Esimerkki: Uhkakartoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esimerkki: Uhkakartoitus"

Transkriptio

1 1 Esimerkki: Uhkakartoitus

2 2 Tunnelmaa luovaa lehtisalaattia vuodelta 2003 Vapulta: Operaattori asettaa puheviestipalvelun muutoksen yhteydessä kaikille saman tunnusluvun. Huhtikuun lopulta: Junat pysähtyivät sunnuntaina Turun asemalle. Pääsiäisen ajalta: Tekstiviestihuijaus haittailmoitukset aiheuttivat ruuhkaa poliisin asiakaspalvelun puhelimiin. Huhtikuun puoliväliltä: Varas vei VIRVE-puhelimen ambulanssista. Huhtikuun alulta: Los Angelesin kaupungin virkamies myi lehdistölle hallinnon sisäisiä raportteja mm. tähtien yhteystietoja. Aiemmin alkuvuodelta: Kaupungin terveystieto- ja kirjastojärjestelmä jumivat. Oppilaitoksen opiskelijoiden ja henkilökunnan tiedostoja katosi levyrikossa.

3 3 Tilannekuvaus Palvelun tarjoajan yksiköt liikkuvat kaikkiin vuorokauden aikoihin ja käyvät asiakkaidensa luona. He tarvitsevat käyttöönsä uutta tekniikkaa langattomia työasemia ja kämmenlaitteita tai älypuhelimia, voidakseen käyttää sähköpostia ja tietoverkkoa myös kentällä ollessaan. Toimistolla sijaitsevassa palvelimessa on talletettuna asiakkaiden henkilöja asiakastiedot tarpeellisin osin sekä palvelukuvaukset hintoineen. Kentälle toimitetaan vain tarvittava tieto.

4 4 Teknologia valinta Valitkaa työryhmässänne mitä tekniikkaa otatte tarkasteltavaksi. GSM-Data ja älypuhelin GPRS ja kämmentietokone Kannettava tietokone monitoimiverkkokortilla (GSM-Data, GPRS,WLAN) Millaisen tunnistustekniikan. Henkilön sähköinen asiointikortti Salasana-lista Tunnisteen generoiva kortti Mitä toimistoautomaatiota tuette. WWW-palvelin WAP-palvelin Sähköpostiliittymä Kuva Esko Jämsä, Poliisilehti 2002/5

5 5 Käyttötapauksen kuvaus Kuvatkaa yksinkertainen käyttötapaus, johon liittyviä tietoturvauhkia analysoitte. Käyttäkää asiakkaan liiketoiminnan sanastoa. Kuka/Ketkä Mitä tekevät Miksi Millä laitteilla ja ohjelmilla Milloin yöllä, tavanomaiseen työaikaan, pyhänä

6 6 Uhkakartoitus, tietovarannosta johtuvat ominaisuudet Mihin tietovarantoon uhka kohdistuu? Millaisen vaaran se aiheuttaa? (Jatkuvuudelle, eheydelle, luotettavuudelle, todennettavuudelle, kiistämättömyydelle) Minkä tekniikan/tuotteen/ toiminnan ja millaista haavoittuvuutta uhka koskee? Kuinka usein tällainen uhka voi aiheuttaa vahingon? Millaiset vaikutukset liiketoiminnalle tällaisella vahingolla on? Millaisin suojakeinoin uhkaa voidaan pienentää?

7 7 Uhkakartoitus, uhkaajasta johtuvat asiantilat Millaisia erityistaitoja haavoittumisen hyödyntäminen vaatii? Maallikon taidot riittävät Asiaa tunteva Erikoistietämys Onko kohteeseen oltava fyysinen pääsy, jotta haavoittuvuutta voisi hyödyntää? Onko kohteeseen oltava tietoverkkoyhteys? Kuinka paljon haavoittuvuuden hyväksikäyttäminen vaatii Aikaa Erityisiä laitteita/työkaluja Taloudellisia varoja

8 24 Seuraava tehtävä: Tietoriskikartoitus

9 25 Vaikutukset liiketoiminnalle Tavoitteena on tunnistaa uhkista aiheutuvat vaikutukset liiketoiminnan kannalta kriittisille tietovarannoille Asiakkaiden/Henkilöstön terveyden/elämän vaarantuminen Organisaation julkikuvan/maineen tahraantuminen Asiakkaiden luottamus organisaatioon Henkilöstön/Toiminnan tuottavuuden vaarantuminen Vaikutukset muille sidosryhmille, jotka käyttävät tietovarantoa Sakot/Korvaukset Lailliset seuraamukset/oikeustoimet Taloudellinen vaikutus organisaatioon Muita seuraumuksia (eettiset vaikutukset, heijasteiset lailliset tai taloudelliset vaikutukset)

10 27 Riskien profilointi Arvioi selvitettyjen uhkien vaikutus kriittisille tietovarannoille Suunnittele kuinka ja mitä riskejä pyritään pienentämään

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen

Lisätiedot

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti Muista ottaa Nova mukaan Sisältö Nova-4Field... 1 Sisältö... 2 Nova myyjän taskussa... 3 Saavutettavat aikasäästöt... 3 Reaaliaikaisuus... 4 Laskutuskierron nopeutuminen...

Lisätiedot

Pilkahduksia tulevaisuuteen vol II v 2019

Pilkahduksia tulevaisuuteen vol II v 2019 Pilkahduksia tulevaisuuteen vol II v 2019 19.3.2019 Kimmo Rousku, Väestörekisterikeskus, Tieteiden talo Julkisen hallinnon ICT Ohjelma 12.30 Tervetuloa ICT-johtaja, ylijohtaja Anna-Maija Karjalainen, valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu? Merja Ranta-aho, Elisa Oyj.

Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu? Merja Ranta-aho, Elisa Oyj. Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu? Merja Ranta-aho, Elisa Oyj. 1882 Elisa - uusiutumisen edelläkävijä Puhelin juurtuu osaksi arkea Paikallisesta valtakunnalliseksi Elämyksiä ja tuottavuutta uusilla palveluilla

Lisätiedot

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 on osa laajempaa kunnille ja kuntayhtymille lähetettävää tietotekniikkakartoitusta. Kysely koskee kunnallisia perusopetuksen

Lisätiedot

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT

EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY PILVEN Myynnin opas - Storage IT EASY Pilvi EASY Tiedostopalvelin: Tiedostojen tallennukseen ja jakamiseen soveltuva monipuolinen järjestelmä EASY Pilvipalvelin: Täysiverinen, skaalautuva käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

IT-palvelut. IT-palvelut ja käytännön asioita

IT-palvelut. IT-palvelut ja käytännön asioita IT-palvelut IT-palvelut ja käytännön asioita Yliopiston IT-palvelut Ylläpitää yliopiston omia IT-palveluja Käyttäjätunnuksia, tietokoneita, tietoverkkoja, opintojärjestelmiä, www-sivuja jne. Tukee ja kehittää

Lisätiedot

Tamico Yrityssähköposti

Tamico Yrityssähköposti ------- Tamico Yrityssähköposti Pikakäyttöopas ver. 106165-6, 18.8.2014 Sisältö 1 Johdanto... 1 1.1 Yleistä palvelusta... 1 2 Web-sähköpostin käyttäminen Tamico Yrityssähköposti -palvelussa.... 2 2.1 Yrityssähköpostipalveluun

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland

Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta Pekka Töytäri TeliaSonera Finland 1 Älykäs verkottuminen Tekniikka, organisaatio ja prosessit muodostavat yhtenäisesti toimivan palvelualustan Älykäs toiminnallisuus

Lisätiedot

Loikkaa turvallisesti pilveen

Loikkaa turvallisesti pilveen Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla

Lisätiedot

IT BACKUP & RESTORE. Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille

IT BACKUP & RESTORE. Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille IT BACKUP & RESTORE Palvelimille, työasemille sekä mobiilipäätelaitteille Tietovahinkojen riskejä Haittaohjelmat ja ilkivalta Kirityshaittaohjelmat (Ransomware) muodostavat suurimman riskiryhmän sekä yksityisten

Lisätiedot

Langaton Tampere yrityskäyttäjän asetukset

Langaton Tampere yrityskäyttäjän asetukset Sivu 1/6 Langaton Tampere yrityskäyttäjän asetukset Tässä ohjeessa kerrotaan, miten teet kannettavan tietokoneesi ja WLANkännykkäsi määrittelyt. Ohjeet on tarkoitettu sellaiselle yritykselle, jolla on

Lisätiedot

Articles... 3 Käyttäjähallinnon kuvaus... 4 Unohtunut salasana... 6 Tunnusten käyttöönotto... 7 Ohjeita... 8

Articles... 3 Käyttäjähallinnon kuvaus... 4 Unohtunut salasana... 6 Tunnusten käyttöönotto... 7 Ohjeita... 8 KÄYTTÄJÄTUNNUKSET Table of Contents Articles... 3 Käyttäjähallinnon kuvaus... 4 Unohtunut salasana... 6 Tunnusten käyttöönotto... 7 Ohjeita... 8 Articles Page 3 Käyttäjähallinnon kuvaus 1. Käyttäjätietokanta

Lisätiedot

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Virtu.fi palvelukokonaisuus Palvelut Kuntalaisille Palvelut ammattilaisille Kirjallinen neuvonta

Lisätiedot

SG550. Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset

SG550. Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset SG550 Riistakameran MMS- ja GPRS- asetukset Tuupakantie 3, 01740 1 FSM Tekninen tuki 0600 16160 Ensimmäiseksi: Valitse riistakameraan liittymä operaattorilta MMS ja/tai GPRS(data) ominaisuuksilla. Muistathan,

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Mikäli jo aikaisemman tutkinnon osan yhteydessä on arvioitu Työprosessin hallinta, Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Käyttövalmiiksi asennus & päivitys älypuhelin

Käyttövalmiiksi asennus & päivitys älypuhelin Käyttövalmiiksi asennus & päivitys älypuhelin Voimme siirtää kaikki yhteystietosi ja asetuksesi vanhasta matkapuhelimestasi uuteen niin, että pääset käyttämään matkapuhelintasi heti alusta alkaen. Haluatko,

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka

Lisätiedot

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC Työmaajärjestelmä on uusinta mobiiliteknologiaa hyödyntävä monipuolinen järjestelmä, joka tehostaa työmaiden päivittäisiä toimintoja ja rutiineja. East Dataconst Oy Puh. +358

Lisätiedot

ICT Palvelut Juhani Suhonen

ICT Palvelut Juhani Suhonen ICT Palvelut Juhani Suhonen Megatrendejä ICT-maailmassa Mobiili Social Pilvipalvelut Kuluttajistuminen Big data 2 2 Taustoitus : Yritysmaailman ICT kysely Kuinka merkittävinä pidätte seuraavia kehityssuuntia

Lisätiedot

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...

Lisätiedot

Sähköpostilaatikoiden perustaminen

Sähköpostilaatikoiden perustaminen Sähköpostilaatikoiden perustaminen Sähköpostilaatikoiden perustaminen ja hallinnointi tapahtuu oma.kaisanet.fi-sivuston kautta. Palveluun kirjautuminen tapahtuu menemällä osoitteeseen https://oma.kaisanet.fi.

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

Sairaalan puheviestintäjärjestelmät. Markus Markkinen Sairaanhoitopiirien kyberturvallisuusseminaari

Sairaalan puheviestintäjärjestelmät. Markus Markkinen Sairaanhoitopiirien kyberturvallisuusseminaari Sairaalan puheviestintäjärjestelmät Markus Markkinen Sairaanhoitopiirien kyberturvallisuusseminaari 19.10.2016 Uhkia puheviestiratkaisuihin liittyen! Yleisten puhelinverkkojen kuten matkapuhelinverkkojen

Lisätiedot

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 Copyright 2002 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään 9354501 Issue 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM OPTIONS FOR NOKIA 7650:N ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Pasi Ranne sivu 1

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä   Pasi Ranne sivu 1 Tietoturva opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä email: pasi.ranne@luksia.fi sivu 1 Miksi tietoturvallisuus on tärkeää? Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät

Lisätiedot

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä ICT-palveluyhtiö VSP Perustettu 1896, itsenäinen operaattori ISO 9001 -laatusertifioitu palveluntarjoaja 200 alan ammattilaista viidellä paikkakunnalla Liikevaihto

Lisätiedot

Digital by Default varautumisessa huomioitavaa

Digital by Default varautumisessa huomioitavaa Digital by Default varautumisessa huomioitavaa VAHTI Sähköisen asioinnin tietoturvaseminaari 3.10.2017 osana VAHTI Digitaalisen turvallisuuden teemaviikkoa 1 Agenda Palvelun riskienhallinta ja riippuvuudet

Lisätiedot

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O.

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O. TAVOITE: 1. ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2. OMISTAJALLE JA MUILLE SIDOSRYHMILLE + KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ + LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA Projektien hallinta ja kommunikaatio Asiakirjat Yhteydenpito RAKENTAJA Palaute

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

RESTON IT- YMPÄRISTÖ 31.1.2014. Mika Siiskonen. Tietohallinto

RESTON IT- YMPÄRISTÖ 31.1.2014. Mika Siiskonen. Tietohallinto RESTON IT- YMPÄRISTÖ Mika Siiskonen Tietohallinto resto_it_opiskelijat.docx 1 / 4 Sisällys 1. Tietokoneet... 2 2. Palvelut... 2 2.1. Tietokoneiden ohjelmat... 2 2.2. Savonian tarjoamat palvelut... 2 2.3.

Lisätiedot

Opiskelijan ohje

Opiskelijan ohje Opintojaksopalaute p Opiskelijan ohje 19.4.2011 Opintojaksopalaute Mobiilisti ja Moodlessa toimiva sähköinen palautejärjestelmä. j t l ä Opettaja voi lähettää Moodlesta opintojaksoon osallistujille opintojaksopalautepyynnön.

Lisätiedot

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Tietoturvallisuus- ja jatkuvuuden hallinnan vaatimukset ICT-hankinnoissa, 12.5.2014 Laura Kiviharju Pilvipalvelut Pilvilaskenta (CloudComputing) tarkoittaa internetissä

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Matemaatikkona vakuutusyhtiössä Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Miksi vakuutusmatemaatikoilla on töitä Vakuutusyhtiölaki (2008/521) 6. luku Vakuutusyhtiössä

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi 2014 Paikka: Avitus,

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure

Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure Kuinka moneen tietovuotoon teidän yrityksellänne on varaa? Palomuurit ja VPN ratkaisut suojelevat yritystä ulkopuolisia uhkia vastaan,

Lisätiedot

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus)

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) 1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) Olette pomosi kanssa tarkastaneet asiakkaan tekemän ja sinun korjaaman suunnitelman ja tehneet oman versionsa siitä. Noudata siis tätä tekemäänne uutta

Lisätiedot

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut

Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut Yrityksen tietoturva ja siihen liittyvät vakuutus- ja palveluratkaisut 1 Taustaa Tietoturvariskeistä on tullut yrityksissä arkipäivää. Riippuvuus tietojärjestelmistä, tiedon arvo sekä tiedon luottamuksellisuuden

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

Syöttölaitteiden historia

Syöttölaitteiden historia Syöttölaitteiden historia 4.4.2006 Tatu Säily Sisältö Johdanto ja esihistoria Reikäkortit Näppäimistö Hiiri Mobiililaitteiden syöttölaitteet ja tulevaisuus Johdanto ja esihistoria Syöttölaitteet määräävät

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla?

Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla? Sujuvampi, turvallisempi ja vähemmän ympäristöä kuormittava ajaminen. Onko ajopäiväkirjasi asiakkaiden ja verottajan vaatimusten tasolla? 6.5.2010 Sampo Hietanen toimitusjohtaja Mitkä ovat yrityksesi matkakustannukset?

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Petri Puhakainen, valtioneuvoston tietoturvapäällikkö Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Riippumattomuus ja puolueettomuus laboratoriotoiminnassa. Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu

Riippumattomuus ja puolueettomuus laboratoriotoiminnassa. Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu Riippumattomuus ja puolueettomuus laboratoriotoiminnassa Tuija Sinervo FINAS-akkreditointipalvelu Riippumattomuuden arviointi Standardi SFS-EN ISO/IEC 17025: eturistiriidat, kolmannen osapuolen laboratorio

Lisätiedot

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla.

Kirje -tasolla viestiliikenne suojataan automaattisesti SSL-salauksella, sekä viesti lukitaan Deltagon MessageLock -tekniikalla. Luottamuksellinen sähköposti Lapin AMK:ssa Lapin AMK käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 1 (6) 25.11.2015 Lappeenrannan kaupungin tietoturvapolitiikka 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0

Lisätiedot

Opas palveluiden käyttöönottoon

Opas palveluiden käyttöönottoon Tervetuloa Lounean asiakkaaksi Opas palveluiden käyttöönottoon Huoneistoosi on nyt asennettu Kuitulaajakaista VDSL 25 M ja Kaapeli-TV. Säilytä tämä ohje. Sisällysluettelo Kuitulaajakaistan käyttöönotto

Lisätiedot

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE

TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE TIETOPAKETTI EI -KYBERIHMISILLE Miksi TIEDOLLA on tässä yhtälössä niin suuri merkitys? Mitä tarkoittaa KYBERTURVALLISUUS? Piileekö KYBERUHKIA kaikkialla? Kaunis KYBERYMPÄRISTÖ? Miten TIETOJÄRJESTELMÄ liittyy

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa. Ilmoitusviesti

Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa. Ilmoitusviesti Luottamuksellinen sähköposti Lapin yliopistossa Lapin yliopisto käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen

Lisätiedot

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV- WELDING OY Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV Welding on vaativiin teollisuuden vaatimuksiin hitsaustöitä toteuttava yritys. MV Weldingin työmaat vaihtelevat ympäri Suomen. Kasvutahdissa olevan yhtiön

Lisätiedot

Virtualisointi VMwarella: Orkestroitua elinkaarta ja kustannustehokkuutta

Virtualisointi VMwarella: Orkestroitua elinkaarta ja kustannustehokkuutta Kari Mattsson, Trivore Oy Honeywell Suomen Asiakaspäivä 2014 Virtualisointi VMwarella: Orkestroitua elinkaarta ja kustannustehokkuutta 1 Presenter background 30 vuotta IT-alalla, josta 25 vuotta yrittäjänä

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yleisesitys Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke Tavoitteena yhä paremmat ja tehokkaammat palvelut vaikka keinot ja ympäristö muuttuvat

Lisätiedot

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Aiheet Tunnusluvut ja tietohallinnon organisointi Toiminnan kehittäminen ja haasteet Avoin data, avoin lähdekoodi

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen

Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen 26.4.2016 Työryhmän kautta menneitä hankkeita Tulorekisteri (VM/Vero) Tulotietojen reaaliaikainen kerääminen Luvat ja valvonta (TEM) Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

SecGo. Sähköinen allekirjoitus ja sen käyttö. Ari-Pekka Paananen, SecGo VE Oy Director,technology ari-pekka.paananen@secgo.com

SecGo. Sähköinen allekirjoitus ja sen käyttö. Ari-Pekka Paananen, SecGo VE Oy Director,technology ari-pekka.paananen@secgo.com SecGo Sähköinen allekirjoitus ja sen käyttö Ari-Pekka Paananen, SecGo VE Oy Director,technology ari-pekka.paananen@secgo.com Turvallinen Sähköinen Tiedonkulku Tunnistetut käyttäjät tietojärjestelmiin Pääsyoikeudet

Lisätiedot

Apple Mail. Käynnistäkää Apple Mail-ohjelma. Valitkaa Aloitusvalikosta sähköpostitilin tarjoajaksi Lisää muu sähköpostitili (Other Mail Account..

Apple Mail. Käynnistäkää Apple Mail-ohjelma. Valitkaa Aloitusvalikosta sähköpostitilin tarjoajaksi Lisää muu sähköpostitili (Other Mail Account.. Käynnistäkää -ohjelma. Valitkaa Aloitusvalikosta sähköpostitilin tarjoajaksi Lisää muu sähköpostitili (Other Mail Account..) Painakaa sen jälkeen Jatka (Continue) 1 Mail-ohjelma kysyy nyt tilin tietoja:

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

11.10.2013 Tekijän nimi

11.10.2013 Tekijän nimi 11.10.2013 Tekijän nimi Arkkitehtuuri kehittämisen välineenä Kokonaisarkkitehtuuri hallitun muutoksen avaimena Etelä-Savon maakuntaliitto 10.10.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mikkelin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Toimittajien pyydetyt puheenvuorot

Toimittajien pyydetyt puheenvuorot Toimittajien pyydetyt puheenvuorot Teknologiateollisuuden puheenvuoro 5,min Toimialajohtaja, Ville Peltola Yritysedustajien puheenvuorot, a 3min Aditro Public Oy, Myyntijohtaja Jari Kontkanen Microsoft

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito tutkion osa (VEPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Verkkopalvelujen tuottaminen

Lisätiedot

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot...

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot... 1 Sisällys JOHDANTO... 1 1. Rekisteröityminen... 2 2. Kirjautuminen... 3 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4 4. Omat tiedot... 5 5. Avoimet harjoittelupaikat ja opinnäytetyöaiheet...

Lisätiedot

Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset

Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset Viestintäpolitiikan ajankohtaiset päätökset 1. Vaihtoehtoisia polkuja teräväpiirtoon 2. Laajakaista kaikkien ulottuville Neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt Mirka.jarnefelt@mintc.fi 1 Lähtökohtia teräväpiirtokeskusteluun

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut

MAAKUNTAUUDISTUS. Kasvupalvelut MAAKUNTAUUDISTUS Kasvupalvelut 7.12.17 1 Kasvupalvelulakiehdotukseen tehdyt muutokset Oman palvelutuotannon kielto on poistettu. Maakunta voi päättää palvelutuotannon ulkoistamisen laajuuden. Halutessaan

Lisätiedot

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera No.1. Plug and Play IP Kamera Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera Helppo Käyttäjän ei tarvitse tietää mitään verkkotekniikasta eikä tehdä mitään asetuksia tai porttiohjauksia reitittimeen.

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma. Toimiala: Ulkoinen tarkastus Palvelualue: Yksikkö: Tarkastuslautakunta

Henkilöstösuunnitelma. Toimiala: Ulkoinen tarkastus Palvelualue: Yksikkö: Tarkastuslautakunta Henkilöstösuunnitelma Toimiala: Ulkoinen tarkastus Palvelualue: Yksikkö: Tarkastuslautakunta Henkilöstösuunnitelmalomake LAADULLINEN OSA Toimintayksikkö: Tarkastuslautakunta Hallintopalvelut Henkilöstösuunnitelma

Lisätiedot

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ

Lisätiedot

Viestinnän tulevaisuus

Viestinnän tulevaisuus Viestinnän tulevaisuus Teknologia, asema ja mahdollisuudet Uhat ja turvallisuus Timo Lehtimäki Johtaja Viestintävirasto Viestintäverkot ja -palvelut nyt ja huomenna Käyttäjä Liityntäverkot xdsl Cable WiMAX

Lisätiedot

Exchange sähköpostitilin luominen Microsoft Outlook 2003: een

Exchange sähköpostitilin luominen Microsoft Outlook 2003: een Exchange sähköpostitilin luominen Microsoft Outlook 2003: een 2008-02 / PR Kotikoneet ja kannettavat tietokoneet ( käytetään välityspalvelinta ) Vaihtoehtoisesti: 1. Koneessa ei ole Microsoft Outlookia

Lisätiedot

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2

Lisätiedot

4. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS

4. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS Tietosuoja- ja rekisteriseloste 1. REKISTEERINPITÄJÄ Nimi: Maria Design Oy/Maria Care Maria Care on Maria Designin aputoiminimi. Y-tunnus: 2068306-4 Postiosoite: Niittysaarentie 13, 02160 Espoo Hoitolan

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti Kännykkäkasvattajan käsikirja 1 uusi viesti 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Tutkikaa yhdessä mitä kaikkea kivaa kännykällä voi tehdä. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0

Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 KDK: Kansallinen digitaalinen kirjasto Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on edistää digitaalisten kulttuuriperintö- ja

Lisätiedot

Ohjeet vastaamiseen SFTP:llä. Yleistä Kirjautuminen Varmistus/sormenjälki Tiedostojen kopiointi Yhteystietojen antaminen

Ohjeet vastaamiseen SFTP:llä. Yleistä Kirjautuminen Varmistus/sormenjälki Tiedostojen kopiointi Yhteystietojen antaminen Ohjeet vastaamiseen SFTP:llä Yleistä Kirjautuminen Varmistus/sormenjälki Tiedostojen kopiointi Yhteystietojen antaminen Yleistä SFTP-vastaamista suositellaan käytettäväksi vain yli 5000 rivin aineistoille.

Lisätiedot

Kyber uhat. Heikki Silvennoinen, Miktech oy /Safesaimaa 6.9.2013

Kyber uhat. Heikki Silvennoinen, Miktech oy /Safesaimaa 6.9.2013 Kyber uhat Heikki Silvennoinen, Miktech oy /Safesaimaa 6.9.2013 Taustaa Kyberturvallisuus on kiinteä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta Suomi on tietoyhteiskuntana riippuvainen tietoverkkojen ja -järjestelmien

Lisätiedot

Oulu Seinäjoki Raahe Tampere Kokkola Pietarsaari Varkaus Vaasa Vantaa Kista, Ruotsi Helsinki

Oulu Seinäjoki Raahe Tampere Kokkola Pietarsaari Varkaus Vaasa Vantaa Kista, Ruotsi Helsinki Sisältö SESCA Innovations Oy KTT Marko Forsell SESCA Oy konserni Tulevaisuuden haasteita Muutama trendi ja kiinnostava teknologia Kommunikointi osana yrityksen toimintaa Paina ja Puhu -tuotekonsepti SESCA

Lisätiedot

Harjoituksen sisältö ja tavoitteet

Harjoituksen sisältö ja tavoitteet Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit Harjoitus 3/01: Tiedonsiirtopalveluiden hinnoitelu Klaus Nieminen Harjoituksen sisältö ja tavoitteet Aiheena: Tiedonsiirtopalveluiden hinnoittelu Rajaus: Tilaajan

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2018-499 Tietoturvaohjelmistojen hankinta, päätelaitteet ja palvelimet Asianomainen: Turun tietokeskus Oy, Satakunnantie 110, 20320 Turku (0204687-0).

Lisätiedot

TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ

TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ Hoiva-alan toiminnanohjausjärjestelmä TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ www.domacare.fi www.domacare.fi HOIVA-ALAN TARPEISIIN SUUNNITELTU TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ Muunneltavuutensa ansiosta DomaCare sopii kaiken

Lisätiedot

OPAS DIGIKUMMILLE Digi haltuun! hanke

OPAS DIGIKUMMILLE Digi haltuun! hanke OPAS DIGIKUMMILLE Digi haltuun! hanke Kuka on digikummi? Digikummit ovat vapaaehtoisia asukkaita, jotka opastavat omien taitojensa mukaan internetin, tietokoneen, älylaitteiden ja sähköisten palveluiden

Lisätiedot

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010)

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 19.5.2010) 2 (3) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot:

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot: VAASAN TAITURI OY Työskentelet Tepon Tuki ja Turva Oy nimisessä yrityksessä IT-asiantuntijana. Vaasan Taituri Oy on ulkoistanut IT-palvelunsa teille ja sinun tulisi suunnitella ja toteuttaa heille uusi

Lisätiedot

Mitä pitää huomioida tämän päivän tietoturvasta ja kuinka varautua kyberturvariskeihin. Mikko Saarenpää Tietohallintopäällikkö MPY Palvelut Oy

Mitä pitää huomioida tämän päivän tietoturvasta ja kuinka varautua kyberturvariskeihin. Mikko Saarenpää Tietohallintopäällikkö MPY Palvelut Oy Mitä pitää huomioida tämän päivän tietoturvasta ja kuinka varautua kyberturvariskeihin Mikko Saarenpää Tietohallintopäällikkö MPY Palvelut Oy Agenda Tietoturva ja kyberturva mitä tarkoittaa? Viimeaikaisia

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Sisällysluettelo: 1 Sääntöjen tarkoitus... 2 2 Käytön periaatteet... 2 3 Käyttöoikeus ja käyttäjätunnukset... 4 4 Käyttöoikeuden

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto

Palvelukuvaus. Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen. Pikayhteys Takaisinsoitto Palvelukuvaus Yleistä Käyttöönotto Verkkoyhteydenottokanavat Inboundien ohjaus Älypuhelinten hyödyntäminen Pikayhteys Takaisinsoitto Yleistä Markkinointiviestintä tähtää siihen, että potentiaalinen ostava

Lisätiedot

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet.

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet. PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet Nämä kompaktit tulostimet tarjoavat kestävän tulostusratkaisun kentälle myynti- ja huoltohenkilöstölle, kuljetusalalle, turvallisuusalalle sekä palo- ja pelastustoimen

Lisätiedot

Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA

Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Harjoittelukoulujen TVT-strategian visio Harjoittelukoulut ovat asiantuntija- ja edelläkävijäyhteisöjä

Lisätiedot