Pirkanmaa2019. Henkiöstöasiat-teemaryhmän väliraportti Yhteiset asiat projektiryhmälle
|
|
- Niilo Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pirkanmaa2019 Henkiöstöasiat-teemaryhmän väliraportti Yhteiset asiat projektiryhmälle
2 1. Teemaryhmän työskentely Teemanryhmän työskentely käynnistyi marraskuussa Joulukuun kokouksessa muodostettiin alatyöryhmät ja ne ovat käynnistäneet työskentelynsä. Työskentely on sujunut tavoitteen mukaisessa aikataulussa (katso aikataulu-dia). Alatyöryhmien kokoukset ovat ennen teemaryhmän kokousta. Henkilöstötietojen keruu ja henkilöstöetuudet on kokoontunut kolme kertaa. Henkilöstöpolitiikka ja erilliset kysymykset alatyöryhmä on kokoontunut kerran. Yhteistoiminta ja muutosjohtamisen suunnittelu on kokoontunut neljä kertaa. Teemaryhmän työskentelyyn on osallistuttu aktiivisesti. Eräillä osallistujille on pitkät matkat ja se on vaikuttanut osallistumiseen.taysin tiloissa osallistujille on järjestetty tarpeen mukaan etäyhteydet. Tähän asti kaikki kokoukset on pidetty Taysin tiloissa. Resurssitarpeet: Hankkeella työskentelee tällä hetkellä toimistosihteeri Minna Soinila (PSHP), joka huolehtii henkilöstötietojen ja etuuksien keruusta. Lisäksi toimistosihteeri Elina Ranta (PSHP) avustaa valmistelutehtävissä ja raporttien koostamisessa. Alatyöryhmiä on hyödynnetty tiedonkeruupohjien ja valmisteluaineistojen tuottamisessa. Esivalmistelun jälkeen tarvitaan resursseja muun muassa henkilöstötietojen siirron valmisteluun (väliaikaishallinnossa?), resurssien suunnittelu ja kohdentaminen palvelurakenteisiin ja palveluille, etuusvertailun valmistelutehtävät, muutostilaisuuksien järjestämistehtävät ja viestintä (8/2017-3/2018 arvio)
3 Henkilöstöasiat-teemaryhmän kokoonpano Raija Ruoranen, PSHP, puheenjohtaja Niina Pietikäinen, Tampere Eija Tetri-Lähde, Kangasala Vesa Koskinen, Nokia Mikko Nyberg, Mänttä-Vilppula Mira Hirvonen, Hämeenkyrö (Erkki Jortikka asti) Maarit Mäntykoski (Korhosen sijasta), Jämsä Tove Lindell, LSSAVI Arja Erola, Ely-keskus/KEHA-keskus Airi Mast, TE-toimisto Alatyöryhmän kokoukset ovat kerran kuussa ennen yhteiset asiat- projektiryhmän kokousta. Tinja Tähtinen, PSHP, Tehy Elina Pimiä, Tampereen kaupunki, Juko Reija Neva, Pirkanmaan Ely-keskus, Juko Aino Hirvonen, Tampereen kaupunki, Jyty Liisa Koota, TE-toimisto, Pardia Tarja Kranni, Nokian kaupunki, JHL Arja Herckman, Sastamala, Super Kari Hakari, Pirkanmaan liitto Mikko Koponen, Pirkanmaan liitto Elina Ranta, PSHP, sihteeri
4 Henkilöstöasiat-teeman ryhmän alatyöryhmien kokoonpanot
5 Henkilöstöasiat-teemaryhmän työsuunnitelman aikataulu 12/2016 6/2017 Yhteistoimintamenettelyn ja muutosjohtamisen toimeksiantotilaisuus henkilöstöjohtajille Teemaryhmän kokoukset Yhteiset asiat- projektiryhmän kokoukset Henkilöstötietojen keruun toimeksiantotilaisuus henkilöstöjohtajille Väliraportti esivalmistelun johtoryhmälle Raportti esivalmistelun tuloksista Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Muilta teemaryhmiltä tulleet toimeksiannot Henkilöstötietojen keräys Etuusvertailutietojen keräys Henkilöstöpolitiikan (31.5.) ja muutosvalmennuksen läpiviennin valmistelu Yt-neuvottelut käytynä Yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisen määräaika
6 Teemaryhmien väliraporttirunko Eteneminen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin Tarkoituksena on saada aikaan suunnitelma henkilöstön siirrosta ja sen kohdentamisesta sekä koordinoida yhteistoimintaa ja muutoksen johtamista uutta sote- ja maakuntaorganisaatiota varten Pirkanmaalla. Henkilöstötietojen kerääminen on käynnistetty. Tieto kerätään vakanssitietoina, palkkakustannuksina ja henkilötyövuosikustannuksina ilman nimiä ja sosiaaliturvatunnuksia. Tiedot kerätään nykyisten organisaatioiden mukaisina palveluina ja toimintoina. Kaikki nykyiset palkkaustiedot kerätään. Niitä voi hyödyntää taloussuunnittelussa myöhemmin. Myös henkilöstöhallinnon menettelytapojen ja henkilöstöetuuksien kartoitus on alkanut. Yhteistoimintaneuvottelujen 1. vaiheen aloittamiseksi on valmisteltu yhtenäinen malli, joka sisältää toimeksiannon, kutsupohjan ja diasarjan. Yhteistoimintaneuvotteluissa ei ole välttämätöntä käsitellä nimitietoja tässä vaiheessa. Oleellista neuvotteluissa on todeta palvelut ja toiminnot ja se, että liikkeenluovutus koskee ao toimintojen henkilöstöä ja tukipalveluissa niitä, joiden työstä vähintään 50 % kohdentuu soten- ja maakunnan toimintoihin. Alatyöryhmä valmistelee seuraavaksi suunnitelman muutoksen johtamiselle sote- ja maakuntauudistuksen osalliselle henkilöstölle. Henkilöstöpolitiikan suuntaviivojen valmistelu on vasta aloitettu. Muita erilliskysymyksiä kuten paikallisia sopimuksia ei ole vielä käsitelty
7 2. Palvelu- ja tehtäväkokonaisuuden nykytilan kuvaus ja analyysi Henkilöstötiedot ja etuudet Henkilöstötiedot on pyydetty toimittamaan mennessä. Sen jälkeen tieto raportoidaan tilastotietoina. Tieto tuotetaan niin, että sen perusteella voidaan selvittää, mitä vakansseja/ tehtävänimikkeitä on sijoitettu palveluille ja toiminnoilla tämän hetkisen tilanteen mukaan. Organisaatioiden henkilöstöjohtoa on pyydetty tallentamaan tiedonkeruulomakkeet nimitiedoilla ao organisaatiossa, jotta tieto voidaan välittää valmisteluun, kun lupa nimitietojen käsittelyyn saadaan. Tieto kerätään vakanssitietoina, palkkakustannuksina ja henkilötyövuosikustannuksina ilman nimiä ja sosiaaliturvatunnuksia. Tietosuojavaltuutetulle on tehty lausuntopyyntö henkilöstötietojen keräämisestä nimillä. Arvioitu vastausaika on helmikuun loppu. VM:n kirje henkilöstötiedonkeruusta (VM037:00/2016) on aiheuttanut hämmennystä ja huolta, koska henkilöstötietojen keräämiselle ja valmistelulle annettu aikataulu poikkeaa oleellisesti Pirkanmaa2019-suunnittelusta. VM:n viestiin on lähetetty vastine ja siihen liittyen KT:n neuvottelupäällikkö oli yhteydessä henkilöstöteemaryhmän puheenjohtajaan. KT tukee henkilöstötietojen keruuta vakanssitietoina ilman nimiä. Henkilöstötietojen kerääminen jatkuu aikaisemmin sovitulla tavalla (nimitietoja ei kerätä) ja YTneuvottelut aloitetaan sovitulla aikataululla KEHA on antanut valmisteluohjeet ja oman aikataulun ELY-keskuksen, AVIn ja TE-keskuksen henkilöstötietojen keräämiseen ja se on todettu myös esivalmisteluhallinnon johtoryhmässä
8 2. Palvelu- ja tehtäväkokonaisuuden nykytilan kuvaus ja analyysi Henkilöstötiedot ja etuudet jatkuu Henkilöstöhallinnon menettelytapojen ja henkilöstöetuuksien kartoitus raportoidaan yhteensä tuloksina. Sen lisäksi työryhmässä analysoidaan vastaukset, jotta keskeiset ja säilytettävät etuudet tunnistetaan. Lisäksi henkilöstöhallinnon menettelytavoista on tarkoitus selvittää hyvät ja toteutuskelpoiset käytännöt, jotta niiden perusteella voidaan valmistella esimerkiksi uuden työnantajan henkilöstöhallinnon käytäntöjä. Pirkanmaan alueen kuntien, Pelastuslaitoksen, AVI:n, ELY-keskuksen, TE-toimiston, KEHA-keskuksen sekä sairaanhoitopiirin ja sen konsernin yhtiöiden henkilöstöjohtajille ja henkilöstöasiantuntijoille on pidetty yhteinen tilaisuus henkilöstötiedonkeruuta varten Seuraava yhteistilaisuus on henkilöstöetuuksien kartoitusta varten ja yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä varten
9 2. Palvelu- ja tehtäväkokonaisuuden nykytilan kuvaus ja analyysi Yhteistoiminta ja muutosjohtamisen suunnittelu YT-neuvottelujen 1. vaiheen aloittamiseksi valmisteltiin yhtenäinen malli, joka sisältää toimeksiannon, kutsupohjan ja diasarjan. Organisaatioiden Yt-neuvottelujen aloituksen määräaika on , jotta tiedot vakansseista voidaan luovuttaa Yhteistoimintamenettelyn 1. vaihe (siirtyvä henkilöstö) jatkuu ns jatkuvan yhteistoimintamenettelyn periaatteella. Neuvotteluja ei ole tarkoitus päättää ennen kuin sote- ja maakuntalaki muutoksen mukainen maakuntaorganisaatio aloittaa toimintansa. Tässä vaiheessa Yt-neuvottelujen haasteena on se, että sote- maakuntalainsäädäntö ja sen luomat puitteet puuttuvat. Yhteistoimintamenettelyn 2. vaiheessa aloitetaan muun muassa neuvottelut tukipalveluhenkilöstön jakamisesta silloin, kun 50 %- tehtävä jakaantuu usealle työntekijälle. Lisäksi neuvotellaan työntekijöiden kohdentaminen palveluille ja mahdollisille muutoksille palveluverkossa. Jatkoneuvottelut tulevat sisältämän kaikki tavanomaiset henkilöstön siirtoon liittyvät asiat liikkeenluovutuksen yhteydessä. Tuleva väliaikaishallinto tulee tarvitsemaan oman yhteistoimintaorganisaation ja työsuojelun. Sen suunnittelusta ei ole vielä sovittu mitään. KEHA on antanut valmisteluohjeet ELY-keskuksen, AVIn ja TE-toimiston yt-neuvottelujen aikatauluun. Ohje poikkeaa teemaryhmän aikataulusta. Asiaa ei ole käsitelty vielä esivalmistelun johtoryhmässä
10 2. Palvelu- ja tehtäväkokonaisuuden nykytilan kuvaus ja analyysi Yhteistoiminta ja muutosjohtamisen suunnittelu jatkuu Muutoksen johtamisen suunnittelu on sisältänyt ehdotukset muuan muassa yhteisestä henkilöstön Kick off-tilaisuudesta (tai Change day), Keskusteluissa on esitetty myös esimiesten preppaamista muutoksen vetäjiksi kukin yksikössään ja kussakin organisaatiossa. Useat kaupalliset tahot ovat aktiivisesti tarjonneet muutosjohtamisen mallia. Mikäli sellaiseen päädytään, hankinta on kilpailutettava ja toteutukseen tarvitaan rahoitus. Teemaryhmältä on pyydetty myös maakuntakierrosta sote- ja maakuntauudistuksen osalliselle henkilöstölle. Muutoksen johtamisen aikataulu tullee jatkumaan myös uuden sote- ja maakuntaorganisaation alkuun asti ja uuden hallinnon niin päättäessä myös sen jälkeen. Kulttuurinen muutos tulee olemaan valtava. Tärkeät henkilöstöä yhdistävät strategiset linjaukset, palvelulupaus ja muut näkemykset puuttuvat. Henkilöstöpolitiikka ja erilliskysymykset Henkilöstöpolitiikan suuntaviivojen valmistelu on aloitettu. Muita mahdollisia erilliskysymyksiä kuten paikallisia sopimuksia ei ole vielä käsitelty
11 Muuta Työtilaa MyPirkanmaa ei ole pystytty hyödyntämään teemaryhmän jäsenten toimesta. Asiaa on käsitelty yhdessä, mutta näkemys työryhmässä oli, ettei sille ole aikaa. Celkee-kyselyynkään eivät kaikki ole vastanneet. Valmistelussa on ollut jännitteitä. Puuttumista työskentelyyn ja ohjeita muualta muilta tahoilta on ollut (KEHAn ohjeet, KT:n sähköpostit, VM:n kirje , eräät kuntajohtajat yhdessä henkilöstöjohtajien kanssa) Palvelukeskusten valmistelun seuranta on tapahtunut ensisijaisesti puheenjohtajan kautta ja valmistelusta on raportoitu teemaryhmälle. Teemaryhmän näkemykset on välitetty palvelukeskusvalmisteluun. Viestintäryhmään on oltu yhteydessä ja siellä on vierailtu. On odotettu apua henkilöstöviestinään ja myöhemmin muutosjohtamiseen. Puheenjohtaja on kutsuttu maku-teemaryhmien kehittämisiltapäivään. Puheenjohtaja on menossa myös sote-projektiryhmään kertomaan, mitä henkilöstöteemaryhmä valmistelee. Jotta henkilöstön siirto saadaan onnistumaan, henkilöstön johtaminen ja hallinto uudistettua sekä resurssit kohdennettua muiden ryhmien suunnitelmien mukaisesti yhteistyötä tarvitaan erityisesti seuraaviin ryhmiin: viestintä, konsernirakenne ja johtaminen, ICT, lapsi- ja perhepalveluiden ryhmä, kotona asumisen kehittämisen ryhmä, päihde- ja mielenterveyspalvelujen ryhmä, palveluverkko- ja integraatioryhmä, pelastustoimi ja varautuminen, ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen Ryhmiin kohdistuvat tarpeet ovat arvio tähän asti edenneestä valmistelusta
Katsaus henkilöstövalmisteluun
Katsaus henkilöstövalmisteluun Sote-projektiryhmä 28.3.2017 Raija Ruoranen Henkilöstöteemaryhmän pj 28.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Henkilöstöasiat-teemaryhmän kokoonpano Raija Ruoranen, PSHP, puheenjohtaja
Henkilöstötiimi. Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen. Taina Niiranen Projektipäällikkö Henkilöstöhallinto Minna Koivunen.
Henkilöstötiimi Anne Markkula Suunnittelija Taina Niiranen Projektipäällikkö Henkilöstöhallinto Minna Koivunen Suunnittelija Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Elina Ranta Assistentti Reima
Muistio 1 (2) HENKILÖSTÖASIAT-TEEMARYHMÄN KOKOUS 6/2017. Aika kello
Muistio 1 (2) 9.6.2017 HENKILÖSTÖASIAT-TEEMARYHMÄN KOKOUS 6/2017 Aika 9.6.2017 kello 13.30 15.30 Paikka Osallistujat Kutsuttuna Poissa Syke-kokoustila, Finn-Medi 2, 7. kerros, Biokatu 6, Tampere Raija
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Yhteiset asiat projektiryhmä 23.5.2017 Raija Ruoranen 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Eteneminen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin Kokonaisuutena työryhmälle
Muistio 1 (3) HENKILÖSTÖASIAT-TEEMARYHMÄN KOKOUS 4/2017. Aika kello
Muistio 1 (3) 7.4.2017 HENKILÖSTÖASIAT-TEEMARYHMÄN KOKOUS 4/2017 Aika 7.4.2017 kello 13.30 15.30 Paikka Osallistujat Kutsuttuna Poissa Syke-kokoustila, Finn-Medi 2, 7. kerros, Biokatu 9, Tampere Raija
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen 9.5.2018 Taina Niiranen, projektipäällikkö henkilöstöasiat Työryhmän kokoonpano (22) PSHP Puheenjohtaja Esittelijä Mänttä-Vilppula Tampere Nokia Hämeenkyrö
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus
Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien
CASE: Pirkanmaan SOMA-viestinnän valmistelu
CASE: Pirkanmaan SOMA-viestinnän valmistelu Kirsti Kivilinna, Pirkanmaan liitto 20.4.2017 20.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Me kaikki mukana muutoksessa 22 000 työntekijää, Pirkanmaan 509 356 asukasta,
Muutokseen valmistautuminen etenee
Muutokseen valmistautuminen etenee Tampereen työmarkkinaseminaari 17.5.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Kari Hakari Muutosjohtaja
Sote-projektiryhmän kokous
Muistio 1 (5) Sote-projektiryhmän kokous Aika 28.3.2017 klo 13.30-15.30 Paikka Osallistujat Tammerkoski-kabinetti, Finn Medi 5, Biokatu 12, Tampere Ihalainen Rauno, Pshp, puheenjohtaja Kuosmanen Taru,
Talousteemaryhmän väliraportti
Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen
Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus
Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet Tampereen yliopisto 15.3.2017 Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva
Pirkanmaa2019 ICT-väliraportti
Pirkanmaa2019 ICT-väliraportti 23.2.2017 24.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työryhmän työskentelyyn osallistuneet Jokela Antti, PSHP, pj Nurmi Rami, Tampere, vpj Kahila Arto, Ylöjärvi (Tampereen kehyskunnat),
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus
Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti 24.5.2017 31.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Henkilöstöteemaryhmän raportti 1. Teemaryhmän työskentely 1.1 Teemaryhmän työskentely ja kokoontumiset 1.2 Henkilöstöteemaryhmän
Missä Pirkanmaalla nyt mennään?
Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin
Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä
Työsuunnitelma Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Teemaryhmän yleiset tehtävät 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun
Työsuunnitelma. Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä
Työsuunnitelma Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä 7.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen
Henkilöstöasiat ja henkilöstön osallistuminen Väliraportointi 28.2.2018 27.2.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän työn vaihe (dia 3) 2. Riskienhallinta (dia 4) 3. Muut huomiot ja terveiset
Henkilöstöasiat teemaryhmän kokous 2/2016
Henkilöstöasiat teemaryhmän kokous 2/2016 Pj Raija Ruoranen 12.12.2016 13.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Terveiset yhteiset asia-projektiryhmästä 13.12.2016 2 www.pirkanmaa2019.fi Kokousaikataulu 12/2016
Aronia-kokoustila, Finn-Medi 1, Arvo Ylpön katu 6 (Taysin kampus)
Muistio 1 (3) 26.10.2017 Henkilöstöhallinnon ja henkilöstön osallistuminen teemaryhmän kokous Aika 26.10.2017 klo 13.06-15.10 Paikka Osallistujat Aronia-kokoustila, Finn-Medi 1, Arvo Ylpön katu 6 (Taysin
Työsuunnitelma. Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä
Työsuunnitelma Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä 9.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu
Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta
Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi
KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat
KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat 15.12.2016 Työpajassa 30.11. tunnistettiin maakuntaan siirtyvien tehtäväkokonaisuuksien toiminnallisia yhteyksiä. Tuloksena syntyvä visualisointi toimitetaan
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen
Työsuunnitelma. Kiinteistöt -teemaryhmä
Työsuunnitelma Kiinteistöt -teemaryhmä 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja välitavoitteet
Työsuunnitelma. Yhteiset asiat -projektiryhmä
Työsuunnitelma Yhteiset asiat -projektiryhmä 4.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Projektiryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja välitavoitteet
Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi
Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto MUISTIO: Järjestäytymiskokous 28.10.2016 klo 12.30-14.23 Tampereen kaupungin virastotalo, ryhmähuone 4, 5.krs (Aleksis Kiven katu 14-16, Tampere) 1.11.2016
Maakuntauudistus Pirkanmaalta
Maakuntauudistus Pirkanmaalta Kirsi Sario, ympäristöterveyspäällikkö, Pirteva 27.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Ympäristöterveydenhuollon yksiköt Keurusselkä (Jämsä, Keuruu, Mänttä-Vilppula, Virrat, Kuhmoinen
Esivalmistelun henkilöstöfoorumi
MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 15.03.2017 klo 14:05-15:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus 3 7 Esivalmistelun tilannekatsaus
Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus Henkilöstötiedon keruu ja käynnistyneet Uusimaa 2019-hankkeen rekrytoinnit
MUISTIO 5/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 27.06.2017 klo 14:00-15:08 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21
KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS
KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot
Osallistuminen teemaryhmä
Osallistuminen teemaryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 1.Osallistumisen teemaryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi Tavoitteiden ja lopputulosten toteutuminen
Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen
www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)
Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4
MUISTIO 2/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 13.02.2018 klo 14:10-16:09 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus
Osallistujat Nimetty henkilöstöryhmä: työnantajan edustajat + henkilöstön edustajat
Muistio Muistio Aika 15.12.2016 klo 11.15-12.15 Paikka Jyväskylän kaupungintalo, Kaupungin juhlasali Osallistujat Nimetty henkilöstöryhmä: työnantajan edustajat + henkilöstön edustajat Läsnäolijat Arja
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto 17.3.2017 klo 13.05-14.50 Pellava-kokouskeskus, kh. Tammer (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 4.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Osallistuneet Vesa Haapamäki,
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa
Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2018 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 24.5.2018 kello 13.30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:
SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Säilyvätkö henkilöstöetuudet? Harmonisoidaanko
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja
Muistio. Osallistujat Nimetty henkilöstöryhmä: työnantajan edustajat + henkilöstön edustajat
Muistio Muistio Aika 24.2.2017 klo 9.00-11.40 Paikka Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115, osoite Hallintokatu 4 Osallistujat Nimetty henkilöstöryhmä: työnantajan edustajat + henkilöstön edustajat
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen
Sote ja maakuntauudistus
Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen
KAINUUN MAAKUNTAUUDISTUS MUISTIO 1/2016. Asia Otsikko Sivu
AIKA Perjantai 9.12.2016 klo 9:00 10.27 PAIKKA Kainuun liitto, 2. krs. neuvotteluhuone Kanerva, Kauppakatu 1, Kajaani KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokoonpanon toteaminen ja
Yhteiset asiat -projektiryhmän järjestäytymiskokous
Muistio 1 (5) Yhteiset asiat -projektiryhmän järjestäytymiskokous Aika 24.10.2016 klo 10.00-11.50 Paikka Osallistujat Koskikatu 5, Tampere (Cumulus Koskikatu, kokoushuone Pilvi) Kari Hakari, projektiryhmän
Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä
Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä MUISTIO: Järjestäytymiskokous 14.11.2016 klo 13.05-14.45 Tampella-talon kokouskeskus, kokoushuone Tammer, (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 24.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika 28.04.2017 kello 9:00 11:05 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus
1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016
1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto 17.2.2016 klo 13.00-14.50 Tampella-talon kokouskeskus, kh. Tammer (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto 12.4.2017 klo 13.04-14.45 Pellava-kokouskeskus, kh. Koski (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 5.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Vesa
Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4
MUISTIO 6/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 01.09.2017 klo 14:05-15:50 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26
3. Valtakunnan valmistelutilanne ja aikataulu, keskustelua
Muistio Aika 22.3.2017 klo 10.00-11.45 Paikka Muuramen kunnantalo, valtuustosali Läsnäolijat Arja Aroheinä, pj Arja-Leena Kriivarinmäki, skype Eeva Aarnio, Erkki Jäppinen Jukka Kaistinen Riitta Hallberg,
Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 39 Kokouksen avaus Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4
MUISTIO 7/2018 1 54 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 19.06.2018 klo 14:00-16:00 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 39 Kokouksen
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto Muistio: 16.12.2016 klo 13.00-14.00 Tampella-talon kokouskeskus, kh. Koski (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 22.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen
1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016
1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes
Maakuntauudistus Järjestämistehtävät
Maakuntauudistus Järjestämistehtävät 31.1.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen, maakuntalaki (1/4) Maakunnan palvelulaitos korvattiin maakunnan liikelaitossääntelyllä Maakunnan tehtävät:
Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja
Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun
Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista.
ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 19.9.2016 kello 10.30-12.00 Paikka: Kutsutut: Sokos hotel Lappeen kokoustilat osallistujat erillisen listan mukaan
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa
Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto
Konsernihallinto ja johtaminen
Konsernihallinto ja johtaminen 19.5.2017 klo 09.00-12.00 Tampereen kaupungin virastotalo, nh. Tammerkoski (Aleksis Kiven katu 14-16 C, Tampere) 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kutsutut osallistujat Tarja
Ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen teemaryhmä
Ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen teemaryhmä Työsuunnitelma 27.10.2016 31.10.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Järjestäytyminen: 1. kokous pidetään 27.10.2016 ja siitä lähtien
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa
Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä
Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä 5.6.2018 Esivalmistelun toisen vaiheen loppuraportti 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi
Henkilöstötyöryhmien terveiset
Henkilöstötyöryhmien terveiset Christina Söderlund henkilöstöpäällikkö, Salo sote-henkilöstötyöryhmän ja maku-henkilöstötyöryhmän jäsen Sote - henkilöstötyöryhmä pj. Similä Katariina, VSSHP 1 vpj. Valtonen
Pirkanmaa2019 väliraportti - Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä
Pirkanmaa2019 väliraportti - Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Teemaryhmän kokous 15.2.2017 15.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Väliraportin sisältö Väliraportti: Teemaryhmän työskentely Palvelu-
Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma
Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön
Henkilöstötyöryhmä Arja Aroheinä, henkilöstöryhmän puheenjohtaja
Henkilöstötyöryhmä 24.2.2017 Arja Aroheinä, henkilöstöryhmän puheenjohtaja 28.2.2017 Asialista 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3. Valtakunnan valmistelutilanne ja aikataulu, keskustelua
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista
KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO
NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta
VATE Asko Peltola
VATE 12.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki
ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus
Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät
HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta
HALLINNON TYÖRYHMÄ Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä 8.6.2017 HALLINNON TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄT ESIVALMISTELUN AIKANA (30.6.2017 SAAKKA) 1) Maakunnan vastuulle siirtyvien sopimusten
Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon
Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon seminaari Lapin- ICT 1 Soten tekoa aiottu jo vuosia 2 Soten kalvoista tuttu mantra 3 Ei tämä mitään rakettitiedettä ole Jos ongelmat olisivat rakettitiedettä, ne olisivat
Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu
Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous
SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola
SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen
Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi
Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,
Sote-uudistus henkilöstöinfo 4.4. ja Hämeenkyrön kunta
Sote-uudistus henkilöstöinfo 4.4. ja 11.42017 Hämeenkyrön kunta Palvelualueen johtaja Taina Niiranen sosiaali- ja terveyspalvelut 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi MISSIO Tehdään yhdessä Suomen paras ja
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus
TAHE-palvelut lukien Kymenlaaksossa. Kuntajohtajat
TAHE-palvelut 1.1.2019 lukien Kymenlaaksossa Kuntajohtajat 2.10.2017 Tehtäväksianto TAHE-ryhmille 7.8.2017: Asiantuntijalinjaus Kymenlaakson maakunnan Tahe-palveluntuottajasta sekä tietojärjestelmästä
Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus
Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen ohjausryhmä 20.2.2017 Valmistelija Juha Jääskeläinen Henkilöstötyöryhmä Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki
SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Harmonisoidaanko palkkoja? Säilyvätkö henkilöstöetuudet?
Henkilöstösiirtojen ja maakunnan henkilöstöjohtamisen suunnittelun tilannekatsaus. Outi Sonkeri
Henkilöstösiirtojen ja maakunnan henkilöstöjohtamisen suunnittelun tilannekatsaus Outi Sonkeri 9.02.2018 Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet Toteutetaan yhteistyössä maakunta - henkilöstöä
HR-valmistelun uusimmat kuulumiset. Maakuntafoorumi Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö
HR-valmistelun uusimmat kuulumiset Maakuntafoorumi 19.9.2018 Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö KT:n HR-vastuuvalmistelijaverkoston rooli ja tehtävät KT on 2016 vuoden lopulla perustanut valmistelun
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Henkilöstötyöryhmän tulokset. Arja Aroheinä, henkilöstötyöryhmän pj. Sote -seminaari Laajavuoressa
Henkilöstötyöryhmän tulokset Arja Aroheinä, henkilöstötyöryhmän pj. Sote -seminaari Laajavuoressa 16.6.2017 Mitä on tehty Työryhmällä on kerättynä tietoa siirtyvistä toiminnoista, henkilöriskeistä ja henkilöstöstä.
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto Muistio: 13.1.2016 klo 12.04-13.25 Tampella-talon kokouskeskus, kh. Valimo (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 19.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen
Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus
Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan
Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen