Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Sivu 1 / / / Kiinteistön kunnossapitoa koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi, , Seilikaari 10, Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Hellsten Petri, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta päättää olla ryhtymättä velvoitetoimenpiteisiin kiinteistöä koskevan toimenpidepyynnön johdosta. Perustelut Asunto Oy Mankkaanlehdon omistamalla kiinteistöllä sijaitsee neljä rivitaloa sekä yksi kahden asunnon talo, joissa on yhteensä 20 huoneistoa. Kohde on valmistunut vuonna 1983 ja uudisrakennusluvan mukainen rakennustyö on loppukatselmoitu Kiinteistölle on lisäksi myönnetty muutoslupa katoksen rakentamiselle asunnon V päätyyn sekä vähäisille sisärakenteiden muutoksille asunnossa V. Muutosluvan mukaiset rakennustyöt on loppukatselmoitu Loppukatselmuksissa ei ole todettu rakennuksiin liittyviä puutteita, jotka olisivat antaneet aihetta huomautuksiin. Asiassa on kysymys siitä, onko Asunto Oy Mankkaanlehto kiinteistön omistajana laiminlyönyt maankäyttö- ja rakennuslaissa 166 :n 1 momentissa säädettyä rakennusten kunnossapitovelvoitettaan. Jotta rakennuslautakunta voisi maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 3 momentin ja 182 :n nojalla määrätä ja antaa velvoitteen rakennusten korjaamiseksi, lautakunnan tulisi voida todeta, että rakennusten kunnossapito on laiminlyöty. Velvoite maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 4 momentin mukaisen kuntotutkimuksen suorittamiseksi puolestaan edellyttäisi tarvetta rakennuksen terveellisyyden ja turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseen. Toimenpidepyynnön tekijän sekä kiinteistön omistajan esittämistä selvityksistä on todettavissa, että kiinteistöllä on ilmennyt korjaustarpeita muun muassa salaojitukseen, kattovesien johtamiseen, ryömintätilojen tuuletukseen sekä alapohjien läpivientien tiiviyteen liittyen. Lisäksi on ilmennyt, että perustuksia ja salaojia ympäröivissä maantäytöissä käytetyt maa-ainekset eivät ainakaan kaikilta osin vastaa sitä, mitä rakennusaikaisissa suunnitelmissa on esitetty. Kiinteistön omistaja on asiassa antamansa vastineen, esitettyjen selvitysten sekä kohteessa suoritetun valvontakäynnin perusteella ryhtynyt toimenpiteisiin kiinteistöllä olevissa rakennuksissa ilmenneiden

2 Rakennuslautakunta Sivu 2 / 2 korjaustarpeiden kuntoon saattamiseksi. Korjaussuunnittelussa ja korjausten toteuttamisessa on käytetty apuna ulkopuolisia asiantuntijoita. Kiinteistön omistaja on suorittanut myös Espoon kaupungin terveystarkastajan edellyttämät korjaukset ja selvitykset. Mistään asiassa esitetystä asiantuntijaselvityksestä ei ilmene, että toimenpidepyynnön tekijän hallinnassa olevassa asunnossa V tai muissakaan kiinteistön rakennuksissa olisi terveyshaittaa aiheuttavia vaurioita. Koska kiinteistön omistaja on tässä tapauksessa asunto-osakeyhtiö, tulee kiinteistön kunnossapitoa koskevassa päätöksenteossa noudattaa asuntoosakeyhtiölaissa säädettyjä menettelyjä. Vaihtoehtoisiin korjaustapoihin liittyvät yhtiön osakkaiden väliset erimielisyydet eivät siten yksinään ole osoitus siitä, että yhtiö olisi laiminlyönyt kunnossapitovelvoitettaan. Asunnon V päädyssä olevan lisärakennuksen kunnossapitovastuun ja - kustannusten jakautumista koskeva toimenpidepyynnön tekijän ja kiinteistön omistajan välinen erimielisyys on yksityisoikeudellinen asia, joka ei kuulu rakennusvalvontaviranomaisen arvioitavaksi. Asiassa ei edellä kerrotun perusteella ole todettavissa, että kiinteistön omistaja olisi laiminlyönyt maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 1 momentissa säädettyä rakennusten kunnossapitovelvollisuuttaan. Aihetta velvoitepäätöksen antamiselle ei näin ollen ole. Toimenpidepyynnössä vaaditun katselmuksen järjestämiselle ei myöskään voida katsoa olevan tässä tilanteessa perustetta. Sovellettavat säännökset Maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Saman pykälän 3 momentin mukaan jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Edelleen saman pykälä 4 momentin mukaan ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden ja turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 182 :n mukaan jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin näihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

3 Rakennuslautakunta Sivu 3 / 3 Sovelletut oikeusohjeet Päätöksessä mainittujen lisäksi Hallintolaki 6, 34 Päätös Oheismateriaali Selostus Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Toimenpidepyyntö liitteineen - Asunto Oy Mankkaanlehdon vastine liitteineen - Asunto Oy Mankkaanlehdon vastine , vastineen liitteet ovat nähtävillä lautakunnan kokouksessa - Toimenpidepyynnön tekijän lausuma , lausuman liitteet ovat nähtävillä lautakunnan kokouksessa - Toimenpidepyynnön tekijän lausunto Asunto Oy Mankkaanlehdon vastine Katselmusmuistio valvontakäynti Rakennuspaikka ja sen omistaja Seilikaari 10, Espoo Asunto Oy Mankkaanlehto Vaatimuksen tekijä ja hänen osoitteensa Seilikaari 10 V, Espoo Ritva Siikaluoma Toimenpidepyyntö Asunto Oy Mankkaanlehdon osakas Ritva Siikaluoma pyytää, että rakennusvalvontaviranomainen antaisi maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 3 momentin mukaisen velvoitteen yhtiölle saattaa rakennus vähintään rakennusluvan edellyttämään kuntoon tai nykyisten rakennusmääräysten edellyttämälle tasolle. Rakennusvalvonnan tulisi lisäksi järjestää katselmus talon V perustusten korjausmääräyksen antamiseksi, johon yhtiön asukkailla olisi mahdollisuus osallistua rakennuksen kunnon selvittämiseksi. Toimenpidepyynnön perusteet Asunto Oy Mankkaanlehdon hallinnassa olevalla tontilla sijaitsevasta talosta V puuttuu rakennuslupaan merkitty salaojituskerros, suoraviivaisesti ja anturan pohjan tasalle asennetut salaojaputket sekä alapohjatuuletus. Rakennuksen alkuperäiseen rakennuslupaan liittyvän pohjatutkimuksen ja pohjarakennussuunnitelman mukaan salaojakerroksen vaatima

4 Rakennuslautakunta Sivu 4 / 4 täyttö tehdään 0,2 m leveydeltä käyttäen hyvin vettä läpäisevää salaojasoraa. Salaojatäytön ulkopuolinen täyttö enintään 0,3 metrin leveydellä tehdään soralla tai hienojakoisella louheella. Perustusten leikkauskuvan mukaan täyttö tehdään anturan sisäpuolella vähintään 500 mm paksuisena kerroksena ja kussakin erillisessä alapohjatilassa (asunnossa V niitä on neljä) on oltava vähintään 2 kpl 100 mm x 200 mm suuruista tuuletusaukkoa. Asunnossa V tehdyn alapohja-avauksen perusteella rakennuksen anturan ympärillä ei ole lainkaan kapilaarikatkoa, vaan perustusten ympärillä on hienojakoista hiekkaa. Espoon kaupungin terveystarkastaja on tarkastuspöytäkirjassaan velvoittanut yhtiötä toimenpiteisiin salaojaverkoston toimivuuden tarkastamiseksi. Alapohja-avauksen tuloksista voi selkeästi päätellä, että asuntojen S-V perustuksista puuttuu salaojituskerros, jota ilman salaojaverkosto ei voi olla toimiva nykyisessä muodossaan. Hiekan olemassaolo perustuksissa estää salaojajärjestelmän toimivuuden, koska kosteuden liikkumiselle vaaditut kallistukset ja isorakeinen salaojasora puuttuvat. Vaadittu salaojakerros sekä sen ulkopuolinen täyttö puuttuvat. Salaojien korkeusasema tulisi olla anturan maanvastaisen pohjan tasalla. Asunnon V osalla salaojaputki kulkee kuitenkin välillä huomattavasti anturan pohjan yläpuolella ja siinä on tiukkoja lähes pystysuoria kaatoja alaspäin sekä yhtä tiukkoja nousuja ylöspäin. Nousujen johdosta salaoja sijaitsee ajoittain lähtevästä kaivosta noin cm syvyydellä, kun anturan pohja taas on 90 cm syvyydellä. Salaojaputken mutkat välillä jyrkästi ylös ja välillä alas rikkovat putkelta edellytettyä suoraviivaisuutta. Minkään asunnon alapohjan osastoissa ei ole tuuletusaukkoja. Esimerkiksi asunnossa V on neljä suljettua alapohjaosastoa, jossa kussakin tulisi olla 2 kpl tuuletusaukkoja. Toimenpidepyyntö on kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Asianosaisten kuuleminen ja selitys Kiinteistön omistajalle Asunto Oy Mankkaanlehdolle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta rakennusvalvontakeskuksen päivätyllä vastauspyynnöllä sekä päivätyllä selityspyynnöllä. Asunto Oy Mankkaanlehto on sekä päivätyissä vastauksissaan todennut muun muassa seuraavan: Asuntoon V on sen asukkaan vaatimuksesta tehty vuosien mittaan useita taloyhtiön kustantamia tutkimuksia. Näissä kaikissa on todettu, ettei asunto V poikkea kuntonsa puolesta muista taloyhtiön asunnoista. Asunto Oy Mankkaanlehdon hallitus ja isännöitsijä toteavat, ettei heillä ole hallussaan mitään sellaista tutkimustulosta tai -tietoa, joka indikoisi asunnossa V olevan kosteusvaurion.

5 Rakennuslautakunta Sivu 5 / 5 Asunto Oy Mankkaanlehto on vastineessaan viitannut myös päivättyyn lausumaansa, joka on oheismateriaalissa päivätyn vastineen liitteenä. Yhtiön suorittamat korjaukset ja selvitykset Taloyhtiössä ryhdyttiin suunnittelemaan salaoja-/sadevesiviemäriremonttia Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:n päivätyn raportin perusteella. Keväällä 2005 taloyhtiön hallitus tilasi remonttisuunnitelmat, jotka käsittivät koko kiinteistön osalta sadevesiviemärien ja salaojien saneerauksen; tätä suunnitelmaa karsittiin osakkaiden ehdotuksesta ja hallituksen päätöksellä kulujen kurissa pitämiseksi. Koska kattovesistä aiheutuvat ongelmat ovat suurimmat A-D-talossa sen epäedullisen korkeusaseman vuoksi, päätettiin yhtiökokouksen päätöksellä aloittaa remontti ko. rakennuksesta ja piha-pysäköintialueelta. Muiden rakennusten osalta saneeraustyöt oli tarkoitus toteuttaa lähivuosina. Syksyllä 2006 toteutettuun remonttiin sisältyivät A-D-talon ja pysäköintialueen sadevesiviemärityöt sekä lisätöinä jv-viemäripainaumien korjauksia A-D talon alla ja lämpöputken korjausta R-S -asuntojen kohdalla. Vuosina 2007 ja 2008 taloyhtiö joutui priorisoimaan korjausohjelmaa, koska vesikatteen uusiminen jouduttiin vesivuotojen takia tekemään vuonna 2007 ja lämmönjakohuoneen kaukolämmön alajakokeskus laitteineen uusimaan vuonna Sadevesiviemäreiden saneeraustyön 2-vaiheen suunnittelu käynnistettiin näin ollen syksyllä Olemassa olevien salaojien toimivuutta tutkittiin useaan otteeseen Tapiolan Lämpö Oy:n teknisen isännöitsijän Esko Monosen toimesta. Monosen mukaan mitään ongelmia salaojajärjestelmässä ei ollut havaittavissa. Ainoa selkeä ongelma oli sadevesien ohjautuminen salaojajärjestelmään asuntojen E-V kohdalla. Yhtiökokouksessa päätettiin sadevesiremontin tekemisestä Monosen suunnitelman mukaisesti. Sadevesiviemäröinti uusittiin kesällä 2010 asuntojen E-I ja M-R välillä maanvaraisella viemäröinnillä, joka kytkettiin pysäköintialueella olevaan valmiiseen sadevesijärjestelmään. Kattovedet ohjattiin E-V asuntojen vesikatoilta uusittujen vaakakourujen kautta rakennusten päädyistä rännikaivojen kautta rakennettuun sadevesiviemäröintijärjestelmään. Patolevyn asentamisesta V-asunnon päädyn maanpaineiselle sokkeliosuudelle on lisäksi sovittu hallituksen kokouksessa tehdyssä salaojien huuhtelussa salaojat on todettu toimiviksi. Kaivutöiden yhteydessä varmistui se, ettei asunnon ryömintätilaan pääse, koska ryömintätila on korkeudeltaan ainoastaan cm. Kaivualueen maa-ainekset olivat kaivukohdassa kuivia. Salaojaputket olivat kaivualueella puhtaat ja toimivat. Tarkastuksen aikana tekninen isännöitsijä Esko Mononen ei huomannut alustatilasta tulevan voimakasta mikrobien tai homeiden aiheuttamaa hajua. Syksyllä 2010 asunnon V sokkelin vierusta kaivettiin auki maapohjan ja rakenteiden tutkimiseksi. Tutkimuksen mukaan alustilasta ei tullut voimakasta mikrobien ja homeiden aiheuttamaa hajua ja asunnon V

6 Rakennuslautakunta Sivu 6 / 6 alustila todettiin huomattavasti kuivemmaksi kuin esimerkiksi asuntojen E ja F ryömintätilat. Lämpötilaeroista johtuvan ontelolaatan alapintaan muodostuvan kondenssiveden määrä minimoidaan tuuletusputkien asennuksella. Seilikaari 10:n eri rakennusten kaivuutöiden perusteella salaojat ovat oikeassa korossa perustuksiin nähden. Myös asunnon V kohdalla tehty kaivutyö syksyllä 2010 vahvistaa havainnot oikeasta korkeusasemasta. Missään tutkimuksissa tai maanrakennustöissä ei ole yksiselitteisesti todettu maa-aineisten koostumusta V-asunnon alla. Silmämääräisesti arvioituna täyttömaana on käytetty hiekkaa ja toteutustapa vastaa siten rakennusaikaista yleisesti käytettyä rakennustapaa. Kapilaarikatkosepelin puuttuminen V-asunnon alta ei ole ratkaiseva seikka, koska asunto V sijaitsee maastollisesti muuttuvalla korkeusasemalla rinteessä. Perusvedet ja hulevedet pääsevät painovoimaisesti ohjautumaan rakenteesta poispäin, eivätkä täten aiheuta rakennuksen alla perustuksiin nähden padotustilannetta. Tapiolan Lämpö Oy:n teknisen isännöitsijän Esko Monosen toimesta rakennuksen ulkovaipasta on mitattu kosteuksia pintakosteusindikaattorilla esimerkiksi asunnon V kohdalla useita kertoja vuosina Näissä mittauksissa ei ole todettu merkittäviä koholla olevia kosteusarvoja. Seilikaari 10:n kaikki asunnot ovat varustettu painovoimaisella ilmanvaihdolla, minkä seurauksena asunnot vaativat aktiivista tuuletusta ja korvausilman saantia. Satunnaisesti huonon sisäilman voi siten päätellä johtuvan asuntojen rakennustavasta sekä kyseiselle aikakaudelle tyypillisestä ilmanvaihtoratkaisusta, eikä mistään asunnossa V ilmenevästä viasta. Korvausilmajärjestelmän asentaminen taloyhtiön kaikkiin asuntoihin on kirjattu taloyhtiön PTS:ään. Terveystarkastajan edellyttämät selvitykset ja korjaukset Kaikki terveystarkastajan ja taloyhtiön teknisen asiantuntijan edellyttämät tutkimukset on suoritettu ja toimenpiteet tehdään joko kesällä 2012 tai ne on laitettu taloyhtiön PTS:ään. Kaikkia toimenpiteitä ei ole mahdollista tehdä yhtä aikaa, koska ne koskevat kaikkia taloyhtiön 20 asuntoa. Huoneistossa V on suoritettu rakenteiden suhteellisen kosteuden mittaukset seitsemästä mittauspisteestä huoneiston sisätiloista huhtikuussa Suoritetuissa mittauksissa ei todettu rakenteissa suhteellisen kosteuden kohollaan olevia arvoja ja tutkimuksen mukaan perustuksista ei ole noussut kapilaarisesti kosteutta huoneiston sisäpuolisiin rakenteisiin. V-asunnon läpiviennit tarkastettiin ja mahdollisuuksien mukaan tiivistettiin Taloyhtiö on yhtiökokouksessaan päättänyt asennuttaa rakennuksen alapohjan tuuletusputket rakennusten sisäänkäyntijulkisivuille. Sisäpihoilla asennus suoritetaan talkootöinä. Taloyhtiön rakennuksissa on jo tällä hetkellä tuuletusputkia seuraavien asuntojen kohdalla: A-D, F, H, R ja V. Osa asunto V:n alapohjan

7 Rakennuslautakunta Sivu 7 / 7 rakenteesta on syksyn 2010 tutkimusten perusteella maanvaraisella laatalla toteutettu, jolloin siellä ei ole tuuletettavaa tilaa. Ryömintätilojen tuuletusputkien asentaminen on katsottu useammankin asiantuntijan taholta tärkeäksi toimenpiteeksi, joten taloyhtiön hallitus on päättänyt saattaa suunnitellun remontin loppuun kesällä Asunnon V lisärakennus Huoneisto V:n lisärakennuksen kattovedet ohjautuvat edelleen salaojaputkistoihin. Taloyhtiön hallitus on kokouksissaan ja pyytänyt Siikaluomalta asianmukaista korjausehdotusta, mutta hallitukselle on toimitettu vain riittämätön esitys eri vaihtoehdoista. Asunnon V lisärakennuksen salaojajärjestelmän toteutustavasta ja toimivuudesta yhtiöllä ei ole tietoa. Lisärakennuksen kunnossapitovastuu kuuluu osakkaalle, eli tässä tapauksessa Siikaluomalle. Asunto Oy Mankkaanluoman vastaukset ja ovat kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Toimenpidepyynnön tekijän vastaselitys Ritva Siikaluoma on päivätyssä lausumassaan Asunto Oy Mankkaanlehdon vastaukseen todennut muun muassa seuraavan: Koekaivauksissa salaojat osoittautuivat olevan saven päällä ja hienojakoisen maa-aineksen ympäröimänä. Sokkeliin tehdystä aukosta tekninen isännöitsijä Mononen otti kuvia ja sanoi alapohjassa olevan vettä. Mononen piti tarpeellisena patolevyn asentamista sekä päätyyn että etupihan puoleiselle sivulle. Siikaluoma ehdotti patolevyn asentamista myös takapihan puolelle ja korjaussuunnitelman tekemistä koko S-V talon osuudelle. Lisäksi Siikaluoma on useaan otteeseen tehnyt ehdotuksia liittyen kosteuden esiintymisiin asunnon V tiiliverhoiluissa. Meneillään olevan alatilan tuuletusputkien asennustyön ja siihen liittyvän maanrakennustyön urakkasuunnitelmaa on jouduttu muuttamaan. Rakennusten B (huoneistot E-I) ja C (huoneistot M-R) alta on jouduttu pumppaamaan vettä ja puhdistamaan alustoja. Rakennusmiehet kertoivat vahvoista hajuista. Terveyshaittaa on koko taloyhtiössä. Siikaluoma pitää suunnitelmien mukaisten tuuletusputkien mitoitusta riittämättömänä ja katsoo, että suunniteltu määrä on riittämätön poistamaan kosteutta. Edelleen hän toteaa, että matala-alustaisiin alustatiloihin ei pääse tekemään tiivistyksiä, eikä puhdistamaan mahdollisia jätteitä. Vaikka asunto V:ssä on tehty jotain tiivistyksiä, ne eivät riitä alapohjasta tulevien hajujen estämiseen. Asunnon V päätyyn tehtävää sokkelin patolevyn asennusta koskevassa työselosteessa esitetty asennustapa ei ole hyvän korjaustavan mukainen, koska asennusohjeista poiketen levy laitetaan vain sokkelin ja anturan liitoskohtaan saakka, ilman liitoskohdan viistettä ja bitumitiivistettä. Tekninen isännöitsijä Monosen kattovesisuunnitelmassa oli asunnon V varaston kattovesien muutokseksi esitetty vaakakourun uusiminen ja

8 Rakennuslautakunta Sivu 8 / 8 syöksytorven siirtäminen toiselle nurkalle, missä se olisi ollut liikenteellisesti tiellä. Vaakakouru on yhtiön teettämän remontin yhteydessä poistettu ilman Siikaluoman hyväksyntää. Syöksytorven paikkaa Siikaluoma ei hyväksynyt muutettavaksi. Yhtiön hallitus ei ole suostunut Siikaluoman pyytämään yhteissuunnitteluun korjausten osalta. Varaston kattovedet on ohjattu syöksytorviin kytketyillä muoviputkilla pois salaojista jo kesäkuun alkupuolelta 2011 lähtien. Lausuma on kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Ritva Siikaluoman kirjallinen lausuma Ritva Siikaluoma on toimittamassa kirjallisessa lausumassa täydentänyt rakennusvalvontaan tekemäänsä toimenpidepyyntöä sekä antamaansa vastaselvitystä. Geotek Oy on ottanut näytteen osoitteessa Seilikaari 10 olevan rivitalon ympärystäytöstä. Rakeisuuden määritystä koskevasta kuivaseulontatuloksesta ilmenee, että ympärystäytöissä käytetty maaaines on liian hienojakoista. Ympärystäytön sisältämä hienoaines mahdollistaa sen, että pohjavesi pystyy nousemaan kapilaarisesti ympärystäytössä. Pohjaveden korkeusasema on ainoastaan noin cm alemana kuin rakennuksen anturan alapää. Myöskään anturan alapään alapuolella ei ole riittävän rakeista kapilaarikatkoa. RI Pirkko Kellockin päivätyn lausunnon mukaan rakennuksen V pintavesiä johdetaan salaojakaivoihin. Keväällä sulamisvesien aikaan salaojien veden korkeus on korkeammalla kuin anturan alapää johtuen pintavesien pääsystä salaojakaivoihin. Kellock esittää, että pintavesien johtaminen salaojakaivoon on estettävä vaihtamalla sadevesisalaojakaivot uusiksi routasuojatuiksi salaojakaivoiksi. Kellockin lausunnon mukaan rakennuksen V etelä-itä -sivun kallistukset ovat virheelliset, koska maanpinnan kallistukset ovat rakennukseen päin. Ylärinteessä oleva ns. niskaoja ei vedä, koska ojan pohja on savisen pohjamaan kyllästämää. Olemassa olevasta niskaojasta huolimatta pintavedet pääsevät kosteutta läpäisemätöntä savimaata vasten valumaan rakennukseen päin, jolloin ne valuvat salaojajärjestelmään. Lausuma liitteineen on kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Asunto Oy Mankkaanlehdon kirjallinen lausuma Asunto Oy Mankkaanlehto on lähetetyssä sähköpostilausumassaan todennut muun muassa seuraavan: Asunnon V päädyssä on kesän 2012 aikana vaihdettu maa-aineksia, laskettu hieman salaojaa ja tehty mahdollisuuksien mukaan kallistuksia

9 Rakennuslautakunta Sivu 9 / 9 poispäin talosta. V-pääty kaivettiin kokonaisuudessaan auki patolevyn asennuksen yhteydessä, eikä siellä ilmennyt mitään kosteusongelmaa. V- päädyssä kattovedet menevät salaojiin päädyn lisärakennuksen osalta, joka ei kuulu yhtiön hallintaan. Yhtiön hallinnassa olevan V-asunnon osalta kattovedet eivät mene salaojiin. Lausuma on kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Rakennuslautakunnalle esitetyt selvitykset Toimenpidepyynnön tekijän on toimittanut rakennuslautakunnalle seuraavat selvitykset: pohjatutkimus ja pohjarakennussuunnitelma , perustusleikkauspiirustuksia 3 kpl, Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:n lähtötilanneselvitys , valokuva alapohjan avauksesta , Espoon kaupungin terveystarkastajan tarkastuspöytäkirja , Suunnittelutoimisto Aution lausunto salaojituksesta, kattovesienpuruista ja alapohjien tuuletuksesta asunto 10 V kohdalla , Geotek Oy:n rakeisuuden määritys , Rakennusinsinööritoimisto Pirkko Kellock Oy:n asiantuntijalausunto Asunto Oy Mankkaanlehto on lisäksi toimittanut seuraavat selvitykset: Master Kuivaus Oy:n mittausraportti , Tapiolan Lämpö Oy:n raportti kiinteistön salaojien huuhtelusta , Rakennuksien alapohjan tuuletusputkien asennustyötä koskeva pienurakkasopimus liitteineen, Ideastructura Oy:n lausunto talojen B ja C -alapohjan korjaussuunnitelmista sekä Asunto Oy Mankkaanlehdon kunnossapitotarveselvitys/pts vuosille (hallitus hyväksynyt ). Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:n lähtötilanneselvityksessä on todettu muun muassa, että salaojan korkeusasemassa ei tehtyjen havaintojen ja alkuperäisten suunnitelma-asiakirjojen perusteella olisi sen toiminnan kannalta merkittäviä puutteita. Edelleen on todettu, että sadevesi- ja salaojajärjestelmän yhdistämisestä johtuen salaojitus ei toimi kuivatusjärjestelmänä, vaan kastelujärjestelmänä ja sadevedet tulisi siksi johtaa hallitusti omaan suljettuun järjestelmäänsä. Teknisen tilan alla olevasta ryömintätilasta tehtyjen havaintojen perusteella ryömintätilojen tuuletus on todettu puutteelliseksi, ryömintätiloissa on todettu olevan ainakin ajoittain runsaasti vettä ja on arvioitu, että ryömintätilasta saattaa päästä alapohjaläpivientien epätiiveyskohtien kautta maakellarimaista hajua aiheuttavia epäpuhtauksia huoneilmaan. Huoneiston V osalta on todettu, että asukkaan havaitsema ummehtunut maakellarimainen haju saattaa johtua ulkoseinien kosteusvaurioitumisesta. Jatkotoimenpiteinä on suositettu salaojien TV-kuvausta salaojituksen kunnon selvittämiseksi ja korjaussuunnittelun laajuuden kartoittamiseksi sekä salaojia ympäröivän täytön tarkastamista koekuopilla. Lisäksi on suositettu kaikkien ryömintätilojen kunnon tarkistusta sekä ryömintätilojen kosteusrasituksen pienentämistä maapohjan kosteustuoton vähentämisellä ja tuuletuksen parantamisella. Huoneistojen T ja V ulkoseinien kunto on suositettu selvittämään rakenneavauksella

10 Rakennuslautakunta Sivu 10 / 10 sisäverhouslevyssä havaittujen kohonneiden kosteuspitoisuuksien johdosta. Espoon kaupungin terveystarkastajan asuntoa V koskevaan tarkastuspöytäkirjaan on kirjattu, että asukas on havainnut varsinkin lämmityskauden alussa erittäin voimakasta hajua makuuhuoneessa. Tarkastuksen yhteydessä ei asuntoon tultaessa ole havaittu mikrobeille tyypillistä hajua, eikä muutakaan vierasta hajua. Terveystarkastaja on edellyttänyt, että taloyhtiö selvittää kosteusmittauksin lattialaatan kosteuden sekä tiivistää läpiviennit ja mahdolliset seinän ja lattian väliset halkeamat. Tarvittaessa tulee rakenteita avata kosteusvaurioituneet puuosat ja eristeet vaihdettava uusiin. Alapohjaan on laitettava riittävä tuuletus, että kosteus saadaan sieltä pois. Salaojaverkosto tulee tarkistaa, että se toimii asianmukaisesti. Rakennuksen ulkopuolinen kallistus rakennuksesta poispäin tehdään siltä osin kuin se on mahdollista. Lisäksi taloyhtiön on suunniteltava korvausilmajärjestelmän asentaminen koko taloyhtiöön. Selvitykset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä lautakunnan kokouksessa. Tiedoksi - Ritva Siikaluoma c/o VT Markku Litola, ote - Asunto Oy Mankkaanlehto c/o Tapiolan Lämpö Oy / Pertti Koskinen, ote

11 Rakennuslautakunta Sivu 11 / 11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 45. Rakennuslautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus

Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 45. Rakennuslautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus Espoon kaupunki Pöytäkirja Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 45 Kokoustiedot Aika 01.11.2012 torstai klo 17:00-18:20 Paikka Rakennuslautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus Saapuvilla

Lisätiedot

Kuntotutkimusraportti. Salaojat. As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki

Kuntotutkimusraportti. Salaojat. As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki Kuntotutkimusraportti Salaojat As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki Kuntotutkimusraportti salaojat 2 (8) AJANKOHTA 23.7.2014 KOHDE Tilaaja Matti Virtanen, Isännöitsijä Yhtiö As. Oy

Lisätiedot

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi 1 (7) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö MYYRMÄEN AMMATTIKOULU ASUNTOLA Ojahaantie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 55 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen luvattomien, tilapäisten majoitusrakennusten poistamiseksi, kiinteistö 49-76-2-1, Siikajärventie 88-90 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 2864/10.03.00/2014 106 Hulevesien johtamista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan päätettäväksi, 49-26-10-4, Nygrannaksentie 15,

Lisätiedot

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO LAUSUNTO PAROLANTIE 3, 02120 ESPOO 2 HUONEISTOJEN PÄÄTYJEN TARKASTUS AVATUILTA KOHDILTA Kohde: Tilaaja: As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne

Lisätiedot

Piha-alueiden kuivatus ja salaojat

Piha-alueiden kuivatus ja salaojat Piha-alueiden kuivatus ja salaojat Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 HUOM! Aineisto ei ole tarkoitettu pihan kuivatuksen ja salaoja-asennusten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 6232/10.03.00/2011 18 Vaatimus rakennusluvan 2011-1366 rakennusvalvontamaksun nro 114701171 poistamiseksi, kiinteistö 51-280-3, Sotarovastintie 5, 00370 Helsinki

Lisätiedot

RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN. Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT

RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN. Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT Homevaurioiden tutkimisessa pääongelma ei liity: Näytteenoton tekniseen osaamiseen (ulkoisen kontaminaation estäminen,

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4298/10.03.00/2013 162 Kiinteistön pihan ja raja-aidan korkeusasemia ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan päätettäväksi, 49-30-111-14,

Lisätiedot

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta TARKASTUSKÄYNTI 12.6.2014 Talo-C, huoneiston C 1 osalta 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTIETOA TARKASTUKOHTEESTA... 3 2. VAINNOT KOHTEESTA JA TOIMENPIDESUOSITUKSET... 4 2.1. Perustukset, alapohja ja rakennuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa

KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI Koskenniska 2, 01360 Vantaa 15.6.2011 Korjausrakentaminen ja Koskimyllyn päiväkoti, Vantaan kaupunki TARKASTUSRAPORTTI 3.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö Lummepolunpäiväkoti Lummepolku 01300 Vantaa

Lisätiedot

(1A) Rakennuksen ulkonurkkien puutteellinen routasuojaus

(1A) Rakennuksen ulkonurkkien puutteellinen routasuojaus 04.03.2001 (1A) Rakennuksen ulkonurkkien puutteellinen routasuojaus Kattovesien ohjaus seinänvierustalle Puutteellinen ulkonurkan routasuojaus Riittämätön pinnankallistus Toimimaton salaojitus Virheellinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ Ympäristölautakunta 20 16.04.2015 Ympäristölautakunta 29 04.06.2015 Tekninen lautakunta 43 16.08.2017 HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS-

Lisätiedot

YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET

YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET LAUSUNTO 8.6.2009 Kaavin kunta / tekninen toimisto Ari Räsänen PL 13 73601 Kaavi YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET Kohde Taustaa Aikaisemmat tutkimukset Kaavin yläaste A-rakennus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1 178 Maa-aineksen valumista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi, 49-60-117-7, Kaivosmäki 8, 02730 Espoo Valmistelijat

Lisätiedot

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 2596/10.03.00/2012 5 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen tilan siistimiseksi, 49-441-6-47, Uudenpellontie 9 (Uudenpellonkuja 4), 02860 Espoo Valmistelijat

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3377/10.03.00/2014 103 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, kiinteistö 49-13-20-17, Westendintie 61 B, 02610 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/3 10.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (5) 3 Asunto Oy Kotkankatu 1 kuuleminen määräyksestä poistaa asuntoon Tivolitie 4 B 17 terveyshaitta HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Taloyhtiö Taustaa

Lisätiedot

Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA. Pintakallistusselvitys

Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA. Pintakallistusselvitys Pintakallistusselvitys Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA Pintakallistusselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Varia Vantaa Rivitalorakennus Tennistie 1 01370 VANTAA Tilaaja Tekijä Vantaan tilakeskus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto

1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto 1950-luvun toimistorakennuksen kellarikerrosten kuntotutkimukset ja korjaustapavaihtoehto Juho Lipponen Suomen Sisäilmakeskus Oy Ohjaajat: Eila Hämäläinen Suomen Sisäilmakeskus Oy ja Mike Heinonen ISS

Lisätiedot

Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA. Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet

Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA. Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet Rakennetutkimus Alapohja, ulkoseinärakenteet Håkansbölen pyykkitupa Ratsumestarintie 5 01200 VANTAA Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 Rakennetutkimus

Lisätiedot

37 03.04.2018 52 08.05.2018 100 02.10.2018 7 05.03.2019 Uhkasakkomenettelyn purkaminen RAKYMP 03.04.2018 37 Kissakiven kiinteistöllä* * * * * sijaitseva asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 4.1.2016. Tuhoutuneen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika, klo 17:00-19:02 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 35 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (9) 395 Terveydensuojelulain mukaisen määräyksen antaminen Asunto Oy Kotkankatu 1:lle HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätös Taloyhtiö Taustaa päätti antaa seuraavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) RI Joni Sundström Alapohjien tutkimus, havainnot 29.9.2010

Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) RI Joni Sundström Alapohjien tutkimus, havainnot 29.9.2010 Konstru AS OY MÄKÄRÄ 1(10) AS OY MÄKÄRÄ HAKAMAANKUJA 1 02120 ESPOO HAVAINNOT ALAPOHJIEN TUTKIMUKSESTA 28.9.2010 YLEISTÄ Tutkimuksessa tutkittiin talojen A, B, D, H, L, K ja M ryömintätilat DI Mika Laitalan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 2833/10.03.00/2014 98 Purkamislupa-asia, 2014-828, Länsituulentie 7 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy Päätöspäivämäärä 26.06.2014 Päätös annetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 Virttoontie 64, 62170 Lakaluoma Vapaa-ajan asunnon kuntokatselmus 8.3.2016 klo 13.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 2/7 Tilaus: Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

TARKASTUSRAPORTTI. Puutteenperäntie 1-12 88470 Kontiomäki. 18.8.2014 Saneeraustekniikka Sartek Oy RI/ PKM Juha Kähkönen

TARKASTUSRAPORTTI. Puutteenperäntie 1-12 88470 Kontiomäki. 18.8.2014 Saneeraustekniikka Sartek Oy RI/ PKM Juha Kähkönen TARKASTUSRAPORTTI Puutteenperäntie 1-12 88470 Kontiomäki 18.8.2014 RI/ PKM Juha Kähkönen TARKASTUSRAPORTTI 2 YHTEYSTIEDOT: Työkohde: Puutteenperäntie 1-12, 88470 Kontiomäki Puh: Asiakas: Paltamon kunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4299/10.03.00/2013 163 Kiinteistön etupihan koron tarkistusmittausta, pihakorkeuden tason alentamista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1 2509/10.03.00/2014 80 Purkamislupa-asia, 2014-736, Lippajärventie 44 02940 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 05.06.2014 Päätös

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA TERVANOKKA Alustava kuntoselvitys 18.01.2016 ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA puh 020-7792 722, 040-7067620 tapani.alatalo@saneeraustekniikka.com Kytkinkatu 4E 04220 KERAVA 1

Lisätiedot

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Lautakuntien iltakoulu 28.11.2013: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Svenska room Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto Jarmo Nieminen Koulurakennusten

Lisätiedot

ALUSTATILASELVITYS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, 01200 VANTAA

ALUSTATILASELVITYS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, 01200 VANTAA 21.6.2012 ALUSTATILASELVITYS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, 01200 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Mikko Mäkinen p. 040 584 4688 mikko.makinen@delete.fi SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TILAAJA...

Lisätiedot

Suomen Omakotiliiton Uudenmaan piirin Home- ja kosteusseminaari Lohja 17.04.2012. Kosteusvaurioiden korjaaminen

Suomen Omakotiliiton Uudenmaan piirin Home- ja kosteusseminaari Lohja 17.04.2012. Kosteusvaurioiden korjaaminen Suomen Omakotiliiton Uudenmaan piirin Home- ja kosteusseminaari Lohja 17.04.2012 Kosteusvaurioiden korjaaminen Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry Jukka Jaakkola Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari MittaVaT Oy MUISTIO 1/6 KOHDE TILAAJA TUTKIJA Tervon kunta Opettaja asuntola Tervon kunta Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO MittaVaT Oy Jouni Tissari ja Jussi Timonen P. 040-7606243 AIKA 26.2.2014

Lisätiedot

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat

Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun tutkimustulokset ja korjaussuunnitelmat Jokiniemen koulun vanhempainilta 29.10.2018 Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius Kunnossapitopäällikkö Jussi-Pekka Sojakka Nykytilanne Koulua on korjattu

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00 1 8 Knuuttilantie 5 C, 61600 Jalasjärvi Asuinrakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 15.00 2 8 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Kuntotutkimusraportti. Salaojat

Kuntotutkimusraportti. Salaojat Kuntotutkimusraportti Salaojat Kuntotutkimusraportti salaojat 1 (10) AJANKOHTA 11.4.2017 KOHDE TILAAJA Asunto Oy Kotikatu 2 Mikko Mallikas 0407094460 Kotikatu 2 00100 Helsinki mikko.mallikas@gmail.com

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rakennuslupapäätöksestä R

Oikaisuvaatimus rakennuslupapäätöksestä R Vetovoimalautakunnan lupajaosto 25 13.09.2017 Oikaisuvaatimus rakennuslupapäätöksestä 17-0316-R 132/10.03.00/2017 LUPJ 13.09.2017 25 Asunnon A2 haltija on tehnyt oikaisuvaatimuksen Lohjan kaupungin johtavan

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30 1 7 Knuuttilantie 5 B, 61600 Jalasjärvi Rivitalorakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 12.30 2 7 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja VANTAA. Alustatilaselvitys

Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja VANTAA. Alustatilaselvitys Alustatilaselvitys Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja 11 01400 VANTAA Alustatilaselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja 11 01400 VANTAA Tilaaja Tekijä Vantaan tilakeskus

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS

PÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS Raportti 2014 1(6) Lpk Ågeli Kivalterinpolku 3 00640 Helsinki PÄIVÄKODIN PORTAIKON ALAPUOLISEN VARASTON KORJAUKSEN ONNISTUMISEN TARKASTUS JA KOSTEUSVAURIOT JA LEPOHUONEEN LATTIAN KYLMYYS Taustatietoja

Lisätiedot

ALUSTATILASELVITYS HAKUNILAN NUORISOTILA LAUKKARINNE 4, 01200 VANTAA

ALUSTATILASELVITYS HAKUNILAN NUORISOTILA LAUKKARINNE 4, 01200 VANTAA 12.10.2012 ALUSTATILASELVITYS HAKUNILAN NUORISOTILA LAUKKARINNE 4, 01200 VANTAA RAKSYSTEMS ANTICIMEX, VANTAA Jani Streng p. 040 827 7549 jani.streng@racx.fi SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TILAAJA... 3 1.2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Asunto Oy Tulustie 8.a, Tulustie 8a, HELSINKI.

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Asunto Oy Tulustie 8.a, Tulustie 8a, HELSINKI. Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 2 Asunnon terveyshaitta-asia HEL 2017-004848 T 11 02 02 02 Päätösehdotus Päätöksen kohde Vireilletulo ja taustaa päättää asunnon terveyshaitta-asiassa seuraavaa.

Lisätiedot

Palvelutalon kuntotutkimus ja ehdotus korjausmenetelmistä. Tuukka Korhonen Polygon Finland Oy

Palvelutalon kuntotutkimus ja ehdotus korjausmenetelmistä. Tuukka Korhonen Polygon Finland Oy Palvelutalon kuntotutkimus ja ehdotus korjausmenetelmistä Tuukka Korhonen Polygon Finland Oy Kohteen yleiskuvaus Tutkimuskohteena oli vuonna 1988 rakennetut kehitysvammaisille tarkoitetut palvelutalot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1 97/10.03.00/2012 40 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen varastoinnin lopettamiseksi, 49-457-4-22, Jakoniityntie 5 b,

Lisätiedot

TYÖKOHDE. VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, alapohja Perusmuurin päällä Lattiapinnan/anturan päällä

TYÖKOHDE. VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, alapohja Perusmuurin päällä Lattiapinnan/anturan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 15.10.15 10105 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 44 28101 Pori kirsi.sjogren@oikeus.fi TYÖKOHDE Enäjärventie 37 28370 Pori VAKUUTUSYHTIÖ

Lisätiedot

Hämevaaran päiväkoti Vaijeritie 7 01640 VANTAA. Pintakallistusselvitys

Hämevaaran päiväkoti Vaijeritie 7 01640 VANTAA. Pintakallistusselvitys Pintakallistusselvitys Hämevaaran päiväkoti Vaijeritie 7 01640 VANTAA Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 Pintakallistusselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen

Lisätiedot

VALOKUVAT LIITE 2 1(6)

VALOKUVAT LIITE 2 1(6) VALOKUVAT LIITE 2 1(6) Kuva 1. Eteisen kohdalla oli alapohjan kannattajien alapinnalla jonkin verran havaittavissa lahovaurioita. Lahovauriot lienevät kuitenkin pääasiallisesti kannattajien alapinnalla,

Lisätiedot

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS Raportti 2 (5) Sisällys 1 Tarkastuksen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja tilaaja... 3 1.2 Tekijä ja ajankohta... 3 1.3 Tarkastuksen tavoite ja tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet rakenteille on esitetty kohdassa 5.2. Vesa Kontio Gsm 040 7601317 tutkija

Jatkotoimenpiteet rakenteille on esitetty kohdassa 5.2. Vesa Kontio Gsm 040 7601317 tutkija TIIVISTELMÄ Simonmetsän päiväkodissa, Raatetie 25, 01350 Vantaa tehtiin kosteusvauriokartoitus loka-marraskuussa 2004. Tutkimuksen tilaajana oli Vantaan kaupungin tekniseltä toimialalta kaupunginarkkitehti

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 1442/10.03.00/2011 5 Aiemmalla päätöksellä asetetun uhkasakon käsittely ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen luvattomasti rakennetun uudisrakennuksen

Lisätiedot

Huoltotarkastus. Salaojat

Huoltotarkastus. Salaojat Huoltotarkastus Salaojat Huoltotarkastus salaojat 1 (5) AJANKOHTA 10.11.2017 KOHDE Yleistä Tilaaja FCG Suunnittelu ja tekniikka Osmontie 34, 00610 Helsinki Sami Heikkilä 044 7046288 sami.heikkila@fcg.fi

Lisätiedot

Esa Pitkänen KY Käsämäntie 122 as 11 83100 LIPERI puh 040 5649141 www.esapitkanen.fi

Esa Pitkänen KY Käsämäntie 122 as 11 83100 LIPERI puh 040 5649141 www.esapitkanen.fi sivu 1 Kohteen osoite: 1 RAKENTEET Rakenne On korjauksia ja huoltotöitä; Toimenpiteet Korjaus ajankohta n. 1v tarkkuudella 1.1 Rakennuksen vierustan työt (maanpinnan kaltevuuden tai korkeusaseman korjaaminen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN

Lisätiedot

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Toimintaryhmä 17.12.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Vastuu rakennusten rakenteellisesta turvallisuudesta on omistajalla MRL

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö HE 336/2014 vp - HE laeiksi laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista sekä maankäyttöja rakennuslain 117 i ja 166 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015

Lisätiedot

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Ylä-savon rakennusvalvonnat Iisalmi, Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi, 017-272 3338 Kiuruvesi, Harjukatu 2, 74701 Kiuruvesi, 017-272 900 Lapinlahti, Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 Kohteen osoite: Omistushistoria: (vähintään vuosi, jolloin kohde on tullut nykyisen omistajan omistukseen) 1 RAKENTEET TEHDYT KORJAUS- JA HUOLTOTYÖT SEKÄ RAKENTEIDEN

Lisätiedot

Riskikartoitus ja jatkotutkimussuunnitelma. Tuhkala Pyhäjärventie 7 59800 Kesälahti

Riskikartoitus ja jatkotutkimussuunnitelma. Tuhkala Pyhäjärventie 7 59800 Kesälahti Riskikartoitus ja jatkotutkimussuunnitelma Tuhkala Pyhäjärventie 7 59800 Kesälahti 2/9 Rekkatie 3 80100 Joensuu Tapani Hirvonen Kiteen kaupunki / Tekninen keskus Kiteentie 25 82500 Kitee Kohde Tuhkala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 12.05.2016 Sivu 1 / 1 2063/2016 10.03.00 65 Purkamislupa-asia, 2016-291, Miestentie 2 02150 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 12.05.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Lausunto Kuopion hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 13.6.2013 63 / rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1

Lisätiedot

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801 Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen

Lisätiedot

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK

Opinnäytetyö, seminaari. Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Opinnäytetyö, seminaari Sisäilmakohteen tutkimus ja korjaustyön valvonta 7-8.6.2017 Eveliina Mattila RTA-koulutus, RATEKO/SAMK Työn aihe Koulurakennuksen kellarin (osa rakennuksesta) sisäilma ja kosteustekninen

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SELITYSPYYNTÖ/KUULEMINEN 1 (2) 13.02.2018 ltsenäisyydenkatu 1A 53300 LAPPEENRANTA Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle 405-54-47~6 Teitä on kehotettu useasti vuonna

Lisätiedot

AUTIONIITYN PÄIVÄKOTI LAMMASLAMMENTIE 3 01710 VANTAA

AUTIONIITYN PÄIVÄKOTI LAMMASLAMMENTIE 3 01710 VANTAA 31.5.2012 ALUSTATILAN TIIVIYS- JA KUNTOKARTOITUS AUTIONIITYN PÄIVÄKOTI LAMMASLAMMENTIE 3 01710 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Mikko Mäkinen p. 040 584 4688 mikko.makinen@delete.fi SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot