Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle 509/50.503/2014 YMP Helsingin hallinto-oikeus kumosi Tjäruholmenin ranta-asemakaavan hyväksymistä koskevan Hangon kaupunginvaltuuston päätöksen ( ) korttelin 3 osalta. Maanomistajan näkemyksen mukaan kumoamisen perusteena on korttelin 3 sijoitus eikä ranta-asemakaavan mitoitus. Siksi hän on päättänyt käynnistänyt ranta-asemakaavan muutoksen. Hankkeesta on pidetty viranomaisneuvottelu Ranta-asemakaavan laatijana toimii Karttaako Oy/ Pertti Hartikainen. */* Liitteenä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma per Viranomaisneuvottelun muistio Tausta-aineistoa: Helsingin hallinto-oikeuden päätös Ehdotus (Takala) Ympäristölautakunta 1. merkitsee tiedoksi Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutoksen käynnistyminen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman per Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. Suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä, 2. lähettää asian kaupunginhallitukselle tiedoksi. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, KH */* Liitteenä - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma per Viranomaisneuvottelun muistio

2 Ehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutoksen käynnistymisen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman per Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, YMP Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutos on edennyt ehdotusvaiheeseen. */* Liitteet: Kaavaehdotuskartta Kaavaselostus Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun ehdotukseen ranta-asemakaavan muutokseksi ja päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että 1. ehdotus Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutokseksi asetetaan nähtäville MRL:n mukaisesta vähintään 30 päivän ajaksi tekniseen ja ympäristövirastoon, 2. ehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin Uudenmaan liitolta, Uudenmaan ELY-keskukselta, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolta, museovirastolta ja Eteläkärjen ympäristöterveydeltä. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, KH */* Liitteet: - Kaavaehdotuskartta - Kaavaselostus Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että 1. ehdotus Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutokseksi asetetaan nähtäville MRL:n mukaisesta vähintään 30 päivän ajaksi tekniseen ja ympäristövirastoon, 2. ehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin Uudenmaan liitolta, Uudenmaan ELY-keskukselta, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolta, museovirastolta ja Eteläkärjen ympäristöterveydeltä.

3 Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, KH Asian jatkokäsittely. Ehdotus Tjäruholmenin ranta-asemakaavan muutokseksi on ollut nähtävillä Nähtävillä oloaikana ei jätetty yhtään muistutusta. Lausunnon jättivät Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Museovirasto, Uudenmaan ELY-keskus, Rakennusvalvontatoimisto, Tekninen lautakunta. Kaavanlaatija Pertti Hartikainen, Karttaako Oy, on laatinut vastineet annettuihin lausuntoihin. Lausuntojen perusteella on korjattu yhtä määräystä sekä lisätty yksi yleismääräys: - Rakennusoikeus on muutettu vastaamaan Hangon kaupungin rakennusjärjestyksen mukaista rakentamisen määrää. - Kaavaan on lisätty uusi määräys: Rakennusluvan yhteydessä on mantereelta osoitettava kiinteistöjen tarvitsemat autopaikat. Tehdyt muutokset nähtävillä olleeseen aineistoon verrattuna eivät ole merkittäviä. Asemakaavan muutos on valmis hyväksyttäväksi. */* Liitteet - Vastineet annettuihin lausuntoihin per Asemakaavakartta, -merkinnät ja -määräykset per Kaavaselostus per Ehdotus Kaavamateriaali löytyy osoitteesta: Kaupunginhallitus 1. tutustuu laadittuihin vastineisiin, hyväksyy ne sekä niissä esitetyt toimenpiteet. 2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tjäruholmenin ranta-asemakaavan. Lisätiedot Kaupungingeodeetti, Kukka-Maaria Luukkonen, KVO 28 */* Liitteet - Vastineet annettuihin lausuntoihin per Asemakaavakartta, -merkinnät ja -määräykset per Kaavaselostus per Kaavamateriaali löytyy osoitteesta: Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tjäruholmenin ranta-asemakaavan.

4 Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä Tjäruholmenin ranta-asemakaavan. Liite 1 :ään 28 Lisätiedot Kaupungingeodeetti, Kukka-Maaria Luukkonen, KH Asian jatkokäsittely. Uudenmaan ELY-keskus on Helsingin hallinto-oikeudelle jättämässään valituksessa vaatinut Hangon kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen kumoamista. koski Tjäruholmen ranta-asemakaavan ja ranta-asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Helsingin hallinto-oikeus pyytää Hangon kaupungilta lausuntoa asiasta mennessä. Lausunnolle on anottu ja saatu lisäaikaa saakka. Uudenmaan ELY-keskus on valituksessaan esittänyt kolme pääkohtaa, joiden perusteella ranta-asemakaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 73 :ssä säädettyjä sisältövaatimuksia. 1. Oikeusvaikutteinen rantayleiskaava ei ole ollut riittävästi ohjeena ranta-asemakaavaa laadittaessa. Rantayleiskaavassa maa- ja metsätalousalueeksi (M) merkitylle alueelle on osoitettu rakentamista haja-asutusluonteista rakentamista enemmän. 2. Ranta-alueelle ei jää riittävästi vapaata yhtenäistä rakentamatonta aluetta. 3. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu ei toteudu. */* Liitteenä lausuntopyyntö Ehdotus Hangon kaupunki antaa Helsingin hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon: Hangon kaupunki toteaa, että sen käsityksen mukaan Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos on laadittu hyvän kaavoituskäytännön mukaisesti ja se täyttää maankäyttö- ja rakennuslain vaatimukset. Kaupunki pitää valituksia perusteettomina ja katsoo, että ne tulee hylätä kaikilta osin. Alla on esitetty Hangon kaupungin vastineet yllä mainittuihin valituksen pääkohtiin. 1. Rantayleiskaavan M -kaavamääräyksessä viitataan vanhaan rakennuslain haja-asutuksen käsitteeseen. Rantayleiskaavan RA2 (harvan loma-asutuksen alue) alueille on hyväksytty useita ranta-asemakaavoja. Esimerkiksi Gloskärin

5 hyväksytyssä ranta-asemakaavassa mitoitus RA2 -alueella on 1,01 ha/rp. Tjäruholmen on mitoitettu rantaviivan perusteella 4,8 las/km (eli noin 4,48 ha/rp), joka on huomattavasti Gloskärin ranta-asemakaavan mitoitusta väljempi. Kaavojen mitoitustapa ja mitoitustasot ovat periaatteessa sellaisia kaavoitukseen liittyviä tarkoituksenmukaisuusharkinta-asioita, jotka kuuluvat kunnan ratkaistaviin kaavoituskysymyksiin kunnallisen kaavoitusmonopolin perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ei määritellä mitoitusperiaatteita. Haja-asutuksen käsite on määritetty yleiskaavan laatimisajankohtana voimassa olleessa rakennuslaissa. RakL 4 :n ja oikeuskäytännön valossa mitoitus on selkeästi yleiskaavan tarkoittamaa haja-asutusta. Hangon kaupungin mielestä kaavan mitoitus on sopusoinnussa yleiskaavan tarkoittaman haja-asutusperiaatteen kanssa. Näin ollen rantayleiskaava on ollut riittävästi ohjeena. 2. Tjäruholmen saarelle on aiemmin laadittu ranta-asemakaava, jonka hallinto-oikeus kumosi valtuuston hyväksymän kaavan korttelin 3 osalta. Korttelin 3 sijoituksen katsottiin olevan maankäyttö- ja rakennuslain 73 :n 1 momentin 3 kohdan säännöksen vastainen eli ranta-alueelle ei jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Ympäristöministeriön oppaan 120 mukaan yleisesti voidaan katsoa metrin mittaisen vapaan rannan turvaavan esimerkiksi virkistyskäytön ja rantautumisen mahdollisuuden sekä edistävää alkuperäisen luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Nyt hyväksytyssä kaavassa kortteli 3 on siirretty länsirannalta saaren kaakkoisrannalle, jossa on ennen kaavamuutosta sijainnut hieman alle 200 metriä leveä rakentamaton MY-alue kahden rakennuspaikan välissä. Korttelin 3 siirtäminen kaakkoisrannalle ei kavenna yhtenäistä rakentamatonta ranta-aluetta. Länsirannalle jää n. 500 metriä rakentamatonta aluetta. Hangon kaupunki katsoo, että Tjäruholmin saarelle jää riittävästi rakentamatonta ranta-aluetta sen länsi- ja pohjoisosiin turvaamaan esimerkiksi virkistyskäytön ja rantautumisen mahdollisuuden. 3. Hangon kaupungilla on ohjeelliset mitoitusperiaatteet, joita tässä kaavatyössä on käytetty. Mitoitusohje on lausunnon liitteenä. Kaava-alueelle on tehty emätilatarkastelu ja rantaviiva on mitattu suoraviivaisesti siten, että kapeat niemet ja lahdet on oikaistu. Hangon kaupungin mielestä käytetty mitoitustapa noudattaa maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksia sekä noudattaa hyviä kaavoitusperiaatteita.

6 Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen,

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen

Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016

Lisätiedot

Hangon kaupunki 21.7.2015. Tränuholmenin ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63)

Hangon kaupunki 21.7.2015. Tränuholmenin ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) Hangon kaupunki 21.7.2015 Tränuholmenin ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) 2 1 Yleistä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sisältää pääpiirteissään suunniteltavan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KH Kaupunki ja Suomen Vapaakirkko ry ovat neuvotelleet Santalan alueen

KH Kaupunki ja Suomen Vapaakirkko ry ovat neuvotelleet Santalan alueen Kaupunginhallitus 206 05.11.2012 Kaupunginhallitus 216 12.11.2012 Ympäristölautakunta 31 13.02.2013 Ympäristölautakunta 99 28.08.2013 Ympäristölautakunta 23 12.02.2014 Ympäristölautakunta 111 10.09.2014

Lisätiedot

Hakemus on jätetty

Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA

HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2013 HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

Kaavatyötä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Kaavatyötä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 96 27.08.2014 Kaupunginhallitus 171 01.09.2014 Ympäristölautakunta 109 10.09.2014 Ympäristölautakunta 119 08.10.2014 Kaupunginhallitus 250 17.11.2014 Ympäristölautakunta 148 10.12.2014

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.10.2013 SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.6.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI

VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI SEINÄJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heinäveden kunta 1(6) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 16.3.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 29.3.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS-JA

HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS-JA OSALLISTUMIS- JA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kaavoitustyön alkuvaiheessa laadittava suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009 HÄMEENKYRÖN KUNTA Asemakaava koskee Hämeenkyrön kunnan Järvenkylän kylä kiinteistöjä Heiskala (2:137), Rantakoivisto (2:213) ja Kotiranta I (2:214). HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KUNTA 2(7) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella.

Alue sijoittuu Kirjaisten saaren pohjoisrantaan Pikku-Nauvon eteläpuolella. MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko puh. 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 25.1.2015 PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS STRÖMAS NYTORP OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA Kunnanhallitus 100 20.06.2005 Kunnanvaltuusto 52 27.06.2005 RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA 48/41/413/2003 KH 100 Kh 11.05.2004 58 Sammaliston ja Mustaniemen alueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot