Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Sivu 1 / / / Hulevesien johtamista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan päätettäväksi, , Nygrannaksentie 15, Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta päättää ottaa Arto Jokisen tekemän toimenpidepyynnön käsiteltäväkseen ja päättää samalla jäljempänä esitettävin perustein, että toimenpidepyyntö ei anna aihetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin. Perustelut Asian tausta Toimenpidepyynnön kohteena oleva kiinteistö sijaitsee Espoon Mankkaan kaupunginosassa, Taavinkylä I sekä Mankkaa I muutos - nimisessä asemakaavassa erillispientaloille (AO) osoitetulla korttelialueella. Kiinteistölle on myönnetty rakennuslupa (lupatunnus ) kahden kaksiasuntoisen pientalon rakentamiselle ja varastorakennukselle sekä tontin osittaiselle aitaamiselle. Arto Jokinen on viereisen tontin omistajana tehnyt valituksen raja-alueelle kasatusta pintamaasta. Rakennusvalvontakeskuksen valvontapäällikkö ja valvontatarkastaja ovat käyneet paikalla Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 on tehnyt muutoslupahakemuksen koskien piha-alueen täyttöä (lupatunnus ) on tehty kirjallinen sopimus piha-alueen muutoksista Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 ja Arto Jokisen välillä. Sopimuksessa on todettu seuraavaa Suostumme siihen että Nygrannaksentie 15 ja 17 välisellä rajalla rakentamisella syntyneen luiskan päällystys suoritetaan reikä-betonilla ja pintavesien ohjaus tässä muutoskuvassa esitetyllä tavalla. Rajaojan tarve selvitetään vuositarkastukseen mennessä on myös suoritettu lupaan liittyvä pintavesikatselmus on myönnetty muutoslupa piha-alueen muuttamisesta ( ). Lupiin ja liittyvä loppukatselmus on suoritettu Loppukatselmuspöytäkirjaan on kirjattu huomautuksena, että pihatyöt ovat osittain kesken. Arto Jokinen on puhelimitse ilmoittanut rakennusvalvonnan tarkastajalle tyytyvänsä tehtyihin järjestelyihin rajan täytöille.

2 Rakennuslautakunta Sivu 2 / 2 Toimenpidepyynnön tekijän omistamalla tontilla sijaitsee vuonna 1976 valmistunut yksiasuntoinen pientalo. Lisäksi tontille on myönnetty rakennuslupa (lupatunnus ) kaksiasuntoiselle pientalolle, maalämpökaivolle ja autotallin purkamiselle. Luvan mukaiset rakennustyöt on aloitettu Toimenpidepyynnössä esitetyt vaatimukset Toimenpidepyynnössä on kyse tontin 4 hulevesien käsittelystä tonttien 4 ja 5 raja-alueella, raja-aidan rakentamisesta sekä tontille 4 rakennettujen rakennusten perustamistavan oikeellisuudesta. Rakennuslautakunta toteaa, että tontin 4 maanpinnan korottamiselle tontin 5 puoleisella osalla on myönnetty muutoslupa Tämän päätöksen liitteenä olevista valokuvista on todettavissa, että maanpinnan muotoilut vastaavat olennaisilta osin em. luvassa esitettyä. Rajaojaa ei ole toteutettu. Toimenpidepyynnön tekijä on ennen lupiin ja liittynyttä loppukatselmusta ilmoittanut hyväksyvänsä toteutetut järjestelyt rajan täyttöjen osalta. Tontin 4 hulevedet johdetaan lupaan liittyvässä pintavesisuunnitelmassa esitetyllä tavalla pääosin kaupungin hulevesiverkkoon. Talojen A ja B kattovedet on rakennusten eteläpuolella osoitettu imeytettäviksi kivipesiin. Lisäksi on otettava huomioon, että tontilla 5 käynnissä oleva rakentaminen tulee osittain korottamaan tuon tontin maanpintaa sekä tehostamaan tontin hulevesien käsittelyä ja siten edelleen vähentämään tontin 4 hulevesistä tontille 5 mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Saadun selvityksen perusteella Asunto Oy Nygrannaksentie 15 on noin kymmenen vuotta sitten poistanut luvassa esitetyt betonikourut. Nygrannaksentie 15 ja 17 välillä on kuitenkin sovittu yhteisen betonikourun rakentamisesta tonttien rajalle. Lisäksi Nygrannaksentie 17 rakennustöiden yhteydessä on löytynyt vanha betoninen salaojaputki, joka tulee Nygrannaksentie 15 puolelta. Toimenpidepyynnön tekijän mukaan kyse on todennäköisesti vanhaan lähdevesikäyttöiseen vesijärjestelmään kuuluvasta putkesta ja hän on ilmoittanut liittävänsä sen sadevesijärjestelmäänsä. Osapuolten esittämien lausumien tai muun selvityksen perusteella ei ole todettavissa, että tontin 4 hulevesistä aiheutuisi tällä hetkellä tontille 5 maankäyttö- ja rakennuslain 165 :ssä tarkoitettua huomattavaa haittaa. Näin ollen rakennuslautakunta katsoo, ettei asiassa ole tontin 4 hulevesien johtamisen osalta aihetta enempiin toimenpiteisiin. Rakennuslupaan liittyen rakennusvalvonnalle on toimitettu pohjatutkimuspiirustus sekä päivätty perustamistapalausunto. Rakennuslupaan liittyvä pohjakatselmus on suoritettu ja perustuskatselmus Katselmukset eivät ole antaneet aihetta huomautuksiin. Kun on todettavissa, että rakennusluvan yhteydessä on esitetty tarvittavat selvitykset ja rakennusluvassa edellytetyt katselmukset on tältä osin suoritettu ilman huomautuksia, eikä muutakaan perusteltua selvitystä siitä,

3 Rakennuslautakunta Sivu 3 / 3 että tontin 4 rakennusten perustamistapa olisi virheellinen, rakennuslautakunta ei katso asiassa tältä osin olevan aihetta enempiin toimenpiteisiin. Siltä osin kuin toimenpidepyynnössä on vedottu naapuruussuhdelakiin, rakennuslautakunta toteaa, että naapuruussuhdelakiin perustuvien vaatimusten käsittely ei kuulu rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan, vaan kyse on yksityisoikeudellisesta asiasta. Aidan rakentamista koskevan rajasopimuksen noudattamisen osalta kysymys on yksityisoikeudellisesta erimielisyydestä, johon rakennusvalvontaviranomainen ei voi ottaa kantaa. Yksityisoikeudellisten erimielisyyksien ratkaiseminen kuuluu yleisen tuomioistuimen eli ensi asteena käräjäoikeuden toimivaltaan. Rakennuslautakunta ei tämän käsittelyn yhteydessä ota kantaa tontilla 4 olevan aidan korottamisen ja pidentämisen luvanvaraisuuteen, vaan tämä käsitellään omana asiana. Sovelletut oikeusohjeet Perusteluissa mainitut Päätös Liite Oheismateriaali Selostus Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 2 Valokuvat (2 kpl) Valokuvat (2 kpl) Toimenpidepyyntö Toimenpidepyynnön tekijän lausuma Toimenpidepyynnön tekijän lausuma Toimenpidepyynnön tekijän lausuma Toimenpidepyynnön tekijän lausuma Toimenpidepyynnön tekijän lausuma Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 vastine Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 lausuma Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 lausuma Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 lausuma Lupahakemus sekä siihen liittyvät asema- ja leikkauspiirustus - Loppukatselmuspöytäkirja (luvat ja ) - Tontin poikkileikkaus, lupatunnus Rakennuspaikka ja sen omistaja Nygrannaksentie 15, Espoo Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15

4 Rakennuslautakunta Sivu 4 / 4 Toimenpidepyynnön tekijä Nygrannaksentie 17, Espoo Arto Jokinen Toimenpidepyyntö Vaatimukset Toimenpidepyynnön tekijä vaatii, että As Oy Nygrannaksentie 15 tulee 1) johtaa hulevetensä asianmukaisesti jonnekin muualle, esimerkiksi hulevesikaivoon 2) aidat tulee toteuttaa sovitulla tavalla 3) korjata alapohjansa todellisen tilanteen vaatimusten mukaiseksi siten, että naapurin rakennuksesta ei aiheudu vaaraa tai rakennusrajoituksia kaavan mukaiselle rakentamiselle. Perusteet Toimenpidepyynnön tekijän mukaan Asunto Oy Nygrannaksentie 15 on vuodesta 1995 alkaen 1) Laskenut hulevetensä naapurin tontille. Tästä on aiheutunut naapurin tontille eroosiota ja kosteusongelmia. 2) Kieltäytynyt noudattamasta rajasopimusta. Sovittua aitaa ei ole rakennettu kahden asunnon kohdalla sovitulla tavalla. Rajasopimuksessa sovittiin kiinteästä näköesteestä, ts. lautaaidasta. 3) Rakennettu naapurin kertoman mukaan rakennusmääräysten vastaisella tavalla. Naapurin antaman selvityksen mukaan rakennukset on perustettu anturalle sisällöltään virheellisen pohjatutkimuksen varjolla. Naapurin mukaan pohjatutkimus väittää pohjan olevan hiekkaa (ilmeisesti moreenia). Tosiasiassa pohja on kuitenkin rakentamiseen erityisen huonosti soveltuvaa entistä merenpohjaa, alueella yleisesti olevaa sulfidisavea. Väärästä perustamistavasta aiheutuu sortumavaaraa, eikä po. tontin ylä- tai alapuolelle voi rakentaa kaavan mukaisesti esimerkiksi kellaria. Mahdollisesti myös Suurpellon tulevan kaavan mukainen rakentaminen estyy. Toimenpidepyynnön tekijä viittaa tältä osin naapuruussuhdelain 9 :ään. Toimenpidepyynnön tekijä on myös ilmoittanut, että tontilla 4 olevaa aitaa on korotettu ja pidennetty. Edelleen toimenpidepyynnön tekijä on ilmoittanut, että Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 on rakennusluvan vastaisesti purkanut hulevesien käsittelyyn tarkoitetun kourun. Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 kanssa on heinäkuussa 2014 kuitenkin sovittu yhteisen pintavesikourun tekemisestä tonttien rajalle. Toimenpidepyynnön tekijän tontilla suoritettujen maankaivutöiden yhteydessä löytyi Nygrannaksentie 15 puolelta tuleva vanha betoninen salaojaputki, josta tulee pistemäisesti vettä Nygrannaksentie 17 puolelle. Kyseinen putki on hyvin vanha ja se saattaa liittyä Tavinkylässä joskus käytössä olleeseen lähdevesikäyttöiseen vesijärjestelmään.

5 Rakennuslautakunta Sivu 5 / 5 Toimenpidepyynnön tekijä tulee kytkemään ko. betoniputken sadevesijärjestelmänsä osaksi. Toimenpidepyyntö ja täydennyskirjelmät ovat kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Asianosaisten kuuleminen ja selitys Kiinteistön omistajalle Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15:lle varattiin tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta rakennusvalvontakeskuksen päivätyllä selvityspyynnöllä. Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 on antamassaan vastineessa sekä siihen toimittamissaan täydennyksissä todennut seuraavan: Asunto Oy Nygrannaksentie 15 ei johda hulevesiään Nygrannaksentie 17 tontille. Hulevedet käsitellään rakennusvalvonnan hyväksymän hulevesisuunnitelman mukaisesti. HSY:n työntekijät kävivät tarkastamassa hulevesiliittymän ja totesivat sen olevan kunnossa. Pääosa hulevesistä johdetaan kaivon kautta kaupungin hulevesiverkostoon. Taloyhtiön kolmen huoneiston etelänpuoleisten rännien hulevedet johdetaan imeytyskenttään. Nygrannaksentie 17 mainitsemaa rajasopimusta ei As Oy Nygrannaksentie 15 dokumenteissa ole. Nygrannaksentie 17:lta on pyydetty neljään eri kertaan kopiota rajasopimuksesta nähtäväksi ilman tulosta. Ainoa rajaan liittyvä sopimus on C, jonka Nygrannaksentie 17 on allekirjoittanut. Siinä on sovittu rajan pengerryksestä ja pintavesien käsittelystä. Sopimuksessa ei ole mainintaa aidasta. Lisäksi Asunto Oy Nygrannaksentie 15 toteaa, että Nygrannaksentie 15 ja 17 välisellä rajalla ei ole aitaa. Nygrannaksentie 15 tontilla on noin 2-3 metrin päässä rajasta sisäaita, jonka korkeus on cm paikasta riippuen. Asunto Oy Nygrannaksentie 15 talot on rakennettu rakennusluvan mukaisesti. Rakennusluvan liitteenä on perustamistapaselvitys. Olemassa oleviin rakennuksiin ei voi edellyttää muutoksia uudisrakentamisen takia. Luvassa esitetty betonikouru on poistettu noin kymmenen vuotta sitten turhana. Nygrannaksentie 17 kanssa on sovittu yhteisen betonikourun rakentamisesta tonttien rajalle, mutta Nygrannaksentie 17 rakennustyö ei ole vielä siinä vaiheessa, että kourua kannattaisi rakentaa. Vastine ja vastineen täydennykset ovat kokonaisuudessaan oheismateriaalissa. Tiedoksi - Jokinen Arto, ote - Asunto Oy Espoon Nygrannaksentie 15 c/o Isännöitsijä Pekka Heiniö, ote

6 Rakennuslautakunta Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.11.2014 Sivu 1 / 1 178 Maa-aineksen valumista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi, 49-60-117-7, Kaivosmäki 8, 02730 Espoo Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 12.05.2016 Sivu 1 / 1 2063/2016 10.03.00 65 Purkamislupa-asia, 2016-291, Miestentie 2 02150 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 12.05.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 6232/10.03.00/2011 18 Vaatimus rakennusluvan 2011-1366 rakennusvalvontamaksun nro 114701171 poistamiseksi, kiinteistö 51-280-3, Sotarovastintie 5, 00370 Helsinki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 2833/10.03.00/2014 98 Purkamislupa-asia, 2014-828, Länsituulentie 7 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy Päätöspäivämäärä 26.06.2014 Päätös annetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4298/10.03.00/2013 162 Kiinteistön pihan ja raja-aidan korkeusasemia ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan päätettäväksi, 49-30-111-14,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1790/2017 10.03.00 93 Purkamislupa-asia, 2017-233, Tontunmäentie 33 02200 ESPOO, Asunto Oy Riihitonttu c/o Talohallinta Oy Martinlaakso Päätöspäivämäärä 20.04.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 4092/10.03.00/2013 178 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2013-1031, 49-60-80-1, Juuritie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41 / 8 Lupanumero 205-7 Päätöspäivä 2.4.205 4 HAKIJA As Oy Porvoon Stenbockinkatu 2 c/o Sisco Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus Kaupunginosa 638-026-2406-000 KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 05.06.2014 Sivu 1 / 1 2509/10.03.00/2014 80 Purkamislupa-asia, 2014-736, Lippajärventie 44 02940 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 05.06.2014 Päätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3377/10.03.00/2014 103 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, kiinteistö 49-13-20-17, Westendintie 61 B, 02610 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 3125/10.03.00/2015 121 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2013-1095, Räisäläntie 5, Bique Tomi Matti Johannes ym. Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 5143/2016 10.03.00 218 Purkamislupa-asia, 2016-1629, Metsänpojankuja 7 02130 ESPOO, Kiinteistö Oy Tietäjäntie 12 Espoo Päätöspäivämäärä 15.12.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-1-300-3 Pinta-ala 1254.0 Fasaaninpolku 8 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus Lisärakennusoikeus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4299/10.03.00/2013 163 Kiinteistön etupihan koron tarkistusmittausta, pihakorkeuden tason alentamista ynnä muuta koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 217 Purkamislupa-asia, 2016-1628, Metsänpojankuja 5 02130 ESPOO, Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto ym. 5142/2016 10.03.00 Päätöspäivämäärä 15.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 943 / 12-14-2 / Hiihtäjäntie 15 / jätekatos Vs. rakennustarkastaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 55 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen luvattomien, tilapäisten majoitusrakennusten poistamiseksi, kiinteistö 49-76-2-1, Siikajärventie 88-90 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 10.10.2016 Sivu 1 / 1 159 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Uudisrakennuslupa-asia, 2016-1228, Jalokivikuja 4, Haataja Anne Susanna ym. 4067/2016 10.03.00 Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE Lupatunnus 17-0115-R 14.03.2017 30 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7601-0002 Palkkionmaankatu 3, 33870 TAMPERE Pinta-ala 8706 m² Rakentamismääräykset A Asuinrakennusten

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI 20.06.2017 2 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 20-1653-17-A Hakija Hellsten Hotel Group Ab Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0815-0002 Välimerenkatu 22 894 m² 11770 2009 4200 m² 4200 m² Pinta-ala

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.04.2016 Sivu 1 / 1 1765/2016 10.03.00 46 Oikaisuvaatimus koskien lupainsinöörin 8.3.2016 antamaa päätöstä vastaavan työnjohtajan hakemukseen, rakennuslupa 2015-1011-A Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO Lupatunnus 17-0143-R 24.05.2017 53 Sivu 1 HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, 80710 LEHMO RAKENNUSPAIKKA 753-423-0004-0131-M-0601 Karttakuja 1, 04130 SIPOO Kaavatilanne N

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Lupanumero Päätöspäivä

Lupanumero Päätöspäivä 1 / 5 HAKIJA Joutsenhanhi / Sisco Vuokra-Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus 68-0-527-0001 Kaupunginosa KAUPUNGINOSA Kortteli 527 Tontti 1 Kiinteistön pinta-ala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.09.2016 Sivu 1 / 1 2101/2016 10.03.00 120 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennuslupa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2016-381, kiinteistö 49-42-120-13, Tillinmäentie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 1247/2017 10.03.00 69 Purkamislupa-asia, 2017-158, Espoonlahdenkatu 4 02320 ESPOO, Kiinteistö Oy Lippulaiva c/o Realia Management Oy Päätöspäivämäärä 23.03.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 484/2017 10.00.02 30 Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin 15020 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 1802m2

Tontin pinta-ala: 1802m2 Rakennuslautakunta 54 17.09.2014 Rakennuslupahakemus, R59-2014 (3. kaupunginosan korttelin 422 tontti 7, Kavallintie 7a, kahden erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) 719/10.03.00/2014

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 3 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 5104/2016 10.03.00 219 Purkamislupa-asia, 2016-1805, Kirjokansi 1-2 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy ym. Päätöspäivämäärä 15.12.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2016 Sivu 1 / 1 184 Purkamislupa-asia, 2016-1409, Itätuulenkuja 8 02100 ESPOO, Kiinteistö Oy Espoon Itätuulentie 8 c/o Corbel Oy 4500/2016 10.03.00 Päätöspäivämäärä 01.11.2016

Lisätiedot

Rakennuslupa Päätöspäivämäärä Asemakaava AO k-m 2

Rakennuslupa Päätöspäivämäärä Asemakaava AO k-m 2 PÄÄTÖS 1 (4) Rakennuslupa 2012-33 Päätöspäivämäärä 20.02.2012 Pykälä 64 AO Rakennuspaikka 405-54-4 7-6 Pinta-ala 1351.0 Karhunhaankatu 3 53500 LAPPEENRANTA Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen)

Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) Rakennuslautakunta 46 16.09.2015 Rakennuslupahakemus R44-2015 (2. kaupunginosan korttelin 15 tontti 14, Borgintie 4 B, erillispientalon rakentaminen ja maalämpökaivon poraaminen) 276/10.03.00/2015 RAKL

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Rakennusvalvonta Päätösote RAKENNUSLUPA. Lupatunnus A Sivu 1

Mikkelin kaupunki Rakennusvalvonta Päätösote RAKENNUSLUPA. Lupatunnus A Sivu 1 Lupatunnus 15-0338-A 28.05.2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Jouni Riihelä PL 33 50101 MIKKELI Rakennuspaikka Sairila, 491-419-0001-0344 Metsä-Sairilantie 18, 50800 Mikkeli Kiinteistön nimi METSÄ-SAIRILA Pinta-ala

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. ASIA Rakennuslupa, MRL ja aloittamisoikeus 144

Lupatunnus R Sivu 1. ASIA Rakennuslupa, MRL ja aloittamisoikeus 144 Lupatunnus 17-0108-R 14.03.2017 29 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 ja aloittamisoikeus 144 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7644-0002 Takamaanrinne 9, 33870 TAMPERE Pinta-ala 5325 m² Rakentamismääräykset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 02.06.2016 Sivu 1 / 1 1997/2016 10.03.00 75 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksn johdosta, Laajennuslupa-asia, 2016-410, Brinkinmalmi 10 02330 ESPOO, Helminen Antti Veikko Aaron ym.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 11.08.2016 Sivu 1 / 1 110 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Uudisrakennuslupa-asia, 2016-685, Maakauppiaankuja 10b 02780 ESPOO, Anttila Antti Ilmari 3335/2016 10.03.00

Lisätiedot

PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R

PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 25.06.2015 PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R KAAVRAKJ 25.06.2015 85 ASIA Rakennuslupa nro 15-137-R RAKENNUSPAIKKA Herrala, 418-406-0002-0232

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 17.2 2015 tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta. Lupatunnus RM Sivu 1

Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta. Lupatunnus RM Sivu 1 Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta 8097/2018 Viite ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.2.2019 Päätös Lupatunnus 18-0482-RM 09.07.2018 649 Sivu 1 Kuopion Tennisseura Ry c/o Elkamer Ab / Pertti

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1

Lupatunnus R Sivu 1 Lupatunnus 12-0111-R 01.10.2012 64 Sivu 1 Kerimäen kunta Kerimäentie 10 58200 Kerimäki RAKENNUSPAIKKA Jouhenniemi, 246-408-0004-0629 Teollisuustie, 58200 KERIMÄKI Kiinteistön nimi HERTTUALA pinta-ala 4000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 10.10.2016 Sivu 1 / 1 157 Oikaisuvaatimus, vastaavan työnjohtajan hyväksyminen (Per Eerola) Valmistelijat / lisätiedot: Seppo Tiensuu, puh. 09 816 26625 etunimi.sukunimi@espoo.fi 3790/2016

Lisätiedot

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA Rakennuslautakunta 105 02.12.2014 Rakennuslupahakemus nro 2014-810 / Myllymäen koulurakennuksen laajennus päiväkodilla ja viidellä opetustilalla, jäte- ja varastorakennus ja kolme piharakennusta 187/10.03.00.04.00/2014

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 31/2015 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 31/2015 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015 31/2015 1 (15) YLIARKKITEHTI HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.4.2015 Yliarkkitehti on 30.4.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset: 173 175 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 5.5.2015, jolloin päätösten

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 12/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 28.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 22-23 Päätökset

Lisätiedot

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 -3, YMP 13.9.2012 17:30 Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos 13.9.2012 HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 Esityslista 5/2012 -1, YMP 13.9.2012 17:30 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 - Kokouspaikka Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo Rakennuslautakunta 15 03.03.2015 Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo 23/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 15 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Liite Liite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 11.05.2017 Sivu 1 / 1 1861/2017 10.03.00 107 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Rakennusvalvontaviranomaisen lupa-asia, 2016-1830, Svartholmanpolku 1 02380 ESPOO, Juselius

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.6.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 1 Päätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 04.06.2015 Sivu 1 / 1 2009/10.03.00/2015 78 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Uudisrakennuslupa-asia, 2015-199, Porttikuja 16 02180 ESPOO, Jukka Jauho Oy Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Rakennustoimenpide Asuinkerrostalon ja autohallin rakentaminen.

Rakennustoimenpide Asuinkerrostalon ja autohallin rakentaminen. 15.09.2017 1 Tunnus 20-2048-17-A LP-091-2017-02687 Hakija As Oy Helsingin Atlantinkatu 12 Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0828-0008 Atlantinkatu 12 Pinta-ala 1888 m² Kaava Asemakaava 12331 Lainvoimaisuus

Lisätiedot