M 17/T, Ktä-59/1/84 Tervola ja Kittilä Erkki Aurola TUTKIMUKSIA ERÄISTÄ KIVITEOLLISUUDEN KOHTEISTA POHJOIS-SUOMESSA Erkki Aurola 1959

Transkriptio

1 M 17/T, Ktä-59/1/84 Tervola ja Kittilä Erkki Aurola 1959 TUTKIMUKSIA ERÄISTÄ KIVITEOLLISUUDEN KOHTEISTA POHJOIS-SUOMESSA Erkki Aurola 1959

2 Sisällysluettelo Louen kalkkikiviesiintymä, Tervola Yleistä Marmorilouhoksen lähiympäristö Marmorilouhos Rakoiluilmiöt Kiven mikroskooppinen rakenne Yhteenveto Kittilän kromimarmorilouhokset Siitosen esiintymä, Kittilä Rakoilu Esiintymän koko ja louhinta Sotkajärven kromimarmori, Kittilä Jaspiskvartsiitit Kapsajoen jaspiskvartsiitti, Kittilä Hanhimaan jaspiskvartsiitti Haurespään jaspislouhos Sivu Loppusanat Kirjallisuutta

3 Louen kalkkikiviesiintymä Yleistä Kiteistä, kiilloituskelpoista kalkkikiveä sanotaan marmoriksi. Suomen kalkkikivet jaetaan kemiallisen kokoomuksensa mukaan kahteen ryhmään: kalsiittiset kalkkikivet ja dolomiittiset kalkkikivet. Kalsiittiset kalkkikivet sisältävät kalsiumkarbonaattia ( CaCO 3 ), kun taasen dolomiiteissa on kalsiumkarbonaatin lisäksi magnesiumkarbonaattia. Dolomiittien kemiallinen kokoomus merkitään kaavalla ( Ca, Mg ) CO 3. Louen kalkkikivi kuuluu dolomiittisiin kalkkikiviin, joten tästä kivestä voidaan käyttää nimitystä dolomiittimarmori. Louen kalkkikiviesiintymä sijaitsee Kemijoen länsipuolella Tervolan pitäjässä ( Liite 1 ). Kemijoen ja Tornionjoen välisellä alueella, n.s. Lapin kolmiossa on lukuisia, kooltaan sangen huomattavia dolomiittiesiintymiä, joiden maantieteellinen ja geologinen sijainti nähdään geologisista kallioperäkartoista ( Suomen geologinen yleiskartta, lehdet C 6 Rovaniemi, B 5 Tornio, 13 6 Ylitornio ). Lapin kolmion kallioperän geologiaa ovat selvitelleet mm. tohtorit A. Mikkola (1949) ja M. Härme. (1949). Molemmat tutkijat kuvaavat hyvin yhtäpitävästi tämän alueen dolomiittien esiintymistapaa, rakennetta ja kemiallista kokoomusta Dolomiittiesiintymät ovat pitkänomaisia, enimmäkseen linssimäisiä tai joskus pahkumaisia muodostumia. Yleiskarttoihin on yksityisille esiintymille merkitty pituutta jopa kymmenkunta kilometriä, leveyden vaihdellessa muutamista kymmenistä metreistä aina 1-2 kilometriin. Morfologisesti mielenkiintoisena piirteenä voidaan todeta, että kalkkikivet ovat kestäneet kulutustaparemmin kuin ympäristön liuskeet. Tästä syystä tavataan korkeahkoilla paikoilla, kumpareiden ja mäkien rakennusaineena dolomiittista kalkkikiveä.

4 2 Dolomiitit ovat rakenteeltaan tiiviitä, hienorakeisia kiviä. Niiden väri vaihtelee. Vaaleat tai vaaleanruskeat, joskus heikosti punertavat tyypit ovat jokseenkin yleisiä. Louen dolomiitti on hiottuna ja kiilloitettuna savunharmaata ruskehtavin vivahduksin. Sitä kirjavoittavat epämääräiset tummemmat raidat ja läiskät. Yleensä on todettu dolomiittien värin vaihtelevan epämääräisesti. Jo samassa kalliossa saattaa tavata useamman väristä dolomiittia ilman selvää säännönmukaisuutta. Tällaisen havainnon en tehnyt myös Härme (1949, s. 21) omissa tutkimuksissaan. Kaikkialla dolomiiteissa on havaittavissa kerroksellisuuden ja liuskeisuuden aiheuttamaa raidallisuutta. Itse dolomiittiesiintymissä on välikerroksina happamia tai myöskin emäksisiä liuskeita. Louen alueella (Liite 2) välikerroksina tavataan kvartsiittia, talkkiutunutta kvartsi-kloriittiliusketta ja fylliittiä. Mikkola (1949, s. 15) esittää mielenkiintoisen havainnon dolomiitin ja liuskeisuuden vuorottelusta eräässä esiintymässä Kemijoen länsipuolella. Hänen havaintojensa mukaan kerrosjärjestys oli seuraava: dolomiittia 10m liusketta 5m, dolomiittia 20m, kvartsiittia 7m, dolomiittia 15m, kvartsiittia 10m ja dolomiittia 5m. Näyttää siltä, että Lapin kolmion dolomiittiesiintymissä kivilajien nopeat vaihettumiset ovat yleisiä ilmiöitä ja varteen otettavia seikkoja suunniteltaessa dolomiittien teknillistä hyväksikäyttöä. Nyt puheena olevan alueen dolomiittisista kalkkikivistä on olemassa joukko kemiallisia analyysejä. (Hackman 1918, Hausen 1936, Mikkola 1947, Härme 1949), joiden perusteella saadaan dolomiittien keskikokoomukseksi:

5 3 Liukenematonta 5.85 % Al 2 O 3 + Fe 2 O " FeO 1.23 " Ca CO 3 = % MgO " MgCO 3 = % CaO " Fe CO 3 = 1.98 % CO " % Analyysien mukaan alueen kalkkikivet ovat kemialliselta kokoomukseltaan hyvin samankaltaisia, tyypillisiä dolomiitteja, riippumatta analysoidun kiven väristä tai rakenteesta. Vähäisiä kokoomuseroja huomataan tosin liukenemattoman aineksen määrässä ja Fe 2 O 3 - Al 2 O 3 keskinäisissä suhteissa, mikä johtuu analysoitujen kivien kiille-kvartsi-maasälpä- ja tremoliittipitoisuudesta. Kokonaisanalyyseihin ei näillä vaihteluilla ole sanottavaa merkitystä. Marmorilouhoksen lähiympäristö Louepalon kalkkikiviesiintymän laajuuden selvittelemiseksi laadittiin louhoksen lähiympäristöstä karttapiirros bussolimittauksen perusteella (Liite 2). Kartoitustavasta johtuen on kalliopaljastumien sijainnissa epätarkkuutta ja puutteellisuuksia, mutta antanee piirros kuitenkin riittävän selvän yleiskuvan dolomiittiesiintymän mittasuhteista ja paljastumien lukumäärästä tutkitulla alueella. Dolomiittista kalkkikiveä on Louepalon laakean kohouman W-laidalla muutamissa paljastumissa. Sitä on myös louhoksen E-puolella sekä paljastumissa että irtokivinä. Louhoksen S- ja W-puolella on tasaista jänkämaastoa. Varsinaista Louepalon laakeaa kohoumaa peittää hiekkainen moreenisora, jolle oman leimansa antavat isot kalkki- ja kvartsiittilohkareet. Irtokivien joukossa on myös paljon emäksisiä kivilajeja.

6 4 Kalkkikivijakso näyttää jatkuvan sekä koillista että lounaista kohti. Mentäessä louhokselta liuskeiden kulun suunnassa koilliseen päin, tavataan dolomiittia maantien varrella ojan pohjassa. Ja siirryttäessä edelleen samassa suunnassa yli maantien, on n. 1 km päässä maantiestä korkeahko mäki, jonka äärellä sekä irtokivinä että kiintokalliossa on jälleen dolomiittia. Vaalean kvartsiittia on tällä paikalla dolomiitissa välikerroksina, vaikkakaan kiintokalliosta tätä havaintoa en ole voinut tehdä. Suuret paikalliset irtolohkareet, joista eräässä on dolomiitin ja kvartsiitin kontakti, osoittavat kvartsiittisten välikerrosten ilmeisyyden. Aivan samalla tavalla jatkuu dolomiitti louhoksesta lounaaseen päin. Noin 1 km päässä louhoksesta, hyväkasvuisessa metsämaastossa on ympäristöään jonkin verran korkeampi kohta, jossa ainakin kolmessa paikassa kalkkikivi pistää näkyviin. Tää1lä on kalkkikiveä ennen kaikkea lukuisina irtokivinä. Parista kohdasta on louhittu jonkin verran kiveä. Tämä dolomiitti on hyvin tiivistä vaaleanruskeaa ja tavataan siinä siellä täällä punertavia silmäkkeitä. Pintanäytteiden perusteella kivi vaikutti ehyeltä ja värinsä puolesta käyttökelpoiselta. Hiottuna ja kiilloitettuna en tätä kiveä ole nähnyt. Louen kalkkikivijakson N-W raja voidaan jokseenkin luotettavasti määritellä maastossa kasvillisuushavaintojen perusteella. Yleiskartasta (Liite 2) nähdään, että marmorilouhos sijaitsee dolomiittivyöhykkeen länsireunalla melko lähellä sivukiven kontaktia.

7 5 Mitä tulee Louepalon kalkkikivijakson paksuuden määrittelemiseen, on tehtävä jo paljon vaikeampi paljastumien vähälukuisuuden takia. Kasvillisuushavainnot eivät myöskään anna selvää kuvaa kivilajien vaihteluista esiintymän poikkisuunnassa. Tämä johtuu siitä, että mannerjäätikkö on liikkunut esiintymän yli lähes kohtisuorasti liuskeisuuden kulkusuuntaan nähden, irrottanut kalkkikivilohkareita ja sirotellut niitä laajalle alalle dolomiittijakson päälle sekä sen itä- ja eteläpuolelle. Murskautunut "hienokalkki" sekaantuneena moreenisoraan muodostaa hyvän kasvualustan kalkkikasveille siitä huolimatta, että näin kalkittu moreeni sijaitsee nyt dolomiittivyöhykkeen ulkopuolella liuskeiden päällä. Esiintymän itäetelä-rajan tarkasta määrittelemisestä onkin luovuttava ja otetaan huomioon vain se, mitä paljastumahavainnot kertovat. Yleiskartan mukaisesti (Liite 2) Louen dolomiittijakson paksuus välikerroksineen on ainakin 500 m, mutta todennäköisesti enemmänkin. Dolomiittivyöhykkeeseen liittyy välikerroksina liuskeisia kivilajeja. Tähän viittaavat lähellä louhosta (Vrt. liite 2) tavatut suuret kvartsiittilohkareet. Myös kiintokalliossa on samanlaista vaaleaa kvartsiittia edellä mainittujen lohkareiden vieressä. Kvartsiittilohkareista suurin osa on tästä vyöhykkeestä peräisin. Erittäin runsaasti on suuria, vain hieman särmiltään pyöristyneitä anfiboliittilohkareita maantien varrella suuressa sorakuopassa (Liite 2, havaintopaikka 7). Tutkittaessa näitä emäksisiä irtokiviä todettiin muutamissa lohkareissa malmimineraalipitoisuuuta. Eräät lohkareet sisälsivät rakopinnoilla riksikiisua, hiukan Kuparikiisua ja parissa lohkareessa oli hematiittipesäkkeitä. Amfiboliittilohkareet ovat todennäköisesti kulkeutuneet vain lyhyen matkan ja ovat kotoisin melko läheltä löytö paikkaa. Suurimmat lohkareet olivat kooltaan n. 1 m 3. Sorakuopasta löydettiin lisäksi joitakin pieniä kalkkikivilohkareita. Niiden emäkallio ei voine olla nyt tutkittu dolomiittijakso, vaan lienevät ne kulkeutuneet kauempaa toistaiseksi "tuntemattomasta" esiintymästä.

8 6 Amfiboliittilohkareiden suuri lukumäärä ja huomattava koko antaa perustelun aiheen olettaa, että dolomiittijakso. rajoittuu W-N puolella emäksisiin kivilajeihin. Kauempana lännessä on kallioperä kvartsiittia. Maasto kohoaa täällä Kätkävaara-nimiseksi selänteeksi, joka rakentuu harmaasta, paikoin maasälpäpitoisesta melko liuskeisesta kvartsiitista. Kvartsiitin kulku on E-W, kaade 65 N. Louepalon dolomiitit ja em. kvartsiitit kuuluvat samaan sedimenttikivilajien sarjaan, joka lähinnä näyttäisi kuuluvan Karjalaisen vuorijonovyöhykkeen jatulijaksoon. Marmorilouhos. Louen marmorilouhoksesta laadittiin kartta mittakaavassa l: 200. (Liite 3). Kivilajin rakenteen ja vaihtelun selvittämiseksi tutkittiin louhoksen seinämä yksityiskohtaisesti merkitsemällä samalla karttaan numeroilla 1-7 ne kohdat, joista alempana annetaan lähempi kuvaus. Kivilajeista otettiin näytteitä ja on tärkeimmistä tyypeistä tehty ohuthieet ja tarkastettu niitä mikroskooppisesti.

9 7 Havaintopaikka 1. Sileässä kiintokalliojsa liuskeista, väriltään vedenharmaata dolomiittia. Dolomiitti tiivistä, lohkeilee poikkisuunnassa kupuraisin pinnoin. Kivessä vähäisiä kvartsiraitoja, joista suurin osa liuskeisuuden suuntaisia, osa leikkaa liuskeisuutta lähes kohtisuorasti. Havaintopaikka 2. Louhos rajoittuu E-S laidallaan tummanharmaaseen fylliittimäiseen liuskeeseen. Tämä liuske lohkeilee ohuiksi (1-5cm) levyiksi. Liuskeen pinta vähäisen talkkipitoisuuden johdosta tuntua liukkaalta. Seinämän puolivälissä, n. 3 m maanpinnan alapuolella on selvä vaakasuora rakopinta, johon asti rapautunut pintakivi ulottuu. Tämän rakopinnan yläpuolella oleva kivi rakennusmateriaaliksi käyttökelvotonta. Liuskeisuuden suunta N 70 E, kaade 40. Seinämän tummaa liusketta seuraa n. 30 cm paksuinen kerros raidallista dolomiittia, jossa vaaleat karbonaattipitoiset ja tummat silikaattipitoiset raidat vuorottelevat. Tätä vaihettumisvyöhykettä seuraa eheämpi (70cm) dolomiittikivi, joka väriltään on ruskeanharmaatta. Kivi rajoittuu. W-puolella kapeaan liuskeiseen vyöhykkeeseen. Havaintopaikka 3. Tässä alkaa varsinainen käyttökelpoinen marmorikivi (Näyte 2/L-59). Vyöhykkeen leveys n. 3 m. Hyvännäköisessä dolomiitissa on kuitenkin (n. 2,5 m päässä seinämästä) liuskeinen ja rikkonainen vyöhyke Tästä liuskeisesta ja raidallisesta kivestä, näyte 3 L/59.

10 8 Havaintopaikalla on tilaisuus tarkastella pysty- ja vaakasuorien rakojen tiheyttä kallioperässä. Näyttää siltä, että paksuin ehyt lohkare, joka voidaan irrottaa on noin 60 cm. Keskimääräiset paksuudet ovat cm. Tällä seinämällä on noin 3 m matkalla vain 2 vaakasuoraa rakoa. Pohjarakojen yleinen suunta viettää noin 5 suuntaan ENE. On selvästi havaittavissa, että kiven muuttuessa liuskeisemmaksi siihen ilmestyy yhä runsaammin myös rakoja. Havaintopaikka 4. Noin 1,5-2 m leveä vyöhyke, jossa marmori on väriltään yhtenäistä, raakakivenä kaunista (makuasia), mutta sisältää kauttaaltaan kvartsijuonia. Vyöhykkeen lopullista käyttökelpoisuutta vaikeaa arvostella ilman hiontakokeita. Havaintopaikka 5. Tällä kohdalla louhoksen seinämässä on n. 2 m leveä vyöhyke hankausbreksiaa (Näyte 5/L-59). Tämä dolomiittibreksia on kiillotettuna kivenä hyvin erikoista, eri väristen murskaleiden muodostaessa kauniin mosaiikkimaisen kuvioinnin. Kiveä ei voida kumminkaan ampumalla irrottaa kalliosta, vaan on työlohkareet joko urastettava tai köysisahattava. Hankausvyöhykkeen vähäiset mittasuhteet Louen louhoksessa tuskin edellyttävät tämän tyyppisen kiven käyttöönottoa. Louen breksiassa havaitaan kvartsiraitoja, joitten suunta on sama kuin liuskeisuuden sekä punertavaa dolomiittia raitoina, luiroina ja linsseinä. Paikoitellen on havaittavissa loimurakennetta. Vyöhyke on tektonisoituessaan saanut myös selvästi havaittavan, joskin vähäisen kiisupitoisuuden. Breksiavyöhykkeen W- reunalla on kiisupitoisuus suurin. Rikkikiisukiteet saattavat olla jopa 2-3 cm läpimittaisia.

11 9 Havaintopaikka 6 Selvästi raitaista, mutta ehyttä dolomiittia noin 2 m levyinen vyöhyke. Satunnaisesti siellä täällä joku kvartsiraita (Näyte 6/1-59). Raidallisuus osittain diagonaalista. Tässä vyöhykkeessä vaakasuoria, rakoja sopivin välein, noin 1-1,5 m etäisyydellä toisistaan. Pystysuoria rakoja (liuskeisuuden suuntaisia) on tiheämmässä. Ohuet kvartsiraidat lähes vaakasuoria. Käyttökelpoisinta kiveä. Havaintopaikkaa 7. Erittäin ruhjoutunut hankausvyöhyke. Kivi on liuskeista ja heikosti kiisupitoista. Tämä hankausvyöhyke muodostaa louhoksen W-seinän. Rakoiluilmiöt Edellä on lyhyesti mainittu rakojen esiintymisestä dolomiittikivessä. Louhintateknillisesti on tärkeää pohjarakojen olemassaolo ja edelleen, että pohjaraoilla on sopiva kaltevuus louhoksen rintaukseen nähden. Havaintopaikasta 2, tosin lyhyeltä väliltä, olen piirtänyt kuvan louhoksen seinämästä sellaisena kuin se oli louhosta kartoitettaessa. Tästä piirroksesta (Liite 4) saa jonkinlaisen yleiskuvan vaakasuorien ja liuskeisuuden suuntaisten pystyrakojen esiintymistavasta dolomiittikalliossa. Ensimmäinen suuri vaakasuora rako (=pohjarako, lamalusta) sijaitsee n. 2 m syvyydellä louhoksen pinnasta mitattuna. Tämä rako leikkaa myös seinämän liuskeen, joten sitä on pidettävä louhinnan kannalta tyypillisenä pohjarakona. Seuraava pohjarako on tavattu 4 n syvyydessä.

12 10 Kallion pinnassa on kalkkikivi ensimmäiseen pohjarakoon asti pirstaleina ja rakojen väliin on kasaantunut soran lisäksi rapautumistuotteita. Kallion seinämästä tehtyyn piirrokseen on syytä kiinnittää huomiota myös glasiaaligeologisessa mielessä. Jos tarkastellaan piirrosta lähemmin (Liite 4), havaitaan kallion yläosan pystyrakoilun kallistuvan selvästi kaakkoa kohti, kun taasen kiinteässä kallioperässä liuskeisuuden suuntainen rakoilu on aivan pysty. Tämän ilmiön olen selittänyt johtuvan muinaisen mannerjäätikön puristuksesta. Havainto osoittaa samalla kuinka kallion pinnasta (kalliopaljastumista) tehdyt havainnot saattavat antaa harhaanjohtavan kuvan rakosysteemien todellisesta suunnasta.. Liitteestä 4 nähdään myös pystysuorien eli liuskeisuuden suuntaisten kalliorakojen tiheysryhmitys. Yleisenä sääntönä voidaankin todeta, että mitä liuskeisempi kivi on, sen tiheämmässä esiintyy rakoja. Hyvin liuskeinen kivilaji ei enää kestä käsittelyä, vaan pyrkii lohkeilemaan liian ohuiksi levyiksi. Vaikkakin rakosysteemien esiintyminen kallioperässä on hyvin tärkeä edellytys taloudelliselle louhinnalle, on toiselta puolelta liian tiheä rakoilu haitaksi, vieläpä se voi pilata kokonaan muuten mitä käyttökelpoisimman kiven. Louen louhosta tässä mielessä tutkittaessa näytti minusta siltä, että louhoksen rintaus ja pohjarakojen kaltevuustaso muodostavat keskenään tylpän kulman mistä seurauksena on pohjan ryöstäytyminen vinosti alas ja poispäin rintauksen seinämästä. Tämä johtaa helposti louhoksen 'lukkoutumiseen", millä tarkoitetaan ehyiden työlohkareiden saannin vaikeutumista. Mahdollisesti tämän tapaisia hankaluuksia on jo nyt esiintynyt Louen marmoria louhittaessa.

13 11 Osa Louen kivestä on liian liuskeista ja rikkonaista rakennuskiveksi. Ne vyöhykkeet, jotka ovat ehyitä ja ilmeisesti käyttökelpoisia, sijaitsevat liuskeisten vyöhykkeiden välissä. Miten kiveä olisi irrotettava, jotta hyötykiven saanti olisi mahdollisimman edullista, on tässä yhteydessä tarpeetonta ryhtyä pohtimaan. Todettakoon vain, että olen arvioinut (Liite 5) louhintakelpoista kiveä koko louhoksessa olevan noin 30-35%. Kun louhittu kivi ei kauttaaltaan ole samanväristä ja osa käyttökelpoisesta kivestä ohuitten halkeamien ja muiden vikojen tähden ei kelpaa jalostettavaksi, jäänee todellinen saanti, toisin sanoen sellainen kivi, joka kannattaa kuljettaa jalostuslaitokseen ehkä noin 10 %:iin. Tämän seikan tietävät ja tuntevat parhaiten ne, jotka ovat Louen marmoria louhineet ja jalostaneet. Kiven mikroskooppinen rakenne. Louen marmoria on tutkittu myös mikroskooppisesti. Oheinen kuva (Kuva 1) esittää tyypillistä tiivistä marmoria havaintopisteestä 2 Louen kaivoksessa. Marmori on hyvin tasarakeista. Tiivistä dolomiittista kiveä leikkaavat liuskeisuuden suuntaiset ohuet kvartsijuonet. Nämä juonet ovat hyvin ohuita eikä niitä ilman suurennusta havaita. Kvartsijuonien ohella on liuskeisuutta leikkaavia karbonaattijuonia. Nämä ovat ilmeisestikin nuorempia kuin kvartsijuonet. Malmiainesta ei itse dolomiitissa tavata, mutta sen sijaan sitä on jonkin verran kvartsijuonissa. Malmiaines muodostaa ohuita nauhoja. Marmorin käytön kannalta ei näin vähäisellä malmimineraali-pitoisuudella ole merkitystä.

14 12 Dolomiitin sivukivenä louhoksen E-S seinämässä on tummanharmaata liusketta. Liuskeen aineksina on kvartsia, biotiittia karbonaattia ja talkkia sekä pieniä malmirakeita melko tasaisena pirotteena. Mikroskooppikuvassa (kuva 2) nähdään liuskeen hyvin säilynyt alkuperäinen kerroksellinen rakenne. Liuskeen talteenotto marmorilouhinnan yhteydessä on tietenkin mahdollista, mutta kannattavaa se ilmeisestikään ei ole. Liuske on hauraampaa kuin varsinaiset laattakivinä käytetyt fylliitit ja kvartsiitit ja lohkeilee epäsäännöllisen paksuisiksi levyiksi. Talkkipitoisuuden takia Louen liuske märkänä on liukasta ja soveltuu tämän johdosta huonosti käytävien laattakiveksi. Yhteenveto Edellä on lyhyesti selostettu Louen dolomiittiesiintymän laajuutta, geologiaa ja kivilajien rakenteellisia piirteitä. Yhteenvetona voitanee nyt todeta: 1. Louen marmoriesiintymä on kooltaan huomattavan laaja. Sen kulkusuunta on N 70 E, kaade pysty tai poikkeaa siitä vain vähän. 2. Marmori vaihtelee väriltään ja rakenteeltaan. Välikerroksina esiintyy erilaisia liuskeita. 3. Kaikissa marmorityypeissä on kvartsia vaihtelevia määriä. Useimmiten kvartsi esiintyy liuskeisuuden suuntaisina, kalvomaisina tai paksumpinakin välikerroksina. Liuskeisuutta leikkaavia kvartsijuonia myös tavataan. Kvartsi on väriltään valkeaa. Kvartsipitoinen dolomiitti on hankalampaa sahata ja hioa kuin pelkkä dolomiitti.

15 13 4. Dolomiitti on sitä rikkonaisempaa, mitä liuskeisempaa se on. Vaakasuoria rakoja on sopivasti mutta liuskeisuuden suuntaisia paikoitellen liian tiheässä. Liuskeisuutta vastaan kohtisuoria pystyrakoja on kohtuullisesti. Yleisenä havaintona on todettava, että pintahavaintojen perusteella on dolomiitin eheyttä louhinnan kannalta vaikea arvostella. 5. Suurien työlohkareiden saanti voi tuottaa vaikeuksia epäsäännöllisen rakoiluverkoston takia. Tämä seikka selviää koelouhinnassa. 6. Käyttökelpoisilta näyttävät vyöhykkeet nykyisessä louhoksessa ovat n. 2-3 m leveitä välikerroksia. Taloudellinen louhinta edellyttäisi yhtenäistä, saman tyyppistä kiveä leveämmälti. Kiven primäärisestä rikkonaisuudesta johtuen olisi räjähdysaineiden käyttö "hyötykivessä" supistettava minimiin. Kivi olisi irrotettava urastamalla tai köysisahauksella, ilman ampumista. 7. Pohjarakojen kallistuminen olisi otettava louhinnan takia huomioon. Kallion lukkoutumista olisi vältettävä. 8. Paikoitellen sisältää marmori rikkikiisua. Kun rikkikiisua on lähinnä vain hankausvyöhykkeiasä, missä kivi on muutenkin liuskeista ja käyttökelvotonta, ei kiisupitoisuudella ole kiven käytön kannalta haittaavaa merkitystä. 9. Nykyinen louhos sijaitsee esiintymän W-N laidassa. Ilman syväkairauksia on mahdotonta sanoa, onko nykyinen louhospaikka sen huonompi kuin joku muukaan samassa vyöhykkeessä. Yleiskartan mukaan on marmoria maantien koillispuolella melko korkeassa mäessä. Mikäli tämän mäen marmori on käyttökelpoista, olisi tietenkin korkean mäen rinne edullisempi louhospaikkana. Nykyiseen louhokseen näyttää kokoontuvan vettä.

16 Louen marmori kuuluu geologisesti prekambrisiin muodostumiin. Yleensä nämä vanhat kalkkikivet harvoin kelpaavat rakennus- ja monumenttikiveksi, koska ne ovat rikkonaisia ja niistä sen vuoksi on vaikea saada käyttökelpoisen suuria ja ehjiä lohkareita. Väriltään ne usein ovat kauniita ja puhtaita. Suomesta on louhittu rakennuskivimarmoria vain muutamista paikoista.

17 15 Kittilän kromimarmori-louhokset Kittilän kunnasta, Kuivasalmen kylästä on kahdesta paikasta louhittu vihreäraitaista kivilajia, jota on nimitetty kromimarmoriksi. Oheiseen yleiskarttaan (Liite 6) on louhokset merkitty numeroilla 4 ja 5. Taloudellisessa kartassa (1: ) nämä paikat sijaitsevat lehdellä: Kelontekemä N:o Siitosen esiintymä Sijainti: Siitosen esiintymä sijaitsee Kittilän kunnassa Kuivasalmen kylässä, Siitosen maantien varrella, noin 1 km Siitosen talosta itään. Talon kohdalta menee louhokselle kehnohko autotie. Kivilaji: Siitosen esiintymästä louhittua kiveä on sanottu kromimarmoriksi. Jos tarkastellaan kiven mineraalista kokoomusta mikroskoopissa, voidaan todeta, että kivi rakentuu pääasiassa karbonaatista, kvartsista ja vihreästä kiillemäisestä mineraalista, fuksiitista. Lisäksi siinä on vähäistä sulfidimalmipirotetta. Kivessä oleva ruskea aines on sideriittiä, vaikkakin suurin osa kivessä olevasta karbonaatista on dolomiittia. Sideriitti näyttää, ulkoilman vaikutuksesta nopeasti rapautuvan ruosteisiksi täpliksi sekä aiheuttavan rakopinnoille ruosteisia kalvoja.

18 16 Vihreä fuksiittikiille on epätasaisesti jakautuneena kivessä. Kiillesuomujen ryhmittyminen liuskeisuuden suuntaisiksi nauhoiksi ja luiroiksi antaa kivelle selvästi suuntautuneen ulkoasun Märkänä tai kiilloitettuna kivi on tummaanvihreää, väriltään hyvin erikoista rakennuskiveä: Kromimarmorissa risteilee vaaleita raitoja, joissa perusmassaa karkeampirakeisen karbonaatin joukossa on myös kvartsirakeita. Näiden juonien reunamilla nähdään ruskeaa karbonaattia, sideriittiä. Tämä mineraali, johon jo edellä on viitattu, näyttää ratkaisevasti vaikuttavan kiven "ruostumiseen" ulkoilmassa. Siitosen kromimarmorin käyttö rakennusten ulkoseinämissä tästä syystä tuskin tullee kysymykseen. Kromimarmorissa on kvartsijuonia- ja linssejä. Eräät kvartsiittiraidat (Näyte 14/L 59) sisältävät rikkikiisua pirotteena. Kiisupitoisuudesta on haittaa kiven käytölle rakennusmateriaalina. Rakoilu Liuskeisuutta vastaan kohtisuorassa suunnassa näyttää kivi rikkoutuneen voimakkaimmin. Tosin tavataan myös kaltevia, liuskeisuuden suuntaisia sekä vaakasuoria halkeamia epäsäännöllisin välimatkoin. Käyttökelpoista kiveä saatanee louhoksesta korkeintaan 25% koko louhitusta kivimäärästä. Suurimmat, ehyet työlohkareet voinevat olla noin 1 m 3 suuruusluokkaa. Koelouhinta antaisi tässä suhteessa luotettavampia tietoja.

19 17 Esiintymän koko ja louhinta Nykyinen louhos on kooltaan n. 10 x 20 m. Vyöhykkeen ulottuvaisuutta liuskeisuuden suunnassa on mahdotonta ilman kairauksia tutkia, sillä kallioperää peittää glasifluviaaliset hiekkakerrokset. Todennäköisesti louhoksen eteläpuolella, Siitosen talon luona tavattu vihreä kivilaji kuuluu samaan jaksoon. Edelleen pitäisin todennäköisenä, että p.o. muodostuma jatkuu liuskeisuuden suunnassa (N 30 E) pohjoiseen Sotkajärvelle, jossa on pieni kromimarmorilouhos. Siitosen kromimarmorin louhintaa on ilmeisestikin haitannut kiven rikkonaisuus ja värisävyn epätasaisuus. Louhinta on sitä paitsi ryhdytty ilman tarkempia tutkimuksia, mistä on ollut seurauksena jatkuvasti vaikeutunut työlohkareiden saanti. Vedestä ei ole ollut haittaa louhoksessa. Jos verrataan Siitosen kiveä oikeaan marmoriin on ilman muuta selvää, että kvartsirikasta kiveä on vaikeampi jalostaa kuin puhdasta marmoria. Kvartsirikkaan kiven koneellinen paloittelu ja hionta kuluttavat enemmän sekä koneita että hionta-aineita kuin käsiteltäessä vastaavaa määrää pehmeämpää karbonaattikiveä. Lisäksi työ vaatii enemmän aikaa. Mikäli Siitosen kromimarmorin käyttö on sama kuin tavallisen rakennusmarmorin esimerkiksi seinälevyinä, on mielestäni ylivoimainen tehtävä vapailla kauppamarkkinoilla saada Siitosen runsaasti kvartsia sisältävästä kromimarmorista kilpailukykyistä tuotetta. Asia on toinen, jos kromimarmoria käytetään koristekiven tapaan. Kiven kelpoisuus tällaisiin tutkimuksiin vaatii kuitenkin lisäselvittelyjä.

20 18 Sotkajärven kromimarmori Sotkajärven "kromimarmori" esiintymä sijaitsee Nilivaaralta Jeesiöjärvelle menevän maantien varrella, 1 km päässä Nilivaaran tienristeyksestä, maantien eteläpuolella. Maantieltä louhokselle on matkaa 40 m. Pinnaltaan rapautunutta, vihreää "kromimarmoria" on näkyvissä kahdessa vähäisessä louhoksessa, joiden mittasuhteet selviävät oheisesta piirroksesta (Liite 7). liuskeisuuden suunta vaihtelee r E, kaateen ollessa 60 W. Sotkajärven kromimarmori on hyvin samankaltaista kivilajia kuin edellä selostettu Siitosen kromimarmori, jos kohta joitakin paikallisia erikoispiirteitä on havaittavissa. Väriltään kivi on tummanvihreää mikä johtuu siitä, että kivi on hienorakeista ja siinä on vihreää mineraalia runsaasti. Kvartsia on, paitsi kiven perusmassassa, myös suunnaltaan vaihtelevina juonimaisina nauhoina ja raitoina. Kvartsiraitojen leveys vaihtelee 2 mm - 4 cm. Useimmat juonista näyttävät kulkevan liuskeisuuden poikki suunnassa N 60 W. Tässä samassa suunnassa on kallioperässä runsaasti halkeamia. Kallion pinnassa on myös kaateen suunnassa lukuisia rakoja ja halkeamia Osa niistä on saattanut syntyä pakkasrapautumisen kautta, osan ollessa kiven rakenteeseen kuuluvia. Rapautumisrakojen lukumäärä vähenee tietenkin syvyyttä kohti mentäessä.

21 19 Liitteessä olevaan piirrokseen (Liite 7) on merkitty selvät poikki- ja pystyraot. Rakojen tiheydestä riippuu ehjien työlohkareiden koko. Kromimarmorissa on jonkin verran kiisuja, pääasiallisesti kuitenkin vain kvartsijuonien yhteydessä. Kiisu on ilmeisesti samanaikaisia kuin kvartsijuonet ja tullut kiveen poikkirakosysteemin syntyessä liikuntojen yhteydessä. Sotkajärven kromimarmorin teknillinen hyväksikäyttö on täysin rinnastettavissa Siitosen esiintymään. Tuotteiden kuljetus Sotkajärveltä on kuitenkin Siitosen paikkaan verrattuna edullisempaa, sillä esiintymä sijaitsee hyväkuntoisen maantien laidassa. Noin 1-1 1/2 m paksut hiekkasorakerrokset estävät esiintymän laajuuden tarkan selvittelyn.

22 20 Jaspiskvartsiitit Kittilän pitäjässä. Pohjois-Suomessa on eräitä tiiviitä kvartsiittityyppejä. joita Erkki Mikkola on nimittänyt jaspiskvartsiitiksi. Tämä kivilaji liittyy geologisesti vihreäkiviin. Jaspiskvartsiitit ovat koko Fennoskandiassa harvinaisia kivilaatuja, minkä vuoksi ne ovat herättäneet geologien mielenkiintoa. Mikkola on selittänyt jaspiskvartsiittien syntyneen kuumien lähteiden piisintterimuodostunana, jota käsitystä ei tosin ole yksimielisesti hyväksytty. Kapsajoen jaspiskvartsiitti Kapsajoen varressa (Liite 5) on kahdessa kohdassa näkyvissä punaista, tiivistä jaspiskvartsiittia. Kapsajoen varrelta Kittilän pitäjästä on Lapin Marmori Oy louhinut jonkin verran tätä kiveä esiintymästä N:o 1 (Liite 6). Kapsajoen jaspislouhokselle pääsee nykyään autolla Vasta valmistuneelta maantieltä Sirkka - Köngäs - Rauduskylä - Hanhimaa - Karhula - Pokka poiketaan vähän ennen Karhulan taloa (41,6 km Sirkan tienhaarasta) metsäkämpälle menevälle kangastielle, joka seurailee Kapsajoen länsirantaa. Louhos sijaitsee Kapsajoen varressa n. 100 m joesta. Louhoksen koko 10 x 17 m.

23 21 Louhittu jaspiskvartsiitti on liuskeista kivilajia. Liskeisuuden suunta on N 10 E. Liuskeisutta vastaan kohtisuorassa suunnassa on tiheä rakoiluverkosto, samoin kuin kaateen suunnassa. Kvartsiitti on tästä syystä hyvin rikkonaista, eikä siitä voida louhia laattakiviä. tavataan siellä täällä. Kiven väri on hiomattomana tumman karniininpunaista. Kiisupirotetta Kauempana Kapsajoen W-rannalla on toinen jaspiskvartsiittiesiintymä (Liite 5, piste 2). Tällä paikalla näkyy jaspiskvartsiitin ja vihreäliuskeen kontakti. Kivilajien välinen raja on hyvin jyrkkä ja havaintopaikalla pysty. Jaspiskvartsiitti on vihreäkiven vieressä paikoitellen hyvin punaista, mutta puhkeaman pienuuden takia kiven käyttökelpoisuutta on vaikea arvostella. Paljastuma on aivan jokivarressa noin 1 km päässä Karhulan metsätyökämpästä. Jaspiskvartsiitin ja vihreäliuskeen kontaktin suunta on N 5 E.

24 22 Hanhimaan jasviskvartsiitti Hanhimaan jaspiskvartsiittiesiintymä sijaitsee Hanhimaan kylän kohdalla, Lismajoen takana Hanhelan tilan maalla. (Liite 6, piste 3). Joen yli ei mene siltaa ja esiintymälle on tietöntä taivalta n. 1,5 km. Jaspis on väriltään hieman kirkkaamman punaista kuin Kapsajoen kivi, mutta kovin rikkonaista. Kelpaa vain mosaiikkikiveksi. Haurespään jaspislouhos Haurespään jaspislouhos sijaitsee Kittilän kunnassa Tepsan kylän pohjoispuolella (Liite 6, N:o ). Louhokselle päästään autolla pitkin uutta metsätietä, joka lähtee Tepsan kylästä ja kulkee Kuolavaaran itäpään ohi. Tältä tieltä, 12,5 km kohdalta, erkanee oikealle Haurespään rinteelle menevä ajoväylä ja sen päässä n. 400 m tiestä on jaspislouhos. Metsätieltä louhokselle menevä tie on heikko. Louhos sijaitsee n.30 m korkeammalla kuin alempana laaksossa kulkeva maantie.

25 23 Haurespään jaspislouhoksen koko on noin 15 x 15 m. Jaspiskvartsiitti on väriltään hyvin tummaa, ei kuitenkaan pikimäisen mustaa. Kiilloitettuna väri tummenee. Jaspiskvartsiitti on selvästi kerroksellista kivilajia. Siellä täällä tavataan kivessä rautamalmiraitoja, jotka ovat kerroksellisuuden suuntaisia. Jotkut juonimaiset raidat sisältävät karkeakiteistä, ruskeaa mineraalia (sideriittiä). Liuskeisuutta leikkaavat siellä tää11ä ohuet vaaleat kvartsijuonet. Louhoksen paikalla rautamalmista johtuen on voimakas magneettinen häiriö. Liuskeisuuden kulku (auringosta päätellen) on N-S, kaade 60 W Kallion pinta on rapautunut. Jaspiskvartsiitti on kovana kivilajina sangen rikkonaista aivan samoin kuin punaiset jaspikset. Kivi särkyy kupuraisin pinnoin ja on sitä vaikea lohkoa säännöllisiksi kappaleiksi. Soveltuu mosaiikkikiveksi.

26 24 Loppusanat Edellä on annettu lyhyt kuvaus niistä kivilajeista, joita Lapin Marmori Oy on toisen maailmansodan jälkeen louhinut Pohjois-Suomessa. Tässä selostuksessa ei ole puututtu kaupallisiin näkökohtiin, kuljetuskysymyksiin, louhosten järjestelyyn, louhintamenetelmiin ja moniin muihin yrityksen kannattavaisuuteen vaikuttaviin tekijöihin, koska niistä on osittain jo tehty muitten toimesta tutkimuksia. Selostuksessani olen pyrkinyt esittämään vain sellaiset havainnot, joilla mielestäni on merkitystä kiveä louhittaessa ja joista voi riippua koko yrityksen onnistuminen. Toivon, että tutkimuksestani olisi hyötyä pohdittaessa mahdollisuuksia kehittää Pohjois-Suomen vuoriteollisuutta. Kenttähavainnot on allekirjoittanut tehnyt heinäkuussa Tutkimusapulaisena toimi fil. kand. Matti Koskela. Kartat on piirretty puhtaiksi geologisessa tutkimuslaitoksessa syksyllä 1959 (Karin Dahl) ja mikroskooppiset määräykset on tehnyt fil. maist. Marjatta Virkkunen. Otaniemessä. lokakuun 5 päivänä Valtiongeologi fil.tri Erkki Aurola

27 25 Kirjallisuutta Hackman, Victor (1913) : Suomen geologinen yleiskartta. Lehdet C 6 Rovaniemi, B 5 Tornio, B.6 Ylitornio. Vuorilajikartan selitys. Hausen, H. (1930) : The North-Bothnian Downfold. Acta Acad. Aboensis. Härme, M. (1949): On the stratigraphical and structural geology of the Kemi Area, Northern Finland. - Bull. Comm. géol. Finlande N :o 147. Mikkola, A. (1949): On the geology of the Area North of the Gulf of Bothnia. - Bull. Comm. géol. Finlande N:o 146. Mikkola, Erkki (1941): Suomen geologinen yleiskartta. Lehdet B D 7 Muonio-Sodankylä-Tuntsajoki. Kivilajikartan selitys.

28 KUVA 1. Tyypillinen tiivis marmori Louen louhoksesta. Suur. 14 x, nik.+ KUVA 2. Liuskeinen välikerros marmorissa. Louhoksen E-sivulta. Suur. 14 x. nik.+

29

30

31

32

33

34

35