Hartolan kirkonkylän osayleiskaavan muutosalueen luontoselvitys

Transkriptio

1 HARTOLAN KUNTA Hartolan kirkonkylän osayleiskaavan muutosalueen luontoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427

2 Sisällysluettelo 1 Johdanto Selvitysalueen kuvaus Tutkimusmenetelmät Lähtötiedot Maastotyöt Epävarmuudet Arvokkaiden luontokohteiden kartoitus sekä kasvillisuusselvitys Luontokohteiden arvottaminen ja arvottamiskriteerit Uhanalaisuusluokitus Luontotyyppien uhanalaisuus Maankäyttösuositusluokitus ja maankäyttösuositukset Luonnonympäristö Maa- ja kallioperä sekä topografia Maisema Vesiolot Pintavedet Kasvillisuus Yleistä Metsät Suot Vesi- ja rantakasvillisuus Perinne- ja kulttuurikasvillisuus Eläimistö Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit Huomionarvoiset eläin- ja kasvilajit Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit Lintudirektiivin liitteen I lajit Arvokkaat luontokohteet Natura 2000-alueet Kansallisesti arvokkaat Paikallisesti arvokkaat Yhteenveto ja suositukset Lähteet... 24

3 Liitteet Liite 1: Arvokkaat luontokohteet ja huomionarvoiset lajit

4 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (25) Hartolan kirkonkylän taajama-alueen osayleiskaavan muutosalueen luontoselvitys 1 Johdanto Hartolan kunta on käynnistänyt kirkonkylän taajama-alueen osayleiskaavan muutostyön. Muutosalueeseen kuuluu Tainionvirran rantaa ja alue rajautuu idässä Jääsjärven rantayleiskaavaan. Kaavoitettava alue on myöhemmissä suunnitelmissa laajentunut ja luontoselvitys on laadittu vain alueen etelä- ja itäosista. Luontoselvitys on selvitys suunnittelualueen luonnon nykytilasta. Siinä on selvitetty suunnittelualueen olennaiset luonnonpiirteet, jotta maankäyttösuunnittelussa voidaan huomioida luonnonsuojelun kannalta arvokkaiden luontotyyppien, eläimistöltään ja kasvillisuudeltaan merkittävien alueiden sekä luonnonvaraiselle eläimistölle ja kasvistolle tärkeiden ominaispiirteiden säilyminen. Selvitys on tehty maankäyttösuunnitelman luontovaikutusten arvioimisen pohjaksi ja suunnittelun tueksi. Tässä luontoselvityksessä osoitetaan Hartolan kunnan kirkonkylän alueelle sijoittuvan osayleiskaavamuutosalueen luonnonympäristön perustekijät sekä määritellään luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat kohteet ja alueet sekä esitetään suositukset maankäytöstä. Selvityksen on laatinut biologi, FM Tiina Mäkelä FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä. 2 Selvitysalueen kuvaus Selvitysalue sijaitsee Hartolan kunnan keskustassa, Päijät-Hämeessä. Taajama-alueen kaavamuutosalueeseen kuuluu Tainionvirran rantaa ja alue rajautuu idässä Jääsjärven rantayleiskaavaan. Kaavoitettava alue on myöhemmissä suunnitteluvaiheissa laajentunut ja luontoselvityksessä inventoidut alueet käsittävät kaavoitettavan alueen etelä- ja itäosat. Luontoselvitysalueen pinta -ala on noin 7,8 km 2 ja kaava-alueen pinta-ala noin 13 km 2. Selvitysalueen ja kaavoitettavan alueen sijainnit on osoitettu kuvassa 1.

5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 2 (25) Kuva 1. Hartolan kirkonkylän osayleiskaavan ja luontoselvityksen selvitysalueen rajaukset. 3 Tutkimusmenetelmät 3.1 Lähtötiedot 3.2 Maastotyöt Tärkeimpiä selvityksessä käytettyjä lähteitä ovat: - Ympäristöhallinnon OIVA -ympäristö- ja paikkatietopalvelu ( - Hertta -eliölajit (uhanalaisten eliölajien havainnot, aineistopyyntö SYKE 2013) - Hartolan arvokkaat luontokohteet ja perinnemaisemat (Alanko ym. 2013) Täydellinen lähdeluettelo on esitetty raportin lopussa. Luontoselvityksen maastotyöt tehtiin 27.6, 3.7 ja Selvitys perustuu arvokkaiden luontokohteiden kartoitukseen. Maastossa kiinnitettiin huomiota alueen kasvillisuuteen, liito-oravien elinympäristöihin, maisemarakenteeseen sekä maaperän ja kallioperän ominaisuuksiin. Inventoitavien kohteiden kasvillisuus luokitettiin Toivosen & Leivon (2001) mukaan. Tiedot muusta lajistosta perustuvat olemassa olevaan aineistoon sekä maastossa tehtyihin havaintoihin.

6 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 3 (25) 3.3 Epävarmuudet Selvitys on toteutettu parhaimman kasvukauden aikaan eikä siihen sisälly merkittäviä epävarmuustekijöitä. Selvitys perustuu arvokkaiden luontokohteiden kartoitukseen, eikä tarkempia lajikohtaisia erillisselvityksiä ole tehty esimerkiksi linnuista tai luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeista. Selvityksessä on kuitenkin huomioitu suojelullisesti arvokkaalle lajistolle potentiaaliset, arvokkaat elinympäristöt ja arvolajien esiintymiseen on mahdollisilla elinympäristöillä kiinnitetty huomiota. Selvitystä voidaan pitää osayleiskaavoituksen tarpeisiin riittävänä kaavoitettavan alueen etelä- ja itäosien osalta. 3.4 Arvokkaiden luontokohteiden kartoitus sekä kasvillisuusselvitys Luontokohteiden arvottaminen ja arvottamiskriteerit Arvoluokitus pohjautuu seuraavaan jaotukseen (Söderman 2003): a) kansainvälisesti arvokkaat kohteet, b) kansallisesti arvokkaat kohteet, c) maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet, d) paikallisesti arvokkaat kohteet sekä e) muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Vesilain luontotyypit arvotetaan tapauskohtaisesti. Metsien luonnontilaisuutta arvioitaessa huomioidaan metsän metsähoidollinen tila, lahopuujatkuvuus ja lahopuun määrä sekä elävän puuston rakenne ja puulajisuhteet. Kansainvälisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat Natura 2000 verkoston alueet, Ramsar -alueet ja kansainvälisesti merkittävät kosteikot ja lintualueet (IBA alueet). Kansallisesti arvokkaat kohteet. Kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kansallispuistot, luonnonpuistot, suojeluohjelmien kohteet, erämaa-alueet, koskiensuojelulain mukaiset vesistöt, valtakunnallisten suojeluohjelmien kriteerit täyttävät kohteet, kansallisesti tärkeät lintuvesialueet (FINIBA -alueet), kohteet, joilla on luonnonsuojelulain luontotyyppejä (LSL 29 ), äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten sekä vaarantuneiden lajien esiintymispaikat, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. Lisäksi kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat ja kulttuurimaisemat. Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat valtakunnallisissa suojeluohjelmissa maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut kohteet, seutu- ja maakuntakaavan suojelualuevaraukset, alueellisesti uhanalaisten lajien esiintymispaikat ja maakunnallisesti/seudullisesti merkittävät muut luontokohteet. Paikallisesti arvokkaat kohteet. Paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kohteet, joilla on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (MeL 10 ), yleis- ja asemakaavojen suojeluvaraukset, paikallisesti uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymispaikat sekä muut paikallisesti harvinaiset ja edustavat luontokohteet. Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Kohteet, jotka eivät ole edellä mainituissa luokissa mutta, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä, esimerkiksi suuret yhtenäiset tavanomaisen luonnon alueet ja ekologiset käytävät. Lisäksi tähän luokkaan kuuluvat luonnonmuistomerkit. 3.5 Uhanalaisuusluokitus Tiedot alueen uhanalaisista eliölajeista on saatu Suomen ympäristökeskuksen uhanalaisrekisteristä. Lisäksi tietoja on saatu Natura -alueiden tietokantalomakkeista ja

7 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 4 (25) kirjallisuudesta. Maastoinventoinnin yhteydessä tehtiin myös havaintoja uhanalaisista lajeista. Uhanalaisuusluokitus pohjautuu Punaisen kirjan 2010 esitykseen (Rassi, ym. 2010). Uhanalaisia lajeja ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia lajeja. 3.6 Luontotyyppien uhanalaisuus Luontotyyppien uhanalaisuusluokitus pohjautuu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarviointiin (Raunio ym. 2008a ja 2008b). Arviointi auttaa kohdentamaan suojelua, hoitoa, ennallistamista, tutkimusta ja seurantaa tarkoituksenmukaisesti. Uhanalaisuuden arvioinnissa Suomi on jaettu kahteen osa-alueeseen. Pohjois-Suomi vastaa pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä ja Etelä-Suomi hemi-, etelä- ja keskiboreaalista vyöhykettä. Kohdekuvauksissa esitetty uhanalaisuusluokka on koko maan osalta esitetty arvio luontotyypin uhanalaisuudesta. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa käytetyt uhanalaisuusluokat vastaavat pääpiirteissään lajien uhanalaisuustarkastelussa käytettyjä luokkia. Uhanalaisen luontotyypin esiintymiin tai sen keskeisimpiin laadullisiin piirteisiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka, erittäin suuri uhka lähitulevaisuudessa tai suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä tarkastelualueelta. Uhanalaisten luontotyyppien esiintymiä voi uhata pelkästään laadullinen heikkeneminen. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) luontotyypit. Luontotyyppi on silmälläpidettävä (NT), jos sen esiintymät ovat taantuneet tai se on harvinainen. Säilyvän (LC) luontotyypin esiintymiin ei kohdistu merkittävää häviämisen uhkaa keskipitkällä aikavälillä. Luontotyyppi kuuluu luokkaan hävinnyt (RE), jos sen kaikki esiintymät ovat hävinneet tarkastelualueelta. 3.7 Maankäyttösuositusluokitus ja maankäyttösuositukset Kullekin luontokohteelle on esitetty maankäyttösuositus. Tässä työssä on käytetty seuraavia maankäyttösuositusmerkintöjä: SL= Luonnonsuojelualue MY = Maa- ja metsätalousalue, jolla on ympäristöarvoja. luo-1 = kohteella on metsälain (MeL 10 ) erityisen tärkeä elinympäristö, jota tulee hoitaa ja käyttää siten, että luonnon monimuotoisuudelle arvokkaat ominaispiirteet säilyvät. luo-2 = kohteella on luontodirektiivin liitteen IV(a) lajin lisääntymis- ja levähdyspaikka, jonka hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 :n nojalla kielletty. W-1 = arvokas vesialue Arvokkaat luontokohteet on syytä huomioida maankäytössä siten, että kohteet lähiympäristöineen jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Rakentamista ei suositeta lehto- ja kosteikkoalueille, luonnontilaisten purouomien lähiympäristöön eikä uhanalaisten tai harvinaisten lajien elinympäristöihin. Esimerkiksi lehdot ovat kulutuskestävyydeltään heikkoja tai erittäin heikkoja, eivätkä kestä rakentamista ilman että alueen luonne muuttuisi merkittävästi.

8 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 5 (25) 4 Luonnonympäristö 4.1 Maa- ja kallioperä sekä topografia Selvitysalueen kallioperä kuuluu svekofenniseen liuskejaksoon, joka on syntynyt noin 1900 miljoonaa vuotta sitten. Kallioperä on ominaisuuksiltaan pääosin plutonisiin kivilajeihin kuuluvaa granodioriittia, joka on graniittia muistuttava syväkivilaji. Granodioriitti sisältää plagioklaasia, kalimaasälpää, kvartsia ja sarvivälkettä tai biotiittia. Kivilajia esiintyy Suomessa yleisesti. Keskustan itäpuoliset alueet ovat metamorfisiin kivilajeihin kuuluvaa kiilleliusketta (Kuva 2)(GTK 2014). Kuva 2. Selvitysalueen kallioperä on pääosin granodioriittia (beige rasteri) ja itäosiltaan kiilleliusketta (sininen). Hartola on Jyväskylän lähellä olevan Sisä-Suomen reunamuodostuman ja Vierumäen läpi syntyneen toisen salpausselän puolivälissä kumpumoreenien aluetta (Alanko ym. 2012). Selvitysalue on maaperältään melko vaihtelevaa (Kuva 3). Hartolan keskusta sijoittuu hiekkaharjulle, joka kulkee pohjois-etelä -suuntaisesti koko selvitysalueen halki. Harjun laiteilla ja lähiympäristössä maaperä on karkeaa hiekkaa ja hietamoreenia. Isosuon alue on pääosin rahkaturvetta ja Hotilansuon alue saraturvetta. Savikkoa selvitysalueella on vähän ja savikot sijoittuvat Isosuon ja Jääsjärven vesialueen väliin, jossa kasvaa nuorta sekapuukangasmetsää sekä Koukkuniemeen, missä savikot on raivattu pelloksi. Selvitysalueen pohjoisosiin sijoittuu laajempi kallioalue, jonka lisäksi Tainionvirran suulle sijoittuvat pienehköt saaret (mm. Talassaaret ja Äijäsaari) ovat kalliomaata (GTK 2014). Selvitysalue on maastonmuodoiltaan pääosin melko tasaista tai paikoin loivan kumpareista. Alue sijoittuu keskimäärin noin sata metriä merenpinnan yläpuolelle.

9 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 6 (25) Hieman alavampina alueina voidaan erottaa alueen laajimmat suot, Hotilansuo ja Isosuo. Keskustan harjualue kohoaa muuta ympäristöä hieman korkeammalle, noin 115 metriin merenpinnan yläpuolelle. 4.2 Maisema Kuva 3. Selvitysalueen yleispiirteinen maaperäkartta (vihreä=hiekka, harmaa=turve, beige=moreeni, punainen=kalliomaa ja sininen=savi). Selvitysalue sijoittuu valtakunnallisessa maisemamaakuntajaossa Itäisen Järvi-suomen Lounais-Savon järviseutuun, joka on järvien, metsien ja haja-asutuksen mosaiikkia. Metsäkasvillisuus on seudulla melko rehevää ja järvisyys lisääntyy pohjoista kohti (Alanko ym. 2012). Seutu on korkeuseroiltaan maltillista, jokilaaksojen ja matalien kumpumaiden luonnehtimaa vyöhykettä. Hartolan kirkonkylän tiheään asuttu taajama-alue sijoittuu pääosin selvitysalueen pohjoispuolelle. Selvitysalue on maisematyypeiltään kulttuuri- ja luonnonmaisemaa. Asuinrakentaminen on keskittynyt alueen keskiosien halki kiemurtelevan Tainionvirran rannoille, missä on sekä vapaa-ajan- että vakituista asutusta. Jokivarteen sijoittuu myös avoimia, viljelykäytössä olevia peltoja, jotka rajutuvat asutusalueisiin ja osittain myös havupuuvaltaisiin metsäalueisiin. Peltoalueet ulottuvat Tainionvirran rantaan saakka joen eteläpuolisella alueella. Ekonkosken ympäristössä on säilynyt hieman rakentamatonta, metsäistä rantaa. Tainionvirran alueella on useita maisemallisesti arvokkaita näkymiä viehättävine koskipaikkoineen ja ylikulkusiltoineen. Ylävirran puolella jokialue laajenee hyvin leveäksi ennen yhtymistään Jääsjärveen. Selvitysalueen länsiosat ovat maa- ja metsätalousvaltaisia ja pienet peltoalueet vuorottelevat havupuuvaltaisten metsäkuvioiden kanssa. Hotilansuon alueella levittäytyy laajahko, mäntyvaltainen turvekangasmetsä. Myös selvitysalueen

10 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 7 (25) pohjoisosat ovat metsätalousvaltaisia ja maisemakuvaltaan pääosin sulkeutuneita. Metsäalueita pirstovat paikoin avohakkuut. Kulttuurimaisema-alueella katseenvangitsijoina toimivat mm. Itä-Hämeen museon kulttuurihistoriallinen pihapiiri tuulimyllyineen sekä ydinkeskustan itäpuolelle sijoittuva laaja golfkenttäalue. Kuva 4. Itä-Hämeen museon pihamaalla sijaitsee vanha tuulimylly. Selvitysalueen eteläosiin sijoittuu Isosuon pohjoisosien puustoista, melko luonnontilaista rämealuetta sekä turvetuotantokäytössä olevaa suoaluetta. Näkymä avoimeksi raivatulle suoalueelle on pääosin melko sulkeutunut aluetta ympäröivän puuston vuoksi. Selvitysalueelle sijoittuvat Jääsjärven ranta-alueet ovat pääosin rakennettua mökkirantaa. Rakentamattomia luonnonrantoja esiintyy lähinnä alueen pohjoisosassa. Rakentamattomia alueita esiintyy myös Hakokallion länsipuolella ja Kurjenlahden perukassa.

11 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 8 (25) Kuva 5. Peltomaisemaa Tainionvirran pohjoispuolella. Kuva 6. Ilmakuva selvitysalueelta.

12 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 9 (25) 4.3 Vesiolot Pintavedet Selvitysalueen vesistöt kuuluvat Kymijoen päävesistöalueeseen (14) ja tarkemmin Sysmän reittiin (14.8). Sysmän reitti alkaa Suonteesta, josta vedet virtaavat Viherinkosken ja Viherin kautta Ängesselkään, jonne yhtyy etelästä myös Rautavesi lisävesineen. Reitti kulkee Oravikivensalmen kautta Jääsjärven ja Tainionvirran ja usean pikkujärven (Joutsjärvi, Nuoramoistenjoki, Nuoramoistenjärvi, Virtainjoki) kautta Päijänteen Majutvesi-nimiseen lahteen. Suurin osa valuma-alueesta on metsätalousmaita, joiden osuus valuma-alueen pinta-alasta on noin 67 % (sisältää myös avoimet kankaat ja kalliomaat). Maatalousalueita on 8 % valuma-alueen pintaalasta. Vesistöjen osuus valumaalueen pinta-alasta on melko suuri, noin 20 % pintaalasta. Suurimmat rakennetut alueet sijoittuvat osin Joutsan ja Hartolan taajamiin (Kaakkois-Suomen ELY-keskus 2011). Valuma-alueiden alajaossa suunnittelualueen itäosat sijoittuvat Jääsjärven valumaalueen (14.82) lähialueelle (14.821). Eteläosat puolestaan sijoittuvat Nuoramoisten reitin (14.81) Joutsjärven Tainionvirran (14.812) valuma-alueelle. Valuma-aluejako on esitetty kuvassa 7. Kuva 7. Suunnittelualueen sijoittuminen valuma-alueille (OIVA 2014). Selvitysalueella sijaitsevia pintavesiä ovat sen halki itä-länsi -suunnassa virtaava Tainionvirta. Tainionvirta laskee Jääsjärven Riihiluodonselän ja Kotisalonselän välistä kohti länttä ja Sysmän Joutsjärveä. Tainionvirran leveys on keskimäärin metriä, mutta virran alkuosassa Ekonkosken vaiheilla leveys on yli kaksi sataa metriä. Tainionvirralle ominaista on sen mataluus sekä kapeampien kivikkoisten koskipaikkojen ja tyynien suvantopaikkojen vaihtelu. Jääsjärven pinta on n. 7 metriä korkeammalla

13 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 10 (25) merenpinnasta kuin Päijänne, minkä vuoksi Tainionvirrassa on useita koskia (Itä- Hämeen Opisto 2014). Jokea on perattu 1800 luvun puolivälissä tukkien uittoa ja savipeltojen raivaamista varten (Itä-Hämeen Opisto 2014). Selvitysalueen itäosiin sijoittuu Jääsjärvi. Jääsjärven pituus on pohjoisesta etelään on noin 15 km, ja leveys 10 km. Alueella on useita kymmeniä saaria, joista suurimpia ovat Vehkasalo, Hirtesalo, Kotisalo, Ohrasaari, Urrionsaari ja Nautsalo. Vehkasaloon, Hirtesaloon ja Ohrasaareen on tieyhteys. Järven tämä osa on koillisreunaa lukuun ottamatta Hartolan puolella. Jääsjärven pintaa on laskettu xx-luvulla xx metriä. Kuva 8. Näkymä Tainionvirralta Jääsjärven suuntaan Pohjavedet Selvitysalueen keskiosan harjujaksolle sijoittuu kaksi eri pohjavesialuetta. Alueen eteläosiin sijoittuu Pohjola-Tainionvirta ( C) -pohjavesialue, joka on luokan II vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue. Pohjavesialueen pinta-ala on noin 0,8 km 2 ja varsinaisen muodostumisalueen pinta-ala noin 0,5 km 2. Alueella muodostuu pohjavettä noin 400 kuutiota vuorokaudessa. Selvitysalueen luoteispuolelle sijoittuu Hartolan kirkonkylän ( ) pohjavesialue, joka on I-luokan vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue. Pohjavesialueen pintaala on noin 4,3 km 2 ja varsinaisen muodostumisalueen pinta-ala noin 2,2 km 2. Alueella muodostuu pohjavettä noin tuhat kuutiota vuorokaudessa. Pohjavesialueet on esitetty kuvassa 9.

14 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 11 (25) 4.4 Kasvillisuus Yleistä Metsät Kuva 9. Pohjavesialueet Hartola kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, Järvi-Suomen alaalueeseen ja Etelä-Hämeen eliömaakuntaan. Hartolan seudulla metsät ovat pääosin lehtomaisia ja tuoreita kankaita. Kuivahkoja kankaita esiintyy harjualueilla. Metsissä näkyy paikoin vanhan kaskikulttuurin vaikutus lehtipuuvaltaisuutena. Selvitysalueen yhtenäiset metsäalueet keskittyvät alueen pohjois- ja länsiosiin. Pohjoisosassa esiintyy tuoreita mustikkatyypin (MT) ja paikoin myös lehtomaisia käenkaali-mustikkatyypin (OMT) kuusikankaita. Metsät ovat pääosin tehokkaassa talouskäytössä. Puusto on vaihtelevasti nuorta ja varttuvaa ja metsäkuviot ovat harvennushakattuja. Selvitysalueen pohjoisreunalle sijoittuu useita avohakkuualueita, jotka ulottuvat paikoin miltei Jääsjärven rantaan saakka. Golfkentän ympäristössä esiintyy sekapuustoisia tuoreita kankaita, joilla kasvaa kuusen ohella myös rauduskoivua ja paikoin hieman haapaa. Varttunutta mustikka- ja käenkaalimustikkatyypin kuusikangasmetsää esiintyy Tainionvirran rannoilla hyvin pienialaisina kuvioina sekä Koukkuniemen luonnonsuojelualueella. Selvitysalueen keskiosissa Tainionvirran rannoilla esiintyy tuoretta ja lehtomaista sekapuukangasta. Puusto on iältään varttuvaa ja pääosin voimakkaasti harvennettua. Harvennushakkuissa on suosittu jättöpuuna paikoin koivua. Aluskasvillisuudessa kasvaa rehevä lehtipuuvesakko jonka muodostavat mm. pajut, pihlaja, tuomi, vaahtera ja harmaaleppä sekä kuusentaimet.

15 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 12 (25) Kuva 10. Selvitysalueelle tyypillisiä talousmetsäalueita. Ekonkosken luoteispuolelle sijoittuu lehtomainen, pienehkö sekametsäalue, joka on luontoarvoiltaan muita metsäkuvioita monimuotoisempaa. Paikoin esiintyy myös tuoreen lehdon (OMaT) piirteitä. Puuston muodostavat varttuvat kuuset sekä rauduskoivut, pensaskerroksessa esiintyy nuorta vaahteraa, pihlajaa ja tuomea. Alueella esiintyy lahopuustoa sekä maapuuna että pystypökkelönä. Kenttäkerroksen lajiston on monipuolista; käenkaali, sudenmarja, metsäimarre, hiirenporras, nokkonen, punaherukka ja metsäkastikka. Alueen halki kulkee ruopattu ojauoma, jonka varressa esiintyvät mm. rönsyleinikki ja ojakellukka. Kuva 11. Tainionvirran pohjoispuolelle ja Ekonkosken luoteispuolelle sijoittuvaa lehtomaista sekakangasmetsää ja tuoretta lehtoa.

16 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 13 (25) Tainionvirran eteläpuoliset metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia kuivahkoja puolukkatyypin (VT, vaccinium-tyyppi) kankaita, joilla valtapuu on mänty. Puusto on iältään melko nuorta. Kenttäkerroksen kasvillisuuden valtalajisto on tyypillistä; puolukka, mustikka, kanerva, metsälauha. Etelään mentäessä mäntymetsät muuttuvat soisemmiksi ja vaihettuvat Isosuon rämealueeksi. Kuva 12. Tainionvirran eteläpuolisia mäntykankaita Suot Valtatie 4:n länsipuolella Jokivarren alueilla esiintyvät metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia ja voimakkaasti metsätalouden muokkaamia. Paikoin esiintyy pieniä lehtipuuvaltaisia alueita. Tainionvirran eteläpuolella, Vuonteelan alueella esiintyy lehtomaista, talouskäytössä olevaa kuusikangasmetsää. Hartolan alueen suot kuuluvat Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeidasvyöhykkeeseen (Eurola ym. 1995). Selvitysalueelle sijoittuu kaksi suurempaa suoaluetta, joista alueen länsiosiin sijoittuva Hotilansuo on muuttunut turvekankaaksi ojitusten myötä. Suon laiteet ovat mäntyvaltaista isovarpurämettä ja paikoin esiintyy märkiä turpeennostokuoppia, joissa esiintyy hieman monipuolisempaa suolajistoa kuten vehkaa, kurjenjalkaa ja pullosaraa. Isosuo on tyypiltään viettokeidas ja osittain turvetuotantokäytössä. Selvitysalueelle ulottuvat Isosuon pohjoisosat ovat keskiosaltaan laiteiden ojituksen vaikutuksesta syntynyttä rämemuuttumaa, rahkarämettä ja isovarpurämettä (NT, silmälläpidettävä luontotyyppi). Alueen keskellä on pieni, lähes puuton neva-alue. Nevan kasvillisuutta

17 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 14 (25) edustavat karpalo, tupasvilla, suokukka ja vaivero. Märimmillä alueilla esiintyy vehkaa ja pullosaraa. Nevaa ympäröivällä alue on luontotyypiltään lähinnä isovarpurämettä, jonka kasvillisuuden valtalajistoa ovat juolukka ja suopursu. Muuta kasvillisuutta edustavat suomuurain, juolukka, siniheinä, pallosara, puolukka sekä vaivaiskoivu. Alueella on myös vanhoja turpeennostokuoppia, joissa viihtyvät mm. vehka ja kurjenjalka. Mäntyjen alikasvoksena esiintyy hieman tuhkapajua ja paatsamaa. Räme vaihettuu mäntyvaltaiseen kuivahkoon kangasmetsään. Kuva 13. Isosuon ojittamatonta pohjoisosaa sekä turvetuotantoaluetta hieman etelämpänä. Jääsjärven rannoilla ja paikoin myös Tainionvirran suvantopaikkojen reunoilla esiintyy luhtasoita. Yleisin luhtatyyppi on ruoho- ja saraluhta, jotka vaihettuvat paju- ja koivuluhdiksi. Ruoho- ja saraluhtien valtalajeina ovat kastikat, pullosara ja järviruoko. Saraluhtien valtalajeina ovat pallo-, viilto- ja luhtasarat. Kuva 14. Tainionvirran rannoilla esiintyy järviruokovaltaisia rantaluhtia.

18 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 15 (25) Vesi- ja rantakasvillisuus Tainion virran rantojen kasvillisuutta edustavat mm. rantayrtti ja tummarusokki, luhtarölli, ojasorsimo, rantanenätti, vesitatar, kurjenjalka, ranta- ja terttualpi. Paikoin vedessä on yhtenäinen järviruoko-, -korte tai kaislavyöhyke. Paikoin rantavyöhykkeellä esiintyy runsaasti luhtakastikkaa ja vesialueella viiltosaraa. Karummilla paikoilla rantakasvillisuudessa esiintyy hieman suomyrttiä. Paikoin esiintyy myös jokileinikkiä ja pystykeiholehteä. Jääsjärven rannoilla luhtaisilla alueilla esiintyvät suovehka, luhtalitukka ja luhtasara. Rantojen lampareissa esiintyy leveäosmankäämiä ja vehkaa sekä mesiangervoa ja kurjenjalkaa. Kelluslehtisistä alueella esiintyy ensisijaisesti ulpukkaa. Järviruokoa esiintyy runsaina kasvustoissa lahdissa, lahdenpohjukoissa ja kivikkorannoilla. Suojaisissa poukamissa esiintyy myös pikkulimaskaa. Matalilla rannoilla kasvaa myös rantaminttua, luhtalemmikkiä, rantamataraa sekä vesitatarta. Rantojen pensaikon muodostavat mm. tuhkapaju, harmaa- ja tervaleppä, kiiltolehtipaju, raita, tuomi ja pihlaja. Kuva 15. Kurjenlahden poukamassa esiintyy kelluslehtistä vesikasvillisuutta Perinne- ja kulttuurikasvillisuus Tavanomaista kulttuurikasvillisuutta edustavat mm. pihat ja peltojen pientareet. Selvitysalueelle ei sijoitu luontoarvoiltaan erityisen arvokkaita perinnebiotooppeja kuten kasvillisuudeltaan arvokkaita metsälaitumia, niittyjä tai ketoja. Hieman monimuotoisempi alue sijoittuu selvitysalueen luoteisosiin, Kaikulantien ja

19 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 16 (25) Koskipääntien väliselle alueelle, jossa vanhan kirkon sijaintipaikalla esiintyy matalaa niittykasvillisuutta: kissankello, siankärsämö, tuoksusimake, päivänkakkara ja punanata. Alueella kasvaa myös lehdestettyjä koivuja. 4.5 Eläimistö Kuva 16. Golfkenttä Hartolan keskustassa. Alueen eläimistöä ja linnustoa ei ole erikseen kartoitettu, vaan tiedot perustuvat lähtötietoihin sekä luontoselvityksen yhteydessä tehtyihin yleisiin havaintoihin. Kartoitusten yhteydessä havaintoja tehtiin metsien ja kulttuuriympäristöjen nisäkäslajeista kuten orava, supikoira ja hirvi. Lähtötietojen perusteella tavanomaisista riistalajeista alueella esiintyvät myös mm. kettu, metsäkauris sekä valkohäntäpeura (RKTL 2014). Tainionvirran alueella esiintyy myös saukkoa (luontodirektiivi liite II ja IV(a)). Lähtötietojen ja maastokartoitusten perusteella selvitysalueella ei esiinny liitooravaa. Lajille soveltuvaa elinympäristöä on lähinnä vain Koukkuniemen luonnonsuojelualueella. Pääosa selvitysalueen metsistä on liito-oravan elinalueeksi sopimattomia. Jääsjärven ja Tainionvirran alueilla elää monipuolinen kalalajisto. Järvessä elävät luonnonvaraisina ahven, hauki, kuore, muikku, säyne ja made. Järvialueelle on siirretty myös suutaria. Istutusten varaisena alueella esiintyy järvilohta, kirjolohta, siikaa, lahnaa, kuhaa ja ankeriasta. Tainionvirrassa elää mm. siirretty ja istutuksin tuettu taimen- ja harjuskanta. Lisäksi Tainionvirrassa esiintyy kivisimppua. Järvialueelle on siirretty myös täplärapua (RKTL 1014). Maastokartoitusten yhteydessä havaittu linnusto edustaa tyypillistä metsä-, pelto-, sisävesi- ja kulttuuriympäristöjen lajistoa. Kartoitusten aikana ainoa havaittu

20 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 17 (25) uhanalainen lintulajeji oli selkälokki, joka esiintyy Jääsjärven alueella melko yleisenä. Havaittuja silmälläpidettäviä lajeja olivat sirittäjä, tukka- ja isokoskelo ja rantasipi. Tainionvirran alueella esiintyy lähtötietojen perusteella mm. valkoselkätikkaa (EN) ja pikkutikkaa (VU)(Itä-Hämeen opisto 2014). Havupuuvaltaisilla alueilla esiintyvät maastokartoitusten perusteella tali-, hömö- ja töyhtötiainen, vihervarpunen, hippiäinen, punatulkku, käpytikka sekä puukiipijä. Sekametsä- ja lehtipuualueilla yleisiä ovat punarinta, sinitiainen, kirjosieppo, sepelkyyhky, mustapää- ja lehtokerttu, räkättirastas, viherpeippo ja närhi. Mäntyvaltaisilla alueilla pesivät puolestaan leppälintu ja harmaasieppo. Kulttuuriympäristöjen lajistoa edustavat mm. varis, västäräkki ja haarapääsky. Isosuon turvetuotantoalueella havaittiin kolme pesimätöntä kurkea (lintudirektiivi). Tainionvirran alueella esiintyvät isokoskelo (NT, silmälläpidettävä) sekä rantasipi (NT, silmälläpidettävä). Jääsjärven alueella esiintyy hyvin runsas ja monilajinen linnusto ja alue on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi lintualueeksi (FINIBA, Finnish important bird areas). Selvitysalueen vesialueilla esiintyy monipuolinen vesihyönteislajisto, johon kuuluu myös luontodirektiivin liitteen IV(a) sudenkorentolajeja (katso 4.7.2). Alueen hyönteislajistoa ei ole erikseen kartoitettu. 4.6 Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit Saranevat (VU) Saranevaa esiintyy Isosuon pohjoisosissa hyvin pienellä alueella. Kenttäkerroksen valtalajeja ovat jouhisara ja pullosara. Kasvillisuutta edustavat myös vehka, raate ja kurjenjalka. Isovarpurämeet (NT) Isovarpurämettä esiintyy Isosuon pohjoisella ojittamattomalla alueella erityisesti pienen neva-alueen laiteilla, mutta paikoitellen myös muissa osissa suoaluetta. Puusto on harvahkoa mäntyä. Kenttäkerroksen valtalajeina ovat ns. rämevarvut eli suopursu, juolukka, vaivero tai vaivaiskoivu sekä kanerva. Vanhat kuusivaltaiset lehtomaiset kankaat (NT) Selvitysalueen vanhat kuusivaltaiset lehtomaiset kankaat ovat käenkaalimustikkatyypin (OMT, oxalis-myrtillus tyyppi) kuusikankaita. Luontotyyppiä esiintyy Tainionvirran rannoilla Kyminkujan länsipuolella sekä hieman myös Ekonkosken luoteispuoleisella metsäalueella, ruopatun purouoman varrella. 4.7 Huomionarvoiset eläin- ja kasvilajit Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit Saukko (Lutra lutra) Vaarantunut (VU), luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) laji. Suomen saukkokannan kooksi arvioidaan noin yksilöä. Saukko kuuluu selvitysalueen eläimistöön ja sitä esiintyy mm. Tainionvirran alueella.

21 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 18 (25) Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) Erittäin uhanalainen (EN). Lajin elinympäristöä ovat valoisat ja rehevät lehti- ja sekametsät (Valkama ym. 2011). Suomen pesimäkanta on noin paria (Valkama ym. 2011). Lajia on esiintynyt Koukunniemen luonnonsuojelualueella. Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) Silmälläpidettävä (NT). Sirittäjän reviiri havaittiin maastokartoituksissa Kurjenlahden pohjoispuolisella sekametsäalueella. Sirittäjän mieluisinta pesimäympäristöä ovat valoisat, korkearunkoiset lehti- ja sekametsät eritoten lehtomaiset koivikot ja rehevät koivua kasvavat kuusimetsät (Valkama ym. 2011). Suomen nykyinen kannanarvio on paria (Valkama ym. 2011). Selkälokki (Larus fusscus) Vaarantunut (VU). Lajin levinneisyys on keskittynyt tiukasti merialueille sekä Keskisen Suomen suurimmille sisävesialueille. Arvio Suomen pesimäkannan nykykoosta on noin 7000 paria, joista noin 5000 pesii merialueilla. Selkälokki on luokiteltu Jääsjärven FINIBA-alueen kriteerilajiksi (38 paria)(leivo ym. 2001). Selvitysalueella havaintoja tehtiin vain ohilentävistä yksilöistä eikä selvitysalueelle todennäköisesti sijoitu lajin pesimäalueita. Isokoskelo (Mergus merganser) Silmälläpidettävä (NT). Isokoskelo pesii sekä sisämaan suurissa ja karuissa järvissä, joissa sekä saaristossa ja rannikolla. Usein isokoskelo pesii puun onkaloon tai uuttuun, mutta onkaloiden puuttuessa myös esim. isojen kivien koloon, katajien alle tai rakennusten koloihin/alle. Suomen isokoskelokannan kooksi arvioidaan tällä hetkellä noin paria. Tainionvirran alueella havaittiin isokoskelopoikue. Tukkakoskelo (Mergus serrator) Silmälläpidettävä (NT). Tukkakoskelo suosii sisämaassa karuja, mieluiten kirkasvetisiä järviä, ja etenkin Pohjois- Suomessa jokia. Pesii joskus lokkiyhdyskunnissa. Suomen kannanarvio on paria. Selvitysalueen eteläosissa tehtiin yksi havainto lajista. Rantasipi (Actitis hypoleucos) Silmälläpidettävä (NT). Suomessa rantasipiä tavataan vesien äärellä lähes koko maassa. Viime vuosina laji on vähentynyt ja nykyään Suomessa pesii arviolta noin paria. Jääsjärven karuilla rannoilla laji on yleinen. Kartoituksissa selvitysalueella havaittiin kaksi reviiriä Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit Lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis) Lummelampikorento muistuttaa muita lampikorentoja ja erityisesti sirolampikorentoa. Perälisäkkeet ovat valkoiset. Lajin takaruumis on päästään leventynyt, nuijamainen, ja tämä piirre erottaa sen heti muista lampikorennoista. Lajin elinympäristöä ovat seisovat vedet joissa kelluslehtikasvillisuutta, kuten suolammet ja järvenlahdet. Koiraat puolustavat pientä reviiriä johon kuuluu usein esim. yksi lumpeenlehti (KorentoWiki 2014). Lummelampikorentoa havaittiin Jääsjärven rantayleiskaavan kartoituksissa kesä-heinäkuussa 2013 usealla paikalla. Selvitysalueella lajille sopivaa elinympäristöä sijaitsee Tainionvirran jokisuulla sekä Hakonkallionlahden alueella.

22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 19 (25) Täplälampikorento (Leucorrhinia pectoralis) Täplälampikorento viihtyy ruovikon sisään jäävissä, suojaisissa allikoissa joissa on runsaasti vesikasvillisuutta. Paikottainen ja harvalukuinen eteläisessä Suomessa, esiintyminen painottuu kaakkoon ja Järvi-Suomeen. Runsaimmillaan Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Suomenlahden rehevillä merenlahdilla. Paikoin hyvin runsaslukuinen (KorentoWiki 2014). Täplälampikorentoa havaittu Hakonkallionlahdella vuonna 2008 (Suomen ympäristökeskus 2013) ja alueella on edelleen lajille potentiaalista elinympäristöä. Saukko (Lutra lutra) kts Lintudirektiivin liitteen I lajit Kuikka (Gavia arctica) Kuikka suosii kirkasvetisiä, karuja järviä. Tuoreimman arvion mukaan Suomessa arvioidaan pesivän kuikkaparia. Laji on selvitysalueella yleinen ja maastokartoituksissa havaittiin noin 70 kuikkayksilöä ja 12 kuikkapoikuetta. Kalatiira (Sterna hirundo) Kalatiira on sisämaan järvien sekä meren sisäsaariston asukki. Suomessa pesii suuruusluokkaa paria kalatiiroja, joista noin pesii sisämaan järvillä. Selvitysalueella kalatiira on hyvin yleinen pesimälaji. Laji pesii usein lokkilintujen kanssa samoissa yhdyskunnissa, mutta myös yksittäispareina pienemmillä luodoilla. Kurki (Grus grus) Suot ja rehevien lintujärvien rantaluhdat ovat kurjen perinteistä pesimäympäristöä. Suomen kannanarvio on noin paria. Laji havaittiin Isosuolla (3 yksilöä), jossa muuttoaikaan levähtää usein suuriakin kurkiparvia.

23 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 20 (25) Kuva 17. Kurjet levähtävät Isosuolla muuttomatkallaan. 4.8 Arvokkaat luontokohteet Natura 2000-alueet Selvitysalueelle ei sijoitu Natura verkostoon kuuluvia kohteita. Lähin Natura-alue on Kotisalon lehto (FI , SPA/SCI) noin 1,5 km selvitysalueen itäpuolella. Alue on liitetty Natura-verkostoon luonto- ja lintudirektiivin perusteella ja se kuuluu myös lehtojensuojeluohjelmaan Kansallisesti arvokkaat 1. Koukkuniemen luonnonsuojelualue Pinta-ala: 3,2 ha Arvoluokitus: Kansallisesti arvokas Maankäyttösuositus: SL Eläimistökohde. Koukunniemen suojelualue on yksityinen luonnonsuojelualue, joka on perustettu tukemaan Päijät-Hämeen maakuntalinnun eli valkoselkätikan (EN, erittäin uhanalainen) suojelua. 2. Jääsjärven FINIBA-alue Pinta-ala: 7943 hehtaaria Arvoluokka: Kansallisesti arvokas Maankäyttösuositus: -

24 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 21 (25) Eläimistökohde. Kansallisesti arvokas lintualue. Jääsjärven FINIBA-alue on suuri, pääosin karu, hyvin kivikkoinen, myös useita reheviä lahtia sisältävä järvi Etelä-Savon ja Keski-Suomen rajamailla. Alueen kriteerilajeja ovat joutsen, ruskosuohaukka ja selkälokki (taulukko 1). Alueella on lehtojensuojeluohjelman aluetta, luonnonsuojelualuetta, Natura-aluetta sekä rantojensuojeluohjelman aluetta. Alue on suojeltu pieneltä osin (11 40 %)(Leivo ym. 2001). Selvitysalue rajautuu FINIBAalueeseen itäosiltaan. Taulukko 1. Jääsjärven FINIBA-alueen kriteerilajit ja parimäärät Kriteerilaji Joutsen 3-5 Ruskosuohaukka 3-5 Selkälokki 38 Pesivien parien määrä Kuva 18. Jääsjärvi on kansallisesti arvokas lintualue.

25 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 22 (25) Kuva 19. Natura-, luonnonsuojelu- ja suojeluohjelmien alueet selvitysalueella ja sen läheisyydessä. 3. Rantaluhdat Pinta-ala: 5,2 hehtaaria Arvoluokka: Kansallisesti arvokas Maankäyttösuositus: luo-2 Kasvillisuus- ja eläimistökohde. Hakokallion lahdella esiintyy avo- ja pensaikkoluhtaa, jotka on luokiteltu luontotyyppinä silmälläpidettäviksi (NT). Luontodirektiivin liitteen IV(a) täplälampikorennosta on tehty havaintoja Hakokallionlahdella vuonna 2008 (Suomen ympäristökeskus 2013). Hakokallionlahti soveltuu myös Jääsjärven rannoilla esiintyvän luontodirektiivin liitteen IV(a) lummelampikorennon elinalueeksi, vaikka lajia ei kartoituksissa havaittu. Kohteella sijaitsee luontodirektiivin liitteen IV(a) lajin lisääntymis- ja levähdyspaikka/paikkoja, joiden hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelualin 49 :n mukaisesti kielletty sekä metsälain erityisen tärkeä elinympäristö (kohta 2e: luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus) Paikallisesti arvokkaat 4. ja 5. Tainionvirran koskialueet (Ekonkoski ja Vuoteenkoski) Arvoluokka: paikallisesti arvokas Maankäyttösuositus: W-1

26 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 23 (25) Eläimistökohde. Tainionvirta on kalastollisesti arvokas. Kalastoon kuuluvat mm. taimen, harjus, kirjolohi, hauki, made ja ahven. Jokivartta reunustava, vesistön ylle kaartuva puusto antaa kaloille suojaa ja puista putoavat hyönteiset myös ravintoa. Alueella esiintyy myös luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) saukkoa. Tainionvirran kosket ovat maisemallisesti ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita. Kohteille on suoritettu koskien kunnostustoimenpiteitä vuonna 2009, joiden ensisijaisena tavoitteena oli parantaa taimenen vaellus-, lisääntymis- ja elinmahdollisuuksia (Häkkinen 2009). 6. Isosuon pohjoisosat Pinta-ala: 27 ha Arvoluokka: paikallisesti arvokas Maankäyttösuositus: MY /luo-1 Kasvillisuuskohde. Suolla esiintyvät luontotyypit ovat rämemuuttumaa, rahkarämettä ja isovarpurämettä (NT). Alueen keskellä on pieni, lähes puuton neva-alue. Nevan kasvillisuutta edustavat karpalo, tupasvilla, suokukka ja vaivero. Märimmillä alueilla esiintyy vehkaa ja pullosaraa. Nevaa ympäröivällä alue on luontotyypiltään lähinnä isovarpurämettä, jonka kasvillisuuden valtalajistoa ovat juolukka ja suopursu. Kohteella esiintyy metsälain 10 :n mukainen erityisen tärkeä elinympäristö (kohta 2d: vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot). 7. ja 8. Tainonvirran rantametsät Pinta-ala: 0,5 ja 0,4 h Arvoluokka: paikallisesti arvokas Maankäyttösuositus: luo-1 Kasvillisuuskohteet. Kohteilla sijaitsee varttuvaa ja vanhaa tuoretta ja lehtomaista kuusi- ja sekapuukangasta ja sekä paikoin tuoreetta lehtoa (VU). Lahopuustoa esiintyy kohtalaisesti. Lajistoa edustavat mm. kielo, metsäalvejuuri, hiirenporras, vadelma, korpipaatsama, taikinanmarja, mustakonnanmarja, sudenmarja ja käenkaali. Kohteilla esiintyy metsälain 10 :n mukainen erityisen tärkeä elinympäristö (kohta 3: rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus). 5 Yhteenveto ja suositukset Selvitysalue soveltuu pääosin hyvin tai kohtalaisesti rakentamiseen. Selvitysalueella vaihtelevat lehtomaiset, tuoreet ja kuivahkot kangasmetsät, suot, peltomaat sekä rakennetut asutusalueet. Maankäytön suunnittelussa keskeisiä huomioitavia alueita ovat Tainionvirran arvokkaat koskialueet sekä muut luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet, joilla esiintyy uhanalaisia luontotyyppejä tai jotka ovat lajistollisesti merkittäviä (liite 1). Huomiota on kiinnitettävä Tainionvirran koskialueiden ympäristön ja erityisesti rantapuuston säilymiseen luonnontilaisena. Ranta-alueiden säilyttämisellä on merkitystä myös virkistyskäytön kannalta. Myös maisemallisiin tekijöihin tulee kiinnittää erityishuomiota ja rakentamispaikat on sovitettava viljely- ja kylämaisemaan. Mikäli Jääsjärven ranta- tai vesialueille kohdennetaan muuttuvaa maankäyttöä, tulisi lummelampi- ja täplälampikorennoille soveltuvat elinympäristöt inventoida tarkemmin ja maankäyttö suunnitella niin, ettei mahdollisia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja

27 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 24 (25) vaaranneta. Selvityksessä rajatun luhta-alueen lisäksi myös Tainionvirran suulla sekä Kurjenlahden alueella on potentiaalisia elinympäristöjä molemmille korentolajeille. Suojeluohjelmiin kuuluvat alueet sekä luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut alueet merkitään kaavaan luonnonsuojelualueiksi (SL). Metsälain luontotyypit ja muut arvokkaat luontokohteet on syytä huomioida maankäytössä siten, että kohteet lähiympäristöineen jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Rakentamista ei suositeta suoalueille, Tainionvirran koskialueiden rakentamattomien metsäalueiden välittömään läheisyyteen tai uhanalaisten ja harvinaisten lajien elinympäristöihin. Kaavaan kohteet suositetaan pääsääntöisesti merkittäväksi arvokkaiksi luontokohteiksi luo tai MY. FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Tarkistanut: FM Jari Kärkkäinen, biologi Laatinut: FM Tiina Mäkelä, biologi Lähteet Geologinen tutkimuslaitos 2014: maaperä- ja kallioperätiedot. Rajapintapalvelut. wwwsivusto: (viitattu ) Hovi, A. 2000: Päijät-Hämeen perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 190. Hämeen ympäristökeskus. Häkkinen, H. 2009: Tainionvirran Itä-Hämeen opisto 2014: Tainionvirran syntyhistoriaa: www-sivusto: (viitattu ) Korentowiki 2014: Täplälampikorento ja lummelampikorento. Www-sivusto: (viitattu )

28 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 25 (25) Kymijoen vesistöalue: Sysmän reitti. www-sivusto: 7A1C0914E5AF%7D/ (viitattu ) OIVA ympäristö ja paikkatietopalvelu. Www-sivusto: (viitattu ). Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. & Ståhls, G. 1992: Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1991: 30. Ympäristöministeriö, Helsinki. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. RKTL 2013: Kala-atlas. Www-sivusto: Suomen ELY-keskus 2011: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista. Suunnittelukeskus 2005: Etelä-Hartolan ranta- ja kyläyleiskaavan luonto- ja maisemaselvitys. Raportti. 46 s. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi. - kaavoituksessa, YVA menettelyssä ja Natura -arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Toivonen, H. & Leivo, A. 1997: Kasvillisuuskartoituksessa käytettävä kasvillisuusja kasvupaikkaluokitus. Kokeiluversio. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A; 14. Vauhkonen, M. 2003: Päijät-Hämeen uhanalaiset ja silmälläpidettävät putkilokasvit. Esiintymät ja niiden suojelu. Alueelliset ympäristöjulkaisut 326. Hämeen ympäristökeskus.