Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityisyyden suoja työsuhteessa"

Transkriptio

1 Yksityisyyden suoja työsuhteessa

2 Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki

3 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN ISBN (Fokus) Paino: Print Best, Viro 2014 Anna palautetta kirjasta:

4 ESIPUHE Työntekijän yksityisyyden suoja on noussut viime vuosina yhdeksi keskeisimmistä työelämän keskustelunaiheista. Vaikka meillä on ollut asiaan liittyvää lainsäädäntöä aiemminkin, vasta 1997 aloitettu työelämän yksityisyyden suojaa koskevan lain valmistelu ja siihen liittynyt julkinen keskustelu on tehnyt asian laajalti tunnetuksi. Suomen perustuslain mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä, mitä kaikkea työntekijän yksityisyyden suoja pitää sisällään. Siinä on kuitenkin keskeisesti kysymys työntekijän perustuslain mukaisten oikeuksien ja työnantajan intressien yhteensovittamisesta. Teosta kirjoitettaessa aihe on rajattava jollakin tavalla. Tämän teoksen teemat liikkuvat henkilötietolain ja työelämän yksityisyyden suojasta annetun lain ympärillä. Lisäksi teoksessa käsitellään mm. viestinnän suojaan liittyviä kysymyksiä. Kirjoitustyössäni olen vaivannut useita henkilöitä, joille kaikille haluan osoittaa kiitokseni vaivannäöstä ja arvokkaista kommenteista. Haluan erityisesti mainita työtoverini Johan Åströmin, joka on lukenut koko käsikirjoituksen ja jonka kanssa olen käynyt lukuisia hyödyllisiä keskusteluja aiheen tiimoilta. Helsingissä kesäkuun 13. päivänä

5 Esipuhe ESIPUHE 3. PAINOKSEEN Laki yksityisyyden suojasta työelämässä tuli voimaan Kun eduskunta hyväksyi lain, se edellytti, että valtioneuvoston toimesta valmistellaan yksityiskohtaisemmat säännökset työpaikan sähköpostin käytöstä, työntekijöiden teknisestä valvonnasta sekä huumetestien käytöstä työsuhteessa. Työntekijöiden teknistä valvontaa koskevat säännökset rajoittuvat kuitenkin kameravalvontaan. Säännösten lisääminen lakiin merkitsi niin suurta uudistusta, että alkuperäinen laki jouduttiin kumoamaan kokonaisuudessaan ja korvaamaan se uudella lailla. Uudet säännökset tulevat voimaan Lainsäädännössä on tapahtunut myös muita muutoksia. Muun muassa työturvallisuuslaki on uusittu, ja poliisin luotettavuuslausunnot on korvattu turvallisuusselvityksillä. Työntekijän rikostaustan selvittämisestä on annettu oma lakinsa. Uudessa painoksessa on otettu huomioon lainsäädännössä tapahtuneet muutokset. Kollegani Antti Mähönen on ystävällisesti lukenut teoksen uusitut osat, mistä esitän hänelle parhaimmat kiitokseni. Helsingissä elokuun 18. päivänä

6 Esipuhe ESIPUHE 5. PAINOKSEEN Työntekijän yksityisyyden suojaa koskevaa lainsäädäntöä on jälleen uusittu. Työelämän yksityisyyden suojasta annettuun lakiin lisättiin 2008 säännökset siitä, millä edellytyksillä työnantaja voi hankkia ja käyttää työntekijän luottotietoja. Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin lisättiin 2009 säännökset, joissa määritellään muun muassa, millaiset väärinkäytösepäilyt oikeuttavat työnantajan tutkimaan työntekijöiden sähköpostiviestien tunnistamistietoja. Myös yksityisyyden suojaan liittyvä yhteistoimintalainsäädäntö on muuttunut. Teoksen viidennessä painoksessa on otettu huomioon lainsäädäntömuutokset huhtikuun 2009 loppuun saakka. Helsingissä

7 Esipuhe ESIPUHE 7. PAINOKSEEN Yksityisyyden suojaa koskeva lainsäädäntö muuttuu koko ajan. Vuoden 2015 alusta tulee voimaan uusi turvallisuusselvityslaki, jossa määritellään muun muassa, millä edellytyksillä työnantaja voi teettää poliisilla turvallisuusselvityksen työntekijästä. Säännökset ovat huomattavasti yksityiskohtaisemmat kuin nykyisessä laissa. Vuoden alusta tulee voimaan myös kokonaan uusi laki, tietoyhteiskuntakaari. Tietoyhteiskuntakaareen on koottu useita sähköiseen viestintään liittyviä lakeja. Esimerkiksi työntekijän sähköpostin välitystietojen ja puhelintietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä paikantamispalvelujen hyödyntämiseen liittyvät säännökset ovat tietoyhteiskuntakaaressa. Teoksen seitsemännessä painoksessa on otettu huomioon lainsäädäntömuutokset lokakuun loppuun 2014 saakka. Helsingissä

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Mikko Nyyssölä Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Mikko Nyyssölä Toimitus: Heidi Antinkari

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI TALENTUM Helsinki 2009 3., uudistettu painos Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1371-1 Kansi: Outi Pallari Sivun valmistus: NotePad Ay Kariston

Lisätiedot

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 28.1.2004: Henkilöstöturvallisuus yleisesti Henkilöstöturvallisuus Henkilöstöturvallisuus on osa yritysturvallisuutta

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä Kuntalaki Tausta ja tulkinnat Heikki Harjula Kari Prättälä TALENTUM Helsinki 2012 8., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1473-2 Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Talentum Helsinki 2011 6., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1440-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA?

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? EU-tietosuoja-asetuksen vaikutukset koulutuskierros Yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimisto ja FCG / Maaliskuu 2015 MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Tom Vapaavuori Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Talentum Pro Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

KIRJANPITOLAKI. kommentaari

KIRJANPITOLAKI. kommentaari KIRJANPITOLAKI kommentaari Timo Kaisanlahti TALENTUM Helsinki 2016 4. uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Leena Viitala Kansi:

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

OIKEUDEN PERUSTEOKSET

OIKEUDEN PERUSTEOKSET YRITYSOIKEUS OIKEUDEN PERUSTEOKSET HALLINTO-OIKEUS (OLLI MÄENPÄÄ) INSOLVENSSIOIKEUS (PÄÄTOIMITTAJA RISTO KOULU) PERUSOIKEUDET (PÄÄTOIMITTAJA PEKKA HALLBERG) PROSESSIOIKEUS (PÄÄTOIMITTAJA DAN FRÄNDE) RIKOSOIKEUS

Lisätiedot

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio Rahapelilainsäädäntö ja markkinat Mikko Alkio TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Mikko Alkio Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1838-9

Lisätiedot

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS

TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELU- VASTUUOPAS Alma Talent 2017 Helsinki 11., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad Kansi: Lauri

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA

TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA Nice Tuesday 11.11.2008 asianajaja Klaus Nyblin 1 1. Nykyisin: työnantajilla ei oikeutta tunnistamistietojen

Lisätiedot

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin 1 Esityksen sisältö Mistä on kysymys? Sovellettava lainsäädäntökehikko Vastakkaiset intressit ja niiden punninta? Työelämän tietosuojalain

Lisätiedot

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 75/2000 vp). Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta

Lisätiedot

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen Maankäyttöja rakennuslaki Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen TALENTUM PRO Helsinki 2015 3., uudistettu painos Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000 nimellä Uusi

Lisätiedot

T Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 10.2. 2005: Henkilöstöturvallisuuden käsitteet, tavoitteet ja hallintakeinot Henkilöstöturvallisuus Henkilöstöturvallisuus

Lisätiedot

T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus. Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 15.3.2007: Henkilöstöturvallisuuden tavoitteet ja hallintakeinot

T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus. Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 15.3.2007: Henkilöstöturvallisuuden tavoitteet ja hallintakeinot T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 15.3.2007: Henkilöstöturvallisuuden tavoitteet ja hallintakeinot Henkilöstöturvallisuus Henkilöstöturvallisuus on osa

Lisätiedot

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS TALENTUM Helsinki 2013 9., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1980-5 Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS

Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS Harri Hietala Mikko Hurmalainen Keijo Kaivanto TYÖSUOJELUVASTUUOPAS TALENTUM Helsinki 2015 10., uudistettu painos 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2508-0

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

YKSITYISYYDEN SUOJASTA TYÖELÄMÄSSÄ Susanne Homén Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy

YKSITYISYYDEN SUOJASTA TYÖELÄMÄSSÄ Susanne Homén Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy YKSITYISYYDEN SUOJASTA TYÖELÄMÄSSÄ Susanne Homén Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy Nykytilan arviointi Sähköpostin yleistyminen työelämässä on merkinnyt suurta muutosta työpaikkojen perinteiseen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ 1 (8) 5.1.2012 YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Yhteistoiminta-asiamiehelle tehdyn pyynnön keskeinen

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg

Lisätiedot

maakaaren järjestelmä I

maakaaren järjestelmä I maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors TALENTUM Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 6., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdoksen verotus

Sukupolvenvaihdoksen verotus Sukupolvenvaihdoksen verotus Janne Juusela Sami Tuominen Sukupolvenvaihdoksen verotus Talentum Media Oy Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta

Varmaa ja vaivatonta Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Tekninen valvonta sähköisissä palveluissa Päällikkö Jarkko Saarimäki Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika jarkko.saarimaki@ficora.fi Ennakkokysymys

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)

Lisätiedot

Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren

Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren Hostingpalvelujen oikeudelliset kysymykset Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012 Jaakko Lindgren Legal Counsel Tieto, Legal jaakko.lindgren@tieto.com Esittely Jaakko Lindgren Legal Counsel, Tieto Oyj

Lisätiedot

SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ

SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ LIIKEARKISTOPÄIVÄT 12.-13.9.2007 ASIAKIRJAT SÄHKÖISET JA LAINSÄÄDÄNTÖ Jukka Tuomela Tampereen yliopisto Oikeustieteiden laitos Lainsäädännön lähtökohtia Lainsäädännössä pyritään siihen, että sähköisiä

Lisätiedot

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet

Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Jaakko Husa Teuvo Pohjolainen Julkisen vallan oikeudelliset perusteet Johdatus julkisoikeuteen Talentum Helsinki 2014 Neljäs, uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso KIINTEISTÖNvälitys ja -arviointi TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2159-4 ISBN 978-952-14-2160-0 (sähkökirja) Print Best 2014

Lisätiedot

Perustuslaki. Ilkka Saraviita

Perustuslaki. Ilkka Saraviita Perustuslaki TALENTUM Helsinki 2011 Toinen, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1614-9

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

T Yritysturvallisuuden

T Yritysturvallisuuden T-110.260 Yritysturvallisuuden perusteet Henkilöstöturvallisuus 11.2.2004 Ronja Addams-Moring Teknillinen korkeakoulu Tietoliikenneohjelmistojen ja multimedialaboratorio http://www.tml.hut.fi/opinnot/t-110.260/

Lisätiedot

Palaute kirjasta:

Palaute kirjasta: TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Sivunvalmistus: NotePad Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-2294-2 ISBN 978-952-14-2295-9 (sähkökirja) Print Best Viro 2015 Palaute

Lisätiedot

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen NÄIN TEEN PERUKIRJAN Pertti Puronen TALENTUM HELSINKI 2013 5., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Pertti Puronen ISBN 978-952-14-2093-1 ISBN 978-952-14-2137-2 (sähkökirja) Kansi ja taitto: Lapine Oy

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila Euroopan ihmisoikeussopimus Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila TALENTUM Helsinki 2012 5., uudistettu painos Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki yhteisötilaajan näkökulmasta. Antti Järvinen 3.12.2007

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki yhteisötilaajan näkökulmasta. Antti Järvinen 3.12.2007 Sähköisen viestinnän tietosuojalaki yhteisötilaajan näkökulmasta Antti Järvinen 3.12.2007 Everything must be done as simply as possible but not simplier Albert Einstein Suomessa ei ole tietoturvalakia

Lisätiedot

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2008 N:o 510 515 SISÄLLYS N:o Sivu 510 Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta... 1473 511 Laki yksityisyyden

Lisätiedot

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Oikeudenkäynti III TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

Lasse Lehtonen Mirva Lohiniva-Kerkelä Irma Pahlman

Lasse Lehtonen Mirva Lohiniva-Kerkelä Irma Pahlman Lasse Lehtonen Mirva Lohiniva-Kerkelä Irma Pahlman Terveysoikeus Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2574-5 Taitto:

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET

Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Eva Tammi-Salminen ESINEVAKUUSOIKEUDEN PERUSTEET Talentum Pro Helsinki 2015 Juridica-kirjasarjan 30. teos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

10 Yksityiselämän suoja

10 Yksityiselämän suoja SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999) 10 Yksityiselämän suoja Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen

Lisätiedot

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1715-3 ISBN 978-952-14-1716-0

Lisätiedot

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Alma Talent 2016 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2972-9 ISBN: 978-952-14-2973-6 (sähkökirja)

Lisätiedot

Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS. Talentum Media Oy Helsinki

Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS. Talentum Media Oy Helsinki Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara Palmberg Taitto: Marja-Leena Saari ISBN 978-952-14-2312-3

Lisätiedot

-------- = LV! "17. Seinäjoen kaupungin tietoturvapolitiikka SE I N ÄJ 0 K I. 1. Johdanto. 2. Tietoturvaan liittyvät tavoitteet ja periaatteet

-------- = LV! 17. Seinäjoen kaupungin tietoturvapolitiikka SE I N ÄJ 0 K I. 1. Johdanto. 2. Tietoturvaan liittyvät tavoitteet ja periaatteet -------- Seinäjoen kaupungin tietoturvapolitiikka 1. Johdanto Tietoturva nähdään julkishallinnon organisaatioissa oleellisena osana normaalia toimintaa ja palveluiden laatua, kokonaisturvallisuutta ja

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Raimo Immonen. Talentum Media Oy Helsinki

Raimo Immonen. Talentum Media Oy Helsinki Raimo Immonen Yritysjärjestelyt Talentum Media Oy Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Raimo Immonen ISBN 978-952-14-2327-7 ISBN 978-952-14-2328-4 (Verkkokirja) Kansi: Sirpa

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus työelämässä. Katja Leppänen

Yhdenvertaisuus työelämässä. Katja Leppänen Yhdenvertaisuus työelämässä Katja Leppänen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Katja Leppänen Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2438-0 ISBN 978-952-14-2439-7

Lisätiedot

Työelämän tietosuojaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset 25.9.2015

Työelämän tietosuojaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset 25.9.2015 Työelämän tietosuojaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset 25.9.2015 Esille nousevat aiheet vuonna 2015 Whistleblowing kanavat Policyt Whistleblowing, tietosuojanäkökulma Henkilötietolain perusedellytykset

Lisätiedot

Laatua ja tehoa toimintaan

Laatua ja tehoa toimintaan Laatua ja tehoa toimintaan Tietoturvallisuus osana laatua Kuntamarkkinat 12.9.2013 Aapo Immonen, Senior Manager, FCG konsultointi Oy 5.9.2013 Page 1 Sisältö Tavoitteet Tietoturvallisuutta ohjaavat tekijät

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi. Marja Lehtisaari 11.2.2013

Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi. Marja Lehtisaari 11.2.2013 Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi Marja Lehtisaari 11.2.2013 Arkistoinnin lainsäädäntö Perustuslaki 73/1999 Arkistolaki 831/1994 Julkisuuslaki 621/1999 Muutos 23.6.2005 495/2005, voimaan 1.10.2005

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros Vahingonkorvausvelan vanhentuminen Olli Norros TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Olli Norros Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Lainlaatijan EU-opas. Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet. 2. uudistettu painos

Lainlaatijan EU-opas. Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet. 2. uudistettu painos Lainlaatijan EU-opas Kansallisten säädösten valmistelua koskevat ohjeet 2. uudistettu painos Helsinki 2004 Esipuhe Tässä Lainlaatijan EU-oppaassa käsitellään Euroopan yhteisöjen säädösten huomioon ottamista

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa

Lisätiedot

Osakeyhtiö I yleiset opit

Osakeyhtiö I yleiset opit Osakeyhtiö I yleiset opit Jukka Mähönen Seppo Villa TALENTUM Helsinki 2015 3., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies Avoin data ja tietosuoja Kuntien avoin data hyötykäyttöön 27.1.2016 Ida Sulin, lakimies Lakipykäliä, avoin data ja julkisuus Perustuslaki 12 2 momentti» Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut

Lisätiedot

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Alma Talent Helsinki 2016 7., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2775-6 ISBN 978-952-14-2360-4

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 273 280 SISÄLLYS N:o Sivu 273 Laki Argentiinan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista koskevan

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari

Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari 14.3.2017 Henkilöstöpäällikkö Jarmo Kröger Koulutuskeskus Salpaus Henkilöstön työturvallisuusvastuut

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot