Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista."

Transkriptio

1 ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai kello Paikka: Kutsutut: Sokos hotel Lappeen kokoustilat osallistujat erillisen listan mukaan KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 2. Asialistan hyväksyminen Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa läsnäolijat. Ohjaus- ja seurantaryhmää on täydennetty VM:n ohjeistuksen mukaisesti AVI:n (Merja Ekqvist) ja TE -toimiston edustajilla (Juha Kouvo). Kaakkois- Suomen ELY-keskuksen uutena edustajana ohjaus- ja seurantaryhmässä toimii Hanna Kailasto. Merkitään tiedoksi, että kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus myös valmisteluryhmän varapuheenjohtaja Pentti Itkosella. Ohjaus- ja seurantaryhmän sihteerinä toimii jatkossa muutosjohtaja Aija Tuimala. Päätös: Puheenjohtaja Jukka Kopra avasi kokouksen klo ja kokouksen osallistujat todettiin kiertävällä nimilistalla. Merkittiin tiedoksi päivitetty ohjaus- ja seurantaryhmän kokoonpano. Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista. Päätös: Päätettiin hyväksyä kokouksen asialista kokouksen työjärjestykseksi.

2 3. Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen Ehdotus Valmisteluryhmä hyväksyy kutsun liitteenä 1 lähetetyn edellisen kokouksen muistion kokouksen kulun mukaiseksi. Päätös: Hyväksyttiin. 4. Maakunta- ja sote-järjestämislakiluonnokset Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntien perustamisen lakiesitykset sekä niihin liittyvät aineistot löytyvät osoitteesta Sivustolla on tiivistelmä maakunta- ja sote- uudistukseen liittyvistä lakiesityksistä. Maakunta- ja sote-uudistuksen toimeenpano jakautuu neljään vaiheeseen, joka myös Etelä-Karjalassa tulee huomioida: 1. esivalmistelu ( saakka), 2. maakunnan toimintaa valmisteleva väliaikaishallinto (väliaikainen valmistelutoimielin) ( ), 3. maakunnan käynnistymisvaihe ( ) ja 4. uuden maakunnan ensimmäinen varsinainen toimintakausi ( alkaen). Merkitään tiedoksi valtakunnallinen valmisteluvaihe. Todetaan merkittävimmät substanssilainsäädännön kokonaisuudet, joista tarkennuksia odotetaan vielä tämän materiaalin lisäksi syyskuun ja alkusyksyn aikana. Päätös: Merkittiin tiedoksi valmistelutilanne ja lakiesitykset. 5. Etelä-Karjalan maakuntauudistuksen valmistelutilanne ja työsuunnitelma saakka Keväällä alkanut valmistelu on saanut täsmennystä niin tavoitteisiin kuin aikatauluun kesäkuun alustavien lakiluonnosten sekä lausunnolle tulleen esityksen pohjalta alkaen on aloittanut työnsä myös maakuntauudistuksen muutosjohtaja. Esityslistan liitteenä 2 on aineisto valmistelutilanteesta. Valmisteluryhmän toimeksiannon mukaisesti työryhmiltä odotetaan väliraportointia mennessä. Luodaan katsaus projektin etenemiseen ja päivitettyyn työsuunnitelmaan sekä tarkennetaan aikataulua lakiesityksen mukaiseksi. Merkitään tiedoksi maakunnallisen viestintätyöryhmän perustaminen ja

3 sen työsuunnitelman tilanne. Päätös: Hyväksyttiin työsuunnitelman tarkennukset. Käytiin keskustelu työryhmätyöskentelyn fokuksesta ja aikataulusta. Valmistelulta toivottiin palveluiden ja toiminnan uudistamisen huomioimista.

4 6. Etelä-Karjalan edunvalvonta ja lausunnot lakiesityksestä Maakuntauudistukseen liittyvä olennaisin lakiesitysmateriaali on lähetetty lausunnolle mennessä. Kukin organisaatio lausuu esityksestä oman etunsa ja näkemyksensä mukaisesti, mutta tästä huolimatta Etelä- Karjalan tulevalla maakunnalla on myös yhteisiä tavoitteita uudistukseen liittyen. Muutosjohtaja on pikaisesti pyytänyt työryhmiltä kommentteja lausuttaviin asioihin mennessä. Kooste asioista toimitetaan erikseen ja liitetään kutsun liitteeksi 3. Valmisteluryhmän 5.9. päätöksen mukaisesti toimitetaan yhteinen lausuntopohjakooste valmistelussa mukana oleville tahoille syyskuun aikana. Käydään lähetekeskustelu keskeisistä maakunnalle yhteisistä näkemyksistä esitykseen liittyen. Keskustelua on maakunnassa käyty mm. seuraavista asioista - maakunnan itsehallinto (rahoitus ja päätöksenteko, verotusoikeus, järjestämisvastuu) - maakuntien tehtävät (maakuntien mahdollisuus lakiluonnosta laajempaan tehtäväkuvaan Y- asioissa sekä 2- asteen ammatillinen koulutus) - maakuntien yhteistyöalueet ja tehtävien jaot (sote, pelastustoimi ja muut tehtävät) - maakuntien päätösvalta toiminnassaan (rahoituksen kohdentaminen, sopimusoikeus, valtion ohjaus substanssilainsäädännöllä) - maakunnan palvelulaitos, järjestäjä- ja tuottajaroolit - valtion ohjauksen vahvistaminen (talous, sote) - sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kokonaisuuden johtaminen (prosessit, yhtiöittäminen, ict- järjestelmien tuki tehostamiselle, digitalisaatio, sopimusohjaus) - henkilöstön siirtyminen (yhtiöitetyt tukipalvelut) - palveluiden yhtiöittäminen (siirtymäaika, sisällöt) - palvelukeskusten perustaminen (alueen osaamisen hyödyntäminen, omistus, prosessi) - kuntien omaisuuden siirrot (investointien oikeudenmukainen käsittely) - kuntien tuleva rahoitus ja kunnallisveron rajoitukset - ei erityisalueita vaan samat säännöt kaikille alueille Suomessa Päätös: Merkittiin tiedoksi kokousmateriaalin liitteenä oleva koosteluonnos Etelä-Karjalalle tärkeistä asioista. Kukin organisaatio tekee oman lausuntonsa, mutta huomioi esille nousseet yhteiset kärkiasiat maakunnan eduksi. Keskustelussa korostettiin mm. seuraavia asioita: Valtakunnallisesti ei tule toteuteta periaatteellisia erillisratkaisuja eri alueille, mutta maakunnille tulisi antaa vapautta toteuttaa palvelujaan omilla ratkaisuillaan Vahva maakunta tulee olla tavoitteena - verotusoikeutta tulisi tavoitella maakunnalle pitkässä juoksussa, Samaan aikaan asukkaiden veroprosentti ei kuitenkaan saa kasvaa.

5 Y- tehtävät sekä pelastustoimi tulee olla maakunnan tehtävissä mukana. Pelastuslaitoksen perusteena on laajan päivystysvastuun sairaala ja sen ensihoito. Myös oikeus sopia mm. toisen asteen ammatillisen koulutuksen siirrosta maakunnan hallintoon tulee olla mahdollista. Maakuntien vapaaehtoinen yhteistoiminta sisältöineen tulee olla maakuntien sovittavissa Konsernijohtaminen ja yhtiöittäminen vaativat erityishuomiota Asiakaslähtöisyys ja terveyserojen kaventuminen ei saa unohtua uudistuksen toteutuksessa Imatra esitti kiinteistöjä palvelumaksujen kattajana, jotta Eksote voisi jo aloittaa kiinteistömassan operoinnin - Eksote kertoi selvittäneensä, että tämä ei ole mahdollista investointirajoitusten vuoksi. 7. Seuraava kokous 8. Kokouksen päättäminen Sovitaan seuraavan kokouksen ajankohta ja siinä käsiteltävät asiat. Päätetään myös maakunnan työseminaarin järjestämisestä maakuntauudistukseen liittyen joulu-tammikuulle. Päätös: Päätettiin, että tuleva kokous ja työseminaari pidetään tammikuussa Kokouksessa on esillä työryhmien valmistelun pohjalta tilannekuva ja eteneminen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11:57. Pöytäkirjan vakuudeksi Jukka Kopra Puheenjohtaja Aija Tuimala Sihteeri

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Kokousaika 21.4.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Pelastuslaitoksen tilat Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Väliraportin

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Talousryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:25 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika 28.04.2017 kello 9:00 11:05 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan hyväksyminen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika 11.01.2017 klo: 09:00 11.15 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika 11.10.2016 kello 14:00-15:40 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

Valmistelutoimielin (VATE)-projektiryhmä Kokous 6/2017

Valmistelutoimielin (VATE)-projektiryhmä Kokous 6/2017 MUISTIO 1 Valmistelutoimielin (VATE)-projektiryhmä Kokous 6/2017 Aika torstai 21.9.2017 klo 9.02-11.15 Paikka Etelä-Karjalan liitto, kokoustila Koivikko (4. krs) Kutsutut Varsinainen jäsen Varajäsen x

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 5/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 10.55 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen...

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017

PÖYTÄKIRJA ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017 1 ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017 Aika: klo 10.00-11.52 Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosali Läsnä/jäsenet: Osallistujat erillisen liitteen mukaan

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 20.10.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/ Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/ Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/2017 1 Kokousaika kello 10:00 13:33 Kokouspaikka Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Taloustyöryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Muutosjohtaja 13.1.2017 Kuntaliiton ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston seminaari 1 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Asialista: Sivu

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5 MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Kokous helmikuuta :05

Kokous helmikuuta :05 Kokous 06.03.2017 22. helmikuuta 2017 14:05 Kokouksen aihe: Lapin ICT työryhmä / Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelu Kokouksen päivämäärä: 6.3.2017 9:00 Sijainti: Skype-kokous Kutsuviesti Osallistujat

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 21.12.2016 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio, kokoushuone Majakka

Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio, kokoushuone Majakka Pöytäkirja Numero 1 (5) PÖYTÄKIRJA AIKA Ma 12.3.2018 klo 12.00 13.40 PAIKKA Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio, kokoushuone Majakka KUTSUTUT Varautuminen ja riskienhallinta alajaoston jäsenet,

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Pe klo 12.00 lounas, klo 12.30 alkaen kokous Kokouspaikka Hotelli-Ravintola Alma, näyttämökabinetti (Ruukintie 4, Seinäjoki)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 09.12.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 15/2016 Kokousaika ti klo 9.30-11.57 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous 30.-31.8.2016, Kokkola Maakuntauudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 10.09.2018 klo 08:30-11:45 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, 00530 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype

Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 18.5.2018 kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype Asialista 3/2018 1. Kokouksen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 11 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS Aija Tuimala, muutosjohtaja Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 2 3 MAAKUNTA -RATKAISUN VAIKUTUKSET ORGANISOITUMISEEN (KUNTALIITTO KEVÄT 2016) KUNNISTA POISTUVAA: sote, maaseutuhallinto,

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 5/2018 1 Aika 15.03.2018 klo 14:04-15:50 Paikka Maakuntasali 1, Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016 Pöytäkirja 1 (9) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 8/2016 Aika 7.6.2016 kello 18:00-19:13 Paikka n kaupunginhalllituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5. Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 (10) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 14.11.2018 klo 13:05-16:13 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA kello 9:30-11:30 (omakustanteinen lounasmahdollisuus)

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA kello 9:30-11:30 (omakustanteinen lounasmahdollisuus) Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 18.10.2017 kello 9:30-11:30 (omakustanteinen lounasmahdollisuus) Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista:

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu Nro 7/2017 9.6.2017 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika pe 9.6.2017 klo 9.00-11.10 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika 27.4.2017 kello 12:00-15.45 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous / Muistio

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous / Muistio Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous / Muistio Aika Torstaina 26.1.2017 klo 10.00-12.02 Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala, Virastotie 3 Läsnä Eila Iso-Kuortti (Eläkeliiton Hollolan yhdistys ry)

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 29.3.2018 kello 9 11 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Työryhmän jäsenet Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 28.11.2016 Kokousaika 24.11.2016 kello 13:00 15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, Mikkeli, nh Saimaa Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUkuntajohtajafoorum. Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUkuntajohtajafoorum. Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ti klo 13.00 14.20 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus...

Lisätiedot

Maakuntaliiton virasto, nh. Piällysmies, Mikonkatu 5, Mikkeli

Maakuntaliiton virasto, nh. Piällysmies, Mikonkatu 5, Mikkeli 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 21.09.2018 kello 15:10 17:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, nh. Piällysmies, Mikonkatu 5, Mikkeli Asialista 5/2018 1. Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 13.6.2016 Kanta-Häme 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne - tilannekatsaus 4

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne - tilannekatsaus 4 MUISTIO 10/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 08.06.2017 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Yläkerran saunatilojen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Kymenlaakso 19.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan 1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 20.04.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 n kokous Kokousaika kello 14:00 16.15 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2018 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 24.5.2018 kello 13.30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot