VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ"

Transkriptio

1 VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ Elämme nyt teknologian ja talouden murrosta, jollaisia koetaan vain kerran vuosisadassa. Talouden uudet muutosvoimat pitää osata käyttää tälläkin kertaa hyväksi.

2 Elämme talouden uuden rakennemuutoksen aikaa. Tieto- ja viestintäteknologia sekä digitalisaatio luovat uusia tuotteita, ammatteja ja toimintatapoja samalla tavoin kuin sähkövoima sata vuotta sitten. Sähkö on vaikuttanut sekä ihmisten elämään että kansantalouden tuotantorakenteeseen niin voimakkaasti, että on vaikea kuvitella, millainen maailma olisi ilman sitä. Tieto- ja viestintäteknologia vaikuttaa vastaavalla tavalla. Jos historia toistaa itseään, sadan vuoden kuluttua vain 30 prosenttia tavaroista ja palveluista on sellaisia, joiden varhaisia versioita nyt käytämme. Industrialismi ja nationalismi olivat historioitsija Markku Kuisman mukaan ne maailmantalouden muutosvoimat, jotka viitoittivat sata vuotta sitten Suomelle tien maailman vauraimpien kansakuntien joukkoon. Vaurastumisen resepti oli yksinkertainen: hiotaan puu paperiksi ja jalostetaan malmit metalleiksi sähköä käyttövoimana hyödyntäen. Jalostusarvon nousun myötä työn tuottavuus, palkat ja elintaso kasvoivat. Teolliset yritykset erityisesti metsä- ja metalliteollisuuden yritykset kulkivat kehityksen kärjessä. Kansantalouden elinkeinorakenteessa teollistuminen näkyi siirtymisenä maatalousvaltaisesta tuotantorakenteesta sellaiseen, jossa teollisten toimialojen osuus on suuri. Nyt on meneillään muutos teollisesta yhteiskunnasta kohti palveluyhteiskuntaa, erityisesti kohti sellaista palveluyhteiskuntaa, jossa tietointensiivisten palvelujen merkitys kasvaa. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat maailmantalouden uudet muutosvoimat. Kasvun vetureina ovat tietotekniikkaa ja digitaalisia palveluja valmistavat ja käyttävät globaalit yritykset esimerkkeinä Apple, Google ja Microsoft. Taloudellinen arvo ei enää riipu tuotteen fyysisestä olomuodosta, vaan se on digitaalisessa muodossa eli bitteinä. Bitit eivät tunnista toimialojen eivätkä kansallisvaltioiden välisiä rajoja. Niiden tuotanto ja kulutus rakentuvat globaaleille digitaalisille palvelualustoille esimerkkinä Facebook. Tietointensiiviset palvelualat kulkevat kehityksen kärjessä. Teollisuuden osana on sopeutua ja uudistua, kuten maatalouden osana oli ja 1960-luvuilla. Tässä kirjoituksessa kuvataan elinkeinorakenteen muutosta ja pohditaan talouskasvun tulevaisuutta kansantalouden tilinpidon käsittein. Suomea verrataan meille tärkeisiin verrokkimaihin, erityisesti Ruotsiin. Lopuksi korostetaan tarvetta luoda talouskasvulle uusi visio sellainen, jossa tietointensiiviset palvelut ja digitalisaatio nostetaan keskiöön elinkeinorakenteen uudistamisessa ja talouskasvun edistämisessä.

3 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää TEOLLISUUDEN SUPISTUMINEN JA TALOUSKASVUN HIDASTUMINEN Kuviosta 1 näkyy, että teollisuuden suhteellisen merkityksen väheneminen deindustrialisaatio on tyypillinen ilmiö korkean tulotason kansantalouksissa. Teollistumisen edelläkävijämaassa Isossa-Britanniassa tehdasteollisuus luo enää 10 prosenttia kansantalouden bruttoarvonlisäyksellä mitatusta kokonaistuotannon arvosta. Tulojen kasvaessa hyödykkeiden kysyntä siirtyy sekä elintarvikkeista että teollisista tuotteista palveluihin. Suomessa kehitys on poikennut muista teollisuusmaista siten, että deindustrialisaation prosessi keskeytyi 1990-luvun alussa 15 vuodeksi. Nokian matkapuhelimien menestyminen maailmanmarkkinoilla moninkertaisti elektroniikkateollisuuden Kuvio 1. Tehdasteollisuuden prosenttiosuus tuotannon, mikä vahvisti kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä koko tehdasteollisuuden (aineistolähde: OECD.Stat) asemaa. Nokian menetettyä puhelinmarkkinansa tehdasteollisuuden merkitys on vähentynyt nopeasti vuoden 2007 jälkeen. Sen osuus kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä on enää 17 prosenttia, joka tosin on vielä yhtä suuri kuin Ruotsissa ja euroalueella. Kehitykseen on vaikuttanut myös muun metalliteollisuuden, erityisesti metallien jalostuksen, sekä metsäteollisuuden supistuminen. Teollisuuden osuus kokonaistuotannosta on viimeksi ollut yhtä pieni 1920-luvun alussa. Tehdasteollisuuden merkitys Suomen talouskasvussa on ollut kiistatta suuri kautta itsenäisyytemme historian, mutta sen vaikutus kansantalouden kokonaistuotannon kasvuun on romahtanut vuoden 2007 jälkeen, eikä ole vielä toipunut. Tämä käy ilmi kuviosta 2, joka esittää koko kansantalouden

4 bruttoarvonlisäyksen volyymin kumulatiivisen kasvun sekä eri sektoreiden kontribuutiot eli vaikutukset kasvuun sekä Suomessa että Ruotsissa vuosina Vuotuiset kasvuvauhdit on laskettu kumulatiivisesti yhteen siten, että kunkin tekijän vuoden 2001 kasvuprosenttiin on lisätty vuoden 2002 kasvu, saatuun summaan vuoden 2003 kasvu jne. Sektorin kasvukontribuutio saadaan kertomalla kyseisen sektorin arvonlisäyksen volyymikasvu sektorin osuudella koko kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä. Suomen kansantalous kasvoi vuoteen 2008 mennessä yli 20 prosenttia, josta liki puolet syntyi tehdasteollisuudessa. Kasvu oli jopa Ruotsia nopeampaa. Sen jälkeen bruttoarvonlisäys on teollisuustuotannon romahduksen myötä supistunut Suomessa niin, että koko ajanjakson kasvuksi jää vain 14 prosenttia ja tehdasteollisuuden kontribuutioksi kaksi prosenttiyksikköä. Vuonna 2015 kokonaistuotanto oli vuoden 2006 tasolla. Ruotsin talous on kasvanut yhtäjaksoisesti vuoden 2009 taantumaa lukuun ottamatta niin, että kumulatiiviseksi kasvuksi tulee 31 prosenttia. Suomea selvästi parempi tulos ei ole syntynyt niinkään tehdasteollisuudessa vaan palvelualoilla. Tehdasteollisuuden kontribuutio oli nimittäin vain neljä prosenttiyksikköä Suomea suurempi. TIETOINTENSIIVISET PALVELUT JA TALOUSKASVUN KIIHTYMINEN Vaikka kokonaistuotanto ei ole Suomessa kasvanut kymmeneen vuoteen, ei talouskasvu ole loppunut, sillä markkinapalvelut ovat pitäneet sitä kaiken aikaa yllä (kuvio 2). Yli puolet bruttoarvonlisäyksen kasvusta on syntynyt tässä sektorissa ajanjaksolla Se koostuu niistä palvelutoimialoista, joiden tuotos hinnoitellaan pääsääntöisesti markkinoilla. Kansantalouden tilinpidon päätoimialoista markkinapalveluja ovat kauppa (G), kuljetus ja varastointi (H), majoitus- ja ravitsemistoiminta (I), informaatio ja viestintä (J), rahoitus ja vakuutus (K), ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (M) sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta (N). Markkinapalvelujen kasvukontribuutiosta puolestaan runsas puolet on syntynyt tietointensiivisissä palveluissa. Tässä tarkastelussa niitä ovat informaatio ja viestintä, rahoitus ja vakuutus sekä ns. liike-elämän palvelut eli ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelut. Ne ovat OECD:n mukaan aloja, jotka joko tuottavat tietoa tai käyttävät runsaasti tietoa ja korkeasti koulutettua työvoimaa tuotantopanoksina.

5 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää Kuvio 2. Kansantalouden bruttoarvonlisäyksen volyymin kumulatiivinen kasvu (%) ja eri sektorien kasvukontribuutiot (%-yksikköä) Suomessa (ylempi kuvio) ja Ruotsissa (alempi kuvio) (aineistolähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Eurostat Statistical Database) Tietointensiiviset markkinapalvelut ovat kiihdyttäneet talouskasvua myös viime vuosina, kun muu kansantalous on ollut taantumassa. Niiden vaikutus ei vain ole vielä ollut riittävän suuri nostamaan koko kansantaloutta uuteen nousuun.

6 Ruotsin Suomea parempi kasvu on syntynyt valtaosin markkinapalveluissa. Niiden kontribuutio kansantalouden 31 prosentin kasvuun oli 18 prosenttiyksikköä vuosina , kun se Suomessa jäi vain kahdeksaan prosenttiyksikköön. Yli puolet markkinapalvelujen kasvusta on molemmissa maissa tullut tietointensiivisistä palveluista. Niiden kasvuvertailussa Ruotsi on selvästi Suomea parempi rahoitus- ja vakuutuspalveluissa sekä liike-elämän palveluissa. Suomi pärjää Ruotsille vain informaatio- ja viestintäpalveluissa, joita ovat kustannustoiminta, audiovisuaalinen toiminta, televiestintä sekä tietojenkäsittelypalvelu. Lähes 60 prosenttia informaation ja viestinnän bruttoarvonlisäyksestä syntyy meillä tietojenkäsittelypalveluissa. Informaatio ja viestintä sekä liike-elämän palvelut ovat luoneet Suomessa talouskasvua enemmän kuin mikään muu kansantalouden sektori kymmenen viime vuoden aikana. Molemmat toimialat ovat arvonlisäyksiltään kaksi kertaa niin suuria kuin metsäteollisuus ja kaksi kolmasosaa metalliteollisuudesta. Meillä tietointensiivisten markkinapalvelujen osuus kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä on jo yhtä suuri kuin tehdasteollisuuden osuus, mutta se on vielä selvästi pienempi kuin keskeisissä verrokkimaissa (kuvio 3). Ero Kuvio 3. Tietointensiivisten markkinapalvelujen Isoon-Britanniaan on lähes 10 prosenttiyksikköä, Ruotsiin, Saksaan ja lisäyksestä (aineistolähde: OECD.Stat) prosenttiosuus kansantalouden bruttoarvon- euroalueeseen 3-4 prosenttiyksikköä. Elektroniikkateollisuuden menestyminen viivästytti meillä elinkeinorakenteen muutosta teollisuusvaltaisesta sellaiseksi, jossa tietointensiivisten palvelujen osuus kokonaistuotannosta on tehdasteollisuutta suurempi. Nyt koetun murroksen nopeutta kuvaa hyvin se, että teollisuuden osuuden kasvattaminen sille tasolle, jolta se on nyt 10 vuodessa romahtanut kesti aikanaan 40 vuotta, 1910-luvulta 1950-luvulle. Tietointensiivisten markkinapalvelujen vertailussa Suomi häviää

7 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää verrokeilleen sekä rahoitus- ja vakuutuspalveluissa että liike-elämän palveluissa. Informaatio- ja viestintäpalvelujen osuus kokonaistuotannosta (5,8 prosenttia vuonna 2015) on sen sijaan yhtä korkea kuin Ruotsissa ja vain hieman Isoa-Britanniaa ja Yhdysvaltoja pienempi. Erityisen hyvin Suomi pärjää korkean teknologian tietointensiivisten palvelujen luomaa työllisyyttä koskevassa vertailussa (kuvio 4). OECD:n ja Eurostatin luokituksessa näitä palveluja ovat informaatio ja viestintä sekä tieteellinen tutkimus ja kehittäminen. Vuonna 2015 niiden osuus koko kansantalouden työllisyydestä oli Suomessa Euroopan unionin korkein (4,7 prosenttia). Kuvio 4. Korkean teknologian tietointensiivisten palvelujen prosenttiosuus kansantalouden työllisyydestä vuonna 2015 (aineistolähde: Eurostat Statistical Database) Vastaavassa korkean ja keskikorkean teknologian tehdasteollisuutta koskevassa vertailussa Suomi jää sijaluvulle 12 työllisyysosuuden ollessa myös 4,7 prosenttia. Kärjessä on Tsekki 11,2 prosentin osuudellaan. Korkean teknologian tehdasteollisuutta ovat elektroniikka- ja lääketeollisuus, keskikorkeaa puolestaan kemian teollisuus, sähkölaitteiden valmistus sekä koneet, laitteet ja kulkuneuvot.

8 ELINKEINORAKENTEEN TULEVAISUUS Kansainvälisen vertailun perusteella (kuviot 1 ja 3) vaikuttaisi olevan helppoa ennustaa, millaiseksi Suomen elinkeinorakenne muuttuu. Teollisuus supistuu, koska elintason noustessa teollisten tavaroiden osuus kotitalouksien kulutuksessa vähenee ja palvelujen kasvaa. Väestön ikääntyminen vaikuttaa samaan suuntaan. Lisäksi tieto- ja viestintäteknologian sekä digitalisaation nopea kehitys laskevat tietointensiivisten palvelujen suhteellisia hintoja, jolloin niiden kysyntä sekä kulutuksessa että tuotantopanoksina kasvaa. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu pienessä ulkomaankauppaa käyvässä kansantaloudessa. Elinkeinorakenteen ei tarvitse vastata kotitalouksien kulutuksen rakennetta, sillä eron voi tasoittaa viennillä ja tuonnilla. Kansantalous voi erikoistua teolliseen valmistukseen ja ostaa tietointensiiviset palvelut ulkomailta. Elinkeinorakenne määräytyy kansantalouden suhteellisen edun perusteella. Sen mukaan markkinataloudessa kannattaa jokaisen yrityksen ja siten kansantalouden erikoistua sellaisten tuotteiden valmistamiseen, johon sen tuotannolliset voimavarat parhaiten soveltuvat eli jossa kokonaiskustannukset ovat suhteellisesti pienimmät. Kansantalouden suhteellisen edun määräävät näin ollen kaikki ne tekijät, jotka vaikuttavat tuotantokustannuksiin: luonnonvarojen, energian, työvoiman, aineellisen ja henkisen pääoman määrä ja hinta sekä tuottavuuden ja teknologian taso. Suhteellinen etu ei välttämättä myöskään säily vakiona ajan kuluessa, vaan muuttuu teknologian kehittyessä, pääoman ja osaamisen karttuessa sekä tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen muuttuessa. Tukemalla koulutusta sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa julkinen valta voi myös vaikuttaa siihen, millaisessa tuotannossa kansantaloudella on suhteellinen etu. Vaikka vienti ei itsessään ole talouskasvun lähde, on se erityisesti pienille kansantalouksille tärkeä keino hyödyntää osaamistaan. Vientimarkkinoiden kautta yritykset hyötyvät suurtuotannon eduista, kun valmistuksen kiinteät kustannukset esimerkiksi tuotekehityksen kustannukset alenevat markkinoiden koon kasvaessa. Erikoistumalla siihen, mitä parhaiten osataan, voidaan osaaminen näin skaalata suuremmille markkinoille. Tuotanto tehostuu ja tuottavuus kasvaa. Kansantalous vie ulkomaille niitä tuotteita, joiden valmistuksessa sillä on suhteellinen etu. Viennin rakenne paljastaa näin ollen, millaisia tavaroita ja palveluja maassa osataan parhaiten tehdä. Suomen viennin suhde brutto-

9 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää kansantuotteeseen on lähes 40 prosenttia. Viennistä 70 prosenttia on tavaroita. Palvelujen osuus on kuitenkin kasvanut 15 viime vuoden aikana 15 prosentista 30 prosenttiin, yhtä suureksi kuin Ruotsissa. Tavaraviennin suurimmat ryhmät ovat perinteiset eli paperi ja pahvi, rauta ja teräs, erilaiset koneet ja laitteet sekä verrattain uutena ryhmänä moottoriajoneuvot. Palvelujen (pl. kuljetus ja matkailu) suurimmat erät ovat puolestaan tietotekniikkapalvelut, liike-elämän palvelut, rakentaminen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten käyttölisenssit. Vuonna 2015 tietotekniikan viennin arvo oli lähes yhtä suuri kuin paperin ja pahvin, t&k-lisensseistä saatiin puolestaan yhtä paljon vientituloja kuin paperimassasta. Kuvaa Suomen osaamisen perustasta voidaan tarkentaa vertaamalla viennin rakennetta muihin maihin. Kansantaloudella sanotaan nimittäin olevan suhteellinen etu jonkin tuotteen valmistuksessa silloin, kun sen osuus maan viennistä on suurempi kuin kyseisen tuotteen kansainvälisen kaupan osuus koko maailmankaupasta. Paperin, pahvin ja paperimassan osuus Suomen tavaraviennin arvosta on noin 17 prosenttia, mikä on peräti kymmenkertainen 35 kehittyneen maan keskiarvoon verrattuna. Suomi on siten erikoistunut muita maita selvästi enemmän niiden valmistukseen. Muita tavaroita, joiden tuotannossa Suomella on suhteellinen etu, ovat sahatavara ja puutuotteet, metallien jalostus, öljytuotteet sekä eräät koneet ja laitteet. Palvelutuotannossa vahvin ala on tietotekniikkapalvelut, joiden osuus palveluviennistä on nelinkertainen muihin maihin verrattuna. Kansantaloutemme suhteellisen edun voi näin päätellä olevan siirtymässä perinteisestä tehdasteollisuudesta palveluihin. Kun myös teollisuus voi uudistua tavara- ja palvelutuotantoa yhdistämällä, Suomella on hyvät mahdollisuudet hyötyä niistä maailmantalouden uusista muutosvoimista digitalisaatiosta ja globalisaatiosta, jotka nyt kasvattavat tuottavuutta ja nostavat elintasoa. Tietointensiiviset palvelualat toimivat kasvun vetureina. RAKENNEMUUTOSTA TUKEVAA JA TALOUSKASVUA EDISTÄVÄÄ POLITIIKKAA Talouspolitiikan tulisi edistää käynnissä olevaa rakennemuutosta, jotta kansantalouden uudet vahvuudet entisestään voimistuisivat. Keinot ovat samat kuin rakennemuutoksessa maataloudesta teollisuuteen: investoiminen koulutukseen ja uuteen teknologiaan sekä sääntelyn purkaminen.

10 Nyt koulutuksesta kuitenkin leikataan, vaikka olemme koulutuksen tasossa selvästi muun muassa Yhdysvaltoja, Ruotsia ja Saksaa jäljessä, kun tasoa mitataan työikäisen väestön keskimääräisillä koulutusvuosilla. Tilanne ei myöskään automaattisesti ajan myötä parane, sillä suomalaiset nuoret eivät ole enää vanhempia ikäluokkia paremmin koulutettuja. Myös julkisia tutkimus- ja kehitysinvestointeja supistetaan nyt tilanteessa, jossa yritykset ovat leikanneet omia investointejaan 30 prosenttia kymmenessä vuodessa. T&k-investointien osuus kokonaistuotannosta on meillä jo noin prosenttiyksikön alempi kuin Ruotsissa, kun se vielä kymmenen vuotta sitten oli samaa noin 4 prosentin luokkaa. Julkisia investointeja tutkimukseen ja kehittämiseen tulisi kasvattaa, sillä niiden positiiviset vaikutukset muuhun talouteen ovat suuria. Kun niiden yksityiset tuottoasteet ovat prosenttia, ovat yhteiskunnalliset tuottoasteet jopa prosenttia suuremmat. Myönteistä talouspolitiikassa on, että digitalisaation merkitys talouden muutosvoimana on ymmärretty ja että julkinen sektori nähdään sen mahdollistajana. Kansallinen palveluväylä, liikennekaari ja digitaalinen sote-uudistus ovat hyviä esimerkkejä. Eroa maailman kärkeen on kuitenkin vielä kiinni kurottavana. Kansantalouden tilinpidon tilastot paljastavat nimittäin, että ohjelmistojen ja tietokantojen osuus kansantalouden pääomakannasta on meillä nyt samalla tasolla kuin se oli Yhdysvalloissa jo 20 vuotta sitten. Tämä ei välttämättä johdu siitä, että suomalaiset yritykset käyttäisivät vähemmän tietotekniikkaa kuin amerikkalaiset, vaan pikemminkin siitä, että tietointensiivisten toimialojen osuus kokonaistuotannosta on Suomessa pienempi kuin Yhdysvalloissa (kuvio 3). Siksi pitää purkaa kaikki sellainen sääntely, joka hidastaa uuden teknologian hyödyntämistä ja tietointensiivisten palvelualojen kasvua. Elämme nyt teknologian ja talouden murrosta, jollaisia koetaan vain kerran vuosisadassa. Mahdollisuudet elintason ja hyvinvoinnin kasvattamiseen ovat vähintään yhtä hyvät kuin Suomen teollistuessa sata vuotta sitten. Talouden uuden muutosvoimat pitää vain osata käyttää tälläkin kertaa hyväksi.

11 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää LÄHTEET: Kuisma, Markku, Suomen poliittinen taloushistoria, , Siltala, Helsinki Pohjola, Matti, Taloustieteen oppikirja, 11. uudistettu painos, SanomaPro, Helsinki 2014.

12 Tiiviisti Taloudellinen arvo ei enää riipu tuotteen fyysisestä olomuodosta, vaan se on digitaalisessa muodossa eli bitteinä. Bitit eivät tunnista toimialojen eivätkä kansallisvaltioiden välisiä rajoja. Niiden tuotanto ja kulutus rakentuvat globaaleille digitaalisille palvelualustoille. Tietointensiiviset markkinapalvelut ovat kiihdyttäneet talouskasvua myös viime vuosina, kun muu kansantalous on ollut taantumassa. Kun teollisuus voi uudistua tavara- ja palvelutuotantoa yhdistämällä, Suomella on hyvät mahdollisuudet hyötyä niistä maailmantalouden uusista muutosvoimista digitalisaatiosta ja globalisaatiosta, jotka nyt kasvattavat tuottavuutta ja nostavat elintasoa.

13 Vuosisadan talousmurros kannattaa hyödyntää Talouspolitiikan tulisi edistää käynnissä olevaa rakennemuutosta, jotta kansantalouden uudet vahvuudet entisestään voimistuisivat. Keinot ovat samat kuin rakennemuutoksessa maataloudesta teollisuuteen: investoiminen koulutukseen ja uuteen teknologiaan sekä sääntelyn purkaminen. Elämme nyt teknologian ja talouden murrosta, jollaisia koetaan vain kerran vuosisadassa. Mahdollisuudet elintason ja hyvinvoinnin kasvattamiseen ovat vähintään yhtä hyvät kuin Suomen teollistuessa sata vuotta sitten

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa)

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) 1 Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) Suhteellisen edun periaate on taloustieteen teorioista tärkein:

Lisätiedot

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti

Lisätiedot

ICT, tuottavuus ja talouskasvu

ICT, tuottavuus ja talouskasvu ICT, tuottavuus ja talouskasvu Taloustieteilijän näkökulma Matti Pohjola 31.1.219 ICT, tuottavuus ja talouskasvu 1) Talouskasvu ja sen lähteet 2) ICT-investointien merkitys 3) Rakennemuutos ja talouskasvu

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Talous- ja rahaliittoa kritisoivassa keskustelussa väitetään Suomen talouskasvun olevan heikkoa ja työttömyyden

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

4. Kansantalouden rakennemuutos

4. Kansantalouden rakennemuutos 4. Kansantalouden rakennemuutos 1) Elinkeinorakenteen muutos 186-215 2) Kansantalouden nykyinen rakennekriisi/murros a) Tehdasteollisuuden kasvu on romahtanut, mutta yksityiset palvelut pitävät kasvua

Lisätiedot

5. Kansantalouden rakennemuutos

5. Kansantalouden rakennemuutos 5. Kansantalouden rakennemuutos Elinkeinorakenteen nopea muutos on jäänyt talouden heikon suhdannekehityksen varjoon. Tässä luennossa sitä tuodaan esiin: 1) Elinkeinorakenteen muutos 186-215 2) Rakennemuutoksen

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Matti Pohjola 8.6.216 Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euron edut ja haitat Euroon liittyy

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina

Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 2 Elintason kasvu on pysähtynyt, koska työn

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä Matti Pohjola Suomen talouskasvu on pysähtynyt Volyymi-indeksi, 1975 = 1 2 siksi että työn tuottavuus supistuu Indeksejä,

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen odotukset yhä alamaissa Palvelutuotannon

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Konsultit 2HPO 1 Bruttokansantuotteen kehitys 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1926 = 100 0 Lähde: Tilastokeskus. 2 Maailmantalouden kasvun jakautuminen Lähde: OECD. 3

Lisätiedot

Metallien jalostuksen rakennekatsaus I/2011

Metallien jalostuksen rakennekatsaus I/2011 Metallien jalostuksen rakennekatsaus I/211 Tiedote 16.7.211 Julkaisuvapaa heti METALLIEN JALOSTUKSEN RAKENNERAPORTTI: METALLIEN JALOSTUKSEN INVESTOINNIT KAS- VUSSA Metallien jalostuksen osuus Suomen koko

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Talousnäkymät 5.4.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 4.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmankauppa on ollut hyvässä vauhdissa Tuonnin määrän kehitys 4.4.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019 Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 15.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu laajaan

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Yhteenvetoa, johtopäätöksiä ja politiikkaa

Yhteenvetoa, johtopäätöksiä ja politiikkaa Yhteenvetoa, johtopäätöksiä ja politiikkaa Suomalaisilla päättäjillä on ollut vahvoja kasvuvisioita, mutta nyt sellainen puuttuu: Ainoastaan pääomien kokoamisen tietä voimme toteuttaa teollisuuden laajentamisohjelmamme,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi 19.8.2014, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry 19.8.2014 Palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Toimialojen

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina

Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina Digitalisaatio ja globalisaatio talouden muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Suomen talouskasvun strategia = hyödyntää maailmantalouden muutosvoimat Bruttokansantuote asukasta

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 Pitkän aikavälin skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Alustavia tuloksia Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2011-2012 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2010 Yht. 118,6 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 %

Lisätiedot

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin 76 9. Kaupunkialueiden kasvu - talouskasvu: kaupunkialueen työllisyyden (ja tuotannon) kasvu, jonka taustalla on - kaupungin tuottamien hyödykkeiden kysynnän kasvu ---> työvoiman kysynnän kasvu - työvoiman

Lisätiedot

Energiaintensiivinen teollisuus. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014

Energiaintensiivinen teollisuus. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014 Energiaintensiivinen teollisuus Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014 Energiaintensiivinen teollisuus Suomalainen teollisuus on perinteisesti ollut hyvin energiaintensiivistä (metsä-, paperi-,

Lisätiedot