1 Valtakunnallisen. lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Valtakunnallisen. lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano"

Transkriptio

1 1 Valtakunnallisen lastensuojelun henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavan valvonnan toimeenpano

2 Dnro 5138/ /2014 Päiväys

3 Sisällys 1 Johdanto Riskinarviointi ja kohteet Valvontaviranomaisten työnjako ja tehtävät Suunnitelmaperusteisen valvonnan toimeenpano Seuranta ja arviointi

4 1 Johdanto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on laatinut yhdessä aluehallintovirastojen (AVIt) kanssa valtakunnallisen valvontaohjelman Kunnalliset lastensuojelupalvelut vuosille Valvontaohjelman toimeenpano-osassa erityisen tarkastelun kohteeksi nostettiin muun muassa lastensuojelun henkilöstön määrän ja kelpoisuuden valvonta. Henkilöstöselvityksessä tarkasteltiin erityisesti asiakasmäärien suhdetta sosiaalityöntekijöiden, sosiaaliohjaajien ja muun lastensuojelun asiakastyötä tekevän henkilöstön määrään. Erityishuomiota kiinnitettiin myös sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005, jäljempänä kelpoisuuslaki) täyttymiseen. Valtakunnallinen selvitys tehtiin, koska valvontaviranomaisten käyttöön hyödynnettävää ajankohtaista ja valtakunnallisesti vertailukelpoista tietoa lastensuojelun henkilöstötilanteesta ei muuten ole riittävästi saatavilla. Tässä toimeenpano-osassa esitetään selvityksen perusteella aloitettavat jatkotoimenpiteet, valvonnan toteutus ja aikataulutus. 4

5 2 Riskinarviointi ja valvonnan kohteet Lastensuojelulaissa (417/2007) säädetään henkilöstön mitoituksista ja asiakasmääristä ainoastaan sijaishuollossa. Kuntien lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun henkilöstömitoituksen tarkkoja vähimmäisvaatimuksia ei ole kaikilta osin laissa säädetty. Lain velvoitteiden täyttäminen ja laadukkaan lastensuojelun toteuttaminen edellyttää kuitenkin riittävää henkilöstömäärää. Sosiaalihuoltolain (710/1982) 10 :n mukaan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten kunnassa pitää olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä ja jokaisen kunnan käytettävissä on oltava sellaisen asiakastyöhön osallistuvan viranhaltijan palveluja, jolla on sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus. Kunnassa pitää siis olla lastensuojelutoimenpiteistä päättävä viranhaltija, jolla on kelpoisuuslain 3 :n mukainen sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus. Kunnan sosiaalihuollon johtavalla viranhaltijalla on oltava kelpoisuuslain 10 :n 1 tai 2 momentin tai 3 :n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kunnan sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan tai hänen määräämänsä viranhaltijan päätösvaltaa ja tosiasiallisia hallintotoimia koskevissa asioissa valmisteluvastuu kuuluu lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle, jolle ei voida delegoida päätösvaltaa. Jokaiselle lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle pitää nimetä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä, jolla on oltava sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus (LsL 13 b ). Kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen tehnyt viranhaltija ei voi tehdä kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevaa päätöstä. Lastensuojelulaissa on lisäksi säädetty työparityöskentelystä tietyissä tehtävissä. Esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys ja huostaanoton valmistelu tulisi lähtökohtaisesti tehdä työparityöskentelynä. Työparina voi olla toinen sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä. Kunnalla pitää siis olla käytettävissään useita riittävän kelpoisuuden omaavia viranhaltijoita lastensuojelupäätöksiä varten. Pienissä kunnissa edellä mainittujen tehtävien hoitaminen edellyttää käytännössä yhteistyötä. Selvityksessä saatujen tulosten perusteella on määritelty riskiperusteisen arvioinnin kautta ne kunnat (32), joissa tulosten perusteella oli selvästi nähtävissä, että lastensuojelun henkilöstömitoitukset olivat riittämättömiä. Suunnitelmaperusteisen valvonnan kohteet on valittu lastensuojelulain keskeisten tavoitteiden ja säännösten sekä kyselytulosten osoittamien puutteiden perusteella. Kyselytulokset nostivat esiin mm. seuraavia puutteita ja epäkohtia: kokonaan kyselyyn vastaamatta jättäminen (2), kunnan käytettävissä ei ole kunnan johtosäännössä määritellyn lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun päätöksentekovaltaa käyttävän sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan työpanosta (1), puutteet sosiaalityöntekijöiden määrissä (29) - ei ollenkaan kelpoisuusehdot täyttäviä sosiaalityöntekijöitä lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa (17), 5

6 - ei ollenkaan kelpoisuusehdot täyttäviä lapsen asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä (7), - ei ollenkaan sosiaalityöntekijöitä lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa (3) ja - ei ollenkaan lapsen asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa (2). 6

7 3 Valvontaviranomaisten työnjako ja tehtävät Valvira ja aluehallintovirastot AVIt ohjaavat ja valvovat lastensuojelua alueillaan ja toteuttavat toimivaltaisina viranomaisina alueilla tehtävää valvontatyötä. Valvira ohjaa AVIen toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Valvira myös käsittelee periaatteellisesti tärkeät ja laajakantoiset asiat, usean AVIn toimialuetta tai koko maata koskevat asiat tai kun AVI on esteellinen käsittelemään asiaa. Kunnat ja omavalvonta Kunta vastaa itse järjestämiensä ja tuottamiensa lastensuojelupalvelujen lainmukaisuudesta. Kunnassa lastensuojelun asiakasprosessia ja toiminnan lainmukaisuutta valvoo sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Kunnan toteuttamassa lastensuojelun valvonnassa keskeisintä on, että toiminnan lainmukaisuutta, palvelujen saatavuutta ja laatua seurataan riittävällä tavalla omassa toiminnassa syntyvien ja siitä koottavien tietojen ja raporttien avulla. Mahdollisiin puutteisiin on tartuttava viiveettä. Järjestämisvastuussa oleva kunta vastaa aina myös niistä järjestämisvastuunsa piiriin kuuluvista palveluista, jotka se on ulkoistanut, hankkinut ostopalveluina tai palvelusetelillä. Kuntien on kiinnitettävä erityistä huomiota muiden kuntien ja yksityisten palvelujen tuottajien kanssa tekemiinsä sopimuksiin. Hankittaessa palveluja sopimusteitse tai palvelusetelin avulla kunnan on aina varmistettava, että hankittavat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toimijalta. Sosiaalihuollon palvelujen asianmukainen järjestäminen, johtaminen ja kehittäminen edellyttävät toimivaa omavalvontaa eli jäsentynyttä toimintamallia ohjaus-, seuranta- ja valvontajärjestelmineen. Omavalvonta tarkoittaa kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla toimija itse systemaattisesti seuraa, arvioi ja valvoo toimintaansa, sen laatua, tuottamiaan palveluja ja niiden riittävyyttä. Organisaation johto on vastuussa toimivan omavalvonnan kehittämisestä ja toiminnan arvioinnista. Sosiaalihuollon lainsäädännössä ei toistaiseksi ole yksityistä sosiaalihuoltoa koskevaa lakia (922/2011) lukuun ottamatta mainintaa omavalvonnasta terminä. Omavalvonta on kuitenkin luontainen ja olennainen osa palvelujen ja toiminnan laadunhallintaa. Hyvin toimiva omavalvonta on merkittävä osa palvelutoiminnan ennakkovalvontaa, jolloin on mahdollista välttää valvontaviranomaisten puuttuminen toimintaan jälkikäteisen valvonnan tai seuraamusten keinoin. 7

8 4 Suunnitelmaperusteisen valvonnan toimeenpano Aluehallintovirastot Kappaleessa 2. (Riskinarviointi ja valvonnan kohteet) on määritelty ne kunnat (32), joissa tulosten perusteella oli selvästi nähtävissä, että lastensuojelun henkilöstömitoitukset olivat riittämättömiä. Niitä kuntia ei erikseen ohjata AVIen valvontaan, jotka jo ovat näillä valvonnassa, vaan meneillään olevia valvontatoimenpiteitä jatketaan selvityksessä saadut tulokset huomioiden. Myöskään niiden kuntien osalta valvontaa ei aloiteta, joiden sosiaalipalvelujen järjestäminen on kyselyyn vastaamisen jälkeen siirtynyt esim. kuntayhtymän hoidettavaksi. Kyselyyn vastaamatta jättäneille kunnille annetaan mahdollisesta jo meneillään olevasta valvonnasta huolimatta hallinnollista ohjausta vastaamatta jättämisen johdosta. Näin ollen AVIen valvontaan tulevien kuntien lukumääräksi muodostui lopulta 18. AVIt aloittavat valvontatoimenpiteet viimeistään vuoden 2014 syyskuun loppuun mennessä. Kyselytulosten pohjalta aluehallintovirastojen valvontaan tulevien kuntien osalta AVIt ratkaisevat valvontatapaukset tapauskohtaisen arvion perusteella. AVI voi harkintavaltansa puitteissa antaa hallinnollista ohjausta, kuten huomautuksen tai kiinnittää huomiota toiminnan järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen tai antaa määräyksen puutteiden korjaamiseksi. Määräystä voidaan tarvittaessa tehostaa uhkasakolla. Valvira Suomen perustuslain (731/1999) 124 :ssä säädetään julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Sosiaalihuollon johtaville viranhaltijoille ja sosiaalityöntekijöille kuuluu runsaasti julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. Kuntalain (365/1995) 44 :n 2 momentin mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, tulee hoitaa virkasuhteessa. Kunnalliset lastensuojelupalvelut valvontaohjelmassa (s. 25) on määritelty virkavastuulla suoritettavat tehtävät, joita ei valvontaviranomaisten näkemysten mukaan voi hankkia yksityiseltä sektorilta. Nämä ovat: lastensuojeluilmoitusten vastaanottaminen ja arviointi lastensuojelutarpeen selvitys asiakassuunnitelmien laatiminen lastensuojelun päätöksenteko ja lastensuojelun valvonta. 8

9 Lastensuojelun asiakkaiden oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi on tarpeen selvittää ja linjata tarkemmin, millä tavoin lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävissä on mahdollista käyttää julkisen tehtävän hoitamisessa yksityisen palvelun tuottajan työpanosta. Valvira ottaa asian periaatteellisesti tärkeänä ja laajakantoisena asiana selvitettäväkseen. Taulukko 1. Kuntiin kohdistuva valvonta. Lain/ asetuksen kohta Laki sosiaalija terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008, Valviralaki) 6 Kelpoisuuslaki 10 Lastensuojelulaki 13 Kelpoisuuslaki 10 Lastensuojelulaki 13 Valvottava asia Valviralle laissa tarkoitettujen tehtävien suorittamisen kannalta annettavat tarpeelliset tiedot ja selvitykset Kunnan sosiaalihuollon johtava viranhaltija Lastensuojelutoimenpiteistä päättävä viranhaltija Vaadittava taso Kunnan viranomaisen on Valviralain 6 :n mukaisesti pyynnöstä annettava maksutta virastolle lain 2 :ssä tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään. Kelpoisuuslain 10 :n 1 momentin mukainen kelpoisuus tai eräissä tapauksissa 10 :n 1 tai 2 momentin mukainen kelpoisuus tai 3 :n mukainen kelpoisuus Kunnalla on käytettävissään em. kelpoisuusehdot täyttävän sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan palveluja. Kelpoisuuslain 3 :n mukainen kelpoisuus Kunnalla on käytettävissään em. sosiaalityöntekijän kelpoisuusehdot täyttävän lastensuojelutoimenpiteistä päättävän viranhaltijan palveluja. Puuttumiskriteeri Kunnan viranomainen ei ole antanut virastolle Valviralain 2 :ssä tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi tarpeellisia tietoja ja selvityksiä pyynnöstä huolimatta. Kunnan käytettävissä ei ole em. kelpoisuusehdot täyttävän sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan palveluja. Kunnan käytettävissä ei ole em. sosiaalityöntekijän kelpoisuusehdot täyttävää viranhaltijaa. Työnjako: Valvira/ AVI AVI AVI AVI 9

10 Lastensuojelulaki 13 b Kunnan käytettävissä ei ole sosiaalityöntekijän kelpoisuusehdot täyttävää lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää. Suomen perustuslaki 124 Kuntalaki 44 Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä Julkisen vallan käyttöä tai merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävät tehtävät Kelpoisuuslain 3 :n mukainen kelpoisuus Jokaiselle lastensuojelun asiakkaana olevalle on nimetty hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Kunnassa on sosiaalityöntekijän kelpoisuusehdot täyttäviä lapsen asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä. Perustuslain 124 :n mukaisesti julkinen hallintotehtävä on annettu muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla (ja on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia). Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä hoitavat vain viranomaiset. Riski, että julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä on annettu muulle kuin viranomaiselle PL 124 :n ja kuntalain 44 :n vastaisesti. AVI Valvira Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa (kuntalaki 44 2 mom.). 10

11 5 Seuranta ja arviointi Valvira seuraa henkilöstöselvityksen tulosten perusteella aloitettavaa AVIen kuntiin kohdistamaa valvontatyötä ja arvioi valvonnan vaikuttavuutta. 11

12 PL Helsinki Lintulahdenkuja 4, Helsinki Koskenranta 3, Rovaniemi Puhelin Faksi Sähköposti: kirjaamo(at)valvira.fi

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014 Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.-1.10.2014 Syksyn tuulet lastensuojelussa paneeli Eine Heikkinen, ryhmäpäällikkö Valvira Yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta 6.10.2014 Tähän esityksen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 15.5.2014 1 Aluehallintoviraston ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston ohjauksen eri muodot: seminaarit, ohjeet, kannanotot, Internet, sähköposti- ja puhelinohjaus,

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 15.5.2014 Hanna Ahonen 1 Omavalvonta Palveluntuottaja

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa

Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Sijaishuollon valvonnasta aluehallintovirastossa Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön Petrea 29.10.2014 1 Toimivaltapykäliä SHL 3.2 : aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu,

Lisätiedot

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa

AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys

Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys SELVITYKSIÄ 1:2014 Helsinki 2014 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-30-8 2 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Valtakunnallinen

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

Kunnan valvontavelvollisuus

Kunnan valvontavelvollisuus Kunnan valvontavelvollisuus Lastensuojelun ajankohtaispäivä Oulu 11.9.2013 Rovaniemi 12.9.2013 13.9.2013 1 Sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta Julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla yhdessä vastuu

Lisätiedot

Julkisen vallan käyttö lastensuojelussa Lakimies Maarit Karjalainen Valvira, yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta -osasto

Julkisen vallan käyttö lastensuojelussa Lakimies Maarit Karjalainen Valvira, yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta -osasto Julkisen vallan käyttö lastensuojelussa Lakimies Maarit Karjalainen Valvira, yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta -osasto 12.9.2013 1 Suomen perustuslaki (731/1999) 2.3 : Julkisen vallan käytön

Lisätiedot

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta

Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Lisätiedot

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa Kuntajohdon, sosiaali- ja terveydenhuollon johdon, esimiesten ja luottamushenkilöiden hallintopäivä 6.2.2014 5.2.2014 1 Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta Julkisella

Lisätiedot

Lastensuojelun valvontaohjelmat. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Turku 12.-14.2010 Ylitarkastaja Eine Heikkinen

Lastensuojelun valvontaohjelmat. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Turku 12.-14.2010 Ylitarkastaja Eine Heikkinen Lastensuojelun valvontaohjelmat Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Turku 12.-14.2010 Ylitarkastaja Eine Heikkinen Valvira TEO ja STTV yhdistyivät: Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA.

Lisätiedot

Valvontaohjelmat ja omavalvonta

Valvontaohjelmat ja omavalvonta Valvontaohjelmat ja omavalvonta Mitä uutta? Hanna Ahonen 28.5.2013 280513 Hanna Ahonen 1 Sosiaalipalvelujen järjestäminen 1/3 Sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu Suomen perustuslaki, kuntalaki, sosiaalihuoltolaki,

Lisätiedot

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12)

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Yhtymähallitus 9.10.2012 115 LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk 26.9.12) Lastensuojelussa toimivien eri ammattiryhmien osaamista yhdistetään tarkoituksenmukaisesti asiakasprosessin eri vaiheissa

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

; : os. oy, PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta PL SALO VALVONTA LASTENSUOJELUN MÄÄRÄAIKOJEN VALTAKUNNALLINEN

; : os. oy, PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta PL SALO VALVONTA LASTENSUOJELUN MÄÄRÄAIKOJEN VALTAKUNNALLINEN PÄÄTÖS LSAV I /876/05.06.14/2016 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat r ::5 ir Y!.;,,..,. 5.7.2016 os. oy, ; : Salon kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO LASTENSUOJELUN MÄÄRÄAIKOJEN

Lisätiedot

lainmukainen toiminta?

lainmukainen toiminta? Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta? omavalvonta palvelujen yhteinen kehittämisväline viranomaisvalvonnan painopisteet ja toteuttamistavat Helsinki Sosiaalineuvos Hanna Ahonen,

Lisätiedot

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset

Lisätiedot

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta

Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Sosiaalihuoltolain toimeenpanon aluekierros 2015 14.1.2015 Valvira 1 Valvonta ja ohjaus Sosiaalihuoltolaista (710/1982) jäävät voimaan

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta

Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta Anssi Tulkki, ylitarkastaja Valvira - Yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta osasto Rovaniemi 2.4.2014 2014 3.4.2014 Tähän esityksen nimi/tekijä

Lisätiedot

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 909/2012 Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)

Lisätiedot

Lihastautia sairastava sosiaalihuollon asiakkaana toteutuuko asiakkaan itsemääräämisoikeus

Lihastautia sairastava sosiaalihuollon asiakkaana toteutuuko asiakkaan itsemääräämisoikeus Lihastautia sairastava sosiaalihuollon asiakkaana toteutuuko asiakkaan itsemääräämisoikeus Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito. Konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere talo. 17.11.2011 Elina Akaan-Penttilä,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta

Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Kuopio 2.3.2016 Ylitarkastaja Pekka Ojaniemi, Valvira AmHa-hanke Hanke on asetettu

Lisätiedot

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 V Luento: Sosiaaliturvan muutoksenhakujärjestelmä ja muu jälkikäteinen oikeusturva Ryhmätyötehtävä: Minkälainen on sosiaaliturvan

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon valvonta

Opiskeluterveydenhuollon valvonta Opiskeluterveydenhuollon valvonta Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokomaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari, Itä-Suomen aluehallintovirasto, 11.11.2015 Jenna Uusitalo,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kouvolan kaupunki, Hyvinvointipalvelut 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI

KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI Vaasa 20.8.2013 Tampere 23.8.2013 Jyväskylä 27.8.2013 2.9.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Elina Uusitalo,ylitarkastaja Valvira 2.3.2011 Elina Uusitalo 1 Sosiaalihuolto Valvirassa Sosiaalihuollona valvonta ja ohjaus osaksi

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Eija Hynninen-Joensivu 12.12.2011 1 Vammaispolitiikan uusi aika 1) YK:n yleissopimus

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA SELVITYS LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄTILANTEESTA JA LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN MÄÄRÄAIKOJEN TOTEUTUMISESTA LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA

Lisätiedot

Aluehallintovirasto 20.02.2015. / q 00f PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO

Aluehallintovirasto 20.02.2015. / q 00f PÄÄTÖS. Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO Aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat PÄÄTÖS LSAV 1/2859/05.06.14/2010 LSAV 113979/05.06.14/2014 Salon kaupunki Sosiaali-ja terveyslautakunta PL 77 24101 SALO 16.2.2015 SALON KAUPUNKI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Valviran ja Länsi- Ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari

Valviran ja Länsi- Ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari Valviran ja Länsi- Ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ajankohtaisseminaari Valvontaohjelmat valvonnan välineenä 20.8.2013 Vaasa 23.8.2013 Tampere 27.8.2013 Jyväskylä Johtaja Katariina Rautalahti Valvira/ohjausosasto

Lisätiedot

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi

Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa Opetus- ja kulttuuritoimi 13.11.2015 1 Aluehallintovirastossa käsitellään koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia Työsuojeluvastuualue Oikeusturva

Lisätiedot

Johtavien lääkäreiden ja perusturvajohtajien neuvottelupäivät

Johtavien lääkäreiden ja perusturvajohtajien neuvottelupäivät Johtavien lääkäreiden ja perusturvajohtajien neuvottelupäivät 7.-8.6.2012 Terveydenhuollon ylitarkastaja Anne-Mari Knuuti Lapin aluehallintovirasto, Anne-Mari Knuuti / Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset 24.11.2016 Työmarkkinalakimies Riitta Arko Yleistä Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annettu laki Kelpoisuusehdot tiettyihin

Lisätiedot

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työvaliokunta Mika Forsberg

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työvaliokunta Mika Forsberg Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta/ sosiaalihuolto perhe- ja sosiaalipalveluissa Työvaliokunta 13.2.2019 Mika Forsberg Perhe-ja sosiaalipalvelut Toimialajohtaja Mika Forsberg Johdon assistentti Tuija

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015)

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Ammattihenkilölain aluekierros, Kuopio Neuvotteleva virkamies 2.3.2016 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan 1.3.2016 Lisäksi 1.3. voimaan asetukset:

Lisätiedot

Osaaminen valvonnan näkökulmasta

Osaaminen valvonnan näkökulmasta Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen

Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu Hanna Ahonen Kunnan velvollisuus valvoa yksityisiä sosiaalipalveluja Oulu 28.5.2013 Hanna Ahonen 28.5.2013 Hanna Ahonen 1 Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta Laki yksityisistä sosiaalipalveluista ja sitä koskeva

Lisätiedot

Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi. Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi. Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi 6.2.2018 Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta sekä yksityisten sosiaali-

Lisätiedot

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta 25.10.2017 Terveydenhuollon ylitarkastaja Ansa Sonninen Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Laatinut terveydenhuollon

Lisätiedot

Ylitarkastaja Marja-Sisko Tallavaara Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, t Valvira

Ylitarkastaja Marja-Sisko Tallavaara Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, t Valvira Valvonta ja ohjaus Ylitarkastaja Marja-Sisko Tallavaara Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, t Valvira 25.3.2014 1 Viranomaisvalvonnan tarkoituksena on sosiaali- ja terveydenhuollon lainmukaisuuden,

Lisätiedot

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote uudistus ja sen toimeenpano Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote-uudistuksen toimeenpanon organisaatio 1.10.2014 1.3.2017 Lakijaos Talous &omaisuusjaos

Lisätiedot

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Kunnan rakennusvalvontaviranomainen Maankäyttö-

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta

Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 18.5.2017 Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Suunnitelmallisuus suojelee lasta valvontaohjelma lastensuojelupalvelujen tukena

Suunnitelmallisuus suojelee lasta valvontaohjelma lastensuojelupalvelujen tukena Suunnitelmallisuus suojelee lasta valvontaohjelma lastensuojelupalvelujen tukena Kunnalliset lastensuojelupalvelut, valtakunnallinen valvontaohjelma 2013-2014 1 Valvontaohjelman perusta Lastensuojelulain

Lisätiedot

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7. Sosiaalihuoltolainsäädännön uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.2012 Asta Niskala 1 11 Ennaltaehkäisevät toimet Neuvonta,

Lisätiedot

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Historiaa. Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon ammatinharjoittamiseen

Lisätiedot

Valvonnan uudet tuulet kotihoidossa

Valvonnan uudet tuulet kotihoidossa Valvonnan uudet tuulet kotihoidossa Ylitarkastaja Minna Kielosaari, Valvira 30.9.2010 1 Mikä on Valvira? STTV ja TEO yhdistyivät Valviraksi, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoksi 1.1.2009

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Sote-valtakunnallisten toimijoiden yhteinen tavoitetila: Luova-virasto Petri Huovinen, kehittämispäällikkö (Valvira)

Sote-valtakunnallisten toimijoiden yhteinen tavoitetila: Luova-virasto Petri Huovinen, kehittämispäällikkö (Valvira) Sote-valtakunnallisten toimijoiden yhteinen tavoitetila: Luova-virasto 19.6.2018 Petri Huovinen, kehittämispäällikkö (Valvira) 1 Tausta: Luova-virasto Valviran ja aluehallintovirastojen (Avit) toiminta

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit.

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.10.2012 Dnro OKV/193/1/2012 1/5 ASIA Lastensuojelulain määräaikojen noudattaminen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 6.2.2012 osoittamassaan

Lisätiedot

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut

Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro

Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Biomedicum Ryhmäpäällikkö, sosiaalineuvos Eine Heikkinen Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädäntö ohjaa, miten toimia Ennen sijoitusta Sijoituksen aikana Sijoituksen jälkeen SHL

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalijohto - Socialledning ry 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa

Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa Kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen valvonta vanhustenhuollossa Vanhustyön johdon päivä Oulu 20.3.2014 21.3.2014 1 Sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta Julkisella vallalla,

Lisätiedot

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet MÄÄRÄYS 3/2015 1(7) Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) 22 1 Kohderyhmät Voimassaoloaika Sosiaalihuollon

Lisätiedot

VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA

VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA 8.4.2014 Riitta Husso Valvira, LM 14.4.2014 Riitta Husso 1 Valviran tehtävät VALVIRA: TEO ja STTV yhdistyivät 2009 Sosiaalihuollon valvonta tuli viraston tehtäväksi vuonna

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari

Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvontaseminaari 21.9.2016 Marjut Eskelinen, Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 22.9.2016 1 Omavalvontasuunnitelma (SospaL 922/2011)

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset ajalle 2.29.7.2018 (kesäajan sijaiset): Vt. perusturvajohtaja, sijaisena

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen

Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen Sote-uudistus ja laki sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta mikä muuttuu? Kirsi Markkanen 19.11.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet Ihmisten hyvinvointija terveyserot vähenevät Integraatio Asiakaskeskeiset,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto Vuosia valmisteltu sote-uudistus on jäissä; yleisesti kuitenkin nähdään, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu tulee saada yksittäistä kuntaa leveämmille hartioille Raukesivat myös pitkään

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin

AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin 17.9.2015 1 Kiireettömän hoitoon pääsyn valvonta Kiireetöntä hoitoon pääsyä koskevat säännökset tulivat kansanterveyslakiin ja erikoisairaanhoitolakiin vuonna

Lisätiedot

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1

Laatua luvalla. HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014. Hanna Ahonen. Valvira. 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Laatua luvalla HYVÄ-kehittäjäristeily 1.10.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 1.10.2014 Hanna Ahonen 1 Luvan ja ilmoituksenvaraiset sosiaalipalvelut - Ympärivuorokautinen (asiakkailla säännöllinen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Oulu 24.2.2016 Lakimies Riitta Husso, Valvira 23.2.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hyvän laadun ja lainmukaisen toiminnan varmistaminen Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1

Ikäihmisten palvelujen hyvän laadun ja lainmukaisen toiminnan varmistaminen Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Ikäihmisten palvelujen hyvän laadun ja lainmukaisen toiminnan varmistaminen 24.9.2014 Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Vanhuspalvelulaki Laissa säädetään järjestämisvastuussa olevan kunnan velvollisuuksista,

Lisätiedot

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos. Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisätiedot

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille Ohje 1/2015 1 (6) Jakelussa mainituille Yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön soveltaminen yksityisten koulutuksen järjestäjien tuottamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin Taustaa

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille

Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 15.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson Kysymys: Kuinka mielestänne parhaiten

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot