Koulun toimintakulttuuri muutoksessa - ajatuksia ja ideoita oman koulun kehittämiseen. Vesa Äyräs

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulun toimintakulttuuri muutoksessa - ajatuksia ja ideoita oman koulun kehittämiseen. Vesa Äyräs"

Transkriptio

1 Koulun toimintakulttuuri muutoksessa - ajatuksia ja ideoita oman koulun kehittämiseen Vesa Äyräs

2 Mitä tulevaisuuden vaatima osaaminen on?

3 ITL-tutkimuksesta Innovative Teaching and Learning Kansainvälinen tutkimus- ja kehittämishanke 7 osallistujamaata Tutkimuksen koordinointi Yhdysvalloissa (SRI) Tutkimuksen rahoittajana Microsoft Suomen osuuden toteuttajana Jyväskylän yliopiston Agora Center Yhteistyökumppanina Suomessa Opetushallitus

4 Tulevaisuuden taidot Tiedon rakentaminen ja tuottaminen Ongelmanratkaisu ja luovuus Yhteisöllisyys ja yhteistyötaidot Itsesäätely ja arviointi, persoonan kasvu Vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidot Globaali tietoisuus Tieto- ja viestintätekniikan käyttötaidot OECD

5 Systeeminen ajattelu Koulun osat voidaan nähdä avoimina ekologisina systeemeinä Systeemin osat toimivat vuorovaikutuksessa (Zhao & Frank 2003; Sahlberg 1996)

6 Innovatiivinen opetuskäytänne Innovatiivinen opetuskäytänne ITL malli Oppilaslähtöinen pedagogiikka Oppimisen laajentaminen luokan ulkopuolelle Tietotekniikan käyttö opetuksessa ja oppimisessa Edistää oppilaiden henkilökohtaista oppimista ja osallistumista. Tiedonrakentaminen ja ongelmanratkaisu todellisessa ympäristössä. Työväline oppimisen laajentamiseen ja syventämiseen. Tietotekniikan käyttö ei ole tavoite itsessään.

7 ITL-tutkimus Koulun toimintakulttuuri Kuinka innovatiivinen koulu rakennetaan? ITL-tutkimuksen esimerkkikouluissa: On vahva opettajien välinen yhteistoiminta Oppituntien ja projektien suunnittelua yhdessä Jaetun johtajuuden mallit Yhteisen työtaakan jakaminen tiimityöskentelyllä Koulussa määriteltynä yhteiset arvot Innovatiivisuuteen kannustetaan Ei ristiriitaa muiden (esim. kasvatuksellisten) arvojen kanssa Opettajilla hyvät kouluttautumismahdollisuudet Koulutuksessa keskitytään pedagogiseen tukeen ja kehittymiseen Tietotekniikka saatavilla luokkahuoneissa

8 Oppimistehtävät ja oppilastyöt Opettajan antaman tehtävän laatu ennustaa vahvasti oppilaan työn laatua oppimistehtävässä. Opettajan asettama tehtävänanto vaikuttaa 2000-luvun taitojen harjoittamiseen enemmän kuin oppilaan henkilökohtaiset ominaisuudet. Opettaja voi paitsi mahdollistaa, myös rajoittaa oppilaan oppimista. Oppilastöissä yli 86 % vaihtelusta on selitettävissä oppimistehtävään liittyvillä eroilla - ei oppilaisiin liittyvillä eroilla.

9 Kansalliset tarpeet koulun johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämiselle Työhyvinvointi OPS uudistus ja tulevaisuuden taidot erityisopetus Resurssien käyttö Tasa-arvoisuus ja -laatuisuus Uudet tiedot johtamisesta, opetuksesta ja oppimisesta Moniarvoisuuden lisääntyminen ja oppimistulosten lasku Suomessa KuntaKesu 9

10 Koulun toimintakulttuuri Suomalaisen koulukulttuurin uhkana on tasa-arvoisten oppimismahdollisuuksien menettäminen Tietyissä kouluissa oppilaat saavat jo nyt paremmat edellytykset tulevaisuuden yhteiskuntaan 47% 40% Innovatiiviset opettajat 29% 30% 31% Keskitason opettajat 24% 24% Perinteiset opettajat 13% 15% Innovatiiviset koulut Keskitason koulut Perinteiset koulut

11 Perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat linjaukset, joita kuvataan seuraavilla avainsanoilla LUONNOS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIKSI 2014 oppiva yhteisö monipuoliset työskentelytavat vuorovaikutus ja osallisuus hyvinvointi turvallinen arki kulttuurinen monimuotoisuus ja kielitietoisuus vastuu ympäristöstä ja tulevaisuuteen suuntautuminen. Vesa Äyräs 11

12 Koulujen toimintakulttuurin kehittämisen tavoitteena on yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa oppiminen perustuu siihen, että kaikilla on mahdollisuus yltää omaan parhaimpaansa. käytetään joustavia opetusjärjestelyjä ja oppilaita osallistavia, vuorovaikutteisia työtapoja. Oppilas voi opiskella omalla yksilöllisellä oppimistyylillään... Opetusmenetelmiä valitessaan ja työtapoja suunnitellessaan opettaja on vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa heidän ikätasonsa mukaisesti. Koulujen toimintakulttuuriin kuuluu vahva tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on säännöllistä ja tavoitteellista

13 Teoriatausta yhteisölliselle johtamiselle ja toimintakulttuurille Työntekijöiden hyvinvointi Asiakastyytyväisyys/ Oppimistulokset TURVALLISUUS JA LUOTTAMUS YHTEISÖLLINEN TOIMINTAKULTTUURI Jaettu johtajuus Jaetut arvot ja visio Osallistava päätöksentekojärjestelmä Luottamuksellinen ja avoin vuorovaikutus (Sosiaalinen pääoma) INNOVATIIVISUUS JA KEHITTÄMINEN Copyright Merja Narvo- Akkola

14 Yhteisöllinen toimintakulttuuri? Tutkimusten mukaan: YHTEISÖLLISYYS TYÖHYVINVOINTI OPPIMINEN JA HYVINVOINTI

15 Systeeminen ajattelu Koulun osat voidaan nähdä avoimina ekologisina systeemeinä Systeemin osat toimivat vuorovaikutuksessa (Zhao & Frank 2003; Sahlberg 1996)

16 Millä tavalla varmistetaan systeeminen muutos? rvot Yhteiset arvot ohjaavat kaikkia prosesseja Tulevaisuuden tahtotila, UNELMA Visio Koulun perustehtävä Miksi olemme olemassa? Missio Kehittämis- ja oppimisprosessi jatkuu Kuvaus vision ja mission toteutuksesta Päämäärä Keinot ja menetelmät strategian toteutumiseksi Strategia, Suunniitelma Mitataan, arvioidaan riittävän usein Arviointi Kehittämistoimenpitee Johtopää

17 Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Resurssit Resurssit Motivaatio Motivaatio Osaaminen Visio Turhautuminen MUUTOKSEN HALLINNAN PORTAIKKO Visio Osaaminen Muutos? Visio Visio Visio Visio Osaaminen Osaaminen Osaaminen Osaaminen Motivaatio Motivaatio Motivaatio Motivaatio Resurssit Resurssit Resurssit Resurssit Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma???? Kaaos Ahdistus Hidas muutos Paljon virheitä Raili Gothóni

18 OPS, KESU, Kuntastrategia jne MUUTTUVA OPPIMINEN MUUTTUVA OPETTAJUUS OPPIMISEN YMPÄRISTÖT MUUTTUVA JOHTAJUUS KUMPPANUUS

19 Y H T E I S K U N T A A V O I N, V U O R O V A I K U T T E I N E N, E R I L A I S U U T T A H Y V Ä K S Y V Ä, A L O I T T E L L I S U U T T A A R V O S T A V A YHTEISTOIMINNALLISUUS MUUTOS OPPIMISESSA? - Kuka opettaa? JOHTAJUUDEN JAKAMINEN vrt. tiimi vai tiimimäinen KOTI JA KOULU KASVATTAA -Silta-illat TURVALLINEN OPPIMINEN OPETUSMENETELMÄT MIKÄ / KUKA OHJAA MENETELMIÄ? MITÄ PITÄÄ OPPIA? OSAAMISEN SYVENTÄMINEN JA INNOVAATIOT TIEDOTTAMINEN JA LÄPINÄKYVYYS -Huoltajien Opit OSAAMISEN SYVENTÄMINEN PERSONOITUA! LEADERSHIP / MANAGEMENT VUOROVAIKUTUSTA

20 Y H T E I S K U N T A A V O I N, V U O R O V A I K U T T E I N E N, E R I L A I S U U T T A H Y V Ä K S Y V Ä, A L O I T T E L L I S U U T T A A R V O S T A V A YHTEISTOIMINNALLISUUS MUUTOS OPPIMISESSA? - Kuka opettaa? JOHTAJUUDEN JAKAMINEN vrt. tiimi vai tiimimäinen KOTI JA KOULU KASVATTAA -Silta-illat TURVALLINEN OPPIMINEN OPETUSMENETELMÄT MIKÄ / KUKA OHJAA MENETELMIÄ? MITÄ PITÄÄ OPPIA? OSAAMISEN SYVENTÄMINEN JA INNOVAATIOT TIEDOTTAMINEN JA LÄPINÄKYVYYS -Huoltajien Opit OSAAMISEN SYVENTÄMINEN PERSONOITUA! LEADERSHIP / MANAGEMENT VUOROVAIKUTUSTA

21 Tehdään oikeita asioita 110% TURVA RAJA 0 back Aika

22 JOHDOKKAAT Elina(vara Susanna), Minna (vara Kati), Kristiina (vara Katja) ja Marita (vara Pirjo) + rehtori ja apulaisrehtorit KOKOONTUU KESKIVIIKKOISIN klo rehtoria -Rehtori koko koulu vastuualueena -Ap.rex 1 kehittämisrehtori ja avustaja -Ap rex 2 OHR asiat ja sijaiset VUOSILUOKKAISET TIIMIT KOKOONTUVAT PERJANTAISIN klo AVUSTAJAT MUKANA! 1. luokat 2. luokat 3. luokat 4. luokat 5. luokat AIHEALUEITTAISET TIIMIT MAANANTAISIN KLO YHTEINEN INFO TI KLO TIIMIT KERTOVAT AJANKOHTAISET ASIAT 6. luokat ARVOKKAAT (OPS ja ARVIOINTI) Susanna Kati Pirjo M Erika Marita INNOKAS! (teknologia) Janne Elina Ulla-Maija Tiina TOIMEKKAAT (tapahtumat jatyhy) Katja Y Minna Laura Katja Paavo Kaisa HYVÄKKÄÄT (Oppilaiden hyvinvointi) Pirjo K. Silja Krisu Jarmo

23 ARVOT Mitä konkreettista voin tehdä, mikä tukee teknologian ottamista osaksi omaa työtä ja opetusta? Vuorovaiku tussopimus Sähköinen opehuone Rexitunnit Rästikäs ja Vesot Rexin oma into ja verkostoituminen Arviointi Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

24 Y H T E I S K U N T A A V O I N, V U O R O V A I K U T T E I N E N, E R I L A I S U U T T A H Y V Ä K S Y V Ä, A L O I T T E L L I S U U T T A A R V O S T A V A YHTEISTOIMINNALLISUUS MUUTOS OPPIMISESSA? - Kuka opettaa? JOHTAJUUDEN JAKAMINEN vrt. tiimi vai tiimimäinen KOTI JA KOULU KASVATTAA -Silta-illat TURVALLINEN OPPIMINEN OPETUSMENETELMÄT MIKÄ / KUKA OHJAA MENETELMIÄ? MITÄ PITÄÄ OPPIA? OSAAMISEN SYVENTÄMINEN JA INNOVAATIOT TIEDOTTAMINEN JA LÄPINÄKYVYYS -Huoltajien Opit OSAAMISEN SYVENTÄMINEN PERSONOITUA! LEADERSHIP / MANAGEMENT VUOROVAIKUTUSTA

25 Tehdään yhdessä tiimiopettajuus!

26 Opitaan yhdessä, tutkitaan ja kokeillaan!

27 Kriittiinen massa mukaan kehittämiseen! 40% 40% 10% 10% back

28 Yhteisopetus opettajien erityistaidot useampien oppilaiden käytössä Uuden oppiminen helpompaa, kun on välitön tuki! aikuisia enemmän (2 opettajaa + avustajat) sisällöllinen ja tasollinen eriyttäminen erityisoppilaiden leimaaminen ja leimautuminen vähenee erilaisuuden sietokyky kasvaa ja suvaitsevaisuus lisääntyy opetustilanteissa yleisopetuksen oppilaat voivat tarvittaessa viedä opetettavaa asiaa eteenpäin arviointi objektiivisempaa opettajien jaksaminen paranee 5/11/2014 Koulumestarin koulu - Espoo 28

29 Mitä konkreettista voin tehdä, mikä tukee teknologian ottamista osaksi oppimista? nnitteluaika Työskentelyalusta Jaetut kalenterit Teknoopet Pilotit Pedagogiset cafet Oma tabletti Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

30 Y H T E I S K U N T A A V O I N, V U O R O V A I K U T T E I N E N, E R I L A I S U U T T A H Y V Ä K S Y V Ä, A L O I T T E L L I S U U T T A A R V O S T A V A YHTEISTOIMINNALLISUUS MUUTOS OPPIMISESSA? - Kuka opettaa? JOHTAJUUDEN JAKAMINEN vrt. tiimi vai tiimimäinen KOTI JA KOULU KASVATTAA -Silta-illat TURVALLINEN OPPIMINEN OPETUSMENETELMÄT MIKÄ / KUKA OHJAA MENETELMIÄ? MITÄ PITÄÄ OPPIA? OSAAMISEN SYVENTÄMINEN JA INNOVAATIOT TIEDOTTAMINEN JA LÄPINÄKYVYYS -Huoltajien Opit OSAAMISEN SYVENTÄMINEN PERSONOITUA! LEADERSHIP / MANAGEMENT VUOROVAIKUTUSTA

31 Onko oppiminen tätä? Vesa Äyräs 31

32 Voisiko se tapahtua näin? Vesa Äyräs 32

33 Oppimista kaikkialla! Fronter, Office 365, Skydrive

34 Personoitu oppiminen/ Tiedonrakentaminen tuetaan hyvää MEDIA Mikä tahansa tila Joku muu tila mediateekki aula luokka TIEDON MÄÄRÄ LISÄÄNTYY BACK

35 Mitä konkreettista voin tehdä, mikä edellyttää teknologian hyödyntämistä osana oppimista? yhteisöllisyys Palkitaan hyvää Sähköinen oppimisalusta App + videot + kännykät Vihko tiedonrakentamisessa BYOD Pilvi tiedorakentamisessa 1:1 Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

36 Tulevaisuuden taidot Tiedon rakentaminen ja tuottaminen Ongelmanratkaisu ja luovuus Yhteisöllisyys ja yhteistyötaidot Itsesäätely ja arviointi, persoonan kasvu Vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidot Globaali tietoisuus Tieto- ja viestintätekniikan käyttötaidot OECD

37 Mitä yhteisöllinen tiedonrakentaminen on? Vesa Äyräs 37

38 Monet koulujen oppimistehtävät edellyttävät oppilaita toistamaan uudelleen jo kertaalleen oppimaansa tietoa. Tiedonrakentelu on edistyneempää toimintaa. Siinä oppilaat luovat uutta ymmärrystä olemassa olevan tiedon pohjalta. Tämä voi tapahtua tulkinnan, analysoinnin, yhdistelyn tai arvioinnin kautta. Vesa Äyräs 38

39 Tiedonrakentelua tapahtuu, kun oppilas yhdistää uutta tietoa aikaisemmin oppimaansa kehittääkseen itselleen uutta ymmärrystä. Tällöin oppilas tekee enemmän kuin vain toistaa saamaansa tai löytämäänsä tietoa uudelleen. Oppilas voi rakentaa tietoa tulkitsemalla, analysoimalla, yhdistelemällä tai arvioimalla: Tulkinta tarkoittaa päätelmien tekemistä tekstin kirjallisesta merkityksestä. Esimerkiksi äidinkielessä voidaan pyytää oppilasta miettimään syitä, miksi kirjan hahmo käyttäytyi tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Analysointi tarkoittaa osien tunnistamista kokonaisuudesta ja niiden keskinäisten suhteiden osoittamista. Historiassa analysointia tapahtuu, kun oppilaat tutkivat historiallisia dokumentteja eri lähteistä päätelläkseen, mikä johti suureen tapahtumaan. Yhdistely tarkoittaa kokonaisuuksien välisten suhteiden tunnistamista. Oppilaita voidaan esimerkiksi pyytää vertailemaan näkökulmia useammista eri lähteistä. Arviointi tarkoittaa tiedon tai tapahtuman tarkoituksen, uskottavuuden tai tärkeyden määrittämistä. Oppilaat voivat esimerkiksi tutkia erilaisia lähteitä ja päättää, mikä niistä on merkittävin. Vesa Äyräs 39

40 Onko tiedonrakentamista? Oppilaat pohtivat tarinan yksityiskohtia päätellääkseen, miksi päähenkilö syyllistyi rikokseen. Oppilaat etsivät internetistä tietoa, kuinka paikallisella tasolla voidaan edistää ympäristönsuojelua. He pitävät löydöksistään esitelmän. Oppilaat etsivät erilaisia teorioita ilmanpaineen laskemisen syylle ja päättelevät, mikä teorioista on uskottavin. Oppilaat opiskelevat laitteiston käyttöä ja mittaavat ilmanpainetta ulkona. Vesa Äyräs 40

41 Onko tiedonrakentamista? Oppilaat pohtivat tarinan yksityiskohtia päätellääkseen, miksi päähenkilö syyllistyi rikokseen. KYLLÄ Oppilaat etsivät internetistä tietoa, kuinka paikallisella tasolla voidaan edistää ympäristönsuojelua. He pitävät löydöksistään esitelmän. EI Oppilaat etsivät erilaisia teorioita ilmanpaineen laskemisen syylle ja päättelevät, mikä teorioista on uskottavin. KYLLÄ Oppilaat opiskelevat laitteiston käyttöä ja mittaavat ilmanpainetta ulkona. EI Vesa Äyräs 41

42 Mitä teknologian hyödyntäminen tiedonrakentamisessa voisi tarkoittaa? Entä mitä teknologian hyödyntäminen yhteisöllisessä tiedonrakentaminen tarkoittaa? Vesa Äyräs 42

43 Täydennän sitä huomenna, minkä eilen tai tänään opin! Suuri osa oppimisesta tapahtuu muualla kuin koulussa, miksi? Tehokkain Oppiminen perustuu haluun kohtaako halu ja koulu? Minne tietoa varastoidaan ja missä sitä rakennetaan? 43

44 Sähköiset vihkot - täydennän sitä huomenna, minkä tänään opin! Vesa Äyräs 44

45 Y H T E I S K U N T A A V O I N, V U O R O V A I K U T T E I N E N, E R I L A I S U U T T A H Y V Ä K S Y V Ä, A L O I T T E L L I S U U T T A A R V O S T A V A YHTEISTOIMINNALLISUUS MUUTOS OPPIMISESSA? - Kuka opettaa? JOHTAJUUDEN JAKAMINEN vrt. tiimi vai tiimimäinen KOTI JA KOULU KASVATTAA -Silta-illat TURVALLINEN OPPIMINEN OPETUSMENETELMÄT MIKÄ / KUKA OHJAA MENETELMIÄ? MITÄ PITÄÄ OPPIA? OSAAMISEN SYVENTÄMINEN JA INNOVAATIOT TIEDOTTAMINEN JA LÄPINÄKYVYYS -Huoltajien Opit OSAAMISEN SYVENTÄMINEN PERSONOITUA! LEADERSHIP / MANAGEMENT VUOROVAIKUTUSTA

46 Vanhemmat asiantuntijoina

47 ARVOT Mitä konkreettista voin tehdä, mikä tukee teknologian hyödyntämistä osana kumppanuutta? Sähköinen tietoturva tiedottaminen Siltaillat,murkkuillat jne Osallistaminen kasvatuskump panuus Arviointi Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi

48 Still Face Howto start movement Classroom of the future Olli Luukkainen Future learning Sugata Mitra Alien Gloria USB wine Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 48 4

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Mitä tulevaisuuden vaatima osaaminen on? 24.4.201 4 2 ITL-tutkimuksesta Innovative Teaching and Learning Kansainvälinen tutkimus-

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu!

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! Tieke 16.9.2010 Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! 1 Irmeli Halinen/Opetushallitus Tulevaisuuden vaatima osaaminen - terve identiteetti, valmius itsenäiseen toimintaan - taito elää yhteisössä, toimia

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen jaetun johtamisen näkökulmasta

Pedagoginen johtaminen jaetun johtamisen näkökulmasta Pedagoginen johtaminen jaetun johtamisen näkökulmasta rehtori Vesa Äyräs, Koulumestarin koulu, Espoo Koulumestarin koulu Perustettu 2007 310 oppilasta (350) 25 opettajaa Kolme rehtoria (rehtori + 2 apulaisrehtoria)

Lisätiedot

Koulun toimintakulttuurin muutos - jaettua johtajuutta

Koulun toimintakulttuurin muutos - jaettua johtajuutta Koulun toimintakulttuurin muutos jaettua johtajuutta rehtori Vesa Äyräs, Koulumestarin koulu, Espoo Koulumestarin koulu Perustettu 2007 310 oppilasta (350) 25 opettajaa Kolme rehtoria (rehtori + 2 apulaisrehtoria)

Lisätiedot

Jaettu johtajuus - delegointiako? Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät Oulu Merja Narvo-Akkola

Jaettu johtajuus - delegointiako? Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät Oulu Merja Narvo-Akkola Jaettu johtajuus - delegointiako? Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät Oulu 21.-22.4.2016 Merja Narvo-Akkola Tarpeet johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämiselle Muuttuva toimintaympäristö ja globaali

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Innokas Koulumestari Koulu oppilaita 235 ( 350 ) opettajia 18 avustajia 14 Oppimiskeskus Innokas! Kehittäminen ja koordinointi Opettajien ja rehtoreiden koulutus yhteistyö

Lisätiedot

Kohti innovatiivista koulua: oppimisalustat ja interaktiiviset esitystaulut työvälineen. lineenä koulun arjessa. Salla Vainio ja Tiina Korhonen

Kohti innovatiivista koulua: oppimisalustat ja interaktiiviset esitystaulut työvälineen. lineenä koulun arjessa. Salla Vainio ja Tiina Korhonen Kohti innovatiivista koulua: oppimisalustat ja interaktiiviset esitystaulut työvälineen lineenä koulun arjessa Salla Vainio ja Tiina Korhonen Innovatiivinen koulu MUUTTUVA OPETTAJUUS MUUTTUVA OPPIMINEN

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Yhteistyössä 2013 Innokas www.innokas.fi Millaista osaamista tarvitaan? PISA, New Millennium learners, DeSeCo, Ajattelutavat Työskentelytavat Työvälineet

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Tulevaisuus haastaa opettajuuden

Tulevaisuus haastaa opettajuuden Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Toimintakulttuurin hahmottelua Mikä asia keskusteluttaa teidän koulussanne opettajia vuodesta toiseen

Lisätiedot

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Kansainvälisyyden dynaamiset tilat 3.9.2015 Global Innokas toimijat Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Joustavat ja välittävät oppimisympäristöt 2013-2015

Joustavat ja välittävät oppimisympäristöt 2013-2015 Joustavat ja välittävät oppimisympäristöt 2013-2015 Liisa Lind Mediakeskuksen johtaja Helsingin opetusvirasto JOTIn projektipäällikkönä 10/2013 06/2014 Essi Ryymin Tavoitteet 1. kehittää joustavia ja välittäviä

Lisätiedot

KuntaKesu2 Joensuu 6.11.2014 Anneli Rautiainen Opetusneuvos, Esi- ja perusopetus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

KuntaKesu2 Joensuu 6.11.2014 Anneli Rautiainen Opetusneuvos, Esi- ja perusopetus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi KuntaKesu2 Joensuu 6.11.2014 Anneli Rautiainen Opetusneuvos, Esi- ja perusopetus 21. vuosisadan oppimisen taidot Yhteistyö Tiedon rakentaminen ja kriittinen ajattelu ICT Ongelmanratkaisu ja innovaatio

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa Leena Liusvaara aluerehtori Keskustan koulu Salossa 375 oppilasta 34 opettajaa, 10 avustajaa 23 por, joista 8 pienryhmiä Valmistavan opetuksen ryhmä

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Kehitykseen suuntaava johtaminen koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta case Lappeenranta

Kehitykseen suuntaava johtaminen koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta case Lappeenranta Kehitykseen suuntaava johtaminen koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta case Lappeenranta OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI Oppivan yhteisön johtaminen 100-vuotiaassa Suomessa 7. 8.6.2017, Helsinki, Wanha

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Kysely tehtiin syyskuussa 2014 Mukana Kuopio, Siilinjärvi, Juankoski, Maaninka, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara, Perusopetuksen koulut ja varhaiskasvatus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Työkirja tietoteknisen oppimistehtävän suunnitteluun innovatiiviseksi

Työkirja tietoteknisen oppimistehtävän suunnitteluun innovatiiviseksi Työkirja tietoteknisen oppimistehtävän suunnitteluun innovatiiviseksi Mieti oppimistehtäväsi tavoitteita ja vastaa muutamalla sanalla kysymyksiin Oppimistehtävän nimi: Pedagogiikka 1. Oppimista syntyy

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia 21.4.2010 Liisa Ilomäki & Minna Lakkala minna.lakkala@helsinki.fi; liisa.ilomaki@helsinki.fi Technology

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay

Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay 27.9.2012 1) Paras kokemuksesi erityisopetuksesta 2) Mikä tämänhetkisessä toimintaympäristössäsi a. toimii b. ei toimi erityisopetuksen ja tuen antamisen osalta?

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola. Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo. Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay

Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola. Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo. Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay ELA ja samanaikaisopettajuus Kokemuksia samanaikaisesta pedagogiikasta Tallenne (dvd) yhteisopettajuusmallista

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen

Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen Tavoitteet Monikulttuurisuus Projektioppiminen Ilmiöpohjainen oppiminen Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Yhteistyöehdotus NPDLohjelmaan osallistumisesta OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Kehitysjohtaja Mika Silvennoinen Ohjelmajohtaja Vesa Äyräs New Pedagogies for Deep Learning oppimisen muutoksen tukena

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Joensuu

Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Joensuu Uusi peruskoulu visiotyöpaja 23.1.2017, Joensuu #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Yksilöllinen eteneminen mahdollistuu. Kiinnostuksen kohteet

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Puheenvuorojen aiheet Kansalliset tavoitteet ja tilanne Espoossa Sosiaalinen media oppimisessa Kodin ja koulun yhteistyö

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt Naistenmatkan koulun toiminta-ajatus Elinikäistä oppimista, kasvua, hyvinvointia, iloa, arvostamista, turvallisuutta ja yhdessä tekemistä. Aikaansa seuraava ja tulevaisuuteen tähtäävä Naistenmatkan koulu

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

OPS 2016 LAATUEDUSTAJIEN, REHTOREIDEN JA PEDAGOGISTEN YHDYSOPETTAJIEN OPS- HAUTOMO SIBELIUSTALO

OPS 2016 LAATUEDUSTAJIEN, REHTOREIDEN JA PEDAGOGISTEN YHDYSOPETTAJIEN OPS- HAUTOMO SIBELIUSTALO OPS 2016 LAATUEDUSTAJIEN, REHTOREIDEN JA PEDAGOGISTEN YHDYSOPETTAJIEN OPS- HAUTOMO 18.2.2014 SIBELIUSTALO POHTIVAT, OSALLISTAVAT TYÖRYHMÄT 1-5 Ryhmien ajatukset 1. Pohjoinen: Oppimisen edistäminen/vuorovaikutus

Lisätiedot

Maailma muuttuu muuttuuko koulu?

Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Janne Pietarinen professori kasvatustiede, erityisesti perusopetuksen ja opettajankoulutuksen tutkimus Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Suomalaisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani

Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani 8.1.2014 Ajattelu ja oppiminen Oman oppimis-strategiansa Yläkoulussa oppivan yhteisön tuki Materiaalihysteria - Asian

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot