Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone"

Transkriptio

1 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 202 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat MedInari Oy:n yhtiökokous Kalotin oppimiskeskus -säätiön vuosikokous Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymän tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta Vuoden 2014 tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja esitys tilikauden tuloksen 9 käsittelystä/ tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 207 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Elinkeinojohtajan sijaisuuden auki julistaminen Kunnan lausunto saamen kielilain kehittämistarpeista Kutsuja tilaisuuksiin Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna / edustajien valinta tilaisuuteen ja asian ottaminen valtuuston esityslistalle Sivistysjohtajan menettely Törmäsen kouluasiassa Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta 214 Lausuntopyyntö: Ivalon lentoaseman glykolivesien aiheuttaman ympäristökuormituksen vähentäminen Lausunto kullanhuuhdontalupahakemuksesta HL2011: Nanguniemen venesataman myyntitarjous Teollisuustontin vuokraushakemus Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehanke Tontin luovuttaminen apporttina Saariselän Siula Oy:lle / varainsiirtovero Asemakaavan muutosesitys: Kaunispää kortteli Virka- ja työehtosopimusten mukaiset ja niistä seuraavat palkantarkistukset

2 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanjohtajan viran haettavaksi julistaminen / uudelleen haettavaksi julistaminen / haastattelu 55

3 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Jäsenet Jäsen Henkilökohtainen varajä sen Jari Huotari, puheenjohtaja Vesa Pietikäinen Kari Akujärvi, I varapuheenjohtaja Arvi Kustula Ulla-Maija Kemppainen, II varapuheenjohtaja Anne Tuovila Valtteri Huhtamella Mari Lukkari Heli Portti Laila Aikio Maire Puikko Ilkka Kuuva Tanja Sanila Eeva Harmanen Timo Väisänen Matti Kyllönen Veikko Väänänen Markku Harri Muut Laillisuus ja päätösvaltaisuus Anu Avaskari, valtuuston puheenjoh taja Toini Sanila, valtuuston I varapuheenjohtaja Marko Katajama, valtuuston II varapuheenjohtaja Reijo Timperi, kunnanjohtaja, esitteli jä Pentti Tarvainen, hallintojohtaja, pöytäkirjan pitäjä Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalolla. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Tanja Sanila ja Timo Väisänen Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Jari Huotari puheenjohtaja Pentti Tarvainen pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirjan tarkastusaika Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalolla arkistosihteerin virkahuoneessa Pentti Tarvainen hallintojohtaja

4 Inarin kunta Esityslista 10/ Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat KHALL Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä. Päätökset ja asiakirjat ovat näh tä vil lä päätöksen tehneillä ja il moi tus asiat kokoushuoneessa. Tiedoksi: Lapin aluehallintoviraston päätös , jossa huomautetaan Inarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakuntaa lastensuojeluasioiden määräaikasäännösten noudattamatta jättämisestä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Saamelaiskäräjien valitukseen kaivoslain mukaista kullanhuuhdontalupaa koskevassa asiassa. Utsjoen valtuuston : Inarin ja Utsjoen kuntien kuntajakoselvitys ja esitys kuntarakenteen muuttamiseksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranhaltijain tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 51 :n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan 2. muut luetellut asiat. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 23 / Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh , hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

5 Inarin kunta Esityslista 10/ MedInari Oy:n yhtiökokous KHALL Hallintojohtaja MedInari Oy:n yhtiökokous on Yhtiö on toimittanut kunnanhallitukselle oheiset yhtiökokousasiakirjat. Yhtiökokousasiakirjoissa on yhtiökokouskutsu yhtiön tasekirja sisältäen - toimintakertomuksen - tuloslaskelman ja taseen - tilinpäätöksen tuloslaskelman liitetiedot rahoituslaskelman tilintarkastuskertomus. Tilintarkastaja KHT, JHTT Juha Väärälä on antanut oheisen tilin tar kas tus ker to muk sen, jonka mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus anta vat Suo mes sa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista kos ke vien sään nös ten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tu lok ses ta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja ti lin pää töksen tiedot ovat ristiriidattomia. Yhtiön toimitusjohtaja Seija Rauhala tulee kokoukseen esittelemään yhtiön ti lin pää tös tä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden vahvistaa tilinpäätöksen 2. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden päättää tuloksen käsittelystä hallituksen esityksen mukaisesti 3. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta merkitä tiedoksi yhtiön toimitusjohtajan selvityksen tilinpäätöksestä. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Toimitusjohtaja Seija Rauhala oli paikalla asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi:

6 Inarin kunta Esityslista 10/ hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

7 Inarin kunta Esityslista 10/ Kalotin oppimiskeskus -säätiön vuosikokous KHALL Hallintojohtaja Kalotin oppimiskeskus -säätiö on lähettänyt oheiset asiakirjat säätiön vuosikokouksesta, joka on pidetty Kunnan edustajina säätiön hallituksessa ovat Anu Avaskari, Raimo Parviainen ja Satu Yliluoma. Lisäksi säätiön hallituksessa on kaksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksen edustajaa. Säätiön asiamiehenä toimii kehittämiskoordinaattori Marja Männistö. Säätiön vuosikokousasiakirjoissa on vuodelta 2014 tasekirja sisältäen tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot sekä tase-erittelyn toimintakertomus tilintarkastuskertomus. Tilintarkastajalla KHT, JHTT Juha Väärälällä ei ole ollut huomautettavaa. Säätiön asiamies Marja Männistö tulee ennen kokousta esit te le mään säätiön tilin päätöstä ja toimintaa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. kuulla säätiön asiamiehen selvityksen 2. merkitä tiedoksi säätiökokouksen päätökset. Käsittely: Säätiön asiamies Marja Männistö oli paikalla asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

8 Inarin kunta Esityslista 10/ Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymän tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2014 KHALL Hallintojohtaja Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymän kehittämispäällikkö Timo Lohi on toimittanut kuntaan päiväämänsä seuraavanlaisen kirjeen: "Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymän tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta ovat käsitelleet tilinpäätöstä vuodelta 2014 ja esittävät tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä kuntayhtymän hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille. Jäsenkunnan kunnanhallituksen on kuntalain 23 :n mukaisesti valmisteltava asiat valtuustolle kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmistelun ja ehdotusten pohjalta." Ohessa tilintarkastuskertomus, tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja kopio tasekirjasta vuodelta Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se osaltaan hyväksyy tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneelle hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

9 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus Vuoden 2014 tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja esitys tilikauden tuloksen käsittelystä/ tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 533/ /2014 KHALL 131 Hallintojohtaja Kuntalain 67 :n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain säännöksiä. Kuntalain 68 :n mukaan kunnan on sisällytettävä tilinpäätökseensä tuloslaskelma, tase, konsernitase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Tilintarkastusmerkintä tulee allekirjoitusten jälkeen. Kuntalain 68 a :n mukaan kunnan tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös, joka sisältää konsernitaseen, -tuloslaskelman ja konsernin rahoituslaskelman liitetietoineen, jos sen tytäryhteisöjen liikevaihto tai sitä vastaava tuotto yhteensä ylittää euroa. Inarin kunnan osalta konsernitilinpäätösvelvollisuusvaatimus toteutuu. Täydellinen konsernitilinpäätös kuvaa kuntakonsernin toiminnan tulosta ja taloudellista asemaa siten kuin konserniyhteisöt olisivat yksi kirjanpitovelvollinen. Kuntalain 87 i :n mukaan kunnan liikelaitoksen on laadittava erillistilinpäätös. Liikelaitosten tilinpäätökset on lisätty tilinpäätösasiakirjan liitteeksi ja yhdistetty kunnan tilinpäätöksen. Liikelaitosten omat tilinpäätökset ovat sisällöltään samanlaisia kuin kunnan tilinpäätöskin. Kuntalaissa edellytetyt liikelaitokset ovat itse allekirjoittaneet erilliset tilinpäätöksensä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen (2013) mukaisesti erillisten taseyksiköiden tilinpäätöslaskelmien laadinnassa on noudatettu soveltuvin osin liikelaitosten tilinpäätöslaskelmia. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa ja taseessa. Kuntalain 69 :n mukaan kunnan tilinpäätös on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 70 :ssä on säännös tilikauden tuloksen käsittelystä. Säädöksen

10 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Talouden tasapainottamistoimia ei tarvitse käsitellä koko kunnan osalta, koska kunnan taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä. Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettäväksi tavoitteiden toteutuminen. Vuoden 2014 tilinpäätöksen tuloslaskelman mukainen tilikausi on ,31 euroa ylijäämäinen, mikä on myös kunnan tilikauden tulos. Tilikauden tuloksen käsittelyssä esitetään peruskunnan peruspääomaan siirrettäväksi edellisten vuosien tilikausien ylijäämä ,23 euroa ja Tilapalvelu liikelaitoksen vastaava ylijäämä ,36 euroa. Peruskunnan osalta peruspääoman lisäystä perustellaan sillä, että pysyvät vastaavat lisääntyivät viime vuonna ,10 euroa ja sidotun pääoman suhteellinen osuus pysyvistä vastaavista putoaisi ilman em. lisäystä 67,86 %:sta 61,68 %:iin. Esitetyllä lisäyksellä peruspääoman suhteellinen osuus pysyvistä vastaavista laskee vain 66,97 %:iin. Tilapalveluliikelaitoksen osalta on tilanne sellainen, että vuoden 2013 tilinpäätöksessä päätettyä ,42 euron peruspääoman lisäystä e ole toteutettu. Tilapalvelussa sidotun pääoman suhteellinen osuus pysyvistä vastaavista on 61,29 %. Tuloksen käsittelyssä esitetään edellisten vuosien ylijäämän ,36 euron lisäämistä tilapalvelun peruspääomaan, joten uuden sidotun pääoman suhteellinen osuus saadaan nousemaan 64,79 %:iin. Edellä olevat peruspääoman lisäyskirjaukset tehdään tilinpäätösaikataulun ja sovitun tilintarkastuksen vuoksi vuonna Esitys tilinpäätökseksi ja toimintakertomukseksi ovat ohessa. Toimintakertomuksen ja talousarvion rakenteet ovat samanlaiset. Talousarviotekstit ja asetetut tavoitteet ovat toimintakertomuksessa sellaisena, kun valtuusto ne talousarvioon on hyväksynyt. Toimintakertomuksessa arvioidaan tavoitteiden ja talousarvion toteutumista. Henkilöstötilinpäätöstä ei ole saatu toivotunlaisena johtuen tilinpäätösraporttien puutteellisuudesta. Toimintakertomukseen sisältyy myös katsaus sisäiseen tarkastukseen. Kuntalain muutoksen myötä tätä osaa tulevina vuosina edelleen täydennetään. Tilinpäätöksestä puuttuu eräitä tunnuslukuja ja konsernitilinpäätökseen liittyviä laskelmia. Näiden puute ei estä tilinpäätöksen allekirjoittamista. Kunnanhallitukselle nyt toimitettavassa asiakirjassa puuttuvissa osissa on vain otsikko ja sivunumerointi. Puuttuva aineisto toimitetaan kunnanhallituksen jäsenille heti, kun se kuntaan saadaan. Kunnanjohtajalle annettaneen oikeus tehdä tilinpäätöksen teksti- ja teknisluontoisia

11 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus korjauksia ja muutoksia, joilla ei ole vaikutusta tulokseen tai sen käsittelyyn. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 1. päättää allekirjoittaa vuoden 2014 tilinpäätöksen 2. esittää tilikauden tuloksen ,31 euroa käsittelyä tilinpäätöksen sivulla 83 esitetyn mukaisesti 3. esittää tilivuoden ylijäämän ,31 euroa liittämistä edellisten tilikausien yli / alijäämän tilille 4. päättää antaa tilinpäätöksen siihen liittyvine asiakirjoineen ja allekirjoituksineen tilintarkastajan tarkastettavaksi 5. hyväksyä oheisen toimintakertomuksen toimitettavaksi tarkastuslautakunnalle, joka esittänee sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi 6. antaa kunnanjohtajalle oikeuden tehdä allekirjoituksen jälkeen tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen teksti- ja teknisluontoisia korjauksia ja muutoksia. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin konsernitilinpäätös (s ) sekä täydennyksiä ja korjauksia tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen (s. 83, 89-90, 163). Tarkistetaan sivulla 90 oleva laskelma koko kunnan lainakannasta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: tilintarkastaja, kunnanjohtaja taloussihteeri hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh KHALL Hallintojohtaja Tilintarkastuskertomus on ohessa. Tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja johtaville viranhaltijoille tilikaudelta tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti.

12 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnanhallitus Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

13 Inarin kunta Esityslista 10/ Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014 KHALL Hallintojohtaja Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava kun nan valtuus ton päätettävät tilintarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko val tuus ton asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta on kokouksessaan jättänyt valtuustolle oheisen arviointikertomuksen vuodelta Käytäntönä on viime vuosina ollut, että arviointikertomus menee kun nanhal li tuk sen kautta valtuustolle, jolle sen esittelee tarkastuslautakunnan puheen joh ta ja. Valtuusto on käsitellyt kertomuksen ja merkinnyt sen tiedoksi. Tarkastuslautakunta yhtyy tilintarkastajan lausuntoon, jossa esitetään ti linpää tök sen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille. Tarkastuslautakunta yhteenvedossaan mm. toteaa, että arvioitavissa olevat toi min nal li set ja taloudelliset tavoitteet ovat pääosin toteutuneet. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuo del ta 2014 valtuuston käsiteltäväksi. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

14 Inarin kunta Esityslista 10/ Elinkeinojohtajan sijaisuuden auki julistaminen KHALL Kunnanjohtaja Olen myöntänyt päätökselläni elinkeinojohtaja Janne Seurujärvelle opin to va paa lain perusteella palkatonta virkavapaata ajalle Hallintosäännön 37 :n mukaan sijaisen määrää se, joka myön tää virkavapaan. Nordican johtosäännön 8 :n mukaan johtokunta päättää elin kei no joh ta jan sijaisuudesta lukuun ottamatta hallintosäännön 37 :n (ja 42 ) mukaisia virkavapaita. Selvintä lienee, että viransijaisuus laitetaan haettavaksi ja sen täytön valmis te lee Nordican johtokunta kunnanjohtajan päätettäväksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää määrätä Elinkeinot & kehitys Nordican johtokunnan 1. laittamaan haettavaksi elinkeinojohtajan viransijaisuuden ajalle valmistelemaan sijaisuuden täyttämisen kunnanjohtajan päätettäväksi. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh

15 Inarin kunta Esityslista 10/ Kunnan lausunto saamen kielilain kehittämistarpeista KHALL Hallintojohtaja Oikeusministeriö pyytää mm. Inarin kunnalta lausuntoa saamen kielilain kehit tä mis tar peis ta mennessä. Henkilöstösihteeri-suunnittelija Anne-Ma rie Kallan laatima esitys kunnan lausunnoksi on ohessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa oikeusministeriölle saamen kielilain ke hit tämis tar peis ta Inarin kunnan lausuntona oheisen henkilöstösihteerisuunnitttelijan laatiman lausunnon. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: oikeusministeriö hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

16 Inarin kunta Esityslista 10/ Kutsuja tilaisuuksiin KHALL Hallintojohtaja Tervehdyksen esittämispyyntö Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän kom mu nis tis ten puolueiden pohjoisten piirin edustajien konferenssissa Ivalossa. Kunnat pohtivat Venäjä-yhteistyötä tilaisuus järjestetään Kun ta ta lol la. Suomen sosiaali ja terveys ry järjestää SOSTEtalk! 2015-Huip pu ta pahtu man Helsingissä. Jääkäriprikaatin komentajan vaihdos on Sodankylässä (ti laisuu teen olisi tullut ilmoittautua viimeistään ). Lapin Kullankaivajain Liitto Ry järjestää kaivosseminaarin Kittilässä. Kutsu serminaariin on saatu Kutsut ja tilaisuuksien ohjelmat ovat ohessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1. Inarin kunnan edustaja ei pidä tervehdyspuheenvuoroa kon ferenssis sa 2. kunnanhallitus ei osallistu Venäjä-yhteistyötilaisuuteen, mutta esittää, et tä Nordica lähettäisi tilaisuuteen kunnan edustajaksi esim. kv. asioiden koor dinaat to rin 3. kunnanhallitus ei osallistu SOSTEtalk! 2015-Huipputapahtumaan 4. ei osallistu Jääkäriprikaatin komentajan vaihtotilaisuuteen, mutta lä hettää tilaisuuteen kiitokset yhteistoiminnasta entiselle komentajalle eversti Pet te ri Koskiselle ja onnittelut sekä tervetulotoivotuksen uudelle komentajalle eversti Antti Lehtisalolle 5. kaivosseminaariin ei osallistuta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Kunnan tervehdyksen käyttäjäksi valittiin Maire Puikko. Yksimielisesti kunnanhallitus päätti, että kaivosseminaariin osallistutaan ja valisi kunnan edustajaksi valtuuston puheenjohtajan viemään kunnan tervehdyksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

17 Inarin kunta Esityslista 10/ Toimeksi: Tiedoksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu valitut hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

18 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna / edustajien valinta tilaisuuteen ja asian ottaminen valtuuston esityslistalle 150/ /2015 SIVLK 23 Liite 3 Sivistysjohtaja Sivistyslautakunnalle on kerrottu ilmoitusasiana Törmäsen koulun rakenteissa ilmenneistä vaurioista, jotka ovat aiheuttaneet sisäilman laadun heikkenemistä ( / 15 ). Törmäsen koulun rehtori otti yhteyttä Inarin kunnan ympäristöyksikköön ja ilmoitti sisäilmaongelmaepäilystä. Osalla Törmäsen koulun henkilökunnasta ja oppilaista esiintyi oireita, jotka viittasivat sisäilmaongelmiin (erilaisia ihon ja limakalvojen ärsytysoireita, väsymystä, hengitystietulehduksia ja pahentuneita astman oireita). Törmäsen koulun tilannetta käsiteltiin sisäilmatyöryhmän kokouksessa Kokous pidettiin Törmäsen koululla, jonka jälkeen työryhmä tarkasti tiloja aistinvaraisesti. Tällöin havaittiin kellarin katossa tummia läikkiä, puutteita sade- ja sulamisvesien johtamisessa, kosteusvaurioita ulkoverhouksessa ja ryömintätilojen puutteellinen tuuletus. Työryhmän esityksestä koululle tehtiin kuntotarkastus loppuvuodesta Kuntotarkastuksen suoritti Pohjoisen RKM tiimi Oy. Tarkastusraportista (päivätty ) kävi ilmi rakennuksen ulkoverhouksen heikko kunto (kosteuden aiheuttamat mikrobivauriot), puutteet ryömintätilojen ilmanvaihdossa (ryömintätiloissa rakennusjätettä) ja lattioiden ilma/höyrynsuluissa. Törmäsen koulussa on tehty sisäilmanmittauksia jo vuonna Mittaustulokset ovat ohessa. Törmäsen koululla suoritettiin tarkempi kuntotutkimus Kuntotutkimuksen suoritti Inspecta Oy Rovaniemeltä. Inspecta Oy:n tekemä, päivätty, Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimus sekä asbesti- ja haitta-ainekartoitus ovat ohessa. Kuntotutkimus suoritettiin aistinvaraisesti, rakenteita avaamalla (yhteensä 15), kosteusmittauksilla ja materiaaleista otetuilla mikrobinäytteillä (yhteensä 16). Vesikattoa ja pihan salaojitusta ei tarkastettu lumipeitteen vuoksi. Kuntotutkimusraportissa Törmäsen koulu jaetaan kolmeen osaan: harjakattoiseen 2-kerroksiseen osaan, harjakattoiseen 1-kerroksiseen osaan ja pulpettikattoiseen 1-kerroksiseen osaan. Aistinvaraisesti rakennuksissa havaittiin ilmavuotoa lattiarakenteista sisätiloihin, vesivuotojälkiä ullakolla ja yhdessä kattoniskassa lahoamista (2-kerroksinen), julkisivussa maalipinnan halkeilua ja irtoamista sekä pinta- ja lahovaurioita, räystäskourujen puuttuminen, ryömintätilojen puutteellinen tuuletus sekä kellarin oven alaosassa, pielilaudoissa ja eteisen kattopaneleissa näkyvää

19 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta mikrobikasvustoa. Inspecta Oy toteaa kuntotutkimusraportissaan, että 2-kerroksisen rakennuksen (harjakatto) kellarin ulkoseinä ja alapohja ovat märkiä. Märkyys johtuu pitkäaikaisesta ulkopuolisesta kosteusrasituksesta, puutteellisesta kosteuseristyksestä sekä rakennuksen ryömintätilan puutteellisesta tuuletuksesta. Puutteellinen tuuletus on vaikuttanut siihen, että ryömintätilan maaperä on pysynyt koko ajan kosteana ja kastellut kellarin seinien ja lattian betonirakenteita. Lattiarakenteista tapahtuu ilmavuotoa sisäänpäin kuten myös 1-kerroksisessa harjakattoisessa ja 1-kerroksisessa pulpettikattoisessa rakennuksessa. Lattian alaohjauspuussa esiintyi kosteutta (kuuraa) tutkimustilanteessa. Rakennuksen alapohjassa ei ole höyrynsulkua; muovimatto toimii höyrynsulkuna. Kaikissa kolmessa rakennuksessa julkisivu on huonossa kunnossa (lahoamista ja mikrobikasvustoa) eikä julkisivuverhouksen takana ole tuuletusrakoa. Ympäristöyksikön johtajaa Minna Saramo-Nissilää kuullaan kokouksessa erityisesti Törmäsen koulun materiaalinäytteiden mikrobianalyysien tuloksista. Saramo-Nissilän lausunto on ohessa. Toimenpiteinä Inspecta Oy esittää, että 2-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava kellari (purku ja puhdistus), alapohja, ryömintätila ja ulkoseinärakenteita. Harjakattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava ryömintätila, alapohja ja ulkoseinärakenteita. Pulpettikattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava alapohja ja ulkoseinärakenteita. Tämän lisäksi rakennuksien vesikatteet tulee uusia ja tehdä salaojitus sadevesien poisjohtamiseksi. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen on esittänyt rakennuksen korjaustoimenpiteet ja niiden alustavat kustannusarviot. Esityksen mukaan korjaustoimenpiteiden hinta olisi euroa. Kun tähän lisätään korjaussuunnittelu ja rakennuksen öljylämmityksen vaihto maalämpöön, muodostuisi korjaustoimenpiteiden hinnaksi euroa (alv 0 %). Tarkempi kustannusarvio voidaan laskea sen jälkeen, kun mahdolliset korjaussuunnitelmat on tehty. Tauno Vesterisen esitys on ohessa. Tauno Vesteristä kuullaan lautakunnan kokouksessa. Törmäsen koulun omistaa Tilapalvelu liikelaitos. Sivistystoimi on vuokralainen ja maksaa Törmäsen koulusta vuokraa Tilapalvelu liikelaitokselle. Tänä vuonna vuosivuokra on euroa. Kiinteistöpäällikkö-rakennustarkastaja Erkka Tervon mukaan mahdolliset Törmäsen koulun korjaustoimenpiteet nostavat Törmäsen koulun vuosivuokraa minimissään euroa 20 vuodeksi. Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin niitä oppilailla esiintyneitä oireita, joilla voi olla yhteys sisäilmaongelmiin. Kyselyssä tarkasteltiin viimeisen kuukauden aikana esiintyneitä oireita (helmikuu 2015). Yhteenveto esiintyneistä oireista on ohessa. Rehtori

20 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Mikko Huttu-Hiltusta kuullaan kokouksessa. Törmäsen koulussa pidettiin vanhempainilta sivistysjohtajan pyynnöstä. Illan aiheena oli Törmäsen koulun kuntotutkimuksen tulokset ja koulun tulevaisuus. Tilaisuudessa oli mukana Tauno Vesterinen, Erkka Tervo, koulun rehtori ja henkilökuntaa, Ivalon ala-asteen koulun rehtori, lehdistö ja sivistysjohtaja. Huoltajia oli paikalla noin kymmenkunta. Sivistysjohtaja ja Tauno Vesterinen kertoivat tehdystä kuntotutkimuksesta ja sen tuloksista, jonka jälkeen huoltajat saivat esittää kysymyksiä. Sivistysjohtaja kävi vanhempainillassa läpi myös kyselylomakkeen, joka jaettiin kaikille huoltajille (seuraavana päivänä oppilaiden mukana myös niille huoltajille, jotka eivät olleet paikalla). Lomake palautettiin nimettömänä palautuskuoressa sivistysjohtajalle mennessä. Kysymyslomake ja yhteenveto ovat ohessa. Vanhempainillassa tuotiin selvästi esille se, että syksyllä 2015 Törmäsen koulussa ei voida aloittaa koulunpitoa. Jotta koulun toimintaa voidaan jatkaa, olisi tehtävä Tauno Vesterisen esittämät korjaustoimenpiteet. Jos korjaustoimenpiteisiin päädytään, ne alkaisivat aikaisintaan elokuussa ja kestäisivät vähintään seitsemän kuukautta. Opetus tulisi siten siirtää pois Törmäsen koulusta lukuvuodeksi Törmäsen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 43. Oppilasennusteen mukaan lukuvuosina ja oppilaita on 46. Ivalon ala-asteen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 246 ja oppilasennusteen mukaan lukuvuonna oppilaita on 249. Törmäsen koulun oppilaskustannukset tänä vuonna on euroa / oppilas ja kiinteistökustannukset euroa oppilas. Yhteenveto Inarin kunnan koulujen oppilaskustannuksista ja kiinteistökustannuksista / oppilas, Ivalon ala-asteen koulun ja Törmäsen koulun oppilasmääristä luokittain lukuvuonna sekä Inarin kunnan oppilasennuste kouluittain ovat ohessa. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tarkoittaa se käytännössä esitystä Törmäsen koulun lakkauttamisesta ja koulun oppilaiden sekä opettajien siirtymistä ja sulautumista Ivalon ala-asteen koulun luokkiin ja toimintaan. Jos lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään, tarkoittaa se käytännössä esitystä, että on suunniteltava oppilaiden ja opettajien väliaikaista siirtymistä Ivalon kouluihin. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tulee järjestää asiaan osallisille tilaisuus tai kuuleminen, jossa henkilöillä on mahdollisuus saada tietoja asiasta, sen lähtökohdista ja tavoitteista sekä tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Kyseessä on vaikutusmahdollisuuksien varaaminen (Hallintolaki 41 ).

21 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Tilaisuus tai kuuleminen tulee järjestää ennen lopullista koulun lakkauttamista koskevaa päätöstä. Osastopäällikön ehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun kuntotutkimuksessa esitettyjä korjaustoimenpiteitä ei tehdä ja koulu lakkautetaan Perusteina korjaustoimenpiteiden suuret kustannukset, koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat Ivalon ala-asteen kouluun. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun alkaen. Käsittely: Anne Tuovila esitti, että lautakunta antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää, että kunnanhallitus osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Anne Tuovilan perustelut ja vastaesitys on liitteenä 3. Tuovilan esitystä kannattivat Tanja Sanila, Eila Kallioinen, Jani Palokangas ja Raimo Parviainen. Suoritettiin äänestys, jossa vastakkain olivat osastopäällikön ehdotus (jaa) ja Anne Tuovilan ehdotus (ei). Tuovilan esitys voitti äänin 5-3. Lautakunta päätti antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Kai Rantanen, Ritva Savela, Aarre Vilponen ja Irja Seppänen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallituksen edustaja Heli Portti poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Tiedoksi: kunnanhallitus, Törmäsen koulun rehtori, Ivalon ala-asteen rehtori sivistysjohtaja Irja Seppänen, puh

22 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta KHALL 165 Kunnanjohtaja Inspecta Oy on suorittanut Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimuksen ja toteaa päivätyssä kuntotutkimusraportissaan s.17 alkaen kohdas sa 5. Toimenpide-ehdotukset seuraavaa: 1. Rakennuksen 2 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan ja kellarin seinän osalta hinta- arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asen nus ta / materiaaleja eikä vesikatteen korjaamista / uusimista. Ul ko seinä ra ken tei den osalta hinta-arvio ei sisällä kosteusvaurioituneiden run ko raken tei den uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta jul ki sivu ver houk sen purkutöiden yhteydessä. 2. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan osalta hinta-arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asen nus ta/ma te riaa le ja eikä vesikatteen korjaamista/ uusimista. Ulkoseinärakenteiden osalta hin ta-ar vio ei sisällä kosteusvaurioituneiden runkorakenteiden uu si mis kustan nuk sia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta julkisivuverhouksen pur ku töiden yhteydessä. 3. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (pulpettikatto) Ulkoseinärakenteiden osalta hinta-arviossa ei ole huomioitu kos teus vau rioitu nei den runkorakenteiden uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tie detään vasta julkisivuverhouksen purkutöiden yhteydessä. Lisäksi Inspecta Oy toteaa raportissa, että kohteeseen suoritettavat kor jaustoi men pi teet ovat vaativia, joten niitä varten tulee laatia riittävän tarkat korjaus suun ni tel mat. Korjaustyö tulee tehdä valvotusti. Suunnittelijalla, val vojal la ja työn toteuttajilla tulee olla kokemusta kosteus- ja ho me vau rioi tu neiden rakenteiden korjauksesta ja rakenteiden tiivistyskorjauksesta. Kustannusarvioista puuttuvat korjaussuunnittelun kustannukset. Tilat, joiden materiaaleissa on käytetty asbestipitoisia materiaaleja tulee toteuttaa asbes ti pur ku työ nä. Kohteesta on tehty erillinen haitta-ainekartoitus. Kor jaustoi men pi tei den jälkeen tulee huolehtia perusteellisesta loppusiivouksesta ja kor jaus töi den laadunvarmistuksesta. Edelliseen liittyen Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja on tehnyt In spectan kuntotutkimusraporttia täydentävän selvityksen; Törmäsen koulu / kunto tut ki muk sen perusteella tarvittavat korjaustoimenpiteet. Hän on täydentänyt kustannusarvioita niiltä osin kun Inspecta ei ole niitä huo mioi nut. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan selvitys on näin ollen In spec tan raporttia täydentävä, ei ristiriidassa. Valtuuston ei ole tarpeen osoittaa erikseen määrärahoja Törmäsen koulun

23 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta kor jauk sen kustannusarvion tekemiseksi vaan Tilapalvelu liikelaitos voi osoit taa tarvittavat määrärahat vuotuisessa talousarviossaan ja resurssit budje tis saan. Inarin Kiinteistöt Oy:llä ja Tilapalvelu liikelaitoksella on kor jauksen kustannusarvion tekemiseen riittävät henkilöstöresurssit ja osaaminen. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1) Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja kor jaus toi mien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2) korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laa tii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta ulko puo li sen asiantuntemuksen tarvetta erikseen harkiten 3) edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kus tan nus ar vion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle tou ko kuun kokouksessa 4) edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaus toi men pi tei den kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun kokouk ses sa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lakkautusta. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Kunnanhallitus päättää, että 1. Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja korjaustoimien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2. korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laa tii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta osin ulkopuolisen asiantuntemuksen avulla 3. edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kus tan nus ar vion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle tou ko kuun kokouksessa 4. edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaus toi men pi tei den kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun ko kouk ses sa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lak kau tusta. Käsittely: Tauno Vesterinen oli paikalla asiantuntijana klo Kokous kes key tet tiin kuulemisen ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun eh do tuk sen. Toimeksi: Tiedoksi: Tilapalvelu liikelaitos, Inarin Kiinteistöt Oy, sivistyslautakunta, kunnanjohtaja taloussihteeri kunnanjohtaja Reijo Timperi,

24 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta puh SIVLK 29 Liite 4 Sivistysjohtaja Sivistysjohtaja tapasi Törmäsen koulun henkilökunnan torstaina , jolloin henkilökuntaa tiedotettiin tarkemmin Törmäsen kouluun liittyvästä päätöksenteosta ja mahdollisista päätösvaihtoehdoista sekä niiden seurauksista. Sivistysjohtaja ja Ivalon ala-asteen koulun rehtori Pirkko Olli tapasivat henkilökunnan toisen kerran perjantaina Tällöin keskusteltiin luokkajaoista ja opettajien tulevista opetusluokista. Törmäsen koulun henkilökunta oli kirjoittanut ylös myös heitä mietityttäviä asioita, joita käytiin yhdessä läpi. Rehtori Pirkko Olli tapasi tällöin osan Törmäsen koulun oppilaista ja kuuli heidän toiveitaan tulevan luokkasijoittelun suhteen sekä vastasi oppilaiden esittämiin kysymyksiin. Loput Törmäsen koulun oppilaat Pirkko Olli tapasi maanantaina ja kuuli heidän ajatuksiaan. Pirkko Olli on kysynyt myös opettajien toiveita tulevista opetusluokista. Sivistysjohtaja on keskustellut Törmäsen koulun koulunkäynninohjaajan kanssa ja kuullut hänen toiveitaan ensi lukuvuodesta. Törmäsen koulun opetushenkilökunnan sijoituspaikkana on Ivalon ala-asteen koulu alkaen. Törmäsen koulun oppilaille järjestetään yhteinen tutustumispäivä Ivalon ala-asteen kouluun keskiviikkona klo välisenä aikana ja heidän huoltajilleen yhdessä Ivalon ala-asteen koulun oppilaiden huoltajien kanssa vanhempainilta torstaina klo alkaen. Törmäsen koulun tulevat esioppilaat tutustuvat Ivalon ala-asteen kouluun perjantaina Koulun mahdolliseen lakkauttamiseen liittyvä vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen (hallintolaki 41 ) on tiistaina klo alkaen. Törmäsen koulun kaikkien oppilaiden lähikoulu on alkaen Ivalon ala-asteen koulu. Oppilaat sulautuvat Ivalon ala-asteen opetusluokkiin ja tulevat luokkajaot muodostetaan ohessa olevan taulukon mukaisesti. Esiopetusluokkia on ensi syksynä kolme suunnitellun kahden luokan sijaan ja kaikki Törmäsen alueen esioppilaat ovat samassa esiopetusluokassa. Tässä luokassa esiopettajana toimii Kaija Saijets. Valtuuston päätöksen mukaan suosituksena on, että esiopetusryhmässä on enintään 13 oppilasta ja avustajan kanssa 20 oppilasta. Suosteltavat ryhmäkoot ovat ohessa. Myös 1. ja 4. luokkia on ensi syksynä kolme luokkaa suunnitellun kahden luokan sijasta (suositeltava opetusryhmän enimmäiskoko 1. luokalla on 20 oppilasta ja 4. luokalla 25 oppilasta). Mikko Huttu-Hiltunen ja Eija Hannola opettavat ensi lukuvuonna neljänsiä luokkia Ivalon ala-asteen koulussa. Sivistystoimen hallinnossa Satu Kyrö ja Pirjo Ruotsalainen järjestävät ja

25 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta organisoivat tällä hetkellä koulukuljetusta Törmäsen koulun oppilaille. Ajatuksena on, että kaikkien niiden esi-6. luokan oppilaiden, joilla on matkaa Törmäsen koululle kilometri tai vähemmän, pysäkki on aamuisin ja iltapäivisin Törmäsen koulu. Tästä on jo tiedotettu liikennöitsijöitä ja he ovat tähän järjestelyyn suostuneet. Tavoittena on myös se, että linja-autot ajaisivat sekä aamuisin että iltapäivisin Puhakanmutkan kautta. Linja-autojen lisäksi myös taksit osallistuvat koulukuljetukseen välillä Törmänen-Ivalo-Törmänen. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Törmäsen koulun korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkennetut kustannusarviot laatii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta osin ulkopuolisen asiantuntemuksen avulla. Kunnanhallitus edellytti, että korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarvion väliaikatiedot tuodaan sivistyslautakunnan kokoukseen ja valmis korjaussuunnitelma sekä korjaustoimenpiteiden kustannusarvio tuodaan kesäkuun valtuustoon. Kyseiset väliaikatiedot esitetään lautakunnan kokouksessa, kun kuullaan Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesteristä. Kustannusten vertailu kouluittain /oppilas vuosilta 2014 ja 2015 on ohessa. Osastopäällikön ehdotus: Sivistyslautakunta 1. merkitsee tiedoksi Insinäööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun kuntotutkimuksessa esitettyjä korjaustoimenpiteitä ei tehdä ja koulu lakkautetaan Perusteina korjaustoimenpiteiden suuret kustannukset, koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat Ivalon ala-asteen kouluun. 3. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun alkaen. Oppilaat sulautuvat Ivalon ala-asteen ikätasoisiin opetusluokkiin ja tulevat luokkajaot muodostetaan esitetyn taulukon mukaisesti. Käsittely: Anne Tuovila esitti neuvottelutaukoa ja kokous keskeytetiin klo 17:23. Kokous jatkui17:42. Osastopäällikkö esitteli Törmäsen koulun ja Ivalon ala-asteen koulun oppilaiden sijoittelun opetusryhmiin lukuvuonna Ivalon ala-asteen koulussa. Anne Tuovila teki osastopäällikön ehdotuksesta poikkeavan esityksen kohtien 2. ja 3. osalta:

26 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta päättää 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että suoritetaan tarvittavat korjaustoimenpiteet ja että Törmäsen koulua ei lakkauteta. 3. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun ja palaavat takaisisn Törmäsen kouluun, kun se on korjattu. Anne Tuovilan esitystä kannattivat Markku Harri ja Raimo Parviainen. Osastopäällikön esitystä kannattivat Kai Rantanen ja Ritva Savela. Suoritettiin äänestys, jossa vastakkain olivat osastopäällikön päätösehdotus (jaa) ja Anne Tuovilan vastaehdotus (ei). Äänestyksessä annettiin kolme jaa-ääntä, neljä ei -ääntä ja yksi äänesti tyhjää. Kohtien 2. ja 3. osalta päätökseksi tuli Anne Tuovilan vastaehdotus. Sivistyslautakunta 1. merkitsee tiedoksi Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) 2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että suoritetaan tarvittavat korjaustoimenpiteet ja että Törmäsen koulua ei lakkauteta. 3. esitää, kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun ja palaavat takaisisn Törmäsen kouluun, kun se on korjattu. Sivistysjohtaja Irja Seppänen jätti kirjallisena pätöksestä eriävän mielipiteen, jonka allekirjoittivat myös Ritva Savela ja Aarre Vilponen. Eriävä mielipide liitteenä 4. Kai Rantanen jätti eriävän mielipiteen suullisesti. Kokous keskeytettiin klo 16:05. Ivalon ala-asteen rehtori Pirkko Olli ja Inarin kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen olivat erikseen kuultavina ennen tämän pykälän käsittelyä. Kokousta jatkettiin klo 17:20 Kunnanallituksen pueenjohtaja Jari Huotari poistui kokouksesta neuvottelutauon alkaessa klo 17:23. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

27 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Tiedoksi: kunnanhallitus, Inarin Kiinteistöt Oy, Törmäsen koulun ja Ivalon ala-asteen koulun rehtorit sivistysjohtaja Irja Seppänen, puh KHALL Kunnanjohtaja Kunnanhallitus on päättänyt käsitellä Törmäsen kouluasiaa 1.6. ko kouk ses saan, jossa valitaan kunnanhallituksen edustajat si vis tys lau ta kunnan järjestämään Törmäsen kouluasiaa koskevaan kuulemistilaisuuteen Kunnanhallitus tekee Törmäsen kouluasiasta 8.6. kokouksessaan pää tös ehdo tuk sen valtuustolle. Valtuusto pidetään Ohessa on Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemä esitys Törmäsen koulun korjaustoimenpiteistä kustannusarvioineen ja Törmäsen op pi las en nusteet. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja on arvioinut hankkeen työl lis tä mis vai ku tuk sia ja toteuttamista seuraavasti: Työllistämisvaikutusta mietittäessä lienee kaksi vaihtoehtoa eli: "1. Kilpailutetaan kokonaisurakkana hankintalain mukaisesti jolloin urakan voi saada kuka tahansa ja mistäpäin tahansa, emme siis tiedä työl lis tä misvai ku tus ta paikallisesti. 2. Palkataan Inarin Kiinteistöt Oy:n kirjoille 1 työnjohtaja työn te kijää ja teetetään kattotyöt ym. erikoistyöt erikseen. Tällöin aikataulu saattaa vä hän venyä verrattuna kokonaisurakkaan. Lisäksi riskinä on ettei noita mie hiä tältä kylältä heti löydy, hyvät miehet ovat kaikki kesällä jo varattuna ja huo noil la miehillä ei tee tällaisessa työssä mitään. Hankintalain mukaan hankintaa ei saa pilkkoa eli jakaa eriin, osittaa tai laskea hankinnan arvoa poikkeuksellisin menetelmin hankintalain säännösten vält tä mi sek si. Tätä periaatetta kutsutaan pilkkomiskielloksi. Eli korjauksen pilk ko mi nen niin pieniin urakoihin että voisi suoraan hankkia paikallisilta ura koit si joil ta ei taida onnistua." Koululla asuva Pekka Pekkala on sähköpostillaan tehnyt kan salais aloit teen Törmäsen koulun remontin tekemisestä omana työnä. Aloite on ohes sa. Kiinteistöpäällikkö-rakennustarkastaja on toimittanut Törmäsen koulusta

28 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta seuraavan selvityksen: "Törmäsen koulun kaikkien rakennusten tasearvo tällä hetkellä on ,08 Tontin pinta-ala 2,035 ha ja sen tasearvo ,47. Ilmakuva kiin teis töra joi neen liitteessä valmistuneen liikuntasali-teknisentyön rakennuksen pohjakuva liittees sä. Tähän rakennukseen tulee vesi, lämpö, sähkö, puhelinkaapelit yms van hal ta puolelta, eli sen käyttö erikseen vaatii toimenpiteitä. Sivistystoimen maksama vuosivuokra on nyt Remontti nostaa vuosivuokraa tämänhetkisillä tiedoilla sen laajuudesta n vuoden poistoajalla.vuokra remontin jälkeen on siis mi ni missään " Kouluja on myyty viime vuosina seuraavasti: - Koppelo Menesjärvi Nellim Kaamanen Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi Insinööritoimisto J. Lampela Oy:n tekemän korjaussuunnitelman ja väliaikatiedon tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviosta ( , alv 24 % eli alviton hinta euroa) sekä Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan ja kiin teis tö pääl li kkö-rakennustarkastajan toimittamat yllä olevat selvitykset 2. ottaa asian valtuuston esityslistalle; päätösehdotus valtuustolle annetaan pidettävässä kokouksessa 3. valita luottamushenkilöedustajat pidettävään tilaisuuteen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Sivistyjohtaja Irja Seppänen oli asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Marko Katajamaa ja Pentti Tarvainen poistuivat esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Korlataan kirjoitusvirhe.

29 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Luottamushenkilöedustajiksi 2.6. pidettävään tilaisuuteen valittiin... Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh

30 Inarin kunta Esityslista 10/ Sivistysjohtajan menettely Törmäsen kouluasiassa KHALL Hallintojohtaja Kunnanhallitus on päättänyt pyytää selvitystä sivistysjohtajan menettelystä koskien Törmäsen kouluasiaa. Sivistysjohtaja on sivistysosaston osastopäällikkö ja sivistyslautakunnan esittelijä. Selvitystä on päätetty käsitellä kunnanhallituksen kokouksessa Olen pyytänyt asiasta Kuntaliiton lakiosastolta selvityksen oheisella sähköpostilla. Ohessa on Kuntaliiton lausunto esittelijän menettelystä. Kuntaliiton käsityksen mukaan osastopäällikkö on toiminut asiassa esittelijänä kuntalain ja kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti, eikä hänen toiminnassaan ole huomauttamista. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi Kuntaliiton lausunnon. Käsittely: Sivistyjohtaja Irja Seppänen oli asiantuntijana klo Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

31 Inarin kunta Esityslista 10/ Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta KHALL Sivistysjohtaja Aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeisenä tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea myös perhettä ja koulua niiden kas va tus teh täväs sä. Toiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa kotona ilman aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän. Aamu- ja il ta päi vä toi min ta tukee näin myös vanhempien työssäkäyntiä. Toiminta perus tuu vapaaehtoisuuteen ja se sijoittuu lasten vapaa-aikaan. Pe rus ope tus laki 48 a esittää, että aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee tarjota lapsille moni puo li set mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan se kä mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä ammattitaitoisen ja tehtä vään soveltuvan henkilön valvonnassa. Perusopetuslaki 48 b toteaa, että kunta voi järjestää ja hankkia tämän lain mu kais ta aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimi vien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuo si luok kien osalta 17 :n 1 momentissa tarkoitetuille oppilaille kunnan päät tä mäs sä laajuudessa. Toimintaa voidaan järjestää koulun työvuoden ai ka na arkipäivisin pääsääntöisesti kello välisenä aikana. Inarin kunnassa järjestetään vain iltapäivätoimintaa ja sen järjestää kunta itse (si vis tys lau ta kun ta , 96 ). Iltapäivätoimintaa järjestetään esi op pilail le, ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuo si luokkien osalta 17 :n 1 momentissa tarkoitetuille oppilaille. Pääsääntöisesti toimin ta-ai ka sijoittuu kello välille. Kevätlukukautena 2015 Ivalon ala-asteen yhteydessä toimivassa il ta päi vätoi min nas sa on ollut kirjoilla yhteensä 47 lasta: esi-2-luokkalaisia 42 lasta ja pienluokan lapsia viisi. Tällä hetkellä lasten lukumäärä on yhteensä 42 las ta, sillä viisi lasta on jäänyt pois 1-2 luokkalaisten iltapäivätoiminnasta. Ny kyi set iltapäivätoiminnan lapsimäärät ovat siten seuraavat: esioppilaita on 15 lasta, 1-2 luokkalaisia on 22 lasta ja pienluokan iltapäivätoiminnassa on viisi lasta. Tämän lisäksi Ivalon ala-asteen yhteydessä toimii päi vä hoidon aamu- ja iltapäivähoitoryhmä Suopursut, jossa kirjoilla on 12 lasta. Ivalon ala-asteen yhteydessä toimivassa iltapäivätoiminnassa on siten tällä hetkel lä yhteensä 54 lasta. Ohjaajia esi - 2-luokkalaisten iltapäivätoiminnassa on viisi ja pienluokan iltapäivätoiminnassa kolme. Suopursuissa työs ken telee kaksi lastenhoitajaa. Törmäsen koulun yhteydessä toimivassa il ta päi vätoi min nas sa on kirjoilla 14 (-2) lasta ja ohjaajia on kaksi. Arvion mukaan en si syksynä Ivalon ala-asteen yhteydessä toimivassa iltapäivätoiminnassa on noin lasta. Arviossa ovat mukana Suopursut ryhmän lapset sekä Tör mä sen koulun lapset. Ivalon ala-asteen yhteydessä toimivaa iltapäivätoimintaa järjestettiin Koppe lon tien vieressä olevissa punaisissa rivitaloissa saakka, joissa

Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016

Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 150/10.03/2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015

Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Kunnanhallitus 226 08.06.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen

Lisätiedot

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Kunnanhallitus 165 04.05.2015 Sivistyslautakunta 29 20.05.2015 Kunnanhallitus 211 01.06.2015 Kunnanhallitus 226 08.06.2015 Valtuusto 28 11.06.2015 Törmäsen koulun kuntotutkimus

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 4/ Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 4/ Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 4/2015 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 22.04.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 23 Törmäsen koulun

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 5/ Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO. Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 5/ Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO. Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 5/2015 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 20.05.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 29 Törmäsen koulun

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta Kunnanhallitus 213 01.06.2015 Valtuusto 27 11.06.2015 Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta 190/10.03.02/2015 KHALL 213 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 3/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Inarin kunta Esityslista 3/2015 1. Valtuusto. Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista) Inarin kunta Esityslista 3/2015 1 Valtuusto Kokousaika 11.06.2015 klo 14:00 Kokouspaikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 11/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Inarin kunta Esityslista 11/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 11/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 08.06.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 225 Vuosien 2015-2018

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen Inarin kunta Esityslista 11/2018 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 19.09.2018 klo 16:00-17.45 Kokouspaikka Kunnantalo Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2/2017 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 28.02.2017 klo 15:00-17:22 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 17.02.2016 klo 16:00-18:05 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen puheenjohtaja Tan Eila

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 5/2018 30 Kunnanhallituksen konsernijaosto Kokousaika 21.05.2018 klo 13:00-13:45 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 02.05.2017 klo 14:00-17:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 19 (25) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 11.6.2018 kello 18.00-18.34 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 21 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 7/2017 106 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 03.10.2017 klo 16:00-18:49 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ke 19.6.2013 klo 16-16.30 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Matti Varis Katja Muotka Jari

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Aika 14.06.2016 klo 16:00-18:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen Jukka jäsen Satola Sirpa jäsen Suvanto

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 15.04.2015 klo 08:00-10:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen Minna

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot