Halki, poikki ja pitoihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Halki, poikki ja pitoihin"

Transkriptio

1 SUOMI JUHLII 2017

2 Halki, poikki ja pitoihin Kun Suomessa juhlitaan, pöytä on pitkä kuin naapurimaan raja. On kippoa, kuppia, naapurin nuppia. Yhdessä syöden jaksaa pimeän talven ja seuraavat sata vuotta. Antaa siis pöydän notkua: sisukas ja rehti kansa on juhlansa ansainnut! Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 Saarioinen syntyi Sahalahden kirkonkylään, ja siellä se on edelleen. Vaalimme suomalaista ruokakulttuuria tuomalla työläät klassikot valmiina lautaselle. Isosta valikoimasta saat miltei koko kattauksen. Puhtaista raaka-aineista, vastuullisesti tuotettuna. Kannen kuvassa: uutuus 7641 Rose naudan paahtopaisti 4533 Bataattichutney 4531 Tomaattisalsa

3 7454 Kypsä, viipaloitu NAUDAN PAAHTOPAISTI Paahtopaisti haastaa tarjoajansa. Rullana vai kekona? Carpacciona vai leivän välissä? 3

4 Kekri korkkaa nautiskelun Sadonkorjuujuhla kekrissä kokoonnutaan yhteiseen pöytään ja napa saa paukkua naapurikylään asti. Kekri on halloweenin serkku, jota vietetään syyskuun lopulta marraskuun alkuun. Isoisoäidin aikaan kekri oli hurja juhla, nurinkurinen irtiotto arjesta. Kaikkea ne suomalaisen sadonkorjuun antimet saavatkin aikaan 4880 kypsä pakaste Punajuuri-lihapyörykkä Mitä pidemmälle syksy kulkee, sitä värikkäämpää lautaselle kaipaa.

5 Onnea 60 vuotiaalle! Kansallinen Maksalaatikkopäivä Saarioisten Maksalaatikko on monille arkiruokien aatelia, toisille joulupöydän herkku. Maksalaatikon tarina alkoi 1800-luvun hämäläisestä pitopöydästä. Saarioisten uunista maksalaatikko putkahti vuonna Ensimmäisen päivän myynti oli huikeat kolme vuokaa. Nykyisin perinneherkkua paistellaan Sahalahdella yli kolme miljoonaa kiloa vuodessa & 4004 LAKTOOSITON, RUSINATON MAKSALAATIKKO Valmiiden ruokien Grand Old Man. Vai Lady? Rusinoilla, rusinoitta, laktoosilla ja laktoosittomana kg & kg Puolukkahillo Juhlien sankarin itseoikeutettu kainaloinen. Raikas kuin kirpeän kuulas syyspäivä. us uutu 4013 LIHAKAALILAATIKKO Harvempi tätä klassikkoa itse laittelee. Mutta valmiista pöydästä se sitten maistuukin! 5

6 4125 viipaloitu, kypsä pakaste Uunipaahdettu kalkkunanfilee Kinkkua vai kalkkunaa? Molempia! Kalkkuna on vakiinnuttanut paikkansa kinkun rinnalla.

7 Syksy on keksitty siksi, että lämmin ruoka maistuisi vielä paremmalta! 4247 PPV Sienikääryle Kääryleitä meillä on joka sormelle. Syksyn suosikki on mehevä Sienikääryle. 7

8 4035 & 4114 ppv & 4095 kypsä pakaste, laktoositon Lanttulaatikko Saarioisten lanttulaatikko on kuin itse tehty. Nam! 4082 ppv Punakaalivuoka Jotta joululounaasta ei tulisi ihan tönkkö olo: raikkautta, rakennetta ja jouluista väriä.

9 4533 BATAATTICHUTNEY Bataattia ja porkkanaa maustetussa öljy-etikkaliemessä. Lämpimät mausteet sopivat erityisesti syksyyn ja talveen KARTANON JUHLAKINKKU Onko joulu joulu ilman kinkkua? Ei ole. Täydellistä sinapilla tai paistikastikkeella. Kinkku pysyy, lisäkkeet vaihtuu. 9

10 JUHLA ei tule tekemällä vaan pakkaukset avaamalla. Jääpähän aikaa visuaalisuuteen ja viimeistelyyn viipaloitu KARTANON JUHLAKINKKU

11 Juhlavan waldorfinsalaatin paluu New Yorkin Waldorf-hotellissa vuonna 1896 syntynyt klassikkosalaatti sisältää tyypillisesti omenaa, lehti- tai juuriselleriä sekä saksanpähkinää majoneesista, ranskankermasta tai jogurtista valmistetussa kastikkeessa. Suomen Huittisissa päivitimme sen pähkinättömäksi ja pehmensimme majoneesikastiketta laktoosittomalla kuohukermalla. Saksan- tai makeammat pekaanipähkinät voi ripsauttaa salaattiin ennen nauttimista. uutuus 4548 Waldorfinsalaatti Jos haluat vielä ruokaisamman, lisää kanaa tai kalkkunaa sekä viinirypäleitä tai rusinoita. 11

12 4535 Rosolli Rosolli eli sallaatti tunnettiin Lounais-Suomen säätyläispiireissä jo 1700-luvulla PUNAJUURISALAATTI 4547 HIENO METSÄSIENISALAATTI 4528 PERUNASALAATTI

13 Laatikoista on versioita kuin paketteja pukinkontissa 7488 kypsä Karjalanpaisti Joulupöytien alueelliset aarteet ovat ruokakulttuuria rikkaimmillaan. Joko teillä syödään karjalanpaistia laatikoiden kera? 2153 MUSTAHERUKKAHYYTELÖ 4080 & 4112 ppv & 4113 IMELLETTY PPV 4097 KYPSÄ PAKASTE, laktoositon Perunalaatikko Tarjolla nyt myös kypsänä pakasteena. Tai imellettynä, ihan jauhoineen kaikkineen. 13

14 JUHLAKAUDEN TUOTEVALIKOIMA = kananmunaton =gluteeniton = laktoositon = vähälaktoosinen = maitoproteiiniton PPV = pakastepuolivalmiste Laatikot Salaatit ja täytteet 4035 LANTTULAATIKKO GN-vuoka 2,8 kg. Markkinoilla EAN K M T HT LANTTULAATIKKO, PPV Kartonki/GN-vuoka 6,0 kg (2x3,0 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T PERUNALAATIKKO GN-vuoka 2,8 kg. Markkinoilla EAN K M T HT HIENO PUNAJUURISALAATTI Muovikulho 2,0 kg. EAN K M 4519 T HT HIENO METSÄSIENISALAATTI Muovikulho 2,0 kg. EAN K M T HT PERUNALAATIKKO, PPV Kartonki/GN-vuoka 6,0 kg (2x3,0 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T PORKKANALAATIKKO, PPV Kartonki/GN-vuoka 5,8 kg (2x2,9 kg). EAN vka EAN krt K M T HT PUNAKAALIVUOKA, PPV Kartonki/GN-vuoka 5,8 kg (2x2,9 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T LIHAKAALILAATIKKO GN-vuoka 2,7 kg. Markkinoilla EAN PERINTEINEN IMELLETTY PERUNALAATIKKO, PPV Kartonki/GN-vuoka 5,4 kg (2x2,7 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T MAKSALAATIKKO GN-vuoka 2,7 kg. EAN K M T HT BATAATTILAATIKKO, PPV Kartonki/GN-vuoka 6,0 kg (2x3,0 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T KERMAINEN PORKKANALAATIKKO Alumiinivuoka, muovikansi 550 g. Markkinoilla EAN vka EAN krt K T PORKKANALAATIKKO GN-vuoka 2,8 kg. Markkinoilla EAN K M T HT MAKSALAATIKKO, LAKTOOSITON, RUSINATON GN-vuoka 2,7 kg. EAN K M T HT KURPITSAVUOKA, PPV Kartonki/GN-vuoka 6,0 kg (2x3,0 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T KERMAINEN LANTTULAATIKKO Alumiinivuoka, muovikansi 550 g. Markkinoilla EAN vka EAN krt K T HERKKUSIENISALAATTI Muovikulho 2,0 kg. EAN K M T WALDORFINSALAATTI Muovikulho 2,0 kg. Markkinoilla EAN PUNAJUURISALAATTI Muovikulho 3,0 kg. EAN K M T HT PERUNASALAATTI Muovikulho 3,0 kg. EAN K M T BROILERTÄYTE Muovirasia 900 g. EAN K M 4299 T ITALIANSALAATTI Muovikulho 3,0 kg. EAN K M T HT BATAATTICHUTNEY Muovikulho 2,0 kg. EAN K M 4533 T HT ROSOLLI Muovikulho 3,0 kg. Markkinoilla EAN K M T HT SAVUKIRJOLOHITÄYTE Muovirasia 900 g. EAN K M 4300 T laktoositon 4095 LANTTULAATIKKO, KYPSÄ PAKASTE Kartonki/alumiinivuoka 4x700 g (2,8 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt laktoositon 4096 PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ PAKASTE Kartonki/alumiinivuoka 4x700 g (2,8 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt M laktoositon 4097 PERUNALAATIKKO, KYPSÄ PAKASTE Kartonki/alumiinivuoka 4x700 g (2,8 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt Kastikkeet ja muhennokset 4144 TUMMA KASTIKEPOHJA Muovipussi 2,0 kg. EAN K T METSÄSIENIMUHENNOS Muovipussi 2,0 kg. EAN K M T HT

15 Lihatuotteet 7166 JOULUKINKKUVIIPALE, KYPSÄ Harmaasuolattu, luuton, rasvaton, viipaloitu joulukinkku. Viipaleen paino n g. Muovikulho 1,5 kg. Markkinoilla EAN K M 2413 T KARTANON JUHLAKINKKU, VIIPALOITU Harmaasuolattu, luuton, viipaloitu joulukinkku. Viipaleen paino n g. Muovikulho 1,5 kg. Markkinoilla EAN K M 2412 T UUNIPAAHDETTU KALKKUNAN- FILEE, KYPSÄ PAKASTE Kypsää viipaloitua kalkkunan rintafileetä. Kartonki/GN-vuoka 3,6 kg (2x1,8 kg). Markkinoilla EAN vka EAN krt K M T YLIKYPSÄ KASSLER Savunmakuinen, pitkään hauduttaen kypsennetty sian niska. Maustettu suolalla. Vakuumipussi n. 2,2 kg. EAN K M 7400 T HT VIIPALOITU LIHAHYYTELÖ Perinteinen, keitetystä lihasta valmistettu saksalaistyyppinen lihahyytelöviipale. Viipaleen paino n. 22 g. Muovikulho 1,5 kg. EAN K M 8207 T NAUDAN PAAHTOPAISTI, KYPSÄ, VIIPALOITU Valko- ja mustapippurirouheella maustettu, matalassa lämpötilassa roséeksi kypsennetty ja viipaloitu naudan sisäpaisti. Viipaleen paino n g. Vakuumipussi n. 1,7 kg. EAN K M 7454 T HT YLIKYPSÄ HÄRÄNRINTA, PALA, KYPSÄ Pitkään hauduttaen kypsennetty naudan rintapala, pintasuolattu. Vakuumipakkaus sisältää n. 40 % lihasnestettä. Vakuumipussi n. 2,0 kg. EAN K M 7472 T HT KEITETTY HÄRÄNRINTA, KYPSÄ, VIIPALOITU Pitkään hauduttaen kypsennetty ja viipaloitu naudan rinta, maustettu miedosti suolalla. Viipaleen paino n g. Vakuumipussi n. 1,3 kg. EAN K M 7618 T HT KARJALANPAISTI, KYPSÄ Matalalämmössä hauduttamalla kypsennettyjä naudan- ja sianlihakuutioita 0-lajitelmasta sekä sipulija porkkanakuutioita. Mausteena suola, maustepippuri ja laakerinlehti. Vakuumipussi 2,0 kg. EAN K M T HT ROSE NAUDAN PAAHTOPAISTI, PAKASTE Matalassa lämmössä pitkään haudutettua naudan paahtopaistia. Pintasuolattu ja miedosti timjamilla ja mustapippurilla maustettu. Vakuumipakkaus sisältää n. 15 % lihasnestettä. Kartonki n. 1,0 kg (n. 3 5 kpl). EAN pakkaus EAN krt K M Jauhelihatuotteet 4830 JOULUPIHVI, KYPSÄ PAKASTE Kartonki 4,3 kg (n. 95 kpl à 45 g). Markkinoilla EAN K M T MINIPYÖRYKKÄ, PAKASTE Kartonki 5,0 kg (n. 830 kpl à 6 g). EAN K M HT T JÄLKIRUOAT JA MARJAJALOSTEET 4880 PUNAJUURI-LIHAPYÖRYKKÄ, KYPSÄ PAKASTE Kartonki 4,5 kg (n. 180 kpl à 25 g). Markkinoilla EAN K M T Jouluvalikoiman, uudenvuoden ja loppiaisen tilaukset viimeistään DRONNINGHOLM TÄHTITORTTU LUUMU- MARMELADI Muovisanko 2,2 kg. Markkinoilla EAN LUUMU-VANILJAKIISSELI Muovirasia, muovikansi 200 g. Markkinoilla EAN ras. EAN me K T HT RIISIPUURO Muovirasia, kartonkiholkki 300 g. EAN ras. EAN me K M 3330 T HT RIISIPUURO, LAKTOOSITON Muovikulho 2,5 kg. Markkinoille EAN LUUMUSOSE Peltitölkki 3,0 kg. EAN K M T HT DRONNINGHOLM TÄHTITORTTU OMENA- KANELIMARMELADI Muovisanko 2,2 kg. Markkinoilla EAN OMENATÄYTE, PAISTONKESTÄVÄ Muovisanko 6,0 kg. EAN K M T HT KARVIAISMARJAHILLO Muovisanko 6,0 kg. EAN K M T HT MUSTAHERUKKAHYYTELÖ Peltitölkki, muovikansi 2x1,4 kg. EAN pakkaus EAN me K M T HT KARPALOMEHU Muovikannu 5 l. EAN K M T HT OMENASOSE Peltitölkki 2,7 kg. EAN K M T HT

16 s uutuu 4664 us uutu 2602 Riisipuuro, laktoositon Dronningholm Tähtitorttu Luumumarmeladi Valmiiksi haudutettu perinteinen riisipuuro nyt 2,5 kg dynoon pakattuna! Tarjoa välipalaksi tai jälkiruuaksi. Kylmänä tai lämpimänä Asiakaspalvelun ilmaisnumero: Asiakasvastaavien yhteinen sähköposti: Sähköinen tilaaminen: Dronningholm Tähtitorttu Omena-kanelimarmeladi

juhla Syyskaudent Foodservice 2018

juhla Syyskaudent Foodservice 2018 Syyskauden juhlat Foodservice 2018 JUHAT TEHDÄÄN yhdessä Syksy on Suomessa juhlien aikaa aina kekristä itsenäisyyspäivään ja jouluun. Vaikka aiheet vaihtuvat, yksi asia yhdistää: kukaan ei tee juhlia yksin.

Lisätiedot

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin 2012 2(7) Kimmon omat perinteiset survokset joululaatikoiden pohjaksi (survoksissa tilausrytmi 48 H) 1123007 Kimmon oma lanttusurvos tuore 5kg/dyno

Lisätiedot

HKScan PRO kattaa PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ.

HKScan PRO kattaa PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ. JOULU 2016 HKScan PRO kattaa PERINTEITÄ JOULUPÖYTÄÄN JA PAKETOI RESEPTIIKKAAN PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ. HKScan Pron joulutuotteet maistuvat mainiolta sellaisenaan ja taitava kokki valmistaa niistä helposti myös

Lisätiedot

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 3739 Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 9 55 9 Tuoresuolattu KALKKUNAN FILEERULLA EU, n. 2 kg 9 60 3738 Tuoresuolattu JUHLAKINKKU POTKALUULLA Suomi, n. 6 7 kg 8 20 20654 Savustettu, kokonainen

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

RIKAISILTA JOULUUN. 3,50/kg

RIKAISILTA JOULUUN. 3,50/kg Joulu 2012 RIKAISILTA JOULUUN Kypsä porkkanakuutio 2,5kg Kypsä punajuurikuutio 2,5kg 3,50/kg Ei mitään lisättyjä aineita, ei etikan makua yms. Kypsytetty miedolla lämmöllä jolloin tuotteiden alkuperäinen

Lisätiedot

Joulun laatikot. K101 Kymppi lanttulaatikko 2,5 kg pakaste, kypsä, maidoton, gluteeniton, laktoositon, kananmunaton, Kymppi-Maukkaat

Joulun laatikot. K101 Kymppi lanttulaatikko 2,5 kg pakaste, kypsä, maidoton, gluteeniton, laktoositon, kananmunaton, Kymppi-Maukkaat Joulun laatikot K102 Kymppi imelletty perunalaatikko 2,5 kg pakaste, kypsä, laktoositon, kananmunaton, Kymppi-Maukkaat 10,20/dno K101 Kymppi lanttulaatikko 2,5 kg pakaste, kypsä, maidoton, gluteeniton,

Lisätiedot

HYVÄÄ JOULUA JOKAISEEN MAKUUN!

HYVÄÄ JOULUA JOKAISEEN MAKUUN! JOULU 2017 YRTTIKUORRUTETTU PORSAAN KAREE JA TATTIKASTIKE 2,5 kg HK Rypsiporsas Racks luulla, pakaste (1729) Kypsennä jäinen karee omassa pakkauksessaan höyrytoiminnolla + 55 C:ssa vähintään 12 tuntia.

Lisätiedot

Joulu on hyvän ruuan juhlaa!

Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Joulu 2014 1 Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Jouluna katetaan parasta pöytään. Nautitaan perinteisistä jouluruuista, tarjoillaan niitä uusin maustein ja taiotaan asiakkaille yllätyksellisiäkin makuelämyksiä.

Lisätiedot

JOULUPÖYDÄN KINKUT, PASTEIJAT JA MUUT HERKUT

JOULUPÖYDÄN KINKUT, PASTEIJAT JA MUUT HERKUT 1 HK Ruokatalon joulutuotetiedote 3.11.2005 JOULUPÖYDÄN KINKUT, PASTEIJAT JA MUUT HERKUT Jouluruokien tuoksut ja maut ovat meille suomalaisille kaikkein rakkaimmat. Ehkä juuri siksi joulun ruokavalinnoissa

Lisätiedot

Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014

Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014 Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014 Joulutarjoukset sis.alv. HK7177 Rosolli 3kg 14,95 kpl laktoositon, gluteeniton HK7552 Sienisalaatti 3kg 18,90 kpl laktoositon, gluteeniton HK7549 Italiansalaatti 3kg

Lisätiedot

Joulun laatikot ja salaatit

Joulun laatikot ja salaatit Joulun laatikot ja salaatit K102 Kymppi imelletty perunalaatikko 2,5kg kypsä pakaste, laktoositon, kananmunaton K101 Kymppi lanttulaatikko 2,5kg kypsä pakaste, maidoton,gluteeniton, laktoositon, kananmunaton

Lisätiedot

AMMATTIKEITTIÖN JOULU 2018

AMMATTIKEITTIÖN JOULU 2018 AMMATTIKEITTIÖN JOULU 2018 JOULUPÖYTÄ KATETAAN PERINTEISILLÄ JA UUSILLA MAUILLA Suomalaiset arvostavat joulupöydissä perinteisiä jouluruokia maustettuna modernilla twistillä. Tänäkin jouluna ruokapöytien

Lisätiedot

Marras-joulukuu 2017 Hinnat voimassa sis.alv.

Marras-joulukuu 2017 Hinnat voimassa sis.alv. Marras-joulukuu 2017 Hinnat voimassa 30.10. - 31.12.2017 sis.alv. Maukasta joulua! Lasikaari 7 33960 Pirkkala Myynti ma-pe klo 7.30-15.30 Puh: 03-511 9020 info@rikainen.com Joulun laatikot K102 Kymppi

Lisätiedot

Joulun maistuvimmat lihaherkut

Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulupöydän herkkumaut puhtaista raaka-aineista Maalaistuote Vatajan maukkaat lihatuotteet tuovat juhlapöytään maistuvan makuhetken. Valikoimamme kattaa joulun makoisimmat

Lisätiedot

8 40 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Savustettu LAMPAANPAISTI- Uusi-Seelanti 1,5 kg:n dyno

8 40 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Savustettu LAMPAANPAISTI- Uusi-Seelanti 1,5 kg:n dyno 1373 Tuoresuolattu luuton JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 8 40 567 Kypsä, luuton JOULUKINKKU Suomi, n. 4 kg 1 Tuoresuolattu KALKKUNAN FILEERULLA EU, n. 2,5 kg 80 18073 Savustettu LAMPAANPAISTI- VIIPALE Uusi-Seelanti

Lisätiedot

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service Tuoteopas 2014 Snellman Food Service Lihat ja lihavalmisteet TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service 1 Ivalo Muonio Kittilä Alueiden vastuuhenkilöt: 1. Maarit Ruuth, gsm 044-7966753 2. Jukka Heikkilä, gsm

Lisätiedot

Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu

Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu Majaniemen leirikeskus Kauhajoen seurakunta Palvelemme teitä mielellämme! Yhteystiedot Majaniemen leirikeskus Nummilahdentie 505 61910 Nummijärvi Puh. 040 718

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

ravitsemispalvelut Palvelemme teitä mielellämme! Kauhajoen seurakuntakunnan Emäntä Riitta Myllyaho Emäntä Sari Pajukoski

ravitsemispalvelut Palvelemme teitä mielellämme! Kauhajoen seurakuntakunnan Emäntä Riitta Myllyaho Emäntä Sari Pajukoski Emäntä Riitta Myllyaho Emäntä Sari Pajukoski Kauhajoen seurakuntakunnan Palvelemme teitä mielellämme! Tarjolla on erilasia menuvaihtoehtoja ja tiloja toiveidenne mukaan. Tähän oppaaseen on koottu muutamia

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvää Joulua. Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa. Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet

Patulta. Patu. Hyvää Joulua. Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa. Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet Hyvää Joulua Patulta PALVELUTUKKURIEN JOULUTARJOUKSET 2014 Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet Joulupöydässä maistuvat perinteiset herkut

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 2/211 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 9 11 TUORE LIHA Atria Naudan Naudan... 11 13 Naudan E lajitelma...1314 Naudan lajitelma...

Lisätiedot

JOULUMENU endivo

JOULUMENU endivo JOULUMENU 2012 TERVETULIAISGLÖGI JA PIPARKAKKU JOULUPUURO GLÖGIJUHLA Riisipuuro Kaneli ja sokeri Luumukiisseli Maito ja joulujuoma Kinkkuvoileipä 2 kpl / henk Vaalea glögi Tumma glögi Manteli, rusina Lohimousse,

Lisätiedot

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g

ISS Palvelut. Ruokalaji kcal / 100g kj / 100g g / 100g g / 100g g / 100g g / 100g TIETO Sivu: 1 Järjestys: (+) Ateriointi, (+) Ateriatyyppi, (+) Rivinumero 17.12.2018 Kotiruoka 1 JUUSTOKUORRUTETTU UUNIMAKKARA PÄÄRAAKA-AINE200 229,880 961,830 7,310 12,820 16,310 1,690 LAMMINPÄÄN LUMOUS-KASTIKE

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Reseptit. Porsaan glaseerattu kylkirivi. Porsaan lapa. Pulled Pork Bun. Kesäkinkku

Reseptit. Porsaan glaseerattu kylkirivi. Porsaan lapa. Pulled Pork Bun. Kesäkinkku Reseptit Porsaan glaseerattu kylkirivi Savusta pintamaustettua kylkiriviä 115 C:n lämmössä ja 35%:n kosteudessa neljä tuntia. Ota talteen valunut neste, keitä sitä hieman kasaan ja lisää BBQ-kastiketta.

Lisätiedot

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Kananpoikaa, totta kai! GRILLATTUA KANANPOIKAA SALAATTIPEDILLÄ annosmäärä 10 1,8 kg Kariniemen Kananpojan Reisipala luulla, miedosti suolattu (2836) Grillaa tai

Lisätiedot

Kotihoidon lounaslista, vk 41-

Kotihoidon lounaslista, vk 41- Ateriapäivä: 30.11.2015-24.1.2016 Sivu: 1 Maanantai 30.11.2015 Tiistai Keskiviikko 2.12.2015 Torstai 3.12.2015 Perjantai 4.12.2015 Lauantai 5.12.2015 Sunnuntai 6.12.2015 Jauhelihakastiketta Makkarakeittoa

Lisätiedot

TILAUS PALAUTETTAVA KULJETTAJALLE VIIMEISTÄÄN PERJANTAINA 20.11.2015

TILAUS PALAUTETTAVA KULJETTAJALLE VIIMEISTÄÄN PERJANTAINA 20.11.2015 Kylän Kattaus / Ristonmaan ateriakeskuruokalista Ajalla: 30.11-6.12.2015 Vko 49 PERJANTAINA 20.11.2015 MAANANTAI 30.11 KESKIVIIKKO 2.12 PERJANTAI 4.12 A Chili-kalkkunakastike A Jauhelihakeitto A Kermainen

Lisätiedot

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO Ilmajoen seurakunta KEITTIÖPALVELUT HINNASTO 9.6.2016 PITOPÖYTÄ Palapaistia, porsaan filettä, uunibroileria tai uunikalaa Kastiketta ja perunoita 2 laatikkovaihtoehtoa: maksa-, porkkana-, lanttu-, makaronilaatikko,

Lisätiedot

Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu. Majaniemen leirikeskus. Palvelemme teitä mielellämme! Yhteystiedot. Kauhajoen seurakunta

Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu. Majaniemen leirikeskus. Palvelemme teitä mielellämme! Yhteystiedot. Kauhajoen seurakunta Majaniemen menuvaihtoehdot ja hinnoittelu Yhteystiedot Majaniemen leirikeskus Nummilahdentie 505 61910 Nummijärvi Puh. 040 718 8706 kauhajoki.majaniemi@evl.fi Majaniemen leirikeskus Kauhajoen seurakunta

Lisätiedot

31 99 /kg /pkt. 0,8 kg/pkt. /pkt

31 99 /kg /pkt. 0,8 kg/pkt. /pkt 11538 kypsä pikkukinkku 1 kg/kpl 7 99 /kg 15405 kevyt balkan viipale, n. 1,6 kg/dyno... 7,99 /kg 12606 uunimakkara 20 x 150 g/3 kg dyno...12,99 /dyno 11540 Mausteinen juureslaatikko pakaste, 2 x 2,6 kg/ltk...

Lisätiedot

Kauhajoen seurakunta. Juhlapalvelut. Annoshinnasto. Kauhajoen seurakunnan Keittiöpalvelut MajanieMen Keittiöpalvelut

Kauhajoen seurakunta. Juhlapalvelut. Annoshinnasto. Kauhajoen seurakunnan Keittiöpalvelut MajanieMen Keittiöpalvelut Kauhajoen seurakunta Juhlapalvelut Annoshinnasto Menu 1 Palapaisti tai karjalanpaisti Perunat Kaksi lämmintä lisuketta* Lämminsavulohi tai uunilohi Silli Vihersalaatti, kastike Kinkkusalaatti tai kanasalaatti

Lisätiedot

Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala Pe Adventtipuuro. Juustovoileipä vihannes Gögi/ mehu ja joulupipari

Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala Pe Adventtipuuro. Juustovoileipä vihannes Gögi/ mehu ja joulupipari Viikko: 47 Pe 25.11. Adventtipuuro Riisipuuro, Marjakeitto kinkku, Juustovoileipä Gögi/ mehu ja joulupipari Viikko: 48 Pe 2.12. Juhlaateria Karjalanpaisti, perunat porkkanat Punakaalisalaatti Mustikkakiisseli

Lisätiedot

Viikko: 44 Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala La 31.10. Pyhäin päivä. Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti

Viikko: 44 Pvm Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala La 31.10. Pyhäin päivä. Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti Viikko: 44 La 31.10. Pyhäin Broileria uunissa, riisit Parsakaalia Rapea-tomaattihernesalaatti Puolukkarahka Viikko: 45 Su 8.11. Isän Viikko: 48 Pippurinen lihapata perunat, Uunipunajuuret Vadelmakiisseli

Lisätiedot

Kokopäivälaitosten ruokalista Ajalle 7.12-13.12.2015

Kokopäivälaitosten ruokalista Ajalle 7.12-13.12.2015 Kokopäivälaitosten ruokalista Ajalle 7.12-13.12.2015 Lavia Maanantai 7.12.2015 Tiistai 8.12.2015 Keskiviikko 9.12.2015 Torstai 10.12.2015 Perjantai 11.12.2015 Lauantai 12.12.2015 Sunnuntai 13.12.2015 Kaurapuuro

Lisätiedot

Vanhusten ruokalista vk 49-3

Vanhusten ruokalista vk 49-3 Ateriapäivä: 30.11.2015-24.1.2016 Sivu: 1 Maanantai 30.11.2015 Tiistai Keskiviikko 2.12.2015 Torstai 3.12.2015 Perjantai 4.12.2015 Lauantai 5.12.2015 Sunnuntai 6.12.2015 Aamupala Aamupala Aamupala Aamupala

Lisätiedot

2/2015 MYYNTITUOTTEET TAKE AWAY PALVELUTISKI

2/2015 MYYNTITUOTTEET TAKE AWAY PALVELUTISKI 2/2015 MYYNTITUOTTEET TAKE AWAY PAVEUTISKI Rehtiä ruokaa ja pikkuusen pilikettä silmäkulmassa Härmän SnackPoint on vuonna 2006 perustettu einesruokien valmistaja. Henkiset juuremme juontavat Härmän lakeuksille,

Lisätiedot

Kauhajoen seurakuntakunnan. ravitsemispalvelut. Palvelemme teitä mielellämme! Seurakuntakeskuksen keittiö

Kauhajoen seurakuntakunnan. ravitsemispalvelut. Palvelemme teitä mielellämme! Seurakuntakeskuksen keittiö Kauhajoen seurakuntakunnan ravitsemispalvelut Palvelemme teitä mielellämme! Emäntä Sari Pajukoski Emäntä Elina Hakamaa Tarjolla on erilasia menuvaihtoehtoja ja tiloja toiveidenne mukaan. Tähän oppaaseen

Lisätiedot

ananasta Sienisalaattia Marinoituja kasviksia Lasimestarin silliä Savulohta & sitruunamajoneesia Kyökinleipää ja levitettä Riisipiirakoita & munavoita

ananasta Sienisalaattia Marinoituja kasviksia Lasimestarin silliä Savulohta & sitruunamajoneesia Kyökinleipää ja levitettä Riisipiirakoita & munavoita Juhlakansio 2016 Menuehdotelma 1. Tuoresalaattia, tomaatti, kurkkua, ananasta Sienisalaattia Marinoituja kasviksia Lasimestarin silliä Savulohta & sitruunamajoneesia Kyökinleipää ja levitettä Riisipiirakoita

Lisätiedot

Karjalanpaisti, perunat Porkkanalaatikko, Vihreä salaatti Karpalokiisseli, kermavaahto

Karjalanpaisti, perunat Porkkanalaatikko, Vihreä salaatti Karpalokiisseli, kermavaahto Viikko 44 Ma 30.10 Liha-perunalaatikko Raikas salaatti Mansikkakiisseli Ti 31.10 Kaalikeitto, ruisleipä Marjapaistos, vaniljakastike Ke 1.11 Broilerikastike, riisit/ perunat Punakaali-mustaherukkasalaatti

Lisätiedot

Kauhajoen seurakunta. Juhlapalvelut. Annoshinnasto. Kauhajoen seurakunnan Keittiöpalvelut KesKusta: MajanieMi:

Kauhajoen seurakunta. Juhlapalvelut. Annoshinnasto. Kauhajoen seurakunnan Keittiöpalvelut KesKusta: MajanieMi: Kauhajoen seurakunta Juhlapalvelut Annoshinnasto Huomioitavaa: Annoshinnoittelun soveltamisraja on 30 yli 12v henkilöä. Alle 30 hengen tilaisuuksissa käytetään eri annoshintaa. Alle 15 hengen tilaisuuksissa,

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

EAN KUPA TUOTEKUVAUS. Valmista hyvää. Tuotekatalogi KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT KASTIKKEET JUUREKSET PERUNAT PUUROT

EAN KUPA TUOTEKUVAUS. Valmista hyvää. Tuotekatalogi KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT KASTIKKEET JUUREKSET PERUNAT PUUROT Valmista hyvää Tuotekatalogi KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT KASTIKKEET JUUREKSET PERUNAT PUUROT KEITTOKONSENTRAATIT Borssikeittoaines 3 kg Kypsä nesteetön ainesseos maukkaan borssikeiton valmistamiseksi, vakuumipakkaus.

Lisätiedot

Atria Food Service syksy 2014

Atria Food Service syksy 2014 Atria Food Service syksy 2014 16 tilausten Muistilista joulutekoon 27 Paljon herkullisia ruokaohjeita Sisältö TÄYDEN PALVELUN RUOKATALO...3 4 TUOTEUUTUUDET TUOTEVALIKOIMAMME LAAJENEE...4 Laadukas hampurilaispihvi...4

Lisätiedot

LOUNAS Jauhelihakeitto M,L,G. PÄIVÄLLINEN Nakkistroganoff, perunat L,G. LOUNAS Kuorrutettu broilermureke, perunasose L,G

LOUNAS Jauhelihakeitto M,L,G. PÄIVÄLLINEN Nakkistroganoff, perunat L,G. LOUNAS Kuorrutettu broilermureke, perunasose L,G RUOKALISTA VK 50 LOUNAS Jauhelihakeitto M,L,G tarvikkeet PÄIVÄLLINEN Nakkistroganoff, perunat L,G Cole Slaw salaatti LOUNAS Kuorrutettu broilermureke, perunasose L,G Laivurin kurkut PÄIVÄLLINEN Kermainen

Lisätiedot

Muita alkupaloja. Pääruuat

Muita alkupaloja. Pääruuat Menu Tutustu monipuoliseen valikoimaamme ja kokoa itse tilaisuuteesi parhaiten sopiva menu! Saat juuri haluamasi tuotteet ja niin laajan tarjoilupöydän kuin haluat! Salaatit Vihersalaattia Hedelmäinen

Lisätiedot

Lihaherkut kruunaavat pääsiäisen

Lihaherkut kruunaavat pääsiäisen ihaherkut kruunaavat pääsiäisen Pääsiäispöydän kattaus puhtaista raaka-aineista Maalaistuote Vatajan makujen kirjo kattaa pääsiäisen maistuvimmat herkut lampaanviulusta erilaisiin lammaspaisteihin nakkeja,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2017 Uutuus! Fazer Juuresleipä Ruis Bataatti & Tomaatti 80 x 60 g Innovatiivinen uutuus pakastevalikoimaan Vähemmän jauhoja, enemmän kasviksia 1/3 jauhoista on korvattu

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Perinteinen joulubuffet 1

Perinteinen joulubuffet 1 Hotelli Kuninkaantien Joulu 2015 Perinteinen joulubuffet 1 Vihersalaattia ja yrttivinegretteä Punasipulisilliä Rapusilakkaa Graavilohta Marinoituja hiilisilakoita Savustettua siikaa ja karpalokreemiä Ylikypsää

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Vähälaktoosinen Aitoa tornionlaakson kermaperunaa Outisen Perunan kermaperuna ja juureskermaperuna 2,0 kg tuote 518 kermaperunat tuote 517 juureskermaperunat Rönkä takuumureat

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Joulumenu endivo

Joulumenu endivo Joulumenu 2013 TERVETULIAISGLÖGI JA PIPARKAKKU KYLMÄ JOULULAUTANEN GLÖGIJUHLA Sillikaviaari Lämminsavustettu kirjolohi Kananmunanpuolikas tillinmajoneesi Linnanpaisti Broilerinfile Vaalea glögi Tumma glögi

Lisätiedot

Suolahden kokopäivähoito Ajalle: 3.12.2012-6.1.2013

Suolahden kokopäivähoito Ajalle: 3.12.2012-6.1.2013 Sivu: 1 Ateriapäivä: 3.12.2012-6.1.2013 Maanantai 3.12.2012 Tiistai 4.12.2012 Keskiviikko 5.12.2012 Torstai 6.12.2012 Perjantai 7.12.2012 Lauantai 8.12.2012 Sunnuntai 9.12.2012 Vehnähiutalepuuro Ruishiutalepuuro

Lisätiedot

RUOKAPALVELUT KORHOLASSA 2014

RUOKAPALVELUT KORHOLASSA 2014 RUOKAPALVELUT Sivu 1/8 KORHOLASSA 2014 Ruokailut voivat tapahtua: Korholan Lomapesän päärakennuksessa Korholan Juhlalavalla Saunan takkatuvalla Eräravintola Loimussa Jörri-Peikon majalla Maastoruokailuna

Lisätiedot

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa 2018 Food Service Suorastaan suussa sulavaa Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin. Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa.

Lisätiedot

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 9 4.1.9 Johanna Kuosmanen Tiivistelmä tuloksista 1/6 Jouluruokien tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Kotimaisuuden

Lisätiedot

Maustekurkkuviipaleet Mango-persikkakiisseli GL,MA Balkanmakkara, kasvis/ hedelmä

Maustekurkkuviipaleet Mango-persikkakiisseli GL,MA Balkanmakkara, kasvis/ hedelmä Viikko 49 Ma 30.11. Aamupala Kaurapuuro MA Mansikkasose, kananmuna Jauhelihakeitto GL,MA Tomaattiviipaleet Sulatejuusto, omena *Talonpojan kasviskeitto GL,MA Kinkkukiusaus GL,LA Mango-persikkakiisseli

Lisätiedot

Palvelukeskus / Ateriapalvelu Ajalle:

Palvelukeskus / Ateriapalvelu Ajalle: Ateriapäivä: 3.12.2012-6.1.2013 Sivu: 1 Maanantai 3.12.2012 Tiistai 4.12.2012 Keskiviikko 5.12.2012 Torstai 6.12.2012 Perjantai 7.12.2012 Lauantai 8.12.2012 Sunnuntai 9.12.2012 Jauhelihakastike Broilerikiusaus

Lisätiedot

Pikkujoulu se on makuhermoillakin!

Pikkujoulu se on makuhermoillakin! TUORE_47/17 OUL_46/17 Pikkujoulu se on makuhermoillakin! voimassa to-su PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 Tanska 1Norm. 2,99 Enintään 99 1 kpl/talous -33 % Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon

Lisätiedot

ATRIA SYYSUUTUUDET 2008 Atrialta aina 100 % suomalaista lihaa

ATRIA SYYSUUTUUDET 2008 Atrialta aina 100 % suomalaista lihaa ATRIA SYYSUUTUUDET 2008 Atrialta aina 100 % suomalaista lihaa 7. elokuuta 2008 MAUKKAITA MAKUJA SYYSARKEEN JA -JUHLAAN Atrian tulevan syksyn uutuuksia on runsaasti. Ruoan keveyteen ja laatuun kiinnitetään

Lisätiedot

KESKIVIIKKO Lihapyörykät Juureskeitto 16.11. Kermainen pippurikastike Porkkanapiirakka Perunat,Parsakaali Vihreä kasvimaankimara Appelsiinikiisseli

KESKIVIIKKO Lihapyörykät Juureskeitto 16.11. Kermainen pippurikastike Porkkanapiirakka Perunat,Parsakaali Vihreä kasvimaankimara Appelsiinikiisseli Kymijoen Ravintopalvelut Oy Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat VKO 46 14.11. 20.11.2011 Kotiateriapalvelut p. 040 745 3631 LOUNAS PÄIVÄLLINEN MAANANTAI Broiler currykastike Lihakeitto 14.11. Täysjyväohra

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

Joka aterialla tarjotaan ruokajuomaa, leipää ja levitettä

Joka aterialla tarjotaan ruokajuomaa, leipää ja levitettä Viikko 49 Ma 30.11. Aamupala Luomukaurapuuro MA Mustikat, tuorepala Lounas Jauhelihakeitto GL,MA Omena Välipala Hedelmäsalaatti GL,MA Patonki, kurkku Päivällinen Pastabroileripaistos LA Iltapala Luomukaurapuuro

Lisätiedot

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ alkuruoat & keitot 1. Vihersalaatti (l,g) 2. Aurajuusto-valkosipulietanat 6 kpl (l) 6,70 10,50 SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ 6. Einon Broileripekonisalaatti Broilerin rintafileetä ja rapeaksi paistettua

Lisätiedot

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on

Lisätiedot

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT Sisältö 4 8 10 11 13 14 15 UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 Hienoin Pihviliha Takuumurea Flat Iron Steak...4 Porsaan poski...4 Fajitas nautalastu...5 Broilerin koipi

Lisätiedot

Kimmon joulutarjoukset

Kimmon joulutarjoukset MAISTUVAN JOULUN ELINTARVIKETALO Kimmon joulutarjoukset Myyntipalvelumme palvelee arkisin klo 8-16 numerossa (02) 7274 400, tilaukset myös tilaus@kimmonvihannes.fi, tai www.kimmonvihannes.fi PARASTA JOULUPÖYTÄÄN

Lisätiedot

22.12.2014 Maanantai VIIKKO 52 23.12.2014 Tiistai 24.12.2014 Keskiviikko 25.12.2014 Torstai

22.12.2014 Maanantai VIIKKO 52 23.12.2014 Tiistai 24.12.2014 Keskiviikko 25.12.2014 Torstai 22.12.2014 Maanantai VIIKKO 52 Ruishiutalepuuro MA, persikkasose Kalakeitto GL,LA Tomaatti, omena *Aasialainen kasviskeitto Kinkku-perunasoselaatikko GL,LA Kiinankaali-kurkku-persikkasalaatti Luumurahka

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Karitsan ulkofile kalvottu n. 4,0kg/ltk 2 kpl/vac Rönkä takuumureat annospihvit pakaste Naudan sisäfilepihvit 150, 180 ja 200 g Naudan ulkofilepihvit 120, 150, 180, 200 ja 250

Lisätiedot

Kurikan seurakunta. Keittiöpalvelut. Annoshinnasto

Kurikan seurakunta. Keittiöpalvelut. Annoshinnasto Kurikan seurakunta Keittiöpalvelut Annoshinnasto 1.1.2017 Menu 1 - Pataruoka Palapaisti/Karjalanpaisti/ Burgundinpata perunat lämmin lisuke * vihersalaatti: sis. erilaisia salaatti lajikkeita, tomaatti,

Lisätiedot

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäisiä tarjouksia... Viktor Elo lihapyörykkä 5 kg (á 16 g) raakapakaste Viktor Elo lihamureketanko n. 6,5 kg (3x n.2,15 kg) raakapakaste Viktor

Lisätiedot

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 3.12.2012-6.1.2013

Päiväkotien ruokalista Ajalle: 3.12.2012-6.1.2013 Sivu: 1 Ateriapäivä: 3.12.2012-6.1.2013 Maanantai 3.12.2012 Tiistai 4.12.2012 Keskiviikko 5.12.2012 Perjantai 7.12.2012 Aamiainen Aamiainen Aamiainen Aamiainen Vehnähiutalepuuro Ruishiutalepuuro Kaurapuuro

Lisätiedot

Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa. Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624

Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa. Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624 Pitopalveluhinnasto Café Omppu Turvalaaksonkuja 3-5 01740 Vantaa Sirkka Borgman-Järvinen sirkka.borgman@gmail.com 0500 653 624 Kaikki ilmoitetut hinnat ovat euroina ja sisältävät ALV:n. Juhlamenut Vihersalaatti

Lisätiedot

Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan

Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan Liha kuuluu suomalaisen ruokavalion perusraaka-aineisiin ja sen kulutus onkin kolminkertaistunut verrattuna kuuden vuosikymmenen takaiseen aikaan. Liha on

Lisätiedot

muutokset perusruokalistaan Hoitolaitokset

muutokset perusruokalistaan Hoitolaitokset Viikko 44 Ma 30.10 Ruishiutalepuuro Liha-perunalaatikko Raikas salaatti Mansikkakiisseli Juuressosekeitto ruisleipä Ruisleipä, Ti 31.10 Sydänystävänpuuro Kaalikeitto, ruisleipä Marjapaistos, vaniljakastike

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Kypsä Meri-Lapin karitsan paistisiivu n. 1,5 kg/dyno Uutuus! tuote 83371 Rönkä nautajauheliha 20% n. 2,0 kg tuote 1221 Rönkä naudan paistisuikaleet ja kuutiot n. 2,0 kg tuote1281

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

PARASTA ENNEN ja nyt

PARASTA ENNEN ja nyt PARASTA ENNEN ja nyt SADONKORJUU SATOKAUDEN HUIPENNUS PARASTA ENNEN JA NYT HKScan Pro juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä nostamalla esiin suomalaista ruokakulttuuria. Yhteistyössä kanssasi haluamme

Lisätiedot

SAUNAPALVITUOTTEET. Saunapalvikinkku, kokonainen, n. 6 kg. Saunapalvikinkkusiivut n. 1,8 kg. Saunapalvikinkku silavalla, kokonainen n.

SAUNAPALVITUOTTEET. Saunapalvikinkku, kokonainen, n. 6 kg. Saunapalvikinkkusiivut n. 1,8 kg. Saunapalvikinkku silavalla, kokonainen n. SAUNAPALVITUOTTEET Tuotenro 1040 Saunapalvikinkku, kokonainen, n. 6 kg Rasvaton possun kinkku verkossa. Savustettu aidossa savusaunassa leppähalkojen lempeällä tulella. Lihapitoisuus 94 %. ø 18 cm. L,

Lisätiedot

Kurikan seurakunta. Keittiöpalvelut. Annoshinnasto 20.1.2016

Kurikan seurakunta. Keittiöpalvelut. Annoshinnasto 20.1.2016 Kurikan seurakunta Keittiöpalvelut Annoshinnasto 20.1.2016 Menu 1 - Pataruoka Palapaisti/Karjalanpaisti/ Burgundinpata perunat lämmin lisuke * vihersalaatti: sis. erilaisia salaatti lajikkeita, tomaatti,

Lisätiedot

LOUNAS Nakkistroganoff, perunat L,G. Cole Slaw-kaalisalaatti JÄLKIRUOKA PÄIVÄLLINEN Jauhelihakeitto M,L,G. LOUNAS Kermainen lohikeitto L,G

LOUNAS Nakkistroganoff, perunat L,G. Cole Slaw-kaalisalaatti JÄLKIRUOKA PÄIVÄLLINEN Jauhelihakeitto M,L,G. LOUNAS Kermainen lohikeitto L,G RUOKALISTA VK 50 Nakkistroganoff, perunat L,G Cole Slaw-kaalisalaatti PÄIVÄLLINEN Jauhelihakeitto M,L,G Kermainen lohikeitto L,G Raparperipaistos ja vaniljakastike L,G PÄIVÄLLINEN Kuorrutettu broilermureke,

Lisätiedot

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007 Finfood Suomen Ruokatieto ry Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 8, marraskuu 2007 10.12.2007 Kristina Kajaani-Kurki Merja LIntunen Jutta Tuomela Sisällys Tiivistelmä päätuloksista Johdanto

Lisätiedot

Soijanakkikastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli (G, L,M)

Soijanakkikastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli (G, L,M) Maanantai 10.12.2018 Henkilöstöravintola Meri versio 1.0 Pinaattinen kalastajankeitto (G, L), Salaattipöytä, Kahvi Makkarakastike (M), Peruna, Lämmin kasvis, Salaattipöytä, Vadelmakiisseli (G,L,M) Soijanakkikastike

Lisätiedot

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä.

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. 2/5 Fiksun ostamisen puolesta MARINOITU tai SUOLATTU LAMMASPAISTI tai LAMPAAN LUUTON PAISTI 8 95 Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. APETIT UUNIVALMIIT PERUNAT 750 g (3,33/) Kermaperunat, valkosipuli-,

Lisätiedot

ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99

ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 TUORE_47/7 VARKAUS_47/7 Edulliset eväät arkeen ja juhlaan! TORINO PASTAT 425 5 g (2,67 3,4/kg) Useita eri makuja, ei proteiinipasta Norm.,69,79/pussi 43 pussia jopa -25 % ROSSOGARGANO TOMAATTI- MURSKA

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN

TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN 2 LAATUA JA AMMATTITAITOA Turkulainen, vuonna 1968 perustettu Kaivon Liha Kaunismaa Oy / Well Beef Ltd on kasvanut yli 50 vuoden aikana ansiokkaasti

Lisätiedot

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka Hyvää Suomesta- Saarioisilta 21.3.2013 Mirja Lonka Saarioinen yrityksenä Saarioinen Oy on kotimainen, yksityisessä omistuksessa oleva elintarvikealan yritys. Vuonna 1957 käynnistettiin Saarioinen Oy:n

Lisätiedot

Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat LOUNAS PÄIVÄLLINEN

Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat LOUNAS PÄIVÄLLINEN Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat MAANANTAI Palapaisti Kirkas kalakeitto 5.12. Perunat Porkkanaviipaleet Herkullinen ananassalaatti Mangokiisseli

Lisätiedot

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla.

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Vähemmän, ilman gluteenia IsoMitta kehittää tuotteitaan vastaamaan muuttuvan suurkeittiöalan tarpeita. Koko kastike-/

Lisätiedot

Juhlapyhien ruokalista/ Hyvää ruokahalua! muutokset perusruokalistaan 2017 Päihdehuollon kuntoutumisyksikkö

Juhlapyhien ruokalista/ Hyvää ruokahalua! muutokset perusruokalistaan 2017 Päihdehuollon kuntoutumisyksikkö Viikko 44 Ma 30.10 Ruishiutalepuuro Liha-perunalaatikko Raikas salaatti Mansikkakiisseli Juuressosekeitto ruisleipä Ruisleipä, Ti 31.10 Sydänystävänpuuro Kaalikeitto, ruisleipä Marjapaistos, vaniljakastike

Lisätiedot

RUOKALISTA VIIKKO 3/2016 - lounas ja illallinen PÄIVÄ PÄIVÄN ATERIA VAIHTOEHTOINEN PÄIVÄN ATERIA ILTARUOKA

RUOKALISTA VIIKKO 3/2016 - lounas ja illallinen PÄIVÄ PÄIVÄN ATERIA VAIHTOEHTOINEN PÄIVÄN ATERIA ILTARUOKA RUOKALISTA VIIKKO 3/2016 - lounas ja illallinen 18/1 Paistettu falu-makkara, perunat, vihannesmuhennos Appelsiinikiisseli Pyttipannu, kananmuna, punajuuria Appelsiinikiisseli Högsbo-keitto (vihannes-)

Lisätiedot

Joulun perinteinen menu

Joulun perinteinen menu Joulun perinteinen menu Riisipuuro Rusinakeitto Rosolli + kevyt kermaviilikastike Sinappisilakat Keitetyt perunat Joulusämpylät Kinkku + luumukastike Lanttulaatikko Porkkanalaatikko Imelletty perunalaatikko

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Sisältö 4 19 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 11 TUORE LIHA Atria naudanliha Naudan paistit ja muu palaliha... 20 21 Naudan

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

RUOKAPALVELUT KORHOLASSA 2016

RUOKAPALVELUT KORHOLASSA 2016 RUOKAPALVELUT Sivu 1/8 KORHOLASSA 2016 Ruokailut voivat tapahtua: Korholan Lomapesän päärakennuksessa Korholan Juhlalavalla Saunan takkatuvalla Eräravintola Loimussa Jörri-Peikon majalla Maastoruokailuna

Lisätiedot