Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila."

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/ /2013 Tekninen lautakunta Vuoden 2014 talousarviossa on 35 t :n nettovaraus (menot 50t, tulot 15 t ) Vuolenkosken liikuntasalin suunnitteluun. Rakentamiseen on kuntasuunnitelmassa varattu yhteensä 900 t josta puolet vuodelle 2016 ja puolet vuodelle Liikuntasali oheistiloineen on tarkoitus rakentaa Vuolenkosken paloaseman yhteyteen aiempien luonnossuunnitelmien mukaisesti. Liikuntahallin rakentaminen on paloaseman suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä otettu huomioon mm. paloaseman toimintojen sijoituksissa ja uusitun lämpökeskuksen toteuttamisen yhteydessä sen tehontarpeen ja lämpöputkistojen mitoituksessa. Hallin ilmastointi joudutaan tekemään erillisenä, koska sen tilavuutta ja käyttöaikoja ei paloaseman toteutuksen yhteydessä ole voitu riittävällä tarkkudella arvioida. Arkkitehtisuunnittelu Pakkanen Oy on suunnitellut Vuolenkosken paloaseman ja paloaseman suunnittelun yhteydessä perehtynyt nyt käsillä olevaan hankkeseen ja tehnyt siitä vaihtoehtoisia alustavia luonnoksia. Pääsuunnittelijaa ei tässä vaiheessa ole tarkoituksenmukaista vaihtaa. Näin ollen paloaseman pääsuunnittelijan ja liikuntahallin esisuuunnittelijan Arkkitehtisuunnittelu Pakkanen Oy:n / Jukka Pakkasen kanssa on neuvoteltu kohteen arkkitehti / pääsuunnittelusta. Neuvottelujen perusteella yhtiö on tehnyt kohteen pääsuunnittelusta euron (alv0) suuruisen kokonaistarjouksen tarjouksen joka sisältää hankkeen aikaisen suunnittelun matkakuluineen kohteen valmistumiseen saakka. Esityslista lisämateriaalina lähetetään lautakunnan jäsenille viimeisimmät luonnokset suunnittelukohteesta sekä suunnittelutarjous. Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää valita Vuolenkosken liikuntahallin suunnittelijaksi Arkkitehtisuunnittelu Pakkanen Oy:n kokonaishintaan euroa (alv0), tarjous Ehdotuksen perustelut ovat esittelytekstissä.

2 Tekninen lautakunta: Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tekninen lautakunta Vuolenkosken liikuntahallin suunnitelmat ovat valmistuneet. Halli on suunniteltu yhteistyössä koulutoimen, palo- ja pelastustoimen ja kyläyhdistyksen kanssa, koska suunniteltu halli palvelee sekä koulun että kyläläisten käyttöä. Suunniteltu halli on laajuudeltaan 766 brm2. Kerrosala on 750,5 m2, huoneistoala 710 m2 ja tilavuus 6010 m3. Halli sisältää 423,5 m2:n suuruisen liikuntasalin, välinevaraston, pukeutumis- ja pesytymistilat tytöille ja pojille sekä siivous- ja liikennetiloja. Lisäksi hallin päätyyn välinevaraston sekä puku- ja pesutilojen ja liikennetilojen yläpuolelle toiseen kerrokseen on sijoitettu 61,6 m2:n suuruinen monitoimitila sekä IV-konehuone. Suunniteltu halli on esitetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti rakennettavaksi olemassa olevan paloaseman yhteyteen. Rakennus tukeutuu paloaseman ja koulurakennusten yhteiseen lämmitysjärjestelmään sekä vesi- ja viemärijärjestelmiin. Ilmastointi joudutaan rakentamaan kokonaisuudessaan uusiksi, mutta IV -koneena voidaan hyödyntää lukion keittiön saneerauksessa vapautuvaa olemassa olevaa laitetta. Suunniteltu sali, vapailta mitoiltaan noin 15 metriä leveä, 25 metriä pitkä ja seitsemän metriä korkea, mahdollistaa mm. koripallon, lentopallon ja sulkapallon pelaamisen myös aikuisten käytössä. Suunnittelun lähtökohtana on ollut vajaan 600 brm2:n suuruinen ratkaisu, joka on bruttoalaltaan suurentunut 766 brm2:öön. Kasvua on noin 27%. Arvioitu kokonaishinta on kasvanut samassa suhteessa ollen tämän hetkisen arvion mukaan verottomana noin 1,3 miljoonaan euroa. Kunnan talousarviovaraus investointiohjelmassa aiemmat määrärahat huomioon ottaen on yhteensä 950 t brutto. Kyläyhdistys on maksanut 15t suunnittelukustannuksia ja yhdistys on ilmoittanut olevansa valmis panostamaan hankkeeseen joko talkootyönä tai kylän rahoitusta yhteensä 130 t, johon sisältyy aiemmin suunnitteluun käytetty osuus. Kyläläiset ovat ehdottaneet hankkeen toteuttamiseksi rahoitusmallia, jossa kunnan osuus on kuntasuunnitelman mukaisesti 935 t, valtion avustus 260 t (20%) ja kyläyhdistyksen osuus 130 t. Hanke on ilmoitettu ehdolle valtion rahoituskohteeksi vuodelle 2017.

3 Esityslistan oheismateriaalina on hankkeen asemapiirustus, pohjapiirustukset, leikkaukset ja julkisivupiirustukset. Hanketta esitellään kokouksessa. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää hyväksyä päivätyt Vuolenkosken liikuntahallin rakennuspiirustukset sekä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että hanke toteutetaan selostusosassa mainitulla rahoitusmallilla siten, että kunnan kokonaiskustannukset hankkeessa jäävät nettomenona 935 tuhanteen euroon. Hankkeen toteutuksen edellytysenä on ulkoinen rahoitus sekä valtion avustuksena että kyläyhdistyksen panostuksena hankkeeseen. Tekninen lautakunta: Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus Esityslistan oheismateriaalina on hankkeen asemapiirustus, pohjapiirustukset, leikkaukset ja julkisivupiirustukset. Lisätiedot: tekninen johtaja Veikko Haimila, p va. kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan ehdotuksen ja päättää esittää kunnanvaltuustolle, että hanke toteutetaan selostusosassa mainitulla rahoitusmallilla siten, että kunnan kokonaiskustannukset hankkeessa jäävät nettomenona euroon. Hankkeen toteutuksen edellytyksenä on ulkoinen rahoitus sekä valtion avustuksena että kyläyhdistyksen panostuksena hankkeeseen. kunnanhallitus: Merkittiin, että tekninen johtaja Veikko Haimila oli asiantuntija läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana. Kunnanhallitus hyväksyi va. kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanvaltuusto 62 Esityslistan oheismateriaalina ovat hankkeen asemapiirustus,

4 pohjapiirustukset, leikkaukset ja julkisivupiirustukset. kunnanhallitus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että hanke toteutetaan selostusosassa mainitulla rahoitusmallilla siten, että kunnan kokonaiskustannukset hankkeessa jäävät nettomenona euroon. Hankkeen toteutuksen edellytyksenä on ulkoinen rahoitus sekä valtion avustuksena että kyläyhdistyksen panostuksena hankkeeseen. kunnanvaltuusto: Merkittiin, että tekninen johtaja Veikko Haimila oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana. Keskustelun kuluessa valtuutettu Merja Seppälä esitti valtuutettujen Merja Lonka ja Olli Pasila kannattamana, että päätösehdotukseen lisätään tarkennus "Hanke otetaan kuntasuunnitelmaan (v. 2017) em. rahoitusmallilla. Rakentaminen vaatii valtuuston erillisen päätöksen." Valtuutettu Hannu Suhonen esitti hankkeen hylkäämistä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu Suhosen esityksen kannattamattomana raukevan ja määräsi toimitettavaksi äänestyksen ja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten että kunnanhallituksen ehdotus on JAA ja valtuutettu Seppälän ehdotus on EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 0 JAA -ääntä ja 25 EI-ääntä (Aalto, Alestalo, Drockila, Heinonen, Hiltunen, Holttinen, Kare, Koivunen, Kotonen, Lehtinen Eemeli, Lehtinen Seppo, Lonka, Luoma-aho, Mikkola, Ojala, Pasila, Peltola, Holmström, Salonen, Seppälä, Tuomainen, Tuomala, Kojonen, Yli-Kaitala ja Lehtinen Esa) sekä 1 tyhjä, joten puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen ehdotuksen Merja Seppälän esittämällä tarkennuksella tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen äänin 25-1 tyhjä, että hanke toteutetaan selostusosassa mainitulla rahoitusmallilla siten, että kunnan kokonaiskustannukset hankkeessa jäävät nettomenona euroon. Hankkeen toteutuksen edellytyksenä on ulkoinen rahoitus sekä valtion avustuksena että kyläyhdistyksen panostuksena hankkeeseen. Hanke otetaan kuntasuunnitelmaan (v. 2017) em. rahoitusmallilla. Rakentaminen vaatii valtuuston erillisen päätöksen. Eriävä mielipide: Hannu Suhonen jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen, liite.

5 Merkittiin, että valtuusto piti tauon klo tämän asian käsittelyn päätyttyä.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Kunnanhallitus 106 22.05.2017 Vuolenkosken liikuntahallin rakentamispäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 188 17.08.2015 Kunnanhallitus 243 26.10.2015 Kunnanhallitus 245 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 97 09.12.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2018 599/02.01.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2.

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 265 Kunnanhallitus 18.05.2015 Aika Maanantai 18.05.2015 klo 17:30-21:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Salonen Jarkko Kare

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Hurmalainen Ulla Mettälä Petri Ääri-Mikkola Anne-Helena

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Hurmalainen Ulla Mettälä Petri Ääri-Mikkola Anne-Helena Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tekninen lautakunta 05.05.2015 Aika 05.05.2015 klo 18:00-20:03 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Holmström

Lisätiedot

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015:

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015: Kunnanhallitus 191 17.08.2015 Kunnanvaltuusto 77 01.09.2015 Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 17.08.2015 191 Kymijoen Kyläkuitu

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 128 20.06.2016 Kunnanhallitus 211 14.11.2016 Kunnanhallitus 225 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 43 13.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 747/02.01.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta Rakennuslautakunta 94 02.12.2015 Kunnanhallitus 12 18.01.2016 Kunnanhallitus 28 15.02.2016 Kunnanhallitus 79 18.04.2016 Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Oheismateriaali: Tarjous

Oheismateriaali: Tarjous Kunnanhallitus 124 05.06.2017 Kunnanhallitus 309 18.12.2017 Kunnanhallitus 86 09.04.2018 Kunnanvaltuusto 14 24.04.2018 Iitin kuntastrategia 2018-2021 865/02.01.02/2017 Kunnanhallitus 05.06.2017 124 Kuntalain

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2017 178 Kunnanvaltuusto 05.09.2017 Aika 05.09.2017 klo 18:00-19:12 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, 62

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, 62 Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 40 Kunnanvaltuusto 26.05.2015 Aika Tiistai 26.05.2015 klo 18:00-21:18 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2014 197 Kunnanvaltuusto 11.11.2014 Aika Tiistai 11.11.2014 klo 18:00-18:45 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213 Kunnanvaltuusto 09.12.2014 Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2013 140 Kunnanvaltuusto 26.08.2013 Aika Maanantai 26.08.2013 klo 18:00-19:47 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Hiltunen Heikki Kahanpää

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 82 Kunnanvaltuusto 24.05.2016 Aika Tiistai 24.05.2016 klo 18:00-19:56 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 124 Kunnanvaltuusto 25.06.2013 Aika Tiistai 25.06.2013 klo 18:00-19:22 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 102 Kunnanvaltuusto 01.09.2015 Aika Tiistai 01.09.2015 klo 18:00-19:41 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte Iitin kunta Pöytäkirja 2/2018 15 Kunnanvaltuusto 27.03.2018 Aika 27.03.2018 klo 18:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Dahl Mika Drockila Leif

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennuslautakunta 16 02.03.2016 Kunnanhallitus 73 18.04.2016 Kunnanhallitus 112 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 22 24.05.2016 Maa-ainesluvat ja valvonta 1.7.2016 alkaen 693/10.03.00.09/2016 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2016 1 Kunnanvaltuusto 13.12.2016 Aika 13.12.2016 klo 09:00-12:01 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 83 09.10.2013 Koulutuslautakunta 101 26.11.2013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016, koulutuslautakunta 151/02.01.00/2013 Koulutuslautakunta 09.10.2013 83 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja Kulttuuri- ja 35 16.06.2015 vapaa-aikalautakunta Koulutuslautakunta 48 19.08.2015 Koulutuslautakunta 70 14.10.2015 Koulutuslautakunta 80 11.11.2015 Kiinteistö Oy Iitin Jäähallin tuntihinnan korotus 580/02.06.00/2015

Lisätiedot

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto 24.1.2012:

Lisätiedot

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte Iitin kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Kunnanvaltuusto 20.02.2018 Aika 20.02.2018 klo 18:00-19:52 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Dahl Mika Drockila

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38 Iitin kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuusto 07.11.2016 Aika Maanantai 07.11.2016 klo 18:00-19:02 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 141 15.08.2016 Kunnanhallitus 148 29.08.2016 Kunnanhallitus 165 19.09.2016 Iitin kyläkoordinaattori -hanke 2017-2019, oikaisuvaatimus 755/00.01.05/2016 Kunnanhallitus 15.08.2016 141 Kyläasiain

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2013 207 Kunnanvaltuusto 12.11.2013 Aika Tiistai 12.11.2013 klo 18:00-19:10 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen, lausunto

Lisätiedot

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 1

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 1 Iitin kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Kunnanvaltuusto 30.01.2017 Aika 30.01.2017 klo 18:00-20:50 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif

Lisätiedot

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 286 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Salonen Jarkko puheenjohtaja, poissa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja 148

Saapuvilla olleet jäsenet Salonen Jarkko puheenjohtaja, poissa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja 148 Iitin kunta Pöytäkirja 13/2016 346 Kunnanhallitus 29.08.2016 Aika Maanantai 29.08.2016 klo 17:30-17:58 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus Tekninen lautakunta 34 03.04.2018 Kunnanhallitus 98 23.04.2018 Kunnanhallitus 194 20.08.2018 Kunnanvaltuusto 34 28.08.2018 Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

31/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus

31/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Esitys valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Poissa Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2.

Poissa Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 40 Kunnanhallitus 09.02.2015 Aika Maanantai 09.02.2015 klo 17:30-20:13 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja

Lisätiedot

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko Iitin kunta Pöytäkirja 3/2014 74 Kunnanvaltuusto 10.04.2014 Aika Torstai 10.04.2014 klo 17:00-17:55 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2013 93 Kunnanvaltuusto 23.04.2013 Aika Tiistai 23.04.2013 klo 17:00-18:10 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 160 17.06.2013 Kunnanhallitus 227 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 48 24.09.2013 Iitin kunnan ikääntyvien ja ikääntyneiden palvelurakenteen muuttamista selvittäneen työryhmän raportti ja ehdotukset

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2017 33 Kunnanvaltuusto 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 18:00-19:12 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 169 Kunnanvaltuusto 20.10.2014 Aika Maanantai 20.10.2014 klo 18:00-19:03 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi Iitin kunta Pöytäkirja 4/2014 42 Koulutuslautakunta 09.04.2014 Aika 09.04.2014 klo 18:30-19:57 Paikka Haapakimolan koulu Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Martikainen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kausala Kunnantalo klo 9-15.

Kausala Kunnantalo klo 9-15. Iitin kunta Pöytäkirja 1/2014 1 Iitti-tiimi 16.01.2014 Aika Torstai 16.01.2014 klo 16:30-17:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuohe Saapuvilla Salonen Jarkko Saarikko Sami Haara Teuvo Gardemeister

Lisätiedot

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte Iitin kunta Pöytäkirja 5/2019 92 Kunnanvaltuusto 18.06.2019 Aika 18.06.2019 klo 18:00-20:42 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Dahl Mika Eklund Marko

Lisätiedot

Poissa Kare Terhi 1. varapuheenjohtaja Kahanpää Hjalmar Seppälä Merja Hiltunen Heikki

Poissa Kare Terhi 1. varapuheenjohtaja Kahanpää Hjalmar Seppälä Merja Hiltunen Heikki Iitin kunta Pöytäkirja 9/2017 244 Kunnanhallitus 22.05.2017 Aika Maanantai 22.05.2017 klo 17:30-19:13 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Peltola Anniina Drockila

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 1/2013 1 Kunnanvaltuusto 15.01.2013 Aika 15.01.2013 klo 18:00-21:45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne Iitin kunta Pöytäkirja 14/2015 1 Kunnanhallitus 17.08.2015 Aika Maanantai 17.08.2015 klo 17:30-21:50 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja,

Lisätiedot