Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5)

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5)"

Transkriptio

1 Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5) Jari Hanska toimittaja Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Viite: KAA 4/2016 vp sosiaali- ja terveysvaliokunnassa perjantaina klo Lausunto kansalaisaloitteesta työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiin Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt asiantuntijalausuntoani kansalaisaloitteesta KAA 4/2016, jonka tarkoituksena on Työntekijäin eläkelain 395/ :n Eläkkeiden indeksitarkastus -kohdan muuttaminen. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan maksussa olevien eläkkeiden vuotuiseen tarkistamiseen käytetyn indeksin muuttamista täysin palkkatason muutoksia seuraavaksi. Nykyinen indeksi on painotettu niin, että hintatason muutos muodostaa 80 prosenttia ja palkkatason muutos 20 prosenttia indeksistä. Käyn lausunnossani läpi kansalaisaloitteen pääargumentit ja sen lisäksi nostan esiin muutaman huomion eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja kestävyydestä. Tausta Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että muutos turvaisi työuran aikaisen tulotasoon suhteutetun eläkkeen ostovoiman eläkeaikana. Nykyinen indeksi kuitenkin säilyttää eläkkeiden ostovoiman, sillä se on pääosin sidottu hintojen kehitykseen. On totta, että tilanteessa, jossa ansiot kasvavat hintoja nopeammin, eläkkeiden ostovoima suhteessa palkkoihin heikkenee. Nykyisessä taloustilanteessa, jossa palkat eivät kasva, tällaista tilannetta ei synny. Indeksin tavoitteena ei kuitenkaan ole turvata ostovoimaa eläkeläisten ja työtekijöiden välillä vaan eläkkeiden ostovoiman sinänsä. Perusteluissa mainitut vertailut muiden maiden indekseihin ei ole mielekäs, sillä yhteiskunnan tukijärjestelmät ja siten myös eläkejärjestelmät vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Ruotsissa käytössä oleva niin sanottu indeksijarru on tarkoittanut sitä, että maksussa olevia eläkkeitä on heikossa taloustilanteessa jopa leikattu. Oikeudenmukaisuus Kansalaisaloitteessa todetaan, että eläkkeiden kasvu on ollut vuosina noin puolet hitaampaa kuin palkkojen kehitys. Kysymys siitä, pitääkö nykyisten työntekijöiden tuottaman arvonlisäyksen heijastua nykyisten eläkeläisten eläkkeessä, on poliittinen arvovalinta. On kuitenkin syytä muistaa, että ansiotason voimakas nousu heijastuu myös hintoihin, jolloin jopa täysin hintoihin sidottu indeksi turvaisi eläkkeiden ostovoiman suhteessa kuluttajahintojen kehitykseen. Toinen huomion arvoinen seikka on kustannukset. Mikäli nykyistä indeksiä ei olisi 90-luvulla otettu käyttöön olisivat vuotuiset eläkemenot miljardeja euroja korkeammat ja sitä myöden eläkemaksut huomattavasti nykyistä suuremmat. Tällä hetkellä eläkejärjestelmän rahoitus on muutenkin veitsen terällä, jolloin nykyistä suuremmat eläkemenot olisi käytännössä rahoitettava joko rahastoja purkamalla tai maksujen korotuksilla. Eläkeuudistuksessa eläkemaksutaso haluttiin naulata mahdollisimman pitkäksi ajaksi 24,4 prosenttiin palkoista. Eläkeindeksin muuttaminen pakottaisi nostamaan maksuja, mikä puolestaan nostaisi kokonaisveroastetta. Nykyisen talouspoliittisen linjan mukaan kokonaisveroastetta ei

2 Lausunto KAA 4/2016 ( 2/ 5) haluta korottaa, jolloin muuta verotusta olisi vastaavasti kevennettävä. Se tarkoittaisi puolestaan suurempia leikkauksia muihin julkisiin menoihin. Toinen vaihtoehto on käyttää eläkerahastot indeksin korottamiseen. Se puolestaan johtaisi Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan viimeistään 2060-luvulla tilanteeseen, jossa rahastot olisi syöty ja eläkemaksuja jouduttaisi nostamaan yli 30 prosenttiin palkoista. Molemmissa tilanteissa indeksimuutos rahoitettaisiin nykyisten ja tulevien työntekijöiden kukkarosta. Eläkeläisköyhyys Kansalaisaloitteessa esitetään aivan asiallinen huoli eläkeläisköyhyydestä. Valitettavasti indeksin muuttaminen auttaisi euromääräisesti eniten niitä eläkeläisiä, jotka saavat jo nyt suurempia eläkkeitä. Sen sijaan muutos ei auta niitä heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevia eläkeläisiä, jotka elävät täysin tai pääosin kansan- ja takuueläkkeen varassa. Lisäksi nykyisistä eläkeläisistä indeksimuutoksesta ehtisivät hyötymään vain hiljattain eläkkeelle jääneet ikäluokat, jotka saavat muutenkin selvästi korkeampia eläkkeitä kuin vanhemmat ikäluokat. Kansaneläke on pysynyt lähes paikallaan 1990-luvulta lähtien ja samaan aikaan työeläkkeiden taso on kasvanut hyvää vauhtia. Esimerkiksi vuonna 1995 vain kansaneläkettä saavien keskieläke oli noin 722 euroa kuukaudessa ja vuonna euroa kuukaudessa. Samassa ajassa vain työeläkettä saavien keskimääräiset kuukausieläkkeet nousivat 1328 eurosta jopa 2040 euroon. Tehokkaampi tapa poistaa eläkeläisköyhyyttä onkin nostaa kansaneläkkeiden tasoa ja peruuttaa esimerkiksi lääkekorvauksiin, asumistukeen ja kansaneläkkeisiin tehtyjä leikkauksia. Eläkeindeksin muuttaminen täysin ansiotasoa seuraavaksi voisi jopa heikentää köyhimpien eläkeläisten asemaa. Indeksin muuttaminen aiheuttaisi eläkemaksuihin nostopainetta, jolloin muuta verotusta olisi vastaavasti kevennettävä. Tällöin on mahdollista, että julkisen talouden rahoitusvajeen umpeen kuromiseksi juuri kansaneläkkeisiin ja muihin ikääntyvän väestön tarvitsemiin palveluihin ja tulonsiirtoihin kohdistuisi lisää leikkauspaineita. Itsetunnon säilyminen Kansalaisaloitteessa todetaan, että nykyinen indeksi ajaa eläkeläiset yhä useammin turvautumaan sosiaalihuoltoon ja muihin julkisiin tulonsiirtoihin. Kansalaisaloitteen mukaan tämä koetaan nöyryyttävänä. Nöyryyttämisen kokemuksen purkaminen ei nähdäkseni ole korjattavissa lainsäädännön keinoin. Tähän tuntemukseen vaikuttaa myytti siitä, että jokainen olisi tienannut oman eläkkeensä ja näin eläke olisi kunkin ihmisen itse säästämää varallisuutta, joka otetaan käyttöön eläkkeelle siirryttäessä. Suomen eläkejärjestelmässä kukaan ei kuitenkaan ole maksanut omia eläkkeitään. Eläketurvakeskuksen vuonna 2015 julkaiseman Yksityisalojen palkansaajien työeläkkeet syntymävuoden mukaan -raportin perusteella vuonna 1940 syntyneet saavat jokaista maksamaansa (sekä työntekijän itsensä että työnantajan maksamaa) eläke-euroa kohden noin 5,09 euroa eläkettä. Vuonna 1990 syntyneiden arvioitu hyöty tulee olemaan noin yhden suhde kahteen. Näin ollen nykyisten työeläkkeiden kasvattaminen entisestään ei ole omiaan lisäämään sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, päinvastoin. Työeläkkeet ovat mitä suurimmassa määrin julkista tulonsiirtoa siinä missä asumistuki tai kansaneläkkeetkin. Nöyryyttämisen tunne voisi poistua mikäli myös työeläkkeistä keskusteltaisiin sosiaalisina tulonsiirtoina.

3 Lausunto KAA 4/2016 ( 3/ 5) Kansantaloutta elvyttävä vaikutus Kansalaisaloitteen mukaan indeksin muuttaminen lisäisi eläkeläisten ostovoimaa ja elvyttäisi kotimaista kysyntää ja lisäisi verotuloja. Tiedossani ei ole laskelmia siitä, minkä mittaluokan elvytysvaikutuksesta olisi kysymys. Sen sijaan haluan esittää kriittisen huomion kansalaisaloitteessa ehdotetun elvytyksen kohdentamisesta. Mikäli julkista taloutta ja kulutusta halutaan elvyttää se voitaisi yhtä hyvin kohdistaa työikäiseen väestöön. Tällöin elvytys voitaisi tehdä esimerkiksi eläkemaksua alentamalla ja suuntaamalla maksun kevennys työntekijöille. Tämä tarkoittaisi rahastointiasteen laskemista ja eläkerahastojen käyttämistä eli samaa mekanismia kuin eläkeindeksin muuttamisella tavoitellaan. Lisäksi on syytä huomata, että työikäiselle väestölle suunnattu elvytys olisi tehokkaampaa kuin eläkeläisväestölle suunnattu. Esimerkiksi valtioneuvoston kanslian tilaamassa Ikääntyminen voimavarana -raportissa huomautetaan, että eläkeläisten säästämisaste on korkeampi kaikissa tuloluokissa kuin työntekijöillä. Näin ollen työntekijöiden kulutusmahdollisuuksien lisääminen valuu todennäköisemmin kulutukseen. Työeläkkeiden yhteys julkiseen talouteen Kansalaisaloitteessa todetaan, että työeläkkeiden maksuun ei tarvita verovaroja vaan rahat saadaan eläkeyhtiöiden sijoitustuotoista, joista 70 % tulee ulkomaisista sijoituksista. Väite on virheellinen. Ensinnäkin julkisen sektorin eli valtion ja kuntien työeläkkeet ovat kiinteä osa julkista taloutta, ja myös yksityisen sektorin lakisääteiset eläkemaksut katsotaan osaksi kokonaisveroastetta. Näin ollen eläkemaksujen korottaminen on etenkin 1980-luvulta alkaen syönyt tilaa muulta verotukselta. Oheisesta yksityisen sektorin työntekijöiden palkasta perittäviä veroja ja eläkemaksuja käsittelevästä graafista käy ilmi, miten 1980-luvulla Suomessa herättiin tulevaisuudessa häämöttävään eläkemenojen kasvuun. Eläkemaksuja korotettiin tasaisesti niin,

4 Lausunto KAA 4/2016 ( 4/ 5) että 1990-luvulla yksityisellä sektorilla työskentelevän keskituloisen palkansaajan verotus nousi jo yli 54 prosentin. Tällä hetkellä eläkemaksut muodostavat jo noin puolet keskituloisen palkansaajan palkkatuloon kohdistuvasta verorasituksesta. Sen seurauksena muuta verotusta on jouduttu keventämään. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että julkisessa taloudessa vallitsee tällä hetkellä niin sanottu kestävyysvaje. Toisin kuin kansalaisaloitteen perusteluissa väitetään, niin suurin osa työeläkkeiden rahoittamisesta kerätään kulloinkin työelämässä olevilta sukupolvilta. Vain noin viidesosa kerätyistä eläkemaksuista siirretään eläkerahastoihin. Tämä aiheuttaa sekaannusta, sillä samaan aikaan rahastoista käytetään myös rahaa eläkkeiden rahoittamiseen. Tällä hetkellä eläkemeno on suurempi kuin eläkemaksujen kautta saatava tulovirta. Tuon maksuvajeen täyttämiseksi ja eläkkeiden rahoittamiseksi hyödynnetään eläkeyhtiöiden sijoitusten tuottoja. Se mihin eläkeyhtiöt saavat sijoittaa varallisuutensa tulee eläkeyhtiöiden sijoitussäännöistä. Toronton yliopiston professorin Keith Ambachtsheerin laatiman Suomen eläkejärjestelmä: Instituutiorakenne ja hallinto -raportin mukaan pelkästään riskien hajauttamisen näkökulmasta käsin, eläkeyhtiöiden tulisi sijoittaa jopa kokonaan Suomen ulkopuolelle. Mahdollisimman laaja sijoitusten hajauttaminen on paras tapa turvata eläkerahastojen kestävyys kriisitilanteissa. Noin 180 miljardin eläkerahastoja on kuitenkaan mahdotonta suojata kokonaisuudessaan globaaleilta kriiseiltä. Sijoitussääntöjen muuttaminen on viime kädessä poliittinen päätös, mutta siihen kansalaisaloitteessa ei edes oteta kantaa. Muutoksen kustannukset Kansalaisaloitteessa arvioidaan, että indeksin muuttaminen lisäisi eläkemenoja marginaalisesti. Kansalaisaloitteessa esitetään, että yhdessä vuodessa eläkemenot kasvaisivat 312 miljoonaa euroa, mikäli reaalipalkat kasvaisivat 1,6 prosenttia. Kyseessä on kuitenkin vain yhden vuoden meno. Muutoksen kustannukset kumuloituvat vuosittain, jolloin pitkällä aikavälillä eläkemenot kasvaisivat huomattavan paljon. Eläketurvakeskuksen mukaan muutoksen kokonaisvaikutus näkyisi noin 30 vuodessa, jolloin eläkemenojen nousu olisi jo noin 6 prosenttia palkoista. Mikäli indeksimuutos hyväksyttäisiin, olisi vaihtoehtoina joko eläkemaksujen välitön korottaminen tai eläkerahastojen käyttäminen loppuun, jonka jälkeen eläkemaksuja pitäisi nostaa vielä enemmän. Nykyisessä taloustilanteessa on varsin riskipitoinen ajatus lisätä eläkejärjestelmän kuluja entisestään. Yhteenveto Eläkeindeksin muuttaminen kansalaisaloitteessa ehdotetulla tavalla ei aja aloitteen perusteluissa ilmoitettua tavoitetta. Sen sijaan muutoksen kokonaisvaikutukset ovat epäoikeudenmukaiset sekä eläkeläissukupolvien sisällä että eri sukupolvien välillä. Nykyisessä taloustilanteessa olisikin oleellisempaa pohtia, miten heikon talouskasvun tuomia riskejä voitaisi jakaa oikeudenmukaisemmin niin eri sukupolvien välillä kuin sukupolvien sisällä. Käsittelyssä olevassa kansalaisaloitteessa riskejä ainoastaan kasvatetaan entisestään.

5 Lausunto KAA 4/2016 ( 5/ 5) Tällä hetkellä työeläkejärjestelmän riskit on ulkoistettu nimenomaan työikäisen väestön ja kansanja takuueläkkeen varassa elävien kannettavaksi. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että maksussa olevat työeläkkeet nauttivat omaisuuden suojaa toisin kuin mitkään muut julkiset tulonsiirrot. Sen vuoksi kahdessa edellisessä eläkeuudistuksessa eläkejärjestelmän kuluja on leikattu nimenomaan heikentämällä tulevien eläkkeiden määräytymissääntöjä. Kansalaisaloitteen taustalla oleva ajatus siitä, että esimerkiksi eläkeyhtiöiden sijoitustuotot kohoaisivat menneiden vuosikymmenten tasolle näyttää varsin epärealistiselta. Näin ollen indeksimuutos kasaisi lisää riskejä nykyiselle ja tulevalle työikäiselle väestölle. Mikäli erittäin optimistinen talousskenaario kuitenkin toteutuisi ja eläkejärjestelmään kertyisi enemmän jaettavaa, on syytä miettiä miten tuo liikkumavara käytetään. Silloinkin indeksimuutoksen realistisena vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi edellisissä eläkeuudistuksissa tehtyjen heikennysten peruuttaminen tai työntekijöiden jatkuvasti kasvaneiden eläkemaksujen alentaminen. Kunnioittavasti, Jari Hanska toimittaja

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.

Lisätiedot

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.2.2017 Heli Backman Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Työeläke perustuu työskentelyajan ansioihin

Lisätiedot

Kansalaisaloitteen otsikko

Kansalaisaloitteen otsikko Kansalaisaloitteen otsikko Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi Aloitteen päiväys 24.9.2015 Aloitteen muoto Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä Oikeusministeriön asianumero OM 174/52/2015

Lisätiedot

LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI

LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI LAUSUNTO 1 / 4 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Lausuntopyyntö 8.2.2017 LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI lausuu pyydettynä kansalaisaloitteesta

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot

Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Tausta diapaketille Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 1 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Osallistuin valiokunnan kutsumana asiantuntijana kuulemistilaisuuteen klo 10.00. Kuulemistilaisuuden aiheena oli työeläkeindeksin palauttaminen takaisin palkkatasoindeksiksi,

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE

EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE LAUSUNTO 1 (5) EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt Työeläkevakuuttajat TELA ry:ltä asiantuntijaa 17.2.2017 kuulemiseen, jossa käsitellään

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia

Lisätiedot

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu HELSINKI

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu HELSINKI 1(2) VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY LAUSUNTO Kalevankatu 4 00100 HELSINKI Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Hallituksen esitys 107/2017 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAEIKSI VUODEN

Lisätiedot

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite

Lisätiedot

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu HELSINKI

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu HELSINKI 1(2) VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY LAUSUNTO Kalevankatu 4 00100 HELSINKI Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Hallituksen esitys 135/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ VUODEN 2017 TULOVEROASTEIKKO-

Lisätiedot

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä

Lisätiedot

Esimerkkilaskelmia nettotulojen ja veroasteen muutoksesta

Esimerkkilaskelmia nettotulojen ja veroasteen muutoksesta Eduskunta Sisäinen tietopalvelu Tutkija Sami Grönberg Muistio 18.1.216* Esimerkkilaskelmia nettotulojen ja veroasteen muutoksesta 216-217 Tarkasteltava kysymys Kuinka palkan, eläkkeen ja päivärahatulojen

Lisätiedot

Vihreiden nuorten eläkepamfletti 2017 KORJATAAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ!

Vihreiden nuorten eläkepamfletti 2017 KORJATAAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ! Vihreiden nuorten eläkepamfletti 2017 KORJATAAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ! mitkä eläkkeet? Eläkkeet ovat olennainen osa hyvinvointivaltion sosiaaliturvaa, joka kuuluu jokaiselle ja jonka tulee taata riittävä toimeentulo

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 8.10.2015 Väestö yleensä

Lisätiedot

Laki 1482/1995: Taitettu indeksi

Laki 1482/1995: Taitettu indeksi Laki 1482/1995: Taitettu indeksi Tavoitteena on maksujen ja etujen tasapaino 1990-luvulla ja työeläkejärjestelmän pidemmänkin aikavälin turvaaminen. (HE 118/1995) Tästä syystä esitetyt eläketasoa heikentävät

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010 Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Päätulos: eläkkeet ovat kasvaneet huomattavasti Keskimääräinen eläke on parantunut 10 vuodessa reaalisesti

Lisätiedot

01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. 01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Tutkimus sisältää

Lisätiedot

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 Verot, tulot ja ostovoima ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 1 TAUSTA: HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET 1,1 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan ansiotulojen verotusta kevennetään

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma

Lisätiedot

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.

Lisätiedot

Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti

Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti 2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...

Lisätiedot

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.

Lisätiedot

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009 Hallituksen kehysriihi Jyrki Katainen 24.3.2009 Lähivuosien talouskehitys erittäin heikkoa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 BKT, määrän muutos, % 0,9-5,0-1,4 3,3 2,5 1,8 Työllisyys,1000 henkilöä 2531 2420

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

- MITEN VOIDAAN ESTÄÄ

- MITEN VOIDAAN ESTÄÄ Verotus tällä ja ensi vaalikaudella ANSIOTULOJEN VEROTUS 2010 - MITEN VOIDAAN ESTÄÄ LAMAKIRISTYSTEN PALUU? 1 55 % 50 45 40 TAUSTA: EDELLISEN KERRAN ANSIOTULOJEN VEROTUS KIRISTYI 1990-LUVUN ALUN LAMAVUOSINA

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Johdanto Nämä ovat Martikaisen mallin laskelmat vuoden 22 osalta. Tosin aivan lopussa kerrotaan vuoden 211 osalta päätulokset ja päivityksestä. (Laskelmien

Lisätiedot

Vasemmistoliiton eläkepoliittinen ohjelma. Lopetetaan eläkeläisköyhyys ja pienennetään tuloeroja

Vasemmistoliiton eläkepoliittinen ohjelma. Lopetetaan eläkeläisköyhyys ja pienennetään tuloeroja Vasemmistoliiton eläkepoliittinen ohjelma Lopetetaan eläkeläisköyhyys ja pienennetään tuloeroja Vasemmistoliiton eläkepoliittinen ohjelma: Lopetetaan eläkeläisköyhyys ja pienennetään tuloeroja Suomessa

Lisätiedot

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu 4 7.10.2015 00100 HELSINKI. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle

VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY Kalevankatu 4 7.10.2015 00100 HELSINKI. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 1(3) VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY LAUSUNTO Kalevankatu 4 7.10.2015 00100 HELSINKI Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Hallituksen esitys 31/2015 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ VUODEN

Lisätiedot

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot

Lisätiedot

Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi

Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi Kansalaisaloite ja ETK:n lausunto Kansalaisaloitteessa KAA 4/2016 vp esitetään

Lisätiedot

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

Työeläkeindeksin palauttaminen palkkaindeksiksi tulisi kalliiksi

Työeläkeindeksin palauttaminen palkkaindeksiksi tulisi kalliiksi Muistio Brief 51 8.12.2016 Muistio Brief ISSN-L 2323-2463, ISSN 2323-2463 51 8.12.2016 1 Muistiot tarjoavat ajankohtaista tutkimustietoa polttavista yhteiskunnallisista kysymyksistä. www.etla.fi» julkaisut»

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.

Lisätiedot

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu

Lisätiedot

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus

Lisätiedot

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen 1 Suomen Kuntaliitto 8.10.2010 Henrik Rainio, Jouko Heikkilä Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen Veroprosentin korotuksesta kunta saa aina täysimääräisen

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) Ke 12.10.2016 klo 10.30 HE 174/2016 vp (kiinteistöverolain muuttamisesta) SISÄLTÖ Asumismenojen kehitys Kiinteistöverotuksen nykytilanne ja

Lisätiedot

Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA

Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA 2000-2012 2012 1 Teemu Lehtinen 1.12.2011 1) Palkka PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT keskituloinen palkansaaja, palkka v. 2011: 37.647 /v

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016) Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun

Lisätiedot

Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista

Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan

Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan Eduskunta Sisäinen tietopalvelu Olli Kannas, Sami Grönberg Muistio 16.5.2016 Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan Tarkasteltavat reformit: Laskelmassa tarkastellaan

Lisätiedot

TELA, Helsinki

TELA, Helsinki Nuoret ja työelämän sekä työeläkkeen tulevaisuus 12.9.2017 TELA, Helsinki Kuka olen ja mistä tulen? : Vastaa Keskustanuorten politiikan valmistelutyöstä ja tiedonhankinnasta Poliittisten sisältöjen valmistelu

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Espanja x Eläkkeitä tarkistetaan vuoden alussa tulevan vuoden kuluttajahintaindeksin

Espanja x Eläkkeitä tarkistetaan vuoden alussa tulevan vuoden kuluttajahintaindeksin MAKSUSSA OLEVIEN LAKISÄÄTEISTEN ELÄKKEIDEN TARKISTUS ERÄISSÄ MAISSA Alankomaat x Kansaneläkkeitä tarkistetaan tammi- ja heinäkuun alussa nettomääräisen vähimmäispalkan muutoksen. Alankomaissa ei ole lakisääteistä

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

Työeläkevakuutus tulevaisuuden politiikan näkökulmasta

Työeläkevakuutus tulevaisuuden politiikan näkökulmasta Työeläkevakuutus tulevaisuuden politiikan näkökulmasta Telan hallinnon koulutus 11.5.2017 Mikkel Näkkäläjärvi Demarinuorten puheenjohtaja Kuka Mikkel? Johtamisen opiskelija Lapin yliopistosta, kotoisin

Lisätiedot

Ikääntymispolii-set näköalat. Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö

Ikääntymispolii-set näköalat. Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö Ikääntymispolii-set näköalat Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö Teemat Eläkeasiat Hoiva- asiat Tapahtumat - eurovaalit 5/2014 - eduskuntavaalit 4/2015 - edustajakokous ja kesäpäivät 2015

Lisätiedot

Kansalaisaloite taitetun indeksin poistamiseksi on myötätuulessa

Kansalaisaloite taitetun indeksin poistamiseksi on myötätuulessa Kansalaisaloite taitetun indeksin poistamiseksi on myötätuulessa Puolueisiin sitoutumaton eläkeläisjärjestö Suomen Senioriliike ry käynnisti syyskuussa 2015 Kansalaisaloitteen, jonka tarkoitus on palauttaa

Lisätiedot

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen

Lisätiedot

PALKANSAAJAN OSTOVOIMA JA VEROTUS 2000-2014

PALKANSAAJAN OSTOVOIMA JA VEROTUS 2000-2014 PALKANSAAJAN OSTOVOIMA JA VEROTUS 2000-2014 1 Teemu Lehtinen 15.5.2012 PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 1) Palkka keskituloinen palkansaaja, palkka v. 2012: 38.889 /v (3111 /kk) vuosittainen

Lisätiedot

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki*

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki* Eläkkeet ja kansantalous Keva-päivä 26.5.2011 Seppo Honkapohja Suomen Pankki* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. 1 I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia peruskysymyksiä

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys

Lisätiedot

Hallitus ja eduskunta syrjivät eläkeläisiä

Hallitus ja eduskunta syrjivät eläkeläisiä 1 Hallitus ja eduskunta syrjivät eläkeläisiä Työeläkeindeksissä hintojen muutoksen vaikutus on 80 % ja palkkojen muutosten osuus 20 %. Tämän perusteella vuodelle 2015 vahvistettu työeläkeindeksi olisi

Lisätiedot

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM:n ehdotus valtion talousarviosta 2017 17.8.2016 Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 11.8.2016 ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää käännettä

Lisätiedot

HE 137/1997 vp PERUSTELUT

HE 137/1997 vp PERUSTELUT HE 137/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

Hallituksen ehdolliset lisätoimet

Hallituksen ehdolliset lisätoimet Hallituksen ehdolliset lisätoimet Ehdolliset lisäsäästöt: suoraan palkansaajiin kohdistuvia ovat työttömyysturva, vuorotteluvapaa, vanhempainvapaan lomakarttuman poistaminen eli yhteensä 202 miljoonaa.

Lisätiedot

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde

Lisätiedot

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden

Lisätiedot

Ankeudesta aurinkoon Loppu investoin1lamalle. Jussi Ahokas & Lauri Holappa 1.4.2015

Ankeudesta aurinkoon Loppu investoin1lamalle. Jussi Ahokas & Lauri Holappa 1.4.2015 Ankeudesta aurinkoon Loppu investoin1lamalle Jussi Ahokas & Lauri Holappa 1.4.2015 Esityksen sisältö 1. Suomi ei ole rakenteellisessa kriisissä 2. Suomen talouskriisi kysyntäkriisinä 3. Poli1ikkasuositukset

Lisätiedot

HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta

HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190 1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

Mistä lääke eläkeläisköyhyyteen?

Mistä lääke eläkeläisköyhyyteen? ANALYYSIT Mistä lääke eläkeläisköyhyyteen? MAURI KOTAMÄKI & OLLI KÄRKKÄINEN Johdanto Työeläkeindeksin muuttaminen nousee julkiseen keskusteluun tasaisin väliajoin. Joulukuussa 2016 eduskuntaan jätettiin

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014 Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene

Lisätiedot

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014 ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi

Lisätiedot

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset

Lisätiedot

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS

Lisätiedot

Rakenneyksikön arvioita yksikkötyökustannuksia alentavista toimenpiteistä

Rakenneyksikön arvioita yksikkötyökustannuksia alentavista toimenpiteistä Luonnos VM/BO/RY 7.9. 2015 kello 17:06 1(5) Rakenneyksikön arvioita yksikkötyökustannuksia alentavista toimenpiteistä Tässä muistiossa esitetään rakenneyksikön arvioita yksikkötyökustannuksia alentavista

Lisätiedot

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla Yrittäjien tulot ja verot 2014 vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla 1 Saman tulotason yrittäjien ja palkansaajien verotuksen vertailu vuonna 2012 Yrittäjät Palkansaajat Tulot 44 974 44 974 - Siitä ansiotuloa

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset

Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset - Vähimmäistyökyvyttömyyseläkettä saavilla työttömyysloukku 730-1700 :n palkoilla. - Ansiotuloa

Lisätiedot

Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeet ja köyhyys Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto 24.11.2016 Eläketulot: erilaisia käsitteitä Työeläke Kokonaiseläke = työeläke + kansaneläke + takuueläke + lapsikorotus + rintamalisät Käytettävissä

Lisätiedot

1983 vp. - HE n:o 141

1983 vp. - HE n:o 141 1983 vp. - HE n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain 1 :n ja eläkkeensaajien asumistukilain muuttamisesta

Lisätiedot

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen

Työstä työeläkettä. Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu. Kuvitus: Anssi Keränen Työstä työeläkettä Eläkeasiat pähkinänkuoressa 9 lk. Yläkoulu Kuvitus: Anssi Keränen Suomalainen sosiaalivakuutus Työeläke on keskeinen osa suomalaista sosiaaliturvaa. Työstäsi kasvaa työeläke! Työeläke

Lisätiedot

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot