AMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGINEN KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGINEN KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 AMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGINEN KEHITTÄMINEN Kulttuurialan päivät Kouvola Pekka Auvinen

2 AMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGINEN KEHITTÄMINEN 1. Minkälaisten vaiheiden kautta ammattikorkeakoulupedagogiikka on kehittynyt? 2. Minkälaiset pedagogiset ratkaisut sopivat ammattikorkeakouluun? 3. Millä perusteella ammattikorkeakoulun pedagogiset ratkaisut pitäisi tehdä?

3 OPPIMISKÄSITYSTEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT mukaillen Hannula, K. & Niskanen, K Oppimiskäsitykset ja opetustyö. TIETOKÄSITYS IHMISKÄSITYS OPPIMISKÄSITYS Tieto on objektiivista, aistihavaintoihin perustuvaa, mitattavaa ja ulkoisin ärsykkein ohjattavissa. Tieto on siirrettävissä. Tieto on suhteellista ja muuttuvaa. Oppija luo itse omia tietorakenteitaan kriittisesti tulkiten ja soveltaen. Kaikki tieto ei ole suhteellista, vaan on olemassa myös pysyviä totuuksia. Tiedon objektiivisuus vaihtelee eri aihealueilla. Mekanistinen Ihminen on passiivinen valmiin tiedon vastaanottaja ja siihen reagoija. Humanistinen Ihminen on tavoitteellinen ja aktiivinen tiedon hankkija, käsittelijä, arvioija ja tietomallien rakentaja. Realistinen/kristillinen Ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jolla on vapaa tahto. Hän on myös epätäydellinen ja tukea tarvitseva. Behavioristinen Opettaminen on tiedon jakamista ja oppiminen perustuu ärsyke-reaktio- kytkentöihin ja vahvistamiseen. Kognitiiviskonstruktivistinen Aikaisemmalla tiedolla ja oppimisympäristöillä on tärkeä merkitys oppimisessa Realistinen Erilaisten menetelmien monipuolinen käyttö, oppimisen sitominen todellisuuteen ja arvojen välittäminen.

4 BEHAVIORISMI opettajan jakaman tiedon pohjalta haluttuihin ja ennakoitavissa oleviin oppimistuloksiin luotu mekaanisten työsuoritusten omaksumista varten opetuksen pohjana asetetut käyttäytymistavoitteet oppisisällöt jaetaan osiin, jotka käydään läpi tarkan suunnitelman mukaan oppiminen perustuu ärsykereaktiokytkentöihin, joita opettaja säätelee vahvistamisella tai rankaisemisella oppimisen arviointi on määrällistä ja perustuu opetetun tiedon toistamiseen kokeessa pisimmälle viety sovellus ns. ohjelmoitu opetus (Skinner)

5 KOGNITIVISMI oppiminen perustuu tietorakenteiden l. skeemojen muodostumiseen taustalla humanistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan oppija on tavoitteellinen ja aktiivinen tiedon hankkija, käsittelijä ja arvioija sekä oman tietorakenteensa jäsentäjä tieto jäsentyy skeemoiksi l. tietorakenteiksi, joiden pohjalta jäsennämme ja tulkitsemme havaintojamme. Opettajan tavoitteena tukea tietorakenteiden syntymistä. tietorakenteet syntyvät assimilaation (sulauttaminen) ja akkomodaation (mukauttaminen) kautta. Assimilaatiossa uusi havainto liitetään olemassa olevaan skeemaan. Akkomodaatiossa havainnot ja kokemukset vaativat tietorakenteen uudistamista. opetuksen tavoitteena on tiedollisen ristiriidan synnyttäminen ja tietorakenteiden muodostumista tukeva loogisesti jäsennelty esitys. Oppijoiden aikaisemmilla kokemuksilla ja oppimistilanteilla on tärkeä merkitys oppimisessa.

6 KONSTRUKTIVISMI opetuksen tehtävänä on tukea ja ohjata oppijoiden omaa tiedon rakentelua Aiemmin opittua hyödynnetään aktiivisesti uuden oppimisessa. Oppiminen on oppijan oman aktiivisen toiminnan tulosta. Opettajan tehtävänä on oppimiselle suotuisten olosuhteiden luominen. Tavoitteellinen oppiminen on taito, jota voi oppia. Määrän lisäksi on tärkeää myös miten opitaan. Ymmärtäminen on tärkeämpää kuin ulkoa oppiminen. Sama asia voidaan käsittää ja tulkita monella tavalla Opitun siirtäminen uusiin tilanteisiin riippuu tietojen ja taitojen organisaatiosta Sosiaalisella vuorovaikutuksella on tärkeä merkitys oppimisessa Oppimisen arvioinnissa hyödynnetään erilaista arviointitietoa ja käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä Opetussuunnitelman tulisi olla joustava ja ottaa huomioon niin oppijan valmiudet kuin tiedon suhteellisuus ja muuttuvuus

7 REALISMI todellisuuteen sitoutuvaa oppimista, eri oppimisnäkemysten hyviä puolia yhdistävää TUNNUSPIIRTEITÄ (Puolimatka, T Opetuksen teoria - Konstruktivismista realismiin) Realismin lähtökohtana on se, että kaikki tieto ei ole suhteellista, vaan on olemassa myös pysyviä totuuksia. Opiskelijoiden ajatusrakennelmia ei voida kritiikittä hyväksyä Humanistisen ihmiskäsityksen tavoin jokaista ihmistä pidetään ainutlaatuisena yksilönä, mutta humanismista poiketen myös epätäydellisenä, erehtyväisenä ja oppimisessa toisten tukea tarvitsevana Opettajan tehtävänä on opiskelijoiden oppimisen sitominen todellisuuteen, arvojen välittäminen ja opiskelijan kohtaaminen ainutlaatuisena yksilönä (vrt. Buber, Minä-Se- /Minä-Sinä- suhde) Erilaisia opetusmenetelmiä tulee käyttää monipuolisesti ja joustavasti antaen virikkeitä ja valmiuksia elämän todellisuuden kohtaamiseen sekä omien lahjojen luovaan käyttöön

8 ECTS-JÄRJESTELMÄN VAATIMUKSET OPETUSSUNNITELMILLE ECTS on opiskelijalähtöinen järjestelmä, jossa opintojen mitoituksen perustana on keskimääräisen opiskelijan todellinen työmäärä, joka tarvitaan oppimistavoitteiden saavuttamiseen 1600 tuntia/60 opintopistettä (op) vuodessa ~26,7 h/1 op Koulutuksen tavoitteet määritellään vaadittavana osaamisena (learning outcomes and competences) tiedollinen osaaminen (tuntee, ymmärtää) taidollinen/toiminnallinen osaaminen (osaa) European Comission ECTS User s Guide.

9 AMMATTIKORKEAKOULU TEORIAN JA KÄYTÄNNÖN YHDISTÄJÄNÄ TIEDE- YHTEISÖ AMMATTIKORKEA- KOULU/ AMK-OPETTAJA KÄYTÄNNÖN TYÖELÄMÄ Tieteenalaperustainen orientaatio Työelämäperustainen orientaatio (mukaillen Schön 1990, 306)

10 TYÖELÄMÄYHTEISTYÖSTÄ KÄYTÄNNÖN YHTEISÖIHIN Käytännön yhteisö (community of practice) AMMATTIKORKEA- KOULU Käytännön yhteisö TYÖELÄMÄN ORGANISAATIOT Barab, S. & Duffy, T From practice fields to communities of practice. In D. Jonassen & S. Land (eds.) Theoretical foundations of learning environments. London: Lawrence Erlbaum, Kotila, H Oppimiskäsitykset ammattikorkeakoulussa. Teoksessa H. Kotila (toim.) Ammattikorkeakoulupedagogiikka. Helsinki: Edita,

