Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan muutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan muutos"

Transkriptio

1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 1 (9) Savonkatu Leppävirta Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan VASTINE KAAVALUONNOKSESTA ANNETTUIHIN KANNANOTTOIHIN Lausunnot Pohjois-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viranomaisneuvottelussa todettiin, että Kuopion kulttuurihistoriallinen museo voi tehdä maastokäynnin ja että kaavaluonnoksen voi asettaa nähtäville ennen maastokäynnin suorittamista. Kaavaselostuksesta tulee ilmetä millainen tarkastelu muinaisjäännösten osalta on tehty. V: Selvennetään muinaisjäännösten tarkastelun toteutus. Kaava-alue käsittää useita järviä ja lampia. Ranta-asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden määrä ja sen sijoittaminen tulee harkita alueen ominaisuuksien mukaan. Asiakirjoista tulisi olla nähtävissä suunnitellun rakentamisen sijoittuminen olevaan rakentamiseen nähden. Vaikutusten arviointia tulee tarkastella alueella tapahtunut rakentaminen ja ympäristöolosuhteet huomioiden. V: Arvioidaan vaikutuksia tarkemmin lausunnon mukaisesti. Pohjois-Savon maakuntakaavan osalta asiakirjoja tulee täydentää. Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan ja korkein hallinto-oikeus päätöksellään hylkäsi tehdyt valitukset, joten maakuntakaava on lainvoimainen. V: Täydennetään asiakirjoja. Jatkossa kaavakarttaan tulee lisätä pohjakartan hyväksymismerkintä. V: Merkintä haetaan ennen kunnanvaltuuston hyväksymistä. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo - Mahdollisista muinaisjäännöksistä riittävien tietojen saamiseksi on syytä tarkistaa lähinnä Särkijärven Pirttilahden rantaan suunniteltujen rakennuspaikkojen alat sekä Rengonlahden itärannalle osoitettujen kahden tontin alue.

2 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 2 (9) V: Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa selvitystarpeista puhuttaessa kulttuurihistoriallisen museon kanta oli, että vain Rengonlahden alue on tarpeellista inventoida. Arkeologinen inventointi tehtiin tämän ohjeistuksen mukaisesti., kaavoitus - Tarkistettava rakennuspaikkojen koko siten, että rakentaminen on mahdollista kaavamääräyksen mukaisesti 35 m etäisyydelle rantaviivasta ja talousrakennusten sijoittelu on mahdollista (esim. kortteli 5 / tontti 2 ja kortteli 3 /tontti 1). - Myös AO-rakennuspaikka korttelissa 9 tarkistettava, jotta ympärivuotiseksi tarkoitetulla rakennuspaikalla on riittävästi tilavuutta ns.kuivan maan puolella talousrakennusten järkevää sijoittelua varten. V: Tarkistettiin tilanne. RA-paikoilla on riittävästi tilaa rakentamiseen kaavamääräyksissä vaaditulle etäisyydelle rakentamiseen ja talousrakennusten järkevään sijoitteluun. AO-RA-tonttia voidaan laajentaa hieman rannasta poispäin talousrakennusten sijoittelua ajatellen. - Vaikutukset ja sijoittuminen olemassa olevien rakennuspaikkojen suhteen tulee tuoda esiin selostuksessa, jotta osalliset saavat riittävän tiedon kaavan vaikutuksista. Erityisesti osalliset ovat tiedustelleet kaavan vaikutuksista omien kiinteistöjensä rakentamisen mahdollisuuksiin. V: Arvioidaan vaikutukset. Ranta-asemakaavan laatiminen ei aiheuta muutoksia muiden maanomistajien rakennusoikeuteen. Liikennevirasto - Liikennevirastolla ei ole ranta-asemakaavasta huomautettavaa., teknisen lautakunnan rakennusjaos - Kaava-asiakirjoja tulee täydentää vesistökohtaisin mitoituslaskelmin. - Pienehköillä vesistöillä taulukkomuotoon: koko vesistön sekä kaavoitettavan alueen kokonaisrantaviivan /muunnetun rantaviivan pituus, käytetty mitoitusluku, vesistön pinta-alatiedot. - Kunnan kaavoituksen määritettyä rakennuspaikkojen mitoitusluvun voidaan arvioida onko edellytyksiä siirtää ja missä määrin rakennuspaikkoja järveltä toiselle. V: Esitetään järvi-/lampikohtainen mitoitus sekä rakennuspaikkojen siirrot kaavaehdotuksessa. - Erityisesti siirrettäessä lisää rakennuspaikkoja Rengonlahden kapeaan lahden pohjukkaan on aidosti kuultava vastarannan maanomistajia ja olevien rakennuspaikkojen omistajia uusien rakennuspaikkojen siirrosta. Nykyisten rakennuspaikkojen omistajien näkökulmasta uusien paikkojen muodostaminen aiemmin kaavoitetulle maa- ja metsätalousalueelle ei saa tulla yllätyksenä.

3 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 3 (9) V: Laajennettiin osallisten rajausta Rengonlahden alueella ja lähetettiin Rengonlahden alueen maanomistajille informaatioita rantaasemakaavasta ja sen nähtävillä olosta.

4 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 4 (9) 1. Mielipiteet Paavo Heiskanen, Joroinen - Pyydetään huomiomaan kaavoituksessa se, ettei käytetä naapurimaanomistajien rakennusoikeutta mahdollisesti myöhemmin rakennettavista loma-asunnoista esimerkiksi Salmosen ja Hepolammen osalta. - Myös asumisen viihtyisyysnäkökohdat pyydetään huomioimaan kapeiden vesialueiden osalta. V: Siniset nuolet osoittavat pohjoisessa Hepolammen ja etelässä Salmosen. Kyseisten lampien osalta on mitoituksessa huomioitu vain Metsähallituksen omistuksessa olevat maat, eli on laskettu lampien pinta-alaperusteinen mitoitus ja jaettu se rantaviivan suhteessa. Näin ollen muiden maanomistajien rakennusoikeutta ei ole käytetty.

5 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 5 (9) 2. Riitta ja Raimo Korpela, Rengontie 566, Kotalahti - Pyydetään poistamaan Rengonlahden perälle rantaasemakaavaluonnoksessa osoitetut kaksi loma-asuntotonttia. - Rengonlahden pohjukan käyttö kolmen perikunnan toimesta on huomioitu edellisessä kaavoituksessa. V: Sorsavesi on iso järvi, jolla on hyvät mahdollisuudet vesien virkistys- ja kalastuskäyttöön myös loma-asuntojen rakennuspaikkojen osoittamisen jälkeen. Metsähallituksella on paljon maata ja rantaa Rengonlahdessa ja ympäristössä sekä mitoituksen mukainen oikeus rantarakentamiseen. Rakennusoikeutta on siirretty 39:96 tilan muilta ranta-alueilta Rengonlahteen paremman rakennettavuuden ja pienten erämaisten lampien mahdollisimman luonnontilaisina säilyttämisen vuoksi. Toinen rakennuspaikka siirretään Sorsaveden Paanunlahdesta ja toinen alueen pieniltä lammilta, joten vain yksi rakennuspaikka on siirretty muilta järviltä/lammilta. Sorsaveden rantayleiskaavassa ei ole osoitettu Rengonlahden perälle muita rantarakennuspaikkoja, joten rakennuspaikkojen osoittaminen ei aiheuta haittaa tulevalle rakentamiselle.

6 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 6 (9) 3. Marjaana Saksa, Tila Tanhuantie 9 A 22, Jyväskylä - Pirttijärven rantaan sijoitetuilla rakennuspaikoilla AO-RA 9, 8 ja 7 on selkeästi kaavaselostuksen vastaisia vaikutuksia. - Pirttijärven pohjoisrannalle sijoitetut rakennuspaikat eivät sijoitu olemassa olevan rakennuskannan läheisyyteen vain järven itärannalla on kaksi olemassa olevaa rakennuspaikkaa. V: Kaavassa on osoitettu joitakin yksittäisiä irrallisia rakennuspaikkoja, koska luonto- ja maisema-arvot, maanomistusolot sekä rakennettavuus huomioiden parempia paikkoja ei ole. Pirttijärven ja Alalammen alue on kuitenkin yhdyskuntarakenteen kannalta hyvää rakentamisaluetta. Osa Pirttijärvestä on myös puhtaan veden toimintaaluetta. - Suurimmat negatiiviset vaikutukset rakennuspaikoilla on ranta-alueen ja järven virkistyskäyttöön. Omarantaisina rakennuspaikat katkaisevat järven pohjoisrannan rantareitin, aiheuttavat uimarannan käyttömahdollisuuksien ja viihtyisyyden heikkenemistä erityisesti korttelin nro. 9 toimesta. - Uimarantaan johtavan tien liikenne vilkastuu ja liikenneturvallisuus heikkenee. - Rakennuspaikka AO-RA 9 vaarantaa laajan käyttäjäkunnan omaavaan yleisen uimarannan käytön ja olemassaolon jatkossa. V: Totutut virkistyskäyttömahdollisuudet heikkenevät valitettavasti väistämättä uuden rantarakentamisen seurauksena. Uimarantaan vievän tien liikennemäärä ei pitäisi merkittävästi kasvaa yhden tontin myötä. Tontin koon myötä on mahdollista rakentaa laituripaikka noin 100 metrin etäisyydelle yleisen uimarannan laiturista. Nykyinen kasvillisuus myös suojaa uimarannan näkemiä siten, että luonnoksessa esitetty kortteli 9 näkyy lähinnä järveltä. Myös näkyvyyttä järven suuntaan minimoidaan suojapuuston säilyttämisvaatimuksella kaavamääräyksessä. - Nykyisellään Pirttijärvi on lähes luonnontilainen puhdasvetinen järvi, jossa pesii mm. joutsenia ja kuikkia. Suunnitellut rakennuspaikat tulevat muuttamaan järven luonteen täysin. Rakennuspaikat AO-RA 7 ja AO-RA 8 tulevat järven luonnontilaiselle osalle ja tulevat vaikuttamaan mm. lintujen pesintään ja luonnonrauhaan. V: Pirttijärvi on rakentamaton lähinnä Metsähallituksen omistamilla ranta-alueilla. Maanomistajilla on oikeus rantarakentamiseen rantaviivan määrään perustuvan mitoituksen mukaisesti. Pirttijärveltä on myös siirretty rakentamista muille vesille. - AO-RA 8 ja AO-RA 9 väliin jäävä luontokohde vaarantuu ja sen ominaisuudet tulevat asutuksen myötä varmasti heikentymään, samoin pääsy luontokohteeseen. V: Luontokohde on osoitettu kaavakartalla luo-merkinnällä rajattuna. Kohde on Lusikkaniemen tervaleppälehto, eikä sille koidu haitallisia vaikutuksia, sillä rakennusalueita ei ole osoitettu sen alueelle. Alueelle pääsee edelleen metsän ja järven kautta.

7 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 7 (9) - Rakennuspaikka AO-RA 8 tulee oleellisesti muuttamaan järven maisemaa sijainnillaan kallioisella rannalla niemen kärjessä. V: Rakennusten etäisyysvaatimuksilla keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta vähennetään negatiivisia maisemavaikutuksia, samoin kuin määräyksellä säilyttää rakentamaton osa luonnonmukaisessa kunnossa. - Muistuttajan tilan (Vuorela 10:35) kannalta alueen arvo ei tule nousemaan suunnitellun Pirttijärven rantarakentamisen ansiosta, vaan päinvastoin. V: Järvelle jää paljon vapaata rantaviivaa edelleen, sekä yleinen uimaranta. Kolmen uuden omarantaisen rakennuspaikan ei pitäisi merkittävästi vaikuttavaa ei-omarantaisten kiinteistöjen arvoon Pirttijärven kokoisella järvellä. Maanomistajan rantarakennusoikeuteen puuttuminen tällä perusteella olisi kohtuutonta. - Kaava heikentää Pirttijärven yleistä virkistyskäyttöä ratkaisevasti. Kaava aiheuttaa lisääntyvän liikenteen ja asutuksen myötä myös turvallisuuden heikkenemistä alueella. V: Pirttijärvi on rakentamaton lähinnä Metsähallituksen omistamilla ranta-alueilla sen vuoksi, ettei Metsähallitus ole realisoinut rantarakentamisoikeuttaan aiemmin. Liikennemäärien ja asutuksen lisääntyminen ovat myös maltillisia verrattuna olevaan tilanteeseen, kun huomioidaan että tällä kaavalla rantarakentaminen ratkaistaan yli puolet järven rantaviivasta käsittävällä alueella. Muistuttajan tilalta autoilu tapahtuu suoraan liittyen seututielle 533, kun taas kulku uusille rakennuspaikoille tapahtuu Pirttijärven pohjoispuolisen yksityistien kautta. Yksi Pirttijärven mitoituksen mukaisista rakennuspaikoista on siirretty Alalammelle, joten rakentamisen määrän ei voida siinä mielessä Pirttijärvellä sanoa olevan liian suuren. Pirttijärven uudet rakennuspaikat ovat kaikki pohjoisrannalla, joten etelärannalle jää pitkä rakentamaton rantaviivaosuus. Järven pohjoisrannalla sijaitsee myös uimaranta.

8 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 8 (9) 4. Jari Saksa, Tila Vuorela - Samaa mieltä kuin edellinen muistuttaja. Ks. muistutus numero 3. V: Ks. muistutuksen 3. vastineet.

9 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 9 (9) 5. Seppo ja Tarja Dyster, Tila Talvilahden rakennuspaikat sijoittuvat liian lähelle vastarannalle muistuttajien mökkiä. - Alueella on myös arvokkaita luontokohteita ja muun muassa liitooravata asustavat luontokohteiden välittömässä läheisyydessä. - Luontoarvot asettavat kyseenalaiseksi rakennuspaikkojen sijoittamisen ko. alueelle. V: Siirretään rakennuspaikat samaan kortteliin luontokohteiden väliin.

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Vastine 1 (5) Leskinen Timo 27.11.2013 Leppävirran kunta Tekninen lautakunta Iso-Valkeisen ranta-asemakaava Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Pohjois-Savon liitolla ei ollut

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Vastine Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin

Vastine Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin 1 (6) Leskinen Timo Mäntyharjun kunta Tekninen lautakunta PL 76 52701 MÄNTYHARJU Kallaveden Riinin ja Itä-Korpijärven ranta-asemakaavojen muutoksesta ja laajennuksesta saatuihin palautteisiin Lausunnot

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Vastine Lemmetynniemen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuihin palautteisiin.

Vastine Lemmetynniemen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuihin palautteisiin. Vastine 1 (6) Leskinen Timo 21.11.2014 Leppävirran kunta PL 4 79101 LEPPÄVIRTA Lausuntopyyntö Vastine Lemmetynniemen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuihin palautteisiin. Lausunnot Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA Alueella sijaitsee Elenia Oy:n omistamia maakaapeleita. Maakaapelit kulkevat pääosin olemassa olevien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

JUONIONJÄRVEN JA YMPÄRÖIVIEN JÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA

JUONIONJÄRVEN JA YMPÄRÖIVIEN JÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 1 (13) Savonkatu 39 79100 Leppävirta JUONIONJÄRVEN JA YMPÄRÖIVIEN JÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA VASTINE KAAVALUONNOKSESTA ANNETTUIHIN KANNANOTTOIHIN

Lisätiedot

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.5.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue...

Lisätiedot

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia)

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia) Liite 11 Eurajoen kunnanvaltuusto KAAVAN LAATIJAN VASTINE Eurajoen rantayleiskaavan ja rantayleiskaavan muutoksen ehdotus oli nähtävillä 8.9. 7.10.2014. Lisäksi siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Muistutusten

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta.

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta. 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 12.6.2015 Valmistelumateriaalin nähtävilläoloaikana (29.1 27.2.2015) saatujen lausuntojen (4 kpl) ja mielipiteiden (6

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 Kaavaselostus Hyväksytty..2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24146 Kaavaselostus

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta.

1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta. Pöyry Finland Oy UPM-Kymmene Oyj Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja kumoaminen Päiväys 14.1.2013 Viite 16WWE0247 Sivu 1 (5) KAAVOITTAJAN VASTINEET 16.2.2012 PÄIVÄTYSTÄ JA 20.4. 21.5.2012 NÄHTÄVILLÄ

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE HARHALA. KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE HARHALA KUIKKO RN:o 8:46 KUIKON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.6.2009 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kuikon ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635) Kylä: Harhala (402)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2002 täyd. 25.9.2003 20.4.2011 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSIA NUMMI- PUSULAN KUNNASSA SOMERON YHTEISMETSÄN (874:1:0) RANTA- ASEMAKAAVA-ALUEILLA KIVIJÄRVELLÄ,

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II

LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II Asianumero 908/10.02.03/2012 LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II VALMISTELUVAIHE SAAPUNUT PALAUTE JA KAAVOITTAJAN VASTINEET LUONNOS 26.09.2013, NÄHTÄVILLÄ 23.12.2013 21.01.2014 pvm.

Lisätiedot

SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava

SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Seitap Oy SODANKYLÄ 1 SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Korttelit 1 ja 2 Kaavaluonnoksen selostus MRA 30 vaiheessa SEITAP OY 2015 Seitap Oy SODANKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 67090238.ABJ1 4.9.2009/19.10.2009/24.3.2010 Jyväskylän kaupunki 88. kaupunginosa (Korpilahti, Heinosniemi) Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja laajennus Koskien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009 HÄMEENKYRÖN KUNTA Asemakaava koskee Hämeenkyrön kunnan Järvenkylän kylä kiinteistöjä Heiskala (2:137), Rantakoivisto (2:213) ja Kotiranta I (2:214). HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KUNTA 2(7) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 31.3.2015 2 1 PERUS-

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin.

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. LIITE 8 Kuus-Hukkalan ranta-asemakaava Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. 1. Etelä-Savon ympäristökeskus (ELY)

Lisätiedot

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava)

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Pori 609 Lampaluoto 420 SISÄLTÖ 1. Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI, VUOTINAISTEN KYLÄ RANTA- ASEMAKAAVAVA MÄNTYHARJUN ALUEELLE

KARKKILAN KAUPUNKI, VUOTINAISTEN KYLÄ RANTA- ASEMAKAAVAVA MÄNTYHARJUN ALUEELLE 24.11. 2013 KARKKILAN KAUPUNKI, VUOTINAISTEN KYLÄ RANTA- ASEMAKAAVAVA MÄNTYHARJUN ALUEELLE ET KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETUISTA LAUSUNNOISTA Karkkilan kaupungin Vuotinaisten kylän Mäntyharjun ranta- asemakaavaehdotus

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA IITLAHDEN JA KAIPOLAN KYLÄT IIJÄRVEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Vastine Haukivesi-Haapaselän rantaosayleiskaavan luonnoksesta saatuihin

Vastine Haukivesi-Haapaselän rantaosayleiskaavan luonnoksesta saatuihin Vastine 1 (5) Piipponen Mari / Timo Leskinen Rantasalmen kunta Lausuntopyyntö Vastine luonnoksesta saatuihin palautteisiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri - vastuualueella ei ole

Lisätiedot

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014 YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2 Kaavaluonnos 17.11.2014 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaavaa.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 PÄLKÄNE HARHALA KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.11.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Pinteleen ranta-asemakaavan muutos Kunta: Pälkäne

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 LEPPÄVIRTA Niemilomat Oy ranta-asemakaava Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 1.6.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Muistio 1 (5) Reinikainen Kuisma 25.1.2013 JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN EHDOTUSVAIHEEN VIRANOMAISNEUVOTTELU Aika 23.1.2013 klo 12.30 Paikka, Innova 2 Lutakontie 7, Jyväskylä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 23.5.2012. Korjattu 18.9.2012 SYSMÄ NUORAMOISTEN SEUDUN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN YLIMMÄINEN Tilat Ala-Kovero 1:24 ja Ylä-Kovero 1:111 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelun tarkoitus

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 1.6.2011, 19.2.2013, 27.1.2014 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja:

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.10.2013 SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo.

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo. Kaupunkisuunnittelulautakunta 79 19.04.2016 Poikkeaminen, Kettula 734-725-1-1 716/10.03.00.03/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.04.2016 79 Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi,

Lisätiedot

Metsähallitus Laatumaa

Metsähallitus Laatumaa Iso-Rommakko, Eksyneenniemi Kuhmo Hietaperä, Metsähallitus Laatumaa Asemakaavan muutos ja laajennus Selostuksen tiivistelmä 13.1.2009 Metsähallitus Laatumaa Sepänkatu 9 A 7, 90100 Oulu Puh. 010 2414 600

Lisätiedot

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17.

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. SULKAVAN KUNTA KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA- ASEMAKAAVA Kaavaselostus Luonnos 11.1.2012 Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. Ranta-asemakaavalla

Lisätiedot

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos 4.4. 6.5.2013 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen tehtiin joitakin muutoksia, joiden johdosta niitä maanomistajia, joita muutos koski kuultiin erikseen. Kuulemisen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO 16.7.2014 KUKON RANTA- Maantieverkkoon kuuluvaa tietä ei tule osoittaa luonnoksessa esitetyn mukaisella merkintäkokonaisuusjärjestelyllä eli maa- ja metsätalousalueelle

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY täyd. 22.4.2015 10.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ISO-TENHETYN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS Koskien ranta-asemakaavan muutoksen ja laajennuksen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan rantaasemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liite

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan rantaasemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liite Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan rantaasemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liite Vastineet kaavaehdotukseen 14.02.2015 esitettyihin lausuntoihin ja muistutukseen 14.05.2015 Kaavaehdotukseen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN 2006 Närpiöntie 2, 64200 NÄRPIÖ Närpesvägen 2, 64200 NÄRPES 2 KASKISTEN KAUPUNKI SATAMA-ALUEEN

Lisätiedot

RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 71, MAA-JA METSÄTALOUSALUE JA LÄHIVIRKISTYSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.3.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot