KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä Taltionumero 5083 Diaarinumero 3163/1/15 1 (9) Asia Valittaja Ranta-asemakaavan hyväksymistä koskeva valitus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely Hallinto-oikeuden ratkaisu Helsingin hallinto-oikeus nro 15/0670/5 Kirkkonummen kunnanvaltuusto on päätöksellään ( 51) hyväksynyt alueen maanomistajien toimesta laaditun Kyrkogårdsön rantaasemakaavan muutoksen, joka koskee Kirkkonummen kunnan Porkkalan kylässä sijaitsevaa tilaa Kyrkogårdsö RN:o 4:18. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt oikaisukehotuksen ranta-asemakaavasta. Kunnanvaltuusto on oikaisukehotuksen johdosta päätöksellään ( 114) päättänyt pysyttää ranta-asemakaavan muutosta koskevan päätöksensä ennallaan. Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Sovellettavat oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslain 54 :n 1 momentin mukaan on asemakaavaa laadittaessa maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin laissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan

2 2 (9) asemakaava on laadittava muun ohella siten, että rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä vaalitaan eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja hävitetä. Maankäyttö- ja rakennuslain 42 :n 1 momentin mukaan yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 73 :n 1 momentin mukaan laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa (ranta-asemakaava) pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi, ranta-alueelle on sen lisäksi, mitä yleis- tai asemakaavasta muutoin säädetään, katsottava, että 1) suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön; 2) luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet otetaan muutoinkin huomioon; sekä 3) ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Pykälän 2 momentin mukaan ranta-asemakaavasta on muutoin voimassa, mitä asemakaavasta säädetään. Suomen perustuslain 6 :stä ilmenevää yhdenvertaisuusperiaatetta on sovellettava myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavoituksessa. Periaate edellyttää muun ohella, ettei alueiden omistajia kaavassa aseteta toisistaan poikkeavaan asemaan, ellei siihen kaavan sisältöä koskevat säännökset huomioon ottaen ole hyväksyttäviä maankäytöllisiä perusteita. Ranta-asemakaava-alueesta ja sille kaavassa osoitetusta maankäytöstä Ranta-asemakaava-alue on pinta-alaltaan noin 15 hehtaaria, ja se sijaitsee Inkoossa, oikeastaan Kirkkonummella, Porkkalanniemen eteläkärjessä Kyrkogårdsön saarella. Kaava-alue koskee saaren keskiosassa sijaitsevaa kiinteistöä Kyrkogårdsö 4:18. Kaava-aluetta koskee ympäristöministeriön vahvistama oikeusvaikutteinen Kirkkonummen saaristo- ja rannikkoalueiden osayleiskaava. Osayleiskaavassa Byvikenin pohjukan rantavyöhyke on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL). Muutoin kaava-alue ja myös koko muu Kyrkogårdsön saari on yleiskaavassa osoitettu ensisijaisesti loma-asuntoalueeksi (RA/23), jossa luku osoittaa rakennuspaikkojen enimmäis-

3 3 (9) määrän. Kiinteistölle 4:18 kuuluu osayleiskaavaan liittyvän kantatilan maapinta-alaan pohjautuvan rakennusoikeuslaskelman mukaan kolme rakennuspaikkaa. Ranta-asemakaavalla muutetaan vuonna 2011 lainvoiman saanutta Kyrkogårdsön ranta-asemakaavaa kiinteistön 4:18 osalta. Kaavaselostuksen mukaan kaavan tarkoituksena on osoittaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä aiemmasta ranta-asemakaavasta kumottujen korttelialueiden maankäyttö sekä korjata edellisen ranta-asemakaavan osittaisesta kumoamisesta aiheutunut maanomistajien eriarvoinen kohtelu. Voimassa olevassa ranta-asemakaavassa kiinteistölle 4:18 on osoitettu viisi lomarakennuspaikkaa (korttelit RA5 RA9), joista kolme on olemassa olevia rakennuspaikkoja. Kaavamuutoksessa kiinteistölle on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä kerrosneliömetriä. Lisärakennusoikeutta voimassa olevaan kaavaan verrattuna on 450 kerrosneliömetriä, mistä määrästä sivuasuntojen rakennusoikeutta on 250 kerrosneliömetriä ja talousrakennusten rakennusoikeutta 200 kerrosneliömetriä. Naapurikiinteistölle 4:13 voimassa olevan ranta-asemakaavan salliman rakennusoikeuden lisäys osayleiskaavaan nähden on 470 kerrosneliömetriä. Kaavamuutoksella laajennetaan voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaisia rakennuspaikkoja sisämaastoon päin. Rakennuspaikkoihin sisältyvän rantaviivan määrää ei ole juurikaan muutettu. Kaavamerkintöjen ja -määräysten mukaan jokaisessa korttelissa on sallittu yksi tontti. Kuhunkin RA-kortteliin saa rakentaa 150 kerrosneliömetrin suuruisen yksiasuntoisen lomarakennuksen, 50 kerrosneliömetrin suuruisen sivuloma-asunnon, 30 neliömetrin suuruisen saunan ja yhteensä 70 neliömetriä talousrakennuksia. Sivuloma-asunto tulee sijoittaa samaan pihapiiriin lomarakennuksen kanssa. Saunarakennuksen saa rakentaa rakennusalan ulkopuolelle, kuitenkin vähintään 20 metrin etäisyydelle rantaviivasta ja 10 metrin etäisyydelle viereisen rakennuspaikan rajasta. RA-kortteleiden väliset alueet on voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaisesti osoitettu s-2-rajauksella alueen osiksi, joilla on erityisiä ympäristöarvoja. Tämä rajaus ulottuu vaihtelevasti noin metrin etäisyydelle rannasta. Kaavamääräyksen mukaan tätä aluetta tulee hoitaa siten, että alueen rantamaisemalle tyypilliset ominaispiirteet säilyvät. Rakennusalan ulkopuolelle jäävän tontin osan puustoa on kaavan yleisten määräysten mukaan hoidettava niin, että sen ominaispiirteet säilyvät. Suoritettavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa maisemakuvaa eivätkä luonnon monimuotoisuutta. Kasvillisuus on säilytettävä mahdollisimman luonnontilaisena niin, että vain rantapuuston vähäinen harventaminen on mahdollista.

4 4 (9) Byvikenin pohjukan ranta-alueelle on osoitettu suojelualue (S). Suojelualueen sisällä on s-1-rajauksella merkitty alueen osa, jolla sijaitsee luonnonsuojelulain (LSL 47 ) tarkoittaman suojeltavan sammallajin elinympäristö. Muilta osin kaava-alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Oikeudellinen arviointi Hallinto-oikeus toteaa, että kiinteistölle 4:18 ei aiemman osittain kumotun ranta-asemakaavaratkaisun johdosta ole syntynyt oikeutta saada kumottua rakennusoikeutta vastaavaa rakennusoikeuden määrää sijoitetuksi muualle kiinteistön alueelle, vaan kiinteistölle osoitetun rakennusoikeuden määrän lainmukaisuus arvioidaan yleiskaavan ohjausvaikutukseen ja muista maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvista lähtökohdista. Myöskään sillä seikalla, että ELY-keskus ei aikoinaan valittanut kiinteistölle 4:18 aiemmassa ranta-asemakaavassa osoitettujen rakennuspaikkojen määrästä, ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa nyt käsiteltävänä olevan ranta-asemakaavamuutoksen lainmukaisuutta. Kirkkonummen saaristo- ja rannikkoalueiden osayleiskaavassa ei ole otettu kantaa sivuasuntojen rakentamismahdollisuuksiin RA-alueilla eikä muutoinkaan annettu määräyksiä yhdelle rakennuspaikalle hyväksyttävän rakentamisen määrästä tai laadusta. Tämän vuoksi ranta-asemakaavan muutos ei ole lainvastainen sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että yleiskaava ei ole ollut ohjeena laadittaessa ranta-asemakaavamuutosta siltä osin, kuin kaavassa sallitaan uusien sivuloma-asuntojen rakentaminen. Valituksenalaisella kaavaratkaisulla ei ole lisätty kiinteistölle 4:18 osoitettujen lomarakennuspaikkojen määrää alueella voimassa olevaan rantaasemakaavaan verrattuna. Asiassa on kysymys vain kullekin rakennuspaikalle osoitetun rakennusoikeuden määrästä ja laadusta. Alueella voimassa olevalla ranta-asemakaavalla ei ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ohjausvaikutusta ranta-asemakaavan muutokseen, mutta voimassa olevalla ranta-asemakaavalla on merkitystä arvioitaessa kaavamuutoksen vaikutuksia. Rakennuskorttelien RA5 RA9 varaaman rantaviivan pituus ei ylitä voimassa olevassa ranta-asemakaavassa rakentamiseen osoitetun rantaviivan pituutta. Ranta-alueelle jäävän yhtenäisen rakentamattoman alueen määrä ei näin ollen kaavamuutoksen johdosta vähene. Kaavamuutoksella on laajennettu voimassa olevan ranta-asemakaavan RA-kortteleita sisämaahan päin, kortteleiden rakennus-

5 5 (9) aloja on jonkin verran suurennettu ja kuhunkin kortteliin on sallittu aiempaan verrattuna yhteensä 90 kerrosneliömetriä lisärakennusoikeutta, mistä sivuasunnon rakennusoikeutta on 50 kerrosneliömetriä ja talousrakennusten rakennusoikeutta 40 kerrosneliömetriä. Kaavan mahdollistaman rakentamisen sopeutumista rantamaisemaan turvaavat ranta-asemakaavaan sisältyvät sitä koskevat määräykset. Viiden sivuasunnon sallimisella kaava-alueelle ei voida arvioida olevan sellaista vaikutusta Byvikenin pohjukan ympäristöön, että luonnonsuojelun toteutuminen kaavamuutoksen johdosta vaarantuisi. Maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ei edellytä, että alueen kaikille maanomistajille tulisi ranta-asemakaavassa osoittaa täysin samanlaiset rakennusoikeudet. Kun otetaan huomioon kaava-asiakirjoista ilmenevä selvitys muiden Kyrkogårdsön kiinteistöjen käyttämästä rakennusoikeudesta ja -tehokkuudesta, nyt tehtyä kaavaratkaisua ei voida pitää maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen vastaisena. Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että sivuloma-asuntojen osalta on kyse rakentamisesta, joka on sallittu Kirkkonummen voimassa olevassa rakennusjärjestyksessä, kun rakennuspaikan pinta-ala on vähintään neliömetriä. Asiakirjojen mukaan rakennusjärjestyksen sallimia sivulomaasuntoja on toteutettu muun ohella myös kyseisellä Kyrkogårdsön saarella. Ranta-asemakaava täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 73 :ssä säädetyt sisältövaatimukset. Kunnanvaltuuston päätös ei ole lainvastainen valituksessa esitetyillä perusteilla. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Perusteluissa mainitut Kuntalaki (365/1995) 90 Maankäyttö- ja rakennuslaki 14 ja 204 Kirkkonummen rakennusjärjestys (voimaan ) 24 Uudenmaan ELY-keskus on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja kunnanvaltuuston päätökset kumotaan.

6 6 (9) Ranta-asemakaavaa koskeva muutos ja siihen liittyvä rakennusoikeuden lisäys olisi tullut tutkia koko voimassa olevalla ranta-asemakaava-alueella maanomistajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi. Kaavamuutoksessa ei ole arvioitu rakennuspaikoille osoitettujen sivuloma-asuntojen vaikutusta kaavamuutoksen kokonaismitoitukseen. Sivuloma-asunto tarkoittaa tosiasiassa toisen lomarakennuksen rakentamista samalle rakennuspaikalle. Kaavamuutoksessa ei ole arvioitu sivuloma-asuntojen vaikutusta kaavamuutoksen kokonaismitoitukseen, joka nousee 9,5 asunnosta 18,8 asuntoon/muunnettu rantaviivakilometri. Rannan suojeluarvot huomioon ottaen mitoituslukua voidaan pitää liian korkeana. Osayleiskaavassa on selvitetty emätilan maapinta-alaan perustunut perusrakennusoikeus, mutta siinä ei ole selvitetty rantarakennusoikeuden tasapuolista jakautumista maanomistajien kesken. Osayleiskaava ei näin ollen ole voinut olla rantarakennusoikeuden jakautumisen osalta ohjeena ranta-asemakaavaa muutettaessa. Sivuloma-asunnoilla osoitettu lisärakentaminen on tutkittava asemakaavalla ja rakennusoikeuden jakautuminen arvioitava suhteessa rannan ominaispiirteisiin. Kirkkonummen kunnanhallitus on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa se on esittänyt valituksen hylkäämistä, viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa: Valituksenalaisella kaavaratkaisulla ei ole lisätty kiinteistölle RN:o 4:18 osoitettujen lomarakennuspaikkojen määrää alueella voimassa olevaan ranta-asemakaavaan verrattuna. Rakennuskorttelien RA5 RA9 varaaman rantaviivan pituus ei ylitä voimassa olevassa ranta-asemakaavassa rakentamiseen osoitetun rantaviivan pituutta. Ranta-alueelle jäävän yhtenäisen rakentamattoman alueen määrä ei näin ollen kaavamuutoksen johdosta vähene. Kaavamääräykset turvaavat kaavan mahdollistaman rakentamisen sopeutumista rantamaisemaan. Ranta-asemakaavan yleisiin määräyksiin sisältyy lisäksi RA-kortteleiden osalta määräys, jonka mukaan jokaisessa korttelissa saa olla vain yksi tontti. Ranta-asemakaavan muutoksessa kortteleihin RA5 RA9 osoitettu rakennusoikeus ei aiheuta haittaa rannan käytölle. Ranta-asemakaavan muutos ei ole myöskään maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen vastainen.

7 7 (9) Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Aarne Castrénin kuolinpesä ja Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy ovat antaneet selityksen, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä, viitattu asiassa aiemmin lausuttuun sekä esitetty muun ohella seuraavaa: Maankäyttöratkaisujen muuttuminen ja täsmentyminen siirryttäessä yleiskaavallisesta suunnittelusta yksityiskohtaiseen suunnitteluun eli ranta-asemakaavaan on täysin lainmukaista. Kaavaratkaisulla on nimenomaan ollut tarkoitus korjata tilanne, joka syntyi, kun kolme tilalle RN:o 4:18 aiemmassa kaavaversiossa sijainnutta rakennuspaikkaa poistui kaavan osittaisen kumoamisen johdosta. Uudenmaan ELY-keskus on antanut vastaselityksen. Valituksenalaisessa kaavaratkaisussa kiinteistön RN:o 4:18 rakennuspaikoille on lisätty mahdollisuus 50 k-m²:n sivuasunnon rakentamiseen ja talousrakennusten kerrosala on yli kaksinkertaistettu. Ranta-asemakaavassa osoitetut rakennusalat mahdollistavat sivuloma-asuntojen sijoittamisen yli 50 metrin päähän pääloma-asunnoista. Rakennuspaikoille muodostuu siten tosiasiassa kaksi erillistä loma-asuntoyksikköä eli rakennuspaikkojen lukumäärä kaksinkertaistuu. Aarne Castrénin kuolinpesä ja Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy ovat toimittaneet omasta aloitteestaan selityksen Uudenmaan ELY-keskuksen vastaselityksen johdosta. Kirkkonummen kunnanhallitus on toimittanut omasta aloitteestaan selityksen Uudenmaan ELY-keskuksen vastaselityksen johdosta. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta. Perustelut Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa

8 8 (9) hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Korkein hallinto-oikeus: Kari Kuusiniemi Tuomas Lehtonen Mika Seppälä Kari Tornikoski Elina Lampi-Fagerholm (t) Petri Hellstén Asian esittelijä, oikeussihteeri

9 9 (9) Jakelu Päätös Jäljennös Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maksutta Helsingin hallinto-oikeus Kirkkonummen kunnanhallitus Aarne Castrénin kuolinpesä Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy Ympäristöministeriö

Uudenmaan elinkeino-, liikenne - ja ympäristökeskus. Kirkkonummen kunnanvaltuusto

Uudenmaan elinkeino-, liikenne - ja ympäristökeskus. Kirkkonummen kunnanvaltuusto Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Päätös Antopäivä 1.9.2015 15/0670/5 Diaarinumero 07761 / 14/4104

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

Oulun hallinto-oikeuden päätös 1 (5)

Oulun hallinto-oikeuden päätös 1 (5) Oulun hallinto-oikeuden päätös 1 (5) Antopäivä 9.11.2012 Päätösnumero 12/050512 Diaarinumero 00298/11/4104 Asia Ranta-asemakaavan hyväksymistä koskeva valitus Muutoksenhakija Kainuun elinkeino -, liikenne-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.12.2016 Taltionumero 5503 Diaarinumero 672/1/16 1 (7) Asia Valittaja Osayleiskaavan hyväksymistä koskeva valitus Aki Alitupa Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa:

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa: Kunnanhallitus 245 20.10.2014 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys 442/10.02.02/2014 Kunnanhallitus 245 Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.8.2012 Kymijoki-Mankalan vesistöalueen

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN LAINMUKAISUUDEN ARVIOINTI

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN LAINMUKAISUUDEN ARVIOINTI Asianajotoimisto Petri Vesa Oy MUISTIO 1(7) AA, DI Petri Vesa 8.8.2017 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN LAINMUKAISUUDEN ARVIOINTI 1. Aluksi Sito Oy avustaa Sipoon kuntaa rakennusjärjestyksen laadinnassa. Asiassa on

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien Riispyyn kylässä tiloja 484-414-2-122 Kivikari, 484-414-2-112 Suloranta, 484-414-1-156 Huvikumpu, 484-414-1-148

Lisätiedot

Helsingin hallinto-oikeus nro 15/0341/5. Kirkkonummen kunnanvaltuusto on ( 41) tekemällään päätöksellä

Helsingin hallinto-oikeus nro 15/0341/5. Kirkkonummen kunnanvaltuusto on ( 41) tekemällään päätöksellä KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (9) 12.9.2016 Taltionumero 3793 Diaarinumero 1709/ 1 / 15 Lyhyt ratkaisuseloste Asia Valittaja Asemakaavamuutoksen hyväksymistä koskeva valitus Kir kkonummen

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 231-RAK1526 TAIVASSALON KUNTA KAITARANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2016 31.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Hakemus on jätetty

Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa

Lisätiedot

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (19) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

KOR KEIMM AN HALLINTO-O IKEUD EN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero

KOR KEIMM AN HALLINTO-O IKEUD EN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero KOR KEIMM AN HALLINTO-O IKEUD EN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 1.9.2016 Taltionumero 3648 Diaarinumero 2029/1/15 Asia Valittaja Osayleiskaavan hyväksymistä koskeva valitus Mika Riikonen Päätö s, jota valitus

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto. Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta

Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto. Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta Kunnanhallitus 86 18.04.2017 Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto 256/502/2017 Kunnanhallitus 18.04.2017 86 Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta Maanomistajat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien suunnittelutarveratkaisua Haminanlahti, Vuorenlehto 410-5-110 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Prof. Kai Kokko Syksy 2011 Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 171-RAK1609 SASTAMALAN KAUPUNKI LAHDENPERÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.9.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

PITKÄ HUUASKARIN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS

PITKÄ HUUASKARIN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Rka 43119 Hallinto- ja Kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu PITKÄ HUUASKARIN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Selostus koskee 30.5.2016 päivättyä kaavakarttaa. 1. Perus-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Valittajat Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 Jari Vanhatapio Seppo Lehto

Lisätiedot

Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3

Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3 Rantasalmen kunnanhallitus 6.2.2017 Poikkitie 2 58900 RANTASALMI Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3 Marja-Leena Neuvo kumppaneineen on

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naantali Ruokorauma 470470 529 536 LÄNSITALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiinanmaan rantaa. Naantali 28.2.2014 Juha Erjanti, DI 0400 515 235 1/5 1. Suunnittelualue Kaavamuutosalueeseen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014 YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2 Kaavaluonnos 17.11.2014 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaavaa.

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

LEPPÄKARIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

LEPPÄKARIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 291-RAK1706 KUSTAVIN KUNTA LEPPÄKARIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (17) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kunta Kaavan nimi Kirkkonummi Muutos koskee kortteleita 8-12 sekä maa- ja metsätalous- sekä suojelualueita. Ranta-asemakaavalla muodostuvat korttelit 5-9 sekä maa- ja metsätalous- sekä suojelualueet. RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehdit Kanerva oy Vuorineuvoksentie 4 00570 Helsinki 09-2785485 (fax) 045-670 5227 041-517 6227 e-mail: seppo.kanerva@jippii.fi jatta.kanerva@jippii.fi Helsinki 14.11.2013 LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Sovellettavat oikeusohjeet

Sovellettavat oikeusohjeet KORKEIMMAN H ALLIN TO-OIK EUDEN PÄÄTÖS, / -- Antopäivä 9.4.2015 Taltionumero 914 Diaarinumerot 1367/1/14 1392/1/14 1 (16) Asia Valittajat Ranta-asemakaavan hyväksymistä koskevat valitukset 1) Kirkkonummen

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Iso-Mateen TUULINIEMEN RANTAKAAVAN MUUTOS Koskien korttelin 1 tontteja 1 ja 2 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS / KAAVOITUS 17.10.2017 Ranta-asemakaava no 214003032 2

Lisätiedot

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 Kaavaselostus, ehdotus 3.4.2013 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Vehkajärvi. Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413

PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Vehkajärvi. Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413 PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413 Vehkajärvi ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.7.2012 Tunnistetiedot Kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 286-RAK1705 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI RANTAMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5

SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5 SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5 MITOITUSPERIAATTEET Sysmän kunnanhallitus hyväksyi tämän kappaleen mukaiset mitoitusperusteet 14.3.2011. 1. Loma-asuntojen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset. Jukka Vuosalmi, Lappeenranta Tomi Vuosalmi, Lappeenranta. Mika Riikonen, Lappeenranta

Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset. Jukka Vuosalmi, Lappeenranta Tomi Vuosalmi, Lappeenranta. Mika Riikonen, Lappeenranta ITÄ-SUOMEN HALLINTO- OIKEUS PÄÄTÖS 15/0163/3 Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero 27.5.2015 00143/14/KO/4102 00237/14/KO/4102 SAAPUNUT 'n11 ASIA Valittajat Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,

Lisätiedot

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ 4.12.2013 ympäristölakimies Terhi Vanala 7.12.2013 10.5.2013/1633 KHO:2013:87 Ranta-asemakaava - Yleiskaavan ohjausvaikutus - Yleiskaavan lainvoimaisuus Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2017 19.6.2017 9.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUEEN MÄÄRITYS... 3 2. SUUNNITTELUTILANNE... 3 2.1 MAAKUNTAKAAVA... 3 2.2 YLEISKAAVA... 3 2.3 ASEMA-

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

143 25.08.2015. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212

143 25.08.2015. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212 Rakennus- ja ympäristölautakunta 143 25.08.2015 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212 Rakennus- ja ympäristölautakunta 143 Asia Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle

Lisätiedot

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...

Lisätiedot

INIÖ 150 Norrby 405. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA

INIÖ 150 Norrby 405. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA INIÖ 150 Norrby 405 JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naantali 12.12.2006 / 30.12.2007 Juha Erjanti, DI 0400 515 235 1/6 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Iniön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PADASJOKI KEULAINMETSÄ Keulainniemi RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Helsinki 9.1.2017. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Ympäristölautakunta Sivut 40-44. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Ympäristölautakunta Sivut 40-44. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Ympäristölautakunta Sivut 40-44 KOKOUSAIKA Torstai 18.4.2013 klo.16.00 16.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot