Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY"

Transkriptio

1 Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1

2 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä vaiheessa valmistuivat A ja B-siivet, toisessa vaiheessa C-siipi ja kolmannessa vaiheessa L-siipi Uusin osa on L-siiven yhteyteen vuonna 1983 rakennettu liikuntasali 2

3 Sisäilmatutkimukset Kortepohjan koululla Rakennuksessa on tehty sisäilmatutkimuksia 1990-luvun lopulta lähtien Tutkimusten perusteella koululla on tehty lukuisia korjaavia toimenpiteitä mm. rakenteissa esiintyneiden kosteusvaurioiden poistamiseksi sekä sisäilman laadun kannalta haitallisten (rakenteiden sisältä sisäilmaan kulkeutuvien) ilmavuotojen estämiseksi Viimeisimmissä tänä keväänä tehdyissä tutkimuksissa todettiin A-siiven luokkatiloissa pieniä ilmatiiveyspuutteita ulkoseinärakenteessa (halkeamia pilarien vieressä) sekä suojaamattomia mineraalivillaisia IV-kanavan eristeitä kotelorakenteissa (irralliset mineraalikuidut voivat aiheuttaa erityyppisiä ärsytysoireita) Lisäksi rakennuksessa on tehty keväällä 2015 korjaustarveselvitys, jonka pohjalta tehtiin esitys jatkotoimenpiteistä Korjaustarveselvityksessä koko rakennusta tarkasteltiin jo näkyvien vaurioiden kartoittamiseksi, mahdollisesti syntyvien vaurioiden ennaltaehkäisemiseksi sekä yleisilmeen kannalta tehtävien pinnoite yms. korjaustarpeiden kartoittamiseksi 3

4 Korjauksia Kortepohjan koululla Vuonna 2002 tehtiin ilmanvaihtoremontti, jonka yhteydessä ulkoseinien alaosat korjattiin luokkasiipien A, B ja C alueella. Uusi IV-konehuone on rakennettu 2002 Luokkasiipien A, B ja C kattorakenteita on korjattu 2002 L-siiven ulkoseinien alaosia, lattiarakenteita sekä ryömintätilan maapohjatila on korjattu 2004 Luokkasiipien A, B ja C alueella uusittiin maanvaraiset lattiarakenteet vuonna 2005 Lattiat purettiin kokonaan ja salaojasorat uusittiin 70 cm syvyyteen saakka lattiapinnasta Samassa yhteydessä ulkopuolista kuivatusta parannettiin uusimalla salaojitukset ja tekemällä patolevytykset Vuonna 2007 tehtiin liikuntasalin sosiaalitilojen korjaustyöt, joissa kaikki märkätilat uusittiin ja tilojen ilmanvaihtoa parannettiin 4

5 Korjauksia Kortepohjan koululla Vuonna 2011 liikuntasalin lattiarakenne purettiin, betoninen kantava rakenne kapseloitiin (betonilaatan pinta käsiteltiin betoniin tarttuneiden hajujen vuoksi) ja kaikki puiset lattiarakenteet uusittiin Luokkasiipien A ja B ikkunat uusittiin 2012 Luokkasiipien A, B ja C sisäkattojen ja ulkoseinärakenteiden tiivistykset haitallisten (rakenteiden sisältä sisäilmaan kulkeutuvien) ilmavuotojen estämiseksi tehtiin Edellä mainittujen tiivistystöiden lisäksi luokkatilan B24 sisäilman laatua parannettiin vaihtamalla tilan kaapit sekä tiivistämällä päätyseinän epätiiviyskohdat vuonna 2014 Ruokalan katon vesivuotokohta korjattiin ja rakenteiden ilmatiiviyttä parannettiin joululomalla 2014 Liikuntasalin varastotilan vesikattorakenteet uusittiin kevättalvella

6 Korjauksia Kortepohjan koululla Kesän 2015 aikana tehtiin seuraavia korjaustoimenpiteitä: L-siiven käytävän alakaton yläpuolisten osien tiivistyskorjaukset sisäilman laadun kannalta haitallisten (rakenteiden sisältä sisäilmaan kulkeutuvien) ilmavuotojen estämiseksi Putki- ja kanavaeristeiden pinnoitekorjaukset mahdollisten mineraalivillakuitulähteiden poistamiseksi (irralliset mineraalikuidut voivat aiheuttaa erityyppisiä ärsytysoireita) ATK-luokan 17 siporex-seinän lisälämmöneristys Rakenteiden sisäpintojen halkeamien tiivistys/paikkauskorjaukset ilmavuotojen estämiseksi Wc-tilojen, pesuhuoneiden ja pukuhuoneiden silikonisaumamassojen uusiminen heikkokuntoisilta osilta kunnossapidollisista syistä L-siivessä tullaan lisäksi tekemään ikkunoihin kohdistuvia korjaustoimenpiteitä Tässä esityksessä mainittujen korjausten lisäksi kohteessa on tehty monia muita pienempiä rakenteisiin ja ilmanvaihtoon liittyviä toimenpiteitä sisäilman laadun parantamiseksi 6

7 A, B ja C-siivissä vuosina tehdyt parannukset ilmanvaihdolle Vuonna 2012 ilmanvaihtoautomatiikkaa on parannettu ja ilmanvaihtokoneet on saatu valvontaan ja saman valvomojärjestelmän piiriin A ja B-siipien ilmanvaihtoa on säädetty elokuussa 2012 remontin jälkeen ja C-siivessä säädöt tehtiin joulukuussa 2013 IV-koneille asennettiin uusi ilmanottokammio tammikuussa 2014 suodattimien kastumisen ehkäisemiseksi ja suodattimien ohivuodot tiivistettiin Vuonna 2014 tehtyjen seurantamittausten perusteella talotekniikka toimii halutulla tavalla (mittausten yhteenveto esitetty seuraavassa diassa) 7

8 8

9 L-siivessä vuosina 2010 ja 2014 tehdyt parannukset ilmanvaihdolle Vuonna 2010 kanaviston kuitulähteet on poistettu ja uusittu eristeellä, josta ei irtoa ärsytysoireita aiheuttavia kuituja Kesällä 2014 liikuntasalin tuloilmalaitteiden suuntauksia on korjattu Tuuletetun alapohjan jatkuvatoiminen paine-erohälytys on saatu seurantaan joulukuussa 2014, jolloin mahdolliset häiriöt ovat todettavissa jälkikäteen Ilmanvaihtoautomatiikkaa on parannettu ja ilmanvaihtokoneet on saatu valvontaan ja saman valvomojärjestelmän piiriin joulukuussa

10 Vuoden 2015 aikana tehdyt parannukset ilmanvaihdolle A, B ja C-siivissä tehdyt toimenpiteet: Käytävien ilmanvaihtoa on parannettu lisäämällä uusia tuloilmalaitteita kesällä 2015, samalla ilmanvaihdon säädöt tarkastettiin IV-koneiden ohivuotoja on korjattu elokuussa, työ jatkuu vielä L-siivessä tehdyt toimenpiteet: Liikuntasalin ilmanvaihtokoneen paine-eromittauksen ongelmat on korjattu Luokkien tuloilman päätelaitteet on uusittu huhtikuussa 2015 ja alustavasti säädetty Olosuhdemittauksia on tehty vuoden 2015 aikana, joiden mukaan on pysytty sisäilmastoluokituksen S3 rajoissa Liikuntasalin IV-koneen ohivuotoja on korjattu heinäkuussa 2015, työ jatkuu vielä Koko L-siiven ilmanvaihtoa on säädetty laajemmin heinäkuussa 2015, mm. tuloilman lämpötilaa on laskettu, jotta tuloilma sekoittuu tehokkaammin huoneilmaan, tarkastukset jatkuvat vielä 10

11 Jatkotoimenpiteitä ilmanvaihdon parantamiseksi Koko koulun alalla likaisten tilojen (varastot yms.) oviin asennetaan siirtoilmasäleiköt, jotta ilma kulkeutuisi tehokkaammin käytäviltä tiloihin Tällä hetkellä ko. tilojen korvausilma tulee alakattorakenteiden kautta, samalla IV-järjestelmän säätöjen kokonaisuuden hallinta paranee Lähes kaikki ilmanottosäleiköt on mitoitettu liian tiukasti, mikä aiheuttaa suodattimien kastumisen riskin (tammikuun 2014 rakennettu uusi ilmanottokammio ei poistanut ongelmaa kokonaan, silloin lumisäleiköiden uusimiseksi ei tehty tilausta, L- osan tilanne on tarkastettava talvella) Keittiön ilmanvaihtoa tarkastetaan ja säädetään tarkemmin, muutosehdotuksia vanhoihin IV-laitteisiin voi tulla Liikuntatilojen pukuhuoneiden huippuimurin ohjauksessa havaittiin toiminnallinen häiriö, ohjaus tullaan korjaamaan 11

12 Tehdyt korjaukset A-, B- ja C osissa

13 Tehdyt korjaukset A-, B- ja C osissa

14 Tehdyt korjaukset kesällä 2015: A-siipi 14

15 Tehdyt korjaukset kesällä 2015: B-siipi 15

16 Tehdyt korjaukset kesällä 2015: C-siipi 16

17 Tehdyt korjaukset kesällä 2015: L-siipi 17

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET 10.8.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Jyväskylän Tilapalvelu PL 193 40101 Jyväskylä Hanke: KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖTILANNE... 3 1.1 Hankkeen

Lisätiedot

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki Väliraportti, (alustavia käsityksiä rakennuksen kunnosta) 19.4.2017 Työnro 3512584 Ins. Petri Sippola Ins. Henrik Turtinen 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...5 1.1 Tilaaja...5 1.2 Tutkimuksen tekijät...5

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena oli selvittää ilmanvaihtolaitteiden mahdolliset mineraalivillalähteet

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (9) 26.6.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja Raportti 1 (7) Kaarinan kaupunki Mirka Salonen KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET 21.12.2018 ja 21.2.2019 1 Lähtötilanne ja tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3)

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3) MUISTIO 1 (3) 2.1.2018 Tilaaja: Sirpa Aalto Kotkan kaupunki Kauppakatu 3A, 3. krs. 48100 Kotka Otsolan koulu Hiidenkirnuntie 2 48770 Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET Otsolan

Lisätiedot

Kiinteistökatselmus 2 (12)

Kiinteistökatselmus 2 (12) Kiinteistökatselmus 2 (12) TAUSTATIEDOT Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikan Jurvassa osoitteessa kynttiläkuja 2, 61600 Jalasjärvi. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Kartanonkosken koulun ja päiväkodin sisäilmatilanne ja korjaukset Infotilaisuudet 6.5.2015 Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus Sisäilmatutkimukset 28.11.2014.

Lisätiedot

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2

KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS. Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS Tiina Janhunen Suomen Sisäilmakeskus Oy RTA2 KOHTEEN KUVAUS oppilaita 800, opetushenkilöstöä 85 kiinteistössä toimivat lisäksi päiväkoti, kirjasto,

Lisätiedot

LAY A-siipi, korjaukset YTHS

LAY A-siipi, korjaukset YTHS LAY A-siipi, korjaukset YTHS Katariina Laine, Vahanen Oy 1 Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa 29.10-1.11.2012

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ Pelimannin ala-aste ja päiväkoti ILMANVAIHDONSELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena

Lisätiedot

RAKENTEELLISET SELVITYKSET

RAKENTEELLISET SELVITYKSET Kiinteistökatselmus 2 (11) Kohteen yleiskuvaus Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikassa osoitteessa Hakunintie 42, 61360 MIETO. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.

Lisätiedot

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin

Lisätiedot

MARTTI AHTISAAREN KOULU

MARTTI AHTISAAREN KOULU MARTTI AHTISAAREN KOULU YHTEENVETO SISÄILMATUTKIMUKSISTA JA - KORJAUKSISTA 2016 1 Tutkimusten lähtökohdat Tutkimusten alussa, marraskuussa 2015, esille nousi ongelmallisina tiloina erityisesti seuraavat:

Lisätiedot

Kaunialan sotavammasairaala

Kaunialan sotavammasairaala 1/12 1. A- ja B-siiven pääsisäänkäynti, julkisivu itään. 2. A-siipi, julkisivu etelään. Maanpinta viettää rakennukseen päin. 3. A- ja B-siiven vesikatto on huonokuntoinen. Ylimmässä kerroksessa on ollut

Lisätiedot

Case Haukkavuoren koulu

Case Haukkavuoren koulu Case Haukkavuoren koulu 26.4.2018 Antti Ahola RI, RTA (VTT-C-20929-26-15) Oy Insinööri Studio Haukkavuoren koulu Oppilaita noin 350 Rakennusvuosi 1961 Neljä kerrosta ja kylmä ullakko kerrosala 7206 m2

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy

LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa. Hanna Keinänen, Vahanen Oy LAY F-siipi, korjaukset kellarin musiikkitiloissa Hanna Keinänen, Vahanen Oy Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa

Lisätiedot

MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1

MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1 MAANVAISTEN LATTIA- JA SEINÄRAKENTEIDEN KOS- TEUSMITTAUKSET, VAIHE 1 Uomarinteen koulu, Vantaa Mall: Allmän - Stående - 2003.dot ver 1.0 WSP Finland Oy 1 (3) 1. TUTKIMUKSEN KOHDE JA TEHTÄVÄ 1.1 Kohde 1.2

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,

Lisätiedot

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014

KORJAUSTARVEARVIO 52182.38 17.1.2014 52182.38 17.1.2014 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Katja Tähtinen Raatihuoneenkatu 9, 2. krs, PL 84 13101 Hämeenlinna katja.tahtinen@hameenlinna.fi Tutkimuskohde Nummen koulu, Kylätie

Lisätiedot

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus

Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Arabian peruskoulun vanhan osan julkisivusaneeraus Tiivistyskorjaukset 2015-2016 Koulusiiven julkisivukorjaukset 2017 Kysymykset ja vastaukset Tiivistystyöt

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

Suositus nopeista jatkotoimenpiteistä

Suositus nopeista jatkotoimenpiteistä nopeista jatkotoimenpiteistä Yhteenveto, kesä 2015 Jokivarren koulu, Käkeläntie 24 Tietävälän koulu, Kangasvuokontie 15 Yhteiskoulu, Erkontie 9 2 (6) 1. Yleistä Kohteet Jokivarren koulu, D-osa Käkeläntie

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 itäsiipi pohjoi- nen etelä län- Kuvat 1, 2, 3. Rakennuksessa on tehty pohjakuviin merkityillä alueilla sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi rakenneavauksia. Rakenneavausten ja rakennetutkimusten

Lisätiedot

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen

Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne Maija Lehtinen Jousenkaaren koulun Sisäilmastotilanne 21.3.2015 Maija Lehtinen Jousenkaaren koulu Valmistunut 1961 Peruskorjattu kahdessa vaiheessa 1996 ja 1998 21.3.2016 2 Kohdekohtainen sisäilmaryhmä Jousenkaaren koululle

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt HANKESUUNNITELMA Haapajärven yläasteen korjaustyöt Haapajärven yläasteen korjaustöiden hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys... 2 2. Hankesuunnitelma... 2 2.1. Yleistä ja suunnittelun organisointi...

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014

Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Sisäilmailta Kanniston koululla 2.9.2014 Tutkimuksen lähtökohta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kanniston koulussa toisen kerroksen

Lisätiedot

RAPORTTI. Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen

RAPORTTI. Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen RAPORTTI Koti-Pietilän alapohjan tiivistyskorjaus ja ryömintätilan mikrobikuormituksen vähentäminen Laatija: Marko Asell Päiväys: 23.8.2013 SISÄLTÖ 1 KORJAUSTYÖN TAUSTAT...1 2 SUORITETUT TYÖT...2 2.1 Sisäpuoliset

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt

Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt Pääskyvuoren koulun alasiivessä tehtiin entisten tutkimuksien toimenpide-ehdotusten mukaisesti levyulkoseinien purku, jotta ulkoseinän rakenteet nähtiin

Lisätiedot

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Projekti 51292.35 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILMA TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Avoin päiväkoti Majakka Maalinauhantie 7, Vantaa 23.4.2012, muutos A 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Avoin

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

Raportti Työnumero: 051421400493

Raportti Työnumero: 051421400493 Vastaanottaja: RISTO VILKKI MIKKELIN KAUPUNKI Sivuja:1/24 Raportti Kohde: Toimeksianto: LAUNIALAN KOULU SAIMAANNORPANKATU 1 50190 MIKKELI SISÄILMANLAATUUN VAIKUTTAVIEN TEKIJÖIDEN SELVITYS Tutkimus pvm:

Lisätiedot

LAY D- ja E-siivet, korjaukset

LAY D- ja E-siivet, korjaukset D-siipi E-siipi LAY D- ja E-siivet, korjaukset Katariina Laine, Vahanen Oy Miksi korjattiin? Käyttäjät ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta Sisäilma- ja kosteusteknisissä kuntotutkimuksissa

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelma. 1. Käyttöhyödykejärjestelmiin liittyvät tehostamistoimet

Kaupan alan toimenpideohjelma. 1. Käyttöhyödykejärjestelmiin liittyvät tehostamistoimet Raportoidut energiansäästöön ja sen käytön tehostamiseen vaikuttavat toimenpiteet vuonna 2010 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Kaupan alan toimenpideohjelma 1.

Lisätiedot

TIIVESTELMÄ HAVAITUISTA ONGELMISTA

TIIVESTELMÄ HAVAITUISTA ONGELMISTA PAIJULAN KOULU Paijulan koulu Nousiaisten kunnassa. Alun perin rakennettu noin 1920 ja laajennus tehty 1970. Rakennuksen kerrosala on noin 528 m² ja huoneistoala noin 470 m². Rakennuksen arvioitu tilavuus

Lisätiedot

Hornhattulan päiväkoti Porvoo

Hornhattulan päiväkoti Porvoo Hornhattulan päiväkoti Porvoo IVA kuntotutkimus ja käyttövesiputkiston vuotoselvitys Tommi Paasivirta tommi.paasivirta@wspgroup.fi 0207 864 483 WSP Finland Oy Pohjakuva Hornhattulan päiväkoti 2 Talotekniikka

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Maija Lehtinen

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Maija Lehtinen Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 5.12.2016 Maija Lehtinen Aarnivalkean koulu Alustava tiivistelmä - kuntotutkimukset (raportti tulossa 12-2016) 29.11.2016 Aarnivalkean koulu/ aikataulu

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus

Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus Insinööritoimisto TähtiRanta Oy Talman koulun korjausten jälkeinen sisäilmaston laadunvarmistus TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Sipoon Talman koulussa suoritettiin laaja sisäilmaston tekninen kuntotutkimus marraskuu

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT KOSTEUS- JA SISÄILMAONGELMAT

MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT KOSTEUS- JA SISÄILMAONGELMAT HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (7) 27.8.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT

Lisätiedot

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta).

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). Kuva Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). 2,4 2,3 00 5 35 Mittausalue 3 min 4 3 Tuuletusluukun reunasta tapahtuu ilmavuotoa, joka saattaa aiheuttaa kosteuden

Lisätiedot

Kiinteistökatselmus 2 (10)

Kiinteistökatselmus 2 (10) Kiinteistökatselmus 2 (10) TAUSTATIEDOT Rakennus sijaitsee osoitteessa Ruotumiehentie 6, 61310 Panttila. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta. Katselmuksen kohteena

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet rakenteille on esitetty kohdassa 5.2. Vesa Kontio Gsm 040 7601317 tutkija

Jatkotoimenpiteet rakenteille on esitetty kohdassa 5.2. Vesa Kontio Gsm 040 7601317 tutkija TIIVISTELMÄ Simonmetsän päiväkodissa, Raatetie 25, 01350 Vantaa tehtiin kosteusvauriokartoitus loka-marraskuussa 2004. Tutkimuksen tilaajana oli Vantaan kaupungin tekniseltä toimialalta kaupunginarkkitehti

Lisätiedot

Lehtisaaren koulukeskus

Lehtisaaren koulukeskus Lehtisaaren koulukeskus Sisäilmatutkimukset Simo Kinnunen Tuomo Kollanen Sisäilmatutkimus Lehtisaaren koulukeskukseen kuuluu 1964 rakennettu yläkoulurakennus A ja 1949 rakennettu alakoulurakennus B. Lisäksi

Lisätiedot

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen

Lisätiedot

HÄMEENKYLÄN KOULU IV-RAPORTTI

HÄMEENKYLÄN KOULU IV-RAPORTTI 2012 HÄMEENKYLÄN KOULU IV- 01055 ISS 2.4.2012 1/11 Kohde: Hämeenkylän koulu Varistontie 3, 01660 Vantaa Yleistä Kohteessa sisäilman on koettu olevan huono; käyttäjiltä on tullut palautetta mm. tunkkaisuudesta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille 28.8.2018 klo 18.30-19.30 OHJELMA Koulurakennuksen kunto ja korjaukset kesällä 2018 Jari Pere, projektinjohtaja, sisäilmatiimi Koulurakennuksen peruskorjaus

Lisätiedot

Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain

Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LOHJAN KAUPUNKI Anttilan koulu, korjaustapaehdotus rakenneosittain FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Jokelainen Heidi-Johanna Sisällysluettelo 1 Korjaustapaehdotus rakenneosittain...

Lisätiedot

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi Harri Ripatti TAVOITTEET Täyttääkö IV-järjestelmä nykyiselle tai tulevalle käytölle asetetut tavoitteet Sisäilmasto, energia, toiminnallisuus

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus

Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: 8964 / 23.2.2015 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fa. 010 521 6002 00580 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com 2 (6) Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

VUOSINA 1899 JA 1928 RAKENNETTUJEN RIVITALORAKENNUSTEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS MIKA RUOTSALAINEN

VUOSINA 1899 JA 1928 RAKENNETTUJEN RIVITALORAKENNUSTEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS MIKA RUOTSALAINEN VUOSINA 1899 JA 1928 RAKENNETTUJEN RIVITALORAKENNUSTEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS RTA 3 LOPPUTYÖ MIKA RUOTSALAINEN LOPPUSEMINAARIESITYS JOHDANTO Historian havinasta nykypäivään Asuinkäytössä

Lisätiedot

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 19.4.2018 SISÄLTÖ Energiansäästösuositukset YM asetuksessa Palvelurakennusten energiatodistuksia ARA:n rekisterissä

Lisätiedot

Valmistelija: Korttinen Jorma

Valmistelija: Korttinen Jorma Linnalan koulun sisäilman olosuhteet IMR/814/11.00.00.11/2018 Valmistelija: Korttinen Jorma Vireilletulo: Linnalan koulun oppilaan huoltajana Sanna Silvander on lähettänyt terveydensuojeluviranomaisille

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

Pohjakuva ja rakenteet. Seinä- ja alapohjarakenteiden toteutustavat tarkistettiin rakenneavauksin

Pohjakuva ja rakenteet. Seinä- ja alapohjarakenteiden toteutustavat tarkistettiin rakenneavauksin VANHAINKOTIKÄYTÖSSÄ OLLEEN RAKENNUKSEN RAKENNE - JA SISÄILMASTOTUTKIMUS Lähtötiedot Kohde on rakennettu 1980-luvulla Rakennus on ollut koko historiansa ajan vanhainkotikäytössä Tiloissa tehty pintasaneerauksia

Lisätiedot

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri)

Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011. Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) Kiratek Oy Jyrki Pulkki, puh. 0207 401 011 28.3.2011 SISÄILMATUTKIMUS Kaivokselan koulu Tilat 213b (kuraattori) ja 216 (koulusihteeri) 2 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 2. TUTKIMUKSET... 3

Lisätiedot

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos.

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 RUOKASALI Kuva 1 Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. -3,8 19,4 Referenssipiste R 15,7 84 - Mittausalue 2 min 13 72 3 Mittausalue 3 min 13,1 73

Lisätiedot

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset, vaihe II Käyttäjäinfo

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset, vaihe II Käyttäjäinfo Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset, vaihe II Käyttäjäinfo 6.5.2015 Hanna Tuovinen, Vahanen Oy Korjausten tilanne Sisäilma- ja kosteusteknisissä ja ilmanvaihdon kuntotutkimuksia on

Lisätiedot

HEPOLAN KOULUN SISÄILMA-ASIAT

HEPOLAN KOULUN SISÄILMA-ASIAT HEPOLAN KOULUN SISÄILMA-ASIAT Hepolan koululla on tehty sisäilmatutkimuksia viimeksi ajalla 1.4. 17.4.2019. Tutkimuksen suoritti Sweco Oy. Tutkimukset aloitettiin tiloista, joista oire-ilmoituksia on saatu.

Lisätiedot

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Tampereen asuinrakennuskannassa Energiaeksperttikoulutus

Lisätiedot

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Lomake 1: Käyttäjäkysely 1. Kuinka kauan olette työskennelleet tässä rakennuksessa? 2. Missä huonetilassa työskentelette pääasiallisesti? 3. Työpisteenne sisäilman laatu: Oletteko

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 27.5.2014 Päärakennus, valmistunut v. 1980 Navettarakennus, valmistunut 1900- luvun alkupuolella Terhi Markkula, Hanna Tuovinen, Vahanen

Lisätiedot

MYLLYPURON YLÄASTE Yläkivenrinne 4

MYLLYPURON YLÄASTE Yläkivenrinne 4 MYLLYPURON YLÄASTE Yläkivenrinne 4 TUTKIMUSSELOSTUS Liikuntatilojen kosteustutkimukset 9.1.2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja p. 09-310 1661 2 / 16 HELSINGIN KAUPUNKI RAKENNUSVIRASTO

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero:

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa. 24.11.2011 Työnumero: RAKENNETEKNINEN SELVITYS LIITE 4 s. 1 1 RAKENTEET 1.1 YLEISKUVAUS Tutkittava rakennus on rakennettu 1970-luvun jälkipuoliskolla. Rakennukseen on lisätty huoltoluukut alustatilaan 1999. Vesikatto on korjattu

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015

KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015 13.2.2015 Sivu 1/7 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84 13101 Hämeenlinna Hanke: Tuomelan koulun peruskorjaus KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015 Tällä tiedotteella pyrimme kuvaamaan rakennuskohteen

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN KUNNOSSAPITOTARPEET

PÄIVÄKOTIEN KUNNOSSAPITOTARPEET PÄIVÄKOTIEN KUNNOSSAPITOTARPEET PÄIVÄKOTI m2 /m2/a Otan päiväkoti 1.700 1.6 M 92,22 Onnelan päiväkoti 466 200.800 43,09 Nummen päiväkoti 1.070 270.300 25,26 Heinon talo 80 146.400 183,00 Sampaanalan päiväkoti

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti

KÄRKÖLÄN KUNTA. Opintien koulu. Merkkiainekokeen raportti KÄRKÖLÄN KUNTA Opintien koulu Merkkiainekokeen raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti 3 Sisällysluettelo 1 Kohde... 2 1.1 Tilaaja... 2 1.2 Tarkastuksen

Lisätiedot

Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013

Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy RAPORTTI Tuusulan kunta/ Tilakeskus Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Kohde on Hyrylässä Ajomiehentiellä sijaitseva vanha kauppiastalo ( tila 3:282 ). Rakennus

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00 1 8 Knuuttilantie 5 C, 61600 Jalasjärvi Asuinrakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 15.00 2 8 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA TERVANOKKA Alustava kuntoselvitys 18.01.2016 ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA puh 020-7792 722, 040-7067620 tapani.alatalo@saneeraustekniikka.com Kytkinkatu 4E 04220 KERAVA 1

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus)

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) 1968 Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) KELLARI 1. KERROS 52 51 50 53 14 80-90 80-90 VOC 3 BP7 80-90 ja RH 75,1% VOC 4 80-100 ja RH 79,5% BP7 22 49 100-110

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu RTA2-loppuseminaari 8.6.2017 Saarijärven Keskuskoulu Lähtötiedot Kohde on valmistunut vuonna 1966. Kerrosala 4 334 m2. Laajamittainen

Lisätiedot

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa. 539.6 5.3.04 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 3 0300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Martinlaakson koulu ILMATIIVEYSTUTKIMUS MERKKIAINEKOKEET JA VUOTOLUKUMITTAUS TULOSTEN

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 11.4.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA RAKENTEIDEN ALIPAINEISTUKSEN AVULLA

EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA RAKENTEIDEN ALIPAINEISTUKSEN AVULLA TONI LAMMI EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA RAKENTEIDEN ALIPAINEISTUKSEN AVULLA Tutkimuksen taustaa Suomalaisessa rakennuskannassa on paljon korjattavaa, kun samaan aikaan taloudelliset resurssit ovat kaikkialla

Lisätiedot