Pidemmän aikavälin talouden tasapainottamisen vaatima rakenteellinen kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pidemmän aikavälin talouden tasapainottamisen vaatima rakenteellinen kehittäminen"

Transkriptio

1 Itä-Suomen yliopiston hallitus Pidemmän aikavälin talouden tasapainottamisen vaatima rakenteellinen kehittäminen Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8-kohdan mukaan hallituksen tehtävän on hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta. Itä-Suomen yliopiston hallitus on kokouksessaan päättänyt käynnistää vuoteen 2020 ulottuvan talouden sopeuttamissuunnitelman laatimisen vastaamaan pääministeri Sipilän hallituksen korkeakouluihin kohdistamia merkittäviä perusrahoituksen leikkauksia sekä rakenteellisia uudistamisvaatimuksia. Arvio Itä-Suomen yliopistoon kohdistuvista perusrahoituksen tason vähentymisestä vuoteen 2015 verrattuna on noin 7-9 miljoonaa vuodesta 2016 eteenpäin. Hallitus on kokouksessaan päättänyt selvittää mahdollisuudet yliopiston toiminnan rakenteelliseen kehittämiseen ja talouden tasapainottamiseen. Hallitus päätti lisäksi yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä taloudellisista, tuotannollisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä. Neuvottelut koskivat yliopiston muuta henkilöstöä kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä (pl. apteekki) sekä seuraavien yksiköiden koko henkilöstöä: - Filosofinen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto sekä Savonlinnan harjoittelukoulu - Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan Tietojenkäsittelytieteen laitos - Terveystieteiden tiedekunnan A.I. Virtanen instituutti ja Koe-eläinkeskus - Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan Karjalan tutkimuslaitos, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Tavoitteena on ollut, että ensisijaisesti pyritään tarkastelemaan määräaikaisten työsopimusten tarvetta, uudelleensijoitusmahdollisuuksia, tehtäväkuvien muutoksia, eläkejärjestelyjä sekä mahdollisia muita keinoja. Yhteistoimintaneuvottelut on käyty Yhteistoimintaneuvotteluiden aikana on selvitetty useita eri mahdollisuuksia rakenteelliseen kehittämiseen yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Rakenteellisen kehittämisen toimenpiteillä pyritään vastaamaan Itä-Suomen yliopistoon kohdistuvaan ennakoituun perusrahoituksen vähennykseen sekä opetusja kulttuuriministeriön yliopistoille asettamiin rakenteellisen kehittämisen tavoitteisiin. Esitetyt toimenpiteet muodostavat toiminnan ja talouden näkökulmasta kokonaisratkaisun asiaan. a) Opettajankoulutuksen kehittäminen ja kampusratkaisut Itä-Suomen yliopiston hallitus on käsitellyt opettajankoulutuksen kampusratkaisua edellisen kerran 2011, jolloin päätettiin laatia opettajankoulutuksen toiminnallinen ja taloudellinen kehittämisohjelma sekä selvittää mahdollisuudet jatkaa opettajankoulutusta Joensuun ja Savonlinnan kampuksilla. Kahdella kampuksella jatkamiselle edellytettiin koulutuksen ja tutkimuksen laadun sekä kilpailukyvyn kohottamista. Lisäksi hallitus asetti 2011 taloudellisia reunaehtoja opettajankoulutuksen jatkumiselle kahdella kampuksella. Tämän yliopiston hallituksen päätöksen pohjalta toimintaa on jatkettu kahdella kampuksella tulossopimuskauden ajan. Opetus- ja

2 kulttuuriministeriö (OKM) on osoittanut tulossopimuskaudelle vuosittain 2 miljoona euroa Savonlinnan kampukselle valtakunnallisena tehtävänä. Tulossopimuskauden päättyessä on opettajankoulutuksen kampusratkaisut arvioitava uudestaan huomioiden opetuksen ja tutkimuksen kehitys ja mahdollisuudet vastata opettajankoulutukselle asetettuihin tavoitteisiin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Lisäksi on arvioitava kampusratkaisuihin liittyvät tilakysymykset. On tärkeää löytää ratkaisu, jolla Itä-Suomen yliopisto pystyy kehittämään opettajankoulutuksen tutkimuksen ja koulutuksen toimintaa ja laatua selvästi tulossopimuskautta pidemmällä aikavälillä. Tässä ratkaisussa tulee myös huomioida yliopistoihin kohdistuvat rakenteellisen kehittämisen vaatimukset ja perusrahoituksen leikkaukset. Opettajankoulutuksen tutkimuksen ja koulutuksen vetovoiman ja laadun nostamisen tarve on tullut ilmeiseksi sekä viimeaikaisissa kansallisissa vertailuissa että myös UEF:n tutkimuksenarvioinnin (RAE 2013) kansainvälisen paneelin raportissa ja suosituksissa. Toimintojen sijoittuminen kahdelle kampukselle on ollut jo vuosia tunnistettu yhdeksi keskeiseksi erityisratkaisuja vaativaksi ongelmaksi näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Koulutuksessa ja tutkimuksessa tämä on merkinnyt osittaista koulutusten päällekkäisyyttä ja osittaista opetuksen erilaisen profiloinnin aiheuttamaa erillisyyttä sekä fyysisestä etäisyydestä johtuvaa eriarvoisuutta sivuainetarjonnassa. Tutkimuksenarvioinnissa havaittiin ongelmia tutkimuksen strategisessa fokusoinnissa, tutkimusyhteistyön ja tutkimusryhmien organisoinnissa. Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistyminen ei ole myöskään edennyt toivotulle tasolle nykyisen kaltaisessa organisoitumisessa. Tilojen kustannustehokas hyödyntäminen ei myöskään ole ollut optimaalista kahden kampuksen oloissa. Erityisongelmaksi ovat muodostuneet Savonlinnan kampuksen tilojen omistusjärjestelyt ja niistä johtuvat vaikeudet ratkaista kampuksen tilakysymykset pitkäkestoisella, toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Yliopisto on käynyt keskusteluja mm. Savonlinnan kaupungin ja Joensuun kaupungin kanssa liittyen eri tilaratkaisuihin ja opettajankoulutuksen tukiin. Filosofinen tiedekunta on selvittänyt ratkaisuja muihin edellä esiin nostettuihin opettajankoulutuksen toiminnallisiin ja laadullisiin haasteisiin. Opettajankoulutuksen kehittämistä ja kampusratkaisuja koskeva tarkempi selvitys on liitteenä 2. Rehtori ja filosofisen tiedekunnan dekaani esittelevät asiaa tarkemmin kokouksessa. b) Hallinnon kehittäminen Tarkoituksena on siirtyä vuoden 2017 alusta yhden hallinnon malliin, jolloin hallinnollisia kokonaisuuksia voitaisiin tehokkaammin johtaa ja ohjata, sekä vapauttaa hallinnon resursseja opetus- ja tutkimustoimintaan. Toimintojen tehostamisen ajanjakso olisi pitkä, aina vuoteen Hallinnossa on edelleen päällekkäisiä toimintoja ja lisäksi eri hallinnon sektoreiden sisällä olisi syytä tarkastella, onko toiminto tehokkaammin organisoitavissa. Eläköitymispotentiaalia on myös olemassa hallinnon eri sektoreilla varsinkin tulevina vuosina. Kaikkien hallintoja tukipalveluiden osalta lopputulokseen vaikuttaa myös opettajankoulutuksen kehittämiseen kytkeytyvä kampusratkaisu. Toimintoja on tarkasteltu kuuden eri hallinnon sektorin kautta, joita ovat yleishallinto, talouspalvelut, henkilöstöpalvelut, tietotekniikkapalvelut, kehittämispalvelut, sekä opinto- ja opetuspalvelut. Tarkoituksena on, että näistä muodostetaan jatkossa yliopistopalveluiden yksiköt, jotka hoitaisivat hallinto- ja

3 tukipalvelutehtäviä läpi koko yliopiston. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että sektoreiden väliset rajapinnat eivät muodostu toimintojen kehittämisen esteeksi. Tietyiltä osin olisi huomioitava lähipalveluiden tarve, mutta hallinnon rutiinitehtävät sen sijaan olisi syytä keskittää, sekä hyödyntää tietotekniikan antamat hallinnon tehostamisen mahdollisuudet erilaisissa sähköisissä palveluissa. Yliopistopalvelut resursoidaan yhtenä yksikkönä yliopiston talousarviossa vuodesta 2017 alkaen. Hallintoa koskeva aineisto on liitteenä 3. Hallintojohtaja esittelee asiaa kokouksessa tarkemmin. c) Muut rakenteellisen kehittämisen toimenpiteet Osana yt-neuvotteluita on käyty useita eri rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitä ja niiden vaihtoehtoja läpi perustuen tiedekuntien ja muiden yliopiston yksiköiden esityksiin. Rehtori ja hallintojohtaja esittelevät hallitukselle muita rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitä tarkemmin kokouksessa. Hallituksen päätöstä edellyttävät muut rakenteellisen kehittämisen toimenpiteet ovat seuraavat: i. Koulutus- ja kehittämiskeskus Aducate Aducaten tehtävänä on järjestää avointa yliopisto-opetusta, täydennyskoulutusta ja kehittämispalveluja sekä edistää elinikäisen oppimisen toteuttamista yliopiston koulutus-/osaamisalueilla. Aducaten kokonaisrahoituksen määrä on vuoden 2015 ennusteen mukaan noin 7,1 milj.. Täydentävän rahoituksen osuus on laskenut 2010-luvulla. Täydentävän rahoituksen lasku vuodesta 2013 vuoteen 2014 on 12 % ja vuodesta 2014 vuoden 2015 ennusteeseen yli 25 %. Merkittävin ongelma on liiketoimintana tuotettavan täydennyskoulutuksen myynnin väheneminen sekä sen erittäin heikko kannattavuus. Lisäksi hankekauden vaihtuminen näkyy hanketoiminnan volyymin jyrkkänä laskuna. Aducaten taloudellinen tulos on ollut koko 2010-luvun ajan ennakoitua heikompi ja useana vuonna tappiollinen. Vuoden 2015 tulos on euroa tappiollinen huolimatta talouden tasapainottamispyrkimyksistä. Aducaten tilanne edellyttää uudelleen organisointia, täydennyskoulutuksen profilaatiota ja toimenpiteitä yksikön talouden tervehdyttämiseksi. Asiaa koskeva tarkempi selvitys on liitteenä 4. Rehtori esittelee asiaa kokouksessa tarkemmin. ii. Terveystieteiden tiedekunta Koe-eläinkeskus on koe-eläinpalveluja tuottava terveystieteiden tiedekuntaan sijoitettu laitos ja yksi tiedekunnan suurista infroista. Koe-eläinkeskuksen palveluiden suurin käyttäjä on A.I. Virtanen instituutti ja käytännössä sen jokainen tutkimusryhmä tarvitsee koe-eläinpalveluja.

4 Terveystieteiden tiedekunnan muista infroista sijaitsevat Kansallinen virusvektorilaboratorio ja Kuvantamiskeskus A.I. Virtanen instituutissa. Suurten tutkimusinfrojen yhdistäminen liittämällä Koe-eläinkeskus osaksi A.I. Virtanen instituuttia vahvistaisi tiedekunnan profiloitumista sekä kansallisesti että kansainvälisesti, ja toisi todennäköisesti ainutlaatuisen kilpailuedun pyrittäessä kansainvälisiin tutkimuskonsortioihin. Koe-eläin keskuksen yhdistäminen A.I. Virtanen instituuttiin vahvistaisi myös palveluita pääasiallisesti käyttävien tutkijoiden ja palvelua tuottavan tahon yhteistyötä, jolloin palvelukonsepti vastaisi kulloistakin tutkimukseen kiinteästi kytkeytyvää tarvetta. Koe-eläinkeskuksen liittäminen osaksi A.I. Virtanen instituutin infrastruktuuria toteutettaisiin vuoden 2017 alusta lukien. Samassa yhteydessä purettaisiin A.I. Virtanen instituutin alayksikkörakenne, jolla toimella pyritään muodostamaan yhtenäisempi toimintakulttuuri instituuttiin ja edistämään toiminnan tuloksellisuutta. iii. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos (MOT) sijaitsee Savonlinnassa. Laitoksen budjetista noin 75 prosenttia tulee muualta kuin yliopiston rahoituksesta. Laitoksen toiminta muistuttaa lähinnä tutkimuslaitosta, joskin se toimii myös koordinaatioyksikkönä Matkailualan verkostoyliopistolle (MAVY). MOTin saama hankerahoitus on ollut viime aikoina laskusuunnassa ja myös MAVYn tulevaisuus on avoin vuodesta 2017 alkaen. Mikäli Itä-Suomen yliopisto vetäytyy Savonlinnasta, luontevin paikkakunta hanketoiminnan kannalta MOTille on Joensuu. Tätä tukee mm. pitkäaikainen yhteistyö kauppatieteiden laitoksen Joensuussa työskentelevien tutkijoiden kanssa. Joensuussa olisi myös mahdollisuus syventää jo tehtyä yhteistyötä maantieteilijöiden kanssa. MOTin toimintojen siirtyessä Joensuuhun, huomioiden yksikön pieni koko ja muut tekijät, on tarkoituksenmukaista liittää MOT osaksi kauppatieteiden laitosta. d) Yhteenveto Edellä esitettyjen rakenteellisen kehittämisen toimenpiteiden avulla Itä-Suomen yliopisto varautuu Itä-Suomen yliopistoon kohdistuvaan perusrahoituksen vähennykseen sekä vastaa opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille esittämiin rakenteellisen kehittämisen tavoitteisiin. Rakenteellista kehittämistä koskeva yhteenveto on liitteenä 5. Esitys: Hallitus keskustelee rakenteellisen kehittämisen toimenpiteistä ja tekee niitä koskevat päätökset. Päätös: Hallitus päätti 1) siirtää Savonlinnan kampuksella toimivan Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutukset nykylaajuudessaan (luokanopettajakoulutus, käsityönopettajakoulutus, kotitalousopettajakoulutus, lastentarhanopettajakoulutus), Savonlinnan normaalikoulun sekä näitä tukevan filosofisen tiedekunnan hallintopalvelukeskuksen, yliopistopalveluiden sekä kirjaston toiminnat

5 Joensuuhun aikaisintaan alkaen. Muutostilanteessa henkilöstön ja opiskelijoiden asemaan ja osallistumiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Toistaiseksi voivassa olevissa työsuhteissa oleville työntekijöille pyritään tarjoamaan vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuussa. Opintojen keskeytymätön jatkuminen opiskelupaikkakunnan vaihtuessa pyritään turvaamaan opiskelijoille. 2) organisoida alkaen yliopiston koko hallintohenkilöstön yhteen palveluyksikköön nimeltään Yliopistopalvelut, jota johtaa hallintojohtaja. Yliopistopalveluiden tulee muodostaa hallintohenkilöstön toimenkuvista ja hallinnollisista prosesseista nykyistä yhtenäisempiä, toimivampia ja tehokkaampia kokonaisuuksia palvelemaan henkilökuntaa ja opiskelijoita. Digitalisaation tuomat mahdollisuudet on pyrittävä hyödyntämään palveluita kehittäessä. 3) lakkauttaa Aducaten toiminnot Savonlinnan kampuksella alkaen ja määrää rehtorin aloittamaan välittömästi toimenpiteet Aducaten talouden tasapainottamiseksi; 4) liittää terveystieteiden tiedekunnan koe-eläinkeskuksen osaksi tiedekunnan A.I. Virtanen-instituuttia alkaen; 5) liittää yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen osaksi tiedekunnan kauppatieteiden laitosta alkaen ja siirtää toiminnat Joensuun kampukselle. Toistaiseksi voivassa olevissa työsuhteissa oleville työntekijöille pyritään tarjoamaan vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuussa huomioiden täydentävä rahoitus. Hallitus määräsi rehtorin valmistelemaan näiden päätösten edellyttämät jatkotoimet ja muutokset yliopiston johtosääntöihin. Rehtori tekee päätökset yt-neuvottelujen kohteena olleista toimenpiteistä aikaisintaan toukokuussa 2016.

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-9

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-9 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2016 1 11.04.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 11.04.2016, 09:15-14:05 Paikka Tieteiden talo, Sali 401, Kirkkokatu 6, Helsinki Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Taalas Petteri pääjohtaja, puheenjohtaja 1-8 Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja,

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Taalas Petteri pääjohtaja, puheenjohtaja 1-8 Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2015 1 07.12.2015 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 07.12.2015, 14:00-18:30 Paikka Hotelli Scandic Kuopio, Satamakatu 1, Kuopio Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Taalas

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.

Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12. Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009 Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 MATO-20-OHJELMAN TARKOITUS Vuosittain laadittavan ohjelman tarkoituksena on: sovittaa yhteen ja ennakoida maankäytön toteuttamista, palveluverkkoja, kunnallistekniikkaa,

Lisätiedot

Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus

Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus Antti Savolainen 7.12.2015 Uusi palveluorganisaatio -projektin tilannekatsaus Hallituksen 15.12. kokouksessa on käsittelyssä esitys Yliopiston tavoiteohjelmaksi. Siinä on yhtenä tavoitteena, että yliopiston

Lisätiedot

Rakenneuudistuksen tilanne Humpake

Rakenneuudistuksen tilanne Humpake Rakenneuudistuksen tilanne 16.3.2016 Humpake YT-menettely Hallitus valtuutti kokouksessaan 26.1.2016 rehtorin käynnistämään YT-menettelyn linjapäätöksensä mukaisesti. Neuvotteluissa käsiteltiin rakenteellisen

Lisätiedot

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 6/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 6/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 6/2017 1 05.09.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 05.09.2017, 09:00-12:20 Paikka AU300, Joensuun kampus Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja,

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 10.07.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 10.07.2017, 10:00-12:05 Paikka Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta yliopistossa Case: Itä-Suomen yliopisto - Pj. Henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle - Professori Riitta Ahonen - Tutkija Pirjo Pöllänen - Luottamusmies Lea Kervinen - Amanuenssi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014 HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/21 Q3-214 HENKILÖSTÖLUKUMÄÄRÄN RAPORTOINTI Henkilöstölukumäärä on vuosineljänneksen viimeisen päivän poikkileikkaustilanne. Raportille otetaan mukaan kyseisenä päivänä

Lisätiedot

Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto

Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Valtion vuoden 2016 talousarvio Turun yliopiston näkökulmasta 5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot i yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Päämäärä: Itä Suomen

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen puhelinkokous 5.9.2019 Kokous: 9/2019 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Torstai 5.9.2019 klo 8.00 9.00 Hallituksen jäsenet: Murto, Risto, toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Hallinnon keskittäminen osana yliopiston sopeuttamis- ja kehittämissuunnitelmaa. Koponeuvosto

Hallinnon keskittäminen osana yliopiston sopeuttamis- ja kehittämissuunnitelmaa. Koponeuvosto Hallinnon keskittäminen osana yliopiston sopeuttamis- ja kehittämissuunnitelmaa Koponeuvosto 10.5.2016 Tausta Halrake (vuosi 2013): Tavoitteena oli, että tulevien henkilöstön poistumien yhteydessä toimintoja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluprojektin tilannekatsaus 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Talousarvio 2016

Itä-Suomen yliopisto Talousarvio 2016 (09.02.2016) 1. Talousarvio... 2 1.1 Talousarvion laadintaperiaatteet... 2 1.2 Tuloslaskelmabudjetti... 6 1.3. Investointibudjetti...19 1.4. Rahoitusbudjetti...20 1. Talousarvio 1.1 Talousarvion laadintaperiaatteet

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016. Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016. Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016 Kokous: Keskiviikko 13.4.2016 klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 26.9.2017 Kokous 6/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vararehtoreiden valinnan valmistelu 3. Lapin yliopiston budjettikehys

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet !

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet ! Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet 25.4.2014! Jyväskylän yliopiston organisaatio! YLIOPISTOKOLLEGIO! HALLITUS! REHTORI! YLIOPISTOPALVELUT! TIEDEKUNNAT! ERILLISLAITOKSET!

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto Kansainvälinen, monialainen tutkimus- ja koulutusyliopisto yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista luo uutta ja hyödyntää edeltäjiensä,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas. ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 15.12.2015 Kokous 8/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Taiteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Katsaus sijoitusnäkymiin ja sijoitusstrategian

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen sähköpostikokous 13.12.2018 Kokous: 11/2018 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 13.12.2018 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti

Lisätiedot

TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE

TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE TAUSTAA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON UUDEN JOHTÖSÄÄNNÖN VALMISTELULLE Yleistä Eduskunnalle annetun yliopistolakiuudistuksen keskeinen tavoite on parantaa yliopistojen toimintaedellytyksiä. Tavoitteeseen pääsemiseksi

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1 ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2019 28.1.2018 ASIALISTA 1 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Yliopistojen rahoitusmalli 20121 2024 4. Talouden

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2016 1 09.02.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 09.02.2016, 09:30-11:45 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300 Osallistujat

Lisätiedot

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 3.11.2015 Kokous 7/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus

Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus KESKUSTELUMUISTIO 1(2) Dekaanin laitosvierailut 29.9.2008 Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus Yliopistolakiluonnoksen mukaan tutkimuksen ja opetuksen järjestämistä varten yliopisto

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Antti Pelkonen & Mika Nieminen VTT Sidosryhmien kuulemistilaisuus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-8

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-8 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 17.02.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.02.2017, 09:20-12:00 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, AU300 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen 08.12.2016 4/2016 1 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 08.12.2016, 16:00 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela, Jukka Yhka, puheenjohtaja Hirvonen, Pekka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset.

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset. HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ 1 (14) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota sovelletaan yliopiston toiminnassa sen lisäksi, mitä laissa tai asetuksessa

Lisätiedot

Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta

Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta 3.12.2008 Mirja Iivonen Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta Johto ja keskushallinto Kansleri Hallitus Rehtori Vararehtorit (2) Hallintokeskus Hallintojohtaja Tiedekunnat (6) ja laitokset

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 12.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 18 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 17/2010 2 Ilmoitusasiat A 18/2010 3 Valtionrahoituksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-10

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-10 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 15.06.2018 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 15.06.2018, 10:00-12:30 Paikka Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (RAKE) Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Tutkijatapaaminen 4.12.2008 Opetusministeriö TaSTI:n RAKE-ryhmä:

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

Yliopistopalvelut 2017

Yliopistopalvelut 2017 Yliopistopalvelut 2017 Yliopistopalvelut, perusrakenne Yliopistopalvelut organisoituvat 1.1.2017 alkaen uudelleen kattamaan yliopiston hallinto- ja tukipalvelut yt-neuvotteluissa käydyssä laajuudessa (nykyinen

Lisätiedot

PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET

PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET Voimassa olevat talousarviolinjaukset Hallitus hyväksyi 4.11.2009 yliopiston talousarviolinjaukseksi tavoitteen vahvistaa kymmenessä vuodessa yliopiston pääomia

Lisätiedot

Kokemuksia kahden (kolmen) kampuksen mallista

Kokemuksia kahden (kolmen) kampuksen mallista Kokemuksia kahden (kolmen) kampuksen mallista Harri Siiskonen Varadekaani Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto harri.siiskonen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto Joensuun ja

Lisätiedot

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 25.4.2017 Kokous 3/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. LUC2020-kehittämisohjelman tilannekatsaus 3. Lapin korkeakoulukirjaston perustaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot