Huomioita KSHJ:n prosessista
|
|
- Tarja Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Huomioita KSHJ:n prosessista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus
2 2013 -> 2015 YSHJ, HAREK, AMKHAUT -> KSHJ Nykytila -> Tulevaisuus Korkeakoulujen hakuja ja valintoja toteutetaan nykytilassa useilla erilaisilla prosesseilla Hakuja ja hakujärjestelmiä on useita, valintajärjestelmiä vielä useampia ja valintaperusteita ainakin satoja erilaisia KSHJ:n prosessia ei siis voida tarkastella minkään yksittäisen nykyisen prosessin näkökulmasta Uuden korkeakouluhaun yhteydessä on syytä tarkastella prosesseja kaikilla tasoilla -> tavoitteena on löytää tulevaisuuden tilanteessa parhaiten ja oikeellisimmin toimiva prosessi 2
3 Prosessin vuosikellon hahmotelmaa 3
4 4
5 Poimintoja prosessista 5
6 Poimintoja prosessista Prosessia nopeutetaan nykytilanteesta Valintaperustepäätökset ja aikataulupäätökset nykyistä aikaisemmin Tulosten tallentaminen siirtyy aikaisemmaksi Sijoittelu päätetään siten, että kaikissa haun vaiheissa hyväksyttävät voisivat aloittaa opintonsa suunnilleen samaan aikaan Aikataulu koskee yhtäläisesti kaikkea yhteishaussa olevaa koulutusta Aikataulu on kompromissi hyvin erilaisista tarpeista Olennaista on katsoa, miten se suhteutuu oman korkeakouluni/yliopistoni prosessiin 6
7 Poimintoja prosessista Prosessiaikataulussa on yhteisiä aikoja, mutta korkeakouluille on säilytetty väljyyttä oman prosessinsa suunnitteluun milloin se on mahdollista Yhteistä esimerkiksi hakuajat ja takarajat tietojen tallentamiselle Tietojen tallentaminen on mahdollista pitkällä aikavälillä, samoin esimerkiksi valintojen toteuttaminen Käyttäjähallinnassa on pyritty pitämään yhteiset koko kksektoria koskevat roolit minimissä Valintojen toteutus ja sijoittelu ovat jatkuvia Ei samanlaisia aikaan sidottuja ajoja kuin nyt -> määritelty vain milloin alkaa ja milloin päättyy Tietyt periaatteet (esim. varasijojen käsittelysäännöt) muutuvat prosessivaiheen aikana 7
8 Poimintoja prosessista Erillishaut edelleen mahdollisia Yhden kk-paikan sääntö on sidottu osaksi yhteishakua -> olennaista, kun mietitään mihin hakuun jokin koulutus kuuluisi Prosessiaikataulussa käyty keskustelua siitä, tulisiko toteuttaa ensisijaisesti hakijalle mahdollisimman joustava vai ylimmän paikan periaatteen tarkasti toteuttava malli vai jotain niiden väliltä Sijoittelun myötä kaikki hakukohteet ovat suorassa riippuvuussuhteesta toisiinsa, yksittäinen kohde ei siis voi sooloilla rajattomasti Tästä johtuen sijoittelun on myös päätyttävä kohtuullisessa ajassa 8
9 Poimintoja prosessista Ei nykymallista jonotusta > hakija automaattisesti varalla kaikkiin ylempiin Hakija voi reagoida tulokseensa heti, kun se on selvä (ei ylempiä kesken, ajallisesti riippuvaisesti ei ylempiä varalla) Ei erillisiä varasijoja -> täyttö hoituu sijoittelua jatkamalla Ilmoittautuminen voi vaikuttaa sijoittelun tulokseen Sijoittelu tuottaa tuloksen käytännössä hakijakohtaisesti -> valmis lista opiskelijaksi otettavista valmistuu vasta kohteen täyttyessä 9
10 ? Prosessista nousevia pohdintoja 10
11 Pohdinnassa ja pohdittavaksi Oikaisut Mihin päätöksiin ja milloin? Täydennys- ja lisähaut Tarvitaanko edelleen sekä täydennys- että lisähaut? Virhetilanteet Miten minimoida riskiä, miten korjata, mitä vaikutuksia? Tulosten ilmoittaminen hakijalle Sähköinen ja muu tiedottaminen? Mahdollisimman suuri selkeys hakijalle Mikä on tilanteeni? Mitä voin tehdä? Mistä saan tietoa? Asiakaspalvelumallin selkeys hakijalle Ymmärtäähän hakija, kenen kanssa milloinkin asioida? 11
12 Olennaisinta lienee kuitenkin Prosessin on oltava oikeellinen, oikeudenmukainen, tasapuolinen ja tehokas, jotta: Hakija pääsee sujuvasti ja joustavasti haluamaansa koulutukseen Korkeakoulu saa parhaimmat mahdolliset motivoituneet uudet opiskelijat 12
13 Kiitos! 13
Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014. Joni Penkari, Opetushallitus 29.8.2014 Opintopolku.fi
Uusi korkeakouluhaku syksyllä 2014 Joni Penkari, Opetushallitus Esityksen sisältö Korkeakouluhaku 2014, mikä ja miksi? Mikä muuttuu, mikä ei Keskeisiä kysymyksiä? Mitä tarkoittaa tiedotukselle? 2 Korkeakoulujen
Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla?
Korkeakoulujen yhteishaku 2014 Mikä muuttuu ja millä aikataululla? 7.5.2013 infotilaisuus Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Nykytila: Ammattikorkeakoulut Yhteishaun haut (yhden korkeakoulupaikan
KSHJ tilannekatsaus Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH
KSHJ tilannekatsaus 12.10.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Korkeakoulujen sähköinen haku- ja valintajärjestelmä Hankkeen keskeiset tavoitteet KSHJ:n rakenne Hankkeen aikataulu Miten kehitystä
Korkeakoulujen haku- ja valinta-asioiden seminaari KSHJ prosessi. Anita Johansson KSHJ projektipäällikkö
Korkeakoulujen haku- ja valinta-asioiden seminaari 13.-14.12.2012 KSHJ prosessi Anita Johansson KSHJ projektipäällikkö MITÄ TIETOJA PALVELUUN JA MILLOIN MITÄ TIETOJA KORKEAKOULUT VIEVÄT PALVELUUN JA MILLOIN
Korkeakouluhaun muutokset 2014
Korkeakouluhaun muutokset 2014 16.9.2013 Joni Penkari, Opetushallitus Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut nykytilassa Hakeutujan palvelut Yliopistojen erillishaut AMK:t Ylempi AMK YLIOPISTOT
Opintopolku.fi. Mikä on uusi Opintopolku ja miten korkeakouluun hakeutuminen uudistuu? Joni Penkari, Opetushallitus Opintopolku.
Mikä on uusi Opintopolku ja miten korkeakouluun hakeutuminen uudistuu? Joni Penkari, Opetushallitus 8.10.2013 Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi- ja perusopetukseen
Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013
Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-
Ajankohtaista opiskelijavalinnoista
Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Keskeisiä linjausasioita Yleistä KSHJ:n esitutkimuksen yhteydessä sekä korkeakoulujen siitä antamissa lausunnoissa nousi
Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen. Sari Pulkkinen
Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen Sari Pulkkinen 29.9.2011 Vuonna 2010 kevään ylioppilastutkinnossa hyväksyttiin 28 795 kokelasta yliopistoihin
Kevään 2016 yhteishaku
Korkeakoulujen ASPA-ryhmä 16.9.2015 / PÄÄTÖS 1 KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKUJEN AIKATAULUT 2016 Ministeriön antamat pvmt (OKM:n päätös 6.3.2015) Opetushallituksen antamat pvmt Korkeakoulujen ASPA-ryhmän antamat
KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKUJEN AIKATAULUT 2018
Korkeakoulujen ASPA-ryhmä 14.6.2017 PÄÄTÖS 14.6.2017 1 KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKUJEN AIKATAULUT 2018 Ministeriön antamat pvmt (OKM:n päätös 13.11.2017) Opetushallituksen antamat pvmt Korkeakoulujen ASPA-ryhmän
Anita Johansson KSHJ. Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä
Anita Johansson KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kirjeessään (Dnro 116/040/2010) hankkeen korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kehittämiseksi.
FIND, COMPARE, APPLY!
Eri verkot eri kaloille Suomi-näkyvyys verkossa Studyinfo.fi FIND, COMPARE, APPLY! Studyinfo.fi Joni Penkari, Opetushallitus 13.5.2014 Studyinfo.fi = KV-hakijan Opintopolku Opintopolun englanninkielinen
Valintojen toteutus Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus, muu perusopetuksen jälkeinen koulutus Katariina Männikkö
Valintojen toteutus Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus, muu perusopetuksen jälkeinen koulutus 18.1.2013 Katariina Männikkö Esityksen sisältö Esityksessä käsitellään Valintojen toteuttamista seuraavista
Anita Johansson KSHJ. Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä
Anita Johansson KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kirjeessään (Dnro 116/040/2010) hankkeen korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kehittämiseksi.
KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKUJEN AIKATAULUT 2018
Korkeakoulujen ASPA-ryhmä 18.1.2017 PÄÄTÖS 1.2.2017 1 KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKUJEN AIKATAULUT 2018 Ministeriön antamat pvmt (OKM:n päätös 13.11.2017) Opetushallituksen antamat pvmt Korkeakoulujen ASPA-ryhmän
Valinta ja sijoittuminen
Joonas Mäkinen Valinta ja sijoittuminen 18.3.2011 Valinta ja sijoittuminen Hakija ilmoittaa hakemuksessa hakukohteiden prioriteetit Korkeakoulu muodostaa hakukohteen valinnantuloksen Kansallisessa järjestelmässä
Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut
1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen
Opintopolku OPOjen apuna
Opintopolku OPOjen apuna 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tuo mukanaan? Miten opintopolku auttaa OPOa? Mikä opintopolku? Mikä on opintopolku?
YLIOPISTOJEN SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ JA VALTAKUNNALLINEN YHTEISHAKU
YLIOPISTOJEN SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ JA VALTAKUNNALLINEN YHTEISHAKU Vilho Kolehmainen ESITYS YLIOPISTOJEN HAKUSEMINAARISSA 7.1.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla HAKUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO SYKSYLLÄ
Korkeakouluun hakeminen uudistuu Mikä ihmeen KSHJ?
Korkeakouluun hakeminen uudistuu Mikä ihmeen KSHJ? 18.4.2013 infotilaisuus Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Nykytila: Ammattikorkeakoulut Yhteishaun haut (yhden korkeakoulupaikan sääntö)
Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)
Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä
Tavoitetilan haku- ja valintaprosessi
Merja Väistö Tavoitetilan haku- ja valintaprosessi Yleisötilaisuus 4.5.2011 Yhteishakuun kuuluvat koulutukset Yhteishakuun kuuluvat kaikki ne yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutukset, joissa haetaan
Ajankohtaista opiskelijavalinnoista
Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja tavoitteen hahmottelua OKM/KTPO 22.12.2015 Aiheita Nykytilan
Opintopolku.fi -palvelun tilannekatsaus
-palvelun tilannekatsaus KSHJ-ohjausryhmä 2.6.2016 Ajankohtaista kevään yhteishausta Kevään yhteishaun sijoittelu aloitettiin 11.5.2016 Sijoittelu joka aamu kello 7. Tällä hetkellä (2.6.2016 klo 6) yhteishaussa
KSHJ asiakaspalvelu syksyllä 2014 - Opetushallituksen rooli
KSHJ asiakaspalvelu syksyllä 2014 - Opetushallituksen rooli Annika Grönholm, 21.5.2013 Hakijaneuvonta, AMK nykytilanne OPH ei tällä hetkellä anna mitään neuvontaa amk-hakijalle, vaan hakija on aina yhteydessä
Opiskelijavalinnan vuosikello 2013-2014
Opiskelijavalinnan vuosikello 2013-2014 Aika Opintohallinto Viestintä / markkinointi Vastuu Tammikuu 2013 Yleiset valintaperusteet vuodelle 2014 Opintopalvelujohtaja, koulutusneuvosto Maaliskuu 2013 Kevään
Yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuuden kehittäminen. Ilmari Hyvönen 26.10.2015
Yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuuden kehittäminen Ilmari Hyvönen 26.10.2015 Nykytilan säädösperustaa Yhteishausta laissa (Yliopistolaki, Ammattikorkeakoululaki) Ensimmäisen ja toisen syklin valinnat
Koulutustarjonta- ja organisaatiotiedot
Koulutustarjonta- ja organisaatiotiedot Outi Kivipelto 7.5.2013 Organisaatiotiedot Mikä muuttuu? Korkeakoulu päättää, kuinka monta organisaation tasoa se päivittää Yhteystietojen lisäksi päivitetään organisaation
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 22
KSHJ-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja Sivu 1/6 KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 22 Aika: 30.10.2013 klo 12.30-15.30 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, neuvotteluhuone Kalevala Osallistujat: Poissa: ylitarkastaja
Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi. Yhteistyöryhmä Ossi Raatikainen, CSC
Opintopolun käyttöönoton tuki ja organisointi Yhteistyöryhmä 2.9.2014 Ossi Raatikainen, CSC Sisältö Johdanto Mikä muuttuu, mikä ei? Kuinka kokonaisuutta hallitaan Sidoshankkeita Ryhmien nykytila Painopisteet
Centria-ammattikorkeakoulu
Yhteishaku 2017 Opiskelukaupungit Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska 16 koulutusta päivätoteutuksena 10 koulutusta monimuotototeutuksena Ammattikorkeakoulussa opiskelet teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa.
Vieraskielinen koulutus Opintopolussa
Vieraskielinen koulutus Opintopolussa Minea Wilo-Tanninen 6.10.2016 Ammattikorkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät, Hämeenlinna Minea Wilo-Tanninen, Opetushallitus 6.10.2016 Ajankohtaista
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015 Minea Wilo-Tanninen Opetushallitus Kevään 2015 haun aikataulut Yhteishaun koulutustarjonta julkaistaan 31.10.2014 Hakuaika I 7.1.-27.1.2015 klo 15 Hakuaika II 17.3.-9.4.2015
KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014
KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 7.5.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIESTINTÄVASTAAVILLE Erja Nokkanen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa linjatut korkeakouluhakuja
Yhteishakujärjestelmän uudistus 2013
Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Yhteishakujärjestelmän uudistus 2013 Korkeakouluseminaari 2011 esitys Opiskelijavalinnoissa nyt tehtävä kehitystyö tähtää vuosikymmenen loppupuolelle. Taustaksi
YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi
YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.
KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014
KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 18.4.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN VIRKAILIJOILLE Laila Puranen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa
Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?
9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja
Jonosta toiseen siirtymiset
Jonosta toiseen siirtymiset KSHJ-ohjausryhmä 25.10.2016 Jonosta toiseen siirtymiset luopumisen puolesta Valtaosa korkeakouluista kannatti prosessityöpajassa ja etukäteiskommenteissaan jonosta toiseen siirtymisen
Lausuntopyyntö Valtioneuvoston asetus korkeakoulujen yhteishausta
Lausuntopyyntö OKM/47/010/2013 18.12.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtioneuvoston asetus korkeakoulujen yhteishausta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoanne oheisesta luonnoksesta valtioneuvoston
Ammattikorkeakoulujen siirto-opiskelijamenettelyt. OKM:n opiskelijavalintaseminaari 17.10.2012 Janne Santala Satakunnan ammattikorkeakoulu
Ammattikorkeakoulujen siirto-opiskelijamenettelyt OKM:n opiskelijavalintaseminaari 17.10.2012 Janne Santala Satakunnan ammattikorkeakoulu Siirtomenettelyn taustaa Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäällikköjen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VALTIONEUVOSTON ASETUS KORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSTA. 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 18.12.2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS KORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSTA 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistolain (558/2009) 36 a :n 1 momentin (xxx/2018) ja
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen. Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Opintopolku.fi
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Joni Penkari, Opetushallitus 11.10.2013 Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 2 15.10.2013 Alatunnisteteksti Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? 3 15.10.2013
Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen
Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä
Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen
Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettely
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettely 25.11.2013 Katariina Männikkö Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi- ja perusopetukseen Haku
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 7
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 7 Aika: 30.9.2011 klo 9.30-12.40 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, neuvotteluhuone Väinämöinen Osallistujat: Opetusneuvos Birgitta Vuorinen, OKM (puheenjohtaja) Projektipäällikkö
Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki
Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 Antti Mäki Korkeakoulujen tietojen yhteismitallisuus ja yhteentoimivuus tietojärjestelmien välillä
Yhteishaun aikataulu
Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku
Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi
Opintopolku-info vastuukäyttäjille 27.11.2017 Sisältö Koulutustarjonnan tallentaminen Kevään haut Jatkuvat haut ammatilliseen koulutukseen Kevään yhteishaun hakulomake ja muutokset Demo Perustietojen siirrot
Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista
Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 27
KSHJ-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja Sivu 1/6 KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 27 Aika: 16.6.2014 klo 12.30-15.30 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, neuvotteluhuone Kalevala Osallistujat: Ylitarkastaja
Opiskelupaikan vastaanotto ja ilmoittautuminen
Opiskelupaikan vastaanotto ja ilmoittautuminen Kun hakija tulee hyväksytyksi, ja valinnan tulos on merkitty julkaistavissa olevaksi, lähtee henkilötunnuksellisille hakijoille automaattinen sähköposti siitä,
Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku - Haku- ja valintaprosessi
Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku - Haku- ja valintaprosessi 6.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen hausta Haku- ja valintaprosessin
Opiskelupaikan vastaanotto ja ilmoittautuminen
Opiskelupaikan vastaanotto ja ilmoittautuminen Kun hakija tulee hyväksytyksi, ja valinnan tulos on merkitty julkaistavissa olevaksi, lähtee henkilötunnuksellisille hakijoille automaattinen sähköposti siitä,
Opintopolku-info vastuukäyttäjille
Opintopolku-info vastuukäyttäjille 12.6.2017 Sisältö Yhteishaun ja erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haun valinnat Valintojen tulosten tarkistaminen Valintaesityksen hyväksyminen
Haku korkeakouluihin Opintopolussa Opintopolku.fi
Haku korkeakouluihin Opintopolussa 2019 Aikataulut Koulutustarjonta Hakulomake Todistusvalinnat 2019 Ensikertalaiskiintiö Automaattiset sähköpostiviestit Valintojen tulokset Opiskelupaikan vastaanottaminen
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - työpaja
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - työpaja 5.6.2014 Katariina Männikkö Jaana Saha Esityksen sisältö Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku- ja valintaprosessin keskeiset
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 2
1 KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 2 Pöytäkirja Kokousaika: 14.3.2011 klo 12-15 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, kokoushuone Väinämöinen Osallistujat ylitarkastaja Ilmari Hyvönen, OKM (puheenjohtaja)
Haku korkeakouluihin Opintopolussa
Haku korkeakouluihin Opintopolussa Opopäivät, Turku 7.10.2016 Minea Wilo-Tanninen Kevään 2017 yhteishaun aikataulu 1. hakuaika 10.1.-25.1.2017 klo 15 Taideyliopisto Vieraskielisiä koulutuksia 2. hakuaika
Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja Opintopolku.fi palvelun käyttö ja kehittäminen
Korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän KSHJ:n ja palvelun käyttö ja kehittäminen Seminaari 26.10.2015 Merja Väistö Erityisasiantuntija Sisältö Katsaus taaksepäin: vuoden 2015 yhteishaut Uutena opintopolkuun
Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus
Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Mikä muuttuu kotitalousopetuksen järjestäjien kannalta? Kotitalousopetus poistuu
Sijoittelu ja tulosten julkaisu yhteishaussa
Sijoittelu ja tulosten julkaisu yhteishaussa Tässä ohjeessa kuvataan vaihettain sijoittelu, tulosten julkaisu ja varasijatäyttö korkeakoulujen yhteishaussa. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä korkeakoulutiimiin
KOMMENTIT KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTAUUDISTUKSEN TOISEN VAIHEEN TOTEUTUKSESTA
1/5 Opetushallitus kshj@oph.fi Viite: 4/452/2014 KOMMENTIT KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTAUUDISTUKSEN TOISEN VAIHEEN TOTEUTUKSESTA Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry kommentoi pyydettynä seuraavaa:
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos
Opintopolku löydä, vertaa, hae! Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto OPH
Opintopolku löydä, vertaa, hae! 14.12.2012 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto OPH Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opintoihin siirtymisen nopeuttaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen, sähköisten
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 17
KSHJ-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja Sivu 1/7 KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 17 Aika: 13.3.2013 klo 9.30-12.30 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, neuvotteluhuone Kalevala Osallistujat: Ylitarkastaja Ilmari
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan
kuvaus palvelu ja rooli organisaatio
Käyttöoikeusryhmät Henkilöllä voi olla useita käyttöoikeuksia. Käyttöoikeus on yhdistelmä seuraavista tiedoista: Palvelu + Rooli + Organisaatio. Palvelu + Rooli yhdistelmiä voidaan yhdistää käyttöoikeusryhmiksi
Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola
1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään
Valinta ja sijoittuminen
Joonas Mäkinen Valinta ja sijoittuminen 25.3.2011 Valinta ja sijoittuminen Hakija ilmoittaa hakemuksessa hakukohteiden prioriteetit Korkeakoulu muodostaa hakukohteen valinnantuloksen Kansallisessa järjestelmässä
Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi
Opintopolku-info vastuukäyttäjille 23.5.2016 Sisältö Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Arvosanasiirrot Lukiosta ammatilliseen hakevien arvosanojen päivittäminen Ennen valintoja muistettavat
Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke
Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen
KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 19
KSHJ-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja Sivu 1/7 KSHJ -hankkeen ohjausryhmän kokous 19 Aika: 26.4.2013 klo 11.30-15.30 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, neuvotteluhuone Kalevala Osallistujat: Poissa: Ylitarkastaja
Opintopolku-info vastuukäyttäjille
Opintopolku-info vastuukäyttäjille 18.5.2017 Sisältö Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Arvosanasiirrot Lukiosta ammatilliseen hakevien arvosanojen päivittäminen Ennen valintoja muistettavat
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakupalvelujen keskeiset uudistukset
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakupalvelujen keskeiset uudistukset 29.10.2013 Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uusi perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen
SADe Oppijan verkkopalvelut -hankkeen koulutustarjontatiedon ja hakupalveluiden yhteinen kehittämisjaos
SADe Oppijan verkkopalvelut -hankkeen koulutustarjontatiedon ja hakupalveluiden yhteinen kehittämisjaos SADe-hankkeen ja Oppijan verkkopalvelukokonaisuuden OPH:n vastuulla olevien palveluiden tilannekatsaus
Ohje erillisvalintojen toteuttamiseen
Ohje erillisvalintojen toteuttamiseen 1 Valintaperusteiden mallinnus Tämä osio koskee sekä tilanteita, joissa haku Opintopolun kautta tai korkeakoulun omalla tavalla. Jos erillishaussa on useampia hakukohteita,
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät
Haku korkeakouluihin 2014. Opintopolku.fi
Haku korkeakouluihin 2014 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut, kevät 2014 2 Kevään 2014 yhteishaut korkeakouluihin Keväällä 2014 haetaan vielä erillisissä yhteishauissa ammattikorkeakouluihin
Joni Penkari (kuvat osin: Joonas Mäkinen) KSHJ:n esitutkimus. Mikä se on, miten se tehdään ja mitä on saatu aikaan?
Joni Penkari (kuvat osin: Joonas Mäkinen) KSHJ:n esitutkimus Mikä se on, miten se tehdään ja mitä on saatu aikaan? Esitutkimusvaihe Tarvittava tieto kerätään jo esitutkimusvaiheessa Kaksi toisiaan tukevaa
Valintaperusteiden sähköinen mallintaminen (käli-pohdiskelua)
Valintaperusteiden sähköinen mallintaminen (käli-pohdiskelua) A. Hakukohteeseen liittyvät tiedot kaikkien on täytettävä tämä osio sijoittelua varten Tavoite hahmottaa kokonaiskuva nopeasti, erityisesti
Haku korkeakouluihin Opintopolussa 2019
Haku korkeakouluihin Opintopolussa 2019 Minea Wilo-Tanninen 9.11.2018 Aikataulut Koulutustarjonta Hakulomake Todistusvalinnat 2019 Ensikertalaiskiintiö Automaattiset sähköpostiviestit Valintojen tulokset
Anita Johansson KSHJ. Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä Studia messut
Anita Johansson KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä Studia messut 30.11.-1.12.2011 KSHJ-TAVOITE Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteinen sähköinen hakujärjestelmä,
Kohti ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kevään 2016 yhteishakua
Kohti ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen kevään 2016 yhteishakua Kielikoe ja oppimisvalmiuskoe tilaisuus VARIA 23.11. Kevään 2016 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku + muutokset
Oma Opintopolku. Millaisia oppijan henkilökohtaisia palveluita on tarjolla Opintopolussa? Riku Hanhinen Opintopolku.fi
Oma Opintopolku Millaisia oppijan henkilökohtaisia palveluita on tarjolla Opintopolussa? Riku Hanhinen 9.11.2018 Mikä on Oma Opintopolku? Oma Opintopolku on henkilökohtainen palvelu tunnistautuneille käyttäjille.
Haku korkeakouluihin Opintopolussa Opintopolku.fi
Haku korkeakouluihin Opintopolussa 2018 Agenda Aikataulut Koulutustarjonta Hakulomake Oma Opintopolku palvelu Ensikertalaiskiintiö Automaattiset sähköpostiviestit Valintojen tulokset Opiskelupaikan vastaanottaminen
Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön
Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön Johanna Moisio, HT, opetusneuvos Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 Faktoja korkeakoulujen opiskelijavalinnoista
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin
Korkeakoulujen yhteishaku. Opintopolku.fi
Korkeakoulujen yhteishaku Miksi korkeakouluhaku uudistuu? Pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää Pyritään saamaan korkeakoulutukseen entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita Pyritään
Aalto-yliopisto 31.1.2012 Avoin korkeakoulu. Anita Johansson
Aalto-yliopisto 31.1.2012 Avoin korkeakoulu Anita Johansson Palvelu tarjoaa kanavan lukio-, ammatilliseen koulutukseen ja peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Palvelu tarjoaa kanavan aikuiskoulutukseen
YLIOPISTOJEN YHTEISHAKU JA SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ asiasanasto / täydentävien tietojen keruu / opiskelukieli
YLIOPISTOJEN YHTEISHAKU JA SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ asiasanasto / täydentävien tietojen keruu / opiskelukieli Antti Ilolakso Yliopistojen hakuseminaari, Helsingin yliopisto, 7.1.2008 Osaamisen ja sivistyksen
Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013
Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen kevään 2014 yhteishaku Korkeakoulujen kevään 2014 yhteishaut Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kevään
Haku korkeakouluihin Opintopolussa Opintopolku.fi
Haku korkeakouluihin Opintopolussa 2018 Vuoden 2018 yhteishakujen aikataulut Kevään 2018 yhteishaku 1. hakuaika 9. 24.1.2018 klo 15.00 Taideyliopisto Vieraskielisiä koulutuksia (amk:jen vieraskielinen
Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät
Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila
Yhteishaku sekä erityisoppilaitosten haku keväällä 2016
Yhteishaku sekä erityisoppilaitosten haku keväällä 2016 Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Katariina Männikkö 22.4.2016 Esityksen sisältö Katsaus vuoden 2015 hakuihin Vuoden 2016 haut Ammatillisen