TUTUSTUMINEN PUOLAN KALKKUNATUOTANTOON Osana Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen -hanketta
|
|
- Veikko Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MATKAKERTOMUS TUTUSTUMINEN PUOLAN KALKKUNATUOTANTOON Osana Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen -hanketta Hankkeessa verrataan suomalaista kalkkunatuotantoa muiden maiden kalkkunatuotantoon. Matkan aikana kerättiin tietoa ja luotiin yhteyksiä tämän vertailun suorittamiseksi. Kaikki tutustumiskohteet järjestettiin eläinjalostusyhtiö Aviagen Turkeysin kautta. Puolassa matkassamme olivat Aviagen Turkeys in myynti- ja markkointijohtaja Richard A. Hutchinson ja tekninen asiantuntija Jerome Noirault sekä heidän puolalainen yhteyshenkilönsä/tulkkinsa Gerard Frischke, jolla oli myös omaa siipikarjatuotantoa broileriemon Tiistaina 7.2 illansuussa lensimme Varsovaan. Lentokentältä siirryimme hotelliin, jossa tapasimme aamulla Noirault in. Hän oli vuokrannut käyttöömme auton, jolla matkustimme Varsovasta noin 250 km pohjoiseen Iławan kaupunkiin. Reittimme kulki puolalaisittain vahvan kalkkunatuotantoalueen halki. Peltoa oli paljon ja maisema oli suomalaisen näköistä: havupuumetsää ja lehtometsää. Sääkin oli suomalaisittain tuttu: koko viikon ajan oli runsaat kymmenen astetta pakkasta ja lunta oli varsinkin pohjoiseen päin ajettaessa arviolta cm. Iławassa tapasimme Hutchinsonin ja Frischken, joiden kanssa lähdimme tutustumaan hautomoon.
2 Yleistä Puolan kalkkunatuotannosta Kohdealueella kalkkunan tuotanto oli aloitettu 1970-luvun alussa. Tuolloin kalkkunatilat olivat pääasiassa teurastamoiden omistamia ja kalkkunalihan kulutus Puolassa oli vähäistä. Käytössä oli puolalainen rotu WAMA. Sitä käytettiin kahden Puolan maakunnan alueella (Warminsko- Mazurskie Pohjois-Puolassa ja Mazowieckie Keski-Puolassa). Puolalaisten mukaan ne kalkkunatilat, jotka aloittivat tuotantonsa vuosina ovat tällä hetkellä taloudellisesti parhaimmassa asemassa. Vuoden 1982 kulutuksesta 0,3 kg kalkkunanlihaa/hlö/vuosi on noustu nykyiseen määrään 5,5 kg/hlö/vuosi. Vuoden 1991 jälkeen tuotanto on kasvanut nopeasti. Aviagenin ja Hybridin jalosteet syrjäyttivät WAMA-rodun kalkkunat 1990-luvun lopussa. Puolassa on noin 38 miljoonaa asukasta, joten kalkkunanlihan kokonaistuotanto Puolassa on noin 280 miljoonaa kg. Kalkkunanlihaa viedään Puolasta pääosin Saksaan. Vienti on noin 20 % tuotannosta ja se on pääosin rintafileetä. Puolassa tuotetaan noin 29 miljoonaa untuvikkoa vuodessa ja haudontamunien omavaraisuus on noin 45 %. Kalkkunatuotantoa harjoitetaan sekä teurastamon omistamilla tiloilla, sopimustuotantotiloilla että yksityisillä (sopimuksettomilla) tiloilla. Tyypillisesti tilan kalkkunakasvatus on aloitettu yhdessä 1000 m 2 kasvattamohallissa ja tilat ovat laajentaneet tuotantoaan siten, että nykyisin kasvatustilaa on useimmilla tiloilla 6 x 1000 m 2. Koska käytössä on ns. raskas linja, kanaa kasvatetaan yleensä 16 viikkoa ja se saavuttaa noin 10 kg elopainon. Kukkoa kasvatetaan viikkoa ja sen elopaino on teurastettaessa kg. Tuottajalle tilitetään elopainon mukaan, kuten kaikkialla Euroopassa. Jotkut yritykset maksavat kuitenkin tehokkuuslisiä esimerkiksi siitä, että lintu on teurastettaessa riittävän painava tai että rehuhyötysuhde on hyvä. Puolalaisten mukaan bonuksia saavilla tiloilla on yleensä muita paremmat tuotantotulokset. Vierailukohteiden mukaan munan hinta Ranskasta tuotuna on noin 60 senttiä (+rahti). Kanauntuvikon hinta on Puolassa noin 1,60 ja kukkountuvikon noin 2,20. Kalkkunanlihan keskihinta 1,27 /elopainokilo, kana 4,5 zlotya/kg ja kukko 5,5 zlotya/kg. Eurostain mukaan kalkkunanlihan hinta Puolassa oli vuonna ,3266 / ruhopainokg, 2009 vuonna 1,12 / ruhopainokg ja 2010 vuonna 1,1519 / ruhopainokg.
3 Vierailu kalkkunahautomolla GERCZAK Hautomo on perustettu 1998 ja sen omistavat Danuta ja Anatol Gerczak, joilla on pitkä kokemus kalkkunahaudonnasta jo ennen yrityksen perustamista. Hautomo sijaitsee Iławassa, Puolan pohjoisosassa, noin 250 km Varsovasta pohjoiseen. Tämä alue on vahvaa kalkkunatuotantoaluetta, minkä havaitsimmekin, kun ajoimme Varsovasta alueelle. Matkan varrella oli isoja kasvattamoita ja laajoja peltoalueita tuottamaan kalkkunarehujen raaka-aineita. Alueella tuotetaan 60 % puolan untuvikoista. Hautomo on rakennettu vuonna 1998 ja sitä on uusittu vuonna 2005 tapahtuneen tulipalon jälkeen. Hautomossa on Petersimen koneet. Vanhimmat koneet ovat tyyppiä P224 ja vuonna 2005 hankitut koneet ovat P13 tyyppiä 12 kpl (sama kuin Länsi-Kalkkunan hautomolla) ja P kpl. Kuorijoita oli yhteensä 5 kpl. Hautomon kapasiteettia oltiin lisäämässä. Hautomolle oltiin asentamassa 3 kpl uusia hautojia ja 3 kpl kuorijoita. Kuorijoissa ja hautojassa on erilliset ilmastoinnit. Yritys kehittää tuotantoaan investoimalla kalustoon ja laitteisiin. Viime vuonna Gerczak on investoinut kuljetuskalustoon. Käytössä on 7 modernia rekkaa (1 munarekka ja 6 kpl untuvikkorekkoja). Hautomolla työskentelee, kuljettajat mukaan lukien,15 työntekijää.
4 Gerczakilla ei ole omaa munantuotantoa. Hautomo ostaa munat Ranskasta (60-70%) ja Kanadasta (20 30 %) nk. luottotiloilta. Tuotantoa vuosituhannen taitteessa aloitettaessa haudottiin pääasiassa keskiraskasta linjaa, mutta viimeiset 5 6 vuotta 95 % tuotannosta on ollut raskasta linjaa. Gerczakilla on oma kuljetuskalusto sekä munille että untuvikoille. Yritys noutaa munat kuormaautolla kerran viikossa ennakkoon sovituilta tiloilta Ranskasta. Kanadalaiset munat saapuvat Amsterdamin lentokentälle, josta ne noudetaan. Munarekka lähtee matkaan maanantaina ja palaa takasin perjantaina noin haudontamunaa kyydissään. Noudetut munat ladotaan seuraavalla viikolla. Munia ei käännetä varastoinnin aikana, mutta ne käsitellään formaliinilla.
5 Munien hedelmällisyys tarkistetaan 11 vrk haudonnan jälkeen. Kaikki munat läpivalaistaan ja kirkkaat + aikaisten kuolleet poistetaan kennosta ja kenno täydennetään. Kääntöön on imukuppilaite.
6 Kuorijalaatikon pohjalla käytetään ohutta nailonverkkoa, jotta untuvikot saavat kuoriuduttuaan paremman otteen alustasta. Haudontapäiviä on 2 viikossa. Yhtenä päivänä kuoriutuva untuvikkomäärä on kpl. Haudontaprosentti on noin 80. Untuvikkolajittelun suorittaa kuusi eteläkorealaista lajittelijaa. Kuorijoista tullessaan untuvikot valikoidaan lajitteluun, lajittelijat erottavat kukot ja kanat omiin laatikoihin. Yleensä kukkojen nokat typistetään hautomolla. Untuvikot siirretään varastoon ja ne valikoidaan vielä kertaalleen ennen siirtoa kuljetuslaatikoihin. Untuvikot siirretään vielä pahvisiin 4- lokeroisiin kuljetuslaatikoihin (yhdessä laatikossa 4 x 20 untuvikkoa). Laatikon pohjalla on ohutta puukuitua alusmateriaalina. Hautomolla untuvikkoja ei rokoteta. Yleensä untuvikot lähetetään matkaan kuoritutumista seuraavana aamuna. Osa asiakkaista on erikoistunut pelkästään joko kukkojen ja kanojen kasvatukseen kukko- ja kanauntuvikolla on siis eri myyntihinta, 1,60 /kana ja 2,20 /kukko.
7 Untuvikoista 70 % myydään kotimaahan ja 30 % menee vientiin: Tsekin tasavaltaan Slovakiaan, Liettuaan, Venäjälle, Valkovenäjälle, Ukrainaan ja Saksaan. Pisimmillään untuvikkojen kuljetusmatka on 1700 km ja kestoltaan 30 tuntia. Untuvikon hinta sisältää kuljetuksen asiakkaalle etäisyydestä riippumatta. Tuottajilta saatu palaute untuvikoista (1. viikon kuolleisuus alle 1 %) kertoo kuitenkin, että kuljetusolosuhteet ovat kunnossa. Untuvikkojen vientiä Venäjälle edistää se, että lihantuotantoa pyritään lisäämään ohjelmalla, joka maksaa tukea jokaisesta Venäjällä tuotetusta lihakilosta. Laitos tutkitaan kerran kuukaudessa salmonellan varalta. Gerczakin hautomo tuottaa vuosittain noin 6, 2 milj. untuvikkoa. Lähialueella on kaksi kilpailevaa hautomoa. Kilpailua tulee myös eteläisen Puolan hautomoilta sekä muilta Keski-Euroopan hautomoilta. Anatoli Gerczakin kertoi, että sadan kilometrin säteellä on 12 kalkkunateurastamoa ja yhteensä kalkkunanlihaa jalostavaa laitosta. Lihan hinta on heidän mukaansa 1,42 /kg. Gerczakin mukaan 60 % kasvattamoista kasvattaa sekä kanoja että kukkoja ja loput jompaakumpaa sukupuolta. Vierailu laitetoimittajalla ja kalkkunankasvattamossa INDOOR GROUP (Kamień Duży 4e). Kasvattamovierailu oli sovittu tilalle, jonka omistaja (Tadeur Niesiobedzki) omistaa myös yrityksen, joka myy tuotantorakennuksia, - laitteita ja -tarvikkeita (tadeur@indoor.com.pl) Vierailun aikana keskusteltiin jonkin verran kasvattamon varustelusta ja ratkaisuista, joita he olivat toteuttaneet. Erityisesti he olivat kovin innostuneita lattialämmityksestä alkukasvattamoissa, ja pitivät sitä oikein käytettynä tuottavuuden kannalta hyvänä ratkaisuna. Yrityksen omistajalla oli kalkkunakasvatusta kolmessa eri paikassa. Tilojen väli oli 10 km. Tila 1: Alkukasvattamo kukkountuvikkoa, 3500 m 2 - täyttötiheys: 8 untuvikkoa/m 2 - alkukasvatustila, jossa kasvatetaan 6 8 viikkoa - lattialämmitys edellyttää hyvää lattian eristystä rakennusvaiheessa, ohut kutterikerros lintujen tullessa + hyvä ilman kierrätys heti alusta alkaen
8 - ilmastoinnin hallinta: vedenkulutuksen mukaan lasketaan, paljonko ilmastoinnin mukana pitää kosteutta viedä ulos - lattialämmitys yhdistettynä ilman kierrättämiseen mahdollistaa ilmankosteuden pitämisen korkeana ja on hyvä hengityselimille Tilat 2 & 3, varsinaiset kasvatustilat - lintujen siirto tehdään yhdessä päivässä, traktorilla juureskoreissa - täyttötiheys 2,7 2,8 kukkoa/ m 2, käyttävät pienempää tiheyttä kesällä - tavoite on että neliökuorma ei ylitä 55 kg - toisessa loppukasvatushalleissa on luontainen ilmanvaihto, toisessa on tunneliilmastointi sekä kierrätyspuhaltimet talvella. Kävimme toisella, isommalla näistä kasvatustiloista. Pukeuduimme kertakäyttöisiin suojavarusteisiin (haalari ja saapassuojat) jo pihalla ja saapastelimme siitä ilman mitään tautisulkua huoltotiloihin (tautisulkua ei ollut, saati että sitä olisi käytetty). Rakennus olikin kenties Puolan suurin yksittäinen kalkkunarakennus, sen pituus oli 280 m ja leveys 21 m. Kyseinen kalkkunahalli on rakennettu vuonna Keskellä rakennusta oli huoltotila, joka jakoi rakennuksen kahteen osastoon. Kasvattamossa oli kaasulämmitys. Ilmaa sekoitettiin sekoituspuhaltimilla. Sivuseinillä oli kasvattamon pituinen tuloaukko poistot keskellä katossa Kasvattamossa olevat kukot olivat 20 viikon ikäisiä ja ne olivat menestyneet hyvin.
9 Jaloste oli Big 7 (Nicholas 700 emo ja Big 6 kukko) untuvikot oli toimittanut Indykpolin hautomo. Linnut oli siirretty kasvattamoon 6 viikon iässä. Siirto tapahtui heti molempiin päätyihin. Siirron jälkeen kuolleisuus on ollut 5,6 %. Kukkoja on nyt 9000 kpl per 3000 m2 osasto, mikä tarkoittaa 3 lintua neliöllä. Tilanhoitaja ( manager ) kertoi, että koska parven elävyys ja kasvu olivat olleet hyvät, halli on nyt hyvin täynnä. Siksi hän ei päästänyt meitä kävelemään lintutilaan, vaan me saimme ihailla komeita kukkoja huoltotilan avoimesta ovesta.
10 Kasvattamon lämpötilatavoite oli14,5 C ja käyntihetkellä se oli noin 15 C. Ulkona oli reilut -10 astetta pakkasta ja kylmä viima. Linnuilla on 8 tunnin yhtäjaksoinen pimeäaika 16:sta viikkoon saakka ja sen jälkeen kahdessa viikossa pimeäjakso on lyhennetty 6:een tuntiin. Rehun hinta noin 350 tonni. Rehuohjelma: 1. starttirehu 1 viikko 2. rehu 2 4 viikkoa 3. rehu rehu rehu rehu 17 -> (valkuaispitoisuus 16-17%) Jos ostorehu on kallista suhteessa viljaan, käytetään kokovehnää.kokoviljaa (vehnää) käytetään hieman. Tällä parvella vehnän syöttö oli aloitettu 3 %:lla 12 viikon iässä, nyt, lintujen ollessa 20 viikon ikäisiä, vehnää käytettiin 7 %. Enimmillään kokoviljan osuus on 10 %. Rehuhyötysuhteen kehittymistä seurataan koko ajan: tällä parvella 18 viikon iässä se oli 2,58 (laskettuna elopainokiloa kohden).
11 Tilanhoitaja kertoi, että hän punnitsee lintuja kerran viikossa. Punnitukseen hän aitaa ryhmän lintuja ja punnitsee kaikki aidan sisältä aluksi n. 100 lintua kerralla ja kun linnut kasvavat aidan sisään mahtuu vähemmän lintuja. Jalkapohjien kuntoon kiinnitetään erityistä huomiota ja siksi kuivitusta tehdäänkin runsaasti. Kuiviketta lisätään joka toinen päivä. Kuivikkeena käytetään katkaistua olkea. Olkivarastona toimi pihalla oleva katos (seinätön, joten villilintujen ja jyrsijöiden pääsy katokseen oli mahdotonta estää!) ja paaleja siirretään kiskoa pitkin kasvattamoon noin 40 kg säkissä.
12 Vesi-rehusuhde on myös tärkeä mittari, jota seurataan päivittäin. Tällä hetkellä (20 viikon ikäisillä kukoilla) se on 1,73 1,75. Kyselimme tilanhoitajalta rintalimakon esiintyvyydestä. Tilanhoitaja ei tuntunut tietävän lainkaan, mitä rintalimakolla tarkoitetaan. Huoltotilan ovelta pääsi kokeilemaan muutaman lähellä olevan kukon rintaa niillä en tunnustelemalla havainnut muutoksia rinnan alueella.
13 Lintujen terveydenhuollosta saimme vain vähän tietoa: vakiorokotuksia on viikon iässä TRT viikon iässä HE - 6 viikon iässä ORT - jos parvi on terve: 8 viikon iässä ND Lääkitykset keskimäärin 2 3 kertaa per parvi. Lääkitystä käytetään, jos paino sekä rehun ja vedenkulutus alenevat. Valitettavasti tästä emme saaneet parempaa tietoa. Veden laadun merkitystä korostettiin. Yleisesti käytetään lintujen juomaveden hapattamista kuuriluontoisesti suolistonterveyden ylläpitoon. Kukkojen kuolleisuus on normaalisti ollut yli 10 %. Keskipaino edellisellä parvella oli 23,2 kg 23 viikon iässä. Osa tiloista on nk. teurastamon kasvattamoita. Jotkut yritykset maksavat tehokkuuslisiä esimerkiksi siitä, että lintu on teurastettaessa riittävän painava tai että rehuhyötysuhde on hyvä. Näitä bonuksia voi olla tilan ja teurastamon välisissä sopimuksissa tai palkatun työvoiman sopimuksissa. Esim. vierailemamme tilan tilanhoitajan palkkaus riippui merkittävässä määrin rehuhyötysuhteesta. Vierailu teurastamolla Animex, Iława Teurastamovierailun kohteena oli Animex Groupin teurastamo Iławassa. Group Animexilla on myös kaksi muuta teurastamoa, joissa teurastetaan broilereita ja hanhia. Lisäksi heillä on lihan jatkojalostusta. Vierailukohteessamme työskenteli 500 työntekijää. Aiemmin aamupäivällä näimme teurasauton, jossa kuljetettavana oli kalkkunoita. Lastin laatu oli helppo tunnistaa, sillä reunat olivat avoimena ja lintujen sulkia ja pyrstöjä pilkisti kuljetushäkeistä ulos. Oletettavasti linnut olivat matkalla juuri tähän teurastamoon. Teurastamolla tapasimme raakaaine johtaja Urszula Dabrowska-Wiśniewskan ja tuotantojohtaja Radosław Wilińskin. Varsinaisiin tuotantotiloihin meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua, mutta tiedonvaihto toimistotiloissa oli mielenkiintoista. Tässä tehtaassa teurastettiin hanhia ja kalkkunoita. Koko yhtiöllä on yhteensä 530 tuottajaa. Tähän teurastamoon toimittaa kalkkunoita 95 kasvattajaa ja 60 tilalta tulee hanhia. Tuottajat voivat valita hautomon jolta he ostavat untuvikkonsa, ja rehutehtaan jolta he voivat ostaa rehua. Animexilla on myös rehunvalmistusta, mutta ei kyseisellä alueella, eivätkä he valmista kalkkunan rehuja. Lastauksessa käytetään kasvattajien omia ramppeja, kuljettimia ja nostimia. Kuljetus on ulkoistettu. Dabrowska-Wiśniewskan mukaan heillä käytössä olevan kuljetuslaatikon korkeus on 70 cm. Kussakin laatikossa kuljetetaan 3 kukkoa. Hän kertoi, että rekkaan mahtuu 260 häkkiä/laatikkoa. He noudattavat EU-säädöksiä kaikissa kuljetuksissa. Kuljetusrekkojen maksimimitat tietäen totesimme, että luvut eivät täsmää: yhteen kuljetusrekkaan ei voi mahtua 260 kpl 70 cm:n korkuista häkkiä. Laskutoimituksen mukaan häkin korkeus voisi olla 35 cm. Mikäli ilma on kylmä ja viimainen, rekassa käytetään talvella pressuja. Näkemämme perusteella tämä ei aina pidä paikkansa. Dabrowska-Wiśniewska kertoi, että salmonellaa esiintyy hyvin harvoin, vain 1 2 kasvatuserässä vuodessa esiintyy salmonellaa (tutkitaan S. typhimurium, S. Enteritidis ja S. Infantis). Yleensä salmonellan esiintyvyys on Puolassa noin 3 %.
14 Kalkkunat ovat raskasta linjaa N700, Big 6, Big 7 ja Hybrid XL. Teurastamo tarjoaa tuotantoneuvontapalveluja tuottajilleen. Kasvatusaikainen kuolleisuus on kanoilla 6 %, kanojen teurasikä on 15 viikkoa ja elopaino 9,5 kg. Kukkojen teurasikä on 21 viikkoa, elopaino 20 kg ja kuolleisuus 9 %. RHS on 2,7. Hylkäykset eivät tuntuneet olevan ongelma. Koko- ja osaruhohylyt olivat yhteensä 1,1 %. Laitos teurastaa 36 milj. kg kalkkunaa vuodessa. Teurastamossa on Storkin laitteisto. Tainnutus tapahtuu sähkötainnutuksena. Teurastus toimii yhdessä vuorossa. Teurastusnopeus oli 1000 kukkoa tunnissa. Teurastamossa työskentelee 40 työntekijää, leikkaamossa 300 työntekijää ja loput työntekijät työskentelevät jatkojalostuksessa. Tuotteista (mm. Hot dog, jauheliha, pikaruokia) 40 % menee vientiin. Kalkkunan suolistus tapahtuu samassa asennossa kuin meillä. Heillä on koipipaloissa Mainin erottaja, jonka perässä on filtteri. Koipilihasta tehdään makkaraa ja lihapullia. Tehtaanjohtajan mukaan suurin ongelma heillä on salmonella tämä asia tuntui kovin ristiriitaiselta verrattuna raaka-ainejohtajan tietoon vain muutamasta vuosittaisesta salmonellaerästä. Tehtaanjohtajan kanssa olisi mielenkiintoista keskustella tarkemmin heidän tunnusluvuistaan. Lyhyessä keskustelussa kävi ilmi mm. se, että heidän fileesaanto vaikutti kovin alhaiselta: 30 30,5 % kylmäpainosta. Teurassaanto (ruhopaino/elopaino, pl. kaula ja häntä) on 79 %. Tätä jäimme ihmettelemään yhdessä jalostajan edustajien kanssa: fileesaanto olisi alhaisempi kuin meillä keskiraskaan linjan nuoremman ja kevyemmän linnun saanto, kun saannon pitäisi olla korkeampi raskaalla linjalla vanhemmasta ja painavammasta linnusta. Vierailun aikana näimme mielenkiintoisia kuvaajia tuotannosta ja teurastamon toiminnasta. Niiden sisältö vaatii tarkempaa selvittelyä. Tuottajahinta: kukko 5,5 zlotya/elopainokilo, kana 4,5 zlotya/ elopainokilo. Keskihinta on muunnettuna euroiksi 1,27 (1 = 4,1 zlotya). Teurastamo myy kalkkunanfileettä myös Suomeen noin kg kuukaudessa. Laitoksen teurastamista hanhista hyödynnetään kaikki muu paitsi henki. Hanhien untuva on isäntiemme mukaan parasta maailmassa. Se viedään kokonaisuudessaan Japaniin. Hanhen maksa on myös hyvin kysytty tuote. Sitä he tuottavat noin kg vuodessa. Tutustuminen Puolan ruokakauppoihin Iława ja Varsova Kävimme Iławassa kolmessa eri myymälässä: puolalaisketjuissa Stokrotka ( ja Biedronka ( ) sekä saksalaisessa Kauflandissa ( ). Lisäksi kävimme Varsovassa ranskalaisketju E. Leclerc n hypermarketissa. Iławassa valikoimat olivat suppeahkot tuorelihan osalta, mutta Varsovan tarjonta oli hyvin monipuolista. Molemmilla paikkakunnilla valikoimissa oli kuitenkin paljon erilaisia kalkkunavalmisteita. Luomutuotteita ei vielä juurikaan näkynyt valikoimissa. Vastuullisuusajattelu on vasta nostamassa Puolassa päätään. Varsovassa lentokenttähotellien ruokalistoilta löytyi luomuannoksia.
15 Hintatasoja kaupoissa: Kalkkunan rintafilee 22,99 zlotya/kg K Fileekuutio, 450 g, 10,19 zlotya/kg K Filee leike, 480 g, 15,49 zlotya/kg K Koipipala 9,49 zlotya/kg K Gulassi (reisisuikale) 9,95 zlotya/500 g K Stroganoff, (reisilihaa, iso suikale), ei löytynyt hintaa K Luuton nahaton reisipala 20,49 zlotya/kg K Luullinen nahallinen 14,29 zlotya/kg K Kaula ja siivet 6,19 zlotya/kg K Sydän 9,79 zlotya/kg K Maksa 10,99 zlotya/kg K Kivipiira 12,99 zlotya/kg Broilerin rintafilee 15,79, 16,98, 18,69 zlotya/kg Br koipi 10,99, 9,49 zlotya/kg Br reisipala 9,49 zlotya/kg Koipireisi 6,49 zlotya/kg Porsaan sisäfilee 26,00 zlotya/kg Porsaan ulkofilee 20,99 zlotya/kg Porsaan niska 16,69 zlotya/kg Porsaan paisti 15,10 zlotya/kg Porsaan kyljys 11,99 zlotya/kg
16
17
18
19 tuote hinta
20
21
22 Varsova
23
24 Matkalle osallistuivat Mira Jääskeläinen Satafoodista sekä Jarkko Niemi ja Mikko Määttä MTT:ltä.
MATKARAPORTTI 9.3.2011 Ingelsta Kalkon, Ruotsi, Tomelilla
MATKARAPORTTI 9.3.2011 Ingelsta Kalkon, Ruotsi, Tomelilla Matkalla mukana: Kalkkunatuottajat Seppo Heikkilä, Juhani Viljakainen ja Fredrik Ström Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka Länsi-Kalkkuna
Matkaraportti 26.11.2010 Mira Jääskeläinen
Matkaraportti 26.11.2010 Mira Jääskeläinen Eurotier-messut 16-19.11.2010 Kalkkuna tuottajia oli paikalla Jarkko Ja Perttu Eskola, Kirsi ja Hermanni Huhtala, Juho Marttila, Hannu Heikkilä. Tiistaina 16.11.
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Broilerin tuotantoketju Eläinjalostuksen perusteet ja hyvinvointi 20.11.2012 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Broilerituotannon asiakasketju Aviagen Ltd Skotlanti
Tuottajan tietopankki. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012
Tuottajan tietopankki Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Tuottajan tietopankki Tuotantodataa: Olosuhdetiedot Tuotantotiedot Teurastulokset Taloudelliset tunnusluvut Huomiot HH 11/12 2 Tuottajan
LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014
LAIDUNLINNUT Oy Hemmanet Ab 5.6. 4.9.2014 Linnut saapuivat tilalle 5. kesäkuuta. Tavoitteena oli toimittaa tavanomaisesti tuotettavien kasvattamountuvikkotoimituksen yhteydessä ylimääräisiä untuvikkoja,
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain
Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa. Dr Jérôme NOIRAULT
Kalkkunan hyvinvointi ääriolosuhteissa Dr Jérôme NOIRAULT Suomessa sääolosuhteet ovat erittäin ankarat. Talvella on erittäin kylmää ja kuivaa ja kesällä on kuuma. Ilmastointi on vaikeaa tuhlaamatta energiaa:
Kalkkunatuotannon kustannusrakenne sekä tuottavuus- ja talousmittarit yrityksen seurannan apuna
Hanke: Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kalkkunatuotannon kustannusrakenne sekä tuottavuus- ja talousmittarit yrityksen seurannan apuna
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja
Suorastaan suussa sulavaa
FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,
Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy
Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerin kasvatus Kasvattamon valmistelut ennen untuvikkojen tuloa Untuvikkoaika Olosuhteet Hoitotoimet kasvatusaikana Päiväkirjan
Markkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
Suorastaan suussa sulavaa
FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,
Broilerkasvatus prosessina. Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012
Broilerkasvatus prosessina Koulutuspäivät broilerinkasvattajille 30.11.2012 Hanna Hamina Eura hannahamina@gmail.com 0505730773 1 Tärkeät periaatteet Broilerien hyvinvoinnista huolehtiminen kaikissa vaiheissa
TUTUSTUMINEN PIETARIN LIHA- JA EINESTUOTTEIDEN VÄHITTÄISKAUPPATAR- JONTAAN 16. 18.9.2013
TUTUSTUMINEN PIETARIN LIHA- JA EINESTUOTTEIDEN VÄHITTÄISKAUPPATAR- JONTAAN 16. 18.9.2013 1. Yleistä Suomalaiset kauppaketjut SOK, Kesko ja Stockmann ovat rynnistäneet Pietariin hyvin erilaisilla strategioilla.
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro. ulkomaille suuntautuvan pitkän kuljetuksen lähtöpaikassa muussa lähtöpaikassa. muu, mikä
ELÄINSUOJELUTARKASTUS ELÄINKULJETUS, SIIPIKARJA Lain eläinten kuljetuksesta (1429/2006) 29 :n tarkoittama tarkastus neuvoston asetuksen (EY) 1/2005* sisältämien, eläinten suojelua kuljetuksen aikana koskevien
Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry.
Kanasta rahaa - siipikarjatuotannon mahdollisuudet tulevaisuudessa Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitto ry. Siipikarjanlihan markkinat meillä ja muualla Valkoisen lihan menekki kasvaa kaikkialla Maailman
Tietopaketti. Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa
Tietopaketti Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa SISÄLTÖ 1. Kansallinen laatujärjestelmä 2. Broilerikasvatuksen tuotantoketju Suomessa 3. Hyvinvointi ja terveys 4. Ruokinta 5. Kasvatustiheys 6.
Laidunkalkkunatuotantoon tutustuminen Englannissa syyskuu 2014
MATKARAPORTTI Elina Kari ja Sirkka Karikko Laidunkalkkunatuotantoon tutustuminen Englannissa syyskuu 2014 Vierailu: Kelly Turkeys, Danbury, ESSEX Paul Kelly otti meidät vastaan ja piti tapaamisemme alkuun
BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN
BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN GTIN-koodi ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale 6407800008757 875 Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa?
Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: - Hankkeen tausta - Hankkeessa selvitettyä - Haasteet 1 Hanke: Luomukalkkunan
Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa
Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa 2018 Food Service Suorastaan suussa sulavaa Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin. Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa.
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettävää siipikarjaa ja siirrettäviä siipikarjan
Liikenneväylät kuluttavat
Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen
Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay
Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental Nuori liharotu Suomessa; ensimmäiset tuotu 1990 Alkuperä Sveitsissä; Simme-joen laakso Simmentaleja n. 40-60 miljoonaa
Broileridirektiivin kansallinen toteutus. Lea Lastikka Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä
Broileridirektiivin kansallinen toteutus Lea Lastikka Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä 9.6.2010 Broilereiden hyvinvointidirektiivin vaatimukset Kansallinen valmistautuminen Kansallinen lainsäädäntö
KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon
KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANAT OVAT YKSILÖITÄ, JOTKA ELÄVÄT PARVESSA Kanoja tulee hankkia kerralla useampi. Kukko ei ole väl1ämätön. Kukon kaitsema parvi *on puuhakkaampi
Funktio Laske lausekkeen 5x 4 arvo, kun a) x = 3 b) x = 0. Ratkaisu. a) = 15 4 = 11 b) = 0 4 = 4
Funktio 138. Laske lausekkeen 5x 4 arvo, kun a) x = 3 b) x = 0. a) 5 3 4 = 15 4 = 11 b) 5 0 4 = 0 4 = 4 139. Banaanit maksavat 2 /kg. Kuinka paljon maksaa a) 4 kg b) 10 kg c) x kg banaaneja? a) 2 /kg 4
Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut
Mukava olo Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Tilavaatimukset Karsinaratkaisut lämmin- ja kylmäkasvattamoissa Ryhmittelyn merkitys Tautivastustus Eläinten siirrot Tilavaatimukset Ritiläpalkki Kiinteäpohjainen
Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita
Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu..013 Ratkaisuita 1. Eräs kirjakauppa myy pokkareita yhdeksällä eurolla kappale, ja siellä on meneillään mainoskampanja, jossa seitsemän sellaista ostettuaan
Punaheltta on Paras!
on! Vuosituhannen uutuus kanojen ruokintaan tilasi parhaaksi Suomen Rehun uusilla räätälöidyillä kanatäysrehuilla onnistut kannattavasti! -rehuilla pystyt vastaamaan kunkin kanaparven muuttuviin tarpeisiin.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku
Eviran ohje 160. Siipikarjanlihan vesipitoisuuden hallinta siipikarjateurastamossa ja sen yhteydessä olevassa leikkaamossa
Eviran ohje 160 Siipikarjanlihan vesipitoisuuden hallinta siipikarjateurastamossa ja sen yhteydessä olevassa leikkaamossa Esittelijä Riina Tolvanen Sivu/sivut 1 / 10 SIIPIKARJANLIHAN VESIPITOISUUDEN HALLINTA
Tutustumismatka Yhdysvaltojen kalkkunatuotantoon 28.9. - 6.10.2012.
Satafood Kehittämisyhdistys ry MATKAKERTOMUS Sirkka Karikko 28.9 6.10.2012 Tutustumismatka Yhdysvaltojen kalkkunatuotantoon 28.9. - 6.10.2012. Kotimaisten kalkkunantuottajien kilpailukyvyn parantaminen
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info Loimaa. Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira
ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) SIIPIKARJALLE Kotieläintuki-info 22.1.2018 Loimaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, lähde: Mavi, MMM, Evira EHK yleistä / ajankohtaista koskien tukivuotta 2017 Ilmoitus vuoden
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM
Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma
Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Munintakanojen terveys Ylitarkastaja Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Suomi ja siipikarjan salmonella EU-lisävakuudet ja EU:n hyväksymä kansallinen valvontaohjelma
Siipikarjatilojen kannattavuus
Siipikarjatilojen kannattavuus Timo Karhula Luonnonvarakeskus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 31.3.2016 Siipikarjasektori ja hallinnollinen taakka Tuotantomäärät, tuottaja-
Lihasektorin hintarakenteet
Lihasektorin hintarakenteet Ruokamarkkinoiden toimivuus ja elintarvikkeiden hinnanmuodostus Suomessa tutkimushanke Tiedotustilaisuus 10.6.2014 Jyrki Niemi, Ari Peltoniemi, Kyösti Arovuori Tutkimushanke:
Eläinten hyvinvointifoorumi 2014
Eläinten hyvinvointifoorumi 2014 Ontuva broileri Eija Kaukonen 10.12.2014 Broilerin jalkaviat - merkitys Heikentynyt hyvinvointi Kipu Huono ja epätasainen kasvu olosuhteiden ja laitteiden säätö vaikeaa
Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma
Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Siipikarjan terveys ja terveydenhuolto Eläinlääkäreiden täydennyskoulutus 2014 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Suomi ja siipikarjan salmonella EU-lisävakuudet
EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA
EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA MILLERIN MENETELMÄ Muotoiltu pohjukekehä annetaan hyvin rakentavan kunnan rakennettavaksi Kun pohjuke on rakennettu puoliväliin, se annetaan siitoskuntaan kahden pesään
Eviran ohje 16038/1. Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa
Eviran ohje 16038/1 Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa Sivu/sivut 1 / 7 Viranomaisen toiminnan tulee perustua laissa olevaan toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee tarkoin noudattaa lakia. Viranomaisohjeet
Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä
Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat
TAPELIN LUOMUSIKA Tilan historiaa 1969 lihasikalan rakentaminen 240 lihasialle ja vaihto lypsylehmistä lihasikoihin, peltoa n. 16 ha 1982 sukupolven vaihdos 1999 Yhdistelmäsikalan rakentaminen 70 emakolle
SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, 02601 Espoo Puh. 010 402 04 www.suomenrehu.com www.farmit.net
Ensiapu-esite.30.6.05 30.6.2005 11:09 Page 1 SUOMEN REHU OY Upseerinkatu 1, PL 401, 02601 Espoo Puh. 010 402 04 www.suomenrehu.com www.farmit.net Suomen Rehu Oy 2005 Ensiapu-esite.30.6.05 30.6.2005 11:09
Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere. Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry
Suomen Siipikarjaliitto 31.3.2016 Tampere Asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys ETT ry Hyvinvointitavoitteet ETU-siipikarja-asiantuntijaryhmien toimesta Munintakanat 2004 Broilerit
Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät
Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per
Essi Tuomola / Satafood Kehittämisyhdistys ry 5.2.2010
Essi Tuomola / Satafood Kehittämisyhdistys ry 5.2.2010 Broilerin sopimustuottajien kilpailukyvyn parantaminen hanke Matkakertomus Lantmännen SweChick AB:n vieraana Malmössä 26.-27.11.2009 Ruotsi Osallistuin
Euroopan kakkunaväki koolla
Euroopan kakkunaväki koolla 2019 Turkey Science and Production Conference 7-8.3.2019 Chester Englanti Kirjoittaja Kaisa Lähteenoja Satafood Kehittämisyhdistys ry ja Sirkka Karikko Länsi-Kalkkuna, jotka
ETU-seminaari Terveydenhuollon toimista ja tämän päivän haasteista munantuotanto Lea Lastikka
ETU-seminaari Terveydenhuollon toimista ja tämän päivän haasteista munantuotanto Lea Lastikka Kananmunatuotannon vastuullisuus Kananmunantuotannossa on viime vuosina tapahtunut laaja tuotantotavan muutos,
Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi
Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi 16.3.2018 s. Kurikka Helsingin yliopisto, MMM Hyönteistalous osana suomalaista alkutuotantoa 2015 Finsect Foto:
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2011. 375/2011 Valtioneuvoston asetus. broilereiden suojelusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2011 375/2011 Valtioneuvoston asetus broilereiden suojelusta Annettu Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,
HORECA Suurkeittiövalikoima
HORECA Suurkeittiövalikoima Vähälaktoosinen Aitoa tornionlaakson kermaperunaa Outisen Perunan kermaperuna ja juureskermaperuna 2,0 kg tuote 518 kermaperunat tuote 517 juureskermaperunat Rönkä takuumureat
Ohjeita kotitarvekanojen pitoon
Ohjeita kotitarvekanojen pitoon KANAT Eviran muistilista kanojen pitäjälle: 1. Rekisteröidy kanojen pitäjäksi kuntasi maaseututoimeen 2. Lisäksi kaava-alueella ota yhteyttä kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen
3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat
3 Tulokset 3.1 Yleistä Tärkeimmät hankinta-alueet, joista kertyi yhteensä kolmannes markkinapuusta, olivat vuosina 1994 ja 1997 Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen metsäkeskukset (liitteet 2 3, s.
Laskuharjoitukset s2015 Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon
Annettu to 5.11.2015, palautettava viim. ti 24.11.2015 MyCourses-palautuslaatikkoon Tehtävä 1 Ajoneuvon kapasiteettitiedot ovat: hyötykuorma 20 t laskettu keskinopeus 50 km/h kuormausaika 1 h / kuorma
VOIMANMITTAUKSEN MAHDOLLISUUKSIA KUNNOSSAPITOON JA VALVONTAAN. Tuomas Jussila / RATA 2018 /
VOIMANMITTAUKSEN MAHDOLLISUUKSIA KUNNOSSAPITOON JA VALVONTAAN Tuomas Jussila / RATA 2018 / 23.1.2018 TAMTRON JOHTAVA PUNNITUSRATKAISUJEN JA PUNNITUSTIEDON HALLINNAN TARJOAJA Yleistä Perustettu vuonna 1972
Härkäpapu siipikarjan rehuna
Härkäpapu siipikarjan rehuna OMAVARA-hankkeen loppuseminaari 19.3.2013, Raisio Erja Koivunen 1 Kotimaiset rehuvalkuaiskasvit siipikarjan ruokinnassa Aikaisemmissa hankkeissa tutkittua MTT:llä on aikaisemmissa
Kääntyykö Venäjä itään?
Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %
Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo
Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Lasse Okkonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Lasse.Okkonen@pkamk.fi Tuotantoprosessi - Raaka-aineet: höylänlastu, sahanpuru, hiontapöly
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855
Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen
Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen 1 Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys Tutkimusotos: suuret huolinta- ja kuljetusyritykset
Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy
Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,
Luomubroilerin elämää munasta lautaselle
Luomubroilerin elämää munasta lautaselle Kaupan hyllystä löytyy L uomu Nokan Rottinkirintaa ja Juoksujalkaa. Mistä se on tullut? Luomuemolintutilalla munitaan muna Tanskalaisella luomutilalla on kukoilla
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon
Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2012 75/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kanojen salmonellavalvontaohjelmasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen
HORECA Suurkeittiövalikoima
HORECA Suurkeittiövalikoima Karitsan ulkofile kalvottu n. 4,0kg/ltk 2 kpl/vac Rönkä takuumureat annospihvit pakaste Naudan sisäfilepihvit 150, 180 ja 200 g Naudan ulkofilepihvit 120, 150, 180, 200 ja 250
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio VALTIONEUVOTON ASETUS ERÄISTÄ ELINTARVIKETURVALLISUUSRISKEIL- TÄÄN VÄHÄISISTÄ TOIMINNOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä
Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,
Maailman valutuotanto
Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa
Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä Ikaalinen 22.3.2012. Terveydenhuoltoeläinlääkäri Hannele Nauholz
Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä Ikaalinen 22.3.2012 Terveydenhuoltoeläinlääkäri Hannele Nauholz Saksa, Nordrhein-Westfalen 11/2011 962 tuotantopolven broilerikasvatuserää 182 eri tilalta Helmi-kesäkuu
HORECA Suurkeittiövalikoima
HORECA Suurkeittiövalikoima Kypsä Meri-Lapin karitsan paistisiivu n. 1,5 kg/dyno Uutuus! tuote 83371 Rönkä nautajauheliha 20% n. 2,0 kg tuote 1221 Rönkä naudan paistisuikaleet ja kuutiot n. 2,0 kg tuote1281
TOIMIVA IT TUKEE MYYNTIÄ JA TUOTANTOA
TOIMIVA IT TUKEE MYYNTIÄ JA TUOTANTOA Kuopion Salaatti Oy valmistaa maistuvia tuotteita vain parhaista raaka-aineista Kuopion Salaatti Oy on valmiiden kolmioleipien, patonkien ja salaattien sekä palvelutiskituotteiden
UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE!
UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UUTTA TOIMITILAA ERINOMAISELLA SIJAINNILLA Kiinteistö Oy Pirkkalan Punaharmaa rakennetaan moottoritien ja lentokentäntien läheisyyteen. Hyvä logistinen
Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865
Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011
Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella
Russian railways..today..in the future
Russian railways.today..in the future Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Öljy ja öljytuotteita Kivihiili Rauta Kierrätysmetalli Rautamalmi Arvometallit Lannoitteet Kemialiset tuotteet Rakennusmateriaalit
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014
EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?
EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan
Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini
Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Tavoitteet Kasvattaja tunnistaa broilerikanan normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen
SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA
SIVUTUOTTEIDEN KERÄILY JA HYÖDYNTÄMINEN TURKISELÄINTEN REHUSSA UUSIVU HANKKEEN-SEMINAARI 6.3.2018 HÄMEENLINNASSA Kaustisen Turkisrehu Oy Simo Savander 1 TURKISTARHAUS SUOMESSA Suomessa on noin 800 turkistarhaa
Metro länteen. Länsimetro Oy
Metro länteen Länsimetro Oy Metron linjaus ja pituusleikkaus MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti Osuus valmistuu 2020 RUOHOLAHTI MATINKYLÄ
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
Tessun makupala ja raakaruokahinnasto
T:mi Minnesland Tessun makupala ja raakaruokahinnasto Hinnasto 2018-2019 Tessun makupalat ja raakaruuat Lemmikkiruuat Tessu Oy valmistaa rehtiä ja rehellistä ravintoa lähellä tuotetuista raaka -aineista
Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa
Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009
Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja.
www.bazatoros.ru shosse Gornjakov 153, Kostamus, Karjalan tasavalta Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja. Tarjoamme vuokralle suoraan omistajilta Toros-tuotantokompleksissa
Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin
Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien
Luomu- ja laidunkalkkunan tuotantokustannukset
Luomu- ja laidunkalkkunan tuotantokustannukset Esimerkkilaskelmia hyvin onnistuvalle tuotannolle ja vertailu saksalaiseen tuotantoon Jarkko K. Niemi ja Timo Karhula MTT Taloustutkimus 1 Sisältö Johdanto...
MATKAN TARKOITUS 1: TUTUSTUMINEN UUSIIN SIIPIKARJAKASVATTAMOIHIN
Sirkka Karikko ja Sanna Simula Länsi-Kalkkuna Oy:stä, sekä Kaisa Lähteenoja Satafood Kehittämisyhdistys ry:stä matkustivat Ranskaan 9-11.9.2019 tutustumaan kalkkunatuotannon uusimpiin ratkaisuihin tilatasolla
EI JULKAISTAVAKSI ENNEN 23.11.2006 KLO 11.00 CET/BRYSSELIN AIKAA
HUUMEET EUROOPASSA FAKTATIETOA JA LUKUJA EMCDDA:n Vuosiraportti 2006 Euroopan huumeongelmasta sekä Tilastotiedote 2006 (2006 Statistical bulletin) Ei julkaistavaksi ennen: klo 11.00 CET 23.11.2006 Nämä
Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi
Luomusika2020 - esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi 7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri Kati Kastinen, ProAgria Liha Osaamiskeskus Taustaa 1) Luomusikatiloille tehdyn kyselyn tuloksista syötteitä
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa
Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa
VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu. Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry
Broilereiden hyvinvointia kuvaavien tietojen keruu Hannele Nauholz Asiantuntijaeläinlääkäri Eläinten terveys ETT ry Broilerintuotanto Suomessa Tuotantopolven broilerit Atria Chick Oy HKScan Finland Oy
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM
ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS SIIPIKARJA 2016 Marjaana Spets V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään
Onnellisten kanojen munia vai luomumunia?
Onnellisten kanojen munia vai luomumunia? Mikkeli 1.10.2016 Brita Suokas, projektisuunnittelija Luomuvalvonta pakollisesta rutiinista vahvuudeksi luomueläintiloilla-hanke HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS