn tarkoitukseen on ehdottomasti kielletty. Salassapitovelvollisuus koskee myös sovelluksia, ohjelmistoja ja -ohjeistoja, joiden ilmituleminen vaarantaa tietosuojan

14 Tietojen salassapitoaika Julkisuuslaki 31 : Yleinen salassapitoaika on 25 vuotta Yksityiselämän suojaamiseksi salassa pidettäväksi säädetyt tiedot: henkilötietolain mukaan arkaluonteiset tiedot ja eräät muut JulkL:n mukaiset tiedot (mm. yksityiselämää koskevat tiedot) 50 vuotta henkilön kuolemasta ja jollei tätä tiedetä 100 vuotta Erityislainsäädäntö, esim. väestölaskentalaki

15 Kiitos! Lisätietoja: Johanna Rantanen puh

Tilastolain uudistus. Tutkimusaineistojen etäkäytön esittelytilaisuus 5.6.2013

Tilastolain uudistus. Tutkimusaineistojen etäkäytön esittelytilaisuus 5.6.2013 Tilastolain uudistus Tutkimusaineistojen etäkäytön esittelytilaisuus 5.6.2013 Uudistuksen tausta Asetus Euroopan tilastoista (EY) N:o 223/2009 EU:n tilastoalan käytännesääntöihin (CoP 2005) liittyvä vertaisarviointi

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja

Valokuva ja yksityisyyden suoja Valokuva ja yksityisyyden suoja Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 21.11.2011 Kansallismuseon auditorio Puheenvuoroja kentältä: intendentti Hannu Häkkinen Museovirasto / Kuvakokoelmat MUSEOVIRASTO Museoviraston

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2013 vp

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2013 vp HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tilastolain sekä maaseutuelinkeinotilastoista annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

THL ja rekisteritutkimusten luvat

THL ja rekisteritutkimusten luvat THL ja rekisteritutkimusten luvat Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Alueellisten eettisten toimikuntien sihteerien neuvottelupäivä, Helsinki, 28.3.2011 THL ja rekisteritutkimusten luvat 1. THL:n

Lisätiedot

SALASSAPIDETTÄVIEN HENKILÖTIETOJEN LUO- VUTTAMINEN VIRANOMAISEN HENKILÖREKISTE- RISTÄ VIRANOMAISEN LUVALLA

SALASSAPIDETTÄVIEN HENKILÖTIETOJEN LUO- VUTTAMINEN VIRANOMAISEN HENKILÖREKISTE- RISTÄ VIRANOMAISEN LUVALLA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SALASSAPIDETTÄVIEN HENKILÖTIETOJEN LUO- VUTTAMINEN VIRANOMAISEN HENKILÖREKISTE- RISTÄ VIRANOMAISEN LUVALLA Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi SISÄLLYSLUETTELO sivu 1.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta /2013 Laki. tilastolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta /2013 Laki. tilastolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013 361/2013 Laki tilastolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tilastolain

Lisätiedot

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc. Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.fi HYVÄ AINEISTON

Lisätiedot

TILASTOLAIN UUDISTAMINEN

TILASTOLAIN UUDISTAMINEN TILASTOLAIN UUDISTAMINEN Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen seminaari 12.12.2011 Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Ilkka Turunen Uudistuksen taustaa Tilastolain uudistaminen Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 55/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 55/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 55/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tilastolain sekä maaseutuelinkeinotilastoista annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet. Anna-Leena Reinikainen

Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet. Anna-Leena Reinikainen Tilastoaineistojen säilytysajan määrääminen - normivaatimukset ja sopimusvelvoitteet Anna-Leena Reinikainen 6.5.2009 Vaikuttavia säädöksiä Arkistolaki (831/1994) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

Lisätiedot

Tilastolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2004 vp

Tilastolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2004 vp Hallituksen esitys tilastolaiksi ja laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 :n muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena alkaen

THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena alkaen THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena 1.10.2010 alkaen Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Kysy rekisteritutkimuksen luvista ja tietosuojasta IV -seminaari, Tieteiden talo, Helsinki, 9.12.2010

Lisätiedot

Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari

Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari Yksilön suoja vai tutkimuksen vapaus? Niklas Vainio Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari 28.1.2011 2011 Säännöt ja periaatteet t oikeussäännöt soveltuvat t täysin tai eivät ollenkaan esim. ehdottomat

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Virkasopimus Virkavapaus Karenssiaika Säännökset joihin

Lisätiedot

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki Suostumuskäytännöt 2..205 THL / OPER - OTK Joni Komulainen Suomen perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus 0 Yksityiselämän suoja: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu: - Henkilötietojen suojasta

Lisätiedot

Tilastoaineistojen käyttö tutkimuksessa - kansallisia ja. periaatteita. Hallintojohtaja Anna-Leena Reinikainen

Tilastoaineistojen käyttö tutkimuksessa - kansallisia ja. periaatteita. Hallintojohtaja Anna-Leena Reinikainen Tilastoaineistojen käyttö tutkimuksessa - kansallisia ja kansainvälisiä säännöksiä ja periaatteita. Hallintojohtaja Kansallinen lainsäädäntö! Tilastolaki (280/2004)! Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 157/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle tilastolaiksi ja laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi tilastolaki, jolla

Lisätiedot

Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä

Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä YTM Arto Vuori, THL Tieto-osasto Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa -seminaari, Turun yliopisto, 8.12.2010

Lisätiedot

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Tampereen BIOPANKKI Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pyydämme sinulta suostumusta näytteiden ja sinua koskevien tietojen keräämiseksi Tampereen Biopankkiin ja käytettäväksi biopankkitutkimukseen.

Lisätiedot

Laki. ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta EV 77/2000 vp - HE 34/2000 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain, vakuutusyhdistyslain ja vakuutuksenvälittäjistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE rekisteriseloste ja asiakkaan informointi henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24

TIETOSUOJASELOSTE rekisteriseloste ja asiakkaan informointi henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 TIETOSUOJASELOSTE rekisteriseloste ja asiakkaan informointi henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispäivä: 1.3.2013 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää Kallaveden työterveyshuollon rekisterin rekisteriselosteen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen

Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen 8.11.2010 1(5) DocId: 145064 Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen Viimeaikaiseen keskusteluun ja yleisönosaston kirjoitteluun liittyen on syytä kerrata luottamushenkilöinä

Lisätiedot

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Kudosluvat Valvirassa 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Mitä ovat kudosluvat? Kudosluvat ovat lupia, joita Valvira myöntää hakemuksesta ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä

Lisätiedot

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A49 /7101/2013

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A49 /7101/2013 VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2014 00052 VERO 18.10.2013 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A49 /7101/2013 ENNAKONPIDÄTYSTIETOJEN

Lisätiedot

Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä

Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 18.1.2013 Otto Markkanen, lakimies Asianajotoimisto Castrén & Snellman 1 TIETOSUOJA? YKSITYISYYS JA HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Tervon kunta 4.2.2016 REKISTERISELOSTE Tarkoitettu asiakkaille Henkilötietolaki (523/99) 10, 24 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Sisällys 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijat (ValviraL 5 ; ValviraA 8 ) 1. Pysyvät asiantuntijat

Lisätiedot

Lokipolitiikka (v 1.0/2015)

Lokipolitiikka (v 1.0/2015) KYS erityisvastuualue Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Lokipolitiikka (v 1.0/2015) Sisällys 1 JOHDANTO... 2 2 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 3 LOKI JA LOKITIETO... 3 4 LOKITIETOJEN

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja

Valokuva ja yksityisyyden suoja Valokuva ja yksityisyyden suoja Tiedon saatavuus ja tutkimuksen vapaus 12.12.2011 Tieteiden talo Tietosuoja ja julkisuus, Näkökulmia : intendentti Hannu Häkkinen Museovirasto / Kuvakokoelmat MUSEOVIRASTO

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät

Lisätiedot

MUISTIO YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN VAIKUTUKSESTA TI- LASTOINNIN KANSALLISEEN SÄÄNTELYYN

MUISTIO YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN VAIKUTUKSESTA TI- LASTOINNIN KANSALLISEEN SÄÄNTELYYN 6.3.2017 MUISTIO YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN VAIKUTUKSESTA TI- LASTOINNIN KANSALLISEEN SÄÄNTELYYN 1 Johdanto 2 Nykytila 2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö 2.1.1 Perustuslaki 2.1.2 Henkilötietolaki Yleinen tietosuoja-asetus

Lisätiedot

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Datan avaamisen reunaehdot Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat 19.1.2016 Perinteinen manuaalinen tietopalvelu 1. Asiakas kysyy/pyytää asiakirjoja käyttöönsä/ kopioita omaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 2 KÄSITEMÄÄRITTELYT JA LÄHTEET Irma Pahlman... 13 2.1 Käsitemäärittelyt... 13 2.2 Oikeuslähteet... 16 2.2.1 Henkilötietodirektiivi (Euroopan parlamentin ja.

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 JA 24. 1. Rekisterin nimi Kokkolan perheneuvolan asiakas- ja potilasrekisteri

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 JA 24. 1. Rekisterin nimi Kokkolan perheneuvolan asiakas- ja potilasrekisteri TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 JA 24 Laatimispvm: 25.1.2012 1. Rekisterin nimi Kokkolan perheneuvolan asiakas- ja potilasrekisteri 2.Rekisterinpitäjä Kokkolan kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Kuopion kaupungin

Lisätiedot

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13. Johdanto

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13. Johdanto SISÄLLYS Lyhenteet 11 1 Johdanto 2 Esipuhe 13 17 1.1 käsittelyn perusperiaatteet.............. 18 1.2 Yksityisyyden suoja perustuslaissa...................... 19 1.2.1 Perusoikeuksien vaikutustapa..................

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. 03 565 27000

Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. 03 565 27000 1 28.1.2015 Selosteen laadinta-/ tarkastuspvm. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Perusturvalautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti, fax) Suupantie 11, 33960 Pirkkala puh. 03 565 2400, fax 03 565 25072

Lisätiedot

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat Rovaniemellä 23.5.2016 Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila Lapin aluehallintovirasto 1 Esityksen rakenne 1) Yleisiä

Lisätiedot

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014 VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2015 Oikeusyksikkö/Tietopalvelu 00052 VERO 8.8.2014 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi 1 (6) Hakemuksen saapumispäivämäärä 1 LUVAN HAKIJA TAI RYHMÄN VASTUU- HENKILÖ Sukunimi Osoite Puhelin Oppi-/tutkimuslaitos 1 Yliopisto Muu korkeakoulu Keskiasteen/ammatillinen koulu 4 Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIVELALLISEN TOIMINNAN ERITYISTARKASTUS 8/2004 (Sisältöä muutettu 25.11.2008; muutokset lihavoitu) 1 ERITYISTARKASTUKSEN TAVOITTEET 2 ERITYISTARKASTUKSEN

Lisätiedot

Päästöluvan peruuttaminen ja toiminnanharjoittajan vaihtuminen. Päästökaupan ajankohtaispäivä Piia Kähkölä

Päästöluvan peruuttaminen ja toiminnanharjoittajan vaihtuminen. Päästökaupan ajankohtaispäivä Piia Kähkölä Päästöluvan peruuttaminen ja toiminnanharjoittajan vaihtuminen Päästökaupan ajankohtaispäivä 14.4.2015 Piia Kähkölä Päästöluvan peruuttaminen Päästölupien peruutukset: Yleistä Päästöluvan peruuttamisen

Lisätiedot

MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA

MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO MALLI JULKISEN TERVEYDENHUOLLON POTILAIDEN INFORMOINNISTA Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Malli rekisterinpitäjille julkisessa terveydenhuollossa (mallia voidaan

Lisätiedot

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä N:o 497/2003 Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain

Lisätiedot

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus 19.11.2015 Päivi Karkkola Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki (864/2014) Voimaan 7.11.2014 Ilmailulain 2 luku käsittelee ilma-alus- ja lupakirjarekisteriä

Lisätiedot

PRIMUS -KOULUHALLINTOJÄRJESTELMÄ

PRIMUS -KOULUHALLINTOJÄRJESTELMÄ 1/9 PRIMUS -KOULUHALLINTOJÄRJESTELMÄ päivitetty 10.9.2015 Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24 :n mukainen informointi tietojenkäsittelystä REKISTERIN NIMI Primus, kouluhallintojärjestelmä

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Valtion työmarkkinalaitos 14.12.2006 (VM 46/01/2006)

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Valtion työmarkkinalaitos 14.12.2006 (VM 46/01/2006) 1 (13) VALTIOVARAINMINISTERIÖ OHJE Valtion työmarkkinalaitos 14.12.2006 (VM 46/01/2006) Korvaa valtiovarainministeriön ohjeen 16.11.1999 (VM 32/01/1999) PALKKATIETOJEN, TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN JA TYÖSUORITUKSEN

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3. Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä ProWellness-potilastietojärjestelmä/ SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Valtiokonttori Sörnäisten rantatie 13 000054 VALTIOKONTTORI Rekisterin nimi Valtiolle.fi - Valtion rekrytointijärjestelmä Henkilötietojen

Lisätiedot

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 Malli henkilötietojen käsittelyn/henkilörekisterin

Lisätiedot

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1 Välittämisen koodi Hyvinvoiva lapsi ja nuori, hallintojohtaja, varatuomari 1 Miten viranomaiset voivat tehdä lakiperusteista yhteistyötä ilman asiakkaan/potilaan suostumusta? Julkisuuslaki Viranomaisen

Lisätiedot

Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue. Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797

Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue. Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 1 / 7 Tietosuojaseloste 1/6 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 3.1.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Mikko Nyyssölä Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Mikko Nyyssölä Toimitus: Heidi Antinkari

Lisätiedot

Kuka omistaa digitaalisen tiedon Tilastolakiuudistuksen ja Sote-tieto hyötykäyttöön - hankkeen esille nostamia kysymyksiä. Marjo Bruun 5.10.

Kuka omistaa digitaalisen tiedon Tilastolakiuudistuksen ja Sote-tieto hyötykäyttöön - hankkeen esille nostamia kysymyksiä. Marjo Bruun 5.10. Kuka omistaa digitaalisen tiedon Tilastolakiuudistuksen ja Sote-tieto hyötykäyttöön - hankkeen esille nostamia kysymyksiä Marjo Bruun 5.10.2016 Tiedonjalostus ja tilastointi Tilastolakiuudistus Sote tietojen

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 28.9.2012 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaisa Mäkinen

HELSINGIN KAUPUNKI 28.9.2012 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaisa Mäkinen HELSINGIN KAUPUNKI 28.9.2012 1 AVOIN DATA JA LAINSÄÄDÄNTÖ MITÄ VOIN JULKAISTA? Kaupunginasiamies, OTM Kirjoittaja työskentelee Helsingin kaupungin hallintokeskuksen oikeuspalveluissa. tuottaa oikeudellisia

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Yksilökohtainen opiskeluhuolto Monialainen asiantuntijaryhmä Salassapitovelvoitteet AVIen ja ministeriöiden lakikoulutus kevät 2014 Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä

Lisätiedot

SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN

SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi Sisällysluettelo 1. Oikeus sukututkimusrekisterin perustamiseen 2. Mistä tiedot sukututkimukseen

Lisätiedot

esityslista Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski Nro Asia Sivu

esityslista Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski Nro Asia Sivu 1/2015 1 (9) Aika 22.01.2015 klo 14:00 Paikka Tekniikka- ja ympäristötalo, Valtakatu 33, Kuusankoski Asialista Nro Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat 4 3 Anomus

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät

Lisätiedot

Laitoshuollon rekisteri

Laitoshuollon rekisteri Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA

SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa suosituksia sähköpostin

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste Aikuissosiaalityön rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN

Lisätiedot

Nimi: Perusturvajohtaja Mari Antikainen, puh. 044 718 6401. Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Nimi: Perusturvajohtaja Mari Antikainen, puh. 044 718 6401. Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion

Lisätiedot

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN 27. 28.5.2002 Liite 5. REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN YLEINEN TIEDONSAANTIOIKEUS : REKISTERISELOSTE HENKILÖKOHTAINEN TIEDONSAANTIOIKEUS: - Rekisteröityjen informointi henkilötietojensa

Lisätiedot

Tutkimusaineistojen käsittely etäkäyttöjärjestelmässä

Tutkimusaineistojen käsittely etäkäyttöjärjestelmässä Tutkimusaineistojen käsittely etäkäyttöjärjestelmässä Tutkimusaineistojen etäkäyttö ja tietosuoja 27.2.2014 Marianne Johnson, Tutkimuspalvelut, Tilastokeskus Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmä Rakennettiin

Lisätiedot

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL)

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) OPI-ohjausryhmän kokous 21.1.2013 Laura Karppinen, HY Anna Johansson, Aalto Toimeksianto Toimeksianto:

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä.

Tätä lakia sovelletaan sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Annettu Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2000 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena

Lisätiedot

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 26.11.2014 Liede 1 Biopankkien ohjaus ja valvonta www.valvira.fi/luvat/biopankit

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen

Lisätiedot

Opinnäytetyöt ja tutkimusluvat

Opinnäytetyöt ja tutkimusluvat Opinnäytetyöt ja tutkimusluvat Johtokunta 22.1.2010 Päivitetty 22.2.2013 Sisällysluettelo 1. Opinnäytetyöt...2 1.1 Valvonta ja vastuu...2 1.2 Luvan myöntäminen...2 1.3 Tulosten esittely...3 2. Tutkimusluvat-

Lisätiedot

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL)

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL) TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto 27.9.2005, Helsinki 2. HENKILÖTIETOLAKI JA LÄÄKETIETEELLINEN

Lisätiedot

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Suomen EDI-LEIDIT ry seminaari 27.9.2007 VR-kokouskeskus, Helsinki Synnöve Amberla varatuomari Suomen Kuntaliitto Perustuslaki Yhdenvertaisuus (6 ) Oikeus

Lisätiedot

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia

HE 112/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia HE 112/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada vammaisten henkilöiden tulkkipalveluja koskevia asiakastietoja ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden

Lisätiedot

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri REKISTERISELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin pitäjä Nimi Niuvanniemen sairaala (valtion mielisairaala) Postiosoite Niuvankuja 65 70240 KUOPIO Puhelin 0295 242 111 (vaihde) 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö tai

Lisätiedot

Laatimispvm: 13.6.2014. Sosiaali- ja terveystoimi PL 43, 67101 KOKKOLA 06-828 9111 (vaihde) www.kokkola.fi

Laatimispvm: 13.6.2014. Sosiaali- ja terveystoimi PL 43, 67101 KOKKOLA 06-828 9111 (vaihde) www.kokkola.fi TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 JA 24 Laatimispvm: 13.6.2014 Rekisterin nimi Rekisterinpitäjä Kokkolan terveyskeskuksen päihdetyön rekisteri Kokkolan kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi PL

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Hannele Kerola JulkICT - osasto 19.4.2017 Tiedonhallinta ja tutkijoiden tarpeet (työryhmän asettamiskirje) Tiedonhallinnan kehittämisen

Lisätiedot

Laki. väestötietolain muuttamisesta

Laki. väestötietolain muuttamisesta EV 27711998 vp - HE 192/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Iaeiksi väestötietolain ja rekisterihallintolain 2 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 192/1998 vp

Lisätiedot

Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797

Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot