Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa"

Transkriptio

1 Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano tavallisen ihmisen näkökulmasta Onnistumisen edellytyksenä toimiva viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyö Painotus ennalta ehkäisevässä työssä Erityisenä painopisteenä lasten ja nuorten turvallisuuden parantaminen

2 Alueellisessa turvallisuusyhteistyössä Päämääränä on luoda ja ylläpitää laajaan turvallisuusajatteluun perustuva turvallisuuden yhteistyöverkostoa, joka kokoaa alueen viranomaiset, järjestöt ja elinkeinoelämän edustajat tavoitteelliseen turvallisuusyhteistyöhön

3 Alueellisessa turvallisuusyhteistyössä Edistetään alueellisesti yhteiskunnan yhteisten resurssien suuntaamista kuntatason toimijoiden tueksi sekä paikallisten resurssien laaja-alaista hyödyntämistä. Kuntien ja paikallisen työn tukeminen toteutetaan tunnistamalla olemassa olevat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen paikalliset rakenteet ja saattamalla näiden kanssa yhteistyöhön turvallisuutta edistävät verkostot

4 Tuloksellisessa turvallisuusyhteistyössä Tunnistetaan yleisten ongelmien lisäksi alueellisia erityispiirteitä. Synkronoituvat kansalliset, alueelliset ja paikalliset tavoitteet ja toimenpiteet. Hyödynnetään olemassa olevia ja toimivia verkostoja. Tunnistetaan asiakaslähtöisesti toiminnan kehittämisen ja yhteistyön tehostamisen tarpeet. Kehitetään, hyödynnetään ja levitetään hyviä käytäntöjä

5 Tarkoituksena on ollut Lasta Lyömätön Satakunta -hanke Satakunnan poliisilaitoksen aloitteesta syntynyt, vuonna 2010 toteutettu, oikeusministeriön rahoittama moniviranomaishanke vähentää lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa perheväkivaltaa sekä lievittää perheväkivallasta aiheutuvia haittoja väkivallan ehkäisytyössä mukana olevien viranomaistoimijoiden kanssa. Tavoitteena puuttumiskynnyksen laskeminen, mittarina ilmoitusten määrän kasvu, oletus = puuttumalla ilmiö vähenee. rakentaa Satakunnan alueelle verkostoitunut toimintamalli perheväkivallan ehkäisemiseksi ja palveluketjun kehittämiseksi. kehittää tiedon tuottamista, kulkua sekä koordinointia yhteistyöverkoston välillä. Tavoitteena osaamisen ja yhteistyön lisääntyminen

6 Lasta Lyömätön Satakunta hanke Toimenpiteet Luotu väkivaltatyön kuntayhdyshenkilöiden välinen verkosto: ohjausryhmässä poliisin, Porin, Rauman, PoSan, Satakunnan shp:n, Satakunnan sosiaalipäivystyksen, Tampereen yliopiston edustus (arviointi). Toiminnan pohjaksi toteutettu kysely eri viranomaisille Satakunnassa, viranomaisyhteistyön sujuvuudesta, tiedonkulusta ja käytännön toimista eri kuntien alueella. Järjestetty toimijoille jalkautuskoulutusta (Porissa, Kankaanpäässä, Raumalla, Huittisissa) varhaisesta puuttumisesta ja havaitsemisesta lasten pahoinpitelytapauksissa. Rakennettu Satakunnan alueelle Internet-pohjainen verkostoitunut toimintamalli palveluketjun kehittämiseksi. Toimintaohjeet, viranomaisten yhteystiedot, materiaalipankki

7 Lasta Lyömätön Satakunta Otteita sivustolta Etusivu Yleisinfo Viranomaisille Sivusto on satakuntalaisten viranomaisten käyttöön tarkoitettu työkalu varhaiseen puuttumiseen epäiltäessä lasten pahoinpitelyä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Sivusto auttaa viranomaisia verkostoitumaan ja siten kehittämään toimintaprosesseja. Viranomaissivut osio salasanan takana. Viranomaisten itse tuottamat alasivut koulutoimelle, nuorisotoimelle, sosiaaliviranomaisille, terveydenhuollolle, sairaalalle, päivähoidolle, poliisille ja seurakunnalle. Sivustoa päivitetään ja ylläpidetään säännöllisesti

8 Lasta Lyömätön Satakunta Otteita Etusivulta Etusivulla linkit lainsäädäntöön ja ilmoituksiin. Velvoittava lainsäädäntö. Laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/ Rikoslaki /39 luku 21 Pahoinpitely 578/ Törkeä pahoinpitely 654/ Lievä pahoinpitely 578/ Lastensuojelulaki 10, 14, 15 ja 25 Laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/ Klikkaa tästä palvelun lastensuojeluilmoitukseen Ilmoitus Poliisille alle 18-vuotiaaseen lapseen kohdistuvasta epäillystä seksuaalirikoksesta (pdf)»

9 Lasta Lyömätön Satakunta >> Arviointia ja haasteita Tuloksia Merkittävä satakuntalaisille viranomaisille. Ohjeiden selkeytyminen. Varmuuden lisääntyminen. Vaikuttavuus näkyy vasta pidemmällä aikavälillä. Hankkeesta pysyväksi toimintamalliksi vaatii mm. koordinaatiota. Ammattilaisten verkostoitumista jatkettava. Tiedottamista tehostettava. Laajentaminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin (v. 2011)

10 Lasta Lyömätön Satakunta >> Hankkeesta hyväksi käytännöksi Asiakaslähtöisesti on tunnistettu viranomaisyhteistyön tehostamisen tarve. Viranomaiset ovat kokeneet hankkeen hyödylliseksi ja sitoutuneet alueellisesti monialaiseen yhteistyöhön. Kehittämisprosessiin on kytketty laajasti koulutus, joka on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi ja kysytyksi. Käyttöön on rakennettu viranomaisyhteistyöverkostolle nettityökalu, jota päivitetään ja ylläpidetään säännöllisesti. Verkostomallia voidaan levittää ja juurruttaa laajemminkin

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 11.9.2013 Reetta Siukola 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta EDISTÄ, EHKÄISE, VAIKUTA Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Suvi Nipuli, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Ehkäisevä päihdetyö Porissa, Pakka- toimintamallin toteuttamista. Hanke alkanut Porissa vuoden 2010 alussa. Rahoitus Kaste-ohjelmasta, Länsi 2012- osahanke,

Lisätiedot

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä

Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Väkivaltatyö-ja toimijat Päijät- Hämeessä Toimintaohjelma/ taustaa Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja palveluiden järjestämiseen huomiota hallitusohjelmassa sekä SHL luonnoksessa AVI pyysi viime

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli. L A S T A - h a n k e

Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli. L A S T A - h a n k e Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli L A S T A - h a n k e 2014 16 LASTA- hankkeen organisaatiokaavio 2013 Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Sisäasiainministeriö (SM)/Poliisihallitus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma -

12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma - 12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma - 10.11.2011 Kalle Eklund Koulutuspäällikkö Pysy pystyssä seminaari Keski-Uudenmaan pelastustoimialue Osakaskuntia 8

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa?

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Valtakunnallinen harvaan asuttujen alueiden turvallisuusseminaari Mikkeli 29.1.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 29.1.2013 Sisäisen

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 14.11.2013 Reetta Siukola 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN, TERVEYDEN EDISTÄMISEN JA LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN YHDYSHENKILÖIDEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 30.1.2014 Lähisuhde- ja perheväkivallan yhdyshenkilöiden toimenkuvan kehittäminen kunnissa

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella Moniammatillinen tiimi poliisilaitoksella (poliisi, sosiaalityöntekija,

Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella Moniammatillinen tiimi poliisilaitoksella (poliisi, sosiaalityöntekija, Haasteita on, mutta selviämme niistä kehittämällä luovasti sosiaalipäivystyksen käytäntöjä moniammatillisellayhteistyöllä asiakkaan tarpeet huomioon ottaen Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella il i ll

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille TAMPERE 8.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta Lähisuhdeväkivallan

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12. HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Väkivallan vähentäminen Porissa

Väkivallan vähentäminen Porissa Väkivallan vähentäminen Porissa Rikoksentorjuntaseminaari 2014 Vantaa 17.9.2014 Tuomo Katajisto komisario Lounais-Suomen poliisilaitos Väkivallan vähentämishankkeen taustaa Porin ja poliisilaitoksen yhteinen

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

VIRANOMAISTEN VÄLISEN TIEDONVAIHDON KEHITTÄMINEN

VIRANOMAISTEN VÄLISEN TIEDONVAIHDON KEHITTÄMINEN VIRANOMAISTEN VÄLISEN TIEDONVAIHDON KEHITTÄMINEN VIRANOMAISYHTEISTYÖN EDISTÄMINEN PERHE- JA LASTENSURMIEN EHKÄISEMISESSÄ Helsinki 28.5.2013 Poliisijohtaja Pentti Saira 5.6.2013 Lähtökohta: Viranomaisten

Lisätiedot

Laaja-alainen hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyön toimintamalli Torniossa

Laaja-alainen hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyön toimintamalli Torniossa ARJEN TURVAA KUNNISSA - HANKE Laaja-alainen hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyön toimintamalli Torniossa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Länsi-Pohjassa seminaari 18.3.2014

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Miten kuntien hyvinvointi- ja turvallisuustyötä kehitetään? Sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli, Itä-Suomen AVI, 5.9.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset Tiedosta hyvinvointia 1 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset TUNNISTA, TURVAA JA TOIMI Sosiaali- ja terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen Julkaisuja

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö

Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö 24.10.2012 Päätöksen perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi toimeenpano Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti 12.9.2012

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Päihdelääketieteen kurssi 13.11.2014 Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojeluilmoitus ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää Helsinki 8.9.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Harvaan asutut alueet Suomi harvaan asuttu maa, keskimäärin

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kaarina Tamminiemi, Erityisasiantuntija, kampanjan puheenjohtaja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Esityksen sisältö Faktaa ja taustaa Kampanjasta yleistä Toiminta

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien. OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö 9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-

Lisätiedot

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela PALOMA Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke 26.10.2016 PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela 1 PALOMAN päämäärä Pakolaisten ja vastaavista lähtökohdista tulevien mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA. 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA. 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke SOKRA 2014 2017 8.5.2015 Sokra koordinaatiohanke kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa 1 Sokra kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa 8.5.2015 2 Miksi

Lisätiedot

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Tehoa kuntien hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyöhön Turvallisuussuunnittelun ohjaus- ja seurantaryhmä 14.12.2012 Marko Palmgren Projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot