LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12)"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk ) Lastensuojelussa toimivien eri ammattiryhmien osaamista yhdistetään tarkoituksenmukaisesti asiakasprosessin eri vaiheissa toimivaksi kokonaisuudeksi niin, että sosiaalihuollon eri ammattiryhmien ryhmä- ja tiimityöllä varmistetaan palvelun vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. TYÖNTEKIJÄRAKENNE Johtava sosiaalityöntekijä Ammatillisen työn johto vastaa toiminnan tuloksellisuudesta. Työ on lähiesimiestyötä, johon sisältyy työntekijöiden välitöntä ammatillisen työn johtamista ja ohjausta sekä toiminnan kehittämistä, mikä edellyttää lähiesimieheltä lastensuojelun sekä esimiestyön osaamista: lähiesimiestehtävät asiakastyön ohjaus ja osallistuminen haastavien asiakkaiden tilanteisiin työparina lastensuojelulain mukaiset esimiestehtävät ja niihin liittyvät asiakastyö (LsL:n mukaiset päätökset, yksilöasioita koskevat lausunnot yms.) Toimii esimiehenä lastensuojelun sosiaalityöntekijöille, sosiaaliohjaajille ja sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijöille. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja riittävä johtamistaito. Tehtäväkohtainen palkka 3457,19. vastaa omalla osa-alueellaan asiakkaita koskevien päätösten tekemisestä asioiden valmistelun johtamisesta ja koordinoinnista asiakassuunnitelman tekemisestä asiakkaan tilanteen arvioinnista asiakkuuden lopettamisesta vastaavat sosiaalityöntekijät toimivat omalla osa-alueellaan lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä.

2 Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus. Tehtäväkohtainen palkka 3300 (nyt 3195,80 ). t vastaavat omalla osa-alueellaan selvitys- ja valmistelutyöstä vastaavan sosiaalityöntekijän ohjauksessa asiakkaiden palveluohjauksesta perhetyöstä avohuollon tukitoimien ja jälkihuollon toteuttamisesta (sis. harkinnanvarainen toimeentulotuki) toimenpiteiden ja palveluiden vaikutusten sekä lapsen edun arvioinnista asiakassuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti n työsopimussuhteet muutetaan viroiksi, jotta on mahdollista hoitaa avohuollon tukitoimien ja jälkihuollon toimeenpanoa. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen sosiaaliohjaajan ammatillinen kelpoisuus (amk-sosionomi). Tehtäväkohtainen palkka 2522,90 (palkkaus nostetaan Karviaisen hinnoittelussa ylempään virkavastuisten sosiaaliohjaajien ryhmään, nykyinen tehtäväkohtainen palkka on 2319,68 ). Perhetyöntekijä Perhetyöntekijät vastaavat avohuollon tukitoimena tehtävästä perhetyöstä asiakasperheissä. Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto. Tehtäväkohtainen palkka on 2319,68. Rakenne Nykytilanne Esitys sosiaaliohjaajat 7 sosiaaliohjaajat 9 perhetyöntekijät 3 sosiaalityöntekijät 8 vastaavat sosiaalityöntekijät 5 yhteensä 15 yhteensä 17

3 TYÖN ORGANISOINTI Alkuarviointi lastensuojeluilmoitusten vastaanotto ja kirjaus lastensuojelun tarpeen arviointi lapsen läheisverkoston selvittäminen yhteistyö lapsen asioissa mukana olevien tahojen kanssa asiakkaiden siirto lastensuojelupalveluihin tarpeen arvioinnin perusteella päättää siitä, ryhdytäänkö lastensuojelutarpeen selvitykseen vai onko ilmoitus ollut ilmeisen aiheeton tai ohjataanko lapsi muiden palveluiden piiriin vastaa lastensuojelun tarpeen selvityksen tekemisestä vastaa asiakkaan siirtymisestä avohuollon tai sijaishuollon palveluihin lastensuojelutarpeen selvittäminen vastaavan sosiaalityöntekijän ohjauksessa asiakkaan palveluohjaus Alkuarviointitiimin henkilöstö 2 vastaavaa sosiaalityöntekijää 2 sosiaaliohjaajaa Vuonna 2011 Vihdissä ja Karkkilassa tehtiin 666 lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoitukset käsitellään Karviaisessa seuraavasti: toimistosihteeri kirjaa lastensuojeluilmoitukset asiakastietojärjestelmään sitä mukaa kun ne tulevat vastaavat sosiaalityöntekijät käsittelevät välittömästi akuutteja toimenpiteitä vaativat ilmoitukset muut ilmoitukset käsitellään viikoittain yhteisessä lastensuojeluilmoituspalaverissa, jossa sovitaan ilmoituksen vaatimista toimista lastensuojelun tarpeen arviointiin johtavat ilmoitukset jaetaan työpareille sovitaan menettelystä niiden ilmoitusten osalta, jotka eivät johda selvityksen tekemiseen Lastensuojelun tarpeen ohjeellinen arviointiprosessi on Karviaisessa seuraava: 1. tapaamisessa ovat mukana ilmoituksen kohde/asiakas, ilmoituksen tekijä ja lastensuojelun työpari. Tapaamisessa käsitellään ilmoituksen syy ja kuullaan sekä asiakkaan että il-

4 moituksen tekijän näkemys asiasta. Käydään läpi selvityksen tarkoitus ja menettely. 2. tapaamisessa asian käsittelyä jatketaan sosiaaliohjaajan johdolla ensimmäisessä tapaamisessa sovitun mukaisesti. Tapaamisessa voi tarpeen mukaan olla läsnä myös tarvittavaa verkostoa (ammatillista tai asiakkaan lähiverkostoa) 3. tapaamisessa sosiaaliohjaaja tapaa lapsen/lapset 4. tapaamisessa käydään läpi sosiaalityöntekijän asiasta sosiaaliohjaajan kirjausten ja käytyjen keskustelujen pohjalta tekemä yhteenveto, josta käy ilmi jatkuuko asiakkuus lastensuojelussa. Tapaamisessa ovat mukana lastensuojelun työpari ja asiakas. mikäli asiakkuus jatkuu, huolehtii sosiaalityöntekijä asiakkuuden siirtämisestä lastensuojelun palveluihin, pääsääntöisesti avohuollon palveluihin, joiden kanssa on yhteinen siirtotapaaminen joka toinen viikko selvitysten edistymistä seurataan viikoittaisessa selvityspalaverissa Seurattava suorite: tehdyt lastensuojelun tarpeen arvioinnit ja niiden jakaantuminen kunnittain Avohuolto avohuollon tukitoimet oma perhetyö jälkihuolto vastaa avohuollon asiakassuunnitelman tekemisestä päätökset avohuollon palveluista asiakkaan asian hoitaminen viranomaisverkostossa kun tarvitaan päätösvaltaa kokonaisvastuu asiakkaan tilanteen arvioinnista vastaa asiakkaan siirtämisestä tarvittaessa sijaishuollon palveluihin päätös asiakkuuden lopettamisesta asiakassuunnitelman valmistelu perheinterventiot verkostotyö asian valmistelussa avohuollon tukitoimien ja jälkihuollon toteuttaminen asiakkaan neuvonta ja ohjaus, palveluohjaus psykososiaalinen työ Perhetyöntekijä perhetyö lastensuojelun asiakkaiden kotona

5 Avohuoltotiimin henkilöstö 2 vastaavaa sosiaalityöntekijää 6 sosiaaliohjaajaa 3 perhetyöntekijää Vastaavien sosiaalityöntekijöiden työnjako: työntekijä 1: Karkkila, 59 asiakasperhettä jälkihuolto, 40 nuorta yhteensä 99 asiakasta työntekijä 2: Vihti 97 asiakasperhettä Seurattava suorite: asiakasmäärä ja sen jakaantuminen kunnittain Sijaishuolto perhehoito laitoshoito- ja ammatilliset perhekodit vastaa sijaishuollon asiakassuunnitelman tekemisestä/päivittämisestä vähintään vuosittain päätökset huostaanotosta, sijaishuollosta ja tarvittaessa rajoittamistoimenpiteistä sijaishuoltopaikan valinta kilpailutetuista yksiköistä asiakkaan asian hoitaminen viranomaisverkostossa kokonaisvastuu asiakkaan tilanteen arvioinnista vastaa asiakkaan siirtämisestä tarvittaessa avohuollon palveluihin päätös asiakkuuden lopettamisesta asiakassuunnitelman valmistelu vanhempien osalta yhteistyössä aikuissosiaalityön kanssa työskentely biologisen perheen kanssa sijoituksen aikana mikäli se ei sisälly sijaishuoltopaikan tehtäviin työskentely avohuollon työntekijän kanssa huostaanoton valmistelussa lapsen/nuoren sijoituspaikkaan tutustuttaminen työskentely kotiutuksen yhteydessä Sijaishuoltotiimin henkilöstä 1 vastaavaa sosiaalityöntekijää 1 sosiaaliohjaaja Sijoituksessa olevia asiakkaita oli kesäkuussa 2012 Vihdissä ja Karkkilassa yhteensä 68. Seurattava suorite: hoitopäivät ja niiden jakaantuminen kunnittain Toimintaa tukevia resursseja:

6 toimistosihteerit ls-ilmoitusten skannaus ja kirjaus asiakastietojärjestelmään muut mahdolliset tehtävät sosiaalipäivystys ensi vaiheen apu ja päätökset perhehoitoyksikkö Pihlaja sijaisperheiden rekrytointi, koulutus ja tukijärjestelmät perhehoitajien toimeksiantosopimukset kulukorvausten ja palkkioiden maksatus perhehoitajien vastuutyöntekijät Sosiaalitaito tuki kehittämistyöhön tiedontuotanto Kustannukset: kuvattu järjestely tarkoittaa Nummi-Pusulan kahden lastensuojelun vakanssin säilyttämistä Karviaisessa Kuvattu järjestely aiheuttaa henkilöstömenoihin tehtäväkohtaisiin palkkoihin kustannusten lisäystä noin /vuosi (laskennallinen osuus kunnittain Karkkila 9840 ja Vihti ). Resurssin lisäämisellä voidaan kuitenkin hoitaa avohuollossa omana työnä joiltakin osin sellaisia tehtäviä joita nyt hankitaan ostopalveluita eli saadaan säästöjä ostopalveluista.

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009 LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009 Selvitykseen kerättävät tiedot Timo Turunen 18.2.2010 SISÄLTÖ TAUSTAA... 3 JOHDANTO... 4 1 LASTENSUOJELUSTA KOOTTAVAT TIEDOT... 5 1.1 Lastensuojelun asiakkaat...

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Lastensuojelun käsittelyajat

Lastensuojelun käsittelyajat Lastensuojelun käsittelyajat LASTENSUOJELUASIOIDEN PALVELUTARPEEN ARVIOINTI 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2016-5.8.2016 Vireille tulleet, yhteensä 741 499 Käsittely on alkanut 7 arkipäivän kuluessa lkm 718 469

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Järvenpää 30.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? Vaikuttavan työn edellytykset

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu (päivitetty_28052014) Lastensuojelu ilmoitusten lukumäärä Kuusikko-kunnissa 2009-16 000 Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA SELVITYS LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄTILANTEESTA JA LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN MÄÄRÄAIKOJEN TOTEUTUMISESTA LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010 LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Kuopio 23.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? 1 Vaikuttavan työn edellytykset lastensuojelussa

Lisätiedot

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017 Lapsi ja perhekohtaisella lastensuojelulla on viimesijainen vastuu turvata lapsen terve kehitys ja hyvinvointi. Raportti sisältää Kuopion kaupungin lastensuojelun

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelua varten

Henkilöstösuunnittelua varten Sosiaalityöntekijä Toimiala/ hallinnonala/ tuotantoalue Lasten ja nuorten palvelut Osasto/ yksikkö Lastensuojelu Avopalvelut 37 Säännöll. työaika 37 tuntia/vko 047SOS04A III johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015 Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun ja lapsiperheiden erityispalveluiden yksikön kokonaisrakenne Lastensuojelupäällikkö Lastensuojelu palvelut Sosiaalityön

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto

Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto PERHEPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Eva af Heurlin, sosiaalisihteeri Toiminta Lastensuojelu käsittää lakisääteiset viranomaistehtävät, kuten esimerkiksi

Lisätiedot

Kaavio: lasten lukumäärä ikäryhmittäin, joista on kirjattu aikavälillä lastensuojeluilmoitus

Kaavio: lasten lukumäärä ikäryhmittäin, joista on kirjattu aikavälillä lastensuojeluilmoitus LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN RAPORTTI 1.1. 31.8.19 Henkilöstö Lapsiperheiden sosiaalityön henkilöstöön kuuluu perhepalvelujen päällikkö, toimistosihteeri, vastaava sosiaalityöntekijä, neljä sosiaalityöntekijää,

Lisätiedot

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Liite, THL 1682/5.09.00/2014. sivu[1] Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot

Lisätiedot

Lastensuojelu tutuksi

Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Johanna Mäkipelkola 21.10.2011 Lasten suojelun kokonaisuus (Taskinen 2010. 23) Lastensuojeluilmoitusten ja lasten lukumäärä maakunnittain ja ikäryhmittäin v.2010

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 127/03.00.00/2012 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Kati Saastamoinen, puh. (09) 816 23422

Lisätiedot

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

3.1. Palvelun järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

3.1. Palvelun järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat 3. Perhepalvelut Perhepalvelujen tavoitteena on lasten, nuorten ja heidän perheidensä sosiaalisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja turvallisuuden edistäminen sekä itsenäisen suoriutumisen tukeminen ennaltaehkäisevillä

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Nuorisokodista nuoren kotiin

Nuorisokodista nuoren kotiin Nuorisokodista nuoren kotiin Lotilan avotyöyksikkö Nuorisokodinjohtaja Vesa Lankinen Peurunka 27.10.2015 Avotyön lähtökohtia Lastensuojelulain 36 :n mukainen avohuollon tukitoimi, jos terveys ja kehitys

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu. LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN RAPORTTI 1.1. 30.4.2019 Saapuneet lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot Naantalin sosiaali- ja terveysvirastossa on tarkasteluvälillä kirjattu yhteensä 262 lastensuojeluilmoitusta,

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015 LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015 2015 Sisältö Lastensuojelun tila 2015 1. LASTENSUOJELUILMOITUKSET 2. LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT 3. LASTENSUOJELUN KUSTANNUKSET 4. LASTENSUOJELUN PALVELURAKENNE

Lisätiedot

Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen Lastensuojelu 2013 Liite, sivu[1] Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot

Lisätiedot

1 Valtakunnallisen. lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano

1 Valtakunnallisen. lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano 1 Valtakunnallisen lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano Dnro 5138/05.00.00.03/2014 Päiväys 26.5.2014 2 Sisällys 1 Johdanto... 4 2 Riskinarviointi

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot vuodelta 2012 kerätään sähköisesti Lasu- Netti-sovelluksen kautta osoitteessa

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot vuodelta 2012 kerätään sähköisesti Lasu- Netti-sovelluksen kautta osoitteessa THL/1851/5.09.00/2012 Liite Lisätietoja: Tuula Kuoppala puh. 029 524 7234, tuula.kuoppala@thl.fi Salla Säkkinen puh. 029 524 7064, salla.sakkinen@thl.fi Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Hämeenlinna Päivi Sinko, projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Koulutusja kehittämiskeskus Palmenia Hanna Heinonen,

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014 Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014 Syksyn tuulet lastensuojelussa paneeli Eine Heikkinen, ryhmäpäällikkö Valvira Yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta 6.10.2014 Tähän esityksen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014 LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014 2014 Sisältö Lastensuojelun tila 2014 1. LASTENSUOJELUILMOITUKSET 2. LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT 3. LASTENSUOJELUN KUSTANNUKSET 4. LASTENSUOJELUN PALVELURAKENNE

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti: LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän lastensuojelun asiakasrekisteri

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän lastensuojelun asiakasrekisteri 1 / 1. Rekisterin nimi Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän lastensuojelun asiakasrekisteri 2. Rekisterinpitäjä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Essote Porrassalmenkatu

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa Sosiaali- ja terveyslautakunta 39 21.05.2014 Kaupunginhallitus 260 02.06.2014 Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa 361/00.03.01/2014 SOTELTK 39 Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Muutoksia ajassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sotelakiluonnos lausunnolla 14.10. mennessä Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1965/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1965/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 45 Asianro 1965/01.01.00/2015 Selvitys kaupunginhallitukselle 2.2.2015 tehdyn valtuustoaloitteen johdosta Kuopion lastensuojelun tilanteesta Perusturvajohtaja Mari

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen 04.06.2014 Sivu 1 / 1 2457/00.01.01/2014 56 terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 498 V Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite lapsilähtöisen lastensuojelutyön kehittämisestä Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden

Lisätiedot

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.-30.9.2011 Johtava sosiaalityöntekijä Pekka

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014 LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2014 2014 Sisältö Lastensuojelun tila 2014 1. LASTENSUOJELUILMOITUKSET 2. LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT 3. LASTENSUOJELUN KUSTANNUKSET 4. LASTENSUOJELUN PALVELURAKENNE

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Selvitys lastensuojelulain mukaisten lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvityksen määräajoista Kainuussa

Selvitys lastensuojelulain mukaisten lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvityksen määräajoista Kainuussa Sosiaali- ja terveyslautakunta 52 02.02.2011 Maakuntahallitus I 37 07.02.2011 Selvitys lastensuojelulain mukaisten lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvityksen määräajoista Kainuussa 994/10/101/2010

Lisätiedot

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4499/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4499/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (1) 289 Asianro 4499/05.09.00/2014 Selvitys Itä-Suomen aluehallintovirastolle lastensuojelun tilasta Lastensuojelupäällikkö Marketta Kolari Lapsiperhepalvelut Perusturvan

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelua varten

Henkilöstösuunnittelua varten Sosiaaliohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 040SOS050 I sivukuluja)* 31940 Johtava sosiaalityöntekijä 1.1.2017 toimen muuttaminen viraksi alkaen Sosiaalialalle suuntaava

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS

ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystys, puh 040-517 4194, toimii vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden.

Lisätiedot

Kuntien lastensuojelutyön tilanne

Kuntien lastensuojelutyön tilanne Kuntien lastensuojelutyön tilanne Perhe- ja lastensurmien ennaltaehkäisy missä mennään ehkäisyn tehostamisessa Eduskunta 25.2.2014 Aila Puustinen-Korhonen Erityisasiantuntija Suomen kuntaliitto 1 Taustaa

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolaki uudistuu Mikä muuttuu lastensuojelussa? VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT HÄMEENLINNA 1.10.2014 Lotta Hämeen-Anttila Valmisteluvaiheet Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä:

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010

Suomen kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010 Suomen kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010 Kuusikko-työryhmä Lastensuojelu Marja-Riitta Kilponen 11.10.2011 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Nuorisokodista nuoren kotiin

Nuorisokodista nuoren kotiin Nuorisokodista nuoren kotiin Lotilan avotyöyksikkö Nuorisokodin johtaja Vesa Lankinen Lastensuojelun palvelupäällikkö Anne Seppälä TERVE-SOS 7.5.2015 Avotyön lähtökohtia Lastensuojelulain 36 :n mukainen

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/31 1 KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 1.2 Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

Pilottien kehittämistoiminnasta

Pilottien kehittämistoiminnasta Pilottien kehittämistoiminnasta Miia Pitkänen 2011 Socca PL 7409, Käenkuja 3 a B, 00099 Helsingin kaupunki, puh. (09) 310 61722 socca@hel.fi www.socca.fi Aluksi Tutkimuspilottien koordinointivastuu oli

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaalipalvelukeskus Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. JOHTORYHMÄ Sosiaalipalvelukeskuksessa toimii johtoryhmä, jota johtaa sosiaalipalvelupäällikkö.

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 [julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/29 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun lopussa koko Karviaisen tuloslaskelma on jonkin verran vastaavan kauden talousarvion

Lisätiedot

Lastensuojelukyselyn tuloksia Rovaniemen tilaisuus Aila Puustinen-Korhonen

Lastensuojelukyselyn tuloksia Rovaniemen tilaisuus Aila Puustinen-Korhonen Lastensuojelukyselyn tuloksia Rovaniemen tilaisuus.9.03 Taustaa 90,3 prosenttia kunnista (89 kuntaa) vastanneiden kuntien piirissä yhteistoimintajärjestelyjen vuoksi» Kattaa 9 prosenttia väestöstä ja lastensuojelun

Lisätiedot

Uusi lastensuojeluilmoitusten ja sosiaaliohjaustarpeiden käsittelytapa Espoonlahden lastensuojelussa 1.8.2010 lukien

Uusi lastensuojeluilmoitusten ja sosiaaliohjaustarpeiden käsittelytapa Espoonlahden lastensuojelussa 1.8.2010 lukien Asiakasohjauksen johtaminen Espoonlahden lastensuojelussa Uusi lastensuojeluilmoitusten ja sosiaaliohjaustarpeiden käsittelytapa Espoonlahden lastensuojelussa 1.8.2010 lukien JET-20 projektityö Johtava

Lisätiedot

Lastensuojelukyselyn tuloksia

Lastensuojelukyselyn tuloksia Lastensuojelukyselyn tuloksia Aila Puustinen-Korhonen 1 Taustaa 90,3 prosenttia kunnista (289 kuntaa) vastanneiden kuntien piirissä yhteistoimintajärjestelyjen vuoksi» Kattaa 95 prosenttia väestöstä ja

Lisätiedot

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA

LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA LIITE 2. NURMIJÄRVEN PERHETUKIKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 17.2.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TOIMINTA-AJATUS/PERUSFILOSOFIA 3 3. STRATEGISET TAVOITTEET JA TAVOITELTAVAT HYÖDYT SEKÄ RISKIT 3 4.

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN LASTENSUOJELU 2008

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN LASTENSUOJELU 2008 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN LASTENSUOJELU 2008 Lastensuojelun työryhmä Aila Kumpulainen 22.6.2009 1 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila Kumpulainen Kansi: Kati Rosenberg ISSN 1457-5078 Edita Oy

Lisätiedot

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström VIP Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä Ylöjärvi lukuina 2017 Asukkaita 33 000, alle 15-v. 21,8 % (koko väestö 16,2%) Lasten- ja nuorisopsykiatrian (PSHP) kysyntä ja hyväksytyt

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2018

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2018 Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2018 Marianne Forsell Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 2/2019 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien (Helsinki,

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.6.214] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Toukokuu 214 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun toiminta- ja taloustietojen perusteella Vihdin kunnan talouden toteutuman

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu

lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2016 Aino Hiekkavuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2017 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien (Helsinki,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2013 1 (6) 9 Kuusikkovertailut kehitysvammahuollon, lastensuojelun ja toimeentulotuen osalta HEL 2013-012494 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Aluehallintovirasto 20.02.2015. / q 00f PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO

Aluehallintovirasto 20.02.2015. / q 00f PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO Aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat PÄÄTÖS LSAV 1/2859/05.06.14/2010 LSAV 113979/05.06.14/2014 Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO 16.2.2015 SALON KAUPUNKI

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Anri Viskari-Lojamo (sosionomi YAMK) Johtava sosiaaliohjaaja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut / Nuorten palvelut ja

Lisätiedot

Kliininen urakehitys ja palkka

Kliininen urakehitys ja palkka Kliininen urakehitys ja palkka Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä (5 vuotta 3 % / 10 vuotta 8 %) Tulospalkkio (ei pakollinen)

Lisätiedot

Lastensuojelu 2017 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2017 tietojen toimittaminen Liite, THL 2095/5.09.00/2017. sivu[1] Lastensuojelu 2017 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri) sekä avohuollon toimintaa koskevat tilastotiedot

Lisätiedot

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Kipupisteitä ja kehittämiskohteita Marjo Lavikainen 7.10.2013 Selvitysryhmän loppuraportti (Toimiva lastensuojelu, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja

Lisätiedot

Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2010

Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2010 Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 21 SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1 JOHDANTO... 3 1.1Selvityksen kunnat, kuntayhtymät ja yhteistoiminta-alueet... 5 2 LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT... 9 2.1 Lastensuojeluilmoitukset...

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Kuusikkotyöryhmä Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 2/2014 Suomen kuuden suurimman kaupungin

Lisätiedot

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 27.11.2013, työpaja 5 27.11.2013 Jaana Tervo 1 Lasten suojelu LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN

Lisätiedot

Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2009

Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2009 Lastensuojelun tila Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2009 SISÄLTÖ ALKUSANAT... 4 1 JOHDANTO... 5 1.1Selvityksen kunnat, kuntayhtymät ja yhteistoiminta-alueet... 5 2 LASTENSUOJELUN ASIAKKAAT... 9 2.1 Lastensuojeluilmoitukset...

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

Lastensuojelu 2015 tietojen toimittaminen

Lastensuojelu 2015 tietojen toimittaminen Lastensuojelu 2015 Liite, THL 21/5.09.00/2016. sivu[1] http://www.thl.fi/fi/tilastot/lastensuojelu Lastensuojelu 2015 tietojen toimittaminen Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot (Lastensuojelurekisteri)

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 4.LASTENSUOJELU. Dia

SISÄLLYSLUETTELO 4.LASTENSUOJELU. Dia LASTENSUOJELU SISÄLLYSLUETTELO 4.LASTENSUOJELU LASTENSUOJELUN TARVE KUNNASSA 3 LASTENSUOJELUUN VARATUT VOIMAVARAT 18 LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN TEHTÄVIEN HOITAMISEEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA LASTENSUOJELUN

Lisätiedot