Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Syngenta versoo ja kasvaa. Lupaava Bluetooth. Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Syngenta versoo ja kasvaa. Lupaava Bluetooth. Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa."

Transkriptio

1 Hugin & Munin - Weekly Market Briefing Syngenta versoo ja kasvaa Lupaava Bluetooth Pieni on kaunista Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa

2 Kuluneen viikon tapahtumia Vain harvat uskoivat, että amerikkalaiset poliitikot antaisivat maansa laiminlyödä massiivisen valtionvelkansa maksun. Siitä huolimatta rahoitusmarkkinoilla huokaistiin helpotuksesta, kun saavutettiin yhteisymmärrys velkakaton määräajan pidennystä koskevan käsittelyn siirtämisestä myöhempään ajankohtaan. Kulunut viikko oli osakemarkkinoilla hyvä. Viime viikko (NOK, kurssit perjantaina aamupäivällä) Norden 0.7 % Europa 1.1 % Norge 2.3 % Sverige -0.1 % Finland 1.1 % Tyskland 0.7 % Frankrike 0.4 % Storbritannia 1.6 % Eletään jälleen osavuosikatsausten aikaa, ja tietyillä aloilla on odotettavissa tulosvaroituksia. Etenkin suomalaiset ja ruotsalaiset teollisuusyritykset kokevat nyt maailmantalouden osittaisen jarrutuksen seuraukset. Samaan aikaan teknologia-alalla tapahtuu runsaasti mielenkiintoisia yritysostoja ja fuusioita. Syklisten toimialojen elpyminen on hidastunut, mutta teknologia-ala on lisääntyvän huomion kohteena. USA 0.7 % Verden 0.8 % Japan 0.6 % Em.Markets 0.0 % Viime vuosi (NOK, kurssit perjantaina aamupäivällä) Norge 14.6 % Norden 26.4 % Sverige 27.4 % Finland 37.3 % Tyskland 30.4 % Europa 24.8 % Frankrike 32.3 % Storbritannia 17.3 % USA 25.4 % Verden 24.9 % Japan 38.5 % Em.Markets 7.6 %

3 ODIN Norge Lupaava Bluetooth Nordic Semiconductor, joka toimittaa elektronisessa viestinnässä käytettäviä laitteita, esitteli kolmannen vuosineljänneksen erinomaisen tuloksensa. Sekä katteen että käyttöpääoman kehitys oli positiivinen, joskin uusien tilausten määrä aiheutti jonkinasteisen pettymyksen. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Bluetooth Smart -laitteiden myynti lähti nyt kasvuun. Tätä oltiin odotettu jo kauan. Markkinapotentiaali on ilmeisen lupaava, ottaen huomioon kaikki ne tuotteet, joita voidaan ajatella käytettävän jatkuvasti kasvavilla IT-markkinoilla. Maltillinen kurssireaktio johtuu luultavasti siitä, että toimijat odottivat tässä vaiheessa myös ilmoitusta mittavasta sopimuksesta. Yhtiön johto ei halunnut kuitenkaan kommentoida asiaa. Manufactures semiconductor components for wireless communication, mixed signal, complex digital and analog integrated circuit design Nordic Semiconductor ASA Maailmanlaajuinen investointipankki Morgan Stanley piti yhtiötä suosikkiensa listalla. Market Value (mill.) 3,596 Price: Currency: NOK Enterprise Value (mill.) 3,481 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) ,037 EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) A

4 ODIN Sverige Getingen pulssi alhaisissa lukemissa Terveysalan laitteita valmistava Getinge joutui tällä viikolla ilmoittamaan markkinoille, että sen tulos vuodelta 2013 jää odotettua heikommaksi. Yhtiö kertoo tämän johtuvan neljästä osatekijästä: 1. Valuuttavaikutukset 2. USA:n lääketeknisille laitteille määräämä vero 3. "Critical Care" -alan tuotevalikoima 4. Yritysoston (TSS) liittyvien synergiaetujen viivästynyt hyödyntäminen. Pidämme tulosvaroitusta pikemminkin viivästyminen. Getinge AB Class B Manufactures and distributes medical devices and disinfectants Osakekurssi on palannut suurin piirtein samalle tasolle kuin se oli ennen kesää ostaessamme osakkeita. Kuten silloin pidämme myös nyt kiinni käsityksestämme, jonka mukaan yhtiön arvostustaso on houkutteleva ajatellen Getingen asemaa pitkän aikavälin sijoituskohteena. Market Value (mill.) 48,189 Price: Currency: SEK Enterprise Value (mill.) 76,327 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 22,172 21,854 24,248 25,613 26,795 EBIT (Operating Income) (mill.) 3,759 4,020 4,200 3,958 4,719 Net Income (mill.) 2,277 2,529 2,521 2,318 2,999 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

5 ODIN Sverige Pieni on kaunista Tunnelma pienten ruotsalaisten yhtiöiden keskuudessa nousee nousemistaan. Carnegien säännöllisin väliajoin suorittama tutkimus 92 pienen yhtiön johdon keskuudessa osoitti indeksin nousseen elokuun 52:sta lokakuun 55:een. Taso on nyt kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla huhtikuussa 2011 käynnistetyssä tutkimuksessa. Yli 50:n kohoava indeksiluku on osoitus liiketoiminnan parantumisesta. Negatiivista kehitystä osoittavat kulutussektori ja kaupan ala, kun taas palvelusektori ja teknologia-ala ovat tuottaneet positiivisimman tuloksen. Katsomme tämän olevan sopusoinnussa markkinoiden tämänhetkisten näkymien kanssa. Pienet yhtiöt, jotka muodostavat tällä hetkellä noin puolet ODIN Sverige -rahastosta, ovat kehittyneet tänä vuonna erittäin hyvin, eikä niiden arvossa ole enää suurta eroa suuriin yhtiöihin nähden. Aktiivisella hallintotavalla ja onnistuneilla yritysvalinnoilla on tässä segmentissä ratkaiseva merkitys, jotta markkinoilla pystytään tuottamaan tulevaisuudessa lisäarvoa.

6 ODIN Europa Sell & tell ODIN Europa -rahaston toiseksi suurin positio, Englannissa tuotantohyödykealalla toimiva IMI, kertoi tällä viikolla uutisen, jota olemme odottaneet: yhtiö myy ydinliiketoimintansa ulkopuoliset toiminnot. Ostaessamme viime vuonna yhtiön osakkeita, näimme ydinliiketoiminnan ulkopuolisten toimintojen myynnin lyhyen aikavälin potentiaalina. IMI myy "Beverage Dispense" -liiketoiminnot kokonaishinnalla, joka ylittää liiketuloksen (EV/EBIT, yritysarvo/liikevoitto) 14-kertaisesti. Siten yhtiö alkaa panostaa aiempaa enemmän erittäin kannattaviin loppumarkkinoihin, joille se toimittaa venttiilejä. Yhtiö aikoo maksaa peräti 620 miljoonaa puntaa (yli puolet kauppahinnasta) osakkeenomistajille. Aiemmin tänä vuonna yhtiö myi myös toisen liiketoiminnan osan («Merchandising»). IMI plc Provides innovative engineering solutions Market Value (mill.) 4,785 Price: Currency: GBP Enterprise Value (mill.) 5,017 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 1,923 2,139 2,192 2,268 2,372 EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

7 ODIN Global Syngenta versoo ja kasvaa Sveitsiläinen torjunta-aineiden valmistaja Syngenta julkisti tällä viikolla kolmannen vuosineljänneksen myyntiä koskevat luvut. Myynti kasvaa 11 prosenttia viime vuoden vertailujaksoon nähden. Yrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä elintarvikkeiden tuotantoa pitää todennäköisesti lisätä maailmanlaajuisesti ja voimakkaasti tulevina vuosina. Syngenta on yhtiö, joka kykenee ajan mittaan tuottamaan osakkeenomistajille hyvää lisäarvoa. Syngentan pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa myyntiä vuoden 2012 tason 13 miljardista USA:n dollarista 25 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä. Tavoite perustuu voimakkaaseen kasvuun kahdeksassa niin kutsutussa key cropsissa. Niistä tärkeimmät ovat maissi ja soija. Uskomme käyttökatteiden jatkavan kasvuaan tämänhetkisestä alhaisesta tasosta (20). Vapaa kassavirta on ollut viimeisten vuosineljännesten aikana hieman odotettua heikompi, mikä johtuu käyttöpääoman vahvistamisesta. Se on välttämätöntä, jotta yhtiö pystyy vastaamaan Brasilian markkinoilla esiintyvään torjunta-aineiden voimakkaaseen kysyntään. Uskomme kassavirran taas vahvistuvan huomattavasti ja arvioimme, että osake tarjoaa hyviä tuottomahdollisuuksia pitkäaikaisille sijoittajille. Syngenta AG Manufactures, develops and distributes crop protection products and seeds Market Value (mill.) 33,609 Price: Currency: CHF Enterprise Value (mill.) 36,451 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 12,132 11,763 13,324 13,457 14,271 EBIT (Operating Income) (mill.) 2,053 2,036 2,399 2,266 2,612 Net Income (mill.) 1,456 1,418 1,756 1,705 1,995 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

8 ODIN Maritim Saamme osakkeita osinkona Varustamoalan osakeralli on hiljentynyt jonkin verran, poikkeuksena Norjan OTC-pörssiin listattu Avance Gas. Frontline 2012 hankki äskettäin omistukseensa noin 36 prosenttia Avance Gasin osakekannasta noin 71 Norjan kruunun kurssiin. Voimakkaan kurssinousun jälkeen Avancen osaketta myydään nyt hintaan 90 kruunua. Frontline 2012 jakoi noin 8 prosenttia Avanceosakkeistaan osakkeenomistajille. Siten myös ODIN Maritim - rahastosta on tullut Avance Gasin suora osakkeenomistaja. Meillä on nyt aiempaa konkreettisempia todisteita siitä, että uusi nousukausi saattaa tehdä tuloaan: uusien alusten hinta on noussut yleisesti ottaen prosenttia, laadukkaita aluksia valmistavien telakoiden tilauskirjat ovat miltei täynnä vuoteen 2015 asti, käytettyjen alusten (etenkin kuivalastialusten) hinnat sekä useiden kuljetussegmenttien (kuivalasti, kaasu, kemikaali ja öljy) vuokratasot ovat nousussa. Optimismi lisää yhtiöiden toimeliaisuutta merkittävästi. Suunnitelmissa on runsaasti pörssilistautumisia, mutta toistaiseksi sijoittajat ovat odottavalla kannalla ja monia projekteja onkin peruutettu. Tämä voi synnyttää lähtökohdan suhteellisen pitkään jatkuvalle nousukaudelle. Frontline 2012 Ltd. Engaged in the ownership and operation of oil tankers Market Value (mill.) 9,030 Price: Currency: NOK Enterprise Value (mill.) 10,698 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) ,077 EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%) A

9 ODIN Offshore Huolenaiheita aktiivisesti harjoitetusta öljynporauksesta huolimatta Salkun norjalaista osiota vastaavien yhtiöiden kurssikehitys oli tällä viikolla melko heikkoa. Toimialan tunnelmia painaa jälleen huoli öljy-yhtiöiden investoinneista. Seismiikka-alan yhtiöiden edellisellä viikolla antamat tulosvaroitukset viittaavat joidenkin tulkintojen mukaan nimenomaan tähän asiaan. Sitä vastoin salkun amerikkalaisten yhtiöiden kurssikehitys on ollut suotuisaa, mikä johtuu suurelta osin USA:ssa (mantereella) sekä Meksikonlahdella harjoitettavasta aktiivisesta liiketoiminnasta. On hyvin todennäköistä, että Yhdysvaltain mantereella tapahtuvaan toimintaan kohdistuvat sijoitukset lisääntyvät päinvastoin kuin offshore-toiminnassa. Nykyisten öljyhintojen ansiosta liuskeöljyn tuottajat pystyvät synnyttämään huomattavia kassavirtoja, jotka puolestaan suurelta osin sijoitetaan uudelleen porausohjelmiin. Brasilialainen öljyjätti Petrobras etsii markkinoilta vielä yhtä öljynporauslauttaa, joka on tarkoitus saada toimintaan vuonna Lisäksi se käy neuvotteluja kuutta nykyaikaista öljynporauslauttaa koskevien vuonna 2015 umpeutuvien sopimusten pidentämisestä. Yhtiö ei myöskään enää uudista vanhoista öljynporauslautoista tehtyjä sopimuksia. Tämä on lisätodiste nykyaikaisten öljynporauslauttojen kysynnän vilkastumisesta.

10 ODIN Kiinteistö Kiinteistöyhtiöiden arvot nousussa Suomalainen Citycon raportoi hyvistä kolmannen vuosineljänneksen tuloksista, joihin vaikuttivat vuokrausasteen nousu ja katekehityksen paraneminen. Lisäksi kiinteistöarvoja tarkistettiin tietyiltä osin ylöspäin ja näkymien kerrottiin olevan hyviä. Osakekurssi lähti nousuun raportin julkistamisen jälkeen. Myös ruotsalaisen Fabegen kurssi nousi osavuosituloksen jälkeen, vaikka yhtiön sidosyritysten katekehitys ja tulos olivat hieman heikkoja. Ruotsalaisen Castellumin tuloskehitys oli hieman kehnoa, mutta useat käynnissä olevat kehitysprojektit enteilevät vuoden 2014 potentiaalin paranemista. Sekä Fabege että Castellum raportoivat tarkistaneensa kiinteistöjen arvoja jonkin verran ylöspäin. Hankittuaan omistukseensa osan IT-Fornebusta ja Otaniemessä sijaitsevia kiinteistöjä ilmoitti suomalainen Technopolis peräti 220 miljoonan euron osakeannista. Kauppoja pidettiin järkevinä ja yhtiön osakekurssi lähti nousuun. Mielenkiintoista on, että yhtiöt raportoivat edelleen kiinteistöjen arvojen kohoamisesta siitä huolimatta, että korot ovat noususuunnassa. Citycon Oyj Operates leasing, marketing and maintenance of retail premises Market Value (mill.) 1,112 Price: 2.52 Currency: EUR Enterprise Value (mill.) 2,628 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) EBIT (Operating Income) (mill.) Net Income (mill.) Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

11 ODIN Norden ODIN Finland Tasainen liikevaihdon kehitys, upea tulos Ruotsalais-suomalainen TeliaSonera raportoi yllättävän hyvistä kolmannen vuosineljänneksen luvuista. Kustannusten ja myynnin tasapaino on parantunut, mikä nosti katetta. Kassavirta on hyvällä tasolla, minkä ansiosta nettovelka supistui huomattavasti. Tulevaisuuden haasteena on pitää liikevaihdon kehitys hyvin tasaisena. Matkapuhelinalalla katteet paranivat kaikissa Pohjoismaissa hintakilpailun vähenemisen ja kustannusten alentumisen seurauksena. Euraasian markkinoilla neljännesvuosi sujui hyvin, ja positiivinen suuntaus jatkuu. Laajakaistapalvelujen puolella tilanne on edelleen tiukka, mutta tulokset olivat suurin piirtein odotetun kaltaisia. Teliasonera AB Provides mobile telecommunications services Yhtiö on ajan mittaan menettänyt kilpailukykyään ja markkinaosuuksiaan useilla markkinoilla. Yhtiö pyrkii vastaisuudessa estämään vastaavan kehityksen panostamalla entistä enemmän asiakkaiden ymmärtämiseen, monimutkaisten ratkaisujen vähentämiseen ja nykyistä paremman sisäisen kulttuurin luomiseen. Market Value (mill.) 229,062 Price: Currency: SEK Enterprise Value (mill.) 301,460 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 106, , , , ,426 EBIT (Operating Income) (mill.) 23,828 23,561 22,617 22,662 25,206 Net Income (mill.) 21,257 18,341 19,886 17,531 18,876 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

12 ODIN Finland Suomalaisilla yhtiöillä raskas viikko Konepajateollisuus elää vaikeita aikoja. Volyymien oletettiin kasvavan syksyn aikana, mutta siitä ei ole ollut merkittävää konkreettista näyttöä. Ruotsalaisen SKF:n liikevaihto kehittyi vuosineljänneksen aikana huomattavasti odotettua heikommin, mikä pätee myös kolmeen suomalaiseen alan toimijaan. Peräti neljä suomalaista yhtiötä (joista kolme on salkkuyhtiöitä) antoi tällä viikolla tulosvaroituksen: Konecranes, Metso, Outotec ja Cargotec (viimeksi mainittu ei ole mukana salkussa). Lisäksi Metso kärsii paperin ja sellun heikosta markkinatilanteesta, joka heikentää sekä liikevaihtoa että kannattavuutta. Tämän lisäksi Valmet Automotive raportoi vuosineljänneksen aikana syntyneistä merkittävistä tappioista.

13 ODIN Emerging Markets Tapasimme Kenya Commercial Bankin edustajia Tapasimme viime viikolla pidetyssä konferenssissa Kenya Commercial Bankin johtoa. Olemme sijoittaneet yhtiöön rahaston perustamisesta eli joulukuusta 2010 lähtien ja saaneet viime vuosina todistaa yhtiökulttuurin muutosta. Valtio omistaa yhtiöstä 17,6 prosenttia. Valtion rooli on myös historiallisesti katsoen lyönyt leimansa yhtiön toimintaan. Tilanne on muuttunut viime vuosina ja etenkin sen jälkeen, kun yhtiön johto vaihtui viime vuonna. Yhtiökulttuuri on muuttunut suorituskeskeiseksi, ja yhtiön tehokkuus on parantunut huomattavasti viime vuosina. Sijoittajina olemme huomanneet tämän myös yhtiön kulu- ja tuottosuhteen paranemisena. Vaikka kurssi on noussut paljon, joudutaan tälle sijoituskohteelle vastaisuudessakin asettamaan tiettyjä vaatimuksia. Tehokkuutta on lisättävä tämänhetkisestä tasosta, ja oman pääoman tuotto on saatava nousemaan nykyisestä 26 prosentista noin 30 prosenttiin. Antolainauksen kasvu on vaalien takia jäänyt ensimmäisellä vuosipuoliskolla odotettua heikommaksi. Siksi toimintaa on tehostettava toisella vuosipuoliskolla ja antolainauksen tappioiden on samanaikaisesti pienennyttävä 5 prosenttiin. Uskomme, että Kenya Commercial Bankin käyttämä teknologia, sen verkoston koko sekä kustannustehokas toimintamalli luovat pohjaa hyvälle liiketoiminnalle. Pankkipalvelujen käyttäjien määrä on tällä hetkellä vaatimattomat 12 prosenttia ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Kenya Commercial Bank LimitProvides corporate and retail banking services Market Value (mill.) 143,985 Price: Currency: KES Enterprise Value (mill.) 139,113 Exchange rate to NOK: / / / E 2014E Sales (mill.) 33,075 41,338 56,994 48,072 58,641 EBIT (Operating Income) (mill.) ,559 24,981 Net Income (mill.) 7,178 10,981 12,204 14,967 17,487 Price/Earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend Yield (%)

14 Tietoa Huginista & Muninista ODIN haluaa ottaa skandinaavisen kulttuuriperintömme mukaan tulevaisuuteen. Muinaiset tarinat tarjoavat mielestämme paljon rikkautta ja potentiaalia: tietoa, elämänviisautta ja inspiraatiota. Skandinaavisessa tarustossa Hugin ja Munin olivat Odinin kaksi neuvonantajakorppia. Ne lensivät ympäri maailmaa ja tarkkailivat kaikkea mitä tapahtui. Aikansa tarkkailtuaan ne lensivät takaisin Odinin luo ja kertoivat havainnoistaan. Huginin (ajatus) ja Muninin (muisti) avulla Odin pysyi selvillä ympäristönsä tapahtumista. Samalla tavalla ODIN haluaa pitää asiakkaansa ajan tasalla talousmarkkinoiden tapahtumista ja asioista, joilla on merkitystä rahastomme kannalta. Toteutamme sen muun muassa uutiskirjeemme avulla, jonka nimi on osuvasti Hugin & Munin. Pysy ajan tasalla Tilaa Hugin & Munin -uutiskirjeemme ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi

15 Sisäänkirjautuminen ODIN Online - palveluun Merkitse osuuksia Voit ostaa napsauttamalla tätä Kirjaudu tästä Yhteydenotto asiakaspalveluun info@odinfond.no Tilaa ODINin uutiskirje Kirjoita sähköpostiosoitteesi tänne 8

16 Muistathan että Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien hallinnoinnista perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Tämän raportin uutiset kuvaavat ODINin markkinanäkemystä kirjoitushetkellä. Niiden taustaksi on tutkittu luotettavina pidettyjä lähteitä, mutta emme silti voi taata, että näistä lähteistä saadut tiedot olisivat tarkkoja tai täydellisiä. ODIN Forvaltning AS:n työntekijät voivat käyttää omaan laskuunsa monentyyppisiä taloudellisia instrumentteja. Tämä tarkoittaa, että he voivat omistaa arvopapereita yrityksissä, joista puhutaan tässä raportissa, samoin kuin osuuksia ODINin arvopaperirahastossa. Työntekijöiden omien kauppojen tulee noudattaa ODIN Forvaltning AS:n sisäisiä toimintaperiaatteita, jotka on laadittu arvopapereita koskevan lainsäädännön ja Norjan Verdipapirfondenes foreningin toimialastandardien mukaisesti. Lisätietoja meistä:

17

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä

Lisätiedot

38-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Boolimaljasta riittää tarjottavaa. H&M uusiin huippuihin. Adidaksen näkymät alavireisiä

38-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Boolimaljasta riittää tarjottavaa. H&M uusiin huippuihin. Adidaksen näkymät alavireisiä Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 38-2013 Boolimaljasta riittää tarjottavaa Muutamme pääkaupunkiin Adidaksen näkymät alavireisiä H&M uusiin huippuihin Huoltoalusvarustamoilla lisää tarjottavaa Boolimaljasta

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014 Ei lisää projekteja, kiitos! Maksuratkaisut tuottivat hyvin H&M kasvaa kasvamistaan Nationale Suisse porskuttaa eteenpäin Osakemarkkinat Kulunut viikko

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014 Sisäpiiri- ja takaisinostoja Ranskalainen houkutus Uusi johtaja, uusia korkeuksia? Varustamot aktiivisia Laboratoriopalveluja tarjouksessa Frontline

Lisätiedot

37-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Pankkien pääomavaatimukset kasvavat. Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia

37-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Pankkien pääomavaatimukset kasvavat. Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 37-2013 Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia Supistuuko huoltoalusten tarjonta? Öljynporauslauttojen hyviä sopimusuutisia Pankkien pääomavaatimukset kasvavat Kuivalastivarustamot

Lisätiedot

49-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto. Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä! Carl Zeiss parannuksen tiellä

49-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto. Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä! Carl Zeiss parannuksen tiellä Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 49-2013 Carl Zeiss parannuksen tiellä Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto Katse kohti autoelektroniikkaa Osakemarkkinoiden voitonvarmistus Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä!

Lisätiedot

48-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan. Victoria s Secretistä katosi jännitys.

48-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan. Victoria s Secretistä katosi jännitys. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 48-2013 Victoria s Secretistä katosi jännitys Valettu nousuun Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan Kannustimet liiketoiminnan edistäjinä Osakemarkkinat Kuluneen

Lisätiedot

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Johan Sverdrup oletettua pienempi? Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Johan Sverdrup oletettua pienempi? Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 51-2013 Keltaiset laput muuttuvat seteleiksi Norjalaiset yhtiöt jouluostoksilla Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa Seismisen alan vaisut näkymät Johan

Lisätiedot

36/2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Vakaa erikoisvakuuttaja, National Suisse. Nokia sai tarpeekseen. Samsoniten kanssa matkalla

36/2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Vakaa erikoisvakuuttaja, National Suisse. Nokia sai tarpeekseen. Samsoniten kanssa matkalla Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 36/2013 Nokia sai tarpeekseen Korkeat kurssit houkuttelevat osakeanteihin Samsoniten kanssa matkalla "Brazil is Norway on steroids" Vakaa erikoisvakuuttaja, National

Lisätiedot

ODINin viikkokatsaus 21-2014

ODINin viikkokatsaus 21-2014 ODINin viikkokatsaus 21-2014 Incredible India Veli Ponteva Uutisia avomereltä Vanha tuttavuus uudessa rahastossa Varustamoala jälleen alennusmyynnissä Osakemarkkinat Kulunut viikko Osakemarkkinat saivat

Lisätiedot

50-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Ruotsin pörssi järkevällä tasolla. Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä?

50-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Ruotsin pörssi järkevällä tasolla. Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä? Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 50-2013 Ruotsin pörssi järkevällä tasolla Tatan huipputulos Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä? Öljypessimistit etsivät vääristä paikoista Huhtamäki laajentaa

Lisätiedot

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014 Et itkeä saa, Argentiina Sopimuksia, fuusioita, osakeanteja Raporteissa vaihtelevaa kehitystä Mukavasti poikivia tuloksia Kiitos seitsemästä hyvästä

Lisätiedot

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa ODIN Europa SMB Toukokuu 2013 ja tulevaisuudennäkymät Vahvaa nousua toukokuussa Kalanrehumarkkinat murroksessa Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä Hyvä tuotto toukokuussa Euroopan

Lisätiedot

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014 Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014 Hugo Bossilta komea tulos Lääkevalmistajan tulos koheni edelleen Pahvialan epätasainen kehitys Adidas katsoo tulevaisuuteen Ruotsalaisissa yhtiössä piilee substanssiarvoa

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014 Sopii kuin hanska käteen Edullista laatua Lohenkasvatusalan osakkeet nousussa hyvien hintojen imussa Oraclelta ilahduttava vastaus Myyntilistalla supertankkerit

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014 Hyviä huutokauppahintoja Hyviä uutisia Ruotsista Ostotarjoushuhut vauhdittivat Metsoa Ennakoitu tulosvaroitus Catcher-kenttää koskeva sopimus Osakemarkkinat

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 05 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 05 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 05 / 2014 Vakuuttavaa kasvua Kylmä sää nostaa kaasun hintoja Teemme Tanker Investment - sijoituksen Toteutumatta jäänyt ostotarjous Voi pojat, mikä sopimus! Risteilyä

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 10 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 10 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 10 / 2014 Subsea7:n kurssi sukeltaa Kolmen raidan yhtiöllä valuuttavaikeuksia Idän turbulenssi alensi kursseja Nykyaikaiset öljynporauslautat nosteessa Osakemarkkinat

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014 Synergiaa ja energiaa Bluetooth nousun veturina Arvokuljetustoiminnasta kannattava lisä Onko Turkki tekemässä paluuta? Kaasualusten rahtimaksut pilvissä

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. IT rynnii takaisin! Pohjoismaissa tapahtuu. Norjalaisyhtiöiden vaihtelevat tulokset

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. IT rynnii takaisin! Pohjoismaissa tapahtuu. Norjalaisyhtiöiden vaihtelevat tulokset Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 43-2013 Pohjoismaissa tapahtuu Nyt on pienten ajatusten aika IT rynnii takaisin! Norjalaisyhtiöiden vaihtelevat tulokset Kuluneen viikon tapahtumia Osavuosikatsausten

Lisätiedot

ODIN Global. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun. Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta

ODIN Global. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun. Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta ODIN Global Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun Kassavirta ei mene koskaan pois muodista Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi

Lisätiedot

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014 Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014 Addtech tekee tulosta Edullinen kassavirtakone Skottilainen kaapelisotku Soitoilla kasvua Houston: ei ongelmia näköpiirissä Poliittinen rauhattomuus luo ostomahdollisuuksia

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 08 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 08 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 08 / 2014 Lupaavat markkinat Feminiininen Boss Carlsbergia hopeisella tarjottimella Henkel loistaa Osakemarkkinat Kulunut viikko Viikon rauhallisen alun jälkeen

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014 Myykö positiivinen yllätys? Kirjastosta tietoa Teräsyhtiöt sulautuvat Aktivistisijoittajat koputtavat ovelle Joulu kestää aina pääsiäiseen asti Sykliset

Lisätiedot

45-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Kongsbergilta kasvua ja osinkoa. Kiinteistöt vakaita. Tomra kartoittaa uusia markkinoita

45-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Kongsbergilta kasvua ja osinkoa. Kiinteistöt vakaita. Tomra kartoittaa uusia markkinoita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 45-2013 Tomra kartoittaa uusia markkinoita EKP:lta vetoapua Offshore tuottaa Kiinteistöt vakaita Kansallista sveitsiläistä! Kongsbergilta kasvua ja osinkoa Bashneft

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 07 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 07 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 07 / 2014 Ovatko kustannukset nousussa? Pörssien paluu näyttämölle Hydrossa jälleen ilon aihetta Statoil säästöjen tielle Tuloksessa ei palaneen käryä Kaivosalaan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

Makrokatsaus. Tammikuu 2017

Makrokatsaus. Tammikuu 2017 Makrokatsaus Tammikuu 2017 Osakevuosi alkoi rauhallisesti Suuret muutokset olivat tammikuussa harvinaisia rahoitusmarkkinoilla, mutta osakkeiden kehitys oli pääasiassa positiivista. Markkinoiden volatiliteetti,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Marraskuu 2016

Makrokatsaus. Marraskuu 2016 Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017 ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus elokuu 2017 Rahaston salkku ODIN Kiinteistö C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,6 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016 Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi

Lisätiedot

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR 362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti!

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti! ODIN Norden Rahastokatsaus huhtikuu 2014 TeliaSoneralla paljon dataliikennettä USA:n kehnon sään vaikutukset Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö Lue Investorin raportti! Metso vauhdissa Huhtikuu Rahaston

Lisätiedot

ODIN Europa SMB. Rahastokatsaus helmikuu 2014. Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset

ODIN Europa SMB. Rahastokatsaus helmikuu 2014. Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset ODIN Europa SMB Rahastokatsaus helmikuu 2014 ODIN Europa ja ODIN Europa SMB sulautuvat yhdeksi rahastoksi 24.3.2014 Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset Lisää osinkoa luvassa Helmikuu Rahaston

Lisätiedot

ODIN Offshore. Big3 raportoi hyviä lukuja. Rahastokatsaus huhtikuu BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen

ODIN Offshore. Big3 raportoi hyviä lukuja. Rahastokatsaus huhtikuu BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen ODIN Offshore Rahastokatsaus huhtikuu 2014 BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen Offshore ei ole sittenkään tuhoon tuomittu Big3 raportoi hyviä lukuja ODIN Offshore huhtikuu ODIN Offshore nousi huhtikuussa

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Metso vauhdissa Cramo rakentaa moduuliyksiköitä Hyvästit StoraEnsolle USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland huhtikuu Rahaston tuotto oli huhtikuussa 1,7 prosenttia,

Lisätiedot

ODIN Sverige. Trelleborgissa piilevää arvoa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Yhtiöt raottavat kukkaroaan

ODIN Sverige. Trelleborgissa piilevää arvoa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Yhtiöt raottavat kukkaroaan ODIN Sverige Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Trelleborgissa piilevää arvoa Yhtiöt raottavat kukkaroaan TV on demand DUNI INTRUM JUSTITIA TRELLEBORG LOOMIS G & L BEIJER SYSTEMAIR ADDTECH SWECO CLOETTA INDUTRADE

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017 ODIN USA Rahastokatsaus marraskuu 2017 Rahaston salkku ODIN USA marraskuu 2017 Rahaston hinnoittelu Rahasto hinnoitellaan 21,6 kertaa 12 kuukauden tulosennusteella. Rahaston osinkotuotto on 1,1 prosenttia.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

ODIN Emerging Markets

ODIN Emerging Markets ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vietnam kartalle Pohjakalastusta Venäjällä 210 miljoonaa tilaajaa ODIN Emerging Markets huhtikuu ODIN Emerging Markets -rahaston tuotto oli huhtikuussa

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2017

Makrokatsaus. Huhtikuu 2017 Makrokatsaus Huhtikuu 2017 Myönteinen ilmapiiri rahoitusmarkkinoilla Globaalit osakemarkkinat kehittyivät huhtikuussa enimmäkseen myönteisesti. Hyvät makrotalouden tunnusluvut ja monien yhtiöiden tekemät

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

ODIN Norge. Rahastokatsaus huhtikuu Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti

ODIN Norge. Rahastokatsaus huhtikuu Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti ODIN Norge Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti BW Offshorelle ja Aker Solutionsille jättisopimukset Synergiaa energiasta Hafslund ostaa Østfoldin verkkotoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus Q1 2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Ensimmäinen vuosineljännes oli vahva Liikevaihto kasvoi 21,5 (15,7) miljoonaan euroon eli 37,5 prosenttia verrattuna vuoden 2010

Lisätiedot

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Tammi-syyskuu 2011 lyhyesti: Markkinaolosuhteet paranivat edelleen Tammi-syyskuu 2011 Liikevaihto tammi-syyskuussa 2011

Lisätiedot

ODIN Global SMB. Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät

ODIN Global SMB. Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät ODIN Global SMB Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät Hyvä vuosi ODIN Global SMB rahastolle Vuotta 2012 leimasi voimakas poliittinen kuohunta. Makrotalouden kehitykseen liittyi runsaasti epävarmuutta varsinkin

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2015

Osavuosikatsaus Q2 2015 Osavuosikatsaus Q2 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan Toimitusjohtajan katsaus Roeland Baan Olla vuoteen 2020 mennessä ruostumattoman teräksen johtaja, joka luo alan parhaan arvon olemalla asiakassuuntaunut ja tehokas. 1. Asiakkaat 2. Osakkeenomistajat 3.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013 KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013 22. lokakuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE pitää matkustajat liikkeessä liukuporrasinnovaatioilla. KONEen viimeisin liukuporrasinnovaatio, KONE

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 1.8.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei muutoksia maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne jatkuu epävarmana rakentamisen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Selectiverahastot Erikoissijoitusrahasto Handelsbanken Eurooppa-, Pohjoismaat- ja Ruotsi Selective

Selectiverahastot Erikoissijoitusrahasto Handelsbanken Eurooppa-, Pohjoismaat- ja Ruotsi Selective Handelsbanken Selectiverahastot Erikoissijoitusrahasto Handelsbanken Eurooppa-, Pohjoismaat- ja Ruotsi Selective Rahastoja, jotka sijoittavat vain laatuyhtiöihin Laatusalkku taustaa tietysti sijoitan ainoastaan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot