Akuuttilääketieteen juuret ulottuvat yli 40
|
|
- Anna-Leena Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUS TEEMA Timo Lukkarinen ja Ari Palomäki Kaikukuvaus akuuttilääkärin työkaluna Akuutti kaikukuvaus tuo lisäarvoa päivystys- tai kriittisesti sairaiden potilaiden diagnostiikkaan ja hoitoon. Akuuttilääketieteestä tuli Suomessa uusi erikoisala vuoden 2013 alussa. Sen jälkeen akuutin kaikukuvauksen koulutus on lisääntynyt merkittävästi. Kuvaamme toiminnan ajankohtaista tilannetta Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Suomessa annettavassa akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutuksessa. Esittelemme myös akuutin kaikukuvauksen käyttöaiheita, rajoituksia ja tulevaisuuden näkymiä. Akuuttilääketieteen juuret ulottuvat yli 40 vuoden taakse Yhdysvaltoihin, ja pian sen jälkeen ala tuli Kanadaan, Britanniaan ja muualle englanninkieliseen maailmaan. Suomessa siitä tuli vuoden 2013 alussa uusin lääketieteen erikoisala (1). Kuusivuotiset erikoistumisopinnot valmistavat lääkäreitä toimimaan päivystystyössä itsenäisesti sekä yhteistyössä muiden erikoisalojen lääkärien kanssa (2,3). Samaan aikaan päivystystoiminnan kehittymisen kanssa kaikukuvauslaitteet ovat muun teknologisen kehityksen rinnalla pienentyneet ja tulleet edullisemmiksi. Kaikukuvaukselle on myös etsitty ja löydetty lukuisia uusia vieridiagnostiikkaa tukevia ja hyvin käyttökelpoisia sovelluksia. Käytössämme olevan akuutti lääketieteen lokikirjan vaatimusten mukaisesti erikoistuvat lääkärit opettelevat tekemään kohdennettuja kaikukuvauksia muiden diagnostisten taitojen ohella (2,4). Akuuttilääkärien käytössä kaikukuvaus on osa päivystyspotilaan alkuvaiheen diagnostiikkaa selkeine kysymyksenasetteluineen, eikä sen tavoitteena ole radiologin tekemän kuvauksen tavoin kattava ja yksityiskohtainen anatomisten ja patologisten löydösten kuvantaminen (5). Periaatteet Perusedellytyksenä akuutin kaikukuvauksen sujuvalle kliiniselle käytölle on päivystysklinikan riittävän laadukas laitekanta, jonka tulee olla välittömästi käytettävissä. Laitteiden helppo liikuteltavuus, akkukäyttöisyys ja nopea käynnistettävyys ovat selkeitä etuja, jotka helpottavat kuvauksen yleistymistä vieridiagnostiikassa. Ostoskärryn tai ison roskalaatikon kokoisia laitteita ei ole helppo viedä potilaan vierelle, ja sänkyjen välissä tai tutkimushuoneessa sukkulointi turhauttaa niin käyttäjää kuin potilastakin. Päivystyksen koosta ja etäisyyksistä riippuen kaikukuvauslaite tai laitteet voivat olla sijoitettuina esimerkiksi ensihoitohuoneeseen, ensiapuun tai tarkkailuosastolle. Käytettävyyden kannalta laitteiden tulisi kuitenkin olla päivystysklinikan omia ja nimenomaan akuuttilääketieteen käyttöön soveltuvia. Viime vuosien kehityksen myötä kuvanlaadultaan hyviä laitteita löytyy jo kätevän kokoisina ja kilpailukykyiseen hintaan. Pienimmät, jopa kämmenen kokoiset laitteet jättävät kuitenkin sekä kirjallisuuden että oman käsityksemme mukaan vielä toivomisen varaa sekä kuvanlaadussa että ominaisuuksissa (6). Akuutilla kaikukuvauksella haetaan vastausta hyvin kohdennettuun kliiniseen ongelmaan. Tutkimuksen lähtökohtana tulee olla selkeän kaksiarvoinen kysymyksenasettelu kyllä- ja eivaihtoehtoineen. Tyypillisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi: Onko sydänpussissa ylimääräistä nestettä? Onko vatsaontelossa vapaata nestettä? 761 Duodecim 2016;132:761 6
2 Onko vatsanaortan aneyrysmaa? Sen sijaan rakenteiden perusteellinen ja aikaa vievä tutkiminen sekä sairauden kaikukuvaukseen perustuva analysointi jätetään mahdollisen akuuttivaiheen arvion jälkeen esimerkiksi radiologin, gynekologin tai kardiologin tutkittaviksi, mikäli sen katsotaan olevan vielä diagnostiikan kannalta tarpeen. Kuten muillakin erikoisaloilla osa akuuttilääkäreistä etenee uuden teknologian omaksumisessa niin pitkälle, että he voivat tehdä ajan myötä myös vaativampia kaikukuvauksia. Akuutti kaikukuvaus osana erikoislääkärikoulutusta Käytännön koulutus. Parhaimmin akuutin kaikukuvauksen koulutusta ja harjoittelua edistää mahdollisimman kattava seniorituki, jonka päivystysklinikka tarjoaa erikoistuville lääkäreille. Suomalaisissa akuuttilääketiedettä kouluttavissa päivystysklinikoissa akuutin kaikukuvauksen koulutusta on nykyisin useimmiten nivottu osaksi viikoittaisen koulutuspäivän ohjelmaa (KUVA 1). Klinikat ja Suomen akuuttilääke tieteen yhdistys järjestävät myös teemakohtaista kaikukuvauskoulutusta. Hyväksi koettu käytäntö on käsitellä viikoittaisen koulutuspäivän aikana American College of Emergency Physicians (ACEP) järjestön suosituksen mukaisia keskeisiä kaikukuvauslöydöksiä yksi kerrallaan (2,7). Lyhyen teoreettisen koulutuksen ja demonstraation jälkeen erikoistuvat lääkärit harjoittelevat ohjatusti valittua tutkimusta toisiaan tutkien. Soveltaminen käytäntöön. Oppimisen haastavin vaihe seuraa tämän jälkeen, kun saatua koulutusta tulisi siirtää oma-aloitteisesti käytäntöön klinikassa. Henkilökohtaisen arkuuden ohella suurimpia osaamisen kehittymisen esteitä voivat tällöin olla liian suuri rutiini työn määrä suhteessa omaehtoiseen oppimiseen, käytettävissä olevaan aikaan sekä osaavien seniorien rajallinen tavoitettavuus työn lomassa (8). Toistaiseksi tuskin yksikään suomalainen päivystysklinikka saa näiltä osin puhtaita papereita. Käytännössä kliininen soveltaminen toteutetaankin usein seuraavasti: Tehdessään kaikukuvauksia osaamisensa puitteissa ja töiden niin salliessa erikoistuvat lääkärit tallentavat sekä normaaleja että poikkeaviksi kokemiaan löydöksiä muistitikuille. Löydöksiä tarkastellaan myöhemmin, mieluimmin viikoittain, yhdessä seniorilääkärin ja muiden erikoistuvien kanssa. Niin kauan, kuin erikoistuva lääkäri on epävarma taidoistaan, hän toimii kuten aiemminkin tukeutuen radiologien ynnä muiden kokeneempien tekemiin kuvauksiin tai tekee tutki KUVA 1. Kaikukuvauksen teoriaosuuden koulutusta Kanta-Hämeen keskussairaalan erikoistuville lääkäreille. T. Lukkarinen ja A. Palomäki 762
3 muksia aktiivisesti ottaen samalla huo mioon epävarmuutensa tutkimuksen suorittamisessa ja tulkinnassa. Kansainväliset suositukset akuutin kaikukuvauksen koulutuksesta ovat määritelleet tarkasti ja aihekohtaisesti tutkimusten määrän, joka lääkärin tulee osoittaa tehneensä onnistuneesti, ennen kuin hän saa hyödyntää tutkimusta itsenäisesti (9). Oppimisessa on yksilöllisiä eroja, mutta hyvin valituin indikaatioin ja sopivalla potilasmateriaalilla voidaan päästä jopa välittömästi riittävään osaamiseen (10). Käyttöaiheet ja tutkimusstrategiat kannattaa pyrkiä aluksi valitsemaan helposti opittavien ja potilastyön kannalta vaikuttavien tutkimuskohteiden joukosta. Koska lääkärien hyödyntämien kliinisten tutkimusmenetelmien osuvuus on rajallinen, kaikukuvauksesta on todennäköisesti apua jo osaamisen alkutaipaleella. Kansainvälisiä kokemuksia. Kanadassa ja Yhdysvalloissa selvitettiin hiljattain erikoistuvien lääkärien saamaa akuutin kaikukuvauksen koulutusta (8,11). Viisi yleisintä teknologiaa, jotka sisälsivät kaikukuvauksen käytön toimenpiteen apuna, oli opetettu vähintään 80 %:lle erikoistuvista lääkäreistä, jotka eivät olleet erikseen osallistuneet akuutin kaikukuvauksen syventävään koulutukseen (TAULUKKO). Tutkimuksiin osallistuneet klinikat tuskin edustavat tarkasti kummankaan maan tilannetta. Tulokset antavat kuitenkin hyvän käsityksen akuuttilääkäreiden kaikukuvauskoulutuksesta eri käyttöaiheissa kahdessa maassa, joiden traditio erikoisalalla kuuluu maailman vanhimpiin. Vastaavasti Tanskassa, jossa akuuttilääke tieteen erikoisala puuttuu, tuoreen tutkimuksen perusteella kaikukuvauksia tekevät pääasiassa päivystysklinikassa vierailevat ja etupäivystäjiä konsultoivat erikoislääkärit (12). Suomessa tutkittiin vuoden 2015 lopulla valtakunnallisesti akuuttilääketieteeseen erikoistuvien lääkärien itse arvioitua osaamista. Alustavien tulosten perusteella osaamisen hajonta on toistaiseksi erittäin suuri, ja etulinjan klinikoissa akuutin kaikukuvauksen koulutuksen kattavuus näyttää vastaavan vähintäänkin Kanadan tilannetta (Naskali J, henkilökohtainen tiedonanto), joka puolestaan on koulutuksen laajuudessa jäljessä Yhdysvaltoja (8,11). TAULUKKO. Akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutuksessa opeteltavia niin sanottuja vakiintuneita kaikukuvausteknologioita (7). Tutkimus Käyttöaiheet Osana erikoislääkärikoulutusta (%) FAST Vatsa-aortan aneurysma Kaikukuvaus toimenpiteen apuna Kohdun ulkopuolinen raskaus Sydän Thorax Sappirakko ja -tiehyet Munuaiset/virtsatiet Syvä laskimotukos Lihakset ja pehmytkudokset Silmä 8 35 Tiedot perustuvat Kanadan ja Yhdysvaltojen akuuttilääketieteen erikoistuvien lääkäreiden kaikukuvauskoulutusta käsitteleviin artikkeleihin (8, 11). 1 FAST = Focused Assessment with Sonography for Trauma Examination FAST-kaikukuvaus. Potilaan ollessa kriittisessä tilassa kuvantamiseen ei tule käyttää liian paljon aikaa. Tämän vuoksi traumapotilaiden tutkimiseksi on kehitetty FAST-protokolla (Focused Assesment with Sonography for Trauma), jonka käyttöä kuvataan lähemmin toisaalla (Rinta- Kiikka, tässä numerossa). Nimensä mukaisesti tutkimuksen tarkoituksena on selvittää no peasti mutta systemaattisesti ennalta määrättyjä projektioita käyttäen, onko traumapotilaalla todettavissa verta eri ruumiin onteloissa. Ylimääräistä nestettä etsitään sydän pussista, molemmista pleuraonteloista, munuaisten ympäriltä vatsakalvontakaisesti ja vapaasta vatsaontelosta. Löydökset ohjaavat toimenpiteisiin perikardiosenteesistä välittömään laparotomiaan. FASTprotokollaa on laajennettu kattamaan myös ilmarinnan tunnistaminen tutkimalla rintakehän korkeimmat osat molemmin puolin rintalastaa (extended FAST, efast) (5,13). Sydämen tutkiminen. Elvytyskäyttöön soveltuviksi voidaan laskea myös suppeat sydämen kuvantamisprotokollat. Niissä pyritään 763 Kaikukuvaus akuuttilääkärin työkaluna
4 Ydinasiat 88 Akuutti kaikukuvaus on nopeasti päivystystilanteessa tehtävä tutkimus, jossa kysymyksenasettelu on yleensä kaksiarvoinen kyllä- ja ei-vastauksineen. 88 Tutkimuksen avulla on mahdollista nopeuttaa akuuttipotilaan taudinmääritystä ja hoidon aloittamista. 88 Akuutin kaikukuvauksen löydökset on arvioitava osana kliinistä kokonaisuutta ja suhteessa muihin tutkimustuloksiin. arvioimaan sydämen toimintaa huomattavasti kardiologista lähestymistapaa kevyemmin. Sokkisen hengenahdistuspotilaan erotusdiagnostiikassa on tärkeää selvittää, onko kyseessä sydämen tamponaatio, keuhkoveritulppa, hypovolemia vai vasemman kammion systolinen vajaatoiminta. Tutkimuksia ja kliinistä arviota pystytään ohjaamaan jo sydämen toiminnan silmämääräisellä kaikukuvauksella. Sydänpussin nestekertymän tutkiminen on yksi ensimmäisistä kohdennetun kaikukuvauksen muodoista, johon akuuttilääkäreitä koulutetaan. Oikean puolen kuormituksen tunnistamiseen on myös olemassa selkeä, nopeasti opeteltavissa oleva protokolla. Vaikka hypovolemia on selvässä tilanteessa vahvistettavissa kaikukuvauksella, sydämen vasemman kammion supistumisen luotettava mittaaminen edellyttää tutkivalta lääkäriltä enemmän kokemusta kuin alkuvaiheen harjoittelussa on mahdollista saada. Muita käyttöaiheita. Akuutin kaikukuvauksen avulla esimerkiksi ilmarinnan ja varauksin myös syvän laskimotukoksen tunnistaminen onnistuvat melko lyhyen kouluttautumisen jälkeen (14). Kirjoittajien kokemuksen mukaan suhteellisen helposti opeteltaviksi todettuja diagnostisia testejä ovat myös muun muassa vatsa-aortan aneurysman sulkeminen pois ja sappikivien löytäminen. Kaikukuvausta voidaan hyödyntää myös murtumadiagnostiikassa niin aikuisilla kuin lapsillakin; joko korvaamassa tavanomaisen röntgenkuvauksen kokonaan tai täydentämässä sitä (15,16). Kaikukuvausohjatut toimenpiteet. Toimenpiteiden tekeminen helpottuu kaiku kuvauk sen avulla verrattuna pelkkiin anatomisiin maamerkkeihin tukeutumiseen. Kaikukuvauksen hyödyntäminen myös vähentää komplikaatioita useissa eri neula- tai kanylointi toimenpiteissä ja ilmatien hallinnassa (17,18,19,20). Parhaimmillaan vaikeahkosta toimenpiteestä tulee järjestelmällisen koulutuksen ja harjoittelun myötä sekä aiempaa helpompi että turvallisempi (KUVA 2). Oppimiskäyrä toimenpideohjauksessa on jyrkkä, ja jo kymmenellä harjoituskerralla voidaan päästä hyviin suorituksiin (21). Kaikukuvausavusteisten toimenpiteiden harjoittelemiseksi tarjolla on lukuisia erilaisia ja uudelleen käytettäviä joskin hintavia malleja. Koulutuksellisesti niistä on suuri apu sekä parannettaessa suorituksen tarkkuutta että opeteltaessa toimimaan sujuvasti laitteiston ja välineiden kanssa (22). Akuutti kaikukuvaus ja radiologit Suomessa on tällä hetkellä monessa julkisen sektorin sairaalassa pula radiologian erikoislääkäreistä. Tilanteella on suorat vaikutukset kaikukuvauksen saatavuuteen. Viiveet tutkimuksiin pääsemiseksi voivat venyä useiksi tunneiksi, joten niiden käyttöaiheita joudutaan miettimään hyvin tarkasti. Tällaisissa tilanteissa akuutti kaikukuvaus voi olla hyödyksi ja perusteltavissa silloinkin, kun kattavampi tutkimus olisikin luvassa myöhemmin. Tekijän osaamisen karttuessa akuutilla kaikukuvauksella pystytään osin myös korvaamaan radiologien ynnä muiden kokeneempien tekemiä tutkimuksia helpottaen ja nopeuttaen siten diagnostiikkaa. Kuitenkin kansainvälisten kokemusten perusteella erityisesti alkuvaiheessa, kun akuuttilääkäreille opetetaan kaikukuvauksen käyttöä, nettovaikutus kuvantamiseen ei ole vähentävä, vaan radiologisten kaikukuvauspyyntöjen määrä saattaa jopa kasvaa (23). Osaltaan tähän ovat syynä tavanomaisesta poikkeavat radiologiset aiheet. Tällöin radiologisen kaikukuvauksen käyttöä ei korvata vaan kaikukuvauksen käyttöaiheita laajennetaan ja pyritään samalla parempaan potilasturvallisuu T. Lukkarinen ja A. Palomäki 764
5 teen. Toisaalta lisätutkimuksia aiheuttaa aluksi se, ettei päivystäjä luota eikä voikaan luottaa liiaksi omiin taitoihinsa. Syvän laskimotukoksen akuutti kaiku kuvaus on hyvä esimerkki kuvaamaan radiologisen ja akuutin kaikukuvauksen eroja. Siinä, missä radiologi tutkii alaraajan koko syvän laskimopuuston ja osan lihaslaskimoistakin, akuutissa kaikukuvauksessa keskitytään vain kahteen tai kolmeen anatomiseen kohtaan syvässä laskimopuustossa. Tutkimuksessa tyydytään suppeampaan lähestymistapaan, sillä näyttöä siitä, että esimerkiksi pohkeen alueen tukokset aiheuttaisivat tromboembolioita, mikäli polvitaipeen laskimot ovat normaalit, on vähän (24). Akuutissa kaikukuvauksessa laskimoita painamalla pyritäänkin tutkimaan vain virtausolosuhteiltaan sellaiset paikat, joissa on systeemisiä tromboembolioita aiheuttavia tukoksia. Tämä tekee tutkimuksesta paitsi nopeamman myös helpomman oppia. Lopuksi Akuutin kaikukuvauksen käytön lisääntymisen myötä on paikallaan tarkastella sen käyttöä kriittisesti. Perusteita akuuttiin kaikukuvaukseen ei ole, jos potilaalle on joka tapauksessa tarkoitus tehdä nopeasti tietokonetomografia tai kattavampi kaiku kuvaus rakenteiden (ja toiminnan) selvittämiseksi. Lisäksi päivystystyössä akuuttiin kaiku kuvaukseen pätee sama kuin muidenkin tutkimusten käyttöön: jos ei ole odotettavissa, että tutkimus auttaa kliinisessä päätöksen teossa, se ei myöskään ole perusteltu. Koska kaikukuvauksella näkee helposti sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti pintaa syvemmälle ja utelias ihmisluonne katsoo laajemmalle kuin on tarvetta, voi löytyä mahdollisia sivulöydöksiä. Liiallinen luotto uuteen teknologiaan ja perusteiden unohtaminen voivat johtaa artefaktien tulkintaan poikkeamiksi. Toisaalta voidaan myös löytää jotain haitallista tai poikkeavaa, jota itse ei osata selittää. Tämä voi poikia sekä turhia että tarpeellisia lisätutkimuksia. Tutkimusmuodon rajallisuus tulee siis pitää mielessä, erityisesti kun tulkitsijana on joku muu kuin kattavasti aiheeseen koulutettu spesialisti. Suomessa akuuttia kaikukuvausta kannattaa hyödyntää osa-alueilla, joissa sen vaikuttavuus on oppimisen nopeuteen nähden paras mahdollinen. Akuuttilääketieteen erikoisalan A B KUVA 2. A ja B). Kaikukuvausavusteisen punktion harjoittelua. 765 Kaikukuvaus akuuttilääkärin työkaluna
6 kyp syessä ja osaamisen karttuessa tutkimusvalikoima laajennee kansainvälisten esimerkkien innoittamana. Tulevaisuus voi tuoda tullessaan mahdollisuuden hyödyntää kaikukuvausta huomattavasti nykyistä laajemmin ja lähempänä potilasta (25). TIMO LUKKARINEN, LL, vt. apulaisylilääkäri Haartmanin sairaala, Päivystys Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ARI PALOMÄKI, professori, ylilääkäri ja tulosalueen johtaja Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö Kanta-Hämeen keskussairaala, päivystysklinikka Konservatiivinen tulosalue SIDONNAISUUDET Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia. KIRJALLISUUTTA 1. Valtioneuvoston asetus erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista 420/ Naskali J, Palomäki A, Harjola VP, Hällberg V, Innamaa T, Rautava VP. Emergency medicine in Finland: first year experiences of specialist training. J Acad Emerg Med 2014;13: Palomäki A, Naskali J, Harjola VP, Alaspää A, Innamaa T, Rautava VP. Akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutus keskussairaalassa. Duodecim 2014;130: Palomäki A, Innamaa T, Alaspää A, Rautava VP. Akuuttilääketieteen lokikirja. 1. painos. Hämeenlinna: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Bowra J, McLaughlin RE. Emergency ultrasound made easy. 2. painos. Edinburgh: Churchill Livingstone Elsevier Filipiak-Strzecka D, John B, Kasprzak JD, Michalski B, Lipiec P. Pocket-size echocardiograph a valuable tool for nonexperts or just a portable device for echocardiographers? Adv Med Sci 2013;58: American College of Emergency Physicians. Emergency ultrasound guidelines. Ann Emerg Med 2009;53: Adhikari S, Raio C, Morrison D, ym. Do emergency ultrasound fellowship programs impact emergency medicine residents ultrasound education? J Ultrasound Med 2014;33: Emergency Ultrasound Special Interest Group. Point-of-care ultrasound curriculum guidelines. International Federation for Emergency Medicine (IFEM) Heegeman DJ, Kieke B Jr. Learning curves, credentialing, and the need for ultrasound fellowships. Acad Emerg Med 2003;10: Kim DJ, Theoret J, Liao MM, Kendall JL. Experience with emergency ultrasound training by Canadian emergency medicine residents. West J Emerg Med 2014; 15: Nielsen K, Lauridsen JR, Laursen CB, Brabrand M. Physicians using ultrasound in Danish emergency departments are mostly summoned specialists. Scand J Trauma Resusc Emerg Med 2015;23: American Institute of Ultrasound in Medicine; American College of Emergency Physicians. AIUM practice guideline for the performance of the focused assessment with sonography for trauma (FAST) examination. J Ultrasound Med 2014;33: Bernardi E, Camporese G, Büller HR, ym. Serial 2-point ultrasonography plus D- dimer vs whole-leg color-coded Doppler ultrasonography for diagnosing suspected symptomatic deep vein thrombosis: a randomized controlled trial. JAMA 2008; 300: Herren C, Sobottke R, Ringe MJ, ym. Ultrasound-guided diagnosis of fractures of the distal forearm in children. Orthop Traumatol Surg Res 2015;101: Kozaci N, Ay MO, Akcimen M, Sasmaz I, Turhan G, Boz A. The effectiveness of bedside point-of-care ultrasonography in the diagnosis and management of metacarpal fractures. Am J Emerg Med 2015; 33: Kristensen MS, Teoh WH, Graumann O, Laursen CB. Ultrasonography for clinical decision-making and intervention in airway management: from the mouth to the lungs and pleurae. Insights Imaging 2014;5: Brass P, Hellmich M, Kolodziej L, Schick G, Smith AF. Ultrasound guidance versus anatomical landmarks for internal jugular vein catheterization. Cochrane Database Syst Rev 2015;1:CD Brass P, Hellmich M, Kolodziej L, Schick G, Smith AF. Ultrasound guidance versus anatomical landmarks for subclavian or femoral vein catheterization. Cochrane Database Syst Rev 2015;1:CD Lewis SR, Price A, Walker KJ, McGrattan K, Smith AF. Ultrasound guidance for upper and lower limb blocks. Cochrane Database Syst Rev 2015;9:CD Luyet C, Schüpfer G, Wipfli M, Greif R, Luginbühl M, Eichenberger U. Different learning curves for axillary brachial plexus block: ultrasound guidance versus nerve stimulation. Anesthesiol Res Pract 2010;2010: Niazi AU, Haldipur N, Prasad AG, Chan VW. Ultrasound-guided regional anesthesia performance in the early learning period: effect of simulation training. Reg Anesth Pain Med 2012;37: Jacoby JL, Kasarda D, Melanson S, Patterson J, Heller M. Short- and long-term effects of emergency medicine sonography on formal sonography use: a decade of experience. J Ultrasound Med 2006;25: Cogo A, Lensing AW, Prandoni P, Hirsh J. Distribution of thrombosis in patients with symptomatic deep vein thrombosis. Implications for simplifying the diagnostic process with compression ultrasound. Arch Intern Med 1993;153: Kimura BJ, Shaw DJ, Amundson SA, Phan JN, Blanchard DG, DeMaria AN. Cardiac limited ultrasound examination techniques to augment the bedside cardiac physical examination. J Ultrasound Med 2015;34: SUMMARY Ultrasound in the hands of emergency physicians Emergency ultrasound (US) offers additive value in the diagnosis and treatment of emergency and/or critically ill patients. Emergency Medicine (EM) became a new specialty in Finland in the beginning of Since then, the training of emergency US has dramatically increased. We discuss the current situation of emergency US as a part of specialist training of EM in Finland and compare it with that in the United States and Canada. Practical indications, limitations and future prospects of emergency US are also presented. T. Lukkarinen ja A. Palomäki 766
This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere
This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-201509092270 Author(s): Palomäki, Ari; Naskali, Jarno;
Akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutus Suomessa
KATSAUS TEEMA Jarno Naskali, Jarmo Lehtonen ja Ari Palomäki Akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutus Suomessa Akuuttilääketieteestä tuli Suomessa kuuden vuoden koulutuksen käsittävä erikoisala vuoden
SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS
UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
FAST-kaikukuvaus. Mikä on FAST? FAST traumapotilaan ensivaiheen kuvantamismenetelmänä
KTSUS TEEM Irina Rinta-Kiikka FST-kaikukuvaus FST kaikukuvaus on vakiinnuttanut asemansa osana traumapotilaan ensiarviota. FST:ssa selvitetään nopeasti, onko sydänpussissa tai vatsaontelossa vapaata nestettä
ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit
ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit 14-15.03.2017 Radisson Blue Kari Haukipuro Lääkärityövoiman rakenne Pienet luvut (50 + 5 alaa) sattumalla suuri merkitys, tilanne elää kokonaismääräarviot
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali Olli Väisänen, LT Anestesiologian erikoislääkäri Lääketietellinen johtaja, yliopettaja Arcada Vammapotilaan hoitopolku Potilaan prehospitaalinen
PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA
PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA 0 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI Kotiosoite Puhelinnumero Syntymäaika Ylioppilas LL-tutkinnon suoritusaika ja -paikka KOULUTUSPAIKAT Tampere Vastuuhenkilö Seinäjoki Vastuuhenkilö
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT
KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) ,
2009 11 KARDIOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, 00029 HUS, Puh. (09) 471 72200, markku.kupari@hus.fi Tavoitteet Kardiologian koulutusohjelman tavoitteena
Gynekologinen leikkauskoulutus erikoistuvien lääkäreiden silmin EGO- kyselyn tulokset
Gynekologinen leikkauskoulutus erikoistuvien lääkäreiden silmin EGO- kyselyn tulokset Reita Nyberg Erikoislääkäri / Vastuulääkäri Tays NaSy / Kirurgian koulutuskeskus Kyselyyn vastaajat Kysely lähetettiin
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)
Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön
Runkokoulutuksen suoritettuaan erikoistuvan lääkärin tulee hakea päätöstä runkokoulutuksen suorittamisesta.
2009-2011 Vastuuhenkilö: Prof. Hannele Yki-Järvinen KLL/Sisätautien osasto, Haartmaninkatu 8 Biomedicum huone C426B, PL 700, 00029 HUS Puh. 050 427 1664, hannele.yki-jarvinen@helsinki.fi Runkokoulutuksen
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: professori Matti Korppi (lasten infektiosairaudet) Kouluttajat: Dos. Merja Helminen, professori
TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA
TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA
Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka
TAMPEREEN YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS ABDOMINAALIRADIOLOGIA/RADIOLOGIA Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka Tavoitteet Koulutusohjelman tavoitteena on laaja tietämys
Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide?
Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide? Timo Jama Anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen, päivystyslääketieteen sekä sukellus- ja ylipainelääketieteen
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta
1 Miten kannattaa palvelut kerätä, kun tavoitteena on valmistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi TYKS ERVA alueelta Akuuttilääketiede hyväksyttiin omaksi erikoisalakseen 1.1 2013 ja samasta päivästä
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa
Menetelmät ja tutkimusnäyttö
Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan
EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin
EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa 20.5.2016 Mika Scheinin Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin Directive 2001/20/EC on the approximation of the
Tarvitseeko kliinikko päätöksentukea?
Tarvitseeko kliinikko päätöksentukea? Kumppanuusforum 24.8.2017 Jonna Salonen Asiantuntijalääkäri, Tieto Finland Oy Erikoislääkäri, Carea jonna.salonen@tieto.com CDSS = Clinical Decision Support System
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
HAKEMUS RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSTERVEYDENHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN PÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISEEN 1.6.
Sosiaali- ja terveysministeriö Lääkintöneuvos Timo Keistinen Hallintoneuvos Anne Koskela Viitteet: Asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (annettu 23.9.2014)
Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen
Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen Mia Jernfors Avoterveydenhuollon ylilääkäri 30.9.2015 Ei sidonnaisuuksia Perusturvakuntayhtymä Karviainen Vihti (29 000) Karkkila (9 000) Ulkoistettu
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee röntgenlähetteen laatimisen tietää säteilyturvallisuuden keskeiset periaatteet (mm. ymmärtää
MILESTONES ja TYKS akuuttilääketieteen toimipaikkakoulutus. Jarmo Lehtonen
MILESTONES ja TYKS akuuttilääketieteen toimipaikkakoulutus Jarmo Lehtonen 210813 Milestones ja toimipaikkakoulutus Kuukauden 1. torstai Kuukauden 2. torstai Kuukauden 3. torstai Milestones 9-13 Kuukauden
ENNAKKOILMOITUS -miten varautuu päivystys? Anna-Maria Savolainen Aoh,Akuutti24
ENNAKKOILMOITUS -miten varautuu päivystys? 18.11.2016 Anna-Maria Savolainen Aoh,Akuutti24 On Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteydessä toimiva ensihoito- ja päivystyskeskus Päijät-Hämeen keskussairaala
Koulutussairaalat ja kouluttajat:
2009-2011 SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIA Vastuuhenkilö: Prof. Ari Harjula KLL/Thorax- ja verisuonikirurgia, Haartmaninkatu 4, PL 340, 00029 HUS Puh. (09) 471 72290, ari.harjula@hus.fi Sydän- ja rintaelinkirurgian
Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS
Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,
Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS
1 Vammapotilaan kivunhoito Jouni Kurola KYS Vammautuneen erityispiirteet Tajunnan muutokset Hengitystie-ongelmat Hengitysongelmat Verenkierron epävakaus Erilaiset vammat Yksittäiset raajavammat kivunhoito
9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
SÄDETURVAPÄIVÄT 29. - 30.10.2015 Torstai 29.10.2015 9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 9.40 10.10 Carl Wegelius-luento 10.10 11.00 Onnellisuus ja hyvinvointi
Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa
Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti?
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Antti Haavisto antti.haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala 26.4.2012 Preoperatiiviset tutkimukset Lab päiväkirurgiassa Onko mahdollista vähentää
Thorax NSO SISÄLTÖ. röntgenkuvauksen indikaatiot ja. Thorax-röntgenkuvauksen indikaatiot
THX1 kuvantulkinta 2013 SISÄLTÖ Thorax NSO thorax-kuvauksen indikaatiot ja tekniikka (makuu- ja pystythorax) thorax-kuvan systemaattinen analysointi thorax-lausunnon komponentit nenän sivuonteloiden röntgenkuvauksen
MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA?
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS KUNTOOTUS KOHALLEEN KUOPIO 10.-11.9.2015 MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? Heli Sätilä LT, Lastenneurologi Ylilääkäri Päijät-Hämeen ks Liiallinen syljeneritys: johdanto Esiintyy
Tiedonhaku: miten löytää näyttöön perustuva tieto massasta. 3.12.2009 Leena Lodenius
Tiedonhaku: miten löytää näyttöön perustuva tieto massasta 3.12.2009 Leena Lodenius 1 Tutkimusnäytön hierarkia Näytön taso Korkein Systemaattinen katsaus ja Meta-analyysi Satunnaistettu kontrolloitu kliininen
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari
Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA
TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA
TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi 2013 TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA
Akuuttilääketiede erikoisalana. Johanna Tuukkanen, anest.el vt. ylilääkäri, KSKS päivystysalue
Akuuttilääketiede erikoisalana Johanna Tuukkanen, anest.el vt. ylilääkäri, KSKS päivystysalue Miksi uusi erikoisala? Maailma ja lääketiede sen mukana on muuttunut Muutos on tarpeen Päivystyspalvelut eivät
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen
GENOMITIETO JA TERVEYSTALOUS Riittävätkö rahat? terveystaloustieteen näkökulma
GENOMITIETO JA TERVEYSTALOUS Riittävätkö rahat? terveystaloustieteen näkökulma Miika Linna, dos. TkT. Aalto-yliopisto HEMA / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Taustaa Uudet genomitietoon perustuvat hoidon
Leikkaustaitojen arviointi. Reita Nyberg Presympiosium
Leikkaustaitojen arviointi Reita Nyberg Presympiosium 13.4.2016 Miksi leikkaustaitoja tulisi arvioida? koulutuspaikan oman tavoitetason määrittäminen koulutettavan taitotason määrittäminen koulutusohjelman
Katja Arro Sonograaferijaoston koulutuspäivä 20.9.2013
Erikoistumiskoulutus työelämän kasvun näkökulmasta Ultraäänikoulutuksen arviointi ja kehittäminen KASVATUSTIETEIDEN AINEOPINNOT PROSEMINAARI Katja Arro Sonograaferijaoston koulutuspäivä 20.9.2013 Tutkimuksen
Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto
Erotusdiagnostiikasta Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Tavoitteena systemaattinen diagnostiikka Analysoi potilaan antamat tiedot ja kliiniset löydökset Tuota lista mahdollisista diagnooseista
Oikeutusoppaan esittelyä
Oikeutusoppaan esittelyä Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä Tarkastaja, STUK 11.2.2015 Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa opas hoitaville lääkäreille (STUK opastaa / maaliskuu
Osaamisen kehittyminen ja sen mittaaminen hoitotyön taitokoulutuksissa
Osaamisen kehittyminen ja sen mittaaminen hoitotyön taitokoulutuksissa Henkilöstön joustava liikkuvuus - valtakunnalliset koulutuspäivät 11. 12.11.2015. Rosqvist Eerika, koulutussuunnittelija, sh, TtT
TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS
Ala-Mursula Leena, Heikkinen Jarmo, Horppu Ritva, Päätalo Kati & Toivonen Asta Kysy, kuuntele, kannusta ja kehity TYÖTERVEYSHUOLLON KOULUTTAJALÄÄKÄRIN OPAS Leena Ala-Mursula, Jarmo Heikkinen, Ritva Horppu,
Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?
Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,
GERIATRIA. Vastuuhenkilö Prof. Reijo Tilvis KLL/Geriatrian yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, HUS Puh. (09) ,
2009 11 GERIATRIA Vastuuhenkilö Prof. Reijo Tilvis KLL/Geriatrian yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, 00029 HUS Puh. (09) 471 73815, reijo.tilvis@helsinki.fi - on pystyttävä hoitamaan vanhuspotilaita, joiden
K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava
K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA Veli-Pekka Rautava 15.2.2016 K-HKS LUKUINA VUONNA 2014 Poliklinikkakäyntejä 240 275 (suunnite 217 870) Hoitopäivät 99 808 Hoitojaksot 25 644 Leikkaus- ja muut toimenpiteet
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta
Akuuttilääkäri yhteispäivystyksessä
Akuuttilääkäri yhteispäivystyksessä Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen keskussairaala, päivystys johanna.tuukkanen@ksshp.fi Sisältö Akuuttilääketieteen erikoisalasta (emergency
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Uusien menetelmien arviointi sairaanhoitopiireissä Uusien menetelmien käyttöönotolle ei yleensä virallista, organisaatiotason
YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA
YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA PPSHP Perusterveydenhuollon yksikkö Ulla Isopahkala Koulutussuunnittelija 18.4.2013 SOPIMUS KOULUTUS-, TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNASTA
Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Tule tekemään parastasi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2 ASTU SISÄÄN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 3 Päivystysosasto Uudessa Y-talossa toimivat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen päivystykset.
Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018
Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri
Virheen diagnostiikka
Virheen diagnostiikka Työolot ja organisaatio Yksilön ja systeemin näkökohta Millaisia virheitä tapahtuu? Miten virheet havaitaan? To Err Is Human Diagnostic Treatment Preventive Other Types of errors
kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm
Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta?
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta? Risto Vuento Fimlab mikrobiologia 1 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, dosentti, kl. mikrobiologian erikoislääkäri,
TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN LISÄKOULUTUSOHJELMA
TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN LISÄKOULUTUSOHJELMA LISÄÄNTYMISLÄÄKETIEDE TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNTAN ANTAMA LISÄKOULUTUS
KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO PÄIVYSTYSTYÖN TUKENA KOTKA
KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO PÄIVYSTYSTYÖN TUKENA KOTKA KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINNON KEHITTYMINEN MIKSI KIPSAUSALAN AMMATTITUTKINTO? TUTKINNON PERUSTEET VALMISTUIVAT 2011 TUTKINNON SUORITTAMISEN JÄRJESTELYT
Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista
Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Valvira, terveydenhuollon
STM:n asiantuntijaryhmän. suositukset. Alueellinen kuvantamiskeskus, TAYS. Tampereen yliopisto, Seppo Soimakallio. Professori
STM:n asiantuntijaryhmän suositukset Seppo Soimakallio Professori Tampereen yliopisto, Alueellinen kuvantamiskeskus, TAYS STM:n asiantuntijaryhmä Asiantuntijaryhmän jäsenet Professori Seppo Soimakallio
Lääkärifoorumi : Erikoislääkärikoulutuksen laatu. Terhi Savolainen koordinaattori, UEF, lääketieteen laitos
Lääkärifoorumi 24.5.2018: Erikoislääkärikoulutuksen laatu Terhi Savolainen koordinaattori, UEF, lääketieteen laitos Kysytään Wikipedialta Kysytään Wikipedialta Subjektiivinen vs objektiivinen Aristoteles:
KURSSIMUOTOINEN ULTRAÄÄNIKOULUTUS. SimPro 24.8.2015 Kardiologi Pirjo Mustonen, KSKS
KURSSIMUOTOINEN ULTRAÄÄNIKOULUTUS SimPro 24.8.2015 Kardiologi Pirjo Mustonen, KSKS Luontaisena yhteistyökumppanina KSSHP:nTietoTaitoKeskus NASCE (Network of Accreditated Skills Centers) myöntämä laatusertifikaatti
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUS OPINTO-OPAS 2007 2008 2008 2009 2 Oppaan toimitus: Pirkko Hervonen Hanna Saressalo ISSN 0786-8782 Tampere 2007 3 SISÄLLYS I ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUSTA
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Maakuntaorganisaation rakentaminen & TKI resurssit 5.2.12019 Maria Virkki, LT, EMBA Hallintoylilääkäri, PHHYKY SOTE-palvelujen vaikuttavuus ja terveyshyöty
EWS- kriteerit ja niiden vaikutus, romahtavan potilaan tunnistaminen. Kliininen osaaja koulutus Heidi Rantala
EWS- kriteerit ja niiden vaikutus, romahtavan potilaan tunnistaminen Kliininen osaaja koulutus 20.4.2017 Heidi Rantala Taustaa Australiassa perustettiin 1990 luvulla ensimmäinen sairaalansisäinen ensihoitotiimi
Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa. Kaiku Health
Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa Kaiku Health Petri Avikainen Kaiku Health Petri Avikainen @silputtelija @silppuri Kaiku Health Software Engineer Kaiku Health Software Engineer
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:
Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta
Läpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
LOKIKIRJA. Keuhkosairauksiin erikoistuvan lääkärin. Koulutettavan nimi. Ilmoittautunut koulutusohjelmaan. Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Nimi
Keuhkosairauksiin erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA Koulutettavan nimi Ilmoittautunut koulutusohjelmaan / /201 Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Nimi Yhteystiedot Tervetuloa erikoistumaan keuhkolääkäriksi!
Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala
1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA
POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA INTEGROITU KIRJALLISUUSKATSAUS SimPro 25.8. 2015 Aura, Suvi; / Itä-Suomen Yliopisto, Kuopion Yliopistollinen Sairaala Sormunen, Marjorita/
Keuhkosairauksien erikoisalan erikoislääkärikoulutuksen arviointi keväällä Joni Niskanen Keuhkoylilääkärikokous
Keuhkosairauksien erikoisalan erikoislääkärikoulutuksen arviointi keväällä 2016 Joni Niskanen Keuhkoylilääkärikokous 26.8.2016 Miksi arviointia? SLL suositus erikoislääkärikoulutuksen arvioinnista 20.4.2011
PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta.
parantaa. PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. KYS antaa korkeatasoista kliinistä hoitoa, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa
Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018
Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Vuosi lähestyy loppuaan ja tässä perusterveydenhuollon yksikön kuluneen syksyn kuulumisia sekä ajankohtaisia asioita ensi vuoden alkuun. Sote-aluesimulaatiot
- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?
THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut
MILLAISET OPERATIIVISET TAIDOT PITÄÄ ERIKOISTUMISEN AIKANA TAVOITTAA (VRT. EBCOG- VAATIMUKSET)
MILLAISET OPERATIIVISET TAIDOT PITÄÄ ERIKOISTUMISEN AIKANA TAVOITTAA (VRT. EBCOG- VAATIMUKSET) Ewa Jokinen, oyl Hyvinkään sairaala Synnytys- ja naistentautiopin valtakunnallinen opetuskokous 24.5.2016
IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ
Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT
lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet
Saattohoidon opetus lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Leila Niemi-Murola dosentti, kliininen opettaja Anestesiologian ja tehohoidon klinikka HY/HYKS Esityksen sisältö Työelämässä olevat,
Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen
Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
Miksi potilastietojärjestelmän käytettävyys on niin tärkeää?
Miksi potilastietojärjestelmän käytettävyys on niin tärkeää? Tinja Lääveri LL, sisätautien erikoislääkäri Asiakas- ja Potilastietojärjestelmän hanketoimisto APOTTI, esh projektipäällikkö APOTTI = "Terveydenhuollon
Kaksiportainen vierianalytiikan koulutusmalli
Kaksiportainen vierianalytiikan koulutusmalli Liisa Lehto SKKY:n kevätkoulutuspäivät Koulutusmallien kuvaus Kirjallisuushaun perusteella( CINAHL, Cohrane, Medline, Scopus tietokannat) on hyvin vähän raportoitu
BUSINESS POWER FROM NEW AUTOMATION TECHNOLOGY (BAT) Alustus ryhmätöihin Olli Ventä
BUSINESS POWER FROM NEW AUTOMATION TECHNOLOGY (BAT) Alustus ryhmätöihin 1.12.2009 Olli Ventä Ryhmätyöt RYHMÄ 1. Industrial Wireless automation Jouni Pyötsiä (Metso) ja Lasse Eriksson (TKK) 2. Simulation-based
Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli -
Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli - Eero Vuorinen, oyl Anestesiologian erikoislääkäri Kivun hoidon ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys EKSOTE/CAREA PALLIATIIVINEN HOITO European
LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA
PROTELOS OSSEOR LÄÄKETTÄ MÄÄRÄÄVÄN LÄÄKÄRIN OPAS JA TARKISTUSLISTA (strontiumranelaatti) Tämä opas on osa Protelos -valmisteen riskinhallintasuunnitelmaa. Oppaan on tarkoitus antaa tietoa Protelos -valmisteen
Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti. - HTA terveydenhuollon laitteiden näkökulmasta. Tom Ståhlberg Johtaja, Viranomaisasiat
Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti - HTA terveydenhuollon laitteiden näkökulmasta Tom Ståhlberg Johtaja, Viranomaisasiat 29.9.2016 FiHTA Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti - HTA terveydenhuollon
PROFESSORILUENTO. Professori Markus Juonala. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi
PROFESSORILUENTO Professori Markus Juonala Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Markus Juonala pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015
Lastenkardiologian lisäkoulutusohjelma
Lastenkardiologian lisäkoulutusohjelma Päivämäärä: 15.6.2004 Valtakunnallinen koordinaattori dosentti Eero Jokinen 1. Johdanto: CESP (Confederation of European Specialists in Paediatrics), UEMS:n (European
Tekoäly ja oppivat hoitojärjestelmät Sairaanhoitopiirien kyberturvallisuusseminaari KTT Jouni Leinonen, IBM
Tekoäly ja oppivat hoitojärjestelmät Sairaanhoitopiirien kyberturvallisuusseminaari 19.10.2016 KTT Jouni Leinonen, IBM Thomas J. Watson ja kuuluisa slogan Tekoälyn määrittelyä Tekoäly eli keinoäly on tietokone