Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti - tiivistelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti - tiivistelmä"

Transkriptio

1 Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti - tiivistelmä

2 Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti Tiivistelmä Huhtikuu

3 1 Hankkeen tausta ja tarpeet EU:n ympäristösäätely ja lainsäädäntähankkeet ovat lisääntyneet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aloitteet ja niiden vaikutukset ovat yhä monimutkaisempia. Tämä on tuonut uusia haasteita lainsäädäntätyössä mukana oleville tahoille viranomaisille, toimialaliitoille, yrityksille ja tutkimuslaitoksille ja niiden muodostamalle yhteistyöverkostolle. Lainsäädäntöhankkeiden seuranta ja mahdollinen kommentointi on yrityksille helpompaa, kun hankkeiden etenemisen status on selvä. Kun tunnetaan lainsäädäntötyön etenemisprosessit EU:ssa ja kansallisella tasolla, yhteistoiminta eri osapuolten kesken helpottuu. Entistä toimivammalla yhteistyöverkostolla seurantatyö sekä resurssien käyttö tehostuu ja vältytään turhalta päällekkäiseltä työltä. Tehokas yhteistyöverkosto auttaa myös viranomaisia lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa. Samalla varmuus siitä, että oleelliset lainsäädäntöhankkeet tunnistetaan, lisääntyy. Teknologiateollisuus ry:n ympäristötyöryhmä käynnisti vuoden 2005 syksyllä ympäristölainsäädännön seurantaan liittyvän hankkeen, jonka tarkoituksena on edistää yhteistyötä eri osapuolten välillä. Hankkeen ohjausryhmään kuuluu edustajia Teknologiateollisuus ry:stä ja sen jäsenyrityksistä, ympäristöministeriöstä sekä kauppa- ja teollisuusministeriöstä. 2 Hankkeen vaiheet Hanke muodostui kahdesta vaiheesta, jossa ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin eri osapuolten vastuualueet ja nykyiset yhteistyömuodot. Lisäksi selvitettiin lainsäädäntöhankkeiden eri vaiheet. Toisessa vaiheessa eri yhteistyömuodot kuvattiin sekä luotiin yksinkertaisia toimintamalleja tiedonkulun ja yhteistyön varmistamiseksi. Nykytilanteen kartoituksessa selvitettiin tiedonkulkukanavat ja niiden toimivuus yritysten, toimialaliittojen, viranomaisten ja tutkimuslaitosten välillä. Tämän lisäksi selvitettiin myös eri osapuolten vastuu- ja erityisosaamisalueet sekä kartoitettiin ongelma-alueet. Tiedot kerättiin ensisijaisesti internetkyselyllä ja niitä täydennettiin haastattelemalla eri osapuolia. Kartoituksessa olivat mukana Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritykset, eri toimialaliitot, ministeriöt ja muut viranomaistehtäviä hoitavat tahot sekä tutkimuslaitokset. Kyselyyn tai haastatteluun osallistui yhteensä 89 eri tahoa ja 94 henkilöä. Nykytilakartoituksesta on laadittu erillinen yhteenvetoraportti. Hankkeessa selvitettiin nykyiset lainsäädäntöprosessit sekä EU:n että Suomen osalta ja niihin liittyvät yhteistyömenettelyt. Selvityksen tuloksista päätettiin laatia erillinen julkaisu, jotta prosessien ja yhteistyömenettelyjen ymmärrys lisääntyisi eri osapuolten välillä. Julkaisussa kerrotaan lainsäädäntöprosessin eri vaiheet ja kulkureitit säädöstyypistä riippuen sekä EU:ssa että kansallisella tasolla. Selvitys sisältää sanasto-osuuden, jossa käydään läpi lainsäädäntöön ja lainsäädäntöprosessiin liittyviä termejä ja menetelmiä. Selvityksessä tuodaan esiin vaikutusmahdollisuudet eri vaiheissa. Julkaisu on ladattavissa pdf-muodossa Teknologiateollisuuden verkkosivuilta. Hankkeen toisessa vaiheessa pidettiin neljä työryhmän kokousta sekä yksi miniseminaari, jonka tarkoituksena oli kuvata osapuolten nykyiset yhteistyöprosessit sekä mallintaa ideaaliprosessit. Samalla kartoitettiin myös osapuolten odotukset yhteistyöverkoston toiminnalle. 2

4 3 Tulokset Hankkeen tuloksena tunnistettiin kehityskohteet eri osapuolten välisessä yhteistoiminnassa ja avainkontaktit, määritettiin ideaalinen toimintamalli yhteistoiminnalle sisältäen muodollisen kommunikointitavan sekä määritettiin toiveet tiedoille, joita lainsäädäntöhankkeista tulisi esittää. Hankkeen lopputulosten perusteella voidaan todeta, että lainsäädäntöhankkeissa tarvitaan: enemmän yhteistoimintaa, yhteinen toimintatapa kontaktiverkostossa (yhteistyöverkosto) sekä yhtenäinen tiedonhallintatapa, josta lainsäädäntöhankkeisiin liittyvää tietoa löytyy. Nykytilakartoituksen yhteydessä selvisi, että lähes puolet vastanneista yrityksistä saa päällekkäistä tietoa eri osapuolilta lainsäädännön eri vaiheista, joskus tietoa ei löydetä riittävästi tai ei ollenkaan. Viranomaisten ja toimialaliittojen edustajilla on myös vaikeuksia tunnistaa kenelle välittää tai keneltä kysyä mitäkin tietoa. Kaikilla osapuolilla on niukasti resursseja, joten niitä tulisi hyödyntää mahdollisemman hyvin. Verkoston muodostamisessa tärkeimmät toimenpiteet ovat osapuolten tunnistaminen ja kontaktiverkoston luominen yritysten, viranomaisten ja toimialaliittojen välillä. Lisäksi pitää määritellä osapuolten vastuualueet sekä verkoston toimintaprosessit ja -tavat tulee kuvata ja ottaa käyttöön. Toiseksi todettiin, että lainsäädäntöön liittyvä tieto tulisi olla helposti käytettävissä. Tietoa pitäisi löytyä lainsäädäntöprosessin eri vaiheista, heikoista signaaleista lopulliseen velvoittavaan lainsäädäntöön asti. Tietoa voidaan hyödyntää, jos pystytään tiiviissä muodossa tuomaan esille tärkeimmät toimialakohtaiset aiheet, tässä tapauksessa teknologiateollisuuden näkökulmasta. Parhaiten tämä onnistuu, jos osapuolilla on käytössä yhtenäinen tiedonhallintatapa. Hankkeen tuloksena tunnistettiin kaksi merkittävää toimenpide-ehdotusta: yhteistyöverkoston muodostaminen sekä yhtenäisen tiedonhallinnan kehittäminen. Yhteistyöverkostoon liittyen verkoston kontakteja tunnistettiin jo nykytilanteen kartoituksen yhteydessä. Yhteistyöverkoston aktivointi ja yhteisten toimintatapojen määritys ovat osa toimenpide-ehdotusta. Yhtenäisen tiedonhallinnan kehittäminen edellyttää puolestaan esitettävien tietojen määrittämistä, uusien toimintatapojen kuvausta ja käyttöönottoa sekä tietojen kokoamista, esittämistä ja ylläpitoa yhteisesti sovitulla tavalla. Jatkoa ajatellen ehdotetut toimenpiteet tulisi käynnistää rinnakkain, jotta verkoston ja luotujen prosessien toimivuutta voidaan arvioida ja jatkuvasti parantaa (katso kuva 1). 3

5 Toimenpidesuositukset Toimenpidesuunnitelman laadinta Toimenpidesuunnitelman hyväksyntä Suunnitelman toteutus Yhteistyöverkoston muodostaminen Toimintatapojen määritys Tiedonhallinnon kehittäminen Toimintatapojen integrointi ympäristöhallinnon tuottavuushankkeeseen Viranomaisten ja Teknologiateollisuuden välinen pilottisovellus Yhteistyöverkoston aktivointi Seminaari/koulutustilaisuus Kuva 1. Ehdotetut jatkotoimenpiteet 4

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE

- Big Data Forum Finland Jari Salo, TIEKE - Big Data Forum Finland 30.8.2016 Jari Salo, TIEKE Suomessa Big Data Forum Finland BiFF Big Data Forum Finland (BiFF) tuottaa ja välittää Big Dataosaamista yritysten-, tutkimus- ja oppilaitosten välillä

Lisätiedot

Paikkatiedot käyttöön! -hanke

Paikkatiedot käyttöön! -hanke Digitalisaatioryhmä 15.12.2015 Paikkatiedot käyttöön! -hanke Hanke, jolla edistetään ja tuetaan paikkatietojen ja paikannuksen tehokasta käyttöä laaja-alaisesti. Välineinä paikkatietoihin liittyvän osaamisen,

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Projektin vaihteet - sopimukset - tiedottaminen 7. Seuranta 1. Käynnistyminen - hankevalmistelut - tiedottaminen

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Miten neuvottelukunta on onnistunut tehtävissään (1=heikosti... 6=erinomaisesti) seurata kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland Team Finland ajankohtaiskatsaus Marko Laiho, TEM Team Finland Tekesin Serve-ohjelman tutkimusbrunssi 16.12.2013 TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan. Ismo Kohonen

Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan. Ismo Kohonen Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan Ismo Kohonen 17.8.2016 Sisäisen tarkastuksen kohde, laajuus ja rajaukset Tarkastuksen kohde oli Väylänpidon alueurakkasopimusten hallinnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Teknologiatuetun kotona asumisen malli: tietojärjestelmät ja toimintamalli

Teknologiatuetun kotona asumisen malli: tietojärjestelmät ja toimintamalli Teknologiatuetun kotona asumisen malli: tietojärjestelmät ja toimintamalli Hankesuunnitelmaluonnos 7.5.2019 Marketta Niemelä marketta.niemela@vtt.fi Jaakko Lähteenmäki (VTT), Heidi Anttila (THL), Teija

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset

Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset Tarkennettu toimintasuunnitelma 18.1.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö Taustaa Tehtävän kuvaus Tavoitteet Tarkastelukulma Työn aikataulu

Lisätiedot

Hallitus hyväksyy loppuraportin. Päätös Esitys hyväksyttiin. Tarkastelu uusitaan vuosien 2017 ja 2018 osalta.

Hallitus hyväksyy loppuraportin. Päätös Esitys hyväksyttiin. Tarkastelu uusitaan vuosien 2017 ja 2018 osalta. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 64 391/10.03/2015 B11-projektin loppuraportti Kuntayhtymän hallitus 24.4.2017 64 B11-projekti perustettiin toteuttamaan Kaarisairaalan ja ensimmäisen

Lisätiedot

Reaaliaikatalouden ekosysteemit RTECO. Marja Hamilo ja Markku Örn

Reaaliaikatalouden ekosysteemit RTECO. Marja Hamilo ja Markku Örn Reaaliaikatalouden ekosysteemit RTECO Marja Hamilo ja Markku Örn 12.9.2017 RTECO- hankkeen tavoite TALTIO- hankkeessa saavutettujen lopputulosten hyödyntäminen ja jatkokehitys (TALTIO- hanke päättyy 31.10.2017)

Lisätiedot

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne www.kunnat.net/akusti Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5.2015 Minna Saario

Lisätiedot

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA

SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA KORKEAKOULUHARJOITTELIJA NIINA OJANIEMI, MAL-VERKOSTO SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1. YHTEENVETO Tämän selvityksen tarkoitus on neljän suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA LAPE-ohjausryhmä 11.6.2019 Arja Ruponen Neuvotteleva virkamies, STM YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA -TYÖRYHMÄ STM ja OKM asettivat Yksi lapsi, yksi tilannekuva työryhmän työstämään

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen 1.10.2010 Sisältö Ympäristösäätelyä useilta tahoilta EU:n lainsäädännön perusteet EU:n toimielimet (3) EU:n päätöksenteko Säädösten

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyö miten erilainen oikeusasema vaikuttaa? Ella Mikkola

Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyö miten erilainen oikeusasema vaikuttaa? Ella Mikkola Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyö miten erilainen oikeusasema vaikuttaa? 9.3.2017 Ella Mikkola Selvityksen tausta ja toteutus Osa hanketta "Miten elinkeinoelämän, korkeakoulujen

Lisätiedot

ITS Finland esiselvitys

ITS Finland esiselvitys ITS Finland esiselvitys Raine Hautala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikenne- ja viestintäministeriö VTT Jussa Consulting Traficon Oy SysOpen Oyj Raine Hautala # 1 Taustaa Liikennetelematiikan merkitys

Lisätiedot

Yhteisen tiedon hallinta -hanke Eli YTI

Yhteisen tiedon hallinta -hanke Eli YTI Yhteisen tiedon hallinta -hanke Eli YTI 4.5.2017 Anne Kauhanen-Simanainen Tiedonhallintalakityöryhmän työpaja: Tiedon ja tietojärjestelmien yhteentoimivuus YHTI YTIMA YHTIHA YTHAMA YTIHAMA Mitä tarkoitatte?

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry

TIEKE katsaus. johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry TIEKE katsaus johtava asiantuntija Pertti Lindberg, Energiateollisuus ry 20130911 TIEKE hanke Sähkönjakeluyhtiöiden ja palveluntuottajayhtiöiden tietojärjestelmien yhteensopivuus Energiateollisuus ry hankkeen

Lisätiedot

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-infrahankinnat ELY-Infrahankinnoilla tarkoitetaan Elinkeino-,Liikenne ja Ympäristökeskusten

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi tämän vuoden tammi- ja helmikuun

Lisätiedot

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä Maakuntien palvelukokonaisuudet Maakuntauudistuksen projektiryhmä 20.12.2016 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen Johtopäätöksiä nykytilanteen kuvauksen perusteella Sote- ja maakuntauudistus ovat osa Suomen digiloikkaa

Lisätiedot

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli Terveempi Itä-Suomihanke Ilomantsin malli Vikkelä-hanke Terveempi Itä-Suomi- hankkeen (TERVIS) pohjalta toteutettava Ilomantsin malli, VIKKELÄ- hanke. Painottuu Ilomantsin kunnan alueella lapsiperheiden

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

eperehdytys kerta vuodessa riittää

eperehdytys kerta vuodessa riittää eperehdytys kerta vuodessa riittää 4.11.2016 Heidi Husari eperehdytys -projektin tausta Rakennusala on tilastojen mukaan tapaturma-altis ja yksi vaarallisimmista toimialoista maassamme Kehnon työturvallisuuden

Lisätiedot

Infra-alan PK yritysten kehittäminen Pohjois-Suomessa

Infra-alan PK yritysten kehittäminen Pohjois-Suomessa Infra-alan PK yritysten kehittäminen Pohjois-Suomessa Kalvosarja loppuraportista maaliskuu 2015 1. Tavoitteet Infra-alan PK yritysten kehittäminen Pohjois-Suomessa hankkeen tavoitteena oli selvittää toimenpiteet,

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys)

KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) YHTEINEN KEITTIÖ HANKKEEN OSAPROJEKTI: KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) PROJEKTISUUNNITELMA 1. PROJEKTIN TAUSTATIEDOT... 3 2. YHTEINEN KEITTIÖ-HANKE

Lisätiedot

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista

Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Liite 13. Esimerkki LAVA:n tulosten vertailuista Koko asiakirja saatavilla Keski-Pohjanmaan LAPEn verkkosivuilla osoitteessa: https://www.soite.fi/sivu/me dia/lasten_paivystyksen_lav A_Soite.pdf/format-pdf

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén

Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli. Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Hankkeen arviointi ja alueellinen verkostomalli Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke: Loppuseminaari 10.3.2008 Arja-Tuulikki Wilén Kymenlaakson Muisti - ja dementiaverkostohanke 2.06-31.3.08

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012 Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma

Lisätiedot

RAIN2 Rakentamisen integraatiokyvykkyys - muutoksen toteuttaminen

RAIN2 Rakentamisen integraatiokyvykkyys - muutoksen toteuttaminen RAIN2 Rakentamisen integraatiokyvykkyys - muutoksen toteuttaminen Taustaa RAIN2-hankkeelle Rakennusalan muutosliike Alalla vallitseva voimakas muutosliike leanperiaatteiden ja käytäntöjen hyödyntämiseksi

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia Toimeenpanon tilanne. Pekka Sarkola Poscon Oy

Kansallinen paikkatietostrategia Toimeenpanon tilanne. Pekka Sarkola Poscon Oy Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpanon tilanne Pekka Sarkola Poscon Oy 26.8.2011 Ministeriöiden haastattelut Haastatellaan paikkatietojen tuottamisen ja hyödyntämisen kannalta oleelliset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

PortNetin vaikuttavuuden arviointi

PortNetin vaikuttavuuden arviointi PortNetin vaikuttavuuden arviointi FITS-kevättapaaminen 10.4.2003 Raine Hautala & Pekka Leviäkangas 10.4.2003 PortNet > Kansallinen merenkulun tavaraliikenteen eri osapuolia palveleva sovellus > PortNet-palvelulla

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( )

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( ) VYYHTI verkosto 1 (5) 29.11.2018 KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA (2019 2020) 1. VYYHTI verkoston kuvaus VYYHTI - verkosto on laaja-alainen vesien- ja merenhoidon toimijoiden verkosto Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelusetelit

Tulevaisuuden palvelusetelit Tulevaisuuden palvelusetelit 16.8.2018 Palvelusetelit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet Sotella tai ilman Asiakkaan valinnanvapauden lisääminen Kunnan roolin vieminen kohti järjestäjää monituottajamallin

Lisätiedot

PALVELUTASON KÄSITTELY

PALVELUTASON KÄSITTELY PALVELUTASON KÄSITTELY Ryhmä: Keskinen Suomi Löytöretki työpajan 2 ennakkotehtävä, luonnos 14.10.2013 Tehtävän kuvaus Työssä laaditaan käytännön työskentelyssä hyödynnettävä kuvaus palvelutason määrittelystä

Lisätiedot

Paalutustyön työturvallisuusohje VIISAAT KYPÄRÄT YHTEEN SEMINAARI

Paalutustyön työturvallisuusohje VIISAAT KYPÄRÄT YHTEEN SEMINAARI Paalutustyön työturvallisuusohje VIISAAT KYPÄRÄT YHTEEN SEMINAARI 14.5.2019 Taustaa Paalutustyöt sisältävät haasteita, koska työskennellään suurilla koneilla usein heikoilla maapohjilla, nostetaan,

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Program PRE. Keywords. BIM decision making, co-operation, Process, zip-process. Participants. NCC, Optiplan. RYM Oy rym.fi

Program PRE. Keywords. BIM decision making, co-operation, Process, zip-process. Participants. NCC, Optiplan. RYM Oy rym.fi Program PRE Keywords BIM decision making, co-operation, Process, zip-process Participants NCC, Optiplan RYM Oy rym.fi Valmisteluista. tiiviiseen työn touhuun. Vetoketjuprosessi Vetoketjuprosessin tausta-ajatuksena

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Kuormankantajien hallinta Suomessa

Kuormankantajien hallinta Suomessa Kuormankantajien hallinta Suomessa 30.05.2007 Projektin tuloksia 1 Taustaa Kuljetusalustojen hallinta ja jäljitettävyys projekti 2005 LVM kutsui keväällä 2006 suurimpien kuormankantajien käyttäjien yritysedustajat

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä

Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä Kokemuksia kunnista 9.3.2016 Jari Hintsala Kuntien Tiera Oy 1 Asianhallinnan viitearkkitehtuuri ja sen käyttö Asianhallinnan viitearkkitehtuuri =Asianhallinnan*

Lisätiedot

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville?

Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Etäpalvelusta yhteispalvelun hittituote asiantuntijapalvelut kaikkien saataville? Videoesitys etäpalvelupilotista ja etenemissuunnitelmia Säätytalo, 9.6.2010 Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen

Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen 1 (5) Asettamispäätös VM/1709/00.01.00.01/2016 luonnos x.10.2016 Julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittävän työryhmän asettaminen Asettaminen Valtiovarainministeriö asettaa työryhmän

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Hallitusneuvos Satu Sundberg, YM Kuulemistilaisuus 8.5.2017 Tavoitteet Asiakkaan saama neuvonta paranee

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

HELSINGIN MASSAT 7.9.2015

HELSINGIN MASSAT 7.9.2015 HELSINGIN MASSAT 7.9.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori YLEISTEN ALUEIDEN KAIVUMAAT 2010 500 000 t maa-ainesjätteenä maankaatopaikoille 2012 180 000 t 2013 10 000 t 2014 0 t (hyötykäyttöön

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, , 2014 ja 2016

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, , 2014 ja 2016 Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, 2011-2012, 2014 ja 2016 3,43 3,44 3,30 3,33 3,40 3,47 3,15 3 4 3,81 3,76 3,72 3 3,36 3,45 3,84 4,10 4,15 3,84 3,91 4,13 4,21 6 Pelastustoimi

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laadunhallinta

Oppisopimuskoulutuksen laadunhallinta Oppisopimuskoulutuksen laadunhallinta Turun oppisopimustoimisto Pekka Koivisto Turun oppisopimustoimisto Koulutuksen järjestäjänä Turun kaupunki Henkilöstöä 12 Toimipiste Turun keskustassa, toimintaympäristönä

Lisätiedot

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE 2017 Ajankohtaistilaisuus 18.4.2018 klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali Merialuesuunnittelun yhtenäinen lähestymistapa -hanke Työtapa Kysely

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli 5.-6.9.2013 Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU keskustelutilaisuus rakennus- ja purkurakentamisen toimialojen edustajien ja rakennusmateriaalien kierrättäjien kanssa Helsinki 13.2.2019 Sari Kauppi, Suomen

Lisätiedot

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille 21.9.2017 Ohjelma Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK esittelee lyhyesti TEAS-järjestelmän Opetusneuvos Matti

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti Kaupunginhallitus 90 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 32 27.03.2017 Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n (2015 2017) loppuraportti 1329/12.00.00.04/2014 KH 90 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje. Seminaari Jyri Savolainen

Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje. Seminaari Jyri Savolainen Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje Seminaari 17.11.2011 Jyri Savolainen ESITYKSEN SISÄLTÖ: 1. PROJEKTIN PÄÄVAIHEET 2. ULKOMAINEN ASIANTUNTIJARYHMÄ 3. KYSELYT JA HAASTATTELUT 4. JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy ? Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta Sari Koskelo, Vison Oy 16.3.2018 Sisältö Big Room konseptin moniulotteisuus Tavoitteet Johtaminen Big Room toiminta kehitys- ja toteutusvaiheissa Big Room

Lisätiedot

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT Hankintatoimen kehittäminen teknologiateollisuudessa - VTT mukana kehitystyössä VTT:n Liiketoiminta ja teknologian johtaminen -osaamiskeskuksen toteuttamissa

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka

Lisätiedot

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena

Lisätiedot

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia 24.11.2016 Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisistä kirjastoista 11 Yhteistyö Yleinen kirjasto

Lisätiedot

Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti

Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti Timo Järvensivu Anne Kumpusalo-Vauhkonen Antti Mäntylä Keskeiset verkoston työtä ohjaavat kysymykset: Mitkä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä 21.8.2017 Tausta Projektin tavoitteena oli kartoittaa Uudenmaan maakunnan toiminnan käynnistämiseen liittyvät riskit valituilla

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus

Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Hallituksen strategiaistunto 29.1. 2018 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sähköisen asioinnin ensisijaisuuden tavoitetila 2022 Tavoitetilassa 2022 Viranomaiset

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä 25.4.2017 MAAKUNTIEN TILANKÄYTÖN JÄRJESTÄMINEN Maakunnissa toiveita / tarpeita saada ohjeistusta mitä tilahallintoon liittyviä tehtäviä niiltä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

- Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen (linkitetty) tietomalli

- Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen (linkitetty) tietomalli 1 2 3 4 - Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen (linkitetty) tietomalli 5 - kokonaisuus tunnetaan myös nimellä semanttisen yhteentoimivuuden viitekehys - Yhteentoimivuutta tukeva (tieto)arkkitehtuuri kokoaa

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE

MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE MAAKUNNALLISEN ICT-YHTEISTOIMINNAN ESISELVITYSHANKE Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Hyväksytty ICT-työryhmässä 24.5.2016 ja maakuntahallituksessa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Tiedon ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys ry Lausunto 31.10.2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

Hakuinfotilaisuus: Kansalaisten ja turvapaikan-hakijoiden oikeusapupalvelujen saatavuus ja laatu

Hakuinfotilaisuus: Kansalaisten ja turvapaikan-hakijoiden oikeusapupalvelujen saatavuus ja laatu Hakuinfotilaisuus: Kansalaisten ja turvapaikan-hakijoiden oikeusapupalvelujen saatavuus ja laatu 12.10.2017 Ohjelma Projektipäällikkö Sari Löytökorpi (VNK) esittelee lyhyesti Valtioneuvoston selvitys-

Lisätiedot