4. Kansantalouden rakennemuutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4. Kansantalouden rakennemuutos"

Transkriptio

1 4. Kansantalouden rakennemuutos 1) Elinkeinorakenteen muutos ) Kansantalouden nykyinen rakennekriisi/murros a) Tehdasteollisuuden kasvu on romahtanut, mutta yksityiset palvelut pitävät kasvua yllä Korkean teknologian tehdasteollisuus supistuu, mutta korkean teknologian palvelut kasvavat b) Teollisuuden romahdus ei selity työvoimakustannuksilla, vaan ongelma on vaikeampi: kasvun entiset reseptit eivät enää toimi Lukemista: verkkosivulla olevat kirjoitukseni 4-1 Elinkeinorakenteen muutos ja 4-2 Uudenlaista ajattelua Matti Pohjola 1

2 1) Elinkeinorakenteen muutos : viennin rakenne Viennin rakenne paljastaa kansantalouden suhteellisen edun - Maa vie ulkomaille niitä tuotteita, joiden valmistuksessa sillä on suhteellinen etu Viennin rakenne (ks. seuraavat kuviot): - 18-luvun alussa maa- ja metsätalouden tuotteita eli viljaa, voita, kalaa, karjaa, tervaa, lautaa ja lankkuja - 18-luvun lopusta alkaen selluloosaa ja paperia - Metalliteollisuuden merkitys kasvanut 195-luvulta alkaen: rauta ja teräs, koneet ja laitteet, henkilöautot - Palvelujen merkitys kasvanut viime vuosikymmeneltä lähtien: tietotekniikka ja erilaiset liike-elämän palvelut Vienti ei itsessään ole talouskasvun lähde, mutta se on pienelle kansantaloudelle hyvä keino osaamisen hyödyntämiseen - Suuret markkinat => suurtuotannon edut voidaan hyödyntää => tehokkuus ja tuottavuus nousevat => elintaso kasvaa Ongelmana on, ettei vienti nyt kasva - tavaravienti on pudonnut vuoden 26 tasolleen, eikä palveluvientikään ole paljon kasvanut 2

3 Viennin suhde bruttokansantuotteeseen, % Tavarat ja palvelut yhteensä Tavarat Palvelut Tavaraviennin bkt-suhde on supistunut viime vuosina, palvelujen kasvanut => Viennin rakenteesta voi päätellä kansantalouden suhteellisen edun olevan siirtymässä tavaroiden valmistuksesta palvelujen tuottamiseen Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat 3

4 Tavaraviennin rakenne, %-osuudet Metalliteollisuuden tuo7eet Kemialliset tuo7eet Puu, paperi ja painotuo7eet Muut tavarat Elintarvikkeet Metalliteollisuus on tärkein vientiala => Tekeillä olevassa palkkasopimusten uudessa Suomen mallissa palkankorotukset tehtäneen metallin ehdoin Lähde: Tilastokeskus, Suomen tilastollinen vuosikirja 215 4

5 Palveluviennin rakenne, %-osuudet Televies.ntä-,.etotekniikkaja.etopalvelut Liike-elämän palvelut 25 Rojal.t ja lisenssimaksut Rakentaminen ja projek.toimitukset Muut palvelut Huom: Palvelujen viennin tilastointi uudistettiin 213, vertailukelpoisia tietoja ei siksi ole aiemmilta vuosilta Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 5

6 Viennin arvo 215: 76,6 mrd. Tavaroiden vien+: Paperi ja pahvi 7,3 Rauta ja teräs 3,9 Öljyjalosteet 3,5 Eri toimialojen erikoiskoneet 3,5 Sähkökoneet ja -laigeet 3,1 YleiskäyGöiset teolliset koneet ja laigeet 3, MooGoriajoneuvot 2,7 Muut metallit 2,1 Voimakoneet ja moogorit 2, Paperimassa 1,8 54,1 mrd. Palveluiden vien+: Tietotekniikkapalvelut 7, Tekniset, kaupankäynnin ja muut liike-elämän palvelut 2,6 Rakentaminen ulkomailla 1,9 Tutkimus- ja kehigämistoiminnan tulosten käygölisenssit 1,8 Yritysten ja liikkeenjohdon konsultoin+palvelut 1, Palvelujen osuus viennin arvosta on 3 %, sama kuin Ruotsissa 22,5 mrd. 6

7 Ongelma: Vienti ei kasva Vienti viitevuoden 21 hinnoin (milj. ) Tavaroiden ja palvelujen vien9 Tavaroiden vien9 Palveluiden vien Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 7

8 Elinkeinorakenteen muutos : toimialarakenne 18-luvulla Suomi oli maatalousvaltainen maa - alkutuotannon eli maa-, metsä- ja kalatalouden osuus kokonaistuotannosta oli yli puolet Maamme teollistui 19-luvun alkupuoliskolla - koko teollisuuden osuus tuotannosta kasvoi 1:stä 3:een prosenttiin - Koko teollisuus = kaivostoiminta ja louhinta + tehdasteollisuus + energiahuolto + vesi- ja jätehuolto Palveluyhteiskunnaksi Suomi muuttui jo 197-luvulla - palvelujen tuotanto muodosti yli puolet bruttoarvonlisäyksestä Nyt käynnissä oleva rakennemuutos - Koko teollisuuden osuus bruttoarvonlisäyksestä on pudonnut 3:stä 2:een prosenttiin 15 vuodessa. - Osuuden vastaavan suuruinen kasvattaminen kesti aikanaan 4 vuotta, 191-luvulta 195-luvulle. - Vuoden 27 jälkeen tehdasteollisuuden osuus kokonaistuotannosta on supistunut 25 prosentista 17 prosenttiin. - Tämä vastaa tavaraviennin bkt-osuuden supistumista, koska tavaravienti on teollisuuden tehdastuotteita. Toisaalta palvelujen osuus on noussut sekä 8 kokonaistuotannossa että viennissä.

9 Elinkeinorakenne: päätoimialojen osuudet bruttoarvonlisäyksestä, % Alkutuotanto Koko teollisuus Tehdasteollisuus Rakentaminen Palvelut Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat 9

10 Elinkeinorakenteen muutos ja talouskasvu Elinkeinorakenteen muutos ensin alkutuotannosta teollisuuteen ja myöhemmin teollisuudesta palveluihin näkyy myös talouskasvussa (ks. seuraavat kuviot) - Teollistumisen myötä kokonaistuotannon kasvuvauhti kiihtyi 18-luvun puolivälistä 195- ja 196-luvuille saakka - Alkutuotannon merkitys talouskasvussa väheni kaiken aikaa ja hiipui kokonaan 196-luvulle tultaessa. - Teollisuuden merkitys vastaavasti kasvoi 192-luvulta alkaen ja säilyi suurena vuosituhannen vaihteeseen saakka sen kontribuutio kokonaistuotannon kasvuvauhtiin oli kaiken aikaa oli 1 2 prosenttiyksikköä 193-lukua lukuun ottamatta luvulla tehdasteollisuuden tuotanto on supistunut, ja sen myötä myös kansantalouden kokonaistuotanto on vähentynyt - Näin ei ole käynyt koskaan aiemmin Muita pienempänä toimialana rakentamisen vaikutus talouskasvuun on ollut päätoimialoista selvästi vähäisin - Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen vuosikymmeninä 194- ja 195- luvuilla sen kontribuutio kasvuun oli suurempi kuin muina aikoina 1

11 Palvelujen merkitys talouskasvussa on ollut kaikkein suurin - Tämä käy ilmi erityisen selvästi kokonaistuotannon kumulatiivista kasvua esittävästä kuviosta - Peräti 45 prosenttia kaikesta kasvusta vuoden 186 jälkeen on syntynyt palvelualoilla. Teollisuuden osuus on 35, alkutuotannon 14 ja rakentamisen 6 prosenttia - Palvelut ovat säilyttäneet suhteellisen merkityksensä ja ovat ylläpitäneet kansantalouden kasvua kaiken aikaa, myös viime vuosina Yhteenveto - Suomi teollistui ja talouskasvu kiihtyi itsenäisyytemme ensimmäisten viiden vuosikymmenen ajan. - Kasvu on sen jälkeen hidastunut, ja nyt se on pysähtynyt kokonaan, kun teollisuuden arvonlisäys on romahtanut. - Palvelut ovat ylläpitäneet kasvua kaiken aikaa, mutta niiden vaikutus ei ole ollut riittävän suuri nostamaan koko kansantaloutta uudelle kasvu-uralle. - Miten Suomen käy seuraavina vuosikymmeninä? Jääkö kasvu pysyvästi heikoksi, uudistuuko teollisuus vai vahvistuuko palvelujen vaikutus kasvuun? 11

12 Bruttoarvonlisäyksen volyymin kasvu, %, ja päätoimialojen kontribuutiot, %-yksikköä, eri vuosikymmeninä Toimialan kasvukontribuutio = toimialan osuus kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä x toimialan bruttoarvonlisäyksen volyymin kasvu 5, 4,5 4, 3,5 Palvelut Rakentaminen Koko teollisuus Alkutuotanto Bru@oarvonlisäys 3, 2,5 2, 1,5 1,,5, -,5-1, Lähde: Omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat 12

13 Bruttoarvonlisäyksen volyymin kumulatiivinen kasvu, %, ja päätoimialojen kontribuutiot, %-yksikköä Bruoarvonlisäys 4 Palvelut Koko teollisuus 34 Alkutuotanto 32 Rakentaminen Lähde: Omat laskelmat, Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja Historiasarjat 13

14 2) Kansantalouden nykyinen rakennekriisi/murros Kertausta luennosta 1 Suomen taloustilanne: - Suomen kansantalous kasvoi muuta euroaluetta paremmin ja Ruotsin tahtia vuoteen 28 saakka - Vuoden 29 taantumasta noustiin ensin Saksan ja Ruotsin tavoin, mutta uuteen taantumaan jouduttiin 212, josta ei olla vieläkään toivuttu - Toimialojen kasvukontribuutioiden tarkastelusta opimme ongelmien johtuvan tehdasteollisuuden romahduksesta jota tarkastellaan tässä luennossa lähemmin - Kysyntäpuolella ongelmat näkyvät nyt nettoviennin ja investointien kasvuvaikutusten hiipumisena - Suomen hallituksen talouspolitiikan linjana on palauttaa tehdasteollisuuden kasvu hintakilpailukyvyn kohentamisen (= palkkojen alentamisen) kautta, mikä lisää vientiä, investointeja ja aikanaan myös tuloja ja kulutusta - Mutta toimiiko tämä politiikka, jos tehdasteollisuuden ongelmat eivät johdu palkoista, vaan ovat rakenteellisia? => Kiky-sopimukseen pitää suhtautua realistisesti Onneksi koko kansantalous ole ongelmissa - sillä korkean teknologian palvelut (mm. informaatio ja viestintä) ovat vahvassa kasvussa 14

15 2 a) Tehdasteollisuuden kasvu on romahtanut, mutta yksityiset palvelut pitävät kasvua yllä Seuraavat kuviot esittävät koko kansantalouden, sen sektorien ja tärkeimpien toimialojen kokonaistuotannon kehityksen neljännesvuosittain ajanjaksolla mitataan bruttoarvonlisäyksellä viitevuoden 21 hinnoin (miljoonaa euroa) Havainnot: Kansantalouden kokonaistuotanto on nyt samalla tasolla kuin vuoden 26 alkupuoliskolla ja noin 1 % pienempi kuin vuoden 27 lopussa Tehdasteollisuuden tuotanto on pudonnut vuoden 2 tasolle ja on nyt 3 % pienempi kuin huippuvuonna 27 sähkö- ja elektroniikkateollisuus sekä muu metalliteollisuus ovat romahtaneet metsäteollisuus ei enää supistu, mutta ei kasvakaan pitkään kasvanut kemianteollisuuskin (= öljynjalostus, kemikaalit, lääketeollisuus, kumi- ja muovituotteet) on kääntynyt laskuun Yksityiset palvelut ovat ylläpitäneet talouskasvua erityisesti informaatio ja viestintä, joka kasvaa voimakkaasti Informaatio ja viestintä on bruttoarvonlisäykseltään jo kaksi kertaa metsäteollisuuden kokoinen ja kaksi kolmasosaa metalliteollisuudesta (= sähkö ja elektroniikka sekä muu metalliteollisuus) kansantaloutemme uusi vahvuus Myös ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta eli liike-elämän palvelut kasvavat 15

16 Kansantalouden ja sen sektoreiden bruttoarvonlisäykset neljännesvuosittain (viitevuoden 21 hinnoin milj. ) Arvonlisäys yhteensä Yksityiset palvelut Julkisyhteisöjen palvelut Tehdasteollisuus Rakentaminen Energiahuolto: vesi- ja jätehuolto Alkutuotanto Tehdasteollisuus on supistunut vuodesta 27/28 alkaen Yksityiset palvelut ovat kasvaneet kaiken aikaa Nämä trendit kumonneet toisensa Bruttoarvonlisäys on jäänyt vuoden 26 tasolle Sama asia näytettiin aiemmin kasvukontribuutioiden avulla (luento 1, dia 2)

17 Tehdasteollisuuden toimialoja Yksityisiä palvelualoja Metalliteollisuus pl. sähkö- ja elektroniikkateollisuus Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Kemianteollisuus Kauppa Amma2llinen, 2eteellinen ja tekninen toiminta: hallinto- ja tukipalvelut Informaa2o ja vies2ntä 3 5 Metsäteollisuus 3 5 Liikenne Rahoitus- ja vakuutustoiminta

18 Valtaosa kokonaistuotannon kumulatiivisesta kasvusta on syntynyt tehdasteollisuudessa ja yksityisissä palveluissa, mutta nyt teollisuuden kontribuutio on supistunut (luento 1, dia 2) Toimialan kontribuutio = osuus bruttoarvonlisäyksestä bruttoarvonlisäyksen volyymin kasvu Bruoarvonlisäys perushintaan Yksityiset palvelut Tehdasteollisuus Muu jalostustoiminta Alkutuotanto Julkisyhteisöjen palvelut

19 Tehdasteollisuuden kontribuutio on ollut metalliteollisuuden (= elektroniikka ja muu) varassa, joka on romahtanut (muun tehdasteollisuuden ml. metsäteollisuuden kontribuutio on ollut vähäinen) Huom: Tehdasteollisuuden kontribuutio on sama kuin edellisessä kuviossa Tehdasteollisuuden kontribuu<o Elektroniikkateollisuuden kontribuu<o Muun metalliteollisuuden kuin elektroniikkateollisuuden kontribuu<o Metsäteollisuuden kontribuu<o Muun tehdasteollisuuden kontribuu<o

20 Korkean teknologian tehdasteollisuuden kasvukontribuutio on ollut suuri, mutta supistunut Huom: Tehdasteollisuuden kontribuutio on sama kuin edellisissä kuvioissa Keskikorkea teknologia = kemikaalit sekä koneet ja laitteet Tehdasteollisuuden kontribuu<o Korkean teknologian tehdasteollisuuden kontribuu<o Keskikorkean teknologian tehdasteollisuuden kontribuu<o Muun tehdasteollisuuden kontribuu<o Korkean teknologian tehdasteollisuus: - lääketeollisuus - elektroniikkateollisuus = toimialat, joilla T&K-menojen osuus liikevaihdosta on 2 suuri (> 4 % liikevaihdosta)

21 Korkean teknologian osuus tavaraviennistä, % Yhdysvallat Saksa Ruotsi Suomi Suomessa korkean teknologian vienti oli ennen valtaosin Nokian matkapuhelimia, nykyään siitä puolet on terveysteknologiaa Nokia N95 Lähde: World Development Indicators, The World Bank 21

22 Korkean teknologian osuus tavaraviennistä Euroopan unionissa 215, % => Johtopäätös: Suomi on pudonnut väärään sarjaan! Malta Irlan/ Ranska Hollan/ Luxemburg Kypros EU Iso-Britannia Lähde: Eurostat Database Tsekki Viro Unkari Saksa Itävalta Ruotsi Tanska Belgium Latvia Slovakia Puola LieJua Romania Kroa/a Suomi Italia Slovenia Espanja Bulgaria Kreikka Portugali 22

23 Tehdasteollisuuden osuus työllisyydestä Euroopan unionissa 214, % Korkean ja keskikorkean teknologian toimialat Tehdasteollisuus yhteensä Luxemburg Kypros Kreikka Hollan? Iso-Britannia Ruotsi Irlan? Tanska Ranska Espanja Belgia Malta Latvia Suomi LieCua EU Itävalta Portugali Kroa?a Viro Romania Italia Puola Saksa Bulgaria Unkari Slovenia Slovakia Tsekki Suomi kuuluu keskisarjaan 23 Lähde: Eurostat

24 Valtaosa kokonaistuotannon kumulatiivisesta kasvusta on syntynyt tehdasteollisuudessa ja yksityisissä palveluissa yksityiset palvelut pitävät kasvua yllä Toimialan kontribuutio = osuus bruttoarvonlisäyksestä bruttoarvonlisäyksen volyymin kasvu Bruoarvonlisäys perushintaan Yksityiset palvelut Tehdasteollisuus Muu jalostustoiminta Alkutuotanto Julkisyhteisöjen palvelut

25 Korkean teknologian tietointensiivisten palvelujen kasvukontribuutio nousee Yksityisten palvelujen kontribuu=o Korkean teknologian =etointensiivisten palvelujen kontribuu=o Muiden palvelujen kontribuu=o Korkean teknologian tietointensiiviset palvelut: - audiovisuaalinen toiminta - televiestintä - tietojenkäsittelypalvelu - tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 25

26 Palvelujen osuus työllisyydestä Euroopan unionissa 214, % Tietointensiiviset korkean teknologian palvelut Tietointensiiviset palvelut Palvelut yhteensä Romania Puola Tsekki Slovenia Slovakia Bulgaria KroaGa Unkari Viro LieNua Portugali Latvia Itävalta Italia Saksa EU Kreikka Suomi HollanG Ranska IrlanG Espanja Malta Belgia Tanska Ruotsi Iso-Britannia Kypros Luxemburg Korkean teknologian palveluissa Suomi on ykkönen, palveluissa yleisesti keskikastia 26 Lähde: Eurostat

27 Korkean teknologian kasvukontribuutio siirtyy tehdasteollisuudesta palveluihin Bruoarvonlisäys perushintaan Korkean teknologian tehdasteollisuuden kontribuuco Korkean teknologian Cetointensiivisten palvelujen kontribuuco Korkea teknologia yhteensä

28 Suomessa korkea teknologia on käytännössä yhtä kuin ICT-sektori Bruoarvonlisäys perushintaan Korkea teknologia yhteensä ICT-sektorin kontribuueo ICT-sektori: - elektroniikkateollisuus - televiestintä - tietojenkäsittelypalvelu 28

29 ICT-sektorin osuus kansantalouden bruttoarvonlisäyksestä ICT-sektori Elektroniikkateollisuus Televies=ntä Tietojenkäsi@elypalvelu Elektroniikkateollisuus eli ICT-laitevalmistus romahti Nokian puhelimien myötä, mutta tietotekniikkapalvelut kasvavat 29

30 2 b) Tehdasteollisuuden romahdus ei selity työvoimakustannuksilla, vaan ongelma on vaikeampi: kasvun entiset reseptit eivät enää toimi Mediassa ja etujärjestöjen kannanotoissa kansantalouden ongelmien syyksi esitetään usein, että Suomen tehdasteollisuuden palkat ovat liian korkeat Kokoomuksen Sari Sairaanhoitajalle (vuonna 27) antamasta palkkalupauksesta alkoi palkkakierre nousevin korotuksin. Se vei Suomen kilpailukyvyn. Juha Akkanen, HS pääkirjoitus Seuraavat kuviot näyttävät kuitenkin, ettei syy voi olla näin yksinkertainen, vaan ongelma on vaikeampi Tehdasteollisuuden bruttoarvonlisäys kasvoi voimakkaasti mutta työvoimakustannukset maltillisesti vuosina Vaikka palkat Suomessa ovat nousseet nopeammin kuin esimerkiksi Saksassa, ovat ne tasoltaan vielä alhaisemmat. Suomi eroaa muista maista siten, että arvonlisäys on romahtanut, muualla se on kasvanut Tästä ei tietenkään seuraa, etteikö palkankorotuksista luopuminen olisi järkevää, jos vaihtoehtona on irtisanomiset Reaalipalkat ovat Suomessa laskeneet jo 2-3 vuotta, mutta ongelmana on, ettei työn tuottavuus kasva 3

31 Tehdasteollisuuden bruttoarvonlisäys ja työvoimakustannukset 45 Suomi Ruotsi Saksa Arvonlisäys (PY) Työvoimakustannukset (wl) Bruttoarvonlisäys käytetään: - työvoimakustannuksiin - pääomakorvauksiin ja poistoihin => Tuotannon kannattavuutta voi arvioida epäsuorasti työvoimakustannusten osuudella bruttoarvonlisäyksestä (= reaalinen yksikkötyökustannus = wl/py, w = palkka, Y = työllisyys, P = arvonlisäyksen eli tuotteen hinta, Y = arvonlisäys) 31

32 Reaaliset yksikkötyökustannukset = työvoimakustannukset/bruttoarvonlisäys (wl/py) = reaalipalkka/työn tuottavuus ((w/p)/(y/l)) Saksa Suomi Ruotsi Suomen hintakilpailukyky on heikentynyt bruttoarvonlisäyksen supistumisen eli työn tuottavuuden alenemisen vuoksi 32

33 Reaalipalkka (w/p) ja työn tuottavuus (Y/L), indeksejä 1997= 1 Koko kansantalous Tehdasteollisuus 1,5 2,2 1,45 1,4 1,35 Bruoarvonlisäys Reaalipalkka Työn tuoavuus 2, 1,8 Työn tuo4avuus Reaalipalkka Bru4oarvonlisäys 1,3 1,6 1,25 1,4 1,2 1,2 1,15 1,1 1, 1,5,8 1, ,

34 Koska arvonlisäys syntyy teknologiasta eli resepteistä tiedosta, ideoista ja osaamisesta, ongelmana on, etteivät perinteiset reseptit enää toimi Raaka-aineet, välituotteet ja palvelut Teknologia - tieto, ideat, osaaminen Arvonlisäys = lopputuotteiden arvo raaka-aineiden, välituotteiden ja palvelujen arvo Tuotteet - tavarat ja palvelut Arvonlisäys Y = A F(K,H,L) 34 34

5. Kansantalouden rakennemuutos

5. Kansantalouden rakennemuutos 5. Kansantalouden rakennemuutos Elinkeinorakenteen nopea muutos on jäänyt talouden heikon suhdannekehityksen varjoon. Tässä luennossa sitä tuodaan esiin: 1) Elinkeinorakenteen muutos 186-215 2) Rakennemuutoksen

Lisätiedot

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa)

Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) 1 Suhteellinen etu, ulkomaankauppa ja elinkeinorakenteen muutos Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa) Suhteellisen edun periaate on taloustieteen teorioista tärkein:

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

ICT, tuottavuus ja talouskasvu

ICT, tuottavuus ja talouskasvu ICT, tuottavuus ja talouskasvu Taloustieteilijän näkökulma Matti Pohjola 31.1.219 ICT, tuottavuus ja talouskasvu 1) Talouskasvu ja sen lähteet 2) ICT-investointien merkitys 3) Rakennemuutos ja talouskasvu

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ

VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ VUOSISADAN TALOUSMURROS KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ Elämme nyt teknologian ja talouden murrosta, jollaisia koetaan vain kerran vuosisadassa. Talouden uudet muutosvoimat pitää osata käyttää tälläkin kertaa hyväksi.

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Konsultit 2HPO 1 Bruttokansantuotteen kehitys 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1926 = 100 0 Lähde: Tilastokeskus. 2 Maailmantalouden kasvun jakautuminen Lähde: OECD. 3

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Suomen taloustilanne 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Matti Pohjola 1. Elintason (bkt/asukas) kasvu 64 Bkt

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys

Suomen taloustilanne. 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Suomen taloustilanne 1) Elintason (bkt/asukas) kasvu 2) Bruttokansantuotteen kehitys 3) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 4) Inflaatio ja työttömyys Matti Pohjola 1. Elintason (bkt/asukas) kasvu 64 000

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun. Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku

Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun. Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku Kilpailukyvyllä kiinni kasvuun Penna Urrila Varsinais-Suomen ELY-keskus 25.1.2016 Turku Maailmantalouden kasvu kohtalaista Kasvun painopiste on kaukana Suomesta Kiinan kasvunäkymät heikkenevät EU:ssa

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100)

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100) Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=) 105 95 USA Saksa Ruotsi Euroalue Suomi 85 Venäjä 2008/2 2009/2 2010/2 2011/2 2012/2 Lähteet: OECD

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti

Lisätiedot

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Matti Pohjola 8.6.216 Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euron edut ja haitat Euroon liittyy

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

10 Tuottavuus ja kilpailukyky (Taloustieteen oppikirja, s )

10 Tuottavuus ja kilpailukyky (Taloustieteen oppikirja, s ) 10 Tuottavuus ja kilpailukyky (Taloustieteen oppikirja, s. 90-94) Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon palkoista, tuottavuudesta ja kilpailukyvystä Kokoomuksen Sari Sairaanhoitajalle (vuonna 2007)

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi

Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen volyymi kasvoi 1,3 % Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu 1 (14) Vastaanottaja Eduskunta Työ- ja elinkeinojaosto 00102 EDUSKUNTA Viite Asia Viite Lausuntopyyntö työ- ja elinkeinojaosto 20.10.2017 Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä innovaatiotoiminta tilastojen

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi 19.8.2014, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry 19.8.2014 Palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Toimialojen

Lisätiedot

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Talousnäkymät 5.4.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 4.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmankauppa on ollut hyvässä vauhdissa Tuonnin määrän kehitys 4.4.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Mika Maliranta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Helsinki, 26.8.2014 Suomen talous kärsii nestevajauksesta, mikä haittaa

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät 18.4.2013 Varatoimitusjohtaja Risto Alanko Maailma on muuttunut, muuttuuko Suomen työmarkkinakäytännöt? Taloudet kansainvälistyvät ja yhdentyvät edelleen

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen odotukset yhä alamaissa Palvelutuotannon

Lisätiedot