11 HALLINNOLLINEN LUKUSUUNNITELMA (Lehrplan)/ JUONNEOPETUSSUUNNITELMA (curriculum) CURRICULUM (juonneopetussuunnitelma) LEHRPLAN (lukussuunnitelma) Opetussisällöt (oppiaineet) Opettajien tuntijako Resurssien hallinnan perusta Opiskelijan ammatillista kasvua jäsentävä suunnitelma Suunnittelun lähtökohtana oppimisprosessi ja sen tukeminen Työelämäperustaisten osaamisjuonteiden pohjalta tehty jäsennys Opiskeluteemoissa eri oppiaineet integroituvat Opiskelijoiden yksilöllisten tavoitteiden huomioiminen mukaillen Malinen, P. 1992

12 LEHRPLAN-OPETUSSUUNNITELMA Oppimisprosessin rakentuminen, 1. vuosikurssi maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai 8-9 perusopinnot 1 perusopinnot 4 perusopinnot 6 perusopinnot perusopinnot perusopinnot ammattiopinnot 1 perusopinnot 5 perusopinnot ammattiopinnot 3 ammattiopinnot 2 perusopinnot perusopinnot 2 ammattiopinnot ammattiopinnot perusopinnot 3 ammattiopinnot

13 HALLINNOLLINEN LEHRPLAN- OPETUSSUUNNITELMA (perinteinen opetus) Keskiasteen ammatillinen koulutus Opetustilanne 1 Opetustilanne 2 Opetustilanne 3 Opetus-/ harjoitustilanne Tentti Arviointi Palaute Ammattikorkeakoulu sovellus (kontaktiopetuksen leikkaus) Opetustilanne 1 Opetustilanne 2 Oppimistilanne Oppimistehtävä Tentti ja/ tai oppimistehtävän teko Arviointi (Palaute) aika/oppiminen mukaillen Koli & Siljander 2002

14 OPPIJAT OVAT ERILAISIA Kolb, D Experiental learning. Experience as the source of learning and development. Välitön omakohtainen kokemus Kokija Aktiivinen, kokeileva toiminta Tekijä Kriittinen ja pohdiskeleva havainnointi Reflektoija Abstrakti käsitteellistäminen Teoreetikko

15 OPPIMISPROSESSIPERUSTAINEN OPETUKSEN SUUNNITTELU Opiskelijoiden lähtötilanne Aikaisempi tietämys, osaaminen ja asenteet suhteessa tavoitteena olevaan osaamiseen OPETUS- TILANTEET OPPIMISPROSESSI (yksilö/yhteisö) Sisällölliset ja pedagogiset valinnat ARVIOINTI OPPI- MATERIAALI OPPIMIS- YMPÄRISTÖT OHJAUS T&K Tavoitteena oleva osaaminen koulutusohjelmakohtainen erikoisosaaminen yleiset työelämävalmiudet OPPIMIS- TEHTÄVÄT PALAUTE Koli & Siljander 2002; Tuning 2004

16 OPPIMINEN JA OPPIMISTULOKSET PEDAGOGISTEN RATKAISUJEN TUEKSI Työhaastattelussa kukaan ei kysy: Mitä sinulle opetettiin? vaan Mitä sinä osaat? Bastian Baumann Julkaisussa Paketti Bolognese. Mahdollisuuteni vaikuttaa eurooppalaiseen korkeakoulutukseen. Samok ry. Vrt. Onko opiskelun ensisijaisena tavoitteena opintojaksojen suorittaminen vai tavoitteellinen osaamisen vahvistaminen?

17 YDINAINESANALYYSIN TASOT AMMATTIKORKEAKOULUISSA Eurooppalainen taso Kansallinen taso Koulutusohjelmataso Opintovuositaso Opintojaksotaso EQF, tutkintojärjestelmän eurooppalainen viitekehys Tuning, Dublin Descriptors korkeakoulututkintojen viitekehys (luonnos) koulutusohjelmarakenne kompetenssianalyysi eurooppalainen, kansallinen ja alueellinen ulottuvuus vuositason ammatillisen kasvun teemat ja osaamistavoitteet ydinainesanalyysi kuormittavuusanalyysi

18 EUROPEAN QUALIFICATIONS FRAMEWORK FOR LIFELONG LEARNING (EQF ) Level 6 AMK (relevant learning outcomes) Level 7 YAMK Knowledge advanced knowledge of a field of work or study, involving a critical understanding of theories and principles highly specialised knowledge, some of which is at the forefront of knowledge in a field of work or study, as the basis for original thinking Skills advanced skills, demonstrating mastery and innovation, required to solve complex and unpredictable problems in a specialised field of work or study specialised problem-solving skills required in research and/or innovation in order to develop new knowledge and procedures and to integrate knowledge from different fields critical awareness of knowledge issues in a field and at the interface between different fields pekka.auvinen@pkamk.fi Competence manage complex technical or professional activities or projects, taking responsibility for decision-making in unpredictable work or study contexts take responsibility for managing professional development of individuals and groups manage and transform work or study contexts that are complex, unpredictable and require new strategic approaches take responsibility for contributing to professional knowledge and practice and/or for reviewing the strategic performance of teams

19 KOULUTUSOHJELMAN OSAAMISPROFIILI Viestinnän koulutusohjelma KOULUTUSOHJELMAKOHTAISET KOMPETENSSIT mediaympäristön osaaminen viestinnän teoreettinen osaaminen sisältöosaaminen tuotanto-osaaminen liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen YLEISET KOMPETENSSIT itsensä kehittäminen eettinen osaaminen viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen kehittämistoiminnan osaaminen organisaatio- ja yhteiskuntaosaaminen kansainvälisyysosaaminen

20 KOULUTUSOHJELMAN OSAAMISPROFIILI Metsä- ja puutalouden markkinointi KOULUTUSOHJELMAKOHTAISET KOMPETENSSIT metsä- ja puualan tuoteosaaminen markkinointiosaaminen yritystoimintaosaaminen YLEISET KOMPETENSSIT itsensä kehittäminen eettinen osaaminen viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen kehittämistoiminnan osaaminen organisaatio- ja yhteiskuntaosaaminen kansainvälisyysosaaminen

21 MATRIISIMALLI OPETUSSUUNNITELMAJÄSENNYKSENÄ = kyseistä osaamisaluetta pyritään tietoisesti kehittämään ko. opintojaksolla, osaamista arvioidaan ja ko. osaamisalue on mainittu opintojakson osaamistavoitteissa. kompetenssi 1 kompetenssi 2 kompetenssi 3 kompetenssi 4 kompetenssi 5 kompetenssi 6 kompetenssi 7 kompetenssi 8 kompetenssi 9 kompetenssi opintovuosi Opintojakso A Vuositeema Opintojakso B Osaamistavoitteet Opintojakso C Opintojakso D Valinnaiset opinnot Harjoittelu Yhteensä 60 op

22 MATRIISIMALLI OPETUSSUUNNITELMAJÄSENNYKSENÄ ECTS-järjestelmä perustuu oppimisprosessi- ja osaamistavoiteperustaiseen orientaatioon osaamistavoitteiden määrittely ei sinällään takaa, että ne käytännössä ohjaavat opetusta ja oppimista opetussuunnitelman tulee tehdä opiskelijoiden oppimisprosessi näkyväksi, eli sen pitäisi kuvata opiskelijan suunniteltua ammatillista kasvua kohti tutkinnon osaamistavoitteita ammattikorkeakouluissa suositellaan käytettäväksi opetussuunnitelmien kuvauksessa Tuning-projektin yhteydessä käytettyä matriisimallia oppimisprosessin vaiheistumista voidaan selkiyttää ammatillisen kasvun etenemistä kuvaavilla vuositeemoilla ja vuosittaisilla osaamistavoitteilla opinnot pitäisi suunnitella riittävän laajoista kokonaisuuksista muodostuviksi ja vuositasolla loogisesti eteneviksi jatkumoiksi

23 Metsä- ja puutalouden markkinoinnin koulutusohjelman osaamisjuonteet

24 OPETUSSUUNNITELMAN VUOSITEEMAT Metsä- ja puutalouden markkinointi 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi Vuositeema Metsä- ja puutalouden havainnoija Tuotetuntija Markkinoija Markkinoinnin kehittäjä Osaamme havainnoida ja ymmärrämme puun kulkua metsästä markkinoille asiakkaiden tarpeiden tyydyttämisen näkökulmasta. Osaamistavoitteet Tunnemme metsäteollisuuden tärkeimpien tuotteiden suunnittelun, valmistuksen, ominaisuudet sekä asiakkaat ja heidän vaatimuksensa. Osaamme toimia käytännön markkinointitehtävissä huomioiden sekä asiakkaan että oman yrityksen vaatimukset. Osaamme analysoida, suunnitella ja kehittää markkinointiorganisaation toimintaa.

25 OSAAMISKARTTA ARVIOINNIN TUKENA 1-2 = Noviisi (tuntee perusteet ja rutiinit, tarvitsee ohjausta ja neuvontaa) 3-4 = Ammattilainen (pätevä, osaa tehdä itsenäisesti) 5-6 = Mestari (vaativa taso, pystyy kehittämään ja ohjaamaan muita)

26 HALLINNOSTA PEDAGOGISEEN JOHTAMISEEN 1. Onko opetussuunnitelmatyö ensisijaisena lähtökohtana opetustoiminnan hallinnollinen suunnittelu vai opiskelijoiden oppimisprosessi? 2. Ovatko oppimistyötä johtavat opettajat, koulutusohjelmajohtajat ja muut esimiehet ensisijaisesti kiinnostuneita opiskelijoiden opintosuorituksista vai siitä, mitä opiskelijat todella oppivat ja osaavat? 3. Keskitytäänkö opettajien kohdalla ensisijaisesti osaamisen ja oppimisen johtamisen vai hallinnollisesti painottuneeseen opetuksen johtamiseen? 4. Oppimisen ja osaamisen näkökulman valinta ei tietenkään poista hallinnollisen johtajuuden tarvetta! Kyse on siitä, kumpi näkökulmista ohjaa ensisijaisesti toimintaa.

27 Viisautta ja menestystä kulttuurialan pedagogiseen kehittämistyöhön! Pekka Auvinen

ECTS JA OPINTOJEN MITOITUS

ECTS JA OPINTOJEN MITOITUS ECTS JA OPINTOJEN MITOITUS Pekka Auvinen Kansallinen Bologna-seurantaseminaari Dipoli ECTS-JÄRJESTELMÄN PERUSLÄHTÖKOHDAT ECTS on opiskelijalähtöinen järjestelmä, jossa opintojen mitoituksen perustana on

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA VUONNA 2010 Pekka Auvinen

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA VUONNA 2010 Pekka Auvinen AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA VUONNA 2010 Pekka Auvinen Kymenlaakson amk:n 10-vuotisjuhlaseminaari 12.11.2005 Kotka AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPETTAJAT 31.12.2004 (31.12.2003) AMKOTA-tietokanta Päätoimisia

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö

Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistuksen arviointi mitä jäi kesken? 15.3.2011 Paasitorni, Helsinki Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö Yhteenveto työryhmän tuloksista aidot osaamistavoitteet

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Bolognan prosessi ja kolmas sykli. Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY

Bolognan prosessi ja kolmas sykli. Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY Bolognan prosessi ja kolmas sykli Kolmannen syklin kansainvälistymistä käsittelevä työseminaari, Helsinki 10.4.2008 Riitta Pyykkö, TY Miksi Bolognan prosessi? Globaali kilpailu ja väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Ryhmän työskentelytapa ja tulokset

Ryhmän työskentelytapa ja tulokset 3.12.2007 Tunnustetaanko osaaminen -seminaari Ryhmä 1.2 Oppimistulokset ja niiden arviointi Keskusteluista koosti Riitta Hakulinen Ryhmän työskentelytapa ja tulokset Keskustelun taustalla olivat juuri

Lisätiedot

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN

AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSOHJELMIEN OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEET 2014-2015 Hyväksytty Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.11.2013 2 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla

Lisätiedot

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA RUOKASI VALMISTETAAN Enni Mertanen 31.3.2011 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Ruoanvalmistajilla pitäisi olla toisen asteen tutkinto Ruokapalvelujen esimiestehtävissä toimivilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat ja osaaminen

Opetussuunnitelmat ja osaaminen Opetussuunnitelmat ja osaaminen Riitta Pyykkö Pedagogiset messut ajankohtaista opetuksen kehittämisestä Turku 22.5.2012 Mitä sanoo asetus? Yliopiston tehtävänä on jatkuvasti arvioida ja kehittää tutkintoja,

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Oppimisen ja osaamisen arviointi Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppimisen (ammatillinen peruskoulutus) arvioinnin periaatteita kolmikantaisuus: työssäoppija, työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus)

Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Oppimistehtävät ovat mielekkäitä ja sopivan haasteellisia (mm. suhteessa opittavaan asiaan ja oppijan aikaisempaan tietotasoon).

Lisätiedot

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma (90 op) Tradenomi (ylempi AMK) 2.3.2011 Liiketalous Kuopio 2 Koulutuksen lähtökohdat Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Anne Rongas 7.4.2015 Anne Rongas 2015, Creative Commons Nimeä-Tarttuva 4.0 Suomi Esitys löytyy: bit.ly/ilmioppibyod Jotain vanhaa, jotain uutta Tässä esityksessä: 1. Mitä

Lisätiedot

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki Uudistuva insinöörikoulutus Seija Ristimäki Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla Neljä koulutusalaa: kulttuuri liiketalous sosiaali-

Lisätiedot

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Top 5 desirable future work skills Judgment and decision making: Considering the relative costs and benefits

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta KT Jukka Lerkkanen 10.1.2008 Tievie-seminaari JKL eportfolio Tietokoneohjelma Valitun materiaalin esittämistapa Kokonaissisältö, josta on valittu haluttu materiaali

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

SUOMEN KEHITYSVAMMALÄÄKÄRIT FINLANDS LÄKARE FÖR UTVECKLINGSSTÖRDA R.Y. KEHITYSVAMMALÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYSOHJELMA TUUTORI-OPAS

SUOMEN KEHITYSVAMMALÄÄKÄRIT FINLANDS LÄKARE FÖR UTVECKLINGSSTÖRDA R.Y. KEHITYSVAMMALÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYSOHJELMA TUUTORI-OPAS SUOMEN KEHITYSVAMMALÄÄKÄRIT FINLANDS LÄKARE FÖR UTVECKLINGSSTÖRDA R.Y. KEHITYSVAMMALÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYSOHJELMA TUUTORI-OPAS Hakeutuminen erityispätevyysohjelmaan Suomen Kehitysvammalääkärit - Finlandsläkare

Lisätiedot

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista

Vastuuopettajapäivät Lappeenranta Olli Ervaala. Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Vastuuopettajapäivät Lappeenranta 11.2.2010 Olli Ervaala Osaamisperustaisista opetussuunnitelmista Viitekehyksiä Tutkintojen viitekehykset nousivat koulutuspoliittiseen keskusteluun Euroopan unionissa

Lisätiedot

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Miten koukutamme oppimaan? Minkälaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voitaisiin vahvistaa työelämäläheistä

Lisätiedot

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Työelämäyhteistyöpäivä 6.9.2012 Arja Oikarinen 1 Luennon sisältö: Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Mitä on

Lisätiedot

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke www.tuas.fi Motto: Tavoitteena oppiminen Oppimisen voi saavuttaa keinolla millä hyvänsä.

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Opettajankoulutuspäällikkö, KT Jukka Lerkkanen 28.11.2007 Jyväskylä OSTU-seminaari 28.11.2007 Määriteltävät käsitteet sähköinen portfolio, kompetenssi,

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät XAMK Kouvolan kampus

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät XAMK Kouvolan kampus CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen - Avoimen korkeakoulutuksen neuvottelupäivät 15.-16.11.2017 XAMK Kouvolan kampus Juhani Seppälä Lehtori (ensihoito) Sh, TtM Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko?

Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko? Työryhmä 1: Opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistatko ja tunnustatko? Alustus Päivi Niska, koulutuspäällikkö, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, Lapin matkailuopisto Opiskelija

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta

Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta Kehittämispäällikkö Timo Halttunen, Turun yliopisto Yliopettaja Marjaana Mäkelä, HAAGA HELIA ammattikorkeakoulu Eurooppalaisen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä

Lisätiedot

Kulttuurituottaja (ylempi AMK) Opetussuunnitelma 2009-2010

Kulttuurituottaja (ylempi AMK) Opetussuunnitelma 2009-2010 Opetussuunnitelma 2009-2010 opetussuunnitelma Lukuvuosi 2009-2010 Ammattikorkeakouluopinnoista annetussa laissa (351/2003) ja asetuksessa (352/2003) ja niitä koskevissa muutossäädöksissä (411/10.6.2005

Lisätiedot

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus

Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus Päätös ID-17153509 1 (5) 20.07.2017 POL-2017-13405 Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset 2017- Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen

Lisätiedot

TUTKINTOJEN VIITEKEHYS. Tunnustetaanko osaaminen seminaari?

TUTKINTOJEN VIITEKEHYS. Tunnustetaanko osaaminen seminaari? TUTKINTOJEN VIITEKEHYS Tunnustetaanko osaaminen seminaari? Birgitta Vuorinen Helsinki, 3.12.2007 MIKSI TUTKINTOJEN VIITEKEHYKSIÄ? Eurooppalaisessa yhteistyössä tehtyjen viitekehysten tavoitteena on tehdä

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

SAMK, SIMULAATIO-OPETUS Hoitotyön koulutusohjelma

SAMK, SIMULAATIO-OPETUS Hoitotyön koulutusohjelma Erva hoitotyön johtajien verkostoseminaari SAMK, SIMULAATIO-OPETUS Hoitotyön koulutusohjelma I hear and I forget. I see and I remember. I do and I understand. Mitä simulaatio on? Todellisuutta jäljittelevä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Miten yliopisto-opiskelu tuottaa työyhteisövalmiuksia? Ida Mielityinen asiantuntija, koulutuspolitiikka Suvi Pulkkinen varapuheenjohtaja, Akavan opiskelijat

Lisätiedot

LEARNING OUTCOMES- OPPIMISTULOKSET KÄSITTEEN MÄÄRITTELYÄ

LEARNING OUTCOMES- OPPIMISTULOKSET KÄSITTEEN MÄÄRITTELYÄ LEARNING OUTCOMES- OPPIMISTULOKSET KÄSITTEEN MÄÄRITTELYÄ Riitta Kilpeläinen Itä-Suomen yliopisto Learning outcomes oppimistulokset korkeakoulutuksen mittarina seminaari 28.3.2011 Metsäalan korkeakoulutuksen

Lisätiedot

TUTKINNON YLEISKUVAUS JA KOULUTUSOHJELMAN OSAAMISPROFIILI

TUTKINNON YLEISKUVAUS JA KOULUTUSOHJELMAN OSAAMISPROFIILI 1 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma OPETUSSUUNNITELMA 2010- Hyväksytty ammattikorkeakoulun hallituksessa.3.2010 Opetussuunnitelmat määrittelevät tutkintojen osaamistavoitteet

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA

LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit Eija Heikkinen Katri Takala Anna-Maija Rahikkala Marja Haapavaara Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista

Lisätiedot

Simulaatio-oppiminen. Hannu Salonen. Opettaja /simulaatio-ohjaaja

Simulaatio-oppiminen. Hannu Salonen. Opettaja /simulaatio-ohjaaja Simulaatio-oppiminen Hannu Salonen Opettaja /simulaatio-ohjaaja Mitä on simulaatio todellisuuden jäljittelyä jonkin yksittäisen tai yhtenäisen asiakokonaisuuden tai sen osan simulointia mahdollisimman

Lisätiedot

SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA

SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA SUOSITUS TUTKINTOJEN KANSALLISEN VIITEKEHYKSEN (NQF) JA TUTKIN- TOJEN YHTEISTEN KOMPETENSSIEN SOVELTAMISESTA AMMATTIKORKEA- KOULUISSA Työryhmä: Pekka Auvinen (PKAMK), Johanna Heikkilä (JAMK), Hanna Ilola

Lisätiedot

Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta

Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta professori David. H. Jonassenin (PennState Un.), (1995) esittämät universaalit elinikäisen oppimisen ominaisuudet : lisäyksenä ( ETÄKAMU-hanke

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn

Lisätiedot

OPPIMISKÄSITYKSET. Alku ja loppu? Behavioristinen oppimiskäsitys - viisaista päistä tyhmiin päihin

OPPIMISKÄSITYKSET. Alku ja loppu? Behavioristinen oppimiskäsitys - viisaista päistä tyhmiin päihin OPPIMISKÄSITYKSET Ateenalaiset syksy 2006 oppimiskäsityksellä tarkoitetaan oppimisprosessin luonteesta tehtyjä perusolettamuksia, jotka säätelevät tutkijan tai kasvattajan toimintaa oppimiskäsitykset luokitellaan

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi Peruskoulutus Kyselylomake KYSELYLOMAKE Taustatiedot Pedagogiset opinnot / opettajankoulutusopinnot

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen. Juhani Seppälä Lehtori (ensihoito) Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen. Juhani Seppälä Lehtori (ensihoito) Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu CASE- harjoittelusta simulaatio-oppimiseen Juhani Seppälä Lehtori (ensihoito) Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu CASE harjoittelu, hyvä pohja uuden opetusmenetelmän käyttöön ottamiseen Jos toimit aina

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Verkkokurssin suunnitteluprosessi

Verkkokurssin suunnitteluprosessi Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa - sitkeyttä, suunnittelua ja sopivasti sattumaa Kohti Jupiteria? IL-OPSiin / Tieteiden talo Informaatikko Leena Elenius Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

Korkeakouludiplomi uudistaa avointa korkeakoulutusta

Korkeakouludiplomi uudistaa avointa korkeakoulutusta Korkeakouludiplomi uudistaa avointa korkeakoulutusta Avoin tiede ja avoin koulutus Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015 Elina Kirjalainen ja Tytti Pintilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sisältö

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Tavoitteena on, Edistää työssäoppimisen

Lisätiedot

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Työpaja 36. Peda-Forum -päivät 24.8.2011 Laura Heinonen, Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto Ann-Marie

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

Pedagogiset käytännöt ja geneeriset taidot Itsearviointiin perustuvan mittarin kehittäminen

Pedagogiset käytännöt ja geneeriset taidot Itsearviointiin perustuvan mittarin kehittäminen Pedagogiset käytännöt ja geneeriset taidot Itsearviointiin perustuvan mittarin kehittäminen Anne Virtanen & Päivi Tynjälä, Jyväskylän yliopisto PedaForum -päivät 17.-18.8.2016 Jyväskylä Geneeriset taidot

Lisätiedot

Opiskelijavaihto- kulttuurienvälisen kompetenssin kehittämismatka? Elisa Hassinen Lahden ammattikorkeakoulu Jyväskylän yliopisto

Opiskelijavaihto- kulttuurienvälisen kompetenssin kehittämismatka? Elisa Hassinen Lahden ammattikorkeakoulu Jyväskylän yliopisto Opiskelijavaihto- kulttuurienvälisen kompetenssin kehittämismatka? Elisa Hassinen Lahden ammattikorkeakoulu Jyväskylän yliopisto 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Mitä tutkittiin ja miksi? - tutkimus on osa

Lisätiedot

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Tutkinnonuudistus osana Bolognan prosessia tavoitteena eurooppalainen korkeakoulualue: yliopistojen rooli Euroopan kehittäjänä yhtenäinen tutkintorakenne ymmärrettävyys

Lisätiedot