Onko kansantaloutemme tilinpito ajan tasalla?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onko kansantaloutemme tilinpito ajan tasalla?"

Transkriptio

1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 103. vsk. 1/2007 Onko kansantaloutemme tilinpito ajan tasalla? Matti Pohjola Professori helsingin kauppakorkeakoulu k ansantalouden tilinpidon järjestelmä on taloustieteen suurin saavutus. sen kehittäminen alkoi jo 1600 luvulla, mutta nykyisen järjestelmän juuret löytyvät makrotaloustieteen luojan, Jo nmaynardkeynesin ajatuksista, jotka hänen oppilaansa, taloustieteen nobelilla vuonna 1984 palkittu Ric ardstone sovelsi tilinpitojärjestelmän perustaksi. suhteeni tilinpitoon on siinä mielessä henkilökohtainen, että stone ohjasi väitöskirjani. Minun on kuitenkin tunnustettava, etten vielä tuolloin osannut arvostaa tilinpitoa, vaikka sainkin läheltä seurata stonen tutkimustyötä kolmen vuoden ajan (ks. Pohjola 1985). tilinpito on tilastojärjestelmä, jota vastaavaa ei muissa yhteiskuntatieteissä ole. sen perustana oleva sna standardi onkäytössä lähes kaikissa maissa. kansainvälisten järjestöjen esimerkiksi Maailmanpankin, undp:n ja Yk:n tilastotoimiston verkkosivuilla olevista tietokannoista saa keskenään vertailukelpoista tietoa kansantalouden kokonaissuureista noin kahdesta sadasta maasta. Perustellessaan stonen palkitsemista nobel komitea arvioi kansantalouden tilinpidon saavutuksia seuraavasti: T rou t e national accounts, asystematic database as t us been created for anumber of different types of economic analysis comprisin t e analysis of t e level of economic activity,inflation analysis, t e analysis of economic structures, rowt analysis and, particularly,for international comparisons between countries in t ese respects. ( economics/laureates/1984/press.html) tilinpidon tiedot ovatkin tutkimuksen, talouspoliittisen keskustelun ja päätöksenteon peruskauraa. hakusanalla GdP löytää Googlesta 51,4 miljoonaa osumaa. Vertailukohdaksi voi ottaa sanan God, jolla saa 401 miljoonaa osumaa. tilipidon merkitys ei rajoitu vain talouspolitiikan harjoittamiseen ja empiiriseen tutkimukseen. Vuonna 2004 taloustieteen nobelilla palkittu Edward Prescott (2006) tunnustaa avoimesti nobel luennossaan tilinpidon merkityksen nykyaikaisen makrotaloustieteen synnylle. samalla hän kuitenkin toteaa, ettei makroteoriaa enää tehdä keynesiläisen teorian tapaan selittämään tilinpidon havaintoja vaan tilinpitoa muokataan teorian tarpeisiin. nykyaikainen makrotalousteoria perustuu

2 KAK 1/2007 silti vanhan keynesiläisen teorian tavoin kokonaissuureiden analyysiin. Mikroteoria ei ole korvannut makroteoriaa. taloustieteen uusimmat saavutukset ovatkin syntyneet makron puolella mikä, kuten Ju a Tarkka (2006) huomauttaa, on jäänyt vähälle huomiolle suomalaisessa tutkimuksessa ja opetuksessa. talouskasvun ja suhdannevaihtelujen syyt pystytään nykyään selittämään saman teoriakehikon avulla. koska mikroteoria ei korvaa makroteoriaa, niin mikroaineistoilla ei myöskään voi korvata makroaineistoja taloudellisten ilmiöiden mittaamisessa. Yksilöä koskevista havainnoista ei nimittäin voi suoraan päätellä, miten yksilöistä muodostuva yhteisö käyttäytyy. syy on hyvin yksinkertainen: makrotason relaatiolla on ominaisuuksia, joita ei vastaavalla mikrotason relaatiolla välttämättä ole. Vaikka esimerkiksi tuotannon mittakaavaedut ovat vakiot yritystasolla, niin makrotasolla ne voivat ulkoisvaikutusten vuoksi olla kasvavat, mikä yksinkertainen havainto johti ns. uuden kasvuteorian syntyyn. kansantalouden tilinpidon tarve ei tutkimuksessa ja päätöksenteossa mihinkään katoa, mutta tarjoaako tilinpito enää tutkimuksen ja päätöksenteon perustaksi relevanttia tietoa? onko se ajan tasalla? erityisen voimakkaasti tilinpidon tietojen käyttämistä tuottavuuden ja talouskasvun analyysiin on arvostellut etlan tutkimuspäällikkö Mika Maliranta (2006, 2007). koska tuottavuus lasketaan yksinkertaisella tavalla kokonaistuotoksenjapanosten suhteena, kohdistuu Malirannan kritiikki itse asiassa kansantalouden tilinpidon keskeisten suureiden mittaukseen. Käytännön tilastotyössä joudutaan aina tekemään kompromisseja ja erilaisia käytännöllisiä ratkaisuja. Te dyt ratkaisut eivät ole aina par aita tuottavuuden mittauksen kannalta, vaikka ne olisivat tilinpidon kokonaisuuden kannalta perusteltuja. (Maliranta 2006) Jos näin todella on, niin silloinhan tilinpito on olemassa vain sen itsensä vuoksi, eikä enää sen alkuperäistä tarkoitusta eli kokonaistuotannon, tulojen ja tulojen käytön mittausta varten. onko sellaisella viranomaistoiminnalla enää yhteiskunnallista tarvetta, joka on olemassa vain itseään varten? Jos esimerkiksi bruttokansantuotteen ja tehtyjen työtuntien suhde ei kuvaa työn tuottavuutta oikein, niin vika on silloin joko bruttokansantuotteen, työpanoksen tai molempien mittauksessa. Jos niiden laskenta ei ole luotettavalla pohjalla, niin miten silloin voidaan harjoittaa järkiperäistä talouspolitiikkaa tai tehdä mielekästä makrotaloustieteellistä tutkimusta? Malirannan esiin ottama konkreettinen esimerkki koskee havaintoa, jonka mukaan työn tuottavuuden (tuottajahintainen Bkt/tehdyt työtunnit) kasvutrendi on kansantalouden tilinpidon tietojen mukaan hidastumassa kuvion 1esittämällä tavalla. trendikasvu on pudonnut kymmenessä vuodessa kolmesta kahteen prosenttiin, eikä suunta näytä hyvältä. tässä trendi on laskettu puhdistamalla havaitusta aikasarjasta suhdannevaihtelu ns. hodrick Prescott suotimen avulla, mistä on tullut makrotaloustieteilijöiden käyttämä standardimenettely (Prescott 2006). Mutta onko mitattu kehitys todellista vai kansantalouden tilinpidon luoma harhakuva? Malirannan mielestä kyse on harhasta, joka johtuu julkisen sektorin ja ylipäänsä palvelualojen tuotoksen mittaamisen ongelmista sekä kansantalouden tilinpitoon näiden mittausten osalta hiljattain tehdyistä uudistuksista. kuvio 2näyttää kuitenkin, että työn tuottavuuden kasvun trendi on aleneva myös vain markkinatuottajista eli yrityksistä sekä rahoi

3 Matti Po jola Kuvio 1. Työn tuottavuuden kasvuvau ti (prosenttia vuodessa) tus ja vakuutuslaitoksista koostuvassa sektorissa. tuottavuuden kasvuvauhti on tosin suurempi kuin koko kansantaloudessa. kasvun hidastuminen ei siten selity pelkästään markkinattoman tuotannon mittausongelmilla. Yalen yliopiston professori illiam Nord aus (2002) on myös arvostellut kansantalouden tilinpidon käyttämistä tuottavuuden mittaukseen sillä perusteella, että arvonlisäyksen volyymin mittaukseen käytetyt hintadeflaattorit ovat eräillä toimialoilla huonoja. hän ehdottaa keskittymistä vain siihen osaan taloutta, jossa tuotos on hyvin mitattavissa. tähän sektoriin hän lukee alkutuotannon, jalostuksen rakentamista lukuun ottamatta ja palvelualoista kaupan sekä kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen. tarkastelun ulkopuolelle jäävät näin ollen rakentamisen lisäksi majoitus ja ravitsemistoiminta, rahoitus ja vakuutustoiminta, kiinteistö ja liike elämän palvelut sekä hallinto, koulutus, terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut sekä muut palvelut. kuvion 2mukaan työn tuottavuuden kasvutrendi on ollut selvästi voimakkaampi tässä hyvin mitattavissa olevassa sektorissa kuin koko kansantaloudessatai pelkästään markkinatuottajat sisältävässä sektorissa. tosin tämäkin trendi näyttää taittuneen 2000 luvun alussa. kuvio 3tuo asiaan lisävaloa huonosti mitattavissa olevien toimialojen osalta. se osoittaa työn tuottavuuden kasvun hidastuneen voimakkaasti rahoitus ja vakuutustoiminnassa, rakentamisessa, majoitus ja ravitsemistoiminnassa sekä kiinteistö ja liike elämän palveluissa. trendit ovat yllättäviä, sillä ainakin rahoitus ja vakuutustoiminnan sekä kiinteistö ja liike elämän palvelujen osalta ne ovat arkielämän havaintojen vastaisia.

4 KAK 1/2007 Kuvio 2. Työn tuottavuuden kasvutrendit kansantalouden eri sektoreissa (prosenttia vuodessa) Kuvio 3. Työn tuottavuuden kasvutrendit eräillä toimialoilla (prosenttia vuodessa)

5 Matti Po jola tilinpidon mukaan rahoitus ja vakuutustoiminnan arvonlisäyksen volyymi on laskenut viidenneksellä vuodesta 1999 vuoteen Alan pitäisi siksi ollanyt lähesyhtäsyvässäkriisissä kuin se oli 1990 luvun alussa. Jokapäiväiset talousuutiset eivät kuitenkaan tätä käsitystä vahvista vaan kertovat päinvastoin siitä, että tällä alalla menee hyvin. tilinpidon tietojen suurkuluttajana olen ymmälläni. Mitä toimialan arvonlisäyksen volyymi mittaa jos ei tuotoksen ja välituotekäytön eroa? Jos tilinpitoon tehdään uudistuksia, jotka aiheuttavat sen, etteivät eri vuosia koskevat tiedot ole enää keskenään vertailukelpoisia, niin silloin pitäisi aikasarjat katkaista tai ainakin varoittaa sarjojen käyttäjiä asiasta. olisi myös hyvä, jos jostakin löytyisi selvitys siitä, miten arvonlisäyksen volyymit milläkin toimialalla lasketaan sellaisessa muodossa, että laskentamenetelmiin vihkiytymätönkin sen ymmärtäisi. kansantalouden tilinpito tieteenalamme suurimpana saavutuksena ansaitsisi myös meillä sille kuuluvan arvostuksen. tilastokeskus täyttää tilastoviranomaisen tehtävänsä epäilemättä hyvin. tilinpitoon on tehty lukuisia suuria uudistuksia viime vuosina. kiinteähintaisten lukujen laskennassa on siirrytty kaksoisdeflatointiin ja vaihtuvan perusvuoden käyttöön. Julkisyhteisöjen terveys, koulutus ja sosiaalipalvelujen volyymin laskennassa on siirrytty suoriteindikaattoreiden käyttöön. Pelkät menetelmäuudistukset eivät kuitenkaan riitä. on myös analysoitava sitä, mitä tilinpito kertoo talouskehityksestä ja verrattava tilinpidon antamaa kuvaa muuhun tietoon. tätä tilastokeskus ei enää tee. sitä eivät tee myöskään ministeriöt eivätkä tutkimuslaitokset, jotka kyllä käyttävät surutta runsaasti voimavaroja tilinpidon tiedoilla ennustamiseen. Makrotaloustiede on kehittynyt viime vuosikymmeninä aimo harppauksin. se näkyy myös makroilmiöitä koskevien aineistojen, erityisesti kansantalouden tilipidon, kasvaneena kysyntänä. Ainakin minulle on epäselvää, kenen pitäisi huolehtia siitä, että tilinpitoa kehitettäisiin vastaamaan nykyistä paremmin ajankohtaisiin kysymyksiin kansantaloutemme tilasta. kuuluuko tehtävä tilastokeskukselle itselleen, tilastokeskuksen rahoituksella helsingin yliopistoon perustetun professuurin haltijalle vai kenties jollekin muulle taholle? Jonkun olisi otettava asiassa aloite, sillä itsestään ongelma ei ratkea. Voimavarojen puute ei myöskään voi olla esteenä, sillä sen verran tärkeästä asiasta on kysymys. tilastokeskuksen tänä keväänä käynnistyvä taloustilastostrategian kehittämistyö on sopiva tilaisuus näiden asioiden pohtimiseen. Kirjallisuus Maliranta, M. (2006), Yritysaineistoilla tuottavuuden juurille, Tieto&trendit 10/2006 (luettavissa: yritysaineistot.html, viitattu ). Maliranta. M. (2007), suomen tuottavuuskasvu on usa:n luokkaa, Helsin in Sanomat nordhaus, W. (2002), Productivity growth and the new economy, Brookin s Papers on Economic Activity 2002: Pohjola, M. (1985), sir Richard stone ekonometrikko ja yhteiskuntatieteilijä, Kansantaloudellinen aikakauskirja 81: Prescott, e.c. (2006), nobel Lecture: the transformation of macroeconomic policy and research, Journal of Political Economy 114: tarkka, J. (2006), onko suomalainen makrotaloustiede kriisissä?, Kansantaloudellinen aikakauskirja 102:

Työn tuottavuuden kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät*

Työn tuottavuuden kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät* Kansantaloudellinen aikakauskirja 103. vsk. 2/2007 Työn tuottavuuden kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät* Matti Pohjola professori helsingin kauppakorkeakoulu 1. Johdanto * Valtiovarainministeriön ptämä

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2014

Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2013

Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalous 2014 Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2013 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2013 oli 0,6 prosenttia

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2015

Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2015 Arvonlisäyksen volyymin muutoksiin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa on laskettu kansantalouden työn- ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2016

Tuottavuustutkimukset 2016 Kansantalous 2017 Tuottavuustutkimukset 2016 Työn tuottavuus kasvoi 1,2 prosenttia vuonna 2016 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Jussi Ahokas Itä-Suomen yliopisto Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaari Esityksen sisällys Mitä on tuottavuus? Tuottavuuden määritelmä Esimerkkejä tuottavuudesta

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2017

Tuottavuustutkimukset 2017 Kansantalous 2018 Tuottavuustutkimukset 2017 Työn tuottavuus kasvoi 2,0 prosenttia vuonna 2017 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

Makrotaloustieteen uudet painotukset ja taloustilastojen kehittäminen. Matti Pohjola HSE

Makrotaloustieteen uudet painotukset ja taloustilastojen kehittäminen. Matti Pohjola HSE Makrotaloustieteen uudet painotukset ja taloustilastojen kehittäminen Matti Pohjola HSE Makrotaloustiede ennen Keynesiläinen suhdanneteoria kokonaiskysyntä määrää tarjonnan: Y = C+I+G+X-M ja työllisyyden:

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2016 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, joulukuu Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa, vuodentakaisesta kasvua Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa prosenttia edelliskuukaudesta.

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia

Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa Ville Haltia 17.9.2013 Sisältö Tausta t&k-menojen pääomittamiselle Yleistä kansantalouden tilinpidosta Pääomittamisen menetelmät

Lisätiedot

Mitä on kansantalouden tilinpito?

Mitä on kansantalouden tilinpito? Mitä on kansantalouden tilinpito? Tilastokeskuksen asiakasaamu kirjastoille ja tietopalveluille 1.12.2010 Tilastopäällikkö Tuomas Rothovius Modernin makrotaloustieteen ja kansantalouden tilinpidon synnystä

Lisätiedot

Mitä bruttokansantuotteeseen lasketaan ja mitä ei?

Mitä bruttokansantuotteeseen lasketaan ja mitä ei? Mitä bruttokansantuotteeseen lasketaan ja mitä ei? Kotitaloustuotannon arvo tilaston julkistamistilaisuus 7.11.2018 Kehittämispäällikkö Tuomas Rothovius Kansantalouden tilinpito - ESA (European System

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

14 Talouskasvu ja tuottavuus

14 Talouskasvu ja tuottavuus 14 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw n ja

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2014, toukokuu Kansantalouden tuotanto laski toukokuussa 2014 Kausitasoitettu tuotanto laski toukokuussa 0,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Esityksen rakenne. Työn tuottavuudesta tukea kasvuun. Tuottavuuden mennyt kehitys. Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka. Tuottavuuden tekijät

Esityksen rakenne. Työn tuottavuudesta tukea kasvuun. Tuottavuuden mennyt kehitys. Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka. Tuottavuuden tekijät Työn tuottavuudesta tukea kasvuun Mika Maliranta (ETLA) Yrittäminen ja työelämä -seminaari, Helsinki, 21.8.2008 Esityksen rakenne Tuottavuuden mennyt kehitys Tuottavuuskasvun mikrodynamiikka Tuottavuuden

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

Kuntatalous vuoteen 2040 laskentamallilla

Kuntatalous vuoteen 2040 laskentamallilla Kansantaloudellinen aikakauskirja 104. vsk. 2/2008 Kuntatalous vuoteen 2040 laskentamallilla Pekka Parkkinen Hallintotieteen tohtori, tutkimuspäällikkö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus s uomen kuntatalous

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012

Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012 Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos 11.9.2012 Palvelualojen työnantajat PALTA ry ETLAn tekemä tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan syksyllä 2012. TEEMAT Mitä kehittyneempi talous, sitä suurempi

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2016, marraskuu Kausitasoitettu tuotanto laski marraskuussa, työpäiväkorjattuna kasvua vuodentakaiseen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden 2016 marraskuussa

Lisätiedot

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, toukokuu Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta Kausitasoitettu tuotanto väheni toukokuussa 0,6 prosenttia edelliskuukaudesta, mutta

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tuotoksen määrittäminen

Julkisyhteisöjen tuotoksen määrittäminen Kansantaloudellinen aikakauskirja 97. vsk. 1/2001 Julkisyhteisöjen tuotoksen määrittäminen KATSAUKSIA JA KESKUSTELUA Pirkko Aulin-Ahmavaara Kansantaloustieteen dosentti Tilastokeskus Arto Kokkinen Yliaktuaari

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Mitä kilpailukyky oikeasti on?

Mitä kilpailukyky oikeasti on? Mitä kilpailukyky oikeasti on? Mika Maliranta Lappeenranta-seminaari: löytöretki kunta-alan tulevaisuuteen 16. 17.8.2018 Esityksen näkökulmat Pitkä aikaväli vs. lyhyt aikaväli Pitkän aikavälin talouskasvu

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3. Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.2011 Kansantalouden tilinpito Kansainvälinen talouden kuvaus-

Lisätiedot

Aineeton pääoma avain menestykseen

Aineeton pääoma avain menestykseen TEKES projekti: Aineeton pääoma kansainvälisessä vertailussa, jatkoa INNODRIVE EU 7. puiteohjelma projektille Hannu Piekkola Aineeton pääoma avain menestykseen 10.11.2011 Tekes Seminaari AINEETON PÄÄOMA

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2014 Neljännesvuositilinpito 2014, 1. vuosineljännes Neljännesvuositilinpidon EKT2010:n mukaiset aikasarjat julkistettu, bruttokansantuote väheni 0,4 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2018 C(2018) 7910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 3.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 138/2004 muuttamisesta Euroopan kansantalouden

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, maaliskuu Kansantalouden tuotanto maaliskuussa edelliskuukauden tasolla Kausitasoitettu tuotanto pysyi maaliskuussa edelliskuukauden tasolla. Alkuperäisen

Lisätiedot

Taloustieteen perusopetus yliopistossa. Matti Pohjola

Taloustieteen perusopetus yliopistossa. Matti Pohjola Taloustieteen perusopetus yliopistossa Matti Pohjola Kauppatieteen uuden kandidaattiohjelman rakenne Aalto-yliopistossa Perusopinnot 60 op - taloustiede 6 Erikoistumisopinnot 42 op - pakolliset kurssit

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2009, joulukuu Kansantalouden tuotanto nousi joulukuussa edelliskuukaudesta Kausitasoitettu tuotanto nousi 0,2 prosenttia edelliskuukaudesta. Alkuperäisten sarjojen

Lisätiedot

Osta Suomalaista Luo työtä

Osta Suomalaista Luo työtä Osta Suomalaista Luo työtä Panos-tuotos-laskelma: kotimaisen tuotteen tai palvelun kuluttamisen vaikutus työllisyyteen sekä julkisen sektorin tuloihin 21.12.201 7 Pasi Holm 6.6.2016 Taloustutkimus Oy 1

Lisätiedot

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Suomen taloustilanne 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Matti Pohjola 1. Elintason (bkt/asukas) kasvu 64 Bkt

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2010 Tuotannon suhdannekuvaaja 2010, helmikuu Kansantalouden tuotanto laski helmikuussa, tammikuu kääntyi plussalle Korjattu 7.5.2010 klo 10.00. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito. Kansantalouden vuositilinpidon uudistukset Taloustilastoseminaari 8.12.2005

Kansantalouden tilinpito. Kansantalouden vuositilinpidon uudistukset Taloustilastoseminaari 8.12.2005 Kansantalouden tilinpito Kansantalouden vuositilinpidon uudistukset Taloustilastoseminaari 8.12.2005 Sisältö! Pitkä uudistusprosessi! Volyymimenetelmän uudistaminen! Julkisten yksilöpalvelujen volyymi-indikaattorit!

Lisätiedot

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen Miksi tietoja tarvitaan Yhteiskunnallinen työnjako hyvinvointipalvelujen tuottamisessa Kotitalouksien tuotanto

Lisätiedot

Tilastoaineistojen. (talous)tutkijan näkökulma

Tilastoaineistojen. (talous)tutkijan näkökulma Tilastoaineistojen tutkimuskäyttö (talous)tutkijan näkökulma Mika Maliranta, ETLA Tilastoaineistot tutkijan työvälineenä 2.3.2009, Tilastokeskus Lähtö- ja näkökohtia Talostieteilijän näkökulma kustannusten

Lisätiedot

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopisto) Maakunnan yhteistyöryhmän tulevaisuusfoorumi, osa 2, Jyväskylä, 10.5.2011 THE RESEARCH INSTITUTE

Lisätiedot

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan?

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Sosiaalityön kehittämisen foorumi 15.11.2012, Socca Elina Aaltio, VTM, jatko-opiskelija Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 21.1.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2013* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2014 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Hunningolta huipulle

Hunningolta huipulle Hunningolta huipulle Mika Maliranta ETLA & Jyväskylän yliopisto Mikkelin kesäpäivät, Mikkeli 11.6.2015 Myyttejä Suomen tuottavuuskasvun romahduksen syistä yritys- ja työpaikkarakenteiden jäykkyydestä keskisuurten

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2014, lokakuu Kansantalouden tuotanto laski lokakuussa 2014 Kausitasoitettu tuotanto laski lokakuussa prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna tuotanto

Lisätiedot

Luentorunko 1: Johdanto

Luentorunko 1: Johdanto Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Mitä on makrotaloustiede? Tarkastelee kansantaloutta kokonaisuutena ja kaikkiin kansalaisiin vaikuttavia taloudellisia ilmiöitä. Esim.

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Vaasassa 25.03.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2013, lokakuu Kansantalouden tuotanto pieneni lokakuussa 2013 Kausitasoitettu tuotanto pieneni lokakuussa 0,4 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Luentorunko 1: Johdanto

Luentorunko 1: Johdanto Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Mitä on makrotaloustiede? Tarkastelee kansantaloutta kokonaisuutena ja kaikkiin kansalaisiin vaikuttavia taloudellisia ilmiöitä. Esim.

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2017, maaliskuu Kansantalouden tuotanto jäi maaliskuussa hieman edelliskuukaudesta, kasvu vuodentakaiseen jatkuu edelleen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Välilliset vaikutukset: Välilliset vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan

Lisätiedot

Uusi indikaattori teollisuustuotannon määrälle

Uusi indikaattori teollisuustuotannon määrälle Uusi indikaattori teollisuustuotannon määrälle Samu Kurri, ekonomisti, rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Teollisuuden tuotannon määrän muutosten ajantasainen arvioiminen on ollut erityisen vaikeata viime

Lisätiedot

PTT:n pitkän aikavälin kasvuennuste

PTT:n pitkän aikavälin kasvuennuste Kansantaloudellinen aikakauskirja 104. vsk. 3/2008 PTT:n pitkän aikavälin kasvuennuste Janne Huovari Ekonomisti Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Raija Volk utkimusjohtaja Pellervon taloudellinen

Lisätiedot

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Uusi toimialaluokitus TOL 2008 Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan

Lisätiedot

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Esityksen rakenne 1) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 2) Globalisaatio 3) Velkakriisi 4) Suomen talouskasvu 5) Miten Suomen käy?

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016 Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Pisteytys: 1 2 3 4 5 6 Yht Vastaukseen käytetään vain tätä vastauspaperia. Vastaa niin lyhyesti, että vastauksesi

Lisätiedot

Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu

Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologian vaikutus työn tuottavuuteen

Tieto- ja viestintäteknologian vaikutus työn tuottavuuteen Tieto- ja viestintäteknologian vaikutus työn tuottavuuteen Pentti Forsman, ekonomisti, rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Jukka Jalava, ekonomisti, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, erikoistutkija,

Lisätiedot

Sääntely, liikasääntely ja talouskasvu. Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä kkv.fi. kkv.fi

Sääntely, liikasääntely ja talouskasvu. Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä kkv.fi. kkv.fi Sääntely, liikasääntely ja talouskasvu Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä 23.10.2014 Esityksen sisältö 1. Sääntelyn perusteet ja sääntelyteoria Ja muutama havainnollistava esimerkki 2. Liikasääntelyn

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta. Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018,

Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta. Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu

Lisätiedot

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa)

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) 1 Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) Suhteellisen edun periaate on taloustieteen teorioista tärkein:

Lisätiedot

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä 7.12.2017, Matti Paavonen, pääekonomisti / Palvelualojen työnantajat Palta ry 1 2010-l 2000-l 1990-l 1980-l Digitalisaatio on tuonut finanssialalle

Lisätiedot

Harjoitus 7 : Aikasarja-analyysi (Palautus )

Harjoitus 7 : Aikasarja-analyysi (Palautus ) 31C99904, Capstone: Ekonometria ja data-analyysi TA : markku.siikanen(a)aalto.fi & tuuli.vanhapelto(a)aalto.fi Harjoitus 7 : Aikasarja-analyysi (Palautus 28.3.2017) Tämän harjoituskerran tarkoitus on perehtyä

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2015 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, tammikuu Kansantalouden tuotanto kasvoi tammikuussa 2015 Kausitasoitettu tuotanto kasvoi tammikuussa 1,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2007

Valtion tuottavuustilasto 2007 Julkinen talous 2008 Valtion tuottavuustilasto 2007 Valtion tuottavuuden kasvu hidastui vuonna 2007 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys heikkeni vuonna 2007 edellisvuoteen verrattuna. Työn

Lisätiedot

ICT, tuottavuus ja talouskasvu

ICT, tuottavuus ja talouskasvu ICT, tuottavuus ja talouskasvu Taloustieteilijän näkökulma Matti Pohjola 31.1.219 ICT, tuottavuus ja talouskasvu 1) Talouskasvu ja sen lähteet 2) ICT-investointien merkitys 3) Rakennemuutos ja talouskasvu

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Onko työn tuottavuuden kasvutrendi todella hidastumassa?

Onko työn tuottavuuden kasvutrendi todella hidastumassa? Kansantaloudellinen aikakauskirja 103. vsk. 2/2007 Onko työn tuottavuuden kasvutrendi todella hidastumassa? Markku Lanne professori kansantaloustieteen laitos, helsingin yliopisto ä skettäin Matti pohjola

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2015 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, kesäkuu Kansantalouden tuotanto kesäkuussa hieman edelliskuukautta pienempi Kausitasoitettu tuotanto laski kesäkuussa 0,1 prosenttia edelliskuukaudesta.

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

ICT JA PALVELUT NÄKÖKULMIA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMISEEN

ICT JA PALVELUT NÄKÖKULMIA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMISEEN ICT JA PALVELUT NÄKÖKULMIA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMISEEN Laura Castrén Antti Kauhanen Martti Kulvik Silja Kulvik-Laine Antti Lönnqvist Sirpa Maijanen Olli Martikainen Miikka Palvalin Ilona Peltonen Paula

Lisätiedot

18 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä

18 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä 18 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä 1. Säästäminen ja investoinnit suljetussa taloudessa 2. Säästäminen ja investoinnit avoimessa taloudessa 3. Sektorien rahoitusylijäämät Suomessa 4. Rahoitusjärjestelmä

Lisätiedot

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa

Lisätiedot

Osa 17 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä (Mankiw & Taylor, Chs 26 & 31)

Osa 17 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä (Mankiw & Taylor, Chs 26 & 31) Osa 17 Säästäminen, investoinnit ja rahoitusjärjestelmä (Mankiw & Taylor, Chs 26 & 31) 1. Säästäminen ja investoinnit suljetussa taloudessa 2. Säästäminen ja investoinnit avoimessa taloudessa 3. Sektorien

Lisätiedot

Kansantuotteen kasvuvauhti puolittuu vuoteen 2028

Kansantuotteen kasvuvauhti puolittuu vuoteen 2028 Kansantaloudellinen aikakauskirja 104. vsk. 3/2008 Kansantuotteen kasvuvauhti puolittuu vuoteen 2028 Jorma Tuukkanen Finanssineuvos Valtiovarainministeriö taustaa Väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan

Lisätiedot

Neljännesvuositilinpito

Neljännesvuositilinpito Kansantalous 2010 Neljännesvuositilinpito 2010, 2. vuosineljännes Bruttokansantuote kasvoi 1,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 3,7 prosenttia vuoden takaisesta Bruttokansantuotteen volyymi

Lisätiedot

1(5) Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja perusjäämä

1(5) Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja perusjäämä 1(5) EU-lainsäädäntö asettaa julkisen talouden hoidolle erilaisia finanssipoliittisia sääntöjä, joista säädetään unionin perussopimuksessa ja vakaus- ja kasvusopimuksessa. Myös kansallinen laki asettaa

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2008

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2008 Julkinen talous 2010 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2008 15.7.2010 korjattu painos Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus heikkeni vuonna 2008 Korjattu 15.7.2010. Korjatut kohdat on merkitty punaisella

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

13. Yleiskäyttöiset teknologiat tuottavuuden kasvun lähteinä

13. Yleiskäyttöiset teknologiat tuottavuuden kasvun lähteinä 13. Yleiskäyttöiset teknologiat tuottavuuden kasvun lähteinä Opimme aiemmin, että teknologian kehitys (eli kokonaistuottavuuden kasvu) on työn tuottavuuden kasvun tärkein lähde Taloushistorian tutkimus

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne

Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne Bruttokansantuotteen volyymin vuosimuutos eli reaalinen muutos, prosenttia Lähde: www.tilastokeskus.fi

Lisätiedot

Aasian jättiläisten nousu *

Aasian jättiläisten nousu * Kansantaloudellinen aikakauskirja 17. vsk. 3/211 Aasian jättiläisten nousu * Iikka Korhonen Tutkimuspäällikkö Suomen Pankki Kahden viime vuosikymmenen aikana maailmantalouden painopiste on siirtynyt selvästi

Lisätiedot