Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna / edustajien valinta tilaisuuteen ja asian ottaminen valtuuston esityslistalle 150/ /2015 SIVLK 23 Liite 3 Sivistysjohtaja Sivistyslautakunnalle on kerrottu ilmoitusasiana Törmäsen koulun rakenteissa ilmenneistä vaurioista, jotka ovat aiheuttaneet sisäilman laadun heikkenemistä ( / 15 ). Törmäsen koulun rehtori otti yhteyttä Inarin kunnan ympäristöyksikköön ja ilmoitti sisäilmaongelmaepäilystä. Osalla Törmäsen koulun henkilökunnasta ja oppilaista esiintyi oireita, jotka viittasivat sisäilmaongelmiin (erilaisia ihon ja limakalvojen ärsytysoireita, väsymystä, hengitystietulehduksia ja pahentuneita astman oireita). Törmäsen koulun tilannetta käsiteltiin sisäilmatyöryhmän kokouksessa Kokous pidettiin Törmäsen koululla, jonka jälkeen työryhmä tarkasti tiloja aistinvaraisesti. Tällöin havaittiin kellarin katossa tummia läikkiä, puutteita sade- ja sulamisvesien johtamisessa, kosteusvaurioita ulkoverhouksessa ja ryömintätilojen puutteellinen tuuletus. Työryhmän esityksestä koululle tehtiin kuntotarkastus loppuvuodesta Kuntotarkastuksen suoritti Pohjoisen RKM tiimi Oy. Tarkastusraportista (päivätty ) kävi ilmi rakennuksen ulkoverhouksen heikko kunto (kosteuden aiheuttamat mikrobivauriot), puutteet ryömintätilojen ilmanvaihdossa (ryömintätiloissa rakennusjätettä) ja lattioiden ilma/höyrynsuluissa. Törmäsen koulussa on tehty sisäilmanmittauksia jo vuonna Mittaustulokset ovat ohessa. Törmäsen koululla suoritettiin tarkempi kuntotutkimus Kuntotutkimuksen suoritti Inspecta Oy Rovaniemeltä. Inspecta Oy:n tekemä, päivätty, Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimus sekä asbesti- ja haitta-ainekartoitus ovat ohessa. Kuntotutkimus suoritettiin aistinvaraisesti, rakenteita avaamalla (yhteensä 15), kosteusmittauksilla ja materiaaleista otetuilla mikrobinäytteillä (yhteensä 16). Vesikattoa ja pihan salaojitusta ei tarkastettu lumipeitteen vuoksi. Kuntotutkimusraportissa Törmäsen koulu jaetaan kolmeen osaan: harjakattoiseen 2-kerroksiseen osaan, harjakattoiseen 1-kerroksiseen osaan ja pulpettikattoiseen 1-kerroksiseen osaan. Aistinvaraisesti rakennuksissa havaittiin ilmavuotoa lattiarakenteista sisätiloihin, vesivuotojälkiä ullakolla ja yhdessä kattoniskassa lahoamista (2-kerroksinen), julkisivussa

2 maalipinnan halkeilua ja irtoamista sekä pinta- ja lahovaurioita, räystäskourujen puuttuminen, ryömintätilojen puutteellinen tuuletus sekä kellarin oven alaosassa, pielilaudoissa ja eteisen kattopaneleissa näkyvää mikrobikasvustoa. Inspecta Oy toteaa kuntotutkimusraportissaan, että 2-kerroksisen rakennuksen (harjakatto) kellarin ulkoseinä ja alapohja ovat märkiä. Märkyys johtuu pitkäaikaisesta ulkopuolisesta kosteusrasituksesta, puutteellisesta kosteuseristyksestä sekä rakennuksen ryömintätilan puutteellisesta tuuletuksesta. Puutteellinen tuuletus on vaikuttanut siihen, että ryömintätilan maaperä on pysynyt koko ajan kosteana ja kastellut kellarin seinien ja lattian betonirakenteita. Lattiarakenteista tapahtuu ilmavuotoa sisäänpäin kuten myös 1-kerroksisessa harjakattoisessa ja 1-kerroksisessa pulpettikattoisessa rakennuksessa. Lattian alaohjauspuussa esiintyi kosteutta (kuuraa) tutkimustilanteessa. Rakennuksen alapohjassa ei ole höyrynsulkua; muovimatto toimii höyrynsulkuna. Kaikissa kolmessa rakennuksessa julkisivu on huonossa kunnossa (lahoamista ja mikrobikasvustoa) eikä julkisivuverhouksen takana ole tuuletusrakoa. Ympäristöyksikön johtajaa Minna Saramo-Nissilää kuullaan kokouksessa erityisesti Törmäsen koulun materiaalinäytteiden mikrobianalyysien tuloksista. Saramo-Nissilän lausunto on ohessa. Toimenpiteinä Inspecta Oy esittää, että 2-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava kellari (purku ja puhdistus), alapohja, ryömintätila ja ulkoseinärakenteita. Harjakattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava ryömintätila, alapohja ja ulkoseinärakenteita. Pulpettikattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava alapohja ja ulkoseinärakenteita. Tämän lisäksi rakennuksien vesikatteet tulee uusia ja tehdä salaojitus sadevesien poisjohtamiseksi. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen on esittänyt rakennuksen korjaustoimenpiteet ja niiden alustavat kustannusarviot. Esityksen mukaan korjaustoimenpiteiden hinta olisi euroa. Kun tähän lisätään korjaussuunnittelu ja rakennuksen öljylämmityksen vaihto maalämpöön, muodostuisi korjaustoimenpiteiden hinnaksi euroa (alv 0 %). Tarkempi kustannusarvio voidaan laskea sen jälkeen, kun mahdolliset korjaussuunnitelmat on tehty. Tauno Vesterisen esitys on ohessa. Tauno Vesteristä kuullaan lautakunnan kokouksessa. Törmäsen koulun omistaa Tilapalvelu liikelaitos. Sivistystoimi on vuokralainen ja maksaa Törmäsen koulusta vuokraa Tilapalvelu liikelaitokselle. Tänä vuonna vuosivuokra on euroa. Kiinteistöpäällikkö-rakennustarkastaja Erkka Tervon mukaan mahdolliset Törmäsen koulun korjaustoimenpiteet nostavat Törmäsen koulun vuosivuokraa minimissään euroa 20 vuodeksi. Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin niitä oppilailla esiintyneitä oireita, joilla voi olla yhteys sisäilmaongelmiin.

3 Kyselyssä tarkasteltiin viimeisen kuukauden aikana esiintyneitä oireita (helmikuu 2015). Yhteenveto esiintyneistä oireista on ohessa. Rehtori Mikko Huttu-Hiltusta kuullaan kokouksessa. Törmäsen koulussa pidettiin vanhempainilta sivistysjohtajan pyynnöstä. Illan aiheena oli Törmäsen koulun kuntotutkimuksen tulokset ja koulun tulevaisuus. Tilaisuudessa oli mukana Tauno Vesterinen, Erkka Tervo, koulun rehtori ja henkilökuntaa, Ivalon ala-asteen koulun rehtori, lehdistö ja sivistysjohtaja. Huoltajia oli paikalla noin kymmenkunta. Sivistysjohtaja ja Tauno Vesterinen kertoivat tehdystä kuntotutkimuksesta ja sen tuloksista, jonka jälkeen huoltajat saivat esittää kysymyksiä. Sivistysjohtaja kävi vanhempainillassa läpi myös kyselylomakkeen, joka jaettiin kaikille huoltajille (seuraavana päivänä oppilaiden mukana myös niille huoltajille, jotka eivät olleet paikalla). Lomake palautettiin nimettömänä palautuskuoressa sivistysjohtajalle mennessä. Kysymyslomake ja yhteenveto ovat ohessa. Vanhempainillassa tuotiin selvästi esille se, että syksyllä 2015 Törmäsen koulussa ei voida aloittaa koulunpitoa. Jotta koulun toimintaa voidaan jatkaa, olisi tehtävä Tauno Vesterisen esittämät korjaustoimenpiteet. Jos korjaustoimenpiteisiin päädytään, ne alkaisivat aikaisintaan elokuussa ja kestäisivät vähintään seitsemän kuukautta. Opetus tulisi siten siirtää pois Törmäsen koulusta lukuvuodeksi Törmäsen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 43. Oppilasennusteen mukaan lukuvuosina ja oppilaita on 46. Ivalon ala-asteen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 246 ja oppilasennusteen mukaan lukuvuonna oppilaita on 249. Törmäsen koulun oppilaskustannukset tänä vuonna on euroa / oppilas ja kiinteistökustannukset euroa oppilas. Yhteenveto Inarin kunnan koulujen oppilaskustannuksista ja kiinteistökustannuksista / oppilas, Ivalon ala-asteen koulun ja Törmäsen koulun oppilasmääristä luokittain lukuvuonna sekä Inarin kunnan oppilasennuste kouluittain ovat ohessa. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tarkoittaa se käytännössä esitystä Törmäsen koulun lakkauttamisesta ja koulun oppilaiden sekä opettajien siirtymistä ja sulautumista Ivalon ala-asteen koulun luokkiin ja toimintaan. Jos lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään, tarkoittaa se käytännössä esitystä, että on suunniteltava oppilaiden ja opettajien väliaikaista siirtymistä Ivalon kouluihin. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tulee järjestää asiaan osallisille tilaisuus tai kuuleminen, jossa henkilöillä on mahdollisuus saada tietoja asiasta, sen lähtökohdista ja tavoitteista sekä tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta.

4 Kyseessä on vaikutusmahdollisuuksien varaaminen (Hallintolaki 41 ). Tilaisuus tai kuuleminen tulee järjestää ennen lopullista koulun lakkauttamista koskevaa päätöstä. Osastopäällikön ehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun kuntotutkimuksessa esitettyjä korjaustoimenpiteitä ei tehdä ja koulu lakkautetaan Perusteina korjaustoimenpiteiden suuret kustannukset, koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat Ivalon ala-asteen kouluun. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun alkaen. Käsittely: Anne Tuovila esitti, että lautakunta antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää, että kunnanhallitus osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Anne Tuovilan perustelut ja vastaesitys on liitteenä 3. Tuovilan esitystä kannattivat Tanja Sanila, Eila Kallioinen, Jani Palokangas ja Raimo Parviainen. Suoritettiin äänestys, jossa vastakkain olivat osastopäällikön ehdotus (jaa) ja Anne Tuovilan ehdotus (ei). Tuovilan esitys voitti äänin 5-3. Päätös: Lautakunta päätti antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Kai Rantanen, Ritva Savela, Aarre Vilponen ja Irja Seppänen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallituksen edustaja Heli Portti poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Tiedoksi: kunnanhallitus, Törmäsen koulun rehtori, Ivalon ala-asteen rehtori Lisätietoja: sivistysjohtaja Irja Seppänen, puh

5 KHALL 165 Kunnanjohtaja Inspecta Oy on suorittanut Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimuksen ja toteaa päivätyssä kuntotutkimusraportissaan s.17 alkaen kohdas sa 5. Toimenpide-ehdotukset seuraavaa: 1. Rakennuksen 2 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan ja kellarin seinän osalta hinta- arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asen nus ta / materiaaleja eikä vesikatteen korjaamista / uusimista. Ul ko sei nära ken tei den osalta hinta-arvio ei sisällä kosteusvaurioituneiden run ko ra kentei den uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta jul ki si vu verhouk sen purkutöiden yhteydessä. 2. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan osalta hinta-arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asen nus ta/ma te riaa le ja eikä vesikatteen korjaamista/ uusimista. Ulkoseinärakenteiden osalta hin ta-ar vio ei sisällä kosteusvaurioituneiden runkorakenteiden uu si mis kustan nuk sia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta julkisivuverhouksen pur ku töiden yhteydessä. 3. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (pulpettikatto) Ulkoseinärakenteiden osalta hinta-arviossa ei ole huomioitu kos teus vau rioitu nei den runkorakenteiden uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tie detään vasta julkisivuverhouksen purkutöiden yhteydessä. Lisäksi Inspecta Oy toteaa raportissa, että kohteeseen suoritettavat kor jaustoi men pi teet ovat vaativia, joten niitä varten tulee laatia riittävän tarkat korjaus suun ni tel mat. Korjaustyö tulee tehdä valvotusti. Suunnittelijalla, val vojal la ja työn toteuttajilla tulee olla kokemusta kosteus- ja ho me vau rioi tu neiden rakenteiden korjauksesta ja rakenteiden tiivistyskorjauksesta. Kustannusarvioista puuttuvat korjaussuunnittelun kustannukset. Tilat, joiden materiaaleissa on käytetty asbestipitoisia materiaaleja tulee toteuttaa asbes ti pur ku työ nä. Kohteesta on tehty erillinen haitta-ainekartoitus. Kor jaustoi men pi tei den jälkeen tulee huolehtia perusteellisesta loppusiivouksesta ja kor jaus töi den laadunvarmistuksesta. Edelliseen liittyen Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja on tehnyt In spectan kuntotutkimusraporttia täydentävän selvityksen; Törmäsen koulu / kunto tut ki muk sen perusteella tarvittavat korjaustoimenpiteet. Hän on täydentänyt kustannusarvioita niiltä osin kun Inspecta ei ole niitä huo mioi nut. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan selvitys on näin ollen In spec tan raporttia täydentävä, ei ristiriidassa. Valtuuston ei ole tarpeen osoittaa erikseen määrärahoja Törmäsen koulun kor jauk sen kustannusarvion tekemiseksi vaan Tilapalvelu liikelaitos voi

6 osoit taa tarvittavat määrärahat vuotuisessa talousarviossaan ja resurssit budje tis saan. Inarin Kiinteistöt Oy:llä ja Tilapalvelu liikelaitoksella on kor jauksen kustannusarvion tekemiseen riittävät henkilöstöresurssit ja osaaminen. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1) Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja kor jaus toi mien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2) korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laatii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta ul kopuo li sen asiantuntemuksen tarvetta erikseen harkiten 3) edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kus tan nus ar vion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle touko kuun kokouksessa 4) edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaus toi men pi tei den kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun kokouk ses sa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lakkautusta. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Kunnanhallitus päättää, että 1. Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja korjaustoimien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2. korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laa tii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta osin ulkopuolisen asiantuntemuksen avulla 3. edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kus tan nus ar vion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle tou ko kuun kokouksessa 4. edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaus toi men pi tei den kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun ko kouk ses sa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lak kau tusta. Käsittely: Tauno Vesterinen oli paikalla asiantuntijana klo Kokous kes key tet tiin kuulemisen ajaksi. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun eh do tuk sen. Toimeksi: Tiedoksi: Lisätietoja: Tilapalvelu liikelaitos, Inarin Kiinteistöt Oy, sivistyslautakunta, kunnanjohtaja taloussihteeri kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh

7 SIVLK 29 Liite 4 Sivistysjohtaja Sivistysjohtaja tapasi Törmäsen koulun henkilökunnan torstaina , jolloin henkilökuntaa tiedotettiin tarkemmin Törmäsen kouluun liittyvästä päätöksenteosta ja mahdollisista päätösvaihtoehdoista sekä niiden seurauksista. Sivistysjohtaja ja Ivalon ala-asteen koulun rehtori Pirkko Olli tapasivat henkilökunnan toisen kerran perjantaina Tällöin keskusteltiin luokkajaoista ja opettajien tulevista opetusluokista. Törmäsen koulun henkilökunta oli kirjoittanut ylös myös heitä mietityttäviä asioita, joita käytiin yhdessä läpi. Rehtori Pirkko Olli tapasi tällöin osan Törmäsen koulun oppilaista ja kuuli heidän toiveitaan tulevan luokkasijoittelun suhteen sekä vastasi oppilaiden esittämiin kysymyksiin. Loput Törmäsen koulun oppilaat Pirkko Olli tapasi maanantaina ja kuuli heidän ajatuksiaan. Pirkko Olli on kysynyt myös opettajien toiveita tulevista opetusluokista. Sivistysjohtaja on keskustellut Törmäsen koulun koulunkäynninohjaajan kanssa ja kuullut hänen toiveitaan ensi lukuvuodesta. Törmäsen koulun opetushenkilökunnan sijoituspaikkana on Ivalon ala-asteen koulu alkaen. Törmäsen koulun oppilaille järjestetään yhteinen tutustumispäivä Ivalon ala-asteen kouluun keskiviikkona klo välisenä aikana ja heidän huoltajilleen yhdessä Ivalon ala-asteen koulun oppilaiden huoltajien kanssa vanhempainilta torstaina klo alkaen. Törmäsen koulun tulevat esioppilaat tutustuvat Ivalon ala-asteen kouluun perjantaina Koulun mahdolliseen lakkauttamiseen liittyvä vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen (hallintolaki 41 ) on tiistaina klo alkaen. Törmäsen koulun kaikkien oppilaiden lähikoulu on alkaen Ivalon ala-asteen koulu. Oppilaat sulautuvat Ivalon ala-asteen opetusluokkiin ja tulevat luokkajaot muodostetaan ohessa olevan taulukon mukaisesti. Esiopetusluokkia on ensi syksynä kolme suunnitellun kahden luokan sijaan ja kaikki Törmäsen alueen esioppilaat ovat samassa esiopetusluokassa. Tässä luokassa esiopettajana toimii Kaija Saijets. Valtuuston päätöksen mukaan suosituksena on, että esiopetusryhmässä on enintään 13 oppilasta ja avustajan kanssa 20 oppilasta. Suosteltavat ryhmäkoot ovat ohessa. Myös 1. ja 4. luokkia on ensi syksynä kolme luokkaa suunnitellun kahden luokan sijasta (suositeltava opetusryhmän enimmäiskoko 1. luokalla on 20 oppilasta ja 4. luokalla 25 oppilasta). Mikko Huttu-Hiltunen ja Eija Hannola opettavat ensi lukuvuonna neljänsiä luokkia Ivalon ala-asteen koulussa. Sivistystoimen hallinnossa Satu Kyrö ja Pirjo Ruotsalainen järjestävät ja organisoivat tällä hetkellä koulukuljetusta Törmäsen koulun oppilaille. Ajatuksena on, että kaikkien niiden esi-6. luokan oppilaiden, joilla on matkaa Törmäsen koululle kilometri tai vähemmän, pysäkki on aamuisin ja iltapäivisin Törmäsen koulu. Tästä on jo tiedotettu liikennöitsijöitä ja he

8 ovat tähän järjestelyyn suostuneet. Tavoittena on myös se, että linja-autot ajaisivat sekä aamuisin että iltapäivisin Puhakanmutkan kautta. Linja-autojen lisäksi myös taksit osallistuvat koulukuljetukseen välillä Törmänen-Ivalo-Törmänen. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Törmäsen koulun korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkennetut kustannusarviot laatii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta osin ulkopuolisen asiantuntemuksen avulla. Kunnanhallitus edellytti, että korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarvion väliaikatiedot tuodaan sivistyslautakunnan kokoukseen ja valmis korjaussuunnitelma sekä korjaustoimenpiteiden kustannusarvio tuodaan kesäkuun valtuustoon. Kyseiset väliaikatiedot esitetään lautakunnan kokouksessa, kun kuullaan Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesteristä. Kustannusten vertailu kouluittain /oppilas vuosilta 2014 ja 2015 on ohessa. Osastopäällikön ehdotus: Sivistyslautakunta 1. merkitsee tiedoksi Insinäööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun kuntotutkimuksessa esitettyjä korjaustoimenpiteitä ei tehdä ja koulu lakkautetaan Perusteina korjaustoimenpiteiden suuret kustannukset, koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat Ivalon ala-asteen kouluun. 3. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun alkaen. Oppilaat sulautuvat Ivalon ala-asteen ikätasoisiin opetusluokkiin ja tulevat luokkajaot muodostetaan esitetyn taulukon mukaisesti. Käsittely: Anne Tuovila esitti neuvottelutaukoa ja kokous keskeytetiin klo 17:23. Kokous jatkui17:42. Osastopäällikkö esitteli Törmäsen koulun ja Ivalon ala-asteen koulun oppilaiden sijoittelun opetusryhmiin lukuvuonna Ivalon ala-asteen koulussa. Anne Tuovila teki osastopäällikön ehdotuksesta poikkeavan esityksen kohtien 2. ja 3. osalta: Sivistyslautakunta päättää 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että suoritetaan tarvittavat korjaustoimenpiteet ja että Törmäsen koulua ei lakkauteta. 3. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon

9 ala-asteen kouluun ja palaavat takaisisn Törmäsen kouluun, kun se on korjattu. Anne Tuovilan esitystä kannattivat Markku Harri ja Raimo Parviainen. Osastopäällikön esitystä kannattivat Kai Rantanen ja Ritva Savela. Suoritettiin äänestys, jossa vastakkain olivat osastopäällikön päätösehdotus (jaa) ja Anne Tuovilan vastaehdotus (ei). Äänestyksessä annettiin kolme jaa-ääntä, neljä ei -ääntä ja yksi äänesti tyhjää. Kohtien 2. ja 3. osalta päätökseksi tuli Anne Tuovilan vastaehdotus. Päätös: Sivistyslautakunta 1. merkitsee tiedoksi Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että suoritetaan tarvittavat korjaustoimenpiteet ja että Törmäsen koulua ei lakkauteta. 3. esitää, kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun ja palaavat takaisisn Törmäsen kouluun, kun se on korjattu. Sivistysjohtaja Irja Seppänen jätti kirjallisena pätöksestä eriävän mielipiteen, jonka allekirjoittivat myös Ritva Savela ja Aarre Vilponen. Eriävä mielipide liitteenä 4. Kai Rantanen jätti eriävän mielipiteen suullisesti. Kokous keskeytettiin klo 16:05. Ivalon ala-asteen rehtori Pirkko Olli ja Inarin kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen olivat erikseen kuultavina ennen tämän pykälän käsittelyä. Kokousta jatkettiin klo 17:20 Kunnanallituksen pueenjohtaja Jari Huotari poistui kokouksesta neuvottelutauon alkaessa klo 17:23. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: kunnanhallitus, Inarin Kiinteistöt Oy, Törmäsen koulun ja Ivalon ala-asteen koulun rehtorit Lisätietoja: sivistysjohtaja Irja Seppänen, puh KHALL 211 Kunnanjohtaja

10 Kunnanhallitus on päättänyt käsitellä Törmäsen kouluasiaa 1.6. ko kouk ses saan, jossa valitaan kunnanhallituksen edustajat si vis tys lau ta kunnan järjestämään Törmäsen kouluasiaa koskevaan kuulemistilaisuuteen Kunnanhallitus tekee Törmäsen kouluasiasta 8.6. kokouksessaan pää tös ehdo tuk sen valtuustolle. Valtuusto pidetään Ohessa on Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemä esitys Törmäsen koulun korjaustoimenpiteistä kustannusarvioineen ja Törmäsen op pi las en nusteet. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja on arvioinut hankkeen työl lis tä mis vai ku tuk sia ja toteuttamista seuraavasti: Työllistämisvaikutusta mietittäessä lienee kaksi vaihtoehtoa eli: "1. Kilpailutetaan kokonaisurakkana hankintalain mukaisesti jolloin urakan voi saada kuka tahansa ja mistäpäin tahansa, emme siis tiedä työl lis tä misvai ku tus ta paikallisesti. 2. Palkataan Inarin Kiinteistöt Oy:n kirjoille 1 työnjohtaja työn te ki jää ja teetetään kattotyöt ym. erikoistyöt erikseen. Tällöin aikataulu saattaa vähän venyä verrattuna kokonaisurakkaan. Lisäksi riskinä on ettei noita miehiä tältä kylältä heti löydy, hyvät miehet ovat kaikki kesällä jo varattuna ja huo noil la miehillä ei tee tällaisessa työssä mitään. Hankintalain mukaan hankintaa ei saa pilkkoa eli jakaa eriin, osittaa tai laskea hankinnan arvoa poikkeuksellisin menetelmin hankintalain säännösten vält tä mi sek si. Tätä periaatetta kutsutaan pilkkomiskielloksi. Eli korjauksen pilk ko mi nen niin pieniin urakoihin että voisi suoraan hankkia paikallisilta ura koit si joil ta ei taida onnistua." Koululla asuva Pekka Pekkala on sähköpostillaan tehnyt kan salais aloit teen Törmäsen koulun remontin tekemisestä omana työnä. Aloite on ohes sa. Kiinteistöpäällikkö-rakennustarkastaja on toimittanut Törmäsen koulusta seuraavan selvityksen: "Törmäsen koulun kaikkien rakennusten tasearvo tällä hetkellä on ,08 Tontin pinta-ala 2,035 ha ja sen tasearvo ,47. Ilmakuva kiin teis tö rajoi neen liitteessä valmistuneen liikuntasali-teknisentyön rakennuksen pohjakuva liit tees-

11 sä. Tähän rakennukseen tulee vesi, lämpö, sähkö, puhelinkaapelit yms vanhal ta puolelta, eli sen käyttö erikseen vaatii toimenpiteitä. Sivistystoimen maksama vuosivuokra on nyt Remontti nostaa vuosivuokraa tämänhetkisillä tiedoilla sen laajuudesta n vuoden poistoajalla.vuokra remontin jälkeen on siis mi ni missään " Kouluja on myyty viime vuosina seuraavasti: - Koppelo Menesjärvi Nellim Kaamanen Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) sekä Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan ja kiin teis tö pääl li kkö-rakennustarkastajan toimittamat yllä olevat selvitykset 2. ottaa asian valtuuston esityslistalle; päätösehdotus valtuustolle annetaan pidettävässä kokouksessa 3. valita luottamushenkilöedustajat pidettävään tilaisuuteen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Sivistysjohtaja Irja Seppänen oli paikalla asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Marko Katajamaa ja Pentti Tarvainen poistuivat esteellisinä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Pöytäkirjan pitäjänä toimi tämän asian ajan kunnanjohtaja Reijo Timperi Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Luottamushenkilöedustajiksi 2.6. pidettävään tilaisuuteen valittiin Kari Akujärvi, Veikko Väänänen, Jari Huotari, Ulla-Maija Kemppainen, Tanja Sanila ja Maire Puikko. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: valitut edustajat

12 Lisätietoja: kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh

Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016

Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 150/10.03/2015

Lisätiedot

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Kunnanhallitus 226 08.06.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen

Lisätiedot

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Kunnanhallitus 226 08.06.2015 Valtuusto 28 11.06.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 4/ Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 4/ Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 4/2015 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 22.04.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 23 Törmäsen koulun

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 5/ Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO. Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 5/ Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO. Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 5/2015 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 20.05.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 29 Törmäsen koulun

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 11/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Inarin kunta Esityslista 11/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 11/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 225 Vuosien 2015-2018

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 3/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 3/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 3/2015 1 Valtuusto Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00 Kokouspaikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 10/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 01.06.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 202 Viranhaltijain

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta Kunnanhallitus 213 01.06.2015 Valtuusto 27 11.06.2015 Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta 190/10.03.02/2015 KHALL 213 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 17.02.2016 klo 16:00-18:05 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen puheenjohtaja Tan Eila

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet: Tekninen lautakunta 20 21.03.2018 Kaupunginhallitus 61 26.03.2018 Valtuusto 19 16.04.2018 Friitalan koulurakennuksen LVI-teknisen peruskorjaamisen, sisäilmakorjausten ja tilamuutosten suunnitelmien hyväksyminen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 8/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 04.05.2015 klo 16:00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen Inarin kunta Esityslista 11/2018 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 19.09.2018 klo 16:00-17.45 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus

Lisätiedot

Impiön koulun lakkauttaminen

Impiön koulun lakkauttaminen Hyvinvointilautakunta 22 25.03.2019 Kunnanhallitus 61 01.04.2019 Impiön koulun lakkauttaminen 1946/41.419/2019 Hyvinvointilautakunta 25.03.2019 22 Impiön koulun lakkauttaminen on ollut kirjattuna vuosien

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot Tiedote Tiedote on epävirallinen. 20.08.2012 Inarin kunnanhallituksen 20.8.2012 kokouksien päätösluettelot 264 Saariselän alueen ja rinnealueen toteuttaminen ja rahoitus Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus:

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Eila Kallioinen. Pekka Roinesalo. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

Eila Kallioinen. Pekka Roinesalo. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja Inarin kunta Pöytäkirja 2/2016 12 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 16.03.2016 klo 16:00-18:45 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen Ritva Savela Eila Kallioinen

Lisätiedot

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös Tiedote Tiedote on epävirallinen. 5.3.2013 Kunnanhallituksen 4.3.2013 kokouksen päätösluettelo 109 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Hyrsylän koulun lakkauttaminen

Hyrsylän koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 7 28.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 73 03.06.2015 Hyrsylän koulun lakkauttaminen 58/00.01.00/2015 KOPLK 28.01.2015 7 Hyrsylän koulussa on ollut havaintoja huonosta

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

SOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS:

SOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS: SOTUNGIN KOULU PIHARAKENNUS: TOIMENPIDE-EHDOTUS RA 249400924 a tarkennetaan rakenteiden avaamisen jälkeen 5.3.2013 (Rajatorpantie 8 A, Vantaa) 1/8 1. YLEISTIEDOT Kohde Kohde Sotungin koulu, piharakennus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012.

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012. INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Kunnanhallituksen 5.11.2012 kokouksen päätösluettelo 374 Talousarvion 2012 toteutuma kolmannella neljänneksellä Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012. kunnanjohtaja

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

Jäsenet Anne Tuovila puheenjohtaja Miina Seurujärvi I varapuheejohtaja. Aleksi Kinnunen Vesa Pietikäinen. Göran Bölomster varajäsen

Jäsenet Anne Tuovila puheenjohtaja Miina Seurujärvi I varapuheejohtaja. Aleksi Kinnunen Vesa Pietikäinen. Göran Bölomster varajäsen Inarin kunta Pöytäkirja 2/2019 47 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 27.02.2019 klo 16:00-00:00 Kokouspaikka Kunnantalo Jäsenet Anne Tuovila puheenjohtaja Miina Seurujärvi I varapuheejohtaja

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma

Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma Yhdyskuntalautakunta 8 27.01.2016 Yhdyskuntalautakunta 30 20.04.2016 Yhdyskuntalautakunta 39 25.05.2016 Yhdyskuntalautakunta 74 12.10.2016 Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas

RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas Koulutuslautakunta 61 22.11.2012 Kunnanhallitus 211 03.12.2012 Kunnanvaltuusto 79 17.12.2012 Tekninen lautakunta 33 06.06.2013 Tekninen lautakunta 74 07.11.2013 Kunnanhallitus 270 18.11.2013 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat Yhtymähallitus 42 Kokousaika 24.5.2016 klo 17.00 18.20 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Autio Markku Kallio Reino Leino Jukka Leino Outi Lindgren Hilkka

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/2019 1 Tarkastuslautakunta 14.08.2019 Aika 14.08.2019 klo 08:00-10.30 Paikka Tönölä Osallistujat Läsnä olleet Varsinainen jäsen läsnä poissa Varajäsen

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokousaika kello 14:00-14:30

Kokousaika kello 14:00-14:30 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 3/2012 1 Tielautakunta Kokousaika 14.06.2012 kello 14:00-14:30 Kokouspaikka Kunnnatalo, Kokoushuone 1 Asiat Otsikko Sivu 9 VUODEN 2012 YKSITYISTIEAVUSTUKSET 3 10 KYLÄAVUSTUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Veikko Väänänen kunnanhallituksen edustaja vs. sivistysjohtja, esittelijä hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä

Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Veikko Väänänen kunnanhallituksen edustaja vs. sivistysjohtja, esittelijä hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä Inarin kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 18.01.2017 klo 16:00-18:00 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen puheenjohtaja Tan Ritva Savela

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET Kunnanhallitus 105 25.03.2013 Kunnanhallitus 297 08.10.2013 Kunnanhallitus 29 20.01.2014 Tekninen lautakunta 10 13.02.2014 Tekninen lautakunta 18 27.03.2014 KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